suorastaan naurettavaa olisi, jos me, näin kahdenkesken ollen,
emme puhuisi suutamme puhtaaksi asioista, jotka toinen tietää yhtä
hyvin kuin toinenkin! Sinä tiedät hyvin, että Pirkitta on poikennut
umpikadulle, josta hän ei milloinkaan osaa pois. Hän saa sanoa mitä
tahansa, häntä ei kukaan usko; silloin kai pitäisi minun avata suuni,
minua tietysti voisitte uskoa; mutta siitä minä itseni varjelen, sillä
sitte sinä voit olla uskovinasi, että yksin avioliitto minun kanssani
voisi saattaa tytölle kunnian takaisin, ja saatat minut pakoittaa
siihen. Enhän minä sinua tarvitsisi, jos itse saattaisin sen tehdä, ja
jos minä olisin pakoittanut tytön, niin en ehkä hänestä enään
välittäisi. Minun määräni on saada hänet; sentähden sinun pitäisi
pitää siitä huolta, sillä sinä tiedät, että minä ilman avioliittoakin voin
antaa hänelle kunnian takaisin, mutta silloin häpeä lankee toisille,
eikä asiaa pitäisi pakoittaa ylimmilleen, sillä silloin minä en
armahtaisi ketään teistä!
— Juopporenttu sinä, kuka sitte sinun armahtamistasi tarvitsee?!
— Luulenpa että teitä on useampiakin, sinä, Hüblinger ja hänen
emäntänsä.
Pormestari kävi molemmin kourin kiinni päähänsä.
— Voi sinä verinen vapahtajani! Tätä on mahdoton sietää! Sinut
pitää ajoissa pistää hulluinhuoneeseen, ennenkuin sinä ihan joudat
äärimmillesi ja teet tuhotöitä.
— Ai, miten olet viisas, nauroi poika, — sinä olet ihan kaikista
viisain! Kas, miten hyvin sinä korjaat nahkasi. Tahtoisitko nyt julistaa
minut mielipuoleksi jottei kukaan panisi huomiota sanoihini? Mutta
anna piirilääkärin vaan tulla, hän kyllä täyttää velvollisuutensa ja