Auditing and Assurance Services Understanding the Integrated Audit 1st Edition Hooks Solutions Manual

Auditing and Assurance Services Understanding the Integrated Audit 1st Edition Hooks Solutions Manual
Auditing and Assurance Services Understanding the Integrated Audit 1st Edition Hooks Solutions Manual
Auditing and Assurance Services Understanding the Integrated Audit 1st Edition Hooks Solutions Manual

1. Auditing and Assurance Services Understanding
the Integrated Audit 1st Edition Hooks Solutions
Manual download
https://testbankdeal.com/product/auditing-and-assurance-services-
understanding-the-integrated-audit-1st-edition-hooks-solutions-
manual/
Find test banks or solution manuals at testbankdeal.com today!

2. Here are some recommended products for you. Click the link to
download, or explore more at testbankdeal.com
Auditing And Assurance Services An Integrated Approach
15th Edition Arens Solutions Manual
https://testbankdeal.com/product/auditing-and-assurance-services-an-
integrated-approach-15th-edition-arens-solutions-manual/
Auditing And Assurance Services An Integrated Approach
13th Edition Arens Test Bank
https://testbankdeal.com/product/auditing-and-assurance-services-an-
integrated-approach-13th-edition-arens-test-bank/
Auditing and Assurance Services 5th Edition Louwers
Solutions Manual
https://testbankdeal.com/product/auditing-and-assurance-services-5th-
edition-louwers-solutions-manual/
Calculus for Engineers 4th Edition Trim Solutions Manual
https://testbankdeal.com/product/calculus-for-engineers-4th-edition-
trim-solutions-manual/

3. Wongs Nursing Care of Infants and Children Multimedia
Enhanced Version 9th Edition Wilson Test Bank
https://testbankdeal.com/product/wongs-nursing-care-of-infants-and-
children-multimedia-enhanced-version-9th-edition-wilson-test-bank/
Intercultural Communication A Contextual Approach 6th
Edition Neuliep Test Bank
https://testbankdeal.com/product/intercultural-communication-a-
contextual-approach-6th-edition-neuliep-test-bank/
Financial Accounting Making the Connection 1st Edition
Spiceland Test Bank
https://testbankdeal.com/product/financial-accounting-making-the-
connection-1st-edition-spiceland-test-bank/
Data Structures and Abstractions with Java 4th Edition
Carrano Solutions Manual
https://testbankdeal.com/product/data-structures-and-abstractions-
with-java-4th-edition-carrano-solutions-manual/
Purchasing and Supply Chain Management 7th Edition Weele
Test Bank
https://testbankdeal.com/product/purchasing-and-supply-chain-
management-7th-edition-weele-test-bank/

4. Macroeconomics Canadian 3rd Edition Krugman Solutions
Manual
https://testbankdeal.com/product/macroeconomics-canadian-3rd-edition-
krugman-solutions-manual/

5. Solutions – Chapter 11
Multiple Choice
1. c
2. c
3. d
4. c
5. c
6. b
7. a
8. c
9. b
10. a
11. b
12. b
13. c
14. c
15. a

Discussion Questions

16. Types of audit reports can be unqualified, qualified, adverse and disclaimer. Adverse
and disclaimer types of reports are rare for public companies, since the
repercussions for public companies can be dire if those opinions are issued, such as
delisting from stock exchanges.
17. An auditor can issue an unqualified or adverse opinion on ICFR. If the auditor
determines that there is even one material weakness in ICFR, the auditor expresses
an adverse opinion. Additionally, when there is a scope limitation, a disclaimer of
opinion may be issued on ICFR.

18. In addition to presenting an adverse opinion or disclaiming an opinion, the auditor
may modify an unqualified opinion on ICFR to refer to the report of other auditors
when it is used as part of the basis for the auditor’s own report. Regarding
subsequent events, assuming management modifies its report appropriately, the
auditor adds only explanatory language to an unqualified ICFR audit report if a
subsequent event occurs after the date of management’s assessment causing ICFR
to become ineffective.

19. Reasons for explanatory language or an explanatory paragraph are as follows:

6. a. The auditor’s opinion is based in part on the report of another auditor.
b. Substantial doubt exists about an entity’s ability to continue as a going concern.
c. The accounting principles or the way they are applied has changed in a material way.
d. A previously issued financial statement contained a material misstatement that
has been corrected.
e. Other circumstances, beyond a change in accounting principles, exist that affect the
comparability of the financial statements.
f. Information required by the SEC as a part of the quarterly financial data has been
omitted or has not been reviewed.
g. The company is required to provide supplementary information by a standard setting
body (such as the FASB or GASB) and that information is either not provided, is not
presented according to the guidelines, or the auditor has not been able to perform
whatever procedures are required related to the information.
h. Other information in a document that includes the audited financial statements (such
as when the audited financial statements are in the annual report) is materially
inconsistent with information in the financial statements.

20. The audit report date is “no earlier than the date on which the auditor has obtained
sufficient appropriate evidence to support the auditor’s opinion” (AS 5.89). This date is
consistent with the date on which the auditor completes all the audit work, including the
wrap-up phase of the audit. The audit report date signifies the end of audit work. The
auditor’s level of responsibility for knowledge about the company drops after the report
date.

21. When separate reports are used for the ICFR and financial statement audits, each
report includes a paragraph identifying the other report. Below is an example of
wording that might be used in the separate report on the financial statements; similar
wording would be used in the audit report over ICFR referring to the financial statement
audit report.

We also have audited, in accordance with the standards of the Public Company
Accounting Oversight Board (United States), ABC, Inc.’s internal control over financial
reporting as of December 31, 2007, based on criteria established in Internal Control-
Integrated Framework issued by the Committee of Sponsoring Organizations of the
Treadway Commission and our report dated August 6, 2008 expressed an unqualified
opinion thereon.


22. Regarding subsequent events, assuming management modifies its report
appropriately, the auditor adds only explanatory language to an unqualified ICFR audit
report if a subsequent event occurs after the date of management’s assessment
causing ICFR to become ineffective.

23.
Recognized, Type 1: Financial statements reflect the event. Any impact on the audit
report is determined by the auditor.

7. Nonrecognized, Type 2: Financial statements may require disclosure. Audit report may
highlight the subsequent event.

24. For a nonpublic company “We conducted our audits in accordance with the
standards of the Public Company
Accounting Oversight Board (United States).” For a nonpublic company, the
organization providing the guidance for the audit is referenced.



Problems

25. a. The other auditor was involved in auditing the subsidiaries of the company. The
other auditor was discussed in the first, third and fourth paragraphs.
b. In the third paragraph it states:
“The accompanying financial statements have been prepared assuming that TOUSA, Inc. will
continue as a going concern. As more fully described in Note 1, the Company filed a voluntary
petition for reorganization under Chapter 11 of the United States Bankruptcy Code on
January 29, 2008, which raises substantial doubt about the Company’s ability to continue as a
going concern. Management’s plans in regard to this matter are also described in Note 1”.
c.
“As discussed in Note 2 to the consolidated financial statements, effective January 1, 2006, the
Company adopted Statement of Financial Accounting Standards No. 123(R), Share-Based Payment. In
addition, as discussed in Note 9 to the consolidated financial statements, effective January 1, 2007, the
Company adopted FASB Interpretation No. 48, Accounting for Uncertainty in Income Taxes an
interpretation of FASB Statement No. 109.”
The company does not discuss the justification for the change, since the company is complying with
FASB standards.
d. The final paragraph states that the ICFR opinion is an unqualified opinion.
“We also have audited, in accordance with the standards of the Public Company Accounting Oversight Board
(United States), TOUSA, Inc.’s internal control over financial reporting as of December 31, 2007, based on criteria
established in Internal Control-Integrated Framework issued by the Committee of Sponsoring Organizations of the
Treadway Commission and our report dated August 6, 2008 expressed an unqualified opinion thereon.”

8. 26. a. The auditor’s opinion is a clean or unqualified opinion. This opinion applies to the
accompanying consolidated balance sheets and the related consolidated
statements of operations, of shareholders’ equity and of cash flows for 2007 and 2008.
b. Management and the auditors used the Combined Audit Report: Financial
Statements and ICFR Opinions to provide a framework for the opinion.

c. The direct web link to item 9A is:

http://www.sec.gov/Archives/edgar/data/909326/000095013408011099/f41418e10vk.ht
m#115
“We did not maintain a sufficient complement of personnel with an appropriate level
of accounting knowledge, experience and training in the application of generally
accepted accounting principles commensurate with the Company’s financial reporting
requirements in the area of income taxes. This control deficiency resulted in audit
adjustments related to the completeness and accuracy of our income tax provision and
deferred tax assets and liability accounts and related financial disclosures in the
Company’s consolidated financial statements for the year ended March 31, 12/31.
Additionally, this control deficiency could result in misstatements of the aforementioned
accounts and disclosures that would result in a material misstatement of the annual or
interim consolidated financial statements that would not be prevented or detected.
Accordingly, our management has determined that this control deficiency constitutes a
material weakness.

