Advances in Microbial Physiology Volume 66 1st Edition Robert K. Poole

Advances in Microbial Physiology Volume 66 1st Edition Robert K. Poole
Advances in Microbial Physiology Volume 66 1st Edition Robert K. Poole
Advances in Microbial Physiology Volume 66 1st Edition Robert K. Poole

1. Download the full version and explore a variety of ebooks
or textbooks at https://ebookultra.com
Advances in Microbial Physiology Volume 66 1st
Edition Robert K. Poole
_____ Tap the link below to start your download _____
https://ebookultra.com/download/advances-in-microbial-
physiology-volume-66-1st-edition-robert-k-poole/
Find ebooks or textbooks at ebookultra.com today!

2. We believe these products will be a great fit for you. Click
the link to download now, or visit ebookultra.com
to discover even more!
Advances in Microbial Physiology Volume 57 1st Edition
Robert K. Poole (Ed.)
https://ebookultra.com/download/advances-in-microbial-physiology-
volume-57-1st-edition-robert-k-poole-ed/
Advances in Microbial Physiology 51 1st Edition Robert K.
Poole (Eds.)
https://ebookultra.com/download/advances-in-microbial-
physiology-51-1st-edition-robert-k-poole-eds/
Advances in Microbial Physiology 69 1st Edition Robert K.
Poole (Eds.)
https://ebookultra.com/download/advances-in-microbial-
physiology-69-1st-edition-robert-k-poole-eds/
Advances in Microbial Physiology 52 1st Edition Robert K.
Poole (Eds.)
https://ebookultra.com/download/advances-in-microbial-
physiology-52-1st-edition-robert-k-poole-eds/

3. Advances in Microbial Physiology Vol 49 1st Edition Robert
K. Poole
https://ebookultra.com/download/advances-in-microbial-physiology-
vol-49-1st-edition-robert-k-poole/
Advances in Microbial Physiology None
https://ebookultra.com/download/advances-in-microbial-physiology-none/
Advances In Atomic Molecular and Optical Physics Volume 66
1st Edition Ennio Arimondo
https://ebookultra.com/download/advances-in-atomic-molecular-and-
optical-physics-volume-66-1st-edition-ennio-arimondo/
Advances in Insect Physiology Vol 29 1st Edition Peter
Evans
https://ebookultra.com/download/advances-in-insect-physiology-
vol-29-1st-edition-peter-evans/
Advances in Accounting Volume 18 Advances in Accounting
Advances in Accounting 1st Edition Philip Reckers
https://ebookultra.com/download/advances-in-accounting-
volume-18-advances-in-accounting-advances-in-accounting-1st-edition-
philip-reckers/

5. Advances in Microbial Physiology Volume 66 1st Edition
Robert K. Poole Digital Instant Download
Author(s): Robert K. Poole
ISBN(s): 9780128032992, 0128032995
Edition: 1
File Details: PDF, 13.13 MB
Year: 2015
Language: english

6. Academic Press is an imprint of Elsevier
225 Wyman Street, Waltham, MA 02451, USA
525 B Street, Suite 1800, San Diego, CA 92101-4495, USA
125 London Wall, London, EC2Y 5AS, UK
The Boulevard, Langford Lane, Kidlington, Oxford, OX5 1GB, UK
First edition 2015
©2015 Elsevier Ltd. All rights reserved.
No part of this publication may be reproduced or transmitted in any form or by any means,
electronic or mechanical, including photocopying, recording, or any information storage and
retrieval system, without permission in writing from the publisher. Details on how to seek
permission, further information about the Publisher’s permissions policies and our
arrangements with organizations such as the Copyright Clearance Center and the Copyright
Licensing Agency, can be found at our website:www.elsevier.com/permissions.
This book and the individual contributions contained in it are protected under copyright by
the Publisher (other than as may be noted herein).
Notices
Knowledge and best practice in this field are constantly changing. As new research and
experience broaden our understanding, changes in research methods, professional practices,
or medical treatment may become necessary.
Practitioners and researchers must always rely on their own experience and knowledge in
evaluating and using any information, methods, compounds, or experiments described
herein. In using such information or methods they should be mindful of their own safety and
the safety of others, including parties for whom they have a professional responsibility.
To the fullest extent of the law, neither the Publisher nor the authors, contributors, or editors,
assume any liability for any injury and/or damage to persons or property as a matter of
products liability, negligence or otherwise, or from any use or operation of any methods,
products, instructions, or ideas contained in the material herein.
ISBN: 978-0-12-803299-2
ISSN: 0065-2911
For information on all Academic Press publications
visit our website atstore.elsevier.com

7. CONTRIBUTORS
Daniela Coppola
Institute of Biosciences and BioResources (IBBR), National Research Council (CNR),
Naples, Italy
Renata Denaro
Institute for Coastal Marine Environment (IAMC), National Research Council (CNR),
Messina, Italy
Guido di Prisco
Institute of Biosciences and BioResources (IBBR), National Research Council (CNR),
Naples, Italy
Daniela Giordano
Institute of Biosciences and BioResources (IBBR), National Research Council (CNR),
Naples, Italy
Laura Giuliano
Institute for Coastal Marine Environment (IAMC), National Research Council (CNR),
Messina, Italy
Louise V. Holyoake
School of Biosciences, University of Kent, Canterbury, United Kingdom
Sara E. Hughes
Clinical & Experimental Sciences, Faculty of Medicine, and Southampton NIHR respiratory
Biomedical Research Unit and NIHR Clinical Research Facility, Southampton General
Hospital, Southampton, United Kingdom
Federico M. Lauro
Singapore Centre on Environmental Life Sciences Engineering (SCELSE); Asian School of
the Environment, Nanyang Technological University, Singapore, Singapore, and School of
Biotechnology and Biomolecular Sciences, The University of New South Wales, Sydney,
New South Wales, Australia
Jay R. Laver
Clinical & Experimental Sciences, Faculty of Medicine, Southampton General Hospital,
Southampton, United Kingdom
Ineˆs A.C. Pereira
Instituto de Tecnologia Quı´mica e Biolo´gica Anto´nio Xavier, Universidade Nova de Lisboa,
Oeiras, Portugal
Robert K. Poole
Department of Molecular Biology and Biotechnology, The University of Sheffield, Sheffield,
United Kingdom
vii

8. Ralf Rabus
Institute for Chemistry & Biology of the Marine Environment, Carl von Ossietzky
University Oldenburg, Oldenburg, Germany
Robert C. Read
Clinical & Experimental Sciences, Faculty of Medicine, Southampton General Hospital,
Southampton, United Kingdom
Roberta Russo
Institute of Biosciences and BioResources (IBBR), National Research Council (CNR),
Naples, Italy
Mark Shepherd
School of Biosciences, University of Kent, Canterbury, United Kingdom
Sofia S. Venceslau
Instituto de Tecnologia Quı´mica e Biolo´gica Anto´nio Xavier, Universidade Nova de Lisboa,
Oeiras, Portugal
Cinzia Verde
Institute of Biosciences and BioResources (IBBR), National Research Council (CNR),
Naples, and Department of Biology, University Roma 3, Rome, Italy
Gerrit Voordouw
Department of Biological Sciences, University of Calgary, Calgary, Canada
Judy D. Wall
Department of Biochemistry, University of Missouri, Columbia, Missouri, and Ecosystems
and Networks Integrated with Genes and Molecular Assemblies, Berkeley, California, USA
Lars W€ohlbrand
Institute for Chemistry & Biology of the Marine Environment, Carl von Ossietzky
University Oldenburg, Oldenburg, Germany
viii Contributors

9. CHAPTER ONE
TheCydDCFamilyofTransporters
and Their Roles in Oxidase
Assembly and Homeostasis
Louise V. Holyoake*, Robert K. Poole
†
, Mark Shepherd*
,1
*School of Biosciences, University of Kent, Canterbury, United Kingdom
†
Department of Molecular Biology and Biotechnology, The University of Sheffield, Sheffield,
United Kingdom
1
Corresponding author: e-mail address: [email protected]
Contents
1.Overview 2
2.TheEscherichia coliTerminal Oxidases: Assembly and Function 3
2.1Cytochromebo
0
3
2.2Cytochromebd-I 4
2.3Cytochromebd-II 9
2.4Regulation of Terminal Oxidase Expression 14
3.Roles forbd-Type Oxidases 17
3.1Respiratory Protection 17
3.2Requirement forbo
0
- andbd-Type Oxidases at LowΔp 18
3.3Diverse Aspects ofcydABPhenotypes 19
3.4Oxidative Stress 20
3.5Nitric Oxide and Nitrosative Stress 22
3.6Barotolerant Growth 23
3.7Pathogenicity 24
3.8Transcriptional Perturbations Resulting from Loss of Cytochromebd-I 25
4.TheE. coliABC Transporter CydDC: Regulation, Assembly and Function26
4.1ThecydDCGenes and Their Regulation 26
4.2Membrane Topology of the CydDC Complex 28
4.3Role of CydDC in the Formation of P-574, a Novel Haem Compound 30
4.4Reductant Export by CydDC 31
4.5Interactions of CydDC with Haem 32
4.6Structural Investigation of CydDC 33
5.Physiological Impact of CydDC 34
5.1Protein Disulphide Folding 34
5.2Maturation ofc-Type Cytochromes 35
5.3Virulence 37
6.Conclusions 40
References 42
Advances in Microbial Physiology, Volume 66 #2015 Elsevier Ltd
ISSN 0065-2911 All rights reserved.
http://dx.doi.org/10.1016/bs.ampbs.2015.04.002
1

10. Abstract
The CydDC complex ofEscherichia coliis a heterodimeric ATP-binding cassette type
transporter (ABC transporter) that exports the thiol-containing redox-active molecules
cysteine and glutathione. These reductants are thought to aid redox homeostasis of the
periplasm, permitting correct disulphide folding of periplasmic and secreted proteins.
Loss of CydDC results in the periplasm becoming more oxidising and abolishes the
assembly of functionalbd-type respiratory oxidases that couple the oxidation of
ubiquinol to the reduction of oxygen to water. In addition, CydDC-mediated redox con-
trol is important for haem ligation during cytochromecassembly. Given the diverse
roles for CydDC in redox homeostasis, respiratory metabolism and the maturation of
virulence factors, this ABC transporter is an intriguing system for researchers interested
in both the physiology of redox perturbations and the role of low-molecular-weight
thiols during infection.
ABBREVIATIONS
ABC transporterATP-binding cassette type transporter
Ccmcytochromecmaturation
FNRfumarate and nitrate reductase
GSHreduced glutathione
GSSGglutathione disulphide
H
2O2hydrogen peroxide
NOnitric oxide
O
2
superoxide
ONOO
2
peroxynitrite
PMFproton motive force
ROSreactive oxygen species
SDS-PAGEsodium dodecyl sulphate-polyacrylamide gel electrophoresis
UPECuropathogenicE. coli
Δp
Na
+
transmembrane sodium potential
ΔμH
+
transmembrane proton potential
ΔΨelectrical potential
1. OVERVIEW
The bacterial periplasm is an oxidising environment that is suitable for
the formation of disulphide bonds in periplasmic and secreted proteins, a
process that does not occur in the more reducing location of the cytoplasm.
As well as the role of CydDC in disulphide folding, of particular interest, is
the requirement of this transporter for the correct assembly of various respi-
ratory complexes, including periplasmicb- andc-type cytochromes and the
2 Louise V. Holyoake et al.

