Conversational Informatics An Engineering Approach 1st Edition Toyoaki Nishida

Conversational Informatics An Engineering Approach 1st Edition Toyoaki Nishida
Conversational Informatics An Engineering Approach 1st Edition Toyoaki Nishida
Conversational Informatics An Engineering Approach 1st Edition Toyoaki Nishida

1. Conversational Informatics An Engineering
Approach 1st Edition Toyoaki Nishida download
https://ebookultra.com/download/conversational-informatics-an-
engineering-approach-1st-edition-toyoaki-nishida/
Explore and download more ebooks or textbooks
at ebookultra.com

2. We have selected some products that you may be interested in
Click the link to download now or visit ebookultra.com
for more options!.
Thermodynamics An Engineering Approach Seventh Edition
Yunus A. Cengel
https://ebookultra.com/download/thermodynamics-an-engineering-
approach-seventh-edition-yunus-a-cengel/
Quantum Computing and Communications An Engineering
Approach 1st Edition Sandor Imre
https://ebookultra.com/download/quantum-computing-and-communications-
an-engineering-approach-1st-edition-sandor-imre/
Strategic Software Engineering An Interdisciplinary
Approach 1st Edition Fadi P. Deek
https://ebookultra.com/download/strategic-software-engineering-an-
interdisciplinary-approach-1st-edition-fadi-p-deek/
Methods in Biomedical Informatics A Pragmatic Approach 1st
Edition Neil Sarkar (Eds.)
https://ebookultra.com/download/methods-in-biomedical-informatics-a-
pragmatic-approach-1st-edition-neil-sarkar-eds/

3. Disease Surveillance A Public Health Informatics Approach
1st Edition Joseph S. Lombardo
https://ebookultra.com/download/disease-surveillance-a-public-health-
informatics-approach-1st-edition-joseph-s-lombardo/
Weatherization and Energy Efficiency Improvement for
Existing Homes An Engineering Approach 1st Edition Moncef
Krarti
https://ebookultra.com/download/weatherization-and-energy-efficiency-
improvement-for-existing-homes-an-engineering-approach-1st-edition-
moncef-krarti/
Thermodynamics An Engineering Approach sixth edition with
Student Resource DVD Yunus A. Çengel
https://ebookultra.com/download/thermodynamics-an-engineering-
approach-sixth-edition-with-student-resource-dvd-yunus-a-cengel/
Conversational Dominance and Gender Hiroko Itakura
https://ebookultra.com/download/conversational-dominance-and-gender-
hiroko-itakura/
Drawing Manga Insects How to Draw Manga Nishida
https://ebookultra.com/download/drawing-manga-insects-how-to-draw-
manga-nishida/

5. Conversational Informatics An Engineering Approach 1st
Edition Toyoaki Nishida Digital Instant Download
Author(s): Toyoaki Nishida
ISBN(s): 9780470861202, 0470861207
Edition: 1
File Details: PDF, 18.13 MB
Year: 2007
Language: english

6. OTE/SPH OTE/SPH
JWBK-200-FM JWBK200-Nishida October 2, 2007 14:22 Char Count= 0
CONVERSATIONAL
INFORMATICS
AN ENGINEERING APPROACH
i
Conversational Informatics: An Engineering ApproachEdited by Toyoaki Nishida
C2007 John Wiley & Sons, Ltd . ISBN: 978-0-470-02699-1

7. OTE/SPH OTE/SPH
JWBK-200-FM JWBK200-Nishida October 2, 2007 14:22 Char Count= 0
Wiley Series in Agent Technology
Series Editor: Michael Wooldridge,Liverpool University, UK
The ‘Wiley Series in Agent Technology’ is a series of comprehensive practical guides and cutting-edge
research titles on new developments in agent technologies. The series focuses on all aspects of developing
agent-based applications, drawing from the Internet, telecommunications, and Artificial Intelligence
communities with a strong applications/technologies focus.
The books will provide timely, accurate and reliable information about the state of the art to researchers
and developers in the Telecommunications and Computing sectors.
Titles in the series:
Padgham/Winikoff: Developing Intelligent Agent Systems 0-470-86120-7 (June 2004)
Bellifemine/Caire/Greenwood: Developing Multi-Agent Systems with JADE
978-0-470-05747-6 (February 2007)
Bordini: Programming Multi-Agent Systems in AgentSpeak usingJason
978-0-470-02900-8 (September 2007)
ii

8. OTE/SPH OTE/SPH
JWBK-200-FM JWBK200-Nishida October 2, 2007 14:22 Char Count= 0
CONVERSATIONAL
INFORMATICS
AN ENGINEERING APPROACH
Edited by
Toyoaki Nishida
Kyoto University, Japan
iii

9. OTE/SPH OTE/SPH
JWBK-200-FM JWBK200-Nishida October 2, 2007 14:22 Char Count= 0
CopyrightC2007 John Wiley & Sons Ltd, The Atrium, Southern Gate, Chichester,
West Sussex PO19 8SQ, England
Telephone [phone]
Email (for orders and customer service enquiries): [email protected]
Visit our Home Page on www.wiley.com
All Rights Reserved. No part of this publication may be reproduced, stored in a retrieval system or
transmitted in any form or by any means, electronic, mechanical, photocopying, recording, scanning or
otherwise, except under the terms of the Copyright, Designs and Patents Act 1988 or under the terms of a
licence issued by the Copyright Licensing Agency Ltd, 90 Tottenham Court Road, London W1T 4LP, UK,
without the permission in writing of the Publisher. Requests to the Publisher should be addressed to the
Permissions Department, John Wiley & Sons Ltd, The Atrium, Southern Gate, Chichester, West Sussex PO19
8SQ, England, or emailed to [email protected], or faxed to ([phone].
Designations used by companies to distinguish their products are often claimed as trademarks. All brand names and
product names used in this book are trade names, service marks, trademarks or registered trademarks of their
respective owners. The Publisher is not associated with any product or vendor mentioned in this book. All
trademarks referred to in the text of this publication are the property of their respective owners.
This publication is designed to provide accurate and authoritative information in regard to the subject matter
covered. It is sold on the understanding that the Publisher is not engaged in rendering professional services. If
professional advice or other expert assistance is required, the services of a competent professional should be sought.
Other Wiley Editorial Offices
John Wiley & Sons Inc., 111 River Street, Hoboken, NJ 07030, USA
Jossey-Bass, 989 Market Street, San Francisco, CA 94103-1741, USA
Wiley-VCH Verlag GmbH, Boschstr. 12, D-69469 Weinheim, Germany
John Wiley & Sons Australia Ltd, 42 McDougall Street, Milton, Queensland 4064, Australia
John Wiley & Sons (Asia) Pte Ltd, 2 Clementi Loop #02-01, Jin Xing Distripark, Singapore 129809
John Wiley & Sons Canada Ltd, 6045 Freemont Blvd, Mississauga, ONT L5R 4J3, Canada
Wiley also publishes its books in a variety of electronic formats. Some content that appears in print may
not be available in electronic books.
Library of Congress Cataloguing-in-Publication Data
Nishida, T. (Toyoaki)
Conversational informatics: an engineering approach / edited by Toyoaki Nishida.
p. cm.
Includes index.
ISBN 978-0-470-02699-1 (cloth)
1. Conversation analysis. 2. Conversation analysis–Data processing. 3. Communication models.
I. Title
P95.45.N575 2007
302.3

46—dc22 2007026311
British Library Cataloguing in Publication Data
A catalogue record for this book is available from the British Library
ISBN 978-0-470-02699-1 (HB)
Typeset in 9/11pt Times by Aptara, New Delhi, India.
Printed and bound in Great Britain by Antony Rowe Ltd, Chippenham, England.
This book is printed on acid-free paper responsibly manufactured from sustainable forestry
in which at least two trees are planted for each one used for paper production.
iv

10. OTE/SPH OTE/SPH
JWBK-200-FM JWBK200-Nishida October 2, 2007 14:22 Char Count= 0
Contents
Preface xi
List of Contributors xiii
1 Introduction 1
Toyoaki Nishida
1.1 Conversation: the Most Natural Means of Communication 1
1.2 An Engineering Approach to Conversation 3
1.3 Towards a Breakthrough 4
1.4 Approaches Used in Conversational Informatics 8
1.5 Conversational Artifacts 9
1.6 Conversational Content 12
1.7 Conversational Environment Design 13
1.8 Conversation Measurement, Analysis, and Modeling 14
1.9 Underlying Methodology 16
References 17
Part I Conversational Artifacts 19
2 Conversational Agents and the Construction of Humorous Acts 21
Anton Nijholt
2.1 Introduction 21
2.2 The Role of Humor in Interpersonal Interaction 22
2.3 Embodied Conversation Agents 24
2.4 Appropriateness of Humorous Acts in Conversations 28
2.5 Humorous Acts and Computational Humor 32
2.6 Nonverbal Support for Humorous Acts 37
2.7 Methods, Tools, Corpora, and Future Research 40
2.8 Conclusions 44
References 44
3 Why Emotions should be Integrated into Conversational Agents 49
Christian Becker, Stefan Kopp, and Ipke Wachsmuth
3.1 Introduction and Motivation 49
3.2 How to Conceptualize Emotions 51
3.3 Why to Integrate Emotions into Conversational Agents 52
3.4 Making the Virtual Human Max Emotional 54
v

11. OTE/SPH OTE/SPH
JWBK-200-FM JWBK200-Nishida October 2, 2007 14:22 Char Count= 0
vi Contents
3.5 Examples and Experiences 61
3.6 Conclusions 65
References 66
4 More Than Just a Friendly Phrase: Multimodal Aspects of
Polite Behavior in Agents 69
Matthias Rehm and Elisabeth Andr´e
4.1 Introduction 69
4.2 The Augsburg SEMMEL Corpus 71
4.3 Employing the Results for ECA Control 77
4.4 Evaluating Multimodal Politeness Behavior 78
4.5 Conclusions 83
References 84
5 Attentional Behaviors as Nonverbal Communicative Signals in Situated
Interactions with Conversational Agents 85
Yukiko I. Nakano and Toyoaki Nishida
5.1 Introduction 85
5.2 Related Work 87
5.3 Nonverbal Grounding using Attentional Behaviors Towards the Physical World 88
5.4 Dialogue Management using Attentional Behaviors Towards
the Virtual World 96
5.5 Conclusions 100
References 101
6 Attentional Gestures in Dialogues Between People and Robots 103
Candace L. Sidner and Christopher Lee
6.1 Introduction 103
6.2 Background and Related Research 104
6.3 A Conversational Robot 105
6.4 Looking Behaviors for the Robot 108
6.5 Nodding at the Robot 109
6.6 Lessons Learned 113
6.7 Future Directions 114
References 114
7 Dialogue Context for Visual Feedback Recognition 117
Louis-Philippe Morency, Candace L. Sidner, and Trevor Darrell
7.1 Introduction 117
7.2 Background and Related Research 118
7.3 Context for Visual Feedback 119
7.4 Context from Dialogue Manager 120
7.5 Framework for Context-based Gesture Recognition 121
7.6 Contextual Features 123
7.7 Context-based Head Gesture Recognition 126
7.8 Conclusions 130
References 130
8 Trading Spaces: How Humans and Humanoids Use Speech and
Gesture to Give Directions 133
Stefan Kopp, Paul A. Tepper, Kimberley Ferriman, Kristina Striegnitz, and
Justine Cassell

