Current Topics in Developmental Biology Vol 75 1st Edition Gerald P. Schatten (Ed.)

Current Topics in Developmental Biology Vol 75
1st Edition Gerald P. Schatten (Ed.) pdf
download
https://ebookfinal.com/download/current-topics-in-developmental-
biology-vol-75-1st-edition-gerald-p-schatten-ed/
Explore and download more ebooks or textbooks
at ebookfinal.com

Here are some recommended products for you. Click the link to
download, or explore more at ebookfinal
Current Topics in Developmental Biology Vol 52 1st Edition
Gerald P. Schatten
https://ebookfinal.com/download/current-topics-in-developmental-
biology-vol-52-1st-edition-gerald-p-schatten/
Current Topics in Developmental Biology 66 1st Edition
Gerald P. Schatten
https://ebookfinal.com/download/current-topics-in-developmental-
biology-66-1st-edition-gerald-p-schatten/
Current Topics in Developmental Biology 61 1st Edition
Gerald P. Schatten
https://ebookfinal.com/download/current-topics-in-developmental-
biology-61-1st-edition-gerald-p-schatten/
Current Topics in Developmental Biology 72 1st Edition
Gerald P. Schatten (Eds.)
https://ebookfinal.com/download/current-topics-in-developmental-
biology-72-1st-edition-gerald-p-schatten-eds/

Stem Cells in Development and Disease 1st Edition Gerald
P. Schatten (Eds.)
https://ebookfinal.com/download/stem-cells-in-development-and-
disease-1st-edition-gerald-p-schatten-eds/
Current Topics in Bone Biology 1st Edition Hong-Wen Deng
https://ebookfinal.com/download/current-topics-in-bone-biology-1st-
edition-hong-wen-deng/
Vagabond Vol 29 29 Inoue
https://ebookfinal.com/download/vagabond-vol-29-29-inoue/
Current Topics in Membranes 1st Edition Klaus Ley (Eds.)
https://ebookfinal.com/download/current-topics-in-membranes-1st-
edition-klaus-ley-eds/
Studies in Symbolic Interaction Vol 29 1st Edition Norman
K. Denzin (Ed.)
https://ebookfinal.com/download/studies-in-symbolic-interaction-
vol-29-1st-edition-norman-k-denzin-ed/

Current Topics in Developmental Biology Vol 75 1st
Edition Gerald P. Schatten (Ed.) Digital Instant
Download
Author(s): Gerald P. Schatten (Ed.)
ISBN(s): 9780121531751, 0080464610
Edition: 1st
File Details: PDF, 3.00 MB
Year: 2006
Language: english

Series Editor
Gerald P. Schatten
Director, PITTSBURGH DEVELOPMENTAL CENTER
Deputy Director, Magee-Women’s Research Institute
Professor and Vice-Chair of Ob-Gyn-Reproductive Sci. & Cell Biol.-Physiology
University of Pittsburgh School of Medicine
Pittsburgh, Pennsylvania 15213
Editorial Board
Peter Gru¨ss
Max-Planck-Institute of Biophysical Chemistry
Go¨ttingen, Germany
Philip Ingham
University of Sheffield, United Kingdom
Mary Lou King
University of Miami, Florida
Story C. Landis
National Institutes of Health
National Institute of Neurological Disorders and Stroke
Bethesda, Maryland
David R. McClay
Duke University, Durham, North Carolina
Yoshitaka Nagahama
National Institute for Basic Biology, Okazaki, Japan
Susan Strome
Indiana University, Bloomington, Indiana
Virginia Walbot
Stanford University, Palo Alto, California
Founding Editors
A. A. Moscona
Alberto Monroy

Contents
Contributors ix
1
Dynamics of Assembly and Reorganization of Extracellular Matrix Proteins
Sarah L. Dallas, Qian Chen, and Pitchumani Sivakumar
I. Introduction 2
II. Fibrillin Superfamily 3
III. Fibronectin and Its Role as an Orchestrator for Assembly of Multiple
ECM Proteins 5
IV. Fibronectin Assembly as a Paradigm for the Assembly of
ECM Proteins 7
V. Dynamics of ECM Assembly and Remodeling in Living Cell Systems 7
VI. ECM Dynamics in Vertebrate Embryo Systems 17
VII. Summary and Perspectives 19
Acknowledgments 19
References 21
2
Selective Neuronal Degeneration in Huntington’s Disease
Catherine M. Cowan and Lynn A. Raymond
I. Introduction 26
II. Excitotoxicity 30
III. Mitochondrial Dysfunction 37
IV. The Aggregation Controversy: Are Huntingtin Aggregates
Toxic or Neuroprotective? 42
V. Proteolysis of Htt 48
VI. Mutant Huntingtin EVects on Axonal Transport and
Presynaptic Function 53
VII. Transcriptional Dysregulation 54
VIII. Conclusions 57
References 58
v

3
RNAi Therapy for Neurodegenerative Diseases
Ryan L. Boudreau and Beverly L. Davidson
I. RNA Interference 74
II. Neurodegenerative Disease: Polyglutamine-Repeat Disorders 76
III. RNAi Therapy for Other Neurodegenerative Diseases 80
IV. Current Approaches and Promising Results 81
V. Potential Pitfalls of RNAi 84
VI. Moving Therapeutic RNAi to the Clinic 85
VII. Summary 86
References 86
4
Fibrillins: From Biogenesis of Microfibrils to Signaling Functions
Dirk Hubmacher, Kerstin Tiedemann, and Dieter P. Reinhardt
I. Structure of Fibrillins 94
II. Fibrillinopathies 96
III. Fibrillin-Containing Microﬁbrils 97
IV. Developmental Expression of Fibrillins 102
V. Fibrillins and Growth Factors 105
VI. Mouse Models 108
VII. Conclusions 114
Acknowledgments 114
References 115
5
Proteasomes from Structure to Function: Perspectives from Archaea
Julie A. Maupin-Furlow, Matthew A. Humbard, P. Aaron Kirkland, Wei Li,
Christopher J. Reuter, Amy J. Wright, and G. Zhou
I. Introduction 126
II. 20S Proteasomes 127
III. Proteasome-Associated Regulatory Particles and Other
Associated Proteins 131
IV. Proteasome Assembly 141
V. Proteasome-Mediated Peptide and Protein Hydrolysis 142
VI. Regulation of Proteasomal Protein Levels 147
vi Contents

VII. Posttranscriptional Modiﬁcation of Proteasomes 148
VIII. Proteasome Function in Archaeal Cells 152
IX. Perspectives 152
Acknowledgments 153
References 153
6
The Cytomatrix as a Cooperative System of Macromolecular and
Water Networks
V. A. Shepherd
I. Introduction 172
II. The Organized Cytoplasmic Protein Network 178
III. The Cytoplasmic Water Network 186
IV. Conclusions 210
References 212
7
Intracellular Targeting of Phosphodiesterase-4 Underpins
Compartmentalized cAMP Signaling
Martin J. Lynch, Elaine V. Hill, and Miles D. Houslay
I. Introduction 226
II. PDE Families 227
III. Therapeutic Use of PDE4 Inhibitors 231
IV. The Cellular Roles of PDE4D Implicated from Transgenic Mice 234
V. Domain Structure of PDE4 236
VI. PKA Phosphorylation of PDE4 238
VII. Extracellular Signal-Regulated Kinase Phosphorylation of PDE4 240
VIII. Targeting of PDE4 in DiVerent Cellular Compartments 242
IX. Conclusions 248
References 249
Index 261
Contents of Previous Volumes 269
Contents
vii

Contributors
Numbers in parentheses indicate the pages on which the authors’ contributions begin.
Ryan L. Boudreau(73), Program in Gene Therapy, Department of Internal
Medicine, University of Iowa College of Medicine, Iowa City, Iowa 52242;
Program in Gene Therapy, Department of Physiology & Biophysics,
University of Iowa College of Medicine, Iowa City, Iowa 52242
Catherine M. Cowan(25), Department of Psychiatry, Division of
Neuroscience, Brain Research Centre, University of British Columbia,
Vancouver, British Columbia V6T 1Z3
Qian Chen(1), Department of Oral Biology, School of Dentistry, University
of Missouri, Kansas City
Sarah L. Dallas(1), Department of Oral Biology, School of Dentistry,
University of Missouri, Kansas City
Beverly L. Davidson(73), Program in Gene Therapy, Department of Internal
Medicine, University of Iowa College of Medicine, Iowa City, Iowa
52242; Program in Gene Therapy, Department of Neurology, University
of Iowa College of Medicine, Iowa City, Iowa 52242; Program in Gene
Therapy, Department of Physiology & Biophysics, University of Iowa
College of Medicine, Iowa City, Iowa 52242
Elaine V. Hill(225), Division of Biochemistry and Molecular Biology, IBLS,
Wolfson Building, University of Glasgow, Glasgow G12 8QQ, Scotland,
United Kingdom
Miles D. Houslay(225), Division of Biochemistry and Molecular Biology,
IBLS, Wolfson Building, University of Glasgow, Glasgow G12 8QQ,
Scotland, United Kingdom
Dirk Hubmacher(93), Department of Anatomy and Cell Biology, Faculty of
Medicine, McGill University, Montreal, Quebec, H3A 2B2, Canada
Matthew A. Humbard(125), Department of Microbiology and Cell Science,
University of Florida, Gainesville, Florida 32611
P. Aaron Kirkland(125), Department of Microbiology and Cell Science,
University of Florida, Gainesville, Florida 32611
Wei Li(125), Department of Microbiology and Cell Science, University of
Florida, Gainesville, Florida 32611
ix