Because of the material weakness discussed above, we have concluded that the
Company did not maintain effective internal control over financial reporting as of
March 31, 12/31, based on the criteria established in Internal Control — Integrated
Framework issued by the COSO.”

d. The audit report is referring to the company’s Form 10-K which is provided to the
SEC. Section 302 of SOX mandates that “The signing officers are responsible for
internal controls and have evaluated these internal controls within the previous ninety
days and have reported on their findings.”

e. The auditor includes these comments in the audit report to draw certain
disclosures to the attention of financial statement users. The references to “As
discussed in Note…” refer to a variety of issues discussed by the company in the
footnotes to the financial statements including changes in the way tax positions are
accounted for, changes in how sabbatical leaves are accounted for, and other
accounting issues. These comments in the audit report do not impact the auditor’s
opinion.

9. 27. a. These events would be a recognized, Type 1 event. This event would likely be
referenced in the audit report. The scenario would not affect the auditor’s opinion on
ICFR.
b. This would be a recognized, Type 1 event. Condition or event will be reflected in
the financial statements of the fiscal year end in which it occurs.

c. In this situation the auditor discusses the situation with management and tries to
perform whatever procedures are needed to determine whether the audit report is
invalid. If the audit report becomes invalid because of the new information, the auditor
has to decide what other action may be appropriate. In this case, because the event
actually occurred after year end and after the report date, it’s unlikely to have an impact
on either.

28. To the Board of Directors and Shareholders of Copley and Sons, Inc.:

In our opinion, the accompanying consolidated balance sheets and the related
consolidated statements of operations, of shareholders’ equity and of cash flows
present fairly, in all material respects, the financial position of Copley and Sons, Inc. and
its subsidiaries at 12/31, and the results of their operations and their cash flows for each
of the three years in the period ended 12/31 in conformity with accounting principles
generally accepted in the United States of America. In addition, in our opinion, the
financial statement schedule listed in the accompanying index presents fairly, in all
material respects, the information set forth therein when read in conjunction with the
related consolidated financial statements. Also in our opinion, the Company did not
maintain, in all material respects, effective internal control over financial reporting as of
12/31, based on criteria established in Internal Control—Integrated Framework issued
by the Committee of Sponsoring Organizations of the Treadway Commission (COSO)
because a material weakness in internal control over financial reporting related to
There is a lack of separation of duties because the company’s CFO has the ability to
change passwords on employee’s computer identification numbers and has unlimited
access to a computer terminal through which any journal entry can be entered without
approval and review.

A material weakness is a deficiency, or a combination of deficiencies, in internal control
over financial reporting, such that there is a reasonable possibility that a material
misstatement of the annual or interim financial statements will not be prevented or
detected on a timely basis. The material weakness referred to above is described in
Management’s Report on Internal Control Over Financial Reporting appearing under
Item 9A.We considered this material weakness in determining the nature, timing, and
extent of audit tests applied in our audit of the 12/31 consolidated financial statements,
and our opinion regarding the effectiveness of the Company’s internal control over
financial reporting does not affect our opinion on those consolidated financial
statements. The Company’s management is responsible for these financial statements
and financial statement schedule, for maintaining effective internal control over financial

10. reporting and for its assessment of the effectiveness of internal control over financial
reporting included in management’s report referred to above.
Our responsibility is to express opinions on these financial statements, on the financial
statement schedule, and on the Company’s internal control over financial reporting
based on our integrated audits. We conducted our audits in accordance with the
standards of the Public Company Accounting Oversight Board (United States). Those
standards require that we plan and perform the audits to obtain reasonable assurance
about whether the financial statements are free of material misstatement and whether
effective internal control over financial reporting was maintained in all material respects.
Our audits of the financial statements included examining, on a test basis, evidence
supporting the amounts and disclosures in the financial statements, assessing the
accounting principles used and significant estimates made by management, and
evaluating the overall financial statement presentation. Our audit of internal control over
financial reporting included obtaining an understanding of internal control over financial
reporting, assessing the risk that a material weakness exists, and testing and evaluating
the design and operating effectiveness of internal control based on the assessed risk.
Our audits also included performing such other procedures as we considered necessary
in the circumstances. We believe that our audits provide a reasonable basis for our
opinions.

A company’s internal control over financial reporting is a process designed to provide
reasonable assurance regarding the reliability of financial reporting and the preparation
of financial statements for external purposes in accordance with generally accepted
accounting principles. A company’s internal control over financial reporting includes
those policies and procedures that (i) pertain to the maintenance of records that, in
reasonable detail, accurately and fairly reflect the transactions and dispositions of the
assets of the company; (ii) provide reasonable assurance that transactions are recorded
as necessary to permit preparation of financial statements in accordance with generally
accepted accounting principles, and that receipts and expenditures of the company are
being made only in accordance with authorizations of management and directors of the
company; and (iii) provide reasonable assurance regarding prevention or timely
detection of unauthorized acquisition, use, or disposition of the company’s assets that
could have a material effect on the financial statements.
Because of its inherent limitations, internal control over financial reporting may not
prevent or detect misstatements. Also, projections of any evaluation of effectiveness to
future periods are subject to the risk that controls may become inadequate because of
changes in conditions, or that the degree of compliance with the policies or procedures
may deteriorate.
/s/ Cohen and Single, LLP
San Jose, California
12/31

11. 29.
To: Cohen and Single, LLP


We are providing this letter in connection with your audit of the balance sheet, income
statement and statement of cash flows of Copley and Sons as of December 31, 20X9
and for the year ended December 31, 20X9 for the purpose of expressing an opinion as
to whether the consolidated financial statements present fairly, in all material respects,
the financial position, results of operations, and cash flows of Copley and Sons in
conformity with accounting principles generally accepted in the United States of
America. We confirm that we are responsible for the fair presentation in the
consolidated financial statements of financial position, results of operations, and cash
flows in conformity with generally accepted accounting principles. Certain
representations in this letter are described as being limited to matters that are material.
Items are considered material, regardless of size, if they involve an omission or
misstatement of accounting information that, in the light of surrounding circumstances,
makes it probable that the judgment of a reasonable person relying on the information
would be changed or influenced by the omission or misstatement.
We confirm, to the best of our knowledge and belief, March 14, 20X0, the following
representations made to you during your audit.
1. The financial statements referred to above are fairly presented in conformity with
accounting principles generally accepted in the United States of America.
2. We have made available to you all—
a. Financial records and related data.
b. Minutes of the meetings of stockholders, directors, and committees of directors, or
summaries of actions of recent meetings for which minutes have not yet been prepared.
3. There have been no communications from regulatory agencies concerning
noncompliance with or deficiencies in financial reporting practices.
4. There are no material transactions that have not been properly recorded in the
accounting records underlying the financial statements.
5. We believe that the effects of the uncorrected financial statement misstatements
summarized in the accompanying schedule are immaterial, both individually and in the
aggregate, to the financial statements taken as a whole.
6. We acknowledge our responsibility for the design and implementation of programs
and controls to prevent and detect fraud.
7. We have no knowledge of any fraud or suspected fraud affecting the entity
involving—
a. Management,
b. Employees who have significant roles in internal control, or
c. Others where the fraud could have a material effect on the financial statements.
8. We have no knowledge of any allegations of fraud or suspected fraud affecting the
entity received in communications from employees, former employees, analysts,
regulators, short sellers, or others.
9. The company has no plans or intentions that may materially affect the carrying value
or classification of assets and liabilities.

12. 10. The following have been properly recorded or disclosed in the financial statements:
a. Related-party transactions, including sales, purchases, loans, transfers, leasing
arrangements, and guarantees, and amounts receivable from or payable to related
parties.
b. Guarantees, whether written or oral, under which the company is contingently liable.
c. Significant estimates and material concentrations known to management that are
required to be disclosed. [Significant estimates are estimates at the balance sheet date
that could change materially within the next year. Concentrations refer to volumes of
business, revenues, available sources of supply, or markets or geographic areas for
which events could occur that would significantly disrupt normal finances within the next
year.]
11. There are no—
a. Violations or possible violations of laws or regulations whose effects should be
considered for disclosure in the financial statements or as a basis for recording a loss
contingency.
b. Unasserted claims or assessments that our lawyer has advised us are probable of
assertion and must be disclosed in accordance with accounting standards.
c. Other liabilities or gain or loss contingencies that are required to be accrued or
disclosed.
12. The company has satisfactory title to all owned assets, and there are no liens or
encumbrances on such assets nor has any asset been pledged as collateral.
13. The company has complied with all aspects of contractual agreements that would
have a material effect on the financial statements in the event of noncompliance.
To the best of our knowledge and belief, no events have occurred subsequent to the
balance sheet date and through the date of this letter that would require adjustment to
or disclosure in the aforementioned financial statements.