11. bd-type terminal oxidase complexes. This review will focus on the respira-
tory complexes that rely upon CydDC activity for their assembly, the struc-
ture and function of the CydDC ATP-binding cassette type transporter
(ABC transporter) and the role of CydDC in general bacterial physiology
and pathogenicity.
2. THEESCHERICHIA COLITERMINAL OXIDASES:
ASSEMBLY AND FUNCTION
2.1 Cytochromebo
0
Thebo
0
- andbd-type oxidases ofE. coliboth catalyse the two-electron oxi-
dation of ubiquinol by molecular oxygen within the cytoplasmic membrane,
concomitantly generating a proton gradient across the membrane that can be
utilised by bacterial cells to produce ATP for use as an energy source. In
addition to generating a proton gradient via the vectorial translocation of
protons that is linked to quinol reduction and oxidation, cytochromebo
0
is also able to directly pump protons across the membrane (Puustinen,
Finel, Haltia, Gennis, & Wikstrom, 1991) and has an H
+
:e

ratio of 2.
The site of oxygen reduction in cytochromebo
0
is a haem–copper binuclear
oxygen-reactive centre, making it a member of the haem–copper superfam-
ily of terminal oxidases (Anraku, 1988) that has been extensively studied.
ThecyoABCDEgenes encode subunits I, II, III and IV of the cyto-
chromebo
0
complex and a protohaem farnesyltransferase (haemosynthase),
respectively (Minghetti et al., 1992; Saiki, Mogi, & Anraku, 1992). The
assembly pathway for cytochromebo
0
is an ordered process wherein subunits
III and IV assemble first, followed by subunit I and finally subunit II
(Stenberg, von Heijne, & Daley, 2007). CyoABC is homologous to the core
subunits of theaa
3-type cytochromecoxidase (Lemieux, Calhoun, Thomas,
Ingledew, & Gennis, 1992) both in terms of their primary sequence (Cotter,
Chepuri, Gennis, & Gunsalus, 1990; Saraste, Sibbalda, & Wittinghoferb,
1988) and structure (Abramson et al., 2000; Gohlke, Warne, & Saraste,
1997). A crystal structure of the entire cytochromebo
0
terminal oxidase
complex has been determined at 3.5 A
˚
resolution (Abramson et al., 2000)
that reveals 25 transmembrane helices with a ubiquinone-binding site within
the membrane domain of subunit I (Abramson et al., 2000). The entire com-
plement of redox centres reside within subunit I, the largest of the four sub-
units. A low-spin haembassociated with a copper ion (Cu
B)(Puustinen &
Wikstrom, 1991; Puustinen et al., 1991) is thought to act as an electron
donor to reduce a binuclear centre composed of a high-spin haemoand
3The CydDC Family of Transporters

12. another copper ion (CuB): this is where oxygen reduction takes place
(Salerno, Bolgiano, Poole, Gennis, & Ingledew, 1990).
2.2 Cytochromebd-I
The first description of a spectrally distinctive haem protein in bacteria, with
an absorbance in the reduced state near 630 nm was reported by Yaoi,
Tamiya, Negelein and Gerischer in the 1920s and 1930s inE. coliandAzo-
tobacter(for a fascinating historical overview, seeKeilin, 1966). Other
authors later confirmed the existence of such a pigment in numerous bac-
teria, but its identification as an oxidase was made only when Chance and
colleagues applied Warburg’s photochemical action spectrum method
(Castor & Chance, 1959). The oxidase was called cytochromea
2, to under-
line its distinction from cytochromea
1(absorbance in the reduced state near
590–595 nm) and cytochromesaanda
3(absorbance in the reduced state
near 600–605 nm), the last two being the CO-unreactive and -reactive
components, respectively, of cytochromecoxidase in mitochondria and cer-
tain bacteria. These spectral characteristics were later attributed to the ter-
minal respiratory oxidase cytochromebdinE. coli, which was later
renamed to cytochromebd-I following the discovery of anotherbd-type
oxidase in this organism (Section 2.3).
Cytochromebd-I is confined to the prokaryotic world and is well
characterised inE. coli. Unlike cytochromebo
0
, cytochromebd-I does not
contain copper and so is not a member of the haem–copper oxidase super-
family. Instead, cytochromebd-I utilises an unusual di-haem oxygen-
reactive site (Borisov et al., 2013; Junemann, 1997; Rothery & Ingledew,
1989). All known members of thebd-family use quinol as a substrate, receiv-
ing electrons commonly from either ubiquinol or menaquinol. With a
three-dimensional structure yet to be elucidated, existing data show that
cytochromebd-I is a trimer of three membrane polypeptides, subunits
I (CydA) and II (CydB) (Kita, Konishi, & Anraku, 1984) and CydX (Van
Orsdel et al., 2013). Three haems are associated with the oxidase in a
1:1:1 stoichiometry peroxidase complex. Two high-spin haems (dand
b
595) are thought to form the di-haem active site where oxygen is reduced
(Arutyunyan et al., 2008; Borisov & Verkhovsky, 2013; Hill, Alben, &
Gennis, 1993; Rappaport, Zhang, Vos, Gennis, & Borisov, 2010; Vos,
Borisov, Liebl, Martin, & Konstantinov, 2000), and modelling of the exci-
tonic interaction between haemsdandb
595has led to an estimated inter-
molecular distance of 10 A
˚
(Arutyunyan et al., 2008). Despite the
4 Louise V. Holyoake et al.

13. proximity and evidence for functional cooperation (Vos et al., 2000), doubt
has been cast upon the existence of a di-haem active site as no spin coupling
has been observed between the haems (Junemann, 1997). The third haem
cofactor is a hexacoordinate low-spin haemb
558located within subunit I that
is responsible for quinol oxidation that supplies electrons to the di-haem site
for the reduction of molecular oxygen to water.
Cytochromebd-I contributes to the proton motive force (PMF) via the
vectorial translocation of protons that is linked to quinol reduction and oxi-
dation (Calhoun, Oden, Gennis, Demattos, & Neijssel, 1993), but unlike
cytochromebo
0
is unable to directly pump protons (Puustinen et al., 1991)
and is therefore considered less efficient in bioenergetic terms (H
+
:e

ratio¼1). Despite having a reduced contribution to the PMF, cytochrome
bd-I does facilitate aerobic respiration under conditions of low oxygen due
to a very high affinity for oxygen:bd-I has aK
mof 3μ8nM(D’mello,
Hill, & Poole, 1996) compared to a K
mof 0.016–0.35μM for cytochrome
bo
0
(D’mello, Hill, & Poole, 1995). It is likely that the di-haem active site
plays a role in this high affinity for oxygen (Borisov et al., 2002), promoting
growth in microaerobic environments.
2.2.1 ThecydABXGenes
Until recently, cytochromebd-I was generally believed to be comprised of
two subunits encoded bycydA(subunit I: 57 kDa) andcydB(subunit II:
43 kDa) (Calhoun, Newton, & Gennis, 1991; Green et al., 1988;
Kranz & Gennis, 1983) located at 16.6 min on theE. coligenetic map
(Bachmann, 1990; Calhoun et al., 1991). The molecular weights of subunits
I and II determined by sodium dodecyl sulphate-polyacrylamide gel electro-
phoresis (SDS-PAGE) (Miller & Gennis, 1983) are consistent with predicted
masses calculated from the protein sequences (Green et al., 1988).
Two open-reading frames,ybgEandybgTare found at the 3
0
end of the
cydABgenes which together are thought to form an operon;cydABET
(Fig. 1;Muller & Webster, 1997). The 4-kDa YbgT protein was shown
to co-purify with CydAB and is believed to be a part of the complex
(Van Orsdel et al., 2013), andybgThas since been renamedcydX. Cells
Figure 1ThecydABXlocus ofE. coli. The cytochromebd-I terminal oxidase is encoded
by thecydA-Xgenes, but no role in cytochromebd-I assembly/function has been iden-
tified forybgE.
5The CydDC Family of Transporters

14. lacking CydX exhibit diminished oxidase activity which can be restored by
the addition ofcydXon a plasmid (Van Orsdel et al., 2013) and silver staining
shows that CydX is present in stoichiometric amounts with CydA and CydB
(Hoeser, Hong, Gehmann, Gennis, & Friedrich, 2014), confirming CydX as
a third subunit of cytochromebd-I. CydX is required for either the insertion
or the stability of haemdandb
595thought to make up the di-haem active site
of cytochromebd-I; UV–visible difference spectroscopy revealed that the
signals of haemdandb
595are lost when CydA and CydB are not accompa-
nied by CydX. However, no role in cytochromebd-I assembly/function has
been identified forybgE, with its deletion having no effect on phenotypes
typically observed forcydAorcydBmutants (Van Orsdel et al., 2013).
BeyondcydABX, two additional genescydCandcydDtogether form an
operon to encode a heterodimeric ABC transporter. This transporter is
essential for assembly of functional cytochromebd-I (Bebbington &
Williams, 1993; Georgiou, Hong, & Gennis, 1987; Poole, Gibson, &
Wu, 1994; Poole et al., 1993). In its absence, CydA and CydB are still
synthesised and inserted into the membrane, but the oxidase lacks haem
groups essential for function (Georgiou et al., 1987). CydDC exports two
low-molecular-weight thiols, glutathione and cysteine, from the cytoplasm
to the periplasmic space (Pittman, Robinson, & Poole, 2005; Pittman et al.,
2002). However, exogenous addition of either of these thiols to a strain lac-
king CydDC does not restore cytochromebd-I assembly, so the molecular
mechanism via which CydDC contributes to cytochromebd-I assembly
remains unclear.
2.2.2 Spectral Characteristics
Cytochromes display a variety of spectral characteristics that depend upon
the local environment of the haem-binding site within the protein as well
as the structural attributes of the haem cofactor itself. Reduced/ferrous cyto-
chromes produce three main absorbance peaks in the visible UV spectrum
termed theα,βandγ(or Soret) peaks, and the wavelength of theα-region is
usually used to classify these cofactors. Theα- andβ-bands of the reduced
haemb
558of cytochromebd-I exhibit maxima at 560–562 and 531–532 nm,
respectively (Bloch, Borisov, Mogi, & Verkhovsky, 2009; Koland, Miller, &
Gennis, 1984; Lorence, Koland, & Gennis, 1986). Reduced haemdof cyto-
chromebd-I in whole cells has anα-band peak at 628–630 nm. However, due
to a high oxygen affinity, thed-type haem usually exists in the stable oxygen-
ated ferrous form, which is characterised by an absorption band with
a maximum at 647–650 nm in the absolute absorption spectrum (Poole,
6 Louise V. Holyoake et al.