12. OTE/SPH OTE/SPH
JWBK-200-FM JWBK200-Nishida October 2, 2007 14:22 Char Count= 0
Contents vii
8.1 Introduction 133
8.2 Words and Gestures for Giving Directions 134
8.3 Relationship between Form and Meaning of Iconic Gestures in Direction-giving 138
8.4 Discussion of Empirical Results 146
8.5 Generating Directions with Humanoids 148
8.6 Multimodal Microplanning 150
8.7 Surface Realization 152
8.8 Discussion of Generation Results 156
8.9 Conclusions 157
References 158
9 Facial Gestures: Taxonomy and Application of Nonverbal, Nonemotional
Facial Displays for Embodied Conversational Agents 161
Goranka Zoric, Karlo Smid, and Igor S. Pand˘zi´c
9.1 Introduction 161
9.2 Facial Gestures for Embodied Conversational Agents 163
9.3 Example of a Practical System Implementation 171
9.4 Results 180
9.5 Conclusions 181
References 181
Part II Conversational Contents 183
10 Conversation Quantization and Sustainable Knowledge Globe 185
Hidekazu Kubota, Yasuyuki Sumi, and Toyoaki Nishida
10.1 Introduction 185
10.2 Conversation Quantization 186
10.3 Knowledge Landscape 188
10.4 Experiments 193
10.5 Discussion 198
10.6 Conclusions 199
References 199
11 Automatic Text Presentation for the Conversational Knowledge Process 201
Sadao Kurohashi, Daisuke Kawahara, Nobuhiro Kaji, and Tomohide Shibata
11.1 Introduction 201
11.2 Current State of Natural Language Processing 202
11.3 Unit of Conversation: the Knowledge Card 205
11.4 Paraphrasing Written Language to Spoken Language 206
11.5 Automatic Slide Generation 209
11.7 Experiments and Discussion 212
11.6 Conclusions 215
References 216
12 Video Content Acquisition and Editing for Conversation Scenes 217
Yuichi Nakamura
12.1 Introduction 217
12.2 Obtaining Conversation Contents 218
12.3 Capturing Conversation Scenes 219

13. OTE/SPH OTE/SPH
JWBK-200-FM JWBK200-Nishida October 2, 2007 14:22 Char Count= 0
viii Contents
12.4 Editing Conversation Scenes 223
12.5 Example of Capture and Editing 227
12.6 Performance Evaluation 228
12.7 Conclusion 232
References 232
13 Personalization of Video Contents 233
Noboru Babaguchi
13.1 Introduction 233
13.2 Related Work 234
13.3 Metadata 235
13.4 Profile 236
13.5 Definition of Video Summarization 237
13.6 Scene Significance 238
13.7 Generation of Video Digest 240
13.8 Generation of Video Poster 241
13.9 Experimental Results 242
13.10 Discussion 245
13.11 Conclusions 246
References 246
Part III Conversational Environment Design 249
14 Conversational Content Acquisition by Ubiquitous Sensors 251
Yasuyuki Sumi, Kenji Mase, and Toyoaki Nishida
14.1 Introduction 251
14.2 Capturing Conversation Scenes by Multiple Sensors 252
14.3 Segmentation and Interpretation of Scenes 253
14.4 Video Summary: Chronological Collage of Multiple-viewpoint Videos 255
14.5 Building 3D Virtual Space by Spatiotemporal Video Collage 257
14.6 The Ambient Sound Shower: Sound Collage for Revealing Situated Conversations 258
14.7 Inferring Semantic Information about Detected Conversation Scenes by Nonverbal
Information 260
14.8 Related Work 265
14.9 Conclusions 266
References 266
15 Real-time Human Proxy 269
Rin-ichiro Taniguchi and Daisaku Arita
15.1 Introduction 269
15.2 Concept of Real-time Human Proxy 270
15.3 Acquisition of Human Motion 272
15.4 Presentation of Avatar 277
15.5 Prototype of Real-time Human Proxy 282
15.6 Conclusions 286
References 286
16 Lecture Archiving System 289
Satoshi Nishiguchi, Koh Kakusho, and Michihiko Minoh

14. OTE/SPH OTE/SPH
JWBK-200-FM JWBK200-Nishida October 2, 2007 14:22 Char Count= 0
Contents ix
16.1 Introduction 289
16.2 Concept of Environmental Media 290
16.3 Related Works 291
16.4 Definition of Dynamic Situations in the Classroom 293
16.5 Recognition of Dynamic Situations 293
16.6 Speaker Detection by Multimodal Sensors 294
16.7 Experimental Results 297
16.8 Conclusions 302
References 303
Part IV Conversational Measurement, Analysis, and Modeling 305
17 A Scientific Approach to Conversational Informatics: Description,
Analysis, and Modeling of Human Conversation 307
Yasuharu Den and Mika Enomoto
17.1 Introduction 307
17.2 Recording and Description of Multimodal Three-party Conversations 308
17.3 Analysis of Multimodal Three-Party Conversations 314
17.4 Modeling Human-to-Human Conversation 325
17.5 Conclusions 328
References 329
18 Embodied Synchrony in Conversation 331
Chika Nagaoka, Masashi Komori, and Sakiko Yoshikawa
18.1 Introduction 331
18.2 Measurement and Quantification of Embodied Synchrony 335
18.3 Influences on Embodied Synchrony 337
18.4 Embodied Synchrony and Human Behavior 340
18.5 Model and Theory of Embodied Synchrony 342
18.6 Conclusions 344
References 348
19 Modeling Communication Atmosphere 353
Tomasz M. Rutkowski and Danilo P. Mandic
19.1 Introduction 353
19.2 Communication Atmosphere 354
19.3 Automatic Assessment of Communication Atmosphere: Machine Learning
Methods 357
19.4 Experiments 364
19.5 Conclusions 367
References 368
20 Analysis of Interaction Mechanisms in Online Communities 371
Naohiro Matsumura
20.1 Introduction 371
20.2 Four Roles for Individuals 372
20.3 Measuring the Influence of Individuals 373
20.4 Three Types of Communication 375
20.5 Frequent Communication Patterns 377

15. OTE/SPH OTE/SPH
JWBK-200-FM JWBK200-Nishida October 2, 2007 14:22 Char Count= 0
x Contents
20.6 Conclusions 379
References 380
21 Mutual Adaptation: A New Criterion for Designing and Evaluating
Human–Computer Interaction 381
Kazuhiro Ueda and Takanori Komatsu
21.1 Introduction 381
21.2 Communication Experiment 384
21.3 Proposal for a Meaning-acquisition Model 391
21.4 Interaction between the Proposed Model and Users 393
21.5 Discussion 397
21.6 Conclusions 400
References 401
Index 403

16. OTE/SPH OTE/SPH
JWBK-200-FM JWBK200-Nishida October 2, 2007 14:22 Char Count= 0
Preface
Conversation is the most natural and popular means for people to communicate with each other. Con-
versation is everywhere around us. Even though you may feel that making conversation is relatively
effortless, look more closely and you will notice that a tremendous amount of sophisticated interaction
is involved in initiating and sustaining conversation.
Conversational Informatics is a field of research that focuses on human conversational behavior as well
as on the design of conversational artifacts that can interact with people in a conversational fashion. The
field is based on a foundation provided by Artificial Intelligence, Natural Language Processing, Speech
and Image Processing, Cognitive Science, and Conversation Analysis. It is aimed at shedding light on
meaning, creation and interpretation resulting from the sophisticated mechanisms in verbal/nonverbal
interactions during conversation, in search of better methods of computer-mediated communication,
human–computer interaction, and support for knowledge creation.
The purpose of this book is to inform a broad audience about the major concerns and results of
Conversational Informatics. It begins with an introductory tutorial followed by a collection of surveys
describing a list of key questions on various topics in Conversational Informatics and major insights and
results obtained in recent research. Because Conversational Informatics covers a wide field of research
encompassing linguistics, psychology, and human–computer interaction, interdisciplinary approaches
are highly important. Special emphasis is placed on engineering aspects that feature in recent, novel,
technical developments such as conversational content acquisition, conversation environment design,
and quantitative conversational modeling.
The main body of this book focuses on four subjects. The first of these isconversational artifacts.We
look at how to build artifacts, such as synthetic characters on the computer screen or intelligent robots
that can help the user by making conversation using not only natural language but also eye contact, facial
expressions, gestures, or other nonverbal means of communication. The major technological contribu-
tions to this area are expressive, knowledgeable embodied conversation agents that can automatically
produce emotional and socially acceptable communication behaviors in human–computer interaction,
and conversational robots that are empowered by integrating perceptual and cognitive processing to align
their behaviors during social interaction with that of the user and other intelligent agents.
The second subject isconversational content. We examine the development of a suite of techniques for
acquiring, editing, distributing, and utilizing content that is both consumed and produced in a conversation.
The major contributions to this subject include a theory called conversation quantization, which relates to
a method of content management based on segmenting conversation into small pieces corresponding to
plot units; the integration of natural language and computer vision techniques for translating and adapting
written documents or videos into conversational content; and a method of video content acquisition and
editing that enables intelligent capture and semantic annotation of meaningful scenes from conversations
for later use.
The third subject isconversation environment design. We look at designing an intelligent environment
that can sense conversational behaviors to either help participants become involved in collaboration even
though they may be in a separate location, or record conversations together with their atmosphere for later
xi

17. OTE/SPH OTE/SPH
JWBK-200-FM JWBK200-Nishida October 2, 2007 14:22 Char Count= 0
xii Preface
use or review. This area involves the use of ubiquitous sensor rooms to measure and capture conversational
behaviors; a technology called real-time human proxy that will produce a uniform virtual classroom by
automatically sensing the nonverbal conversational behavior of participants in geographically separate
places; and a lecture archiving system that can create a uniform audiovisual stream for a classroom,
including both lecture and question-answering activities, by integrating an auditory and visual sensing
system based on a theory called environmental media.
The last subject isconversation measurement, analysis and modeling. Motivated by scientific interest,
we take a data-driven quantitative approach to understanding conversational behaviors by measuring these
behaviors using advanced technologies and building detailed, quantitative models of various aspects
of conversation. Contributions to this subject include an approach based on building and analyzing
conversational corpora, various quantitative models of nonverbal communication and their effects on
conversation atmosphere, a theory of verbal communication mechanism of the online communities, and
a mutual adaptation model for human–robot conversational interactions.
The book not only describes specific details of new ideas and technologies being generated by Con-
versational Informatics, it also highlights new goals and challenges that deserve further research. The
book will serve as an introduction to the field. The primary audience will be researchers and graduate
students in computer science and psychology. It can be read by any person with an undergraduate-level
background in computer science or cognitive psychology and should thus be suitable for junior-level
graduate students and young researchers who wish to start on new research in artificial intelligence,
human–computer interaction, and communication sciences. The secondary audience includes engineers
and developers. Engineers in interface technology or knowledge management may also find it useful in
designing agent-based interfaces or smart rooms.
I wish to express my sincere gratitude to Kateryna Tarasenko, who carefully read the manuscript. I
would like to thank Birgit Gruber, Sarah Hinton, Richard Davies, Brett Wells, Anna Smart, and Rowan
January from John Wiley & Sons, and Joanna Tootill for their understanding and continuous support for
the production of the book.
Toyoaki Nishida

18. OTE/SPH OTE/SPH
JWBK-200-FM JWBK200-Nishida October 2, 2007 14:22 Char Count= 0
ListofContributors
Elisabeth Andr´e,Multimedia Concepts and Applications, Faculty of Applied Informatics, University
of Augsburg, D-86159 Augsburg, Germany. e-mail: [email protected]
Daisaku Arita,Laboratory 3, Institute of Systems & Information Technologies/KYUSHU, 2-1-22,
Momochihama, Sawara-ku, Fukuoka 814-0001, Japan. e-mail: [email protected]
Noboru Babaguchi,Department of Information and Communications Technology, Graduate
School of Engineering, Osaka University, 2-1 Yamadaoka Suita, Osaka 565-0871, Japan. E-mail:
[email protected]
Christian Becker,Artificial Intelligence Group, Faculty of Technology, University of Bielefeld, D-33594
Bielefeld, Germany. e-mail: [email protected]
Justine Cassell,EECS & Communication Studies, Northwestern University, 2240 Campus Drive, 2-148,
Evanston, IL 60208. [email protected]
Trevor Darrell,Computer Science and Artificial Intelligence Laboratory, Massachusetts Institute of
Technology, Cambridge, MA 02139, USA. email: [email protected]
Yasuharu Den,Dept. of Cognitive and Information Sciences, Faculty of Letters, Chiba University, 1-33
Yayoicho, Inage-ku, Chiba 263-8522, JAPAN. e-mail: [email protected]
Mika Enomoto,Katayanagi Advanced Research Laboratories, Tokyo University of Technology, 1404-1
Katakura, Hachioji, Tokyo 192-0981, JAPAN. e-mail: [email protected]
Kimberley Ferriman,Department of Psychology and Human Development, Vanderbilt University,
Peabody 512, Nashville, TN 37203. email: [email protected]
Nobuhiro Kaji,Institute of Industrial Science, the University of Tokyo, 4-6-1 Komaba, Meguro-ku,
Tokyo, 153-8505, Japan. e-mail: [email protected]
Koh Kakusho,Academic Center for Computing and Media Studies, Kyoto University, Yoshida
Nihonmatsu-cho, Sakyo-ku, Kyoto 606-8501, Japan. e-mail: [email protected]
Daisuke Kawahara,Knowledge Creating Communication Research Center, National Institute of
Information and Communications Technology, 3-5 Hikaridai Seika-cho, Soraku-gun, Kyoto, 619-0289,
Japan. e-mail: [email protected]
Takanori Komatsu,School of Systems Information Science, Future University-Hakodate, 116-2
Kamedanakano, Hakodate 041-8655, Japan. email: [email protected]
Masashi Komori,Department of Engineering Informatics, Faculty of Information and Communication
Engineering, Osaka Electro-Communication University, 18-8 Hatsucho, Neyagawa, Osaka 572-8530,
Japan. e-mail: [email protected]
xiii