Signed,
Copley and Sons,
12/31

30.
Wrap-up audit procedures include the following:
1. Audit of unusual year-end transactions
2. Making inquiries of management
3. Reading the minutes of stockholder, director, and committee meetings
4. Performing analytical procedures to assist in assessing conclusions reached and
overall financial statement presentation
5. Audit of contingent liabilities and commitments
6. Inquiry of a client’s lawyer
7. Obtaining management’s written representations
8. Subsequent events review
9. Going concern evaluation
10. Consideration of other published information
11. Auditing other financial statements and financial statement disclosures
12. Communications

13. 13. Final review
14. Engagement quality review

31.
1. d 11. e
2. j 12. q
3. m 13. o
4. g 14. h
5. p 15. b
6. a 16. t
7. r 17. f
8. k 18. n
9. c 19. l
10. s 20. i



32.
a. The following steps in the wrap-up stage would be performed to determine whether
additional audit steps would be needed:
1. Audit of contingent liabilities and commitments
2. Subsequent events review
3. Inquiry of a client’s lawyer

b. The auditor again considers these unadjusted misstatements, on both an individual
and an aggregated basis. This review provides a final opportunity to assess whether the
lack of adjustment for the identified misstatements makes the financial statements
materially misstated.
Since Hurwitch and Carson performed the requisite additional audit steps, and were
satisfied with the results, no more work is necessary.

c. Since Hurwitch and Carson performed the requisite additional audit steps, and were
satisfied with the results, no modification to the ICFR report is necessary, but the
auditors need to trace the final adjustments to the financial statements to verify that they
have been reflected in the financial statements,

d. Hurwitch and Carson would likely issue unqualified opinions on both the financial
statements and ICFR since the firm is confident in the audit results found.

14. 33. Other matters include:
a.
1. All material transactions have been properly reflected in the financial statements.
2. There are other no material liabilities or gain or loss contingencies that are
required to be accrued or disclosed.
3. Provision has been made for any material loss to be sustained in fulfillment of
any sales commitments.
4. All financial records and data were made available.
5. No events have occurred subsequent to the balance sheet date that would
require financial statement adjustment or disclosure.
6. The company has title to all owned assets and has indicated any liens on such
assets.
7. All related party transactions were disclosed properly.
8. The company has complied with all contracts that would have a material effect on
the financial statements.
9. The auditors were made aware of all actions taken by stockholders and board of
directors and their respective committees.
10. Management is not aware of fraud that could result in material misstatements.
11. Provisions have been made to reduce excess or obsolete inventories.
12. Management acknowledges responsibility for the fair presentation in the financial
statements in conformity with GAAP.

b. The letter needs to be signed by both the CFO and CEO.

34. (1) The new stock issue should be presented in a footnote to the balance sheet.
It is also a good idea to present a pro forma stockholders’ equity section of the
balance sheet.

(2) The flood loss should be reported in a footnote to the balance sheet and
income statement. There may also be a need to indicate its adjustment affect on
financial records and reflect pro forma loss of production capacity.

35. (1) The comparability is affected. The change is not a matter of consistency but
needs to be justified and explained in a footnote, regarding the altered conditions

15. Visit https://testbankdead.com
now to explore a rich
collection of testbank,
solution manual and enjoy
exciting offers!

16. and the reason for such a quick change, such as change in the technology used
in the industry, new regulations, etc.

(2) This would affect comparability and would require a comment in the opinion
as to consistency.

(3) This would not require an auditor to qualify an opinion as to consistency, but
should be disclosed by footnote.

36. (a) Type I subsequent events provide evidence of conditions that existed at the
balance sheet date and if material, may require financial statement adjustment.
Type II subsequent events provide evidence of conditions that did not exist at the
balance sheet date and therefore do not require adjustment but may require
footnote disclosure if material.

(b) (1) Type II (2) Type II (3) Type I (4) Type I

37.

1. E
2. A
3. H
4. N
5. O
6. A
7. A
8. D
9. A
10. A
11. O
12. K
13. J
14. A
15. A

17. 38.
a. Circular A-133 sets forth standards for obtaining consistency and uniformity among
Federal agencies for the audit of States, local governments, and non-profit
organizations expending Federal awards. XYZ Company is an entity that has received a
federal award and is subject to the mandates of Circular A-133 which has been issued
by the federal government.

b. The deliverables in this audit engagement are different in that the focus is on
achieving accountability for federal dollars expended rather than a focus on the
determination of net income for a public or nonpublic company.

c. The emphasis in this engagement would be on vouching for the accuracy of revenues
and expenditures, rather than on account valuation in the typical financial statement of
public and nonpublic companies.

18. Random documents with unrelated
content Scribd suggests to you:

19. — Kolmas todistaja, — jatkoi Provencen kreivi tyynesti, — on
itäisen portin vartija. Hän sanoo nähneensä kuningattaren sillä
hetkellä, kun hänen majesteettinsa meni ulos äsken mainitusta
portista. Vieläpä hän ilmoittaa, mikä puku oli kuningattaren yllä;
lukekaa itse, sire. Edelleen hän mainitsee, ettei voinut erottaa, kuka
se kavaljeeri oli, jonka kuningatar jätti — niin tähän on kirjoitettu —
mutta päältäpäin se oli ollut joku upseeri. Tämä asiakirja on myös
allekirjoitettu. Hän lisää merkillisen seikan, nimittäin sen, ettei
ilmoitusta kuningattaren käynnistä siellä voi epäillä, koska mukana
oli rouva de la Motte, hänen majesteettinsa ystävä.
— Kuningattaren ystävä! — huudahti kuningas vimmastuneena. —
Niin, tähän on todellakin niin kirjoitettu.
— Sire, älkää panko sitä rehellisen palvelijan viaksi, hän on ollut
vain liiaksi innokas. Hänen toimensa on vartioida, ja hän vartioi;
valvoa, ja hän valvoo.
— Viimeinen asiakirja, — jatkoi Provencen kreivi, — näyttää
kaikkein selvimmältä. Sen on kirjoittanut lukkoseppä, jonka huolena
on tarkastaa, ovatko kaikki portit lukossa iltasoiton jälkeen. Tämä
mies — teidän majesteettinne tunteekin hänet — vakuuttaa
nähneensä kuningattaren menevän erään kavaljeerin kanssa Apollo-
kylpylään.
Kuolonkalpeana ja tukehtumaisillaan raivosta kuningas riuhtaisi
paperin veljensä kädestä ja luki. Sillä aikaa Provencen kreivi jatkoi:
— Tosin rouva de la Motte seisoi ulkopuolella, parinkymmenen
askeleen päässä, eikä kuningatar viipynyt sisällä kuin tunnin verran.
— Kuka se kavaljeeri oli? — huusi kuningas.

20. — Sire, nimeä ei näy tässä ilmoituksessa, vaan teidän
majesteettinne tarvitsee lukea viimeinen asiakirja, joka on hallussani.
Sen on antanut eräs metsänvartija, joka väijyi ympärysmuurin
takana lähellä Apollo-kylpylää.
— Päivätty seuraavana päivänä, — huomautti kuningas.
— Niin, sire, ja hän on nähnyt kuningattaren astuvan ulos
puistosta pikku portin kautta ja tähystelevän ympärilleen pitäen
kiinni herra de Charnyn käsivarresta.
— Herra de Charny!… huudahti kuningas melkein hulluna kiukusta
ja häpeästä. — Hyvä on, hyvä… Odottakaa täällä, kreivi; kyllä me
vihdoinkin pääsemme totuuden perille.
Ja kuningas syöksyi ulos huoneesta.
35.
Viimeinen syytös.
Heti kun kuningas oli poistunut kuningattaren luota, kiirehti tämä
avaamaan ovea, joka vei viereiseen huoneeseen, missä herra de
Charny oli voinut kuulla kaikki. Sitten hän palasi sulkemaan oman
huoneensa toisen oven ja vaipui nojatuoliin, ikäänkuin ei jaksaisi
kestää tällaisia kohtauksia, jääden odottamaan, minkä tuomion
hänestä lausuisi Charny, hänen pelottavin tuomarinsa. Kauvan hänen
ei tarvinnutkaan odottaa; kreivi astui esille kalpeampana ja
surullisempana kuin koskaan ennen.

