Valaistusjohdosta saatu sähkövoima pani koko laitoksen käyntiin, ja
kun kiersi nappulaa, alkoi aurinko valaista, maa pyöri akselinsa
ympäri ja kiersi samalla hitaasti aurinkoa, kun sillävälin pieni
sinisenhohtava kuu liikkui kehässä maan ympäri. Isä oli osoittanut
Lallille, kuinka Suomessa toisinaan oli päivä, toisinaan yö aina sen
mukaan, käänsikö maa tämän puolensa aurinkoon päin vai siitä
poispäin. Myöskin tätä oli ollut vaikea ymmärtää, sillä näkihän Lalli
joka päivä, kuinka aurinko nousi ja meni mailleen, mutta täytyihän
isän tietää, sillä isä tiesi kaikki.
Lallin täytyi vielä kerta saada nähdä tämä ihmeellinen koneisto
käynnissä, ennenkuin hän meni maata. Hän kiersi sähkönappulaa, ja
jotta kaikki näyttäisi oikein luonnolliselta, teki hän, kuten isä oli
häntä opettanut, ja sammutti kattolampun, niin että vain pieni
aurinko ja kalpea kuu loisti huoneessa. Ja sitten hän istahti sohvaan
katselemaan.
Kaikki näytti niin ihmeelliseltä ja salaperäiseltä, ja samaa mieltä oli
varmasti myös Villi, tuo hauska punakeltainen kissa, joka sohvalla
Lallin vieressä vihreän-säkenöivillä silmillään tuijotti ihmelaitokseen.
Hiljaa suristen pyöri maa, ja Lalli näki päivän ja yön vaihtuvan eri
maanosissa, ja kun Euroopassa oli päivä, niin oli yö Amerikassa, ja
kun Lalli oikein tarkkasi, oli hän vielä lisäksi ymmärtävinään, kuinka
toisin ajoin voi olla kesä, toisin ajoin talvi. Hän oli näkevinään, kuinka
pieni maa tyhjässä, kylmässä avaruudessa kiersi valaisevaa ja
lämmittävää aurinkoa, joka taasen antoi kirkkauden kuulle, joka
itsessään oli pimeä. Hänen silmiänsä rupesi oikein huimaisemaan ja
hänestä tuntui, että hän itse istui ilman tukea tuolla tyhjässä
avaruudessa ja että hänen piti hypätä maahan, jottei jäisi jäljelle kun
se vieri tiehensä. Samantapaiselta tuntui ehkä Villistäkin, sillä
selvästikin se kyyristäytyi loikkaukseen hypätäkseen sekin maahan.