Martin J. Lynch(225), Division of Biochemistry and Molecular Biology,
IBLS, Wolfson Building, University of Glasgow, Glasgow G12 8QQ,
Scotland, United Kingdom
Julie A. Maupin-Furlow(125), Department of Microbiology and Cell Science,
University of Florida, Gainesville, Florida 32611
Lynn A. Raymond (25), Department of Psychiatry, Division of
Neuroscience, Brain Research Centre, University of British Columbia,
Vancouver, British Columbia V6T 1Z3
Dieter P. Reinhardt(93), Department of Anatomy and Cell Biology, Faculty
of Medicine, McGill University, Montreal, Quebec, H3A 2B2, Canada;
Division of Biomedical Sciences, Faculty of Dentistry, McGill University,
Montreal, Quebec, H3A 2B2, Canada
Christopher J. Reuter(125), Department of Microbiology and Cell Science,
University of Florida, Gainesville, Florida 32611
V. A. Shepherd(171), Department of Biophysics, School of Physics, The
University of NSW, NSW 2052, Sydney, Australia
Pitchumani Sivakumar(1), Department of Oral Biology, School of
Dentistry, University of Missouri, Kansas City
Kerstin Tiedemann(93), Department of Anatomy and Cell Biology, Faculty of
Medicine, McGill University, Montreal, Quebec, H3A 2B2, Canada
Amy J. Wright(125), Department of Microbiology and Cell Science,
University of Florida, Gainesville, Florida 32611
G. Zhou(125), Department of Microbiology and Cell Science, University of
Florida, Gainesville, Florida 32611
x
Contributors

1____________________________________________________________________________
Dynamics of Assembly and Reorganization
of Extracellular Matrix Proteins
Sarah L. Dallas, Qian Chen, and Pitchumani Sivakumar
Department of Oral Biology, School of Dentistry
University of Missouri, Kansas City
I. Introduction
A. Functions of the Extracellular Matrix
B. Dynamic Nature of the ECM
II. Fibrillin Superfamily
III. Fibronectin and Its Role as an Orchestrator for
Assembly of Multiple ECM Proteins
IV. Fibronectin Assembly as a Paradigm for the Assembly
of ECM Proteins
V. Dynamics of ECM Assembly and Remodeling in Living
Cell Systems
A. Dynamic Imaging Approaches Have Provided New Insights into
Cell Behavior and Morphogenesis
B. Dynamic Nature of ECM Molecules in Living Cell Culture Systems
C. Time‐Lapse Imaging of Fibronectin in Living Osteoblast Cultures Reveals That Cells
Can Actively Reorganize ECM Components
D. Dynamic Imaging of Fibronectin Interactions with Other ECM Proteins in Early and
Mature Osteoblast Cultures
VI. ECM Dynamics in Vertebrate Embryo Systems
VII. Summary and Perspectives
Acknowledgments
References
This chapter will review advances in our understanding of the dynamics of
assembly and reorganization of extracellular matrix (ECM) proteins and
will highlight the role of ﬁbronectin as a key orchestrator for the assembly of
multiple ECM proteins. The dynamic rather than static nature of the ECM
will be emphasized by reviewing time‐lapse imaging studies in living cell and
embryo systems, with a particular focus on ﬁbronectin and members of the
ﬁbrillin superfamily. These studies have provided new insights into the
assembly and reorganization of ECM ﬁbrillar networks, suggesting that
ﬁbril assembly is a hierarchical process, with increasingly larger ﬁbrillar
structures formed by the progressive aggregation of smaller units. These
studies have also revealed that motile cells appear to be actively involved in
the assembly and reorganization of ECM ﬁbrillar networks by shunting
ﬁbrillar material from one location to another, adding ﬁbrillar material to
Current Topics in Developmental Biology, Vol. 75 0070-2153/06 $35.00
Copyright 2006, Elsevier Inc. All rights reserved.
1 DOI: 10.1016/S0070-2153(06)75001-3

the ends of growing ﬁbrils, and exchanging material between ﬁbrils. A
common theme emerging from these studies is that cell‐and tissue‐generated
mechanical forces are critical in the assembly and remodeling of the ECM.
‐2006, Elsevier Inc.
I. Introduction
A. Functions of the Extracellular Matrix
The extracellular matrix (ECM) has classically been viewed as a static three‐
dimensional (3‐D) structure whose primary function is to provide an archi-
tectural framework that determines the organization and physical properties
of tissues and organs. However, the ECM is now known to have multiple
functions which control patterning, morphogenesis, and growth of organ
systems and regulate cell function in health and disease (reviewed inBosman
and Stamenkovic, 2003; Kleinmanet al., 2003; Midwoodet al., 2004). The
ECM can act as a repository for storage of growth factors, such as trans-
forming growth factor beta (TGF‐‐)(Dallaset al., 1995; OreVoet al., 1989;
Seyedinet al., 1986; Taipaleet al., 1994), bone morphogenetic proteins
(BMPs) (Charbonneauet al., 2004; Gregoryet al., 2005), ﬁbroblast growth
factors, and insulin‐like growth factors (reviewed inTaipale and Keski‐Oja,
1997), suggesting that it can regulate the bioavailability of growth factors
and modulate growth factor signaling events. It has, therefore, been pro-
posed that ECM ﬁbrillar networks may act as interactive information super-
highways with directional signposts and embedded molecular signals that
regulate cell function (Ramirezet al., 2004).
Not only does the ECM regulate growth factor activity but it also plays a
critical role in cell signaling via cell surface integrins, which provide a molec-
ular link between the ECM and the actin cytoskeleton of the cell (reviewed in
Brakebusch and Fassler, 2003; Calderwoodet al., 2000; Damsky and Ilic,
2002; Danen and Sonnenberg, 2003; Hynes, 2002; Yamadaet al., 2003).
Integrin‐mediated cell adhesion can initiate a number of intracellular‐
signaling cascades in a process that has been termed ‘‘outside in signaling.’’
These include: calcium ﬂuxes, activation of serine and threonine kinases as
well as inositol phosphate metabolism. Integrins can also regulate the activity
of the Rho family of GTPases that modulate organization of the cytoskeleton
and can interact with growth factor receptors to amplify growth factor
signaling.
Although the molecular composition of the ECM is an important deter-
minant of its adhesive, structural, signaling, and mechanical properties, the
three‐dimensional organization and physical properties of the ECM are also
critical in determining many of its functions (reviewed inYamadaet al., 2003).
2
Dallaset al.

Thus, cells respond diVerently to ECM proteins when they are in a ﬂat two‐
dimensional (2‐D) compared to a three‐dimensional organization and if the
degree of rigidity of the matrix is altered (Cukiermanet al., 2001). In order to
understand more about the complex and varied functions of the ECM, there
is a need to understand more about the mechanisms of assembly and
reorganization of ECM proteins from a three‐dimensional perspective in
cell and organ systems.
B. Dynamic Nature of the ECM
It is clear that a major function of the ECM is to provide structural support
to cells and tissues. However, a number of studies using dynamic imaging
approaches with ﬂuorescently tagged ECM molecules or green ﬂuorescent
protein (GFP) fusion constructs have demonstrated that ECM ﬁbrillar
networks are highly dynamic structures that are subjected to constant
stretching and contracting as well as reorganization mediated by cell and
tissue motion (Cziroket al., 2004, 2005; Fillaet al., 2004; Kozelet al., 2005;
Ohashiet al., 1999, 2002; Sivakumaret al., 2006; Zamiret al., 2005).
Fibronectin is a dimeric multifunctional ECM glycoprotein that regulates
cell attachment, migration, diVerentiation, proliferation, and survival.
Fibronectin is one of the earliest ECM proteins to be assembled and has
been a focus of several studies on the dynamic properties of the ECM
(Cziroket al., 2006; Ohashiet al., 1999, 2002; Sivakumaret al., 2006).
Proteins of the ﬁbrillin superfamily have also been studied from a dynamic
perspective (Cziroket al., 2004, 2006; Fillaet al., 2004; Sivakumaret al.,
2006; Zamiret al., 2005). Therefore, before reviewing studies on dynamic
imaging of ECM assembly in living cells, there now follows a brief overview
of the ﬁbrillin superfamily and of ﬁbronectin. The role of ﬁbronectin as an
orchestrator for assembly of multiple ECM components will be reviewed as
well as the accepted models for the assembly of this critical ECM molecule.
II. Fibrillin Superfamily
The ﬁbrillin superfamily comprises ﬁbrillins 1, 2, and 3, and the latent
transforming growth factor beta binding proteins (LTBPs) 1 through 4
(Corsonet al., 2004; Handfordet al., 2000; Hyytiainenet al., 2004; Kielty
et al., 2005; Ramirez and Pereira, 1999). The ﬁbrillins are the major compo-
nents of 10–12 nm connective tissue microﬁbrils and have been thought to
play a structural role to maintain tissue architecture (reviewed inHandford
et al., 2000; Kieltyet al., 2005). These microﬁbrils are found in various
connective tissues and are also found in association with elastin to form
1. Dynamics of Extracellular Matrix Assembly 3