21. — Mitä sanotte? — kysyi kuningatar.
— Madame, — vastasi nuori mies, — te näette itse, että kaikki
koettaa estää meitä pysymästä ystävinä. Ellei loukkauskivenä olisi
minun vakaumukseni, tulee siksi vastedes yleinen mielipide.
Tämänpäiväisen häväistyksen jälkeen ei minulla enää ole lepoa eikä
teillä rauhaa. Vihamiehenne yltyvät, kun ovat saaneet isketyksi teihin
ensi haavan, ja hyökkäävät kimppuunne imeäkseen verenne,
niinkuin kärpäset ahdistavat haavoittunutta gasellia…
— Kovin kauvan te haette luonnollista puhetapaa, — sanoi
kuningatar alakuloisena, — ettekä sittenkään löydä.
— En luule antaneeni teidän majesteetillenne aihetta epäillä
avomielisyyttäni, — vastasi Charny. — Jos se on toisinaan
purkautunut tylyinä sanoina, pyydän sitä anteeksi.
— Silloin se kaikki, — sanoi kuningatar liikutettuna, — mitä äsken
tein, vaarallinen hyökkäys miestä vastaan, joka on valtakunnan
mahtavimpia, ilmeinen riitani kirkon kanssa, maineeni joutuneena
alttiiksi parlamentin intohimoille, se kaikki ei teille riitä. En tahdo
puhua kuninkaan luottamuksesta, joka on ainiaaksi järkkynyt;
ettehän te siitä välitä… Mitä on kuningas? Pelkkä puoliso!
Ja hän hymyili niin tuskallisen katkerasti, että silmät kyyneltyivät.
— Madame, te olette ylevin, jalomielisin kaikista naisista! —
huudahti Charny. — Ellen heti vastaa teille niin, kuin sydämeni vaatii,
johtuu se siitä, että tunnen olevani kaikessa niin paljoa alempana
enkä uskalla häväistä ylhäistä sydäntänne pyytämällä siinä sijaa
itselleni.

22. — Herra de Charny, te pidätte minua syyllisenä.
— Madame!
— Herra de Charny, te olette uskonut, mitä kardinaali sanoi.
— Madame!
— Herra de Charny, pyydän teitä sanomaan, minkä käsityksen
saitte kardinaalin esiintymisestä.
— Minun on sanottava, ettei kardinaali de Rohan esiintynyt
mielipuolena, joksi häntä moititte, eikä pelkurina, kuten olisi voinut
odottaa. Hänessä on varma usko; hän on rakastanut teitä ja
rakastaa vieläkin, ja nyt hänet on kietonut erehdys, joka vie hänet
turmioon ja teidät…
— Minut?
— Ja teidät, madame, auttamattomaan häpeään.
— Hyvä Jumala!
— Silmieni eteen nousee uhkaava hahmo, se katala nainen, rouva
de la Motte, joka on kadonnut, kun hänen todistuksensa nojalla
meille palautuisi kaikki, vastainen rauha, kunnia ja turva. Se nainen
on teidän paha henkenne, kuninkuuden vitsaus; sen naisen olette
varomatta päästänyt tuntemaan salaisuuksianne, ja kovaksi onneksi
lienette hänelle antanut luottamuksennekin…
— Älkää puhuko salaisuuksistani, luottamuksesta! — keskeytti
kuningatar.

23. — Mutta, madame, kardinaali on jokseenkin selvästi näyttänyt
toteen, että olitte hänen kanssaan neuvotellut kaulanauhan ostosta.
— Vai siihen asiaan te palaatte! — sanoi kuningatar punastuen.
— Anteeksi, näettehän, ettei minun sydämeni ole niin jalo kuin
teidän, etten ansaitse päästä uskotuksenne, jolle ajatuksenne
ilmaisette. Koetan lieventää, mutta sen sijaan pahennan.
— Kuulkaa, monsieur, — sanoi kuningatar, jossa taas tuntui
vihansekaista ylpeyttä, — mitä kuningas uskoo, sen voivat uskoa
kaikki muutkin. Minä en tahdo myöntää ystävilleni enempää kuin
puolisolleni. Minusta tuntuu, ettei mies voi rakastaa naista, jota ei
kunnioita. En puhu teistä, monsieur, — keskeytti hän vilkkaasti; —
minä en ole nainen, vaan kuningatar, ettekä te ole mies, vaan
tuomarini.
Charny kumarsi niin syvään, että kuningattaren piti tyytyä tämän
uskollisen alamaisen nöyrästi antamaan hyvitykseen.
— Neuvoin teitä pysymään maatilallanne, — jatkoi kuningatar. —
Se oli järkevä tuuma. Kaukana hovista, jonne tottumuksenne,
suoruutenne ja luvallanne sanoen kokemattomuutenne eivät sovi, te
olisitte paremmin arvostellut niitä henkilöitä, jotka näyttelevät osiaan
tässä teatterissa. Täytyy säilyttää näköhäiriö, herra de Charny,
punamaalineen ja korkeine korkoineen joukon edessä.
Kuningattarena olen ollut liian suvaitsevainen pitämättä yllä
kuninkuuden kimallusta niiden edessä, jotka minua rakastivat. Se
sädekehä, jonka kruunu luo kuningattaren otsan ympärille,
vapauttaa hänet siveydestä, lempeydestä, järkevyydestä ja varsinkin
sydämestä. Kuningattarena hallitsee, monsieur; mitä siis kannattaa
herättää itseään kohtaan rakkautta?

24. — En osaa kuvata, — vastasi Charny kiihtyneenä, — kuinka teidän
majesteettinne ankaruus on minulle tuskallinen. Olen ehkä
unohtanut, että olette kuningattareni; mutta sallikaa minun
vakuuttaa, etten koskaan ole unohtanut teidän olevan se nainen,
joka enimmin ansaitsee kunnioitustani ja…
— Lopettakaa, minä en kerjää. Olen sanonut, että poistumisenne
on välttämätöntä. Minulla on se aavistus, että teidänkin nimenne
lopuksi sekoitetaan tähän juttuun.
— Mahdotonta, madame!
— Sanotte: mahdotonta! Mutta ajatelkaa niiden voimaa, jotka ovat
jo puoli vuotta leikkineet maineellani, hengelläni. Sanoittehan äsken,
että kardinaalissa on varma usko ja että hänen menettelynsä
aiheena on erehdys, johon hän on joutunut. Ne, jotka herättävät
sellaisen uskon ja aikaansaavat sellaisia erehdyksiä, pystyvät myös
todistamaan, että te olette kuninkaalle uskoton alamainen ja minua
häpäisevä ystävä. Ne, jotka niin taitavasti keksivät valhetta, saavat
helposti ilmi myös totuuden. Älkää tuhlatko aikaa, vaara on uhkaava;
palatkaa maatilallenne, paetkaa häväistystä, joka on seurauksena
pian alkavasta oikeudenkäynnistä. Minä en siedä, että oma kohtaloni
tuhoo teidätkin, että tulevaisuutenne joutuu perikatoon. Minä, jossa
Jumalan kiitos on viattomuuden voimaa, minä, jonka elämässä ei ole
tahraa, niin että voisin avata rintani näyttääkseni viholliselleni
sydämeni puhtauden, ja sen kyllä kestän. Teitä uhkaisi turmio,
häpeä, kenties vankeus. Viekää takaisin ne varat, joita niin ylevästi
tarjositte, ja säilyttäkää se varmuus, ettei minulta ole jäänyt
huomaamatta sielunne ainoakaan jalo tunne; ettei yksikään
epäilyksenne ole minua loukannut; että kaikki kärsimyksenne ovat
koskeneet sydämeeni. Matkustakaa, sanon teille, ja etsikää muualta,

25. mitä Ranskan kuningatar ei enää voi teille antaa: uskoa, toivoa,
onnea. Luullakseni kestää pari viikkoa, ennenkuin Pariisi saa tietää
kardinaalin vangitsemisen, parlamentti kokoontuu ja todistajia
kuulustellaan. Lähtekää; enollanne on kaksi laivaa valmiina
purjehtimaan, toinen Cherbourgissa, toinen Nantesissa; valitkaa
niistä, mutta poistukaa täältä. Minua kiinnitti tähän maailmaan vain
yksi asia, ja kun se minulta puuttuu, tunnen olevani hukassa.
Ja kuningatar nousi kiivaasti, ikäänkuin sanoakseen Charnylle
jäähyväiset.
— Teidän majesteettinne on määrännyt, — sanoi Charny
kunnioittavasti, — mitä minun on tehtävä. Mutta ei vaara uhkaa
maatilallani eikä Ranskan ulkopuolella; Versaillesissa teitä epäillään,
Pariisissa teidät tuomitaan. Välttämätöntä on, madame, että kaikki
epäluulot hälvennetään, että tuomio antaa täyden hyvityksen, ja kun
ette voisi saada rehellisempää todistajaa, varmempaa tukea, niin
jään tänne. Ne, jotka ovat tietävinään niin paljon, tulevat myös
puhumaan. Mutta ainakin saamme sen onnen, joka on uskaliaille niin
kallisarvoinen: katsoa vihamiehiämme suoraan silmiin. Vaviskoot
viattoman kuningattaren majesteetin edessä, kauhistukoot heitä
itseään uljaamman miehen rohkeutta. Niin, minä jään, madame, ja
uskokaa, ettei teidän majesteettinne tarvitse enää salata minulta
ajatuksiaan. Tietäkööt ihmiset, etten pakene; teidän majesteettinne
tietäköön, etten mitään pelkää ja ettei minua tarvitse ajaa
maanpakoon, jos tahtoo päästä minua näkemästä. Kauvas
erotettuina sydämet kuulevat toistensa ääntä ja sielujen kaipuu on
hehkuvampi kuin lähellä toisiaan. Tahdotte siis, että matkustan
teidän enkä itseni tähden; mutta älkää pelätkö. Pysyn saatavilla
auttaakseni ja puolustaakseni teitä, mutta kyllin loitolla, etten teitä
loukkaa enkä vahingoita. Ettehän nähnyt minua, vaikka asuin viikon