19. OTE/SPH OTE/SPH
JWBK-200-FM JWBK200-Nishida October 2, 2007 14:22 Char Count= 0
xiv List of Contributors
Stefan Kopp,Artificial Intelligence Group, Faculty of Technology, University of Bielefeld, D-33594
Bielefeld, Germany. e-mail: [email protected]
Hidekazu Kubota,Japan Society for the Promotion of Science Research Fellow, Dept. of Intelligence
Science and Technology, Graduate School of, Informatics, Kyoto University, Yoshida-Honmachi, Sakyo-
ku, Kyoto 606-8501, Japan. e-mail: [email protected]
Sadao Kurohashi,Dept. of Intelligence Science and Technology, Graduate School of Informatics, Kyoto
University, Yoshida-Honmachi, Sakyo-ku, Kyoto 606-8501, Japan. e-mail: [email protected]
Christopher Lee,Boston Dynamics Inc, 78, Fourth Avenue, Waltham, MA 02451. email: clee@
bostondynamics.com
Danilo P. Mandic,Department of Electrical and Electronic Engineering, Imperial College, Exhibition
Road, London, SW7 2BT United Kingdom. email: [email protected]
Kenji Mase,Information Technology Center, Nagoya University, Chikusa, Nagoya, 464-8601, Japan.
e-mail: [email protected]
Naohiro Matsumura,Graduate School of Economics, Osaka University, 1-7 Machikaneyama,
Toyonaka, Osaka 560-0043, Japan. e-mail: [email protected]
Michihiko Minoh,Academic Center for Computing and Media Studies, Kyoto University, Yoshida
Nihonmatsu-cho, Sakyo-ku, Kyoto 606-8501, Japan. e-mail: [email protected]
Louis-Philippe Morency,Computer Science and Artificial Intelligence Laboratory, Massachusetts
Institute of Technology, Cambridge, MA 02139, USA. email: [email protected]
Chika Nagaoka,Japan Society for the Promotion of Science Research Fellow, Kokoro Research Center,
Kyoto University, Yoshida-Honmachi, Sakyo-ku, Kyoto 606-8501, Japan. e-mail: [email protected]
u .ac.jp
Yuichi Nakamura,Academic Center for Computing and Media Studies, Kyoto University, Yoshida-
Honmachi, Sakyo-ku, Kyoto 606-8501, Japan. email: [email protected]
Yukiko I. Nakano,Department of Computer and Information Sciences, Tokyo University of Agriculture
and Technology, 2-24-16 Naka-cho, Koganei-shi, Tokyo 184-8588, Japan. e-mail: [email protected]
Anton Nijholt,Department of Computer Science, Human Media Interaction, University of Twente, PO
Box 217, 7500 AE Enschede, the Netherlands. email: [email protected]
Toyoaki Nishida,Dept. of Intelligence Science and Technology, Graduate School of Informatics,
Kyoto University, Yoshida-Honmachi, Sakyo-ku, Kyoto 606-8501, Japan. e-mail: [email protected].
ac.jp
Satoshi Nishiguchi,Faculty of Information Science and Technology, Osaka Institute of Technology,
1-79-1 Kitayama, Hirakata-City, Osaka 573-0196, Japan. e-mail: [email protected]
Igor S. Pandzic,Department of Telecommunications, Faculty of Electrical Engineering and Computing,
University of Zagreb, Unska 3, 10000 Zagreb, Croatia. e-mail: [email protected]
Matthias Rehm,Multimedia Concepts and Applications, Faculty of Applied Informatics, University of
Augsburg, D-86159 Augsburg, Germany. e-mail: [email protected]
Tomasz M. Rutkowski,Brain Science Institute RIKEN, 2-1 Hirosawa, Wako-shi, Saitama 351-0198,
Japan. email: [email protected]

20. OTE/SPH OTE/SPH
JWBK-200-FM JWBK200-Nishida October 2, 2007 14:22 Char Count= 0
List of Contributors xv
Tomohide Shibata,Dept. of Intelligence Science and Technology, Graduate School of Informatics,
Kyoto University, Yoshida-Honmachi, Sakyo-ku, Kyoto 606-8501, Japan. e-mail: [email protected]
.kyoto-u.ac.jp
Candace L. Sidner,BAE Systems Advanced Information Technologies, Burlington, MA 01803. e-mail:
[email protected]
Karlo Smid,Department of Telecommunications, Faculty of Electrical Engineering and Computing,
University of Zagreb, Unska 3, 10000 Zagreb, Croatia. e-mail: [email protected]
Kristina Striegnitz,ArticuLab, Northwestern University, Frances Searle Building Room 2-432, 2240
Campus Drive, Evanston, IL 60208, USA. e-mail: [email protected]
Yasuyuki Sumi,Dept. of Intelligence Science and Technology, Graduate School of Informatics, Kyoto
University, Yoshida-Honmachi, Sakyo-ku, Kyoto 606-8501, Japan. e-mail: [email protected]
Rin-ichiro Taniguchi,Dept. of Intelligent Systems, Graduate School of Information Science and
Electrical Engineering, Kyushu University, 744, Motooka, Nishi-ku, Fukuoka 819-0395 Japan. e-mail:
[email protected]
Paul A. Tepper,Center for Technology & Social Behavior, Northwestern University, 2240 Campus
Drive, Evanston, IL 60208.
Kazuhiro Ueda,Department of General System Studies, Graduate School of Arts and Sciences,
The University of Tokyo, 3-8-1 Komaba, Meguro-ku, Tokyo 153-8902, Japan. email: [email protected]
.u-tokyo.ac.jp
Ipke Wachsmuth,Artificial Intelligence Group, Faculty of Technology, University of Bielefeld,
D-33594 Bielefeld, Germany. e-mail: [email protected]
Sakiko Yoshikawa,Kokoro Research Center, Kyoto University, Yoshida-Honmachi, Sakyo-ku, Kyoto
606-8501, Japan. Email: [email protected]
Goranka Zoric,Department of Telecommunications, Faculty of Electrical Engineering and Computing,
University of Zagreb, Unska 3, 10000 Zagreb, Croatia. e-mail: [email protected]

21. Random documents with unrelated
content Scribd suggests to you:

22. — Voi Silas, mitä sinä silloin teit? huudahti Nan työntyen
järkyttyneenä lähelle kertojaa.
— Minä hivuttauduin likemmäksi ja koetin tukkia sen verenvuotoa
niillä räsyillä, joita yhdellä kädellä sain revityksi vaatteistani. Mutta ei
siitä ollut apua, se makasi ja valitti hirveissä tuskissa ja katsoi minua
niin luottavasti silmiin, etten kestänyt sitä enää. Autoin minkä
saatoin, ja kun päivä kävi yhä kuumemmaksi, sen kieli työntyi ulos
suusta. Minä yritin mennä hakemaan vettä purosta vähän matkan
päästä, mutta eihän siitä mitään tullut, kun olin itsekin vaivainen;
koetin sitten vain löyhytellä sitä hatullani. Kuunnelkaahan nyt, mitä
sanon, ja kun kuulette puhuttavan jaloudesta, niin muistakaa tätä.
Siinä lähellä teki haavoittunut vihollinen kuolemaa, sillä kuula oli
mennyt miehen keuhkojen läpi. Minä tarjosin poloiselle edes
nenäliinaa otsalle siinä kauheassa paahteessa, ja hän kiitti
ystävällisesti, sillä semmoisessa tilanteessa ei katsota mille puolelle
toinen kuuluu, vaan autetaan jos voidaan. Miehellä oli itsellään kovat
tuskat, mutta kun hän näki, miten paha minun oli olla Majurin takia
ja miten koetin auttaa sitä, hän kohottautui ja anoi: "Minun
kenttäpullossani on vettä, ota se, vaikkei se enää autakaan", ja
heilautti pullon minulle. En olisi ottanut sitä, mutta minulla sattui
taas olemaan tilkka viinaa ja sain hänet juomaan sen. Se teki hyvää
ja virkisti minuakin aivan kuin olisin itse ottanut lääkettä.
Ja Silas lakkasi puhumasta, aivan kuin olisi vieläkin nauttinut
silloisesta hyvänolontunteesta, kun hän ja hänen vihollisensa
unohtivat vihan ja auttoivat veljinä toisiaan.
— Kerro vielä Majurista, pyysivät pojat kärsimättöminä.
— Minä kaadoin veden sen polttavalle kielelle, ja jos ikinä jokin
luontokappale on näyttänyt kiitolliselta, niin Majuri totisesti näytti.

23. Mutta paljon ei vedestä ollut apua, sillä hevosparka kitui kauheissa
tuskissa, enkä minä lopulta enää kestänyt sitä. Se oli julmaa, mutta
tein sen säälistä ja tiedän, että Majuri antoi minulle anteeksi.
— Mitä sinä sitten teit? kysyi Emil, kun Silas lopetti syvään
huokaisten. Ja ukon jäykillä kasvoilla oli sellainen ilme, että Daisy
meni hänen luokseen ja pani kätensä hänen polvelleen.
— Minä ammuin sen.
Kuulijat värähtivät järkytyksestä, sillä Majuri oli heidän silmissään
sankari, ja sen surullinen loppu riipaisi heitä kaikkia.
— Niin, minä ammuin sen ja päästin sen kärsimyksistä. Minä
taputin sitä ja sanoin sille: "Hyvästi, ystävä!" Sitten asetin sen pään
nurmelle, katsoin vielä kerran sitä silmiin ja laskin kuulan sen pään
läpi. Se ei vavahtanutkaan, niin kohdalleen minä osuin. Kun se sitten
oli hiljaa eikä enää valittanut, olin iloinen. En tiedä pitäisikö minun
hävetä, mutta sitten panin käteni sen kaulaan ja ulisin ääneen kuin
lapsi. Sellainen vouhka minä olin.
Silas veti hihan silmilleen yhtä liikuttuneena Daisyn nyyhkytyksistä
kuin uskollisen Majurin muistosta.
Kukaan ei puhunut vähään aikaan, sillä kertomus tehosi
kuulijoihin.
— Sellaisen hevosen minäkin haluaisin, mutisi Dan.
— Kuoliko se vihollinen myös? kysyi Nan huolissaan.
— Vasta myöhemmin. Siinä sitä maattiin koko päivä, kunnes
illansuussa tuli muutama meikäläinen etsimään kadonneita. Olisivat

24. tietysti ottaneet minut ensiksi, mutta minä saatoin hyvin odottaa ja
sain pojat viemään sen vihollisen ensin. Miesraukka jaksoi juuri ja
juuri ojentaa kätensä hyvästiksi ja sanoi minulle: "Kiitos, toveri!" Ne
olivatkin hänen viimeiset sanansa, sillä tuntia myöhemmin hän kuoli
sairasteltassa.
— Kai sinulla oli hyvä mieli, kun olit ollut niin ystävällinen hänelle!
sanoi Demi, jota tämä kertomus oli syvästi liikuttanut.
— Niin, se ajatus minua lohduttikin, kun makasin siinä
tuntikaupalla pää Majurin kaulalla ja katselin kuun kipuamista. Olisin
tahtonut haudata eläinparan säädyllisesti, mutta eihän se käynyt
päinsä. Silloin minä leikkasin sen harjasta pienen tupsun, ja se on
vieläkin tallella. Tahdotteko nähdä?
— Voi, näytä se! vastasi Daisy pyyhkien kyynelet silmistään. Silas
otti taskustaan vanhan lompakkonsa ja kaivoi sen sisälokerosta
ruskean paperin, josta kuoriutui näkyviin valkoinen jouhikiehkura.
Lapset katselivat sitä hiljaisina, kun se oli oikaistu tuohon leveälle
kämmenelle, eikä kenestäkään ollut hullunkurista, että Silas säilytti
tällä tavoin ystävänsä muistoa.
— Se oli kaunis kertomus ja minä pidin siitä, vaikka se panikin
minut itkemään. Kiitoksia kovasti, Si, sanoi Daisy ja auttoi häntä
käärimään ja piilottamaan pyhäinjäännöksen. Sillä aikaa Nan pisti
kourallisen paahdettua maissia Silaksen taskuun, ja pojat ilmaisivat
äänekkäästi mielipiteensä kertomuksesta, jossa heidän mielestään oli
kaksikin sankaria.
Silas poistui hyvillään saamastaan tunnustuksesta, ja lapset
juttelivat tarinasta odottaessaan uutta uhria. Seuraavana tuli Jo-
rouva. Hän oli ompelemassa Nanille esiliinaa ja halusi sovittaa sitä.