elastic ﬁbers. Mutations in ﬁbrillin‐1 lead to a heritable autosomal dominant
disorder, Marfan syndrome (reviewed inDietzet al., 1994; Ramirez
et al., 1999), which is characterized by abnormalities in the skeletal, cardio-
vascular, and ocular systems. Mutations in ﬁbrillin‐2 are responsible for
congenital contractural arachnodactyly (CCA), a genetic condition in which
there are joint contractures and other abnormalities of the musculoskeletal
system (reviewed inJoneset al., 2002; Milewiczet al., 2000; Robinson and
Godfrey, 2000).
Members of the ﬁbrillin superfamily, including the ﬁbrillins themselves
and LTBPs, have been highlighted as important extracellular mediators of
growth factor activity (reviewed inCharbonneauet al., 2004; Hyytiainen
et al., 2004; Ramirezet al., 2004). Thus, ﬁbrillin‐1 has been shown to bind to
BMP‐7(Gregoryet al., 2005) and may regulate its bioavailabilityin vivo.
Fibrillin‐2–null mice display a phenotype similar to CCA, with contractures
of small and large joints (Arteaga‐Soliset al., 2001). This defect is thought to
be associated with aberrant BMP signaling based on genetic studies in mice
(Arteaga‐Soliset al., 2001). These studies showed that although mice carry-
ing heterozygous null alleles for either ﬁbrillin‐2 or BMP‐7 showed no overt
phenotype, compound heterozygotes carrying both a null ﬁbrillin‐2 and
BMP‐7allele showed impaired digit formation, suggesting an interaction
between these two gene products.
LTBPs are well established as major regulators of TGF‐‐actions (reviewed
inHyytiainenet al., 2004; Koliet al., 2001; Oklu and Hesketh, 2000). LTBPs
exert control at multiple levels in the TGF‐‐growth factor pathway. Thus,
LTBPs facilitate secretion of the latent growth factor from the cell (Miyazono
et al., 1991; Penttinenet al., 2002), provide a mechanism for ECM targeting of
the growth factor (Dallaset al., 1995; Nuneset al., 1997; Taipale
et al., 1994),
and also provide a mechanism for release of the latent growth factor through
proteolytic cleavage of the LTBP molecule (Dallaset al., 2002; Taipaleet al.,
1992, 1995). LTBPs also play a critical role in activation of latent TGF‐‐in
various cell systems (Anneset al., 2002; Flaumenhaftet al., 1993; Fontana
et al., 2005). In particular, ECM targeting of TGF‐‐, via interactions with
LTBPs, has been shown to be essential for activation of latent TGF‐‐viaV‐6
integrins on the cell surface (Anneset al., 2002; Fontanaet al., 2005). The
abnormal skeletal phenotype of the LTBP‐3‐null mouse and the lung emphy-
sema, cardiovascular abnormalities and colorectal cancer in the LTBP‐4‐null
mouse are consistent with a causal role for misregulation of TGF‐‐signaling in
these phenotypes, again underscoring the importance of TGF‐‐interactions in
the biology of these ECM proteins (Dabovicet al., 2002; Sterner‐Kocket al.,
2002). As evidence accumulates to support a major role for the ﬁbrillins and
LTBPs in regulation of growth factors belonging to the TGF‐‐superfamily, an
understanding of the mechanisms of assembly of these ECM proteins will be
critical for our understanding of the biology of these growth factors.
4
Dallaset al.

III. Fibronectin and Its Role as an Orchestrator for
Assembly of Multiple ECM Proteins
The ﬁbronectin molecule consists of a multidomain structure with speciﬁc
domains that interact with integrins and a number of other cell surface and
ECM components (reviewed inPankov and Yamada, 2002; Schwarzbauer and
Sechler, 1999). Fibronectin is one of the earliest ECM proteins to be assembled
and a number of studies suggest that it may act as an orchestrator for the
assembly of multiple ECM proteins. For example, it is well established that
puriﬁed type I collagen is able to self‐assemble in the absence of cells when the
pH, temperature, and ionic strength are appropriate. However, as early as 1982,
McDonald and colleagues (McDonaldet al., 1982) used antibodies that inhib-
ited the assembly of ﬁbronectin to demonstrate that ﬁbronectin was required
for assembly of types I and III collagen in ﬁbroblast cultures. This suggests that
in living cell systems there may be additional levels of cellular control on the
process of collagen polymerization. Li and coworkers (Liet al., 2003) showed
that collagen assembly is spatially and temporally integrated with ﬁbronectin
polymerization in vascular smooth muscle cells. In the same study they showed
that inhibition of ﬁbronectin assembly by integrin antibodies or by overexpres-
sion of dominant‐negative RhoA inhibited collagen assembly. Furthermore,
reagents that stimulated ﬁbronectin assembly also enhanced type I collagen
assembly. Other groups have shown that assembly of ﬁbulin‐1 is dependent on
ﬁbronectin (Godynaet al., 1995; Roman and McDonald, 1993)andhave
presented evidence that tenascin C assembly may also be dependent on ﬁbro-
nectin (Chung and Erickson, 1997).
Mice lacking the gene for ﬁbronectin die during embryonic development
at stage E8.5 due to defects in the mesoderm and vasculature (Georgeet al.,
1997; Georges‐Labouesseet al., 1996), underscoring the critical importance
of this ECM protein for normal embryonic development and survival.
However, a number of studies have been performed using embryonic ﬁbro-
blasts derived from the ﬁbronectin‐null mice, which have conﬁrmed its
importance as a key regulator of ECM assembly. Velling and coworkers
(Vellinget al., 2002) showed that assembly of types I and III collagen is
impaired in ﬁbronectin‐null cells and can be rescued by addition of puriﬁed
ﬁbronectin to the cultures. Similarly, Sottile and Hocking (Sottile and
Hocking, 2002) showed impaired assembly of type I collagen and thrombos-
pondin‐1 and Pereira and coworkers (Pereiraet al., 2002) showed impaired
assembly of ﬁbrinogen in ﬁbronectin‐null culture systems.
Studies from our laboratory have suggested a role for ﬁbronectin in
regulating matrix deposition of TGF‐‐via regulation of LTBP‐1 incorpora-
tion into the matrix (Dallaset al., 2005). Thus, inhibition of ﬁbronectin
assembly using a 70‐kDa N‐terminal ﬁbronectin fragment decreased both
1. Dynamics of Extracellular Matrix Assembly 5

LTBP‐1 and TGF‐‐deposition into the matrix of fetal rat calvarial (FRC)
osteoblasts. LTBP‐1 deposition was severely impaired in ﬁbronectin‐null
embryonic ﬁbroblasts but was rescued by addition of puriﬁed ﬁbronectin.
Our data suggested that integrin ligation alone was not suYcient for LTBP‐1
assembly, but that formation of a ﬁbrillar ﬁbronectin network is a critical
requirement. Using this ﬁbronectin deﬁcient cell model, we have also shown
that there is a failure in assembly of a number of other ECM components,
including ﬁbrillin‐1, type I collagen, perlecan, decorin, and biglycan, which
can be rescued by addition of puriﬁed ﬁbronectin to the culture media
(unpublished observations).
An important consideration is whether ﬁbronectin is required simply as an
initiator for assembly of other ECM proteins or whether the continual
assembly of ﬁbronectin is required for continued assembly of other ECM
proteins and/or to maintain their stability. Sottile and Hocking (Sottile and
Hocking, 2002) have published studies that address this issue. These inves-
tigators used the ﬁbronectin‐null cell culture system as a model in which to
rescue assembly of type I collagen and thrombospondin by addition
of exogenous ﬁbronectin. They then determined the eVect of ﬁbronectin
withdrawal on stability of ECM components. These studies showed that
withdrawal of ﬁbronectin supplementation resulted in matrix instability.
Thus, ﬁbronectin as well as type I collagen and thrombospondin‐1 were all lost
from the ECM if a continual source of ﬁbronectin was not present. This turn-
over of the ECM upon ﬁbronectin withdrawal did not appear to be mediated
by proteolytic degradation and may be mediated via caveolin‐1–mediated
endocytosis and intracellular degradation (Sottile and Chandler, 2005).
Similar studies from our own laboratory have shown that the continual
presence of ﬁbronectin is required for the continued assembly of bone ECM
components, including LTBP‐1(Dallaset al., 2005), as well as ﬁbrillin‐1,
type I collagen, decorin, and biglycan (Chenet al., manuscript in prepara-
tion). In contrast to the ﬁndings of Sottile and colleagues, we have observed
that upon withdrawal of ﬁbronectin, the ﬁbronectin itself disappears from
the ECM but the other ECM components appear to remain in place without
undergoing degradation. However, the further assembly of all these ECM
components is arrested upon withdrawal of ﬁbronectin. In spite of the
apparent discrepancies between the results of these two studies, it is clear
that in these cell systems, ﬁbronectin is acting not only as an initiator for
assembly of other ECM components but also its continual assembly appears
to be required for continued assembly of multiple ECM components and
may be required to maintain ECM stability.
Overall, these observations, from multiple laboratories, suggest that ﬁbro-
nectin is a key initiator and controller for the assembly of many of the proteins
that constitute the ECM. Therefore, in order to understand how the ECM is
assembled, it is critical to understand the process of ﬁbronectin assembly.
6
Dallaset al.