26. ajan sadan sylen päässä, väijyen joka liikettänne, laskien
askeleenne, eläen teidän elämäänne… Samoin käy nytkin, sillä
tahtoanne en voi täyttää, minä en voi poistua! Miksi siitä muuten
välittäisittekään… ajattelisitteko minua?
Kuningatar liikahti hänestä poispäin.
— Kuten tahdotte, — sanoi hän, — mutta olette kaiketi
ymmärtänyt, mitä tarkoitan… ette saa selittää sanojani väärin. Minä
en mielistele, herra de Charny. Todellisella kuningattarella on se etu,
että saa sanoa, mitä ajattelee, ja ajatella, mitä sanoo; sellainen minä
olen. Eräänä päivänä valitsin kaikkien muiden joukosta teidät. En
tiedä, mikä veti sydäntäni teidän puoleenne. Kaipasin sydämellistä ja
puhdasta ystävyyttä; olenhan sen teille ilmaissut. Nyt ei enää ole
samoin; nyt en ajattele samaa kuin silloin. Meidän sielumme eivät
enää ole sisaruksia. Sanon teille siis suoraan: säästäkäämme
toisiamme.
— Hyvä on, madame, — sanoi Charny, — en ole koskaan uskonut,
että valitsitte minut, en ole koskaan uskonut, että… Voi, madame,
minä en kuitenkaan kestä sitä ajatusta, että menettäisin teidät.
Minut tekee mustasukkaisuus ja kauhu hulluksi. Minä en kärsi, että
riistätte minulta sydämenne; se kuuluu minulle, sen olette minulle
antanut, kukaan ei sitä saa minulta ryöstää, niin kauvan kuin elän.
Olkaa nainen, olkaa lempeä, älkää käyttäkö heikkouttani väärin, sillä
äsken moititte minua epäluuloistani ja nyt muserratte minut
epäilyksellänne.
— Lapsen sydän, naisen sydän, — sanoi kuningatar. — Te
tahdotte, että minä luottaisin teihin! Kylläpä me puolustaisimme
toisiamme kelpo lailla! Te olette heikko… enkä minäkään kovaksi
onneksi ole vahvempi!

27. — Minä en rakastaisi teitä, jos olisitte toisenlainen, — mutisi
Charny.
— Mitä? — sanoi kuningatar intohimoisella äänellä. — Tämä
hylätty, tuhottu kuningatar, tämä nainen, joka joutuu parlamentin
tuomittavaksi, yleisen mielipiteen häväistäväksi, jonka hänen
puolisonsa ja kuninkaansa ehkä karkoittaa… tämä nainen tapaa vielä
sydämen, joka häntä rakastaa!
— Tapaa palvelijan, joka pitää häntä kunniassa ja tarjoo hänelle
kaiken sydänverensä yhdestäkin äskeisestä kyyneleestä.
— Tämä nainen, — huudahti kuningatar, — on siunattu ja tuntee
itsensä ylpeäksi! Hän on ensimäinen, onnellisin kaikista naisista,
liiankin onnellinen, herra de Charny. En ymmärrä, kuinka tämä
nainen on voinut valittaa; antakaa hänelle anteeksi.
Charny heittäytyi Marie-Antoinetten jalkain juureen ja suuteli niitä
pyhän rakkauden huumauksessa. Samassa aukeni erään
salakäytävän ovi, ja kynnyksellä seisoi kuningas vavisten ja kuin
salaman iskemänä yllättäessään kuningattaren jalkain juuressa juuri
sen miehen, jota Provencen kreivi äsken syytti.
36.
Kosinta.
Kuningatar ja Charny vaihtoivat niin kauhistuneen silmäyksen, että
pahinkin vihamies olisi heitä tällä hetkellä säälinyt. Charny nousi

28. hitaasti ja tervehti kuningasta syvällä kumarruksella. Ludvig XVI:n
sydän näkyi rajusti jyskyttävän pitsiröyhyksen alla.
— Kah… herra de Charny! — sanoi hän kolkosti. Kreivi vastasi vain
uudella kumarruksella. Kuningatar ei kyennyt puhumaan ja tunsi
olevansa hukassa.
— Herra de Charny, — jatkoi kuningas uskomattoman hillitysti, —
eipä ole aatelismiehelle juuri kunniaksi joutua verekseltä kiinni
varkaudesta.
— Varkaudesta! — mutisi Charny.
— Varkaudesta! — toisti kuningatar, joka oli vielä kuulevinaan
äskeiset kauheat syytökset ja oletti, että kreivikin sekoitettaisiin
kaulanauhajuttuun.
— Niin, — jatkoi kuningas, — tuommoinen polvistuminen toisen
miehen puolison edessä on varkautta, ja kun nainen on kuningatar,
tulee siitä majesteettirikos. Herra de Charny, saatte sen kuulla
oikeusministeriltäni.
Kreivi aikoi vastata ja vakuuttaa viattomuuttaan, mutta kuningatar
oli jalomielisyydessään maltiton eikä sietänyt, että syytettiin
kataluudesta sitä miestä, jota hän rakasti; hän riensi avuksi.
— Sire, — sanoi hän vilkkaasti, — teidät näkyy vallanneen paha
epäluulo ja epäsuopea arvostelu; sellainen epäluulo ja arvostelu on
väärä… sen saan teille huomauttaa. Näen, että kunnioitus lamauttaa
kreivin kielen, mutta kun perinpohjin tunnen hänen sydämensä, en
salli häntä syyttää ilman puolustusta.

29. Tähän kuningatar pysähtyi uupuneena mielenliikutuksesta,
kauhuissaan siitä valheesta, joka hänen nyt täytyi keksiä, ja
hädissään varsinkin siitä, ettei mitään keksinyt. Mutta tämä viivyttely,
joka inhotti ylpeätä, kuninkaallista mieltä, olikin juuri naisen
pelastus. Hirveissä kohtauksissa, jolloin yllätetyn henki ja kunnia
usein on vaarassa, saattaa minuutinkin lisäaika pelastaa, kuten
sekunnin laiminlyönti voi syöstä perikatoon. Pelkästä vaistosta
kuningatar oli turvautunut lykkäykseen, äkkiä pysäyttänyt kuninkaan
epäluulon, eksyttänyt hänen mielensä ja vahvistanut kreivin
rohkeutta. Näillä rohkaisevilla minuuteilla on nopeat siivet, jotka
kiidättävät epäluuloisen aviomiehen vakaumuksen niin kauvas, ettei
se melkein koskaan enää osaa kotiinsa, paitsi jos mustasukkaisten
suojelushenki sen tuo siivillään takaisin.
— Tekisikö mielenne ehkä väittää, — vastasi Ludvig XVI äkkiä
alentuen kuninkaasta levottomaksi puolisoksi, — etten olekaan
nähnyt herra de Charnyta polvistuneena tuossa edessänne,
madame? Jos taas lankee polvilleen eikä siitä nouse, niin täytyy…
— Niin täytyy, sire, — keskeytti kuningatar ankarana, — jollakin
Ranskan kuningattaren alamaisella olla jokin armonpyyntö…
Luullakseni se on hyvin tavallista hovissa.
— Pyysikö hän teiltä jotakin armoa? — hämmästyi kuningas.
— Pyysi, mutta en voinut sitä suoda, — selitti kuningatar. —
Muuten ei herra de Charny olisi ollut niin hellittämätön, sen voin
vakuutta, ja minä olisin kohta antanut hänen nousta ja ilomielin
suostunut siihen, mitä erityisesti kunnioittamani aatelismies anoi.
Charny hengitti jälleen. Kuninkaan katse oli käynyt epävarmaksi, ja
hänen otsaltaan katosi vähitellen se tavaton uhkaus, jonka tämä