25. Lapset antoivat hänen astua huoneeseen, mutta hyökkäsivät sitten
hänen kimppuunsa selittäen leikin säännöt ja pyytäen kertomusta.
Jo-rouvasta ansaan joutuminen oli oikein hauskaa ja hän suostui
heti, sillä iloiset äänet olivat kaikuneet salin yli hänen huoneeseensa
niin houkuttelevina, että hänen oli tehnyt mieli mukaan.
— Olenko minä ensimmäinen hiiri, jonka saitte kiinni, senkin
saapasjalkakissat? hän kysyi, kun hänet oli istutettu suureen
nojatuoliin ja iloisen näköinen kuulijakunta oli asettunut hänen
ympärilleen.
He kertoivat Silaksesta ja tämän 'pakkoverosta'. Jo-rouva löi
epätoivoisena otsaansa, sillä oli vaikea näin yllättäen keksiä jokin
uusi tarina.
— Mistä minä nyt kertoisin?
— Pojista, kuului yhdestä suusta.
— Kerro juhlista, sanoi Daisy.
— Joissa on hyvää syötävää, lisäsi Pumppu.
— Siitäpä muistankin erään jutun, jonka muuan vanha rouva
kirjoitti vuosia sitten. Minä pidin aikoinaan siitä kovin ja uskoisin
teidänkin pitävän, sillä siinä on sekä poika että hyvää syötävää.
— Mikä sen nimi on? kysyi Demi.
— "Poika jota epäiltiin".
Nat kohotti katseensa kastanjista, joita parhaillaan kuori ja
Jo-rouva hymyili hänelle arvaten mitä pojan mielessä liikkui.

26. — Neiti Crane piti koulua pojille eräässä pienessä, hiljaisessa
kaupungissa ja hyvä koulu se olikin, järjestetty vanhanaikaiseen
tapaan. Kuusi poikaa asui hänen talossaan ja neljä viisi kävi koulua
kaupungista käsin. Yksi niistä, jotka asuivat hänen luonaan, oli
nimeltään Lewis White. Lewis ei ollut paha poika, mutta hiukan arka
ja altis päästelemään hätävalheita. Eräänä päivänä muuan naapuri
lähetti neiti Cranelle korillisen karviaismarjoja. Niitä ei ollut riittävästi
tarjota sellaisinaan ja siksi kiltti neiti Crane kävi työhön ja paistoi
niistä tusinan kauniita, pieniä torttuja.
— Minä tahtoisin kokeilla karviaismarjatorttuja. Mahtoiko hän
leipoa ne samalla tavalla kuin minä teen vadelmatortut, tuumi Daisy,
jonka keittämisinto oli taas elpymään päin.
— Hiljaa nyt, sanoi Nat ja pani maissimöykyn tytön suuhun
vaientaakseen hänet.
— Kun tortut olivat valmiit, neiti Crane pisti ne ruokasalin kaappiin
puhumatta niistä sanaakaan, sillä hän aikoi ne teeyllätykseksi. Kun
hetki tuli ja kaikki istuivat pöydässä, hän meni noutamaan torttuja,
mutta palasi pian hämmästyneenä, sillä arvaatteko, mitä oli
tapahtunut?
— Joku oli pihistänyt ne, huudahti Ned.
— Ei, siellä ne kaikki olivat, mutta joku oli siepannut niistä marjat,
nostanut yläkuoren ja pannut sen taas paikoilleen kaavittuaan ensin
pois kaiken täytteen.
— Katalaa! pihahti Nan ja katsoi Tommyyn kuin vihjaisten, että
Tommykin voisi syyllistyä samanlaiseen konnuuteen.

27. — Kun neiti Crane kertoi aikomastaan yllätyksestä ja näytti tyhjät
kuoret, joista paras osa oli viety, pojat olivat kovin pettyneitä ja
selittivät yhdestä suusta, etteivät tienneet asiasta mitään. "Ehkäpä
rotat ovat ne syöneet", sanoi Lewis, joka äänekkäimmin oli kieltänyt
tietävänsä mitään tortuista. "Ei, rotta olisi nakertanut kuoret eikä
suinkaan nostanut kantta syödäkseen sisuksen. Käsiä siihen on
tarvittu", sanoi neiti Crane, enemmän pahoillaan valheesta, jonka
joku pojista oli lausunut, kuin itse tortuista. No niin, pojat söivät
illallisen ja menivät nukkumaan, mutta yöllä neiti Crane kuuli jonkun
valittavan, ja mennessään katsomaan hän tapasi Lewisin ankarissa
tuskissa. Poika oli ilmeisesti syönyt jotain sopimatonta ja oli nyt niin
kipeä, että neiti Crane säikähti ja aikoi mennä kutsumaan lääkäriä,
kun Lewis voivotteli: "Se johtuu karviaismarjoista, minä ne söin ja
minun täytyy kertoa se ennen kuin kuolen", sillä pelkkä ajatus
tohtorin tulosta pelotti häntä kovasti. "Jos se on syynä, niin minä
annan sinulle oksennusainetta ja pääset siitä heti", sanoi neiti Crane.
Niinpä Lewis sai kelpo kulauksen ja oli huomenissa entisellään.
"Älkää kertoko pojille, muuten ne nauravat minulle kauheasti",
pyyteli sairas. Kiltti neiti Crane lupasi olla kertomatta, mutta
palvelustyttö Sally julisti pojille koko jutun, eikä Lewis-paralla ollut
rauhaa pitkiin aikoihin. Toverit kutsuivat häntä Karviaiseksi, eivätkä
ikinä väsyneet kysymästä, paljonko torttu maksoi.
— Se oli hänelle oikein, sanoi Emil.
— Valheella on lyhyet jäljet, lisäsi Demi opettavaisesti.
— Ei aina, mutisi Jack käännellen innokkaasti omenoita, niin että
saattoi olla selin toisiin ja välttyä näyttämästä punasuistaan.
— Joko se loppui? kysyi Dan.

28. — Ei, se oli vasta alkua. Jatko on paljon mielenkiintoisempi. Vähän
myöhemmin koululle tuli kulkukauppias ja hän pysähtyi
näyttelemään pojille tavaroitaan. Joku heistä ostikin taskukamman,
huuliharpun tai muuta rihkamaa. Linkkuveitsien valikoimassa oli pieni
valkopäinen kynäveitsi, jota Lewisin teki kauheasti mieli, mutta hän
oli jo tuhlannut taskurahansa eikä kenelläkään ollut lainata. Hän
käänteli veistä ihaillen kädessään siihen asti kun mies kokosi
tavaransa. Silloin Lewis laski sen vastahakoisesti takaisin ja mies
meni matkoihinsa. Seuraavana päivänä kaupustelija kuitenkin palasi
ja sanoi, ettei hän löytänyt sitä veistä, ja arveli sen jääneen neiti
Cranen luo. Se oli kaunis helmiäispäinen veitsi eikä hänen
kannattanut menettää sitä. Kaikki etsivät ja selittivät, etteivät
tienneet veitsestä mitään. "Tällä nuorella herralla se viimeksi oli ja
hänen näytti kovin tekevän mieli sitä. Onko ihan varma, että panitte
sen takaisin?" kysyi mies Lewisilta, joka oli huolissaan veitsen
katoamisesta ja vakuutti vakuuttamasta päästyäänkin, että oli
pannut sen takaisin. Hänen vakuutteluistaan ei kuitenkaan ollut
apua, sillä kaikki näyttivät olevan varmoja, että hän sen oli ottanut,
ja myrskyisen kohtauksen jälkeen neiti Crane maksoi veitsen ja mies
lähti riidellen matkoihinsa.
— Oliko Lewis sitten ottanut sen? huudahti Nat kiihtyneenä.
— Saatte nähdä. Nyt Lewis-parka sai uutta kestettävää, sillä pojat
pyytelivät lakkaamatta: "Lainaahan sitä helmiäispäistä veistäsi,
Karviainen", ja muuta vastaavanlaista, kunnes Lewis oli niin onneton,
että pyysi päästä kotiinsa. Neiti Crane koetti tukkia poikien suut,
mutta se oli vaikeata, sillä eivät kiusanhenget aina olleet hänen
ulottuvillaan. Tätä seikkaa onkin vaikeata opettaa pojille, omien
sanojensa mukaan he eivät halua "lyödä lyötyä", mutta piinaavat silti

29. häntä kaikella joutavalla, kunnes toinen jo mielellään tappelisi asian
selväksi.
— Minä tiedän sen, sanoi Dan.
— Niin minäkin, lisäsi Nat hiljaa.
Jack ei puhunut mitään, mutta oli samaa mieltä; sillä hän tiesi,
että isot pojat halveksivat häntä ja jättivät hänet omiin oloihinsa
juuri siitä syystä.
— Kerro vielä Lewis-raukasta, Jo-täti. En usko, että hän otti sen
veitsen, mutta haluan tietää asian varmasti, sanoi Daisy oikein
huolissaan.
— No niin, viikko toisensa perään kului eikä asia tullut sen
selvemmäksi. Pojat karttoivat Lewisiä, ja huolet tekivät pojan
melkein sairaaksi. Hän päätti, ettei enää valehtele ja piti lujasti
päätöksensä. Neiti Crane sääli ja auttoi häntä ja oli lopulta varma,
ettei poika ollut ottanut veistä. Kaksi kuukautta ensimmäisen
vierailunsa jälkeen kaupustelija tuli uudestaan ja sanoi
ensimmäiseksi:
"Nyt on asia niin, hyvä neiti, että minä kuitenkin löysin sen
veitsen. Se oli pudonnut päällisen ja vuorin väliin ja löytyi sieltä
seuraavana päivänä, kun ladoin laukkuun uusia tavaroita. Tulin
ilmoittamaan teille, koska te maksoitte veitsen ja haluatte ehkä
saada sen omaksenne. Tässä se on."
Kaikki pojat olivat kokoontuneet kaupustelijan ympärille ja heitä
hävetti kovasti ja he pyysivät Lewisilta vilpittömästi anteeksi. Neiti
Crane lahjoitti veitsen Lewisille ja hän piti sitä monta vuotta

30. muistona rikkomuksestaan, joka oli tuottanut hänelle niin paljon
mielipahaa.
— En ymmärrä, miksi salassa ahmitut herkut ovat pahaksi, vaikka
niitä pöydässä voi syödä ihan reilusti, huomautti Pumppu miettivästi.
— Ehkäpä siksi, että omatunto kurittaa vatsaa, sanoi Jo-rouva
hymyillen.
— Hän ajattelee kurkkujaan, sanoi Ned, ja kaikkia nauratti, sillä
Pumpun viimeisin onnettomuus oli ollut perin hassu.
Hän söi salaa kaksi isoa kurkkua, tuli kipeäksi ja uskoi huolensa
Nedille pyytäen tätä tekemään jotakin. Hyväluontoinen Ned määräsi
vatsalle sinappihauteen ja jalkoihin kuumat silitysraudan luodit.
Mutta kun sairas käytti näitä parannusvälineitä, hän unohti
järjestyksen, pani jalat paksuun sinappitaikinaan ja kuumat luodit
vatsalle. Pumppu-parka löydettiin aikanaan ladosta jalat rakoilla ja
takki pahasti kärventyneenä.
— Olisi hauskaa kuulla vielä toinenkin tarina, sanoi Nat. Ennen
kuin
Jo-rouva ehti kieltää sitä näiltä kyltymättömiltä Oliver Twisteilta,
Rob taapersi sisään peitettä laahaten ja meni suoraan äitinsä luo
kuin turvalliseen rauhansatamaan.
— Minä kuulin kamalaa melua ja tulin katsomaan mitä täällä
tapahtuu.
— Luulitko etten tulisikaan sanomaan hyvää yötä, tuhmeliini? kysyi
hänen äitinsä muka ankarana.