15. Kumar, Salmon, & Chance, 1983). The high-spin haemb 595was first anno-
tated as cytochromea
1due to a similarity with the absorbance characteristics
of cytochromea
1of other bacteria (Castor & Chance, 1959). Reduced minus
oxidiseddifference spectralater showed anα-band at 595 nm, a strongβ-band
near 560 nm and a trough near 645 nm. This difference spectrum was
similar to that of protohaem IX (haemb) from cytochromecperoxidase,
suggesting the presence of an additionalb-type haem within cytochrome
bd-I, which explains why thea
1cofactor was renamed to cytochromeb 595
(Lorence et al., 1986).
Cytochromebd-I has a complex Soret region with a contribution from
all three haems. In reducedminusoxidised difference spectra, the Soret band
spectra for haemb
558has a maximum and minimum of 429.5 and 413 nm,
respectively, haemb
595has a maximum and minimum of 439 and 400 nm,
respectively (Vos et al., 2000), and haemdexhibits maxima and minima at
430 and 405 nm, respectively. The spectral contribution of haemdto the
Soret band is smaller than its contribution in theα-band and smaller than
the contribution of either of theb-type haems.
2.2.3 Membrane Topology and Cofactor Binding
Despite the absence of an X-ray structure of cytochromebd-I, it is known
that all three subunits of cytochromebd-I are integral membrane proteins.
Secondary structure prediction models suggest that CydA contains nine
membrane-spanning helices, CydB contains eight membrane-spanning
helices (Osborne & Gennis, 1999) and CydX consists of just one
membrane-spanning helix (Fig. 2). A large periplasmic loop between helices
six and seven of subunit I is involved in quinol binding and is consequently
known as the Q loop (Dueweke & Gennis, 1991; Matsumoto et al., 2006;
Mogi et al., 2006). Some cytochromebd-I oxidases such as those found in
E. coliandAzotobacter vinelandiicontain an insert in the C-terminus of the
Q loop, but in a majority ofbd-type oxidases this insert is not present
(Osborne & Gennis, 1999; Sakamoto et al., 1999). As of yet, the significance
of this insertion is unclear. Site-directed mutagenesis has revealed that two
residues within the Q loop, Lysine-252 and Glutamate-257 are required for
cytochromebd-I oxidase activity (Mogi et al., 2006) and are thought to play
a role in quinol binding. Shifts in ‘reducedminusoxidised’ spectra following
Glu257 mutation indicate a close proximity of this residue to haemb
558,
suggesting that Glu257 not only binds quinols but also participates in elec-
tron transfer from the quinol to haemb
558(Mogi et al., 2006).
7The CydDC Family of Transporters

16. Figure 2Secondary structure prediction of CydA, CydB and CydX. Secondary structure prediction was performed using the Protter online
tool (Omasits, Ahrens, Mueller, & Wollscheid, 2014 ). Transmembrane helices are numbered sequentially, the haem b
595
ligand (His19) is shown
in blue (grey in the print version), the haem b
558
ligands (His186 and Met393) are shown in red (dark grey in the print version) and the likely
sites of quinol binding (Lys252 and Glu257) are shown in green (light grey in the print version).

17. Site-directed mutagenesis studies have been used alongside spectroscopic
methods to reveal that highly conserved Histidine-186 and Methionine-393
of CydA are axial ligands ofb
558(Fang, Lin, & Gennis, 1989; Kaysser,
Ghaim, Georgiou, & Gennis, 1995; Spinner et al., 1995). The positive
charge of the conserved Arginine-391 residue has a role in stabilising the
reduced form of haemb
558and is required for oxidase activity (Zhang,
Hellwig, Osborne, & Gennis, 2004), and Histidine-19 of CydA provides
the essential axial ligand forb
595(Sun et al., 1996). An E99L mutation within
CydA abolishes the haemdspectral signals (Bloch et al., 2009), supporting
the idea that Glutamate-99 could be the axial ligand to haemd(Mogi et al.,
2006). All three haem cofactors appear to be located on the periplasmic side
of cytochromebd-I (Zhang et al., 2004), which presents the problem of how
protons are translocated across the membrane from the cytoplasm to the site
of oxygen reduction which occurs on the periplasmic side. As the translo-
cation of protons is unlikely to involve inter-haem transfer, focussing instead
on conserved amino acid residues that can be reversibly protonated has
implicated glutamates 99 and 107 within transmembrane helix III of CydA
in proton translocation (Osborne & Gennis, 1999).
In the absence of CydB, CydA is still integrated into the cytoplasmic
membrane, and haemb
558is still incorporated but the high-spin haemsd
andb
595are absent from the cytochrome subunits (Newton & Gennis,
1991). In an attempt explain this loss of haem groups, it has been suggested
that the two high-spin haems are located at the interface between CydA and
CydB subunits. Loss ofcydDCabolishes haem cofactor incorporation into
cytochromebd-I but the CydAB polypeptides are still inserted into the
membrane (Georgiou et al., 1987). Synthesis of this apocytochrome bd-I
is also observed in haem-deficient cells (Calhoun et al., 1991), implying that
haem insertion is the last step of cytochromebd-I assembly.
2.3 Cytochromebd-II
2.3.1 TheappBCGenes
In the years between the discovery of cytochromea
2(later called cyto-
chromed; for references, seePoole, 1983), there appeared to be no suspicion
that a second type of cytochromedmight exist: numerous biochemical and
physiological studies were made (reviewed inPoole, 1983) on the assump-
tion that cytochromedwas functionally, structurally and genetically homog-
enous. That complacency was shattered in 1991 when an operon was
discovered (Dassa et al., 1991) comprising three genes upstream of appA,
an acid phosphatase gene that is regulated positively in response to oxygen
9The CydDC Family of Transporters

18. deprivation by AppR (KatF). TheappC,appBandappXgenes are
co-transcribed at a promoter, P2, just upstream ofappC, whereas a second
minor promoter P1 controlsappA(Fig. 3). TheappC–Xgenes are regulated
by oxygen in exactly the same way asappA. Support for the idea that AppC
and AppB are implicated in oxygen metabolism was provided by the
oxygen-sensitive phenotype of acyo cyd apptriple mutant (relative to the
cyo cyddouble mutant) (Dassa et al., 1991).
The newly discoveredappCBgenes were predicted to encode, respec-
tively, integral membrane proteins with Mr 58133 and 42377, with striking
sequence homology to CydA (60% similarity) and CydB (57% similarity)
and with similar hydrophobicity profiles (Fig. 4). To our knowledge, no
CydD and CydC homologues with functions allied specifically to AppB
and AppC assembly have been identified. In the subsequent literature, the
appCBgene products have been called CbdAB (Sturr, Krulwich, &
Hicks, 1996), AppBC, CyxAB or, most commonly now, cytochromebd-II.
2.3.2 Spectral Characteristics
Confirmation that theappBCgenes encode an oxidase similar to CydAB
came from a serendipitous experiment in whichSturr et al. (1996)demon-
strated that genes fromBacillus firmusOF4 complemented the succinate-
dependent growth of aΔcyoΔcyd strain ofE. colibut not a triplecyo cyd
appmutant. The plasmid elicited appearance of a cytochromebd-type ter-
minal oxidase encoded by theE. coli appCBlocus. Cytochrome difference
spectra of everted membrane vesicles from the transformed strain had char-
acteristics of a cytochromebdspectrum and not the features of alkaliphile
membranes. The basis of this curious finding has not, to our knowledge,
been resolved. The spectra shown bySturr et al. (1996)and usShepherd,
Sanguinetti, Cook, and Poole (2010)suggest that cytochromebd-II has
twob-type haems and haemdas for cytochromebd, with absorbance max-
ima, respectively, in the reduced state near 559, 589 and 626 nm in the
α-region. The CO difference spectra also resemble cytochromebd-I
Figure 3TheappCBXlocus ofE. coli. The cytochromebd-II terminal oxidase is encoded
by theappC– Xgenes, andappAencodes an acid phosphatase enzyme. TheappC– X
genes are co-transcribed at a promoter, P2, whereas a second minor promoter P1 con-
trolsappA.
10 Louise V. Holyoake et al.

19. Figure 4Secondary structure prediction of AppC, AppB and AppX. Secondary structure prediction was performed using the Protter online
tool (Omasits et al., 2014 ). Transmembrane helices are numbered sequentially, the haem b
595
ligand (His19) is shown in blue (grey in the print
version), the haemb
558
ligands (His186 and Met393) are shown in red (dark grey in the print version) and the likely sites of quinol binding
(Lys252 and Glu257) are shown in green (light grey in the print version).

20. (Shepherd et al., 2010). Although a purification of cytochromebd-II has
subsequently been achieved, no spectral data were presented (Borisov
et al., 2011). However, membranes prepared from an E. colistrain
engineered to possess cytochromebd-II as the sole oxidase (MB37; see
below) shows a CO difference spectrum with Soret features at 417 and
445 nm (peak, trough, respectively) and at 632 and 644 nm (trough, peak,
respectively) (Jesse et al., 2013), similar to the features reported many times
for cytochromebd-I.
The enzyme catalysed oxygen uptake coupled to quinol orN,N,N
0
,
N
0
-tetramethyl-p-phenylenediamine oxidation, and the activity was sensi-
tive to cyanide. No cross-reactivity to subunit-specific polyclonal antibodies
directed against the two individual subunits ofcyd-encoded cytochromebd
was detected (Sturr et al., 1996).
2.3.3 The Enigma of Cytochromebd-II Function
As part of a systems biology approach to understanding the operation and
energetic efficiency of the various aerobic respiratory chains ofE. coli,
Bekker and colleagues constructed mutants that contained only a single ter-
minal oxidase and also lacked the energy-coupled NADH dehydrogenase
(ΔnuoB)(Bekker et al., 2007). In one such mutant (MB37), the only oxidase
present was cytochromebd-II. Growth in a glucose-limited chemostat was
used as the basis for flux analysis with respect to glucose catabolism and res-
piration, allowing calculation of the rate of ATP synthesis in comparison to
strains that have other oxidase types. The surprising conclusion was that
electron flow through cytochromebd-II did not contribute to generation
of a PMF, either by proton pumping or by the outwardly directed release
of protons during ubiquinol oxidation (with concurrent proton consumption
for oxygen reduction on the inside of the membrane). It was proposed
(Bekker et al., 2007) that this oxidase terminates an energy-independent
branch that confers metabolic flexibility by uncoupling ATP synthesis from
respiratory catabolism under steady-state conditions. Thus, cytochromebd-II
was considered to be a non-electrogenic oxidase enforcing ATP synthesis
by substrate level phosphorylation.
However, Borisov used this mutant, which also lacked Ndh-1, and thus
all three of the known electrogenic components of the aerobic respiratory
chain (Ndh-1, and cytochromesbo
0
andbd-I), to measure directlyΔΨ
andΔpH with inverted membrane vesicles (Borisov et al., 2011).
A membrane potential was formed (quantified using oxanol VI), which
was eliminated with gramicidin. Similarly, a gramicidin-sensitiveΔpH was
12 Louise V. Holyoake et al.