30. yllätys oli nostanut. Sillaikaa Marie-Antoinette etsi jotakin tekosyytä
kiukustuneena siitä, että täytyi valehdella, ja tuskissaan, kun ei
keksinyt mitään todennäköistä.
Hän oli luullut hillitsevänsä kuninkaan uteliaisuutta
tunnustaessaan, ettei voinut kreivin pyyntöön suostua. Hän oli
toivonut, että kuulustelu pysähtyisi siihen. Se oli erehdys: jokainen
muu nainen olisi ollut kekseliäämpi ja vähemmän jäykkä, mutta
hänestä tuntui hirveältä kidutukselta valehdella sille miehelle, jota
hän rakasti. Jos hän nyt käyttäisi ilveilyjen kurjia, valheellisia
kepposia, tulisi puistojutun kaikkien metkujen ja epätotuuksien
lopuksi sellainen ratkaisu, joka olisi sopusoinnussa häpeällisyyden
kanssa; se olisi melkein samaa kuin myöntää itsensä syylliseksi…
sehän olisi kuolemaakin pahempaa. Hän epäröi yhä ja olisi antanut
vaikka henkensä, jotta Charny keksisi jonkin valheen, mutta
ritarillinen mies ei siihen pystynyt, eipä sitä edes ajatellut.
Hienotunteisena Charny pelkäsi esiintyäkään siinä valossa, että
pyrkisi puolustamaan kuningattaren kunniaa.
Mitä tässä olemme kuvanneet monilla, kenties liiankin monilla
riveillä, vaikka ainetta olisi runsaasti, sen tuntemiseen ja
ilmaisemiseen olivat nämä kolme näyttelijää tarvinneet vain puoli
minuuttia.
Marie-Antoinette odotti tuijottaen kuninkaan huuliin sitä
kysymystä, joka vihdoin lausuttiin.
— Sanokaapa, madame, mitä armoa herra de Charny niin turhaan
pyysi polvistuneena?
Ja ikäänkuin lieventääkseen tämän epäluuloisen kysymyksen
tylyyttä kuningas lisäsi:

31. — Ehkä minä olen teitä onnellisempi, eikä herra de Charnylla
silloin liene tarvetta langeta polvilleen minun eteeni.
— Sire, olenhan sanonut, että herra de Charny pyysi minulta
mahdotonta.
— Sanokaa ainakin, mitä?
— Mitä voi pyytää polvistuen? — ajatteli kuningatar. — Mitä
voidaan minulta pyytää semmoista, etten myöntäisi… Mietitään,
mietitään.
— Odotan, — sanoi kuningas.
— Sire, asian laita on niin, että… herra de Charnyn pyyntö on
perhesalaisuus.
— Kuninkaalta ei tarvitse mitään salata. Onhan kuningas isäntänä,
perheenisänä valtakunnassaan ja huolehtii kaikkien alamaistensa,
lastensa kunniasta ja turvallisuudesta, vieläpä silloinkin, — lisäsi
Ludvig XVI uhkaavan arvokkaasti, — kun nämä turmeltuneet lapset
vainoavat isänsä mainetta ja turvallisuutta.
Kuningatarta kauhistutti tämä viimeinen vaaranuhka.
— Herra de Charny, — huudahti hän järkytettynä, kätensä
vavistessa, — herra de Charny tahtoi minulta saada…
— No mitä, madame?
— Lupaa mennä naimisiin.
— Vai niin! — sanoi kuningas, aluksi rauhoittuneena, mutta sitten
taas joutuen mustasukkaisen epäluulonsa valtaan.

32. — Mutta miksi on mahdotonta sallia herra de Charnyn mennä
naimisiin? — kysyi hän eikä huomannut, mitä kärsimystä näiden
sanojen lausuminen tuotti onnettomalle naiselle ja kuinka Charny
kalpeni nähdessään kuningattaren kärsivän. — Eikö hän ole kelpo
aatelissukua? Eikö hänellä ole melkoisia varoja? Eikö hän ole kyllin
uljas ja komea? Jollei tahdo ottaa häntä sukulaisekseen tai
puolisokseen, täytyy olla kuninkaallinen prinsessa taikka jo
naimisissa; minusta käy asia vain näissä kahdessa tapauksessa
mahdottomaksi. Sanokaa siis, madame, sen naisen nimi, jota herra
de Charny haluaa puolisokseen, ja ellei hänellä ole kumpaakaan
näistä ominaisuuksista, niin lupaan poistaa esteet… teidän
mieliksenne.
Uhkaavan vaaran ajamana yhä kauvemmas ja ensi valheen
pakottamana vastasi kuningatar jyrkästi:
— Ei, sire, ei; tässä on esteitä, joita ette voi poistaa. Se nainen,
josta nyt on puhe, on juuri sitä lajia…
— Sitä tärkeämpää minun on saada selko asiasta, joka muka on
kuninkaalle mahdoton, — keskeytti Ludvig XVI tuimasti.
Charny katsahti kuningattareen, joka näytti horjuvan. Hän astahti
askeleen, mutta kuninkaan liikkumattomuus pysäytti hänet. — Mitä
oikeutta olikaan hänellä, joka ei ollut tähän naiseen missään
suhteessa, tarjota kättään tai tukeaan sille, jonka kuningas ja puoliso
jätti oman onnensa nojaan?
— Mitä voimaa vastaan, — kysyi itseltään kuningatar, — ei
kuningaskaan mitään voi? Suo vielä yksi aatos, tämä apu, hyvä
Jumala!

33. Äkkiä hänen mielessään välähti.
— Oi, Jumala itse auttaa minua, — mutisi hän. — Sitä, joka kuuluu
Jumalalle, ei häneltä voi kukaan riistää, ei kuningaskaan.
Kohottaen päätään hän sanoi vihdoinkin kuninkaalle:
— Sire, se nainen, jota herra de Charny kosii, on luostarissa.
— Sepä on todellakin este, — myönsi kuningas, — hyvin vaikeata
onkin temmata Jumalalta hänen omaansa ihmisille annettavaksi.
Mutta merkillistä on, että herra de Charny on niin äkkiä rakastunut.
En ole kuullut siitä sanaakaan, en edes hänen enoltaan, joka voi
minulta saada mitä tahansa. Mikä sen naisen nimi on, jota
rakastatte, herra de Charny? Olkaa niin hyvä ja sanokaa.
Kuningatar tunsi pistävää tuskaa. Hänen täytyisi nyt kuulla
Olivierin suusta jokin naisennimi ja kestää tämän valheen kidutus.
Kukaties Charny mainitsisi joko muinoin rakastetun olennon, jonkin
vielä hellän muiston menneisyydestään, taikka sellaisen nimen, joka
edustaisi haaveksittua rakkautta, hämärää tulevaisuuden toivetta.
Välttääkseen tätä kauheaa iskua kuningatar riensi edelle ja huudahti
äkkiä:
— Sire, tehän tunnette sen, jota herra de Charny kosii… se on
neiti Andrée de Taverney.
Charny päästi huudahduksen ja peitti kasvot käsillään. Kuningatar
painoi kättä sydäntään vasten ja vaipui melkein tainnoksissa
nojatuoliinsa.
— Neiti de Taverney, — toisti kuningas. — Se, joka on mennyt
Saint-Denisiin?

34. — Se juuri, sire, — vastasi kuningatar tuskin kuuluvasti.
— Minun tietääkseni hän ei vielä ole tehnyt luostarivalaa.
— Mutta tahtoo tehdä.
— Koetetaan se estää, — sanoi kuningas. — Mutta, — lisäsi hän,
vielä viimeiseksi epäillen, — miksi hän rupesi nunnaksi?
— Hän on köyhä, — selitti Marie-Antoinette. — Te olette
rikastuttanut vain hänen isäänsä, — lisäsi hän tylysti.
— Sen vääryyden voin korjata, madame; herra de Charny rakastaa
häntä…
Kuningatar sinkautti nuoreen miehen raivoisan silmäyksen
ikäänkuin pakottaakseen häntä kieltämään, mutta Charny tuijotti
Marie-Antoinetteen ja oli vaiti.
— Hyvä on, — jatkoi kuningas, josta tämä vaitiolo merkitsi
kunnioittavaa myöntämistä, — ja varmaan neiti de Taverney myös
rakastaa herra de Charnyta. Minä annan neiti de Taverneylle
myötäjäisiksi ne viisisataa tuhatta livreä, jotka äskettäin kielsin teiltä,
madame, kun herra de Calonne teki puolestanne esityksen.
Kiittäkää, herra de Charny, kuningatarta siitä, että hän ilmoitti
minulle asianne ja siten turvasi elämänne onnen.
Charny astui askeleen eteenpäin ja kumarsi kuin kuvapatsas, jolle
Jumala hetkeksi on suonut elävän hengen.
— Teidän kannattanee vielä kerran polvistua, — lisäsi kuningas
laskien joutavaa pilaa, joka liiankin usein sumensi hänen esi-isiltään
perimäänsä arvokkaisuutta.