31. — En, mutta minä luulin, että sinusta on mukavaa, kun minä olen
täällä sinun luonasi, vastasi ovela pikku mies.
— Minä näen sinut paljon mieluummin vuoteessa, mars matkoihisi
vain,
Robin!
— Jokaisen joka tulee tänne, täytyy kertoa tarina, ja koska sinä et
osaa, on parasta että laputat tiehesi, sanoi Emil.
— Osaanpas. Minä kerron Teddylle paljon satuja karhuista ja
kuusta ja mehiläisistä, jotka osaavat puhua, penäsi Rob, joka tahtoi
jäädä hinnalla millä hyvänsä.
— Kerro sitten äkkiä satusi, sanoi Dan valmistuen kantamaan
hänet sänkyyn.
— Anna minun ensin miettiä vähän, sanoi Rob ja käpertyi äitinsä
syliin.
— Meillä on oikein sukuvikana livistää vuoteesta, selitti Jo-rouva.
— Demillä oli tämä paha tapa, ja aikoinaan minä pompin vuoteesta
pitkin yötä. Meg luuli aina, että talo palaa ja lähetti minut alakertaan
katsomaan, ja minä jäin sinne huvittelemaan, kuten tämä
tottelematon pojanvesseli tässä.
— Nyt minä olen miettinyt, ilmoitti Rob, joka halusi innokkaasti
lunastaa pääsyn tähän hauskaan piiriin.
Koreaan peitteeseen kääriytyneenä hän sitten kertoi lyhyen, mutta
surullisen tarinansa.

32. — Olipa kerran rouva, jolla oli miljoona lasta ja yksi kiltti pieni
poika. Rouva meni yläkertaan ja sanoi: "Et saa mennä pihalle." Mutta
poika meni ja putosi kaivoon ja hukkui.
— Joko se loppui? kysyi Franz, kun Rob pysähtyi vetämään välillä
henkeä.
— Ei, se jatkuu vielä, vastasi Rob ja hieroi kulmiaan saadakseen
uutta innoitusta.
— Mitä rouva teki, kun poika oli pudonnut kaivoon? auttoi hänen
äitinsä.
— Ai, hän pumppusi pojan ylös ja kääri hänet sanomalehteen ja
pani hyllylle kuivumaan.
Hillitön naurunremakka seurasi yllättävää loppua, ja Jo-rouva
taputti kiharaista päätä sanoen juhlallisesti:
— Poikani, sinä perit äitisi sadunkertomistaidon. Sinua odottaa
maineikas tulevaisuus.
— Saanhan minä nyt jäädä? Eikö se ollutkin hyvä satu? kysyi Rob
huumaantuneena loistavasta menestyksestään.
— Saat olla niin kauan kuin tämä kourallinen maissia kestää, sanoi
hänen äitinsä ja odotti jyvien häviävän yhtenä suupalana.
Mutta Rob oli järkevä pikku mies ja katsoi parhaaksi syödä ne
verkkaan ja yksitellen, ja hän nautti joka hetkestä täysin siemauksin.
— Jo-täti, sinähän voisit kertoa uuden sadun Robia odotellessasi,
sanoi Demi.

33. — Kerro pahoista pojista. Niistä minä eniten pidän, sanoi Nan.
— Kerro mieluummin tuhmista äkäpussitytöistä, sanoi Tommy,
jonka ilta oli pilalla Nanin epäystävällisyyden takia. Omenat
maistuivat karvailta, maissit mauttomilta ja kastanjoita oli vaikea
saada rikki, ja kun hän näki Demin ja Nanin istuvan samalla penkillä,
elämä tuntui hänestä raskaalta.
Mutta Jo-rouva ei kertonut enää satuja, sillä katsottuaan Robiin
hän huomasi pojan nukahtaneen viimeinen maissinjyvä lujasti
nyrkkiin puristettuna. Käärittyään kuopuksensa kokonaan peitteen
sisään Jo-rouva kantoi hänet vuoteeseen eikä ollut pelkoa, että poika
lähtisi uudestaan liikkeelle.
— Katsotaanpas kuka tulee seuraavaksi, sanoi Emil avaten oven
houkuttelevasti raolleen.
Mary-Ann kulki ensin ohi ja Emil kutsui häntä, mutta Silas oli
varoittanut ja heidän houkutuksistaan välittämättä tyttö riensi
nauraen menojaan. Äkkiä avautui ovi ja voimakas ääni lauloi:
    "Ich weiss nicht wass soll es bedeuten
    dass ich so traurig bin."
— Se on Fritz-eno; nauretaan kaikki ääneen, niin hän tulee
varmasti sisään, sanoi Emil.
Seurasi kova naurunremakka ja herra Bhaer tuli kuin tulikin
huoneeseen ja kysyi:
— Mitäs hauskaa teillä on, pojat?

34. — Saatiinpas kiinni! Emme päästä teitä ennen kuin olette kertonut
meille jonkin jutun, huusivat pojat ja sulkivat oven.
— Ahaa! Tämä olikin siis ansa? Hyvä, en minä haluakaan pois,
koska täällä on näin hauskaa. Minä maksan veroni heti. Ja hän
istuutui nojatuoliin ja aloitti arvelematta.
— Kauan aikaa sitten sinun isoisäsi, Demi, meni erääseen suureen
kaupunkiin esitelmöimään saadakseen rahaa pienelle orpokodille,
jonka muutamat hyvät ihmiset olivat perustaneet. Hänen luentonsa
onnistuivat hyvin; hän sai kokoon huomattavan rahasumman ja oli
tyytyväinen. Ajaessaan kieseillään toiseen kaupunkiin hän tuli
iltamyöhällä yksinäiselle tielle ja tuumi juuri, että tällaisella seudulla
saattaisi olla rosvoja, kun samassa metsästä ilmestyi pahannäköinen
mies ja asteli hitaasti kohti aivan kuin häntä odotellen. Muistaen
rahat isoisä pelästyi ja ajatteli kääntyä takaisin. Mutta hevonen oli
väsynyt eikä hän halunnut epäillä miestä, vaan ajoi edelleen.
Päästyään lähemmäs ja nähtyään kuinka onnettoman ja sairaan ja
ryysyisen näköinen mies oli hän tunsi omantunnon soimauksia,
pysäytti hevosensa ja sanoi niin ystävällisesti kuin suinkin:
"Ystäväni, näytätte kovin väsyneeltä. Saanko tarjota kyytiä?" Mies
näytti hämmästyvän, epäröi hetken, mutta nousi sitten kärryihin.
Hän ei ilmeisestikään halunnut keskustella, mutta isoisä jutteli
viisaasti ja hauskasti ja puhui ankarasta talvesta ja kuinka köyhät
olivat saaneet kärsiä ja kuinka vaikea joskus oli tulla toimeen. Mies
lämpeni vähitellen ja kertoi lopulta ystävällisyyden houkuttelemana
oman tarinansa. Hän oli ollut sairaana ja työttömänä, hänellä oli
perhe ja lapsia ja nyt hän oli joutunut epätoivoon. Isoisä surkutteli
häntä ja unohtaen pelkonsa kysyi miehen nimeä ja lupasi koettaa
toimittaa hänelle työtä, sillä hänellä oli ystäviä kaupungissa.

35. Etsiessään kynää ja paperia isoisä veti esille pullean lompakkonsa
ja samassa mies iski silmänsä siihen. Isoisä pelästyi rahojen vuoksi,
mutta sanoi tyynesti:
"Niin, minulla on täällä rahaa erästä köyhää orpokotia varten. Jos
ne olisivat omiani, antaisin mielelläni niistä teille. En ole itse rikas, ja
tiedän hyvin mitä köyhyys on. Nämä viisi dollaria ovat minun, ja ne
haluan antaa lapsillenne."
Kova, ahnas katse miehen silmissä muuttui kiitolliseksi, kun hän
otti vapaaehtoisesti annetut rahat, ja hän jätti orpojen rahat
rauhaan. Mies ajoi isoisän seurassa kaupungin portille ja pyysi siinä
päästä kyydistä. Isoisä pudisti hänen kättään ja oli juuri lähdössä
eteenpäin, kun mies sanoi kuin jonkun pakottamana: "Ajattelin jo
epätoivoissani ryöstää teidät, mutta olitte niin ystävällinen, etten
voinutkaan. Jumala siunatkoon teitä, että estitte minut siitä!"
— Näkikö isoisä häntä enää koskaan? kysyi Daisy innokkaasti.
— Ei. Mutta uskon, että mies sai työtä eikä enää koskaan aikonut
ryövätä ketään.
— Outoa kohdella tuolla tavoin sitä miestä; minä olisin kyllä
antanut hänelle selkään, sanoi Dan.
— Hyvyys tehoaa aina paremmin kuin voima. Koettakaa, niin
näette, vastasi herra Bhaer nousten.
— Voi, kerro vielä jotain! huudahti Daisy.
— Säästetään toiseksi kerraksi. On yhtä epäterveellistä saada
liikaa tarinoita kuin namusiakin. Minä olen lunastanut panttini ja
lähden. Ja herra Bhaer juoksi minkä pääsi koko joukko kintereillään.

36. Hän oli saanut kuitenkin sen verran etumatkaa, että pelastui
huoneeseensa turvaan, ja pojat palasivat mekastaen luokkaan.
He villiintyivät niin, etteivät voineet enää istua aloillaan, vaan
alkoivat leikkiä sokkoa. Ja Tommy osoitti leikin kuluessa ottaneensa
viimeisen kertomuksen opetuksesta vaarin, sillä kun hän sai Nanin
kiinni, hän kuiskasi tytön korvaan:
— Olen pahoillani, että sanoin sinua äkäpussiksi.
Opetus oli vaikuttanut myös Naniin, sillä kun he leikkivät "Kellä,
kulla kivi on" ja hänen vuoronsa tuli, hän sanoi: — Pidä hyvänäsi
mitä saat, hymyillen Tommylle niin ystävällisesti, ettei tämä
ollenkaan hämmästynyt, kun löysi kädestään kiven asemesta
jouhisormuksen. Tommykin hymyili, ja kun lähdettiin nukkumaan,
hän tarjosi Nanille omenastaan parhaan palan. Nähtyään sormuksen
Tommyn pikkusormessa Nan otti omenapalan, ja rauha oli
rakennettu.
21
KIITOSJUHLA
Tätä jokavuotista juhlaa vietettiin Plumfieldissä vanhan tavan
mukaan, eikä mikään saanut häiritä valmisteluja. Jo monta päivää
etukäteen pikku tytöt auttoivat Pöppöä ja Jo-rouvaa keittiössä ja
ruokakomerossa. Leivottiin torttuja, tehtiin vanukkaita, lajiteltiin
hedelmiä, pestiin pöytiä ja tehtiin auliisti monia muita askareita.
Pojat kiertelivät kiellettyjä alueita nuuskien suloisia tuoksuja ja