IV. Fibronectin Assembly as a Paradigm for the Assembly
of ECM Proteins
The mechanism of assembly of ﬁbronectin has been the subject of intense
research for over a decade. Assembly of ﬁbronectin appears to be a stepwise
process that involves complex interactions between the secreted soluble
ﬁbronectin dimers, cell surface integrin receptors, and several cytoskeletal
proteins (Pankovet al., 2000; Schwarzbauer and Sechler, 1999). Major steps
in the pathway have been elucidated that contribute to the progressive
conversion of cell‐associated ﬁbronectin molecules into a dense network of
interconnected ﬁbrils that provide a dynamic environment for cells.
Soluble ﬁbronectin is a compact globular dimer that is incapable of ﬁbril
assembly (Erickson and Carrell, 1983; Johnsonet al., 1999). The modular
domains of ﬁbronectin contain binding sites for several other ECM molecules
including ﬁbronectin itself. At least four sites for ﬁbronectin self‐binding
interactions have been localized along the length of the molecule, but the
most important binding site appears to be in the N‐terminus (reviewed in
Wierzbicka‐Patynowski and Schwarzbauer, 2003). The most widely accepted
model for ﬁbronectin assembly is the one proposed by Pankov and colleagues
(Pankovet al., 2000). This model proposes that binding of ﬁbronectin to
integrins (mainly5‐1) on the cell surface, via its RGD sequence, is followed
by translocation of the ligated integrins along the actin skeleton toward the
center of the cell. This results in the generation of mechanical tension, which
stretches the bound ﬁbronectin molecule. This in turn results in the opening
up of the folded structure of the molecule, revealing cryptic ‘‘self‐association’’
sites. These self‐association sites then allow binding to other ﬁbronectin
molecules, resulting in a chain reaction of self‐assembly, which enables ﬁbril
formation. Although it is not known whether other ECM proteins are assem-
bled by similar ‘‘biomechanical’’ mechanisms, ﬁbronectin assembly appears
to be a prerequisite for assembly of many ECM proteins. Thus their assembly
may be ultimately dependent on this integrin translocation mechanism.
V. Dynamics of ECM Assembly and Remodeling in Living
Cell Systems
A. Dynamic Imaging Approaches Have Provided New Insights into
Cell Behavior and Morphogenesis
Dynamic molecular imaging enables the direct visualization of temporal
changes in living specimens (cell, tissue, or embryo) and provides an oppor-
tunity to study and quantitate cell behavior and morphogenesis over a
1. Dynamics of Extracellular Matrix Assembly 7

period of time. Dynamic imaging and live cell studies have been used with
success to monitor morphogenetic processes during embryonic development
and to gain quantitative insights into various cellular processes (Eils and
Athale, 2003; Friedl, 2004; Kulesa, 2004). The ability to use recombinant
ﬂuorescent protein technology and pH‐sensitive dyes to tag virtually any
cellular structure and the advent of powerful imaging techniques, like ﬂuo-
rescence resonance energy transfer (FRET) and laser confocal microscopy,
have enabled researchers to obtain biochemical, biophysical, spatiotempo-
ral, and kinetic information on cells and cellular components (reviewed in
Day and Schaufele, 2005; Parsonset al., 2004; Sekar and Periasamy, 2003).
Such studies have widened our understanding of the processes fundamental
to morphogenesis and development. This section will review advances in our
understanding of the dynamics of assembly of ECM macromolecules that
have come from live cell imaging studies.
B. Dynamic Nature of ECM Molecules in Living Cell Culture Systems
Studies using time‐lapse ﬂuorescence microscopy in living cell culture sys-
tems have highlighted the fact that, far from being a static scaVold, the ECM
is a highly dynamic structure (Cziroket al., 2005; Kozelet al., 2005; Ohashi
et al., 1999, 2002; Pankovet al., 2000; Sivakumaret al., 2006). A number of
diVerent ECM ﬁbrillar networks have been examined and all have been
shown to be highly elastic and undergo a variety of movements and defor-
mations in response to cell motion. Seminal studies from Ohashi and col-
leagues (Ohashiet al., 1999, 2002) using ﬁbronectin‐GFP fusion constructs
expressed in CHO and NIH 3T3 cells have shown that ﬁbronectin ﬁbrils in
living cells extend and contract to accommodate cell motion and that these
dynamics may be important for exposing cryptic self‐assembly sites and
enabling ﬁbronectin polymerization. They showed that cells can exert forces
strong enough to occasionally snap ﬁbrils and showed examples of fusion
between two or more ﬁbronectin ﬁbrils.
Time‐lapse microscopy studies in our laboratory using ﬂuorescently
labeled ﬁbronectin and LTBP‐1 probes have also revealed a large amount
of cell movement in both early and mature osteoblast cultures, which results
in continual stretching and contracting and occasional breaking of ECM
ﬁbrils (Sivakumaret al., 2006). These studies suggest that ECM ﬁbrils are
elastic and are subjected to signiﬁcant strains generated by cell motion.
Other studies have highlighted the dynamic nature of the processes
controlling the early assembly of ECM proteins. Pankov and coworkers
(Pankovet al., 2000) have used time‐lapse microscopy to monitor the cell
surface dynamics of ﬁbronectin and integrin5‐1 during the initial stages of
ﬁbronectin assembly. Their studies showed the importance of translocation
8
Dallaset al.

of cell surface bound ﬁbronectin, together with‐1 integrins toward the cell
center, and have highlighted the importance of the generation of cytoskeletal
tension in the ﬁbronectin assembly process. Similarly, Ohashi and colleagues
(Ohashiet al., 2002) visualized the relationship between ﬁbronectin assembly
and the actin cytoskeleton. They used a ﬁbronectin‐yellow ﬂuorescent pro-
tein (YFP) fusion construct to label the ﬁbronectin matrix, together with a
construct consisting of the actin‐binding domain of moesin fused to GFP as
a probe for actin. Their study conﬁrmed that ﬁbronectin assembly initiates
from small focal spots at the ends of actin ﬁlaments, which gradually extend
toward the cell center to form ﬁbrils.
Dynamic imaging microscopy techniques have also been used to gain new
insights into the mechanisms of elastin assembly (Cziroket al., 2005; Kozel
et al., 2005). These investigators used ﬂuorescently tagged antibodies to
tropoelastin as well as a fusion construct of bovine tropoelastin in frame
with a variant of the DsRed ﬂuorescent protein that changes from green to
red over time. This property can, therefore, be used to distinguish recently
synthesized elastin from old elastin. These studies showed that assembly of
elastin was a hierarchical process that initiated as small cell surface–
associated globules that gradually increased in size (microassembly). These
globules then coalesced with preexisting elastic ﬁbers in the ECM to form
progressively larger structures (macroassembly). The process for aggrega-
tion of elastin and the coalescence of smaller aggregates into larger ﬁbrils
was shown to be tightly coupled to cell motion. These studies also suggested
that the formation of large elastic ﬁbers occurred through the coordinated
action of multiple cells and that mechanical forces associated with cell
movement were critical in shaping the forming elastic ﬁber network.
The studies described above emphasize the dynamic nature of ECM
molecules. However, almost all studies on ECM assembly to date have
focused on the initial events in the assembly of ECM proteins in subcon-
ﬂuent cells that lack a preformed matrix. Studies in our laboratory are aimed
at unraveling the kinetics and dynamics of assembly of ECM proteins in
both early osteoblast cultures as well as mature cultures with an established
ECM using dynamic imaging approaches. Since an accumulating body of
evidence suggests that ﬁbronectin regulates the initial assembly, continued
assembly, and stability of several other ECM components (Dallaset al.,
2005; Sottile and Chandler, 2005; Sottile and Hocking, 2002), a major focus
of our research has been to understand the mechanisms by which ﬁbronectin
and other bone matrix molecules dynamically interact and to determine the
mechanisms by which these proteins are reorganized and remodeled in
living cell systems. These studies are providing novel and unexpected insights
into the dynamic processes of assembly and reorganization of ECM pro-
teins, processes that are critical to development, morphogenesis, and wound
healing.
1. Dynamics of Extracellular Matrix Assembly 9