35. Kuningatar hätkähti ja ojensi vaistomaisesti molemmat kätensä.
Nuori mies laskeutui polvilleen hänen eteensä ja painoi hänen
kauniille, jääkylmille käsilleen suudelman rukoillen Jumalalta, että
saisi tällä hetkellä kuolla.
— Kas niin, — sanoi kuningas. — Nyt voimme jättää asianne
kuningattaren huostaan; tulkaa, monsieur, tulkaa.
Ja hän astui nopeasti edeltä, niin että Charny saattoi kynnyksellä
kääntyä ja nähdä sanomattoman tuskan niissä ikuisissa
jäähyväisissä, joita kuningattaren silmät lausuivat. Heidän välillään
sulkeutui ovi kuin välimuuri, jonka ylitse ei viaton lempi enää
koskaan pääsisi.
37.
Saint-Denis.
Kuningatar jäi yksin epätoivoonsa. Häneen oli kerrallaan osunut
niin monta iskua, ettei hän tiennyt, mikä niistä oli tuskallisin.
Oltuaan tunnin aikaa tässä epäilyksen ja masennuksen tilassa hän
arveli, että piti jo koettaa jollakin tapaa pelastua. Vaara yltyi.
Kuningas oli tietysti ylpeä näennäisestä voitostaan ja rientäisi
levittämään siitä puhetta. Voisihan sattua, että asiasta pääsisi
liikkeelle Versaillesin ulkopuolelle sellainen huhu, joka riistäisi
petokselta kaiken edun.
Voi, kuinka kuningatar katui tätä petosta, kuinka mielellään hän
olisi peruuttanut hädässä päästämänsä sanan, kuinka hartaasti hän

36. halusi Andréeltakin riistää luulotellun onnen, josta ei ehkä
huolittaisikaan!
Tässä tulikin uusi vaikeus. Andréen nimi oli kuninkaan silmissä
pelastanut kaikki, mutta voiko mennä vastuuseen siitä oikullisesta,
itsenäisestä olennosta, jota sanottiin neiti de Taverneyksi? Kuka voi
luottaa siihen, että tämä ylpeä nainen uhraisi vapautensa,
tulevaisuutensa, kuningattaren mieliksi, jonka oli vähän aikaa sitten
epäystävällisesti hylännyt? Miten silloin kävisi, jos Andrée ei
suostuisi, kuten olikin luultavaa? Valheiden koko tekele romahtaisi,
kuningattaresta tulisi vain huononpuolinen juoniniekka, Charnysta
nolo rakastelija, valehtelija, ja syytökseksi yltynyt parjaus saisi
kiistämättömän aviorikoksen tuntomerkit.
Näissä mietteissä Marie-Antoinette tunsi järkensä sekaantuvan.
Hänen täytyi myöntää, että niin voisi käydä; hän puristi polttavia
ohimoitaan kättensä välissä ja koki jotakin keksiä.
Kelle hän voisi ajatuksensa uskoa? Kuka oli kuningattaren ystävä?
Ehkä Lamballen prinsessa? Pelkkää järkeä, kylmää, taipumatonta
järkeä! Miksi kiusata tätä neitseellistä mielikuvitusta, jota muuten
eivät ymmärtäneet edes hovinaiset, matelevasti ihaillessaan
menestystä, vavistessaan epäsuosion ensi henkäyksestäkin, niin että
kenties mielellään antaisivat kuningattarelleen läksytyksen, kun piti
auttaa?
Ei ollut jäljellä muita kuin neiti de Taverney itse. Hänen sydämensä
oli timanttia, jonka särmät pystyivät lasiin, mutta jonka ehdoton
lujuus ja kirkas puhtaus yksin voisi olla myötätuntoinen
kuningattaren suurelle tuskalle.

37. Marie-Antoinetten pitäisi siis mennä Andréen luo, kertoa hänelle
onnettomuutensa ja rukoilla häntä uhrautumaan. Varmaankin
Andrée kieltäytyisi, sillä hänenlaisiaan ei voitu häikäistä, mutta
rukouksista heltyneenä hän kuitenkin lopulta suostuisi. Voisihan
ainakin saada lykkäyksen; kun kuninkaan ensi into laimenisi, tyytyisi
hän molempien kihlattujen näennäiseen suostumukseen ja viimein
unohtaisi koko asian… Silloin voisi loput järjestää jonkin matkan
avulla. Andrée ja Charny olisivat toisistaan erotettuja, kunnes
parjauksen lohikäärme olisi tyydyttänyt nälkänsä, ja antaisivat sitten
maailman tietää, että kihlaus oli kaikessa ystävyydessä purettu, eikä
kukaan aavistaisi, että koko avioliittohanke oli vain leikkiä.
Tällä tavoin ei neiti de Taverneyn vapaus joutuisi vaaraan, eikä
Charnykaan menettäisi omaansa. Kuningattarelle ei tulisi sitä
kauheata tunnonvaivaa, että kunnian itsekkäisyydelle oli uhrattu
kahden ihmisen onni, ja kuitenkin säilyisi eheänä tämä kunnia, johon
sisältyi myös hänen puolisonsa ja lastensa maine. Hän saisi sen
tahratonna jättää Ranskan vastaiselle kuningattarelle.
Näin hän mietiskeli ja luuli ennakolta kaikki järjestäneensä, sekä
säädyllisyyden että yksityiset edut. Nyt täytyikin harkita ripeästi näin
hirveän vaaran uhatessa, varustautua täysin asein niin jäykkää
vastustajaa kuin neiti de Taverneytä vastaan, joka noudatti
ylpeytensä eikä sydämensä ääntä.
Päästyään aikomuksestaan selville Marie-Antoinette päätti lähteä.
Hän olisi mielellään vihjaissut Charnylle, ettei tämä ryhtyisi
mihinkään harhatemppuun, mutta esteenä oli se pelko, että
ympärillä oli vakoojia ja nykyoloissa kaikki hänen puuhansa
selitettäisiin väärin. Sitäpaitsi hänelle oli kyllin tunnettu Olivierin

38. kunnollisuus, alttius ja päättäväisyys, jotta saattoi varmasti uskoa
hänen hyväksyvän kaikki, mitä kuningatar katsoi hyväksi tehdä.
Kello löi kolme: oli tullut hovipäivällisen, esittelyjen ja vierailijain
aika. Kuningatar otti kaikki vastaan tyynesti ja ystävällisesti, silti
tinkimättä hyvin tunnetusta ylpeydestään. Niille, joita hän piti
vihamiehinään, hän osoitti jopa avomielisyyttä, mikä ei ole syyllisissä
tavallista. Koskaan ei hoviin ollut tunkenut enemmän väkeä, koskaan
ei uteliaisuus ollut hartaammin silmäillyt vaaran uhkaaman
kuningattaren piirteitä. Marie-Antoinette uhmasi kaikkia, musersi
vihamiehensä, huikaisi ystävänsä, muutti kylmäkiskoiset hartaiksi,
hartaat ihastuneiksi ja näytti niin kauniilta ja suurelta, että
kuningaskin julkisesti häntä onnitteli.
Kun sitten kaikki oli päättynyt, kun hän vaihtoi keinotekoiset
hymynsä muistoihin, tuskaansa ja tunsi itsensä perin yksinäiseksi,
muutti hän pukua, pani päähänsä nauhoilla ja sinisillä kukilla
koristetun harmaan hatun, otti ylleen tummanharmaan silkkihameen,
nousi vaunuihinsa ja ilman vartijoita, vain yhden kamarirouvan
saattamana, käski ajamaan Saint-Denisin luostariin.
Kuningatar saapui perille sillä hetkellä, jolloin kammioihinsa
palanneet nunnat olivat ruokasalin hillitystä hälinästä päässeet
iltarukouksen edellä vallitsevaan äänettömään mietiskelyyn. Hän
pyysi kutsumaan neiti Andrée de Taverneytä puheluhuoneeseen.
Polvistuneena, yllään valkoinen villanuttu, katseli Andrée
akkunastaan korkeiden lehmusten takaa nousevaa kuuta, ja tästä
iltayön runoudesta hän sai aihetta palaviin, intohimoisiin
rukouksiinsa, joita kohotti Jumalan puoleen lievittääkseen sielunsa
tuskaa. Täysin siemauksin hän nautti vapaaehtoisen kieltäymyksen
katkeraa juomaa. Tätä kidutusta tuntevat vain vahvat sielut; se on

39. samalla kärsimystä ja nautintoa. Se on tuskan puolesta kaikkien
tavallisten kärsimysten kaltaista ja päättyy hekumaan, jota tuntee
vain silloin, kun jaksaa ylpeydelleen uhrata autuutensa.
Andrée oli omin ehdoin jättänyt hovin, vapaasti luopunut kaikesta,
mikä voisi ylläpitää hänen rakkauttaan. Kleopatran lailla ylpeänä hän
ei sietänyt sitä ajatustakaan, että Charny ajatteli muuta naista,
vaikkapa tämä olisi kuningatar.
Hänellä ei ollut mitään todistetta siitä, että Charny palavasti rakasti
toista. Sellaisesta todisteesta hänen mustasukkaisuutensa olisi tosin
saanut sen varmuuden, joka voi panna sydämen vuotamaan verta.
Mutta eikö hän ollut nähnyt, että Charny sivuutti hänet kylmästi?
Eikö hän ollut epäillyt, että kuningatar, tosin ehkä viatonna, piti
hyvänään Charnyn ihailun ja tältä saamansa etusijan?
Mitä siis enää kannattaisi jäädä Versaillesiin? Kerjäämäänkö
kohteliaisuuksia? Toisten jäljestä poimimaan hymyjä? Saamaan
joskus hätätilassa nojata hänen tarjoamaansa käsivarteen, koskea
hänen käteensä, kun kuningatar lainaisi kävelyretkellä hänelle
Charnyn huomaavaisuutta, ollessaan itse hetkellisesti estettynä sitä
vastaanottamasta?
Ei, tälle vaateliaalle sielulle ei sopinut raukkamainen heikkous eikä
myöntyväisyys, vaan joko elämä, rakkaus ja etusija tai luostari,
hylätty rakkaus ja loukattu ylpeys.
— Ei koskaan, ei koskaan! — toisti ylpeä Andrée itsekseen. — Se,
jota yksinäisyydessä rakastan, joka on minulle vain hahmo,
muotokuva, muisto, ei koskaan minua loukkaa, vaan aina hymyilee
ja aina vain minulle!