37. kurkistellen salaperäisiä touhuja, ja saivatpa he joskus maistiaisiakin
tulevista herkuista.
Tänä vuonna valmistauduttiin erityisen huolellisesti: tytöt häärivät
ahkerasti sekä ylä- että alakerrassa, pojat koulusalissa ja
ulkorakennuksissa, ja perinpohjainen suursiivous suoritettiin koko
talossa. Kaivettiin esiin vanhat nauhat ja koristeet, leikeltiin ja
liimattiin kultapapereita, kulutettiin valtavat määrät olkia, harmaata
kangasta, flanellia ja isoja mustia helmiä. Mitähän Jo-täti ja Franz
niistä mahtoivat tehdä?
Ned uurasti työhuoneessa oudon koneen kimpussa, Demi ja
Tommy kulkivat itsekseen mumisten kuin jotain opetellen. Emilin
huoneesta kuului ajoittain hirveätä kolinaa, ja nauru kaikui
lastenkamarissa, jonne Rob ja Teddy oli karkotettu tuntikausiksi.
Mutta herra Bhaeria askarrutti eniten, mitä Robin isosta kurpitsasta
mahtoi tulla. Se oli viety suurella riemulla keittiöön, jossa siitä
paistettiin tusina kullanhohtoisia torttuja. Mutta jättiläiskurpitsasta oli
mennyt niihin tuskin neljättä osaa, mihin oli loppu joutunut? Sitä ei
näkynyt missään, eikä Rob näyttänyt välittävän vähääkään asiasta,
nauraa kikatti vain isälleen, kun siitä tuli kysymys, sillä hauskinta
koko asiassa oli hämmästyttää isä Bhaeria.
Tottelevasti herra Bhaer sulki silmänsä, korvansa ja suunsa ja
koetti olla kuulematta juttuja, joita ilma kuhisi, näkemättä
päivänselviä asioita ja tajuamatta salamyhkäisyyttä, joka häntä
ympäröi. Hän rakasti vaatimattomia, kotoisia juhlia ja auttoi kaikin
voimin niiden onnistumista, sillä ne tekivät kodin pojille niin
viihtyisäksi, etteivät he etsineet huvituksia muualta.
Kun kiitospäivä vihdoin koitti, pojat lähtivät pitkälle kävelyretkelle
keräämään ruokahalua — vaikka sitä heillä oli kyllä muutenkin. Tytöt

38. jäivät kotiin auttamaan pöydän kattamisessa ja antamaan
loppusilauksen erinäisille yksityiskohdille, joista he olivat huolissaan.
Luokkahuone oli ollut edellisestä illasta suljettuna herra Bhaerilta.
Teddy varjeli ovea kuin lohikäärme, vaikka oli pakahtua
kertomishalusta; ja suuri salaisuus varjeltui vain sillä, että isä
sankarillisesti kieltäytyi kuuntelemasta häntä.
— Kaikki on valmista ja kerrassaan upeaa, huudahti Nan
voitonriemuisesti tullessaan vihdoin ulos luokkahuoneesta.
— Se onnistuu hienosti, Silas kyllä tietää mitä on tehtävä, lisäsi
Daisy jättäen lausumatta, mikä onnistuisi.
— Tämä on, totta vieköön, paras näytelmä minkä olen nähnyt,
sanoi Silas, joka myös oli vihitty salaisuuteen, ja hän poistui nauraen
kuin iso poika.
— He tulevat, minä kuulen Emilin hoilottavan: "Onnen maa
kaukana on". Juostaan äkkiä vaihtamaan vaatteita, huudahti Nan, ja
tytöt katosivat yläkertaan kovalla kiireellä. Pojat saapuivat kotiin
pieninä ryhminä, ja heillä oli sellainen ruokahalu, että kalkkuna olisi
varmasti vapissut, ellei sitä jo olisi vapautettu kaikesta pelosta. Pojat
riensivät pukeutumaan, ja puolisen tuntia talossa pestiin, harjattiin ja
siistiydyttiin niin ponnekkaasti, että se olisi hivellyt jokikisen
puhtautta harrastavan naisen sydäntä. Kun kello soi, poikajoukko
astui huolellisesti suittuna pyhätamineissaan ja puhtaat kaulukset
kaulassa ruokasaliin, jossa Jo-rouva istui jo pöydän päässä. Hänellä
oli yllään musta silkkipuku, rinnassa kimppu mielikukkiaan, valkoisia
krysanteemeja, ja hän 'näytti komealta' kuten aina
juhlatilaisuuksissa. Daisylla ja Nanilla oli vyötäröllään ja hiuksissaan
koreat nauhat. Teddy oli soman näköinen punertavassa

39. villapaidassaan ja jalassa hänellä oli parhaat nappikenkänsä, jotka
tyystin vaativat hänen huomionsa.
Kun herra ja rouva Bhaer katsoivat toisiaan yli pitkän pöydän,
jonka kummallakin puolella oli rivi onnellisia kasvoja, heillä oli oma
sanaton kiitosjuhlansa, sillä he tuntuivat sanovan toisilleen: —
Työmme on onnistunut, jatkakaamme sitä kiitollisin mielin. Veitset ja
haarukat kilisivät vähän aikaa sangen vilkkaasti, ja Mary-Ann sai
suorastaan lentää jakaessaan lautasia ja tarjoillessaan. Melkein
jokainen oli osallistunut juhlapäivällisen valmisteluihin, siksi se oli
erityisen mielenkiintoinen ruokailijoiden mielestä, kun syötäessä vielä
huomautettiin, kuka mitäkin oli tuonut.
— Oletteko moisia perunoita ennen syöneet? kysyi Jack
ottaessaan neljännen jauhoisen perunan murikan.
— Kalkkunan täytteessä on minun yrttejäni, ja siksi se onkin niin
hyvää, sanoi Nan tyytyväisenä.
— Pöppö sanoi, ettei ole koskaan ennen paistanut niin lihavia
ankkoja kuin nämä minun, lisäsi Tommy.
— Ovatpas nämä porkkanat komeita, ja palsternakatkin ovat yhtä
muhkeita kuin maasta otettaessa, pisti Dick väliin, ja Doll mutisi
hyväksyvästi luun takaa, jota juuri kalusi.
— Minä autoin, kun tehtiin torttuja minun kurpitsastani, hihkaisi
Robby mukinsa takaa.
— Ja minä olen tuonut pähkinät, lisäsi Dan, ja niin jatkui
keskustelu pöydän ympärillä.

40. — Kuka kiitosjuhlan on oikein keksinyt? kysyi Rob, sillä saatuaan
vasta äskettäin miehen pukimet, hän tunsi uutta ja harrasta
mielenkiintoa maansa tapoihin.
— Kuka osaa vastata? kysyi herra Bhaer ja nyökkäsi parille
parhaista historiapojistaan.
— Minä tiedän, pyhiinvaeltajaisät sen keksivät, sanoi Demi.
— Mitä varten? tiukkasi Rob.
— Sen minä olen unohtanut, sanoi Demi.
— Minä luulen, että he kerran olivat kuolla nälkään ja kun sitten
tuli hyvä vuosi, he kiittivät Jumalaa siitä ja määräsivät päivän, jolloin
kiitosjuhlaa oli vietettävä, sanoi Dan.
— Hienoa! Luulen että sinä olisit kiinnostunut vain
luonnontieteestä, sanoi herra Bhaer ja koputti pöytään kuin
osoittaakseen suosiota oppilaalleen.
Dan näytti tyytyväiseltä, ja Jo-rouva kysyi Robilta: — Selvisikö asia
nyt sinulle?
— Ei. Mitä ne pyhiinvaeltajaisät olivat? Olivatko ne ihmisiä?
— Kyllä sinä olet pöhkö! pyrskähti Demi nauramaan.
— Älä naura hänelle, vaan yritä selittää niin, että hän ymmärtää,
sanoi rouva Bhaer ja lohdutti Robia ylimääräisellä karpaloannoksella
hyvittääkseen tämän loukattuja tunteita.
— Hyvä, minä kerron, sanoi Demi ja mietittyään vähän aikaa hän
kertoi pyhiinvaeltajaisistä — puritaaneista, jotka aikoinaan muuttivat

41. Englannista Amerikkaan — seuraavan tarinan.
— Katso, Rob, muutamat ihmiset Englannissa eivät pitäneet
kuninkaasta tai sitten he jostain muusta syystä astuivat laivoihin ja
purjehtivat tähän maahan. Maa oli täynnä intiaaneja, karhuja ja
muita petoja, ja he elivät kauppa-asemilla, ja ne olivat kauheita
aikoja.
— Karhuilleko? kysyi Rob kiinnostuneena.
— Ei, vaan niille pyhiinvaeltajille, sillä intiaanit kiusasivat heitä.
Eikä heillä ollut tarpeeksi ruokaa, ja kirkossakin heillä piti olla pyssyt,
ja monia kuoli, ja he astuivat laivoistaan maihin eräällä kalliolla,
jonka nimi on Plymouthin luola, ja Jo-täti on käynytkin siellä. Mutta
pyhiinvaeltajat tappoivat kaikki noidat ja olivat oikein hyviä.
Muutamat minun esi-isistänikin olivat retkillä mukana. He ovat
keksineet kiitosjuhlan, jota me aina vietämme, ja minä pidän siitä.
Saisinko lisää kalkkunaa.
— Demistä taitaa tulla historioitsija, sanoi Fritz-setä katsellen
naurusilmin vaimoaan, kun tämä antoi pyhiinvaeltajaisien jälkeläiselle
kolmannen kimpaleen kalkkunaa.
— Minä luulin, että kiitosjuhlassa saa syödä niin paljon kuin ikinä
jaksaa. Mutta Franz sanoo, että pitääkin olla varovainen, sanoi
Pumppu kärsivän näköisenä.
— Franz on oikeassa, hillitse siis itsesi ja ole kohtuullinen, muuten
et voi olla mukana suuressa yllätyksessä, sanoi Jo-rouva.
— Kyllä minä siitä pidän huolen. Mutta kaikki syövät tänään
kauheasti ja minäkin söisin enkä välittäisi yhtään olla kohtuullinen,

42. sanoi Pumppu sen harhakäsityksen vallassa, että kiitosjuhlana on
syötävä haljetakseen, vaikka kuinka saisi vatsakipuja ja päänsärkyä.
— Ja nyt, pyhiinvaeltajat, keksikää jotain rauhallista ajankulua
teehen asti, sillä teillä tulee olemaan kylliksi jännitystä illalla, sanoi
Jo-rouva, kun he pitkän ajan perästä nousivat pöydästä.
— Minä taidan viedä koko joukon ajelulle. Ja sinä voit levätä sen
aikaa, muuten olet illalla ihan uuvuksissa, lisäsi herra Bhaer.
Niin pian kuin hatut ja takit saatiin päälle, pakattiin isot
perhevaunut täyteen väkeä ja lähdettiin pitkälle ajelulle. Jo-rouva jäi
kotiin lepäämään ja lopettelemaan rauhassa askareitaan.
Tavallista aikaisemman teenjuonnin jälkeen pestiin taas käsiä ja
harjattiin hiuksia, ja sitten koko joukko odotti kärsimättömänä
vieraiden saapumista. Ja kaikki tulivat: herra ja rouva March
mukanaan Meg-täti suloisena ja rakastettavana, huolimatta mustasta
puvustaan ja leskenmyssystä, joka ympäröi hänen tyyniä kasvojaan,
Teddy-setä ja Amy-täti sekä pikku prinsessa, joka taivaansinisessä
puvussaan oli enemmän keijukaisen näköinen kuin koskaan. Kädessä
hänellä oli iso kimppu kukkia, jotka hän jakoi poikien kesken pannen
yhden jokaisen napinreikään. Joukossa näkyivät myös yhdet vieraat
kasvot, ja Teddy-setä johdatti tuntemattoman herran Bhaerien luo
sanoen:
— Tässä on herra Hyde. Hän pistäytyi kysymään kuinka Dan
jaksaa, ja minä rohkenin tuoda hänet tänne tänä iltana, että hän
saisi nähdä, kuinka poika on edistynyt.
Bhaerit ottivat hänet Danin vuoksi ystävällisesti vastaan ja olivat
hyvillään, että poikaa oli muistettu. Oli hauskaa nähdä, miten Danin