C. Time ‐ Lapse Imaging of Fibrone ctin in Living Osteob last Cultur es
Reveal s Tha t Cells Can Activ ely Reorgani ze ECM Com ponen ts
Dynam ic imaging of ﬁbr onecti n in living FRC osteoblast cultures, using
ﬂuor escently labeled ﬁbro nectin probes, reveal ed that these ﬁbr illar
netw orks are highly dyn amic ( Sivakum ar et al ., 2006 ). Thes e studi es showe d
a large amount of cell movem en t, even in matur e osteobl ast cultur es, whi ch
resul ted in con tinual stretchi ng and con tracting and occasi onal break-
ing of the ﬁbro nectin ﬁbril s (e.g ., see Movie A , http://bo oks.elsevi er.
com/ companions /0121 531759) . A number of spe ciﬁc matr ix dyn amic events
wer e recogni zed from these dynami c imag ing studi es, as outli ned be low,
whi ch suggest ed potenti al mechani sms for acti ve cell ‐ media ted assem bly
and reorgani zati on of the ECM.
a. Shunting and exch ange of matrix ﬁbrils . Motile cell s app eared to
acti vely reorgani ze existing ECM ﬁbr ils by shunti ng ‘‘gl obules’’ or ‘‘pac kets’’
of ECM material from one location to ano ther. Exc hange or ‘‘transl oca-
tion’ ’ of ﬁbril lar mate rial between ﬁbr ils was also observed, which app eared
to be mediated by motile cells. Examples of these are shown inFig. 1. The
dynamics of these processes of ﬁbril exchange and shunting can be more
clear ly seen by viewing Movie B (htt p://books. elsev ier.com/co mpanions /
01215317 59), which also de picts the mo tion of cells in the same ﬁe ld.
b.Fibril addition. Globules or packets of ECM material also appeared
to be shunted by motile cells and added to the ends of ﬁbrils. In the example
shown inFig. 2, a globule of ﬁbronectin‐positive material (arrowhead)
appears to be added to the end of a ‘‘Y’’‐shaped ﬁbril (arrow). The dynamics
of this proce ss can be more clear ly seen by viewing Movie C (http ://books.
elsev ier.com/ companions /0121 531759) in which the moti on of the ﬁbr onec-
tin ﬁbrils and associated cell movement can be observed.
c.Fibril breaking. Although it was a relatively rare event in these time‐
lapse movies, cells were occasionally seen to exert forces strong enough to
break individual ﬁbronectin ﬁbrils (data not shown). The snapped ends of
the ﬁbril showed elastic recoil, suggesting that the ﬁbrils may exist in a state
of tension.
We propose that these matrix dynamic events may provide a cell‐mediated
mechanism that facilitates assembly as well as the subsequent reorganization
of the ECM. Such a mechanism would involve cells physically moving and
remodeling ECM material rather than remodeling via proteolytic degrada-
tion and reassembly. However, we would envisage that such cell‐mediated
physical reorganization of the matrix would occur in parallel with protease‐
mediated matrix remodeling as two interrelated processes controlling matrix
assembly and turnover in cells and tissues.
10
Dallaset al.

D. Dynami c Imaging of F ibronec tin Interactio ns with Othe r ECM Protei ns
in Earl y an d Matur e Osteobla st Cultur es
Given the important function of ﬁbronectin as a molecular switch that regulates
assembly of multiple ECM proteins (see Se ct io n I II ), it is of paramount
importance to understand the dynamics of its interactions with other ECM
pr ot ei ns . W e h a ve u se d t im e ‐lapse ﬂuorescence microscopy techniques to
examine the dynamic interactions of ﬁbronectin with ECM proteins such as
LTBP ‐1 and type I collagen. This section will review some of the key ﬁndings
from our studies on the dynamics of ﬁbronectin–LTBP ‐1interactions.
Figure 1 Cell‐mediated shunting and exchange of ECM ﬁbrillar material. Time ‐lapse image series
from a 4 ‐day FRC cell culture labeled with an alexa ‐488‐ﬁbronectin probe, showing examples of
ﬁbronectin ﬁbril dynamics. The numbers at the bottom of the images indicate the time (hours) after
initiation of the movie. Fibril A shows an example of ‘‘ﬁbril exchange.’’ This ﬁbril breaks its
attachment to ﬁbril B. It then moves to the left and slightly upward, until by 16 hours it has joined
wi th a d i Verent ﬁbril C. The small globule of ﬁbrillar material marked D depicts an example of
‘‘shunting’’ of ECM material. This small globule can be seen to move downward and to the right,
where it passes underneath several other ﬁbrils. By 9–16 hours it has become joined to the upper end
of the composite ﬁbril composed of parts from A and C (Bar ¼ 25 m). These ﬁbril dynamic events
can be much better visualized by viewing the corresponding Mo vie B (http://books.elsevier.com/
companions/0121531759), which also shows the associated cell movement.
1. Dynamics of Extracellular Matrix Assembly 11

1. Dynam ic Inter actions Between Fibrone ctin and LTBP ‐ 1
We have previous ly shown that LTBP ‐ 1 codistribut es with ﬁbronecti n in early
osteobl ast cultur es and newly formed bone but is localized in separat e net-
works in late osteobl ast cultures ( Dalla s et al., 2000, 2005 ). This suggest s that
a dynami c ECM partiti oning and/or reorgani zation proce ss occu rs as the c ells
matur e, to separat e out the di V erent ﬁbril lar compart ments. Altern atively, the
initial ECM may be turned ov er and replac ed with new ECM in which the
di Verent ECM comp onents are partitio ned into separate ﬁbr illar ne tworks.
LTBP ‐ 1 assem bly is severe ly impaired in ﬁbr onecti n ‐ null emb ryonic ﬁbro-
blast s and can be rescued by ad dition of exogenou s ﬁbr onectin , suggest ing
that inter action s betw een ﬁbr onectin and LTBP ‐ 1 are critical for LTBP ‐ 1
incorpora tion into the ECM ( Dallas et al ., 2005 ). These studies have identi-
ﬁed a prev iously unknow n functio n for ﬁbr onectin in the regula tion of
Figure 2 Example of addition of ﬁbrillar material onto a growing ﬁbril. Time ‐lapse image series in a
2‐day FRC cell culture labeled with an alexa ‐488‐ﬁbronectin probe. The numbers at the bottom of the
images depict the time (hours) after initiation of the movie. In this image sequence, the small
‘‘globule’’ of ﬁbronectin indicated by the arrowhead is gradually moved upward and becomes joined
to the end of the Y ‐shaped ﬁbril (arrow) by 15 hours (Bar ¼ 25 m). These ﬁbril dynamic events can
be much better visualized by viewing the corresponding Movie C (http://books.elsevier.com/
companions/0121531759), which also shows the associated cell movement. This cell motion appears
to be responsible for the ﬁbril dynamic events.
12 Dallaset al.

TGF ‐‐ via LTBP ‐ 1 interactio ns. A sim ilar phe nomeno n of time ‐ depend ent
colocal ization of ﬁbron ectin with severa l oth er ECM pro teins, including
ﬁbril lin‐ 1 and type I collagen , has also been observed (our unpublishe d
observat ions) as well as a depende nce on ﬁbronecti n for their assem bly into
the ECM ( Section III ). Thi s suggests that many ECM protein s may be
initial ly dep osited on a ﬁbrone ctin template.
Our laborat ory has utilized dy namic imag ing approach es in co njunction
with quantitati ve an alysis to determine the inter action s of ﬁbr onectin and
LTBP ‐1‐ pos itive ﬁbril lar networks in both early and mature prim ary osteo-
blast cultur es and to compare ECM ﬁbril kineti cs in early versus matur e ECM
( Sivakum ar et al., 200 6 ). Dual imag ing of ﬁbronecti n a nd LTBP ‐ 1 in early
(day 2) and matur e (day 12) FRC cultures using ﬂuor escently label ed protein
or a ntibodies showe d colocal izat ion of LTBP ‐ 1 and ﬁbron ectin at day 2, as
previous ly repo rted ( Dallas et al ., 2000, 2005 ). As woul d be pr edicted from
their co localizat ion, these two pro teins showe d essential ly iden tical dynami c
motio ns ( Sivakum ar et al ., 200 6 ). In contrast, in matur e (day 12) cu ltures,
these tw o pro teins were present in di Verent ﬁbr illar netw orks, with the LTBP ‐ 1
local ized to long pa rallel ﬁbril lar arrays that wer e in a layer above
the ﬁbronectin ﬁbrils. The dynamic properties of these two ﬁbrillar networks
were considerably diVerent, with the ﬁbronectin ﬁbrils showing much
more stretching and contracting than the overlying LTBP‐1 ﬁbrillar net-
work (see Fig. 3 and co rrespondi ng Movie D , http://b ooks.elsevi er.com /
compan ions/012153 1759).
Computational approaches were developed to quantify ECM ﬁbril dynamics
and correlate them with cell motion as well as to measure the diVerences in ﬁbril
kinetics in early versus mature osteoblast cultures. First, the number of ﬁbril
shunting, addition, exchange, and breaking events for ﬁbronectin and LTBP‐1
ﬁbrils were compared in early and mature FRC cultures. Second, the amount of
stretching and contracting of ﬁbrils was measured by positioning two ﬁducial
point markers on the ﬁbrils and measuring the distance between these markers
through the time‐lapse image series. These approaches revealed that shunting
events were the most common, followed by addition and exchange events, while
ﬁbril breaking was very rare (Table I). For LTBP‐1 ﬁbrils, there was a dramatic
reduction in all these categories of dynamic events in mature cultures (Table I)
as well as a reduction in the amount of stretching and contracting compared to
early cultures (Sivakumaret al., 2006). This suggests that LTBP‐1‐positive
ﬁbrils in the mature cultures were much more stable and less subject to cell‐
mediated reorganization. Thus, cell‐mediated ﬁbril reorganization events may
be primarily associated with the initial deposition of ECM. The increased
stability of LTBP‐1‐positive ﬁbrillar networks in mature cultures may be due
to the formation of higher ordered structures and/or increased cross‐
linking. In
contrast to LTBP‐1, the ﬁbronectin ﬁbrils appeared to retain their dynamic
properties and showed only a small reduction in dynamic events in the mature
1. Dynamics of Extracellular Matrix Assembly 13