40. Tämän mielialansa nojalla Andrée oli viettänyt niin monta
tuskallista, mutta vapaata yötä; senvuoksi hän oli, tuntien onnea
saadessaan itkeä, kun heikkous valtasi, ja manata, kun mieli kiihtyi,
pitänyt vapaaehtoista poistumista, mikä jätti hänen rakkautensa ja
arvonsa eheäksi, parempana kuin että saisi tavata miestä, jota vihasi
juuri siksi, että oli pakko rakastaa. Muuten olivatkin nämä puhtaan
rakkauden mykät mietiskelyt, yksinäisten haaveiden jumalalliset
hurmiot sopivampia ihmisaralle Andréelle kuin Versaillesin loistavat
juhlat, pakko nöyristyä kilpailijainsa edessä ja pelko ilmaista
sydämeensä kätketty salaisuus.
Kuten sanottu, kuningatar oli Pyhän Ludvigin päivänä saapunut
illalla Saint-Denisiin tapaamaan Andréeta, joka haaveili
kammiossaan. Kohta ilmoitettiin Andréelle, että luostariin oli tullut
kuningatar, joka oli saatettu suureen puheluhuoneeseen ja joka ensi
tervehdysten jälkeen ilmoitti haluavansa tavata neiti de Taverneytä.
Merkillinen seikka! Enempää ei Andréen rakkaudesta heltynyt
sydän tarvinnut rientääkseen tätä Versaillesin tuulahdusta vastaan,
— jollaista hän vielä edellisenä iltana oli sadatellut, — mutta joka
tuntui hänestä sitä suloisemmalta, mitä kauemmaksi se jäi,
kallisarvoiselta kuin kaikki haihtuva, unohtuva, kalliilta kuin itse
rakkaus.
— Kuningatar! — mutisi Andrée. — Hän täällä Saint Denisissä ja
haluaa minua puhutella!
— Pian, pian, kiirehtikää, — vastattiin hänelle.
Andrée kiirehti todellakin, heitti hartioilleen pitkän nunnankaavun,
sitoi väljän hameensa ympärille villaisen vyön ja katsahtamatta
kuvastimeen seurasi ovenvartijaa, joka oli tullut häntä hakemaan.

41. Mutta tuskin hän oli astunut kymmenkunnan askelta, kun alkoi
hävetä sellaista riemastustaan.
— Miksi, — ajatteli hän, — sydämeni niin sävähti? Mitä se Andrée
de Taverneytä liikuttaa, tuleeko Ranskan kuningatar Saint-Denisin
luostaria katsomaan? Tunnenko nyt ylpeyttä? Eihän kuningatar tule
minun tähteni. Onko tämä onnea? Enhän kuningatarta enää rakasta.
Pysy siis siivolla, kehno nunna, joka et ole Jumalan etkä maailman
oma; koeta olla ainakin oma itsesi.
Näin Andrée torui itseään astuessaan alas suuria portaita, ja
halliten tahtoaan hän karkoitti poskiltaan hätäilyn tilapäisen punan ja
hillitsi liikkeittensä vilkkautta. Mutta senpä vuoksi hän tarvitsikin
enemmän aikaa suorittaakseen viimeiset kuusi askelta kuin edelliset
kolmekymmentä.
Saapuessaan kuorin takaa suurimpaan puheluhuoneeseen, missä
muutamat sisaret kiireisesti sytyttelivät kattokruunuja ja
vahakynttilöitä, Andrée oli kalpea ja kylmä. Kun saattava ovenvartija
lausui hänen nimensä ja hän näki Marie-Antoinetten istumassa
abbedissan nojatuolissa, luostarin ylhäisimpien naisten kumarrellessa
ja häärätessä majesteettisen vieraan ympärillä, tunsi Andrée
sydämensä jyskyttävän, niin että hänen askeleensa pysähtyivät
useaksi sekunniksi.
— Kah, tulkaapa jo vihdoinkin luokseni, jotta saan teitä puhutella,
neiti, — sanoi kuningatar puolittain hymyillen.
Andrée lähestyi ja kumarsi.
— Teidän luvallanne, madame, — lisäsi kuningatar kääntyen
abbedissaan päin.

42. Tämä vastasi vain syvällä kumarruksella ja poistui huoneesta
vieden kaikki nunnat mukanaan. Kuningatar jäi nyt kahden kesken
Andréen kanssa, jonka sydän tykki niin kovaa, että se olisi kuulunut,
ellei olisi häipynyt vanhan seinäkellon verkkaiseen naksutukseen.
38.
Kuollut sydän.
Keskustelun alotti kuningatar, kuten olikin sopivaa.
— Saan siis teidät tavata, neiti, — sanoi hän hieno hymy
huulillaan. — Tiedättekö, tuossa nunnanpuvussa teette minuun
merkillisen vaikutuksen.
Andrée ei vastannut.
— Kun näkee entisen seuralaisen, — jatkoi kuningatar, — jo
poistuneen siitä maailmasta, missä me muut vielä elämme, tuntuu
se vakavalta muistutukselta kuoleman taholta. Ettekö ole samaa
mieltä?
— Madame, — vastasi Andrée, — kuka rohkenisi antaa teidän
majesteetillenne muistutuksia? Ei kuolemakaan uskalla kuningatarta
varoittaa, ennenkuin tulee hänet viemään. Ja kuinka voisikaan toisin
olla?
— Miksi niin?

43. — Siksi, madame, että kuningatar on ylhäisen asemansa vuoksi
määrätty tässä maailmassa kärsimään vain sitä, mikä on aivan
välttämätöntä. Kaikki, mikä voi elämää sulostuttaa, hänellä jo on;
kaikki, mikä muissa voi auttaa häntä kaunistamaan uraansa, hän
ottaa heiltä.
Kuningatar näytti säpsähtävän.
— Ja se on hänen oikeutensa, — kiirehti Andrée lisäämään. —
Muut ovat kuningattaren kannalta joukko alamaisia, joiden varat,
kunnia ja henki kuuluvat heidän hallitsijoilleen. Henki, maine ja
varat, aineelliset ja henkiset, ovat siis kuningatarten omaisuutta.
— Tuollaiset mielipiteet kummastuttavat minua, — sanoi Marie-
Antoinette hitaasti. — Teistä tämän maan kuningatar on kuin sadun
syöjätär, joka ahmii kansalaisten omaisuuden ja hengen. Olenko
minä sellainen nainen, Andrée? Oliko teillä todellakin syitä valituksiin
minua vastaan silloin, kun oleskelitte hovissa?
— Teidän majesteettinne suvaitsi minulta kysyä samaa lähtiessäni
pois, — vastasi Andrée, — ja kuten silloin, niin vastaan nytkin: Ei,
madame.
— Mutta usein, — sanoi kuningatar, — vaivaa meitä vääryys, joka
ei koske suorastaan itseämme. Olenko vahingoittanut jotakuta
omaisistanne ja senvuoksi ansainnut ne kovat sanat, jotka äsken
lausuitte? Andrée, valitsemanne turvapaikka suojaa maailman
häijyiltä intohimoilta. Jumala opettaa meille täällä lempeyttä,
kohtuutta ja vääryyksien unohtamista, joiden hyveiden puhtain
esikuva hän itse on. Täytyykö minun siis, tultuani tapaamaan
kristisiskon, kohdata täällä ankara otsa ja katkeria sanoja? Pitääkö

44. Welcome to our website – the perfect destination for book lovers and
knowledge seekers. We believe that every book holds a new world,
offering opportunities for learning, discovery, and personal growth.
That’s why we are dedicated to bringing you a diverse collection of
books, ranging from classic literature and specialized publications to
self-development guides and children's books.
More than just a book-buying platform, we strive to be a bridge
connecting you with timeless cultural and intellectual values. With an
elegant, user-friendly interface and a smart search system, you can
quickly find the books that best suit your interests. Additionally,
our special promotions and home delivery services help you save time
and fully enjoy the joy of reading.
Join us on a journey of knowledge exploration, passion nurturing, and
personal growth every day!
testbankdeal.com