21. Exploring the Variety of Random
Documents with Different Content

22. jälkimmäinen edelliseen. Se, joka tämän unelman oikeastaan uneksi,
on kuitenkin toinen kuin ymmärrys, ja se yksin jää jälelle. Sensijaan
on huoli siitä, että kuolemassa on kaikki lopussa, verrattavissa
uneksijan luuloon, että olisi vain unia, ilman uneksijaa.
Mutta kun siis yksilöllinen tajunta on kuolemassa kerran loppunut,
olisiko silloin edes toivottavaa, että se taas heräisi, jatkaakseen
olemassaoloaan loppumattomiin? Eihän sen sisällys suurimmalta
osaltaan, niin, useimmiten ensinkään ole mitään muuta kuin
vähäisten, maallisten, vaivaisten ajatusten ja loppumattomien
huolien virta: annettakoon tämän toki kerran päästä lepoon! —
Ymmärtäväisesti kirjoittivatkin senvuoksi muinaisajan ihmiset
hautakiviinsä: securitati perpetuae — alituiseen rauhaan — tai bonae
quieti — hyvään lepoon. Jos taas, kuten usein tapahtuu, vaadittaisiin
yksilöllisen tajunnan jatkuvaa säilymistä, jotta siihen liitettäisiin
haudantakainen palkinto tai rangaistus, niin merkitsisi tämä
pohjaltaan vain hyveen ja itsekkyyden yhdistämistä. Mutta nämä
kaksi eivät tule koskaan toisiaan syleilemään: ne ovat alusta asti
vastakkaisia toisilleen. Täysin perusteltu on sensijaan se vakaumus,
minkä jalojen tekojen näkeminen herättää, että se rakkauden henki,
joka käskee toista säästämään vihollistaan, toista oman henkensä
uhalla auttamaan lähimäistään, ei koskaan voi haihtua eikä raueta
tyhjyyteen. —
Perusteellisin vastaus kysymykseen yksilön jatkuvasta
olemassaolosta kuoleman jälkeen sisältyy Kantin suureen oppiin ajan
idealisuudesta. Juuri tässä kohden se näyttäytyy erinomaisen
hedelmälliseksi. Se näet asettaa täysin teoretisen, mutta hyvin
perustellun älyämyksen opinkappalten sijaan, jotka niinhyvin toisella
kuin toisellakin tiellä johtavat järjettömyyksiin, ja täten se kerrassaan
syrjäyttää kaikkein vaivaloisimman metafyysillisistä kysymyksistä.

23. Käsitteet sellaiset kuin alkaa, loppua ja jatkua saavat kaiken
merkityksensä ajalta ja pätevät siis pelkästään tällä edellytyksellä.
Mutta aika ei ole mitään ehdottomasti olevaista, ei ole olioiden
tosiolemisen — "das Seyn an sich" — laatu, vaan ainoastaan muoto,
johon meidän tietomme omasta ja kaikkien olioiden olosta ja
olemuksesta pukeutuu; juuri senvuoksi se on kovin epätäydellinen ja
rajoittuu pelkkiin ilmiöihin. Ainoastaan siis näiden piirissä ovat
sellaiset käsitteet kuin lakkaaminen ja jatkuminen käyttökelpoisia,
mutta ne eivät sovellu siihen mikä niissä ilmenee, olioiden
tosiolemukseen, joihin sovellettuina mainitut käsitteet siis kadottavat
kaiken merkityksensä. Tämä ilmeneekin siinä, että näiden
aikakäsitteiden pohjalla esitettyyn kysymykseen on mahdoton
vastata ja että väite puoleen taikka toiseen joutuu yhtä painavien
vastaväitteiden alaiseksi. Saattaisi tosin väittää, että meidän
tosiolemuksemme säilyy kuoleman jälkeen, koska ei pidä
paikkaansa, että se tuhoutuisi; mutta yhtä hyvin saattaa väittää, että
se tuhoutuu, koska ei pidä paikkaansa, että se säilyy. Pohjaltaan on
toinen väite yhtä tosi kuin toinenkin. Tässä saattaisi siis asettaa
antinomian tapaisen — voisi asettaa kaksi yhtä pätevää järkisyytä
vastakkain. Mutta kumpikin sisältäisi pelkästään kielteisen väitteen:
arvostelman subjektilta kiellettäisiin kaksi kontradiktoorisesti
vastakkaista predikaattia. Tämä johtuu kuitenkin vain siitä, että koko
kysymyksenalainen kategoria on subjektiin soveltumaton. Mutta jos
nyt subjektilta ei kielletä molempia predikaatteja yhdessä, vaan yksi
kerrallaan, alkaa näyttää siltä kuin olisi kulloinkin kielletyn
predikaatin kontradiktoorinen predikaatti senkautta todistettu
oikeaksi. Mutta tämä johtuu siitä, että tässä verrataan toisiinsa
inkommensuraabeleja suureita, sikäli kuin kysymys siirtää meidät
näyttämölle, missä aika ei ole voimassa, mutta kuitenkin haetaan
aikamääräyksiä; on senvuoksi yhtä väärin omistaa nämä subjektille

24. kuin kieltää ne siltä, mikä merkitsee, että kysymys on transcendentti,
lankeaa kokemuksen ulkopuolelle. Tässä mielessä jää kuolema
mysterioksi.
Jos taas pidetään kiinni tästä ilmiön ja tosiolevaisen erosta, käy
sensijaan laatuun väittää, että ihminen tosin ilmiönä on katoavainen,
hänen tosiolemuksensa kuitenkaan sitä olematta, joskaan ei voida
sanoa tämän jatkavan olemassaoloaan, koska tällöin on täytynyt
eliminoida aika-käsitteet. Täten johtuisimme käsitykseen
häviämättömyydestä, joka ei kuitenkaan olisi mitään jatkumista.
Mutta vaikkakin tämän, abstraktion tietä saavutetun käsitteen voi in
abstracto ajatella, ei siihen kuitenkaan liity mitään havaintokuvaa, se
ei siis oikeastaan saata tulla selväksi. Kuitenkin on tässä pidettävä
kiinni siitä, että me emme Kantin tavoin väitä mahdottomaksi tietää
mitään tosiolevaisesta, vaan olemme selvillä siitä, että tämä on
haettava tahdosta.
Emme tosin ole koskaan väittäneet omaavamme ehdotonta ja
tyhjentävää tietoa tosiolevaisesta, vaan päinvastoin täysin älynneet,
että on mahdoton omistaa ehdotonta tietoa tosiolevaisesta. Sillä niin
pian kuin tiedän, on minulla mielle; mutta juuri siksi että tämä on
minun mielteeni, ei se saata olla identinen tiedetyn kanssa, vaan
tekemällä tämän itseolosta olon toisen tajuttavana tulkitsee se sen
aivan uudessa muodossa; sitä on siis aina pidettävä tosiolevaisen
ilmiönä. Tiedoitsevalla tajunnalla, olkoon se minkälaatuinen tahansa,
voi senvuoksi esiintyä ainoastaan ilmiöitä. Tämä ei kokonaan muutu
siinäkään tapauksessa, että tiedetty on omaa olentoani, sillä sikäli
kuin tämä lankeaa tiedoitsevan tajuntani piiriin, on se vain
olemukseni heijastusta, siitä itsestään poikkeavaa, siis jo jossakin
määrin ilmiötä; sikäli kuin minä taas välittömästi olen tätä omaa
olemustani, en minä ole tiedoitseva. Sillä toisessa kirjassa on

25. riittävästi todistettu, että tieto on vain toisasteinen olentomme
ominaisuus, joka johtuu sen eläimellisestä luonnosta. Tarkkaan
ottaen tunnemme siis tahtommekin ainoastaan ilmiönä eikä
sellaisena kuin se ehdottomasti, itsessään lienee. Mutta juuri tässä
mainitussa toisessa kirjassa, samoinkuin myös kirjoituksessa
luonnossa ilmenevästä tahdosta, on laajasti esitetty ja osoitettu, että
jos me tunkeutuaksemme olioiden sisäiseen olemukseen jätämme
sikseen sen, mikä on annettu vain välillisesti ja ulkoapäin, ja
kiinnitämme huomion siihen ainoaan ilmiöön, jonka olemuksesta
meillä on välitön sisäinen tajunta, niin me aivan ehdottomasti
havaitsemme viimeiseksi todellisuuden ytimeksi tahdon. Tässä me
siis sikäli tunnemme olion itsessään, kuin se ei enää ilmene
paikallisuuden, vaan ainoastaan ajan muodossa, siis kuitenkin vain
välittömimmässä ilmenemyksessään ja sillä rajoituksella, että tämä
meidän tietomme siitä ei vielä ole vallan tyhjentävä ja aivan
vastaava. Täkäli me siis säilytämme käsityksen, että tahto on
tosiolevainen.
Sensijaan on lakkaamisen käsite sovitettavissa ihmiseen ajallisena
ilmiönä, ja kokemustieto esittää peittelemättä kuoleman tämän
ajallisen elämän lopuksi. Ihmisen loppu on yhtä todellinen kuin sen
alku oli, ja samassa merkityksessä kuin meitä ei ennen syntymää
ollut, ei meitä kuoleman jälkeen tule olemaan. Kuitenkaan ei
kuolema voi poistaa sen enempää kuin mitä syntymä on antanut; siis
ei sitä, minkä kautta syntymä ensinnä kävi mahdolliseksi. Tässä
merkityksessä on natus ja denatus — syntynyt ja syntymätön —
kaunis lausetapa. Mutta nyt esittää kaikki kokemustieto pelkkiä
ilmiöitä; ainoastaan nämä ovat senvuoksi syntymisen ja häviämisen
ajallisten tapahtumain alaisia, mutta ei niissä ilmenevä
tosiolevaisuus. Tämän piirissä ei ole aivotoiminnan aikaansaamaa
syntymisen ja häviämisen vastakohtaa ollenkaan — se on täällä

26. kadottanut kaiken merkityksensä. Tosiolevaiseen ei siis ensinkään
koske ajallisen ilmiön ajallinen loppu, vaan sen olemassaolo on aina
sitä laatua, että alun, lopun ja jatkumisen käsitteet ovat siihen
soveltumattomat. Mutta tämä tosiolevainen on — mikäli voimme sitä
itsellemme selvittää — jokaisessa ilmenevässä olennossa hänen
tahtonsa: siis myöskin ihmisessä. Tajunta puolestaan on
tiedoitsemista; kuten riittävästi on osoitettu, kuuluu taasen tämä
aivotyönä, siis eliön toimintana, pelkkään ilmiöön ja loppuu
senvuoksi tämän mukana. Tahto yksin, jonka teos tai pikemmin
kuvastus ruumis oli, on häviämätön. Jyrkkä eron teko tahdon ja
tiedon välillä ynnä edellisen etusija — mikä on minun filosofiani
perusoppi — on senvuoksi ainoa avain ristiriitaan, joka niin monella
tavoin näyttäiksen ja esiintyy jokaisessa, jopa vallan alkeellisessakin
tajunnassa yhä uudestaan, — että nimittäin kuolema on meidän
loppumme, ja kuitenkin meidän täytyy olla ikuisia ja häviämättömiä,
— siis Spinozan lauseeseen sentimus experimurque nos aeternos
esse.
Kaikki filosofit ovat erehtyneet siinä, että he näkevät ihmisen
metafyysillisen, häviämättömän, ikuisen olentopuolen hänen
intellektissään eli ymmärryksessään; se piilee yksinomaan tahdossa,
joka tykkänään eroaa edellisestä ja yksin on alkuperäinen. Intellekti
on, kuten toisessa kirjassa on mitä perusteellisimmin osoitettu,
toisasteinen ilmiö, ja sen edellytyksenä ovat aivot; senvuoksi se
alkaa ja loppuu samalla kuin nämä. Tahto yksinään on ilman
edellytyksiä, koko ilmiön ydin; sen vuoksi se on vapaa tämän
muodoista, joihin myös aika kuuluu, siis samalla häviämätön.
Senmukaan siis kuolemassa tosin häviää tajunta, mutta ei se, mikä
tajunnan tuotti ja sitä ylläpiti; elämä sammuu, mutta ei sen keralla
elämän perusvoima, joka edellisessä ilmeni. Senvuoksi puhuu siis
jokaiselle varma tunne, että hänessä on jotakin ehdottoman