Discovering Diverse Content Through
Random Scribd Documents

"Voisinhan joskus viskata harhaankin sentään", sanoi herra Cobb,
sädehtien vaatimatonta ylpeyttä. "Jos Miranda tätisi sallii, niin minä
voin kyyditä sinut Milltowniin jonakin kesäpäivänä, kun vaunuissa ei
satu olemaan väkeä liikaa."
Iloisen liikutuksen värähdys hulvahti läpi Rebekan koko
olemuksen. Se kierähti uusista kengistä ylöspäin aina höyhenhattuun
saakka ja valahti jälleen alaspäin pitkin tytön selässä olevaa mustaa
palmikkoa. Hän puristi kiihkeästi herra Cobbin polvea ja huudahti
itkuisella, ilon ja hämmästyksen sekaisella äänellä: "Voi, se ei käy
toteen, — ei saata käydä toteen! Minäkö saisin nähdä Milltownin!
Sehän on ihan niinkuin saduissa, kun haltijattaret ovat lasten
kummeina ja kysyvät sitten mitä he toivovat ja antavat sen kaiken
tapahtua. Oletteko koskaan lukenut 'Tuhkimoa' tai 'Keltaista kääpiötä'
tai 'Loihdittua sammakkoa' tai 'Kultakutria'?"
"En", vastasi herra Cobb varovasti mietittyään ensin hetkisen. "En
muista lukeneeni juuri tuon nimisiä. Missä olet saanut tilaisuutta noin
paljoon lueskelemiseen?"
"Oh, minä olen lukenut aika liudan kirjoja", sanoi Rebekka
huolettomasti. "Kaikki isän kirjat ja neiti Rossin kirjat ja kaikkien eri
opettajien kirjat ja pyhäkoulun kirjaston kaikki kirjat. Minä olen
lukenut 'Lampunsytyttäjän' ja 'Skottilaisia päälliköitä' ja Ivanhoen' ja
'Redclyffen perillisen' ja 'Coran eli Tohtorin vaimon' ja 'David
Copperfieldin' ja 'Chickareen kullat' ja Plutarkhoon elämäkerrat ja
'Warsovan Taddeuksen' ja 'Kristityn vaelluksen' ja paljon muita. Mitä
te olette lukenut?"
"En ole sattunut koskaan lukemaan juuri noita kirjoja, joita sinä
luettelit, mutta hoh hoi! olen minäkin lukenut aika tavalla eläissäni.
Nykyisin, kun minulla on niin paljon ajoa, tyydyn almanakkaan,

viikkolehteeni ja Mainen valtion maamieslehteen. Katsopas, tuossa
on virta jälleen kupeellamme; tässä alkaa viimeinen ylämäki, ja kun
olemme päässeet sen laelle, niin näemme etäältä jo Riverboron
savupiiput. Sinulla ei ole enää pitkältikään perille. Minä puolestani
asun itsekin siellä lähellä, vajaan kilometrin päässä kivitalosta."
Rebekan käsi liikahti hermostuneesti hänen polvellaan ja tyttö
hytkähti istuimellaan. "En olisi uskonut, että minua alkaa pelottaa",
sanoi hän melkein kuiskaten, "mutta olen hiukan, hiukan vain
rauhaton, kun te sanoitte, että kohta ollaan — siellä."
"Tahtoisitko pyörtää takaisin?" kysyi herra Cobb uteliaana.
Tyttö katsahti häneen ylpeästi ja sanoi sitten ääni lujana: "En
koskaan kääntyisi takaisin — vaikka pelkäänkin, niin minua hävettäisi
lähteä karkuun. Mutta Miranda tädin luo meneminen on samaa kuin
jos pitäisi lähteä alas kellariin pimeässä. Siellä voi portaiden päässä
olla petoja tai jättiläisiä, mutta siellä voi, niinkuin minä Hannalle
sanoin, olla myös keijukaisia ja haltijattaria ja loihdittuja
sammakoita! Onko Riverborossakin pääkatu, sellainen kuin
Warehamissa?"
"Luullakseni sanoisit sitä pääkaduksi, ja sen varrella juuri tätisi
asuvatkin; mutta siellä ei ole mitään kauppoja eikä myllyjä niillä
main, ja koko kylä on sietämätön pesä! Sinun täytyy kulkea virran
poikki meidän puolellemme, ennen kuin löydät jotakin nähtävää ja
kuultavaa."
"Olen siitä melkein suruissani", sanoi Rebekka huoaten. "Olisi ollut
niin ylevää ajaa suuren kylän halki istuen näin korkealla kahden
komean hevosen vetämänä ja punainen päivänvarjo levällään, niin
että kaikki olisivat ihmetelleet, kenelle sireenivihko ja karvainen

matkalaukku oikein kuuluvatkaan. Se olisi ollut samanlaista kuin sen
kauniin naisen kulku sirkusparaatissa. Viime kesänä tuli sirkus
Temperanceen, ja aamulla niillä oli juhlakulkue, jota katsomaan äiti
laski meidät kaikki. Kun meillä ei ollut varaa mennä iltapäivällä
sirkukseen, niin Mira sai ajaa lastenvaunuissa, joita äiti itse työnsi. Ja
siellä kun oli ihania hevosia ja eläimiä häkeissä ja ratsastavia
klovneja; ja lopuksi tulivat pienet punaiset ja kultaiset vaunut, joita
kaksi ponihevosta veti, ja niissä istui samettityynyllä
käärmeenlumooja, silkkiin ja pitseihin puettuna. Hän oli niin
verrattoman ihana, herra Cobb, että häntä katsellessaan täytyi
yhtämittaa nieleskellä, ihan kuin kurkussa olisi ollut jotakin paksua,
ja kylmät väreet vain kierivät ylös ja alas pitkin selkää.
Ymmärrättehän, minkälaista se oli? Oletteko te koskaan nähnyt
sellaista, mikä on saanut teidät tuntemaan samanlaista kurkussanne
ja selässänne?"
Tänä hetkenä herra Cobb tunsi olonsa oudommaksi kuin
kertaakaan ennen samana tapahtumarikkaana aamuna, mutta hän
kiersi kysymyksen taitavasti sanomalla: "Mikäpä meitä estää
saapumasta kylään niin komeasti kuin näissä oloissa on mahdollista.
Minä irrotan ruoskan, suoristan selkäni ja ajan hyvää vauhtia; sinä
pidät kukkavihkon näkyvissä polvillasi ja levität auki punaisen
päivänsuojasi, ja totisesti kyläläiset tirkistelevät meitä!"
Tytön kasvoilla sädehti ilo silmänräpäyksen, mutta samassa se
sammui hänen virkkaessaan: "Minä unohdin — äiti työnsi minut
lähdettäessä sisään vaunuihin, ja hän kai soisi minun olevan siellä,
kun tullaan Miranda tädin luo. Ehkäpä se näyttää sopivammalta, kun
minua ei silloin tarvitse kenenkään nostaa alas, niin että hameet
liehuvat ympärilläni, vaan voin avata oven ja tulla esiin niinkuin