43. kasvot kirkastuivat, kun hän näki vanhan ystävänsä, ja vielä
hauskempaa oli huomata, miten tyytyväinen herra Hyde oli
huomatessaan, kuinka paljon poika oli kehittynyt sekä olemukseltaan
että käytökseltään. Mutta kaikkein hauskinta oli katsella, kun nämä
kaksi istuivat nurkassa kuin hyvät ystävykset konsanaan ja
keskustelivat molempia kiinnostavista asioista.
— Näytännön pitäisi alkaa, muuten esiintyjät nukahtavat, sanoi
Jo-rouva, kun ensimmäiset tervehdykset oli vaihdettu.
Niinpä kaikki menivät koulusaliin ja istuutuivat esiripun eteen, joka
oli koottu kahdesta suuresta vuodepeitteestä. Lapset olivat
kadonneet, mutta tukahdutettu nauru ja iloiset huudahdukset
ilmaisivat heidän olinpaikkansa. Illanvietto alkoi
voimistelunäytöksellä. Franz johti esiintyjiä, kuutta vanhinta poikaa;
heillä oli yllään siniset housut ja punainen pusero ja liikkeet
tapahtuvat musiikin tahdissa. Dan oli niin kiihdyksissään herra Hyden
vuoksi ja niin innokas tuottamaan kunniaa opettajalleen, että hän
suorastaan pursui voimaa ja oli vaaraksi esiintyjätovereilleen.
— Komea, vankka poika. Jos minä vuoden tai parin päästä lähden
tutkimusretkelle Etelä-Amerikkaan, pyytäisin häntä mielelläni teiltä
lainaksi, herra Bhaer, sanoi herra Hyde, joka oli kuulemansa
perusteella entistä enemmän mieltynyt Daniin.
— Saatte hänet mielihyvin, vaikka kaipaammekin varmasti
Herkulestamme, sanoi herra Bhaer. — Uusien olojen näkeminen
tekisi hänelle hyvää, ja olen varma, että hän palvelee ystäväänsä
uskollisesti.
Dan kuuli kysymyksen ja vastauksen ja hänen sydämensä sykki
ilosta, kun hän ajatteli, että pääsisi herra Hyden kanssa

44. matkustamaan uusiin maihin; ja kiitollisena hän lupasi mielessään
tulla tuon luottamuksen arvoiseksi.
Koska tämä oli ainoa Plumfieldissa pidetty julkinen näytös,
järjestettiin muutamia kilpailuja laskennossa, oikeinkirjoituksessa ja
lausunnassa. Jack hämmästytti yleisöä nopealla laskutaidollaan,
Tommy oli paras oikeinkirjoituksessa ja Demi luki pienen ranskalaisen
tarinan niin hyvin, että Teddy-setä loisti tyytyväisyydestä.
— Missä pikku lapset ovat? kysyi joku, kun esirippu laskeutui eikä
pieniä näkynytkään.
— Se on salaisuus. Ja niin hauska, että surkuttelen teitä, kun ette
vielä tiedä sitä, sanoi Demi, joka oli tullut äidin luo selittämään
salaisuutta, kun se ilmestyisi.
Jo-rouva oli kantanut kähäräpään pois Laurie-herran suureksi
iloksi, ja molemmat isät olivat menehtyä uteliaisuudesta.
Vihdoin kovan rapinan, takomisen ja ohjaajan äänekkäitten
määräysten jälkeen alkoi kuulua hiljaista soittoa ja esirippu avautui;
näyttämöllä istui Bess ruskean pahvitakan edessä. Hän oli suloinen
pikku Tuhkimo. Vaalea tukka ympäröi somia kasvoja, harmaa puku
oli repaleinen, pienet kengät lopen kuluneet ja koko tyttö niin
maailman murjoman näköinen, että yleisö nauroi kyynelet silmissä.
Hän istui hiljaa paikoillaan, kunnes kuului kuiskaus:
— Nyt!
Silloin hän huoahti ja sanoi: — Voi, minä tahdon mennä
tanffiaifiin! niin luontevasti, että hänen isänsä taputti raivokkaasti
käsiään ja äitinsä taas virkahti:

45. — Kultaseni!
Nämä sopimattomat tunteenilmaukset saivat Tuhkimon
unohtamaan itsensä ja päätään pudistaen hän huuteli: — Ette te saa
puhua minulle!
Hiljaisuus palasi silmänräpäyksessä, ja nyt kuului, kun seinään
lyötiin kolme kertaa. Tuhkimo näytti hämmästyneeltä, ja ennen kuin
hän muisti sanoa: "Mitä se on?" pahviuunin takaosa avautui kuin ovi
ja hieman vaikeasti sieltä tunkeutui sisään haltijakummi
hiippalakkeineen. Se oli Nan, jolla oli punainen kauhtana, myssy
päässä ja kädessä sauva.
— Sinä saat mennä tanssiaisiin, ystäväni, hän sanoi topakasti ja
heilautti sauvaansa.
— Mutta finun pitää muuttaa minut ja antaa kauniit vaatteet,
vastasi
Tuhkimo tarttuen ruskeaan esiliinaansa.
— Ei, kun sinun pitää sanoa: "Miten minä tällaisissa ryysyissä voin
mennä?" sanoi haltijakummi omalla äänellään.
— Ai, niin pitikin! Ja prinsessa sanoi vuorosanansa, eikä niiden
unohtuminen häirinnyt häntä hiukkaakaan.
— Minä muutan ryysysi loistavaksi puvuksi, koska sinä olet hyvä,
sanoi haltijakummi näyttämöäänellä ja avasi samalla äkkiä ruskean
esiliinan napit paljastaen ihanan näyn.
Prinsessa oli tosiaan kyllin kaunis pannakseen pikku prinssien päät
pyörälle, sillä hänen äitinsä oli pukenut hänet kuin hovinaisen
ruusunpunaiseen silkkipukuun, jossa oli pitkä laahustin ja johon oli

46. pistelty sinne tänne pieniä kukkakimppuja. Haltijakummi pani hänen
päähänsä kruunun, jossa heilui valkoisia ja vaaleanpunaisia sulkia, ja
antoi hopeapaperikengät hänen jalkaansa.
Prinsessa nousi seisomaan ja kohotellen helmojaan näytteli kenkiä
ylpeänä: — Eivätkö ne olekin kiiltävät? Hän oli niin ihastunut
kenkiinsä, että häntä oli vaikea saada syventymään taas osaansa ja
sanomaan: — Mutta minulla ei ole vaunuja, kummitäti.
— Katsohan! Nan heilutti sauvaansa niin innokkaasti, että oli lyödä
kruunun prinsessan päästä.
Silloin päästiin näytelmän huippukohtaan. Ensin nähtiin nuoran
läiskähtävän lattiaan, sitten se kiristyi nykäisten, kun Emilin ääni
huusi:
— Hei — ho hoi!
— Hiljaa, tpruu, hiljaa! mörähti Silas vastaukseksi.
Yleisö purskahti nauramaan, sillä esille tuli neljä isoa rottaa, joilla
oli vaappuvat jalat ja omituinen häntä, mutta pää mustine silmineen
erehdyttävän luonnollinen. Ne vetivät, tai olivat vetävinään, loistavia
kurpitsavaunuja; jättiläiskurpitsan puolikas oli nostettu Teddyn
vaunuihin ja maalattu yhtä kirkkaan keltaisiksi kuin nekin.
Korkealla etuistuimella istui lystikäs pieni ajaja, jolla oli valkoinen
pumpuliperuukki, kolmikulmainen hattu, punaiset polvihousut ja
punospäärmeinen takki. Hän huiski pitkää piiskaansa ja piteli
punaisia ohjaksia niin pontevasti, että harmaat ratsut karkasivat
pystyyn. Ajaja oli Teddy, ja hän hymyili yleisölle niin kohteliaasti, että
sai omat taputukset.

47. — Jos minä voisin saada noin luotettavan ajajan, niin pestaisin
hänet siinä paikassa, puhkesi Laurie-setä sanomaan.
Vaunut pysähtyivät, haltijakummi nosti niihin prinsessan, joka lähti
liikkeelle lentosuukkoja heitellen. Hopeakenkä jäi näkyviin ja
silkkipuvun laahustin viisti maata, niin että kaikesta loistosta
huolimatta hänen korkeudellaan oli aika hankalat oltavat.
Seuraavassa näytöksessä oli tanssiaiset ja Nan ja Daisy olivat
hienouksissaan koreat kuin riikinkukot. Nan oli kerrassaan mainio
ylpeänä sisarena ja kohteli murskaavasti kuviteltuja hovinaisia
liehuessaan palatsin salissa. Prinssi istui yksikseen jonkinmoisella
valtaistuimella ja tirkisteli valtavan kruununsa alta leikkien samalla
miekallaan ja ihaillen kenkiensä ruusukkeita. Kun Tuhkimo tuli
sisään, hypähti prinssi seisomaan ja sanoi sydämellisesti, joskaan ei
kovin tyylikkäästi:
— Hyvä tavaton! Kuka tuo on? ja vei neidin viivyttelemättä
tanssiin, kun taas sisaret nyrpistivät nenäänsä ja nakkelivat
niskojaan nurkassa.
Pienen parin arvokasta hyppelyä katseli mielellään, sillä lasten
kasvot olivat niin vakavat, puvut niin koreat ja askelet niin
hullunkuriset, että he muistuttivat niitä pikku karkeloja, joita näkee
kiinalaisviuhkoissa. Prinsessan laahus oli kovasti tiellä ja prinssi Robin
miekka taas kampata kantajansa. Mutta he selviytyivät näistä
esteistään kuitenkin hyvin ja lopettivat tanssin sievästi ja sulavasti
ottaen huomioon, että tanssivat kumpikin omalla laillaan.
— Pudota kenkäsi, kuiskasi Jo-rouva, kun prinsessa yritti istuutua.

48. — Voih! Minä unohdin, sanoi Bess, riisui toisen hopeisista
kengistään, asetti sen huolellisesti keskelle näyttämöä ja sanoi
Robille: — Faatko finä minut kiinni! ja lähti juoksemaan. Prinssi taas
koppasi kengän lattialta ja hyökkäsi kuuliaisesti jälkeen.
Kolmannessa näytöksessä — kuten kaikki tietävät — airut tulee
koettelemaan kenkää. Teddy, vieläkin ajajan puvussa, tuli puhaltaen
kauheasti läkkitorvea ja molemmat ylpeät sisarukset koettelivat
kenkää.
Nan näytteli varpaansa leikkaamista niin taitavasti, että airut
hämääntyi ja pyysi: — Älä katkaise sitä!
Kutsuttiin sitten Tuhkimo, ja hän tuli ruskea esiliina puoliksi
päällään, koetti kenkää ja sanoi tyytyväisenä: — Minä olen prinfeffa.
Daisy itki ja pyysi anteeksi; mutta Nan joka rakasti
murhenäytelmiä, heittäytyi epätoivoissaan lattialle ja jäi siihen sitten
mukavasti katselemaan näytöstä loppuun. Ei se enää kestänytkään
kauan, sillä prinssi juoksi sisään, heittäytyi polvilleen prinsessan
eteen ja suuteli kunnioittavasti kähäräpään kättä, ja samanaikaisesti
airut puhalsi torveensa niin, että kuulijain korvat olivat mennä
lukkoon.
Esirippu ei ehtinyt vielä laskeutua, kun prinsessa jo juoksi
näyttämöltä isänsä luo kysymään: — Enkö minä näytellyt hyvin? kun
taas prinssi ja airut ryhtyivät miekkailemaan puumiekalla ja
läkkitorvella.
— Se oli kaunista! sanoivat kaikki, ja kun melu hieman vaimeni,
Nat astui esille viulu kädessään.