27. katoamatonta ja hävittämätöntä. Sekin, että meillä on
kaukaisimmalta ajalta, ensi lapsuudesta, tuoreita ja eloisia muistoja,
todistaa, että kaikki meissä ei liiku ajan kera yhä eteenpäin, jotakin
säilyy vanhenematta ja muuttumatta. Mutta mitä tämä katoamaton
olisi, sitä ei osattu itselle selvittää. Tajunta se ei ole yhtä vähän kuin
ruumiskaan, josta tajunta ilmeisesti on riippuvainen. Pikemmin se on
se, mistä tajunta ynnä ruumis riippuu. Mutta sepä juuri,
langetessaan tajunnan piiriin, esittäytyy tahtona. Tosin emme saa
siitä sen läheisempää tietoa kuin tämä sen välittömin ilmenemys on,
koska emme voi päästä tajunnan ulkopuolelle. Senvuoksi on
mahdoton vastata kysymykseen, mitä mainittu olevainen mahtanee
olla, mikäli se ei lankea tajunnan piiriin, s.o. mitä se on ehdottomasti
itsekseen.
Ilmiössä ja havainnonmuotojen, ajan ja paikan, yksilöistymyksen
perustan, kautta näyttää siltä, että ihmisyksilö häviää, mutta
ihmissuku sensijaan alituisesti säilyy ja elää. Mutta
tosiolevaisuudessa, joka on näistä muodoista vapaa, häviää myös
koko ero yksilön ja suvun välillä, ja molemmat ovat välittömästi yhtä.
Koko elämäntahto on yksilössä kuten se on suvussa, ja senvuoksi on
suvun jatkuminen pelkästään kuva yksilön hävittämättömyydestä.
Kun siis tämä äärettömän tärkeä älyämys, ettei kuolema voi
meidän tosiolemustamme hävittää, kokonaan perustuu eron tekoon
ilmiön ja tosiolevaisen välillä, tahdon nyt mitä kirkkaimmin valaista
juuri tätä eroa, selvittämällä sitä kuoleman vastakohdan, siis
elollisten olentojen syntymän, s.o. siitoksen avulla. Sillä tämä
tapahtuma — yhtä salaperäinen kuin kuolema — tuo välittömimmällä
tavalla havaittavaksemme ilmiön ja tosiolevaisen vastakohdan,
maailman mielteenä ja maailman tahtona, ynnä kumpaakin
vallitsevain lakien täydellisen erilaatuisuuden.

28. Siitostoimi näyttäytyy nimittäin kaksinaisessa muodossa:
ensinnäkin itsetajunnassa, jonka ainoa esine, kuten usein olen
osoittanut, on tahto kaikkine virikkeineen; ja toiseksi muihin olioihin
kohdistuvassa tietoisuudessamme, s.o. mielteen maailmassa, eli
olioiden kokemuksellisessa todellisuudessa. Nyt esiintyy mainittu
toimitus tahtopuolelta, siis sisäisesti, itsekohtaisesti, itsetajunnan
kannalta katsoen välittömimpänä ja täydellisimpänä tahdon
tyydytyksenä, s.o. hekumana. Miellepuolelta sensijaan, siis
ulkokohtaisesti katsoen, muihin oliohin kohdistuvassa
tietoisuudessamme, on juuri tämä toimitus mitä taitehikkaimman
kudoksen alku, sanomattoman monimutkaisen animaalisen eliön
perustus, joka senjälkeen tarvitsee enää vain kehitystä, astuakseen
meidän hämmästyneiden silmäimme nähtäväksi. Tämä eliö, jonka
äärettömän monimutkaisuuden ja täydellisyyden vain se tuntee, joka
on anatomiaa tutkinut, ei miellepuolelta katsoen ole muuten
ymmärrettävissä eikä ajateltavissa kuin järjestelmänä, joka on
suunniteltu mitä johdonmukaisimmalla sommittelukyvyllä ja
suoritettu ylenpalttisen taidokkaasti ja tarkoin, mitä syvällisimmän
harkinnan vaivaloisimpana teoksena. Mutta tahtopuolelta,
itsetajunnan kautta, me tunnemme sen toimituksen tuottamaksi,
joka on kaiken harkinnan suora vastakohta, sokean väkivaltaisen
viettymyksen, ylenpalttisen hekumallisen tunteen aikaansaamaksi.
Tämä vastakohta vastaa tarkalleen ylläesitettyä ääretöntä
vastakkaisuutta luonnon välinpitämättömyyden ja sen teoksien
äärettömän taidokkuuden välillä — että se synnyttää luomuksensa
niin täydellisen helposti ja antaa ne rajattoman huolettomasti tuholle
alttiiksi, ja että näillä teoksilla on niin arvaamattoman taidokas ja
harkittu rakenne, josta päättäen niitä olisi äärettömän vaikea
valmistaa ja niiden säilymistä senvuoksi pitäisi kaikella mahdollisella
huolella valvoa. Sensijaan me näemme päinvastaista.

29. Kun me siis tällä kylläkin epätavallisella tutkistelulla olemme mitä
räikeimmin asettaneet rinnakkain maailman molemmat erilaatuiset
puolet ja käsittäneet ne ikäänkuin samaan kouraan — niin täytyy
meidän nyt kiinnittää niihin huomiomme, vakuuttautuaksemme
ilmiön eli miellemaailman lakien täydellisestä pätemättömyydestä
tahdon eli tosiolevaisen maailmassa. Silloin on meille käyvä
käsitettävämmäksi, että sillä välin kun miellepuolella — siis —
ilmiömaailmassa näyttäiksen milloin tyhjästä syntymistä, milloin
syntyneen täydellistä tuhoutumista, toiselta puolen katsoen eli
itsessään esiintyy olevaista, johon syntymisen ja häviämisen
käsitteitä ei voi järjellisesti ensinkään sovittaa. Sillä me olemme
juur'ikään, laskeutuessamme siihen peruskohtaan saakka, missä
ilmiö ja tosioleva itsetajunnan välityksellä kohtaavat toisensa,
ikäänkuin kouraantuntuvasti käsittäneet, ettei niitä ensinkään saata
toisiinsa verrata, ja toisen koko olon laatu, ynnä kaikki tämän olon
peruslait, on toisessa mitätön ja vähemmän kuin mitätön. — Minä
uskon, että tätä viimeistä tutkistelemustani vain harvat ovat oikein
ymmärtäneet, ja että se kaikkien mielestä, jotka eivät ole sitä
ymmärtäneet, tuntuu vastenmieliseltä, jopa kenties loukkaavalta.
Tällainen syy ei kuitenkaan koskaan johda minua jättämään pois
mitään, mikä on omansa valaisemaan perusaatostani. —
Tämän luvun alussa olen selvitellyt, että suuri kiintymys elämään,
tai pikemmin kuoleman pelko, ei suinkaan johdu tiedosta, missä
tapauksessa se olisi elämän arvon havaitsemisen tulos, vaan että
tällä kuolemanpelolla on juurensa välittömästi tahdossa, jonka
alkuperäisestä olemuksesta se puhkeaa esiin — olemuksesta, joka
on tietoa vailla ja senvuoksi sokea. Niinkuin meidät houkuttaa
elämään hekuman aivan petollinen pyyde, niin pidättää meidät siinä
aivan yhtä petollinen kuoleman pelko. Molemmat puhkeavat esiin
tahdosta, joka on itsessään tiedoton. Jos ihminen päinvastoin olisi

30. pelkästään tiedoitseva olento, täytyisi kuoleman olla hänelle ei
ainoastaan yhdentekevä, vaan suorastaan tervetullut. Nyt opettaa
meitä tähänastinen tarkastelumme, että kuolema kohtaa vain
tiedoitsevaa tajuntaa, kun sensijaan tahto, sikäli kuin se on
tosiolevainen, joka on jokaisen yksilöllisen ilmiön perustuksena, on
vapaa kaikesta, mikä johtuu aikamääräyksistä, siis myös
katoamaton. Sen pyrkimys olemassaoloon ja ilmenemiseen, mistä
maailma johtuu, täyttyy alituisesti, sillä maailma saattelee sitä kuin
ruumista varjonsa, koska se on vain tahdon näkyväiseksi tullut
olemus.
Se että tahto meissä kuitenkin pelkää kuolemaa, johtuu siitä, että
tällöin tieto esittää sille sen olemuksen vain yksilöllisessä ilmiössä,
mistä tahto joutuu harhaluulon valtaan, että se tämän ilmiön
mukana tuhoutuu, suunnilleen niinkuin kuvani näyttää tuhoutuvan
kuvastimen mukana, kun tämä pirstautuu. Kun tällainen
tuhoutuminen on vastoin tahdon alkuperäistä olemusta, joka on
sokeata pyydettä olemassaoloon, täyttää se sen kammolla. Tästä
seuraa nyt, että se meissä, mikä yksin pystyy kuolemaa pelkäämään
ja sitä myös yksin pelkää, tahto, jää kuoleman koskemattomaksi. Se
taas, mitä kuolema kohtaa ja mikä todella häviää, ei luonteensa
mukaisesti pysty tuntemaan mitään pelkoa eikä ylimalkaan mitään
tahtomista tai mielenliikutusta, jonka vuoksi sille oleminen ja
olemattomuus ovat yhdentekeviä. Tämä olentomme puoli on tiedon
subjekti, intellekti, joka on olemassa vain suhteessaan
miellemaailmaan, s.o. ulkokohtaiseen todellisuuteen, minkä vastike
eli korrelaatti se on ja minkä oleminen pohjaltaan on samaa kuin sen
oma. Joskaan siis yksilöllinen tajunta ei säily kuoleman yli, säilyy
kuitenkin se mikä yksinään sitä vastaan tarraa: tahto. Tästä saa
selityksensä se ristiriita, että filosofit aina ovat tiedon näkökannalta
oivallisin perustein todistaneet, ettei kuolema ole mikään