oikeat rouvasmatkustajat. Oletteko kiltti ja pysäytätte vähän, että
minä pääsen muuttamaan paikkaa?"
Ajaja pysäytti hyvänsävyisesti hevosensa, nosti alas pukilta pienen
kiihottuneen olennon, aukaisi vaununoven ja auttoi tytön sisälle
laskien sireenikimpun ja päivänvarjon hänen viereensä.
"Meillä on ollut kaunis matka", sanoi hän, "ja olemme tutustuneet
toisiimme koko lailla, vai mitä? Ethän unohda Milltowniin lähtöä?"
"En koskaan!" huudahti tyttö kiihkeästi. "Oletteko varma, että
tekin pidätte sen mielessänne?"
"Aina! Niin totta kuin elän!" vakuutti herra Cobb juhlallisesti
kavutessaan jälleen istuimelleen. Ja kun vaunut sitten vierivät
edelleen pitkin kyläkatua, jota vihreät vaahterat reunustivat, näkivät
ne, jotka sattuivat kurkistamaan ikkunoistaan, pienen ruskean
olennon istuvan keltaiseen karttuuniin pukeutuneena vaunun
takaistuimella arvokkaan suorana, valtava kukkavihko toisessa
kädessään ja toisessa hohtava päivänvarjo. Jos he olisivat olleet
tarkkanäköisiä, he olisivat kenties huomanneet, että vaunujen
kääntyessä kivitalon ovelle karttuuninen rintaröyhelö kohosi ja laski
nopeasti pienen sykkivän sydämen yllä, punastus vuoroin lehahti ja
haihtui kalpeilla poskilla ja kyynelet sumensivat kahta loistavaa
tummaa silmää. — Rebekan matka oli päättynyt.
"Siinähän postivaunut kääntyivät Sawyerin tyttöjen pihamaalle",
sanoi rouva Perkins miehelleen. "Nyt se kai tuli se sisarentytär sieltä
Temperancen puolesta. He taisivat kirjoittaa Aurelia sisarelleen
pyytäen tätä lähettämään Hannansa heidän luokseen, mutta Aurelia
vastasi, että hän voi paremminkin tulla aikoihin ilman Rebekkaa, jos
Mirandalle ja Janelle kelpaisi toinen yhtä hyvin kuin toinenkin. Niinpä

sieltä siis taisi tulla nyt Rebekka. Hänestä meidän Emma Janemme
saa sopivan kumppanin, mutta en usko, että tädit pitävät häntä
luonaan kolmeakaan kuukautta! Tyttöhän näyttää mustalta kuin
intiaani, elleivät silmäni valehtele — mustalta ja hurjapäiseltä.
Sanotaan, että joku Randall nai kerran espanjattaren — nainen oli
ollut musiikin ja kielten opettajana jossakin yksityiskoulussa. Lorenzo
olikin hyvin mustapintainen, niinkuin muistat; ja tämä tytönrääpäle
niinikään. No, en sentään tahdo väittää, että espanjalainen veri olisi
suvulle ihan häpeäksi, varsinkaan, jos siitä jo on kulunut aikaa ja jos
nainen sattui olemaan kunniallinen."

REBEKAN OMAISET
Heitä sanottiin Sawyerin tytöiksi silloin, kun he Mirandan ollessa
kahdeksantoista, Janen kahdentoista ja Aurelian kahdeksan ikäinen
alkoivat ottaa osaa kyläelämään tavalla tahi toisella. Siitä oli jo aikaa
kulunut, mutta jos Riverborossa kerta oli totuttu ajattelemaan tai
puhumaan jollakin määrätyllä tavalla, ei sittemmin nähty mitään
syytä luopua tästä tottumuksesta — ei ainakaan samalla
vuosisadalla. Niinpä Riverboro edelleenkin puhui Sawyerin tytöistä,
vaikka Miranda ja Jane olivat iältään jo viidenkymmenen ja
kuudenkymmenen välillä tämän kertomuksemme alkaessa. He olivat
kumpikin pysyneet naimattomina; vain Aurelia, nuorin, oli joutunut
varsin romanttiseen avioliittoon, omien sanojensa mukaan. Aurelian
sisaret puolestaan sanoivat hänen avioliittoaan aivan
epäonnistuneeksi yritykseksi. "On elämässä pahempaakin kuin
vanhanpiian kohtalo", he sanoivat; on kuitenkin eri asia, ajattelivatko
he myös samoin.
Aurelian avioliiton romanttisuus oli pääasiassa siinä, että hänen
miehensä herra L.D.M. Randallin sielu oli liehunut kaikkien
maamiespuuhien ja kauppatouhujen yläpuolella. Hän oli taiteen
palvoja. Hän oli opettanut laulukoulussa, joka oli aikoinaan ollut
kyläelämän erikoisuuksia ja joka toimi noin puolentusinan lähimmän

yhdyskunnan piirissä. Hän oli soittanut viulua tanssitilaisuuksissa ja
sunnuntaisin kirkkojen urkuharmoneja. Hän oli opettanut kömpelöitä
nuorukaisia neuvoen heille ristitanssien mutkikkaita vuoroja ja
masurkan rytmillisiä askelia, ja kaikissa seurakutsuissa hän oli ollut
huomattavana tekijänä. Hänen hiuksensa olivat olleet hiukan
pitemmät, hänen kätensä hiukan valkeammat, kenkänsä hitusen
verran ohuemmat ja käytöstapansa hienostuneemmat kuin hänen
arkisempien toveriensa. Elämässä oli kuitenkin muuan ala, jolla
hänen ei onnistunut loistaa — hänen oli työläs hankkia kylliksi rahaa
elääkseen.
Aurelian osuus Sawyerien vaatimattomaan perintöön hupeni
puuhissaan onnistumattoman Lorenzo de Medicin käsistä milloin
mihinkin. Hänellä oli rakastettavana ja runollisena tapana keksiä
jokin uusi sijoitus aina milloin heidän yhdyselämänsä siunautui pojan
tai tyttären maailmaantulolla. "Nyt pieni syntymäpäivälahja
lapsukaisellemme, Aurelia", tapasi hän sanoa; "piskuinen pesämuna
tulevaisuuden varalle."
Kun Aurelia suostui Lorenzo de Medici Randallin vaimoksi, niin
Miranda ja Jane itse asiassa pesivät kätensä hänen kohtalonsa
suhteen. Pian olikin tämä huonon onnen vainoama pari tyhjentänyt
kaikki Riverboron sekä lähimmän ympäristön tarjoamat elämisen
mahdollisuudet, ja sitten he muuttivat aina loitommalle ja
loitommalle samalla kun heidän taloudellinen asemansa yhä
huononi. Vihdoin he pysähtyivät Temperanceen, majoittuen sinne
lopullisesti ja kehoittaen kohtaloa iskemään raskaimmat iskunsa —
mikä kehoitus pian kyllä tulikin kuulluksi. Kotiin jääneet naimattomat
sisaret kirjoittivat Aurelialle kahdesti tai kolmesti vuodessa ja
lähettivät lapsille vaatimattomia mutta käyttökelpoisia joululahjoja;
sen sijaan he kieltäytyivät ehdottomasti auttamasta L.D.M:iä niissä

taloudellisissa vaikeuksissa, joita hänen nopeasti lisääntyvän
perheensä huoltaminen aiheutti. Randallin viimeinen rahansijoitus —
tehty vähän ennen pikku Mirandan syntymää (tytölle annettiin tädin
nimi, toivoen siitä hänen osakseen suosion merkkejä, joita ei
koskaan saatu nähdä) — oli siinä, että hän osti pienen maatilan, joka
sijaitsi parin mailin päässä Temperancesta. Sen hoiti Aurelia itse
yksin; mutta se osoittautui kuitenkin kodiksi, jossa onnettomuuksien
ahdistama Lorenzo saattoi kuolla päästäkseen kunnialla haudatuksi
— velvollisuus, jonka täyttämisen hän monen mielestä oli jättänyt
liian myöhään.
Tässä melkeinpä sattuman armoille jääneessä perhekunnassa
Rebekka siis oli kasvanut. Perheen jäsenet, muuten, olivat
tavallisuuden mukaan erilaisia — pari kolme lasta oli siinä
kaunismuotoista, muut tuon ja tämän näköisiä; kolme heistä oli
jotakuinkin lahjakasta, kaksi ahkeraa ja kaksi arkipäiväistä ja
kyvytöntä. Rebekka tuli isäänsä ja olikin hänen lahjakkain
oppilaansa. Hän lauloi alttoa korvakuulolta, tanssi karkeloita, joihin
häntä ei ollut opastettu, ja soitteli harmonilla, vaikkei tuntenut
nuotteja. Mieltymyksensä kirjoihin hän taas oli perinyt äidiltään,
jonka oli työlästä lakaista lattiaa, keittää ruokaa tai ommella niin
kauan kun talossa vielä oli lukematon romaani.
Mutta Rebekassa oli muitakin voimia vaikuttamassa, —
tuntemattomien esi-isien ominaisuuksia kätkeytyi hänen
olemuksensa soluihin. Lorenzo de Medici oli ollut veltto ja ryhditön;
Rebekka oli täynnä henkeä ja tulta. Isältä oli puuttunut tarmokkuutta
ja rohkeutta; tytär oli urhea jo kaksivuotiaana ja peloton täytettyään
viisi. Rouva Randall ja Hanna olivat kokonaan huumorintajua vailla;
Rebekka ilmaisi lahjakkuutta siinä suhteessa heti kun hän hän pystyi
kävelemään ja puhumaan.