49. — Hiljaa! Hiljaa! huusivat lapset, ja sali hiljeni, sillä jokin Natin
ujossa käytöksessä ja ilmeikkäissä silmissä pani yleisön ystävällisesti
kuuntelemaan.
Bhaerit luulivat, että hän soittaisi jonkin vanhan tutun kappaleen,
mutta hämmästyksekseen he kuulivat uuden ihastuttavan sävelmän,
jonka Nat soitti niin eläytyneesti, että he tuskin tunsivat soittajaa
omakseen. Se oli noita sanattomia lauluja, jotka tuovat julki
sydämen tunteet ja liikuttavat syvästi. Meg-täti nojasi päänsä Daisyn
olkaa vasten, isoäiti pyyhki silmiään ja Jo-rouva katsoi Laurie-
herraan kuiskaten:
— Oletko sinä säveltänyt tämän?
— Tahdoin että poikasi osoittaisi sinulle kunniaa ja kiittäisi sinua
omalla tavallaan, vastasi Laurie kumartuen hänen puoleensa.
Kun Nat kumarsi ja aikoi poistua, he taputtivat hänet takaisin, ja
hän sai soittaa uudestaan. Hän soitti sen niin onnellisen näköisenä,
että hyvää teki.
— Lattia tyhjäksi! huudahti Emil ja hetkessä tuolit oli työnnetty
syrjään, vanhemmat istuutuivat turvallisesti nurkkiin ja lapset
kerääntyivät näyttämölle.
— Näyttäkääpäs nyt taitojanne, huudahti Emil, ja pojat riensivät
naisten luo, nuorten ja vanhempien, ja pyysivät heitä kohteliaasti
'riemupolskaan'.
Pikku pojat hyökkäsivät ihan tuulispäänä prinsessan luo, mutta
hän valitsi Dickin, kuten hänenlaisensa pienen hienostuneen naisen
sopi, ja antoi pojan ohjata hänet paikalleen. Jo-rouvan ei annettu

50. kieltäytyä, ja Amy-täti teki Danista ratkionnellisen pojan hylätessään
Franzin ja valitessaan hänet. Tietysti Nan ja Tommy, Daisy ja Nat
olivat parit, kun taas Teddy-setä haki tanssiin Pöpön, jonka teki mieli
'katrillata' ja joka oli suunniltaan moisesta kunniasta. Silaksella ja
Mary-Annilla oli yksityinen tanssinäytös eteishallissa, ja puolen tunnin
ajan Plumfield oli hukkua iloon.
Seurue hajosi sitten ja nuori väki meni puistoon kävelemään.
Etumaisena kulkivat kurpitsavaunut, joissa prinsessa ja hänen
ajomiehensä istuivat, ja rotat olivat kauhean hyppivällä tuulella.
Sillä aikaa kun lapset iloitsivat illan viimeisestä huvista,
vanhemmat istuivat salissa keskustellen pikkuväestä niin
kiinnostuneina kuin vain vanhemmat ja ystävät voivat.
— Mitä sinä mietit, kun näytät noin onnelliselta, Jo-sisko? kysyi
Laurie istuutuen sohvaan hänen viereensä.
— Kesän työtäni, ja samalla huvittelen suunnittelemalla poikieni
tulevaisuutta, vastasi Jo hymyillen ja teki tilaa viereensä.
— Heistä tulee runoilijoita, maalareita, valtiomiehiä, kuuluisia
sotureita, tai ainakin eteviä kauppamiehiä.
— Ei, en ole enää yhtä kunnianhimoinen kuin joskus. Olen
nykyään tyytyväinen, jos heistä tulee kunnon miehiä. Tosin
myönnän, että odotan muutamille heistä kunniaa ja menestystä.
Demi ei ole aivan tavallinen lapsi, ja uskon että hän yltää vielä
johonkin hyvään ja suureen tässä maailmassa. Toivon että toisetkin
menestyvät hyvin, varsinkin kaksi uusinta poikaani, sillä kuultuani
Natin soittavan tänä iltana minä tosiaan ajattelen, että hänellä on
luontaiset lahjat.

51. — Liian aikaista sanoa; lahjoja hänellä kyllä on, ja uskon, että
poika pystyy piankin ansaitsemaan leipäänsä sillä työllä, jota
rakastaa. Kasvata sinä häntä vielä pari vuotta, sitten minä otan
pojan hoiviini ja toimitan hänet saamaan lisäkoulutusta.
— Siinä avautuu mukava tulevaisuus Nat-paralle, joka vielä kuusi
kuukautta sitten oli ypöyksin ja ystävittä. Daninkin tulevaisuus on jo
selvä. Herra Hyde ottaa pojan mukaansa ja hän saakin tosi
kunnollisen ja uskollisen apulaisen, sen lupaan. Dan on
palvelevainen, jos hän saa palkakseen rakkautta ja luottamusta;
hänellä on tarmoa luoda oma tulevaisuutensa. Niin, olen tosiaan
onnellinen, kun olemme menestyneet molempien poikien suhteen.
Toinen oli heikko ja toinen raju; nyt ovat molemmat parempia kuin
tullessaan ja toiveita herättäviä.
— Mitä taikakeinoja sinä oikein käytät, Jo?
— Minä vain rakastan heitä ja annan heidän huomata sen. Muusta
Fritz on pitänyt huolen.
— Kyllä pelkkä rakastaminenkin näyttää työstä käyneen, sanoi
Laurie hipaisten hellästi Jo-rouvan kalpeata poskea.
— Minä olen jo iäkäs nainen, mutta hyvin onnellinen, niin ettei
kannata surkutella minua, Teddy, sanoi Jo katsellen tyytyväisenä
ympärilleen.
— Tosiaan, suunnitelmasi tuntuvat luonnistuvan paremmin vuosi
vuodelta, sanoi Teddy nyökäten hyväksyvästi viehättävälle
näkymälle.

52. — Kuinka voisin epäonnistua työssäni, kun te kaikki autatte minua
niin paljon? vastasi Jo-rouva katsoen kiitollisena avokätisintä
suojelijaansa.
— Tämän koulun perustaminen oli aikamoinen yllätys perheelle.
Me kun olimme suunnitelleet sinulle aivan toisenlaisen
tulevaisuuden, mutta tämä näyttää sopivan sinulle parhaiten. Se oli
tosiaan aikamoinen keksintö, Jo, sanoi Laurie torjuen tapansa
mukaan kiitoksen.
— Mutta kyllä sinä aluksi nauroit ja teet vieläkin monin tavoin
pilkkaa minun päähänpistostani. Etkö sinä ennustanut, että tyttöjen
ottaminen poikien joukkoon oli hirvittävä virhe? Katso nyt, kuinka
hyvää se saa aikaan, ja hän osoitti onnellista ryhmää, jossa pojat ja
tytöt tanssivat, lauloivat ja juttelivat sulassa sovussa ja
toveruudessa.
— Minä antaudun, ja kun kähäräpää on kyllin vanha, lähetän
hänetkin sinun kouluusi. Voinko enää enempää sanoa?
— Olen oikein ylpeä, kun luotat pikku aarteesi minun huostaani.
Mutta, Teddy, noiden tyttöjen vaikutus on tosiaan ollut erinomainen.
Tiedän että naurat minulle, mutta vähät siitä, olenhan minä tottunut.
Niinpä kerron sinulle, että mieluisimpia ajatuksiani on kuvitella
perhettäni pienoismaailmaksi, jossa seuraan pikku miesten kehitystä,
ja nyt olen saanut myös tarkkaillakseni, millainen vaikutus pikku
naisilla on heihin. Daisy on kodin hengetär, ja kaikki ihailevat hänen
hiljaista, naisellista esiintymistään. Nan on levoton, tarmokas,
lujaluonteinen tyttö. He ihailevat hänen rohkeuttaan ja antavat
hänen tehdä niin kuin hän haluaa, sillä he ovat huomanneet, että
tytöllä on kiinnostusta, rohkeutta ja voimaa tehdä ja puuhata paljon
tässä pienoismaailmassa. Sinun Elisabetisi on arvokas nainen, täynnä

53. luontaista hienoutta, suloutta ja kauneutta. Hän hioo heitä
tietämättään ja täyttää paikkansa niin kuin kauniin naisen tuleekin
kehittämällä heistä oikeita herrasmiehiä sanan vanhassa, hyvässä
merkityksessä.
— Eivät ne aina ole hienohelmoja, jotka parhaiten vaikuttavat.
Joskus voimakas, rohkea nainen kehittää ja tekee pojasta miehen,
sanoi Laurie ja kumarsi Jolle merkitsevästi nauraen.
— Ei! Minä uskon, että se suloinen nainen, jonka vihjaamasi poika
vei vihille, on auttanut häntä enemmän kuin joku Nanin kaltainen
villikko nuoruusvuosina; tai paremminkin se viisas, äidillinen nainen,
joka piti huolta pojasta, on vaikuttanut siihen, että poika on sellainen
kuin hän nyt on, ja Jo-rouva kääntyi äitiinsä, joka istui Megin kanssa
hieman syrjässä. Arvokkaalle ja kauniille vanhukselle Laurie osoitti
kunnioittavaa rakkauttaan vastatessaan:
— Kaikki kolme tekivät paljon hänen hyväkseen, ja voin hyvin
ymmärtää, että nuo tytöt voivat paljon auttaa poikia.
— Eivät sen enempää kuin pojat heitä. Voin vakuuttaa, että se on
molemminpuolista. Natin soitolla on herkistävä vaikutus Daisyyn;
Dan hillitsee Nania enemmän kuin kukaan muu; Demi taas opettaa
kähäräpäätä näppärästi ja hyvin. Hyvä ystävä, jos miehet ja naiset
vain luottaisivat toisiinsa, ymmärtäisivät ja auttaisivat toisiansa niin
kuin minun lapseni, maailma olisi mainio paikka, sanoi Jo-rouva
katsoen kaukaisuuteen.
— Tehän teette parhaanne, että tuo onnellinen aika joutuisi,
ystäväni. Uskokaa edelleenkin siihen, tehkää työtä sen hyväksi ja
kokeilkaa sen mahdollisuuksia omassa pienessä piirissänne, sanoi
herra March, joka oli pysähtynyt ohi kulkiessaan.

54. — Minä en ole niin kunnianhimoinen, isä. Tahdon vain antaa näille
lapsille kodin ja opettaa heille ihan yksinkertaisia asioita, jotka
helpottavat heidän elämäänsä, kun he aikanaan joutuvat suureen
maailmaan ja taisteluun. Rehellisyys, rohkeus, tarmokkuus, usko
Jumalaan, lähimmäiseen ja omaan itseen — siinä kaikki mitä tahdon
heille opettaa.
— Siinä onkin kaikki. Antakaa heille sellaiset eväät, kun he miehinä
ja naisina lähtevät täyttämään elämänkutsumustaan; ja menestyvät
he sitten tai pettyvät toiveissaan, aina he muistavat ja siunaavat
teidän työtänne, hyvä poikani ja tyttäreni.
Professori oli tullut heidän luokseen, ja puhuessaan herra March
antoi molemmille kätensä ja katsoi siunaten heitä. Kun Jo ja hänen
miehensä seisoivat hetken hiljaa jutellen ja tuntien, että kesän työ oli
onnistunut, koska isä kerran hyväksyi sen, puikahti Laurie-herra
eteiseen, kuiskasi muutaman sanan lapsille, ja äkkiä koko joukko
hyökkäsi sisään, ja ottaen toisiaan kädestä he muodostivat piirin isä
ja äiti Bhaerin ympärille ja lauloivat iloisesti:
— Kesä mennyt on, kesäkiireet myös. On vilja koottu
aittoihin, sai palkkion sun työs. On juhlammekin lopussa, nyt
leikki jäädä saa, vaan kiitosjuhlan kunniaksi tää laulu
kajahtaa:
Sato parhain Luojas eessä on onni, ilo lapsien ja sydän
nuhteeton. Ken sydäntämme puhdistaa, me heitä kiitämme,
ja isän, äidin, kodin tään rukouksiin liitämme.
Viimeisten säkeitten aikana piiri pieneni, kunnes professori ja
hänen vaimonsa joutuivat vangiksi, monet kädet kiertyivät heidän
ympärilleen ja nauravat kasvot piirittivät heitä joka puolelta. Se

55. Welcome to our website – the ideal destination for book lovers and
knowledge seekers. With a mission to inspire endlessly, we offer a
vast collection of books, ranging from classic literary works to
specialized publications, self-development books, and children's
literature. Each book is a new journey of discovery, expanding
knowledge and enriching the soul of the reade
Our website is not just a platform for buying books, but a bridge
connecting readers to the timeless values of culture and wisdom. With
an elegant, user-friendly interface and an intelligent search system,
we are committed to providing a quick and convenient shopping
experience. Additionally, our special promotions and home delivery
services ensure that you save time and fully enjoy the joy of reading.
Let us accompany you on the journey of exploring knowledge and
personal growth!
ebookultra.com