31. onnettomuus; ja kuitenkin kuolemanpelko silti jää ennalleen, koska
se ei ole lähtöisin tiedosta, vaan yksinään tahdosta. Siitä juuri, että
vain tahto, mutta ei ymmärrys, on hävittämätön, johtuu sekin, että
kaikki uskonnot ja filosofiat myöntävät vain tahdon eli sydämen
hyveille palkinnon iäisyydessä, mutta ei ymmärryksen eli pään
hyveille.
Ylläolevan valaisuksi vielä seuraava.
Tahto, jota meidän tosiolemuksemme on, on yksinkertainen
luonnoltaan: se tahtoo vain eikä tiedä. Tiedon subjekti sensijaan on
toisasteinen, tahdon esineistymyksestä eli objektivatiosta johtuva
ilmiö; se on tuntohermoston kokoova kohta, ikäänkuin polttopiste,
jossa kaikkien aivo-osien toiminnansäteet yhtyvät. Sen täytyy
senvuoksi aivojen mukana tuhoutua. Itsetajunnassa se, yksin
tietävänä, suhtautuu katsojana tahtoon ja tuntee tämän — vaikka
itse on siitä vesonut — kuitenkin itsestään eroavaksi, vieraaksi;
senvuoksi se tunteekin tahdon vain empirisesti, ajallisesti,
katkonaisesti, perättäisissä virikkeissään ja toimituksissaan; se saa
myös tiedon tahdon päätöksistä vasta a posteriori, jälkeenpäin ja
usein vallan välillisesti. Tästä saa selityksensä, että oma olentomme
on meille, juuri ymmärryksellemme, arvoitus, ja että yksilö pitää
itseään vastasyntyneenä ja katoavaisena, vaikka sen tosiolemus on
ajaton, siis ikuinen. Kuten nyt tahto ei tiedä, on päinvastoin
ymmärrys eli tiedon subjekti yksin tiedoitseva, koskaan tahtomatta.
Tämä on ruumiillisestikin siten osoitettavissa, että kuten on jo
toisessa kirjassa mainittu, Bichat'n mukaan eri mielenliikutukset
välittömästi järkyttävät kaikkia eliön osia, lukuunottamatta aivoja,
jotka korkeintaan välillisesti, s.o. edellisten häiriöiden vaikutuksesta,
joutuvat niille alttiiksi (De la vie et de la mort, art. 6, § 2). Mutta
tästä seuraa, että tiedon subjektilla itsessään ja sellaisenaan ei ole

32. osanottoa tai harrastusta mitään kohtaan, vaan sille on jokaisen
olion, jopa sen itsensäkin, oleminen ja olemattomuus yhdentekevä.
Miksi pitäisi tällaisen välinpitämättömän olennon olla kuolematon?
Sen oleminen päättyy tahdon ajallisen ilmiön, s.o. yksilön mukana,
kuten se on tämän mukana syntynytkin. Se on lyhty, joka
sammutetaan, kun se on tehnyt tehtävänsä. Ymmärrys, kuten sen
piiriin sisältyvä havaintomaailma, on pelkkää ilmiötä; mutta
kummankaan katoavaisuus ei liikuta sitä, minkä ilmiötä ne ovat.
Intellekti on keskushermoston toiminto; mutta samoinkuin muukin
ruumis on tämä tahdon esineistymys. Siksi perustuu ymmärrys eliön
ruumiilliseen elämään; mutta tämä itse perustuu tahtoon. Elimellistä
ruumista saattaa siis määrätyssä merkityksessä pitää tahdon ja
intellektin välijäsenenä, vaikka se oikeastaan on vain intellektin
havainnossa paikallisena esiintyvä tahto itse. Kuolema ja syntymä
merkitsevät tajunnan alituista uudistumista itsessään loputtomassa
ja aluttomassa tahdossa, joka yksin on ikäänkuin olemassaolon
substanssi. Mutta jokainen sellainen uudistuminen tuo mukanaan
uuden elämäntahdon kieltämisen mahdollisuuden. Tajunta on tiedon
subjektin, voi sanoa myös: aivojen elämää, ja kuolema sen loppu.
Senvuoksi on tajunta äärellinen, alati uusi, alati alusta alkava. Tahto
yksin säilyy, mutta se yksin säilymisestä välittääkin, sillä se on
elämäntahtoa. Tiedoitseva subjekti sensijaan ei välitä mistään. Mutta
minuudessa yhtyvät molemmat. — Jokaisessa eläinoliossa on tahto
kamppaillut itselleen intellektin; tämän valossa se tavoittaa
tarkoituksiaan. Ohimennen sanoen saattaa kuolemanpelko osittain
johtua siitäkin, että yksilöllinen tahto niin vastahakoisesti eroaa
luonnon sille suomasta intellektistä, jota vailla se tietää olevansa
avuton ja sokea.

33. Ylläolevaan soveltuu vihdoin myös jokapäiväinen siveellinen
kokemus, joka opettaa meille, että tahto yksin on todellinen, kun
sensijaan sen esineet, jotka edellyttävät tiedon, ovat vain ilmiöitä,
vain vaahtoa ja usvaa, sen viinin kaltaista, jota Mefistofeles
Auerbachin kapakassa maistaa: "Minusta tuntuu kuitenkin, kuin olisin
juonut viiniä".
Kuolemankauhu johtuu suureksi osaksi siitä harhanäöstä, että nyt
minä häviän, mutta maailma säilyy. Pikemminkin on vastakohta tosi:
maailma häviää, mutta minuuden sisäisin ydin, tämän subjektin
kannattaja ja tuottaja, jonka mielteenä näin maailma oli olemassa,
säilyy. Aivojen keralla tuhoutuu intellekti ja tämän keralla ulkoinen
maailma, joka on pelkkä intellektin mielle. Se että toisissa aivoissa,
kuten ennenkin, elää ja leijuu samanlainen maailma, on häviävään
intellektiin nähden yhdentekevää. — Ellei siis varsinainen todellisuus
piilisi tahdossa ja vain siveellinen olemassaolo ulottuisi kuoleman yli,
niin ei intellektin ja siihen sisältyvän maailman sammuessa olioiden
olemus ylimalkaan olisi mitään muuta kuin loppumaton saatto lyhyitä
ja himmeitä, keskenään irrallisia unelmia, sillä tiedoton luonto jatkaa
olemistaan vain tiedoitsevan ajallisena mielteenä. Maailmanhenki,
joka tarkoituksettomasti uneksii useimmiten hyvin himmeitä ja
raskaita unelmia, olisi silloin kaikki kaikessa.
Kun siis yksilö tuntee kuolemanpelkoa, on meillä oikeastaan se
eriskummainen, jopa naurettava näytelmä nähtävänämme, että
maailmojen luojan valtias, joka täyttää kaikkeuden olemuksellaan ja
joka yksin kaikelle olevaiselle suo sen olemassaolon, empii ja pelkää
tuhoutuvansa, vaipuvansa ikuisen tyhjyyden kuiluun, — kun
sensijaan todellisuudessa kaikki on häntä täynnä eikä ole mitään
paikkaa, missä häntä ei olisi, kun oleminen ei kannattele häntä, vaan
hän olemista. Ja kuitenkin tämä valtias arkailee kuolemanpelkoa

34. kärsivässä yksilössä, sillä hän on sen yksilöistymyksen perustan
aiheuttaman harhan alainen, että hänen olemisensa rajoittuu tähän
nyt kuolevaan olentoon: tämä harha kuuluu siihen raskaaseen
uneen, jonka lumoihin hän elämäntahtona on joutunut. Mutta
kuolevalle saattaisi sanoa: "Sinä lakkaat olemasta jotakin, joksi sinun
ei olisi pitänyt koskaan tulla".
Niin kauan kun mitään tämän tahdon kieltämystä ei ole esiintynyt,
on se, mitä kuolemassa meistä jälelle jää, aivan toisen olemisen itu
ja ydin, jossa uusi yksilö paljastuu itsellensä, niin raikkaana ja
tuoreena, että se hämmästyneenä mietiskelee omaa olemistaan.
Siitäpä se jalojen nuorukaisten taipumus haaveisiin ja unelmoimiseen
aikana, jolloin tämä tuores taju juuri on täysin kehkeytynyt. Mitä on
yksilölle uni, sitä on kuolema tahdolle tosiolemuksenamme. Se ei
jaksaisi kautta äärettömyyden jatkaa samaa puuhaa ja kärsimystä,
ilman tosi voittoa, jos sillä muisti ja yksilöllisyys säilyisi. Se heittää ne
yltään — tämä on Lethe, unhon virta — ja astuu kuolon unen
virkistämänä ja uudella intellektillä varustettuna uutena olentona
jälleen esiin: "uusille rantamille houkuttelee uusi päivä!"
Itseään myöntävänä elämäntahtona piilee ihmisen olemisen juuri
suvussa. Täten on siis kuolema toisen yksilöllisyyden menetys ja
toisen vastaanotto, siis yksilöllisyyden muutos oman tahdon
yksinomaisen johdon alaisena. Sillä tässä yksinään piilee se ikuinen
voima, joka saattoi tuottaa yksilön olemassaolon minuuksineen,
mutta ei kuitenkaan luonteensa mukaisesti voi säilyttää häntä siinä.
Sillä kuolema on se epäys, minkä jokaisen olion olemus (essentia)
saa vaatiessaan olemassaoloa (existentia), sen vastakohdan
ilmeneminen, mikä jokaisessa yksilöllisessä olemassaolossa asustaa:
"sillä kaikki, mikä syntyy, ansaitsee joutua perikatoon". Kuitenkin on
samalle voimalle, siis tahdolle, tarjona lukematon määrä juuri

35. tällaisia olemisia minuuksineen, jotka taas puolestaan ovat yhtä
mitättömiä ja katoavaisia. Kun nyt jokaisella minuudella on oma
erikoinen tajuntansa, ei tähän katsoen ole mitään eroa niiden
äärettömän suuren lukumäärän ja yhden ainoan välillä. Tältä
kannalta katsoen ei minusta näytä satunnaiselta, että aioon, iäisyys
kreikankielellä, yhtaikaa merkitsee yksityistä elämänikää ja ääretöntä
aikaa; tästä saattaa näet, joskin epäselvästi, huomata, että
molemmat itsessään ja pohjaltaan ovat samaa. Täten ei oikeastaan
ole mitään eroa sillä, olisinko olemassa vain oman elinikäni vaiko
äärettömän ajan.
Tosin emme voi muodostaa itsellemme täyttä käsitystä kaikesta
tästä ilman aikakäsitteitä; kuitenkin pitäisi jättää nämä syrjään silloin
kun on kysymyksessä tosiolevaisuus. Mutta ymmärryksemme
muuttumattomiin rajoituksiin kuuluu, ettei se koskaan saata täysin
vapautua tästä kaikkien mielteittensä ensimäisestä ja
alkuperäisimmästä muodosta voidakseen sitten työskennellä sitä
ilman. Täten me tässä tosin johdumme eräänlaiseen
metempsykoosiin, oppiin sielunvaelluksesta, kuitenkin tehden sen
merkitsevän eron, ettei tämä koske koko psyykeä, nimittäin ei
tiedoitsevaa olentoa, vaan tahtoa yksinään. Tällä tavoin monet
sielunvaellusoppiin liittyvät mahdottomuudet poistuvat. Edelleen on
meille selvillä, että ajan havaintomuotoa käytetään tässä vain
mukautumisena ymmärryksemme rajoitukseen, jota ei voi välttää.
Jos me nyt vielä otamme avuksi sen eräässä seuraavassa luvussa
selviteltävän tosiseikan, että luonne, s.o. tahto, periytyy isältä,
ymmärrys sensijaan äidiltä, niin soveltuu varsin hyvin
käsitykseemme, että ihmisen itsessään yksilöllinen tahto kuolemassa
erkanee ymmärryksestä, jonka se siitoksessa äidiltä sai, ja että se
tällöin muuttuneen luonteensa mukaisesti, noudattaen maailman,
tämän kanssa sopusoinnussa olevaa, läpeensä välttämätöntä kulkua,

36. uudessa siitoksessa saa uuden ymmärryksen, jonka kera se
muodostaa uuden olennon, millä ei ole mitään muistoa
aikaisemmasta olemisestaan. Sillä ymmärrys, jolla yksin on muistin
kyky, on kuoleva osa eli muoto, tahto taas ikuinen osa eli substanssi;
täten soveltuu kysymyksenalaisen opin nimeksi palingenesia eli
uudestisyntymys paremmin kuin metempsykosis. Nämä alituiset
uudestisyntymiset muodostavat siis itsessään häviämättömän tahdon
elämänunelmien saaton, kunnes näin yhä uudessa muodossa saatu
runsas ja monenlainen tieto sen opettaa ja parantaa, niin että se
hylkää oman itsensä.
Tähän käsitykseen soveltuu myös buddhalaisuuden varsinainen
niinsanoaksemme esoteerinen oppi, sellaisena kuin olemme oppineet
sen tuntemaan uusimpien tutkimusten nojalla, se kun ei opeta
sielunvaellusta, vaan omituista, siveelliseen perustaan pohjautuvaa
uudestisyntymistä, jota se hyvin syvällisesti kehittää ja esittää.
(Tämän voi nähdä suuresti lukemisen ja huomion arvoisesta Hardyn
esityksestä kirjassa Manual of Buddhism, siv. 394-396, joihin on
verrattava saman kirjan sivut 429, 440 ja 445. Sitä varmistavat
seuraavat teokset: Taylor, Prabodh Chandro Daya, Lontoo 1812, s.
35, samoin Sangermanon Burmese empire, s. 6; samoinkuin myös
Asiat. Researches, nid. 6, s. 179, ja nid. 9, siv. 256.) Köppenin
kirjoittama varsin käyttökelpoinen buddhalaisuuden käsikirja sisältää
myös oikean esityksen tästä kohdasta. Buddhalaisten suurelle
enemmistölle on tämä oppi kuitenkin liian korkea; senvuoksi heille
saarnataan sielunvaellusta edellisen helppotajuisena korvikkeena.
Muuten ei ole jätettävä huomioonottamatta, että suorastaan
kokemussyytkin puhuvat tämänlaatuisen uudestisyntymisen
puolesta. Sillä on tosiasiallisesti olemassa joku yhteys uusien
olentojen syntymän ja entisten kuoleman välillä; tämä käy näet ilmi

37. siitä ihmissuvun suuresta hedelmällisyydestä, joka ilmenee
hävittävien kulkutautien seurauksena. Kun musta surma 14.
vuosisadalla oli hävittänyt vanhan maailman suurimmaksi osaksi
sukupuuttoon, kävi ihmissuvun hedelmällisyys aivan tavattomaksi ja
kaksoissynnytykset olivat varsin yleisiä; kovin eriskummainen oli
tällöin se seikka, ettei kellään tähän aikaan syntyneellä lapsella ollut
täyttä määrää hampaita; ponnisteleva luonto siis kitsaili
yksityiskohdissa. Tämän kertoo F. Schnurrer kirjassa Chronik der
Seuchen, 1825. Myös Casper ("Über die wahrscheinliche
Lebensdauer des Menschen", 1835) toteaa sen periaatteen, että
väestön keskuudessa esiintyvien synnytysten lukumäärällä on mitä
ratkaisevin vaikutus sen yksilöiden elämänikään ja kuolevaisuuteen,
niin että syntyväisyys ja kuolevaisuus aina käyvät rinnan, aina ja
kaikkialla lisääntyvät ja vähenevät samassa suhteessa, minkä hän
taatusti näyttää toteen esimerkeillä monista maista ja niiden eri
maakunnista. Ja kuitenkaan ei mitenkään voi olla olemassa
ruumiillista syy-yhteyttä minun aikaisen kuolemani ja vieraan
aviovuoteen hedelmällisyyden välillä tai päinvastoin. Tässä siis
esiintyy kieltämättä ja hämmästyttävällä tavalla metafyysillinen
fyysillisen olevaisen välittömänä selitysperusteena. — Kukin
vastasyntynyt olio tosin astuu reippaana ja iloisena uuteen elämään
ja nauttii sitä kuin lahjaa; mutta ei ole eikä saata olla mitään lahjaksi
saatua. Sen uuden elämän on maksanut iällään ja kuolemallaan joku
entinen olio, jonka tuhoutuessa säilyi se häviämätön ydin, mistä
tämä uusi on syntynyt; he ovat yksi olento. Kuitenkin ratkaisisi
suuren arvoituksen se, joka osaisi niiden välisen sillan näyttää.
Tässä ilmaistu suuri totuus ei olekaan koskaan ollut täysin
tuntematon, joskaan sitä ei ole voitu käsittää tarkalleen oikealla
tavallaan, tämän kun tekee mahdolliseksi vain oppi tahdon etusijasta
ja metafyysillisestä olennosta, ja ymmärryksen toisasteisesta,

38. pelkästään elimellisestä luonteesta. Me huomaamme näet, että
sielunvaelluksen oppi polveutuu ikiammoisista, jaloimmista
ihmissuvun aikakausista ja on aina ollut maan päällä levinneenä
ihmissuvun suuren enemmistön uskona, jopa oikeastaan kaikkien
uskontojen oppina, juutalaista ja kahta tästä polveutuvaa uskontoa
lukuunottamatta. Kaikkein ylevimpänä se on kuitenkin esiintynyt ja
eniten totuutta lähestynyt, kuten jo mainittiin, buddhalaisuudessa.
Kun näet kristityt lohduttautuvat jälleennäkemisellä toisessa
maailmassa, mistä ihmiset löytävät toisensa ihan ennallaan, on
muiden uskontojen mukaan jälleennäkeminen jo käynnissä,
vaikkakin incognito, nimettömästi. Syntymäin kiertokulun ja
metempsykosin tai palingenesian vaikutuksesta tulevat näet henkilöt,
jotka nyt ovat kanssamme läheisessä yhteydessä tai kosketuksessa,
tulevassakin syntymässä rinnan meidän kanssamme syntymään, ja
heillä tulee olemaan samat tai analogiset suhteet ja mielialat meitä
kohtaan kuin nyt, olkoot ne sitten ystävällistä tai vihamielistä lajia.
(Kts. esim. Spence Hardy, Manual of Buddhism, s. 162.)
Jälleentuntemus tosin rajoittuu tällöin hämärään aavistukseen,
muistoon, jota ei voi selvänä mieleen palauttaa ja joka viittaa
äärettömään etäisyyteen; — lukuunottamatta kuitenkin Buddhaa
itseään, jolla on etuoikeus tuntea selvästi omansa ja muiden
aikaisemmat syntymät, kuten tämä on Jatakas-kirjoissa kuvattu. Ja
todellakin, ken armoitettuina hetkinä aivan ulkokohtaisesti kiinnittää
katseensa ihmispuuhaan, hänen mielensä valtaa se intuitiivinen
vakaumus, ettei ainoastaan sama olevaisuus (Platonin) ideain tavoin
aina pysy ja säily, vaan että nykyinen sukupolvi varsinaiselta
ytimeltään, suorastaan olemukseltaan, on sama kuin sen edellä
kulloinkin käynyt. Kysymys on vain siitä, missä tämä ydin piilee;
vastaus, jonka minun oppini siihen antaa, on tunnettu. Mainitun
intuitiivisen vakaumuksen saattaa ajatella syntyneen siten, että

39. moninaistamisvälineiden, — ajan ja paikan — toiminnassa tapahtuu
hetkellinen keskeytyminen.
Mitä sielunvaellusopin yleisyyteen tulee, sanoo siitä Obry
oivallisessa kirjassaan "Du Nirvana Indien" s. 13 aivan oikein: "Tämä
vanha usko on kiertänyt maailman ympäri ja oli vanhimpina aikoina
niin levinnyt, että eräs englantilainen oppinut lausui sen olevan vailla
isää, vailla äitiä ja vailla sukupuuta" (Ths. Burnet, Beausobren
kirjassa Histoire du Manicheisme, II, s. 391). Jo vedat kuten kaikki
Intian pyhät kirjat opettavat sielunvaellusta, ja se on kuten tunnettu
brahmalaisuuden ja buddhalaisuuden ydin, ja vallitsee täten yhä
vielä koko ei-islamilaista Aasiaa, siis enemmän kuin puolta koko
ihmiskunnasta, mitä lujimpana rakennuksena, jolla on
uskomattoman suuri käytännöllinen vaikutus. Samoin uskoivat siihen
egyptiläiset (Herod., II, 123), joilta Orpheus, Pythagoras ja Platon
ottivat sen innostuneesti vastaan. Että sitä opetettiin myös
kreikkalaisten mysterioissa, käy kieltämättömästi ilmi Platonin
"Lakien" yhdeksännestä kirjasta (s. 36 ja 42, ed. Bip.). Nemesius (De
nat. hom., .c. 2) sanoo suorastaan: "Kaikki kreikkalaiset, jotka
väittivät sielun kuolemattomaksi, arvelivat yksimielisesti sen siirtyvän
toisesta ruumiista toiseen". Edda-runotkin, varsinkin Völuspassa,
opettavat sielun vaellusta. Niinikään on se druidien uskonnon
perustus (Caes. de bello Gall., VI. — A. Pictet, Le mystère des
Bardes de l'ile de Bretagne, 1856). Jopa eräs Hindustanin
muhamettilainen lahko, Bohrah nimeltään, josta Colebrooke laveasti
kertoo (Asiat. res. nid. 7, s. 336), uskoo sielunvaelluksen ja pidättyy
sen mukaisesti kaikesta liharuuasta. Myös amerikalaisten ja
neekerikansojen, vieläpä australialaisten keskuudessa näkyy jälkiä
siitä, kuten käy ilmi eräästä englantilaisesta Times-lehdessä
annetusta kuvauksesta 29 päivältä tammik. 1841, missä kerrotaan
kahden australialaisen villin teloituksesta murhapolton ja miestapon

40. vuoksi: "Nuorempi heistä astui kohti kuolemaansa paatunein ja
päättäväisin ilmein, mikä, kuten kävi ilmi, tarkoitti kostoa, sillä hänen
ainoasta käsitettävästä lausunnostaan ilmeni, että hän tulisi
palaamaan maan päälle 'viisaana miehenä', ja tämä antoi hänelle
päättäväisyyttä." Ungewitterin kirjassa "Der Welttheil Australie"
(1853) kerrotaan myös, että Uuden Hollannin papualaiset pitivät
valko-ihoisia omina maailmaan palanneina sukulaisinaan.
Kaikesta tästä käy ilmi, mitenkä sielunvaelluksen usko esiintyy
ihmisen luonnollisena vakaumuksena niin pian kun hän jonkunverran
harkitsee asioita ennakkoluulottomasti. Täten se todellakin olisi
sentapainen ihmisjärjen luonteen mukainen, sen omien muotojen
luoma oppi, kuin Kant erheellisesti väittää kolmen järjenaatteensa
olevan; ja missä sitä ei olisi tavattavissa, olisivat positiiviset,
toisenlaatuiset uskonopit sen vasta myöhemmin tunkeneet tieltään.
Myös olen huomannut, että se heti käy selväksi jokaiselle, joka siitä
ensi kerran kuulee. Katsokoon lukija vain esim., kuinka vakavasti
Lessing sitä suosittelee "Erziehung des Menschengeschlechts"
nimisen kirjansa seitsemässä viimeisessä pykälässä. Myös lausuu
Lichtenberg itsekuvauksessaan: "En voi päästä siitä ajatuksesta, että
olin kuollut, ennenkuin synnyin". Jopa kokemuksen kannalla
ylenmäärin pysyttelevä Hume lausuu skeptillisessä tutkielmassaan
kuolemattomuudesta, s. 23: "Sielunvaellusoppi on senvuoksi ainoa
tämänlaatuinen järjestelmä, jolle filosofia saattaa kallistaa korvansa".
[8] Mutta tätä, kautta koko ihmissuvun levinnyttä uskoa, joka on
yhtä selvä viisaille kuin rahvaalle, vastustaa juutalaisuus ynnä
molemmat tästä kehkeyneet uskonnot, nämä kun opettavat ihmisen
tyhjästä luoduksi, mihinkä oppiin hänen sitten on liitettävä usko
rajattomasta kuolemanjälkeisestä säilymisestään.

41. Näiden uskontojen on tosin tulella ja miekalla onnistunut tunkea
pois Europasta ja osasta Aasiaa mainittu ihmiskunnan lohdullinen
periusko; mutta kuinka kauaksi? Mitenkä vaivaloisesti tämä kuitenkin
on tapahtunut, sen osoittaa vanhin kirkkohistoria: useimmat
kerettiläiset, esim. simonistit, basilidianit, valentinianit, markonitit,
gnostilaiset ja manikealaiset olivat juuri tämän periuskon kannattajia.
Juutalaiset itsekin ovat siihen osaksi eksyneet, kuten Tertullianus ja
Justinus (dialogeissaan) kertovat. Talmudissa kerrotaan, että Abelin
sielu vaelsi Sethin ja sitten Moseksen ruumiiseen. Jopa käy
raamatunkohta Matt. 16, 13-15 järjellisesti käsitettäväksi vain sillä
edellytyksellä, että otaksutaan siinä tarkoitettavan
sielunvaellusoppia. Lukas tosin, jonka evankeliumissa se myös
todetaan (9, 18-20), lisää juutalaisia varten sen edellytyksen, että
niin vanha profeetta voisi vielä aivan entisenään nousta haudastaan,
mikä kuitenkin olisi kouraantuntuva järjettömyys, he kun tietävät,
että hän jo on maannut haudassaan 600 tai 700 vuotta, siis on jo
ammoin muuttunut tomuksi. Kristinuskossa on muuten
sielunvaelluksen ja siinä tapahtuvan, aikaisemmassa elämässä
tehtyjen syntien sovituksen sijaan tullut oppi perisynnistä, s.o. toisen
yksilön tekemien syntien sovituksesta. Molemmat näet identifioivat,
vieläpä siveellisessä tarkoituksessa, nykyisen ja aikaisemmin olleen
ihmisen: sielunvaellus tekee sen välittömästi, perisynti välillisesti.
Kuolema on suuri kuritus, jonka elämäntahto — tarkemmin: tähän
oleellisesti kuuluva itsekkyys — saa luonnon kädestä; ja se voidaan
käsittää rangaistuksena olemisestamme. Kuolema lausuu: sinä olet
toiminnan tuote, jonka ei olisi pitänyt tapahtua, ja siksi sinun pitää
kuolla, tehdäksesi sen tyhjäksi. Kuolema on sen solmun tuskallinen
purkaminen, minkä siitos hekumalla solmi, olemuksemme suuren
perus-erheen pakollinen, väkivaltainen poistaminen, suuren harhan
paljastus. Me olemme pohjaltamme jotakin, minkä ei pitäisi olla

42. olemassa. Itsekkyys on oikeastaan siinä, että ihminen katsoo kaiken
todellisuuden rajoittuvan omaan henkilöönsä, arvellen olevansa vain
tässä eikä muissa. Kuolema opettaa hänelle parempaa,
hävittäessään tämän yksilön, niin että ihmisen olemus, mikä on
hänen tahtonsa, vastaisuudessa elää vain muissa yksilöissä, mutta
hänen ymmärryksensä, joka kuului pelkästään ilmiöön, s.o.
miellemaailmaan, ollen vain ulkomaailman muoto, jatkaa olemistaan
vain mielleolevaisuudessa, olioiden ulkokohtaisessa olemisessa, siis
niinikään vain tähänastisen ulkomaailman olemisessa. Hänen koko
minuutensa elää siis tästä lähtien vain siinä, mitä hän tähän saakka
oli pitänyt 'ei-minänä', sillä ulkoisen ja sisäisen ero raukeaa.
Palauttakaamme mieliimme tässä, että parempi ihminen on se, joka
itsensä ja muiden välillä tekee vähimmän eron, ei pidä heitä
ehdottomasti 'ei-minänä', kun sensijaan tämä ero huonoille ihmisille
on suuri, jopa ehdoton, minkä seikan olen esittänyt
palkintokirjoituksessani siveellisyyden perustasta. Sen mukaan siis,
minkälaiseksi tämä ero tehdään, on kuolema suuremmassa tai
vähemmässä määrässä ihmisen häviö. — Mutta jos taas lähdemme
siitä, että minun ulkopuolellani ja minun sisäpuolellani olevan ero,
ollen paikallinen, perustuu pelkkään ilmiöön eikä tosiolevaiseen, — ei
siis ole mikään ehdottoman todellinen, — niin näemme oman
yksilöllisyytemme menetyksessä vain ilmiön menetyksen, siis
pelkästään näennäisen menetyksen. Kuinka todelliselta tämä ero
kokemustajunnassa näyttääkin, metafyysillisessä katsannossa ei
kuitenkaan ole varsinaista eroa seuraavien väittämien välillä: "minä
häviän, mutta maailma säilyy", ja "maailma häviää, mutta minä
säilyn".
Mutta ennen kaikkea on kuolema se suuri tilaisuus, jolloin minuus
saattaa lakata olemasta; hyvä sille, ken sitä käyttää. Elämänaikana
on ihmisen tahto vapautta vailla; hänen muuttumattoman

43. luonteensa pohjalla tapahtuu hänen toimintansa, vaikuttimien ketjua
seuraten, niinkuin sen täytyy tapahtua. Jokaisella on nyt muistissaan
paljon tekoja, joihin hän ei itse ole tyytyväinen. Jos hän nyt
jatkuvasti eläisi, toimisi hän muuttumattoman luonteensa mukaisesti
yhä edelleenkin samalla tavoin. Siksi täytyy hänen lakata olemasta
sitä mitä hän on, jotta hänen olentonsa itu voisi kehittyä uudeksi ja
toiseksi. Siksi kuolema kirvoittaa nämä kahleet, tahto on taas vapaa,
sillä olemisessa (esse) eikä toimimisessa (operari) piilee vapaus.
"Sydämen solmu aukeaa, kaikki sen epäilykset häipyvät ja sen puuha
taukoo", on eräs vedojen kuuluisa lauselma, jota kaikki vedentikot
usein toistavat. Kuoleman hetkellä me vapaudumme siitä
yksipuolisesta yksilöllisyydestä, mikä ei muodosta olemuksemme
sisäisintä ydintä, vaan on ajateltava jonkunlaiseksi sen
harhautumaksi; alkuperäinen tosi vapaus astuu jälleen voimaan tällä
hetkellä, jota sikäli voidaan pitää restitutio ad integrumina, kaiken
ennalleen palautuksena. Tästä näyttää johtuvan se rauha ja lepo,
joka näkyy useimpien kuolleitten kasvoilla. Rauhallinen ja leppoisa
on säännöllisesti jokaisen hyvän ihmisen kuolema, mutta haluttu ja
iloinen kuolema on elämänkieltäjän etuoikeus, sen, joka
elämäntahdosta luopuu ja kieltää sen. Sillä vain hän tahtoo todella
eikä vain näennäisesti kuolla, siis ei hän tarvitse eikä kaipaa
yksilöllisyytensä säilymistä. Siitä olemisesta, minkä me tunnemme,
hän mielellään luopuu; mikä hänelle sen sijalle annetaan, ei meidän
silmissämme ole mitään, koska meidän olemisemme ei suhteessaan
siihen ole mitään. Buddhalaisten usko nimittää sitä Nirvanaksi, s.o.
sammumiseksi.[9]
Viiteselitykset:

44. [1] Die Welt als Wille und Vorstellung-teoksen toinen nidos, jonka
41. luvun seuraava kirjoitelma muodostaa, jakaantuu neljään
"kirjaan". Mainittu luku on tämän "kirjan" alussa.
[2] Sananmukaisesti käännettynä 'tahto elämään' (der Wille zum
Leben). Lukijaa pyydetään pitämään tämä merkitys mielessään.
[3] In gladiatoriis pugnis timidos et supplices, et, ut vivere liceat,
obsecrantes etiam odisse solemus; fortes et animosos, et se acriter
ipsos morti offerentes servare cupimus. Cic. pro Milone, c. 34.
(Gladiatoritaisteluissa on meillä tapana vihata arkoja ja niitä, jotka
rukoilevat henkensä puolesta; rohkeita ja uljaita sensijaan ja niitä,
jotka pelottomasti itse käyvät kuolemaa kohti, haluamme auttaa.)
[4] Oppi, että aika on pelkästään olennostamme johtuva
havainnonmuoto (kuten paikallisuuskin) ilman vastinetta
tosiolevaisuudessa.
[5] Uni katkaisee animaaliset toiminnot, kuolema orgaaniset.
[6] On vain yksi nykyisyys ja se on aina olemassa, sillä se on
tosiolevaisuuden yksinomainen muoto. Meidän tulee päästä siihen,
että älyämme, ettei menneisyys ole itsessään nykyisyydestä eroava,
vaan ainoastaan meidän käsityksessämme, joka pukeutuu ajan
muotoon, ja että vain tämän vaikutuksesta nykyisyys näyttää
menneisyydestä eroavalta. Tätä älyämystä edistää se, jos kuvittelee
kaikki ihmiselämän tapahtumat ja kohtaukset, huonot ja hyvät,
onnelliset ja onnettomat, ilahduttavat ja hirvittävät, kuten ne aikojen
kuluessa ja eri paikoissa perättäin esiintyvät mitä kirjavimmassa
monimuotoisuudessa ja vaihtelussa, yhdellä kertaa yhtaikaisesti
oleviksi, pysähtyneessä nykyisyydessä, — silloin selviää, mitä
elämäntahdon objektivatio oikeastaan sisältää. — Sekin, että

45. Welcome to our website – the ideal destination for book lovers and
knowledge seekers. With a mission to inspire endlessly, we offer a
vast collection of books, ranging from classic literary works to
specialized publications, self-development books, and children's
literature. Each book is a new journey of discovery, expanding
knowledge and enriching the soul of the reade
Our website is not just a platform for buying books, but a bridge
connecting readers to the timeless values of culture and wisdom. With
an elegant, user-friendly interface and an intelligent search system,
we are committed to providing a quick and convenient shopping
experience. Additionally, our special promotions and home delivery
services ensure that you save time and fully enjoy the joy of reading.
Let us accompany you on the journey of exploring knowledge and
personal growth!
ebookultra.com