Kuitenkaan hän ei ollut saattanut periä kaikkia vanhempiensa ja
kelvollisten esi-isäinsä hyveitä ja samalla säästyä inhimillisten
heikkouksien taakalta. Niinpä hänellä ei ollut sisarensa Hannan
kärsivällisyyttä eikä veljensä Johnin juurevaa mielenlujuutta. Hänen
tahdonvoimansa harhautui joskus itsepäisyydeksi, ja se helppous,
millä hän suoriutui useimmista tehtävistä, teki hänet haluttomaksi
vaikeampiin tai pitkällisempiin ponnisteluihin. Ja Randallin talossa oli
kullakin vapaus tehdä oman halunsa mukaan — mitä tahansa muuta
heiltä puuttuikin, niin vapautta toki riitti. Lapset kasvoivat, tekivät
työtä, tappelivat, söivät mitä saivat ja nukkuivat missä oli tilaa,
rakastaen toinen toistaan sekä vanhempiaan kelpo tavalla, vaikkei
tosin millään troopillisella hehkulla.
Hanna oli äidin suosikki, mikäli Aurelialla riitti aikaa
puolueellisuuden suomaan mielenvirkistykseen. Äiti, jonka on pakko
ruokkia ja vaatettaa seitsemän lasta ylen niukoilla tuloilla, saa
harvoin tilaisuutta sanottavasti erotella mielessään näitä perheensä
jäseniä toinen toisestaan. Kuitenkin, neljäntoista ikäinen Hanna se
erityisesti tasasi äidin taloushuolet, samalla kun hän oli äidin uskottu,
melkeinpä kuin seuratoveri. Kun Aurelia oli työssä pellolla tai
ulkosuojissa, hoiti Hanna taloutta sisällä.
Pystyihän tosin Rebekkakin yhteen ja toiseen; hän esti pikkulapset
saattamasta itseään tai toisiaan liian rajuun hengenvaaraan, hän
ruokki kanoja, noukki lastuja, perkasi mansikoita ja kuivasi astioita.
Mutta ylipäänsä häntä pidettiin epäluotettavana, ja Aurelia, joka
tarvitsi tukea (nerokas Lorenzo ei sitä ollut koskaan hänelle suonut),
nojautui Hannaan.
Hanna oli harvasanainen, hyvätapainen ja luotettava tyttö, ja
siksipä Riverboron tädit olivatkin kutsuneet hänet perheensä

jäseneksi, tarjoutuen jakamaan hänen kanssaan oman turvatumman
yhteiskunnallisen asemansa kaikki edut. Oli tosin kulunut jo monta
vuotta siitä, kun Miranda ja Jane viimeksi olivat katselleet Randallin
pienokaisia, mutta tädit muistelivat vieläkin mielihyvin, ettei Hanna
ollut kysymättä päästänyt suustaan heidän parissaan ainoatakaan
sanaa; ja erityisesti tämän vuoksi he olivatkin halukkaita saamaan
tytön omaan seuraansa. Rebekka sen sijaan oli pukenut Johnin
vaatteet koiran ylle; ja kun häntä oli kehoitettu siistimään kolme
nuorinta siskostaan päivällisasuun, niin hän oli kuljettanut heidät
pumpun alle ja harjannut sitten heidän hiuksensa sileiksi päätä
myöten, kuljettaen lapset päivällispöytään niin vedenvälkkyvinä ja
kiiltävinä, että Aureliankin täytyi hävetä lastensa ulkonaista hahmoa.
Rebekan omat mustat kiharat olivat tavallisissa oloissa suitut sileästi
taaksepäin otsalta, mutta tässä samassa tilaisuudessa hänellä oli
keskellä otsaa sähiäiskiehkura — muuta nimeä en voi sille antaa —,
joka kuitenkin jäi lyhytikäiseksi. Hanna kiinnitti näet äidin huomion
tähän koristeelliseen kiharaan, ja Rebekka sai käskyn mennä
viereiseen huoneeseen sekä järjestää siellä asunsa sellaiseksi, että
voi palata takaisin kristityn näköisenä. Tämän määräyksen tyttö
käsitti ehkä liian kirjaimellisesti, sillä kun hän kahden minuutin
kuluttua palasi, nähtiin, että hänen oli onnistunut sukia tukkansa
äärimmäisen hurskaaseen kuosiin, joka vaikutti aivan yhtä
tehokkaalta, vaikkakaan ei niin silmäänpistävältä, kuin äskeinen
kiharalaite.
Nämä tytön juonittelut johtuivat pelkästään hermostuneesta
kiihtymyksestä, jonka hänessä oli aiheuttanut Miranda tädin jäykkä,
töykeä ja toraisa kohtelutapa. Mutta ne olivat joka tapauksessa
jättäneet kivitalon hiljaisten vanhojen tyttöjen mieliin Rebekasta niin
eloisan muistikuvan, että he nyt hätkähtivät suunniltaan, kun Aurelia

sisar kirjoitti lähettävänsä heidän luokseen Rebekan Hannan sijasta,
jota ilman hän ei voinut tulla toimeen vielä moneen vuoteen.
Muuten Aurelia ilmoitti suostuvansa heidän tarjoukseensa mitä
suurimmalla kiitollisuudella ja sanoi uskovansa, että säännöllinen
koulun- ja kirkonkäynti samoin kuin Sawyerin talon yleinen
vaikutuskin epäilemättä jättäisivät Rebekkaan jälkensä.

ERILAISIA SYDÄMIÄ
"Enpä tiedä, onko minut juuri luotu sitä varten, että minä jättäisin
jälkiä johonkin lapseen", oli Miranda täti sanonut, taittaessaan
Aurelian kirjeen jälleen kokoon ja työntäessään sen pöytälaatikkoon.
"Minä tietysti oletin, että Aurelia lähettäisi meille juuri sen tytön, jota
me pyysimme; mutta on ihan hänen tapaistaan tyrkyttää mokomaa
letukkaa pois käsistään."
"Muistathan, sanoimme, että Rebekka tai vaikkapa Jennykin saisi
tulla, ellei Hannaa käy päästäminen", huomautti Jane.
"Tiedänhän minä, että me niin sanoimme, mutta kukapa osasi
aavistaakaan, että saattaisi käydä niin", nurisi Miranda.
"Rebekka oli pieni vaapsahinen silloin, kun näimme hänet viimeksi
kolme vuotta sitten", jatkoi nuorempi sisar edelleen. "Hänellä on
ollut aikaa parantaa tapojaan."
"Tai huonontaa niitä!"
"Eikö meille ole ikään kuin iloa siitä, että saamme tilaisuuden
ohjata häntä oikeaan?" kysyi Jane ujosti.

"En tiedä, kannattaako puhua ilosta; työtä ja vaivaa siitä sen
sijaan kylläkin koituu arvattavasti. Jos kerran tytön äiti ei ole saanut
häntä taivutetuksi vielä tähän ikään, niin ei kai hän niin äkkiä
notkistu noin vain itsestään."
Tätä alakuloista ja vastahakoista mielialaa jatkui, kunnes vihdoin
valkeni se merkitsevä päivä, jona Rebekan oli määrä saapua.
"Jos siitä tytöstä on yhtä paljon vaivaa hänen täällä ollessaan kuin
ennen hänen saapumistaan, on meidän parasta heittää jo ajoissa
kaikki levon ja rauhan toiveet", huokaili Miranda, ripustellessaan
keittiönpyyhkeitä sivuoven luona oleville marjapensaille kuivumaan.
"Mutta olisihan meidän joka tapauksessa täytynyt siivota taloa
huolimatta siitä, tuleeko Rebekka vai ei", huomautti Jane. "Enkä
minä sitä paitsi jaksakaan käsittää, miksi sinä olet harjannut, pessyt
ja leiponut niin suurellisesti vain pienen tyttöraiskan takia ja miksi
sinun on pitänyt ostaa Watsonilta kaupan koko vaatetusvarasto."
"Minä tunnen ja tiedän Aurelian, vaikket sinä tuntisikaan," vastasi
Miranda. "Minä olen nähnyt hänen talonsa ja hänen lapsilaumansa,
joka kulkee toistensa vaatteissa aivan huolettomana siitä, onko niistä
nurja vaiko oikea puoli päälläpäin. Kun Aurelian tytär saapuu tänne,
on hänellä varmaan yhtä ja toista lainassa perheen muilta jäseniltä.
Luultavasti hänellä on Hannan kengät, Johnin paita ja ehkä Markin
sukat. Arvaan, ettei hän ole tähän saakka kokenut elämässään, miltä
tuntuu pitää sormustinta sormessaan, mutta nyt hän saa tottua
siihen ennen kuin on ollut montakaan päivää tässä talossa. Minä
olen ostanut käärön valkaisematonta musliinia ja kappaleen ruskeata
kotikutoista, joista hän saa ryhtyä ompelemaan vaatteita itselleen;
siinä hänelle on puuhaa. Hän tietenkään ei korjaa paikoilleen mitään
mitä sirottelee ympärilleen; eikä hän kai ole koskaan nähnytkään

tomupyyhettä. Kyllä siitä vaivaa koituu, ennen kuin sellaisen pakanan
saa totutetuksi meidän tapoihimme."
"Tietysti meidän elämässämme tapahtuu muutos", myönsi Jane,
"mutta ehkäpä hän sentään on taipuisampi kuin osaamme
uskoakaan."
"Hänen on tehtävä mitä hänelle neuvotaan, olipa sitten taipuisa tai
ei", päätti Miranda ravistellen viimeistä märkää pyyhettään.
Tietenkin Miranda Sawyerilla oli sydän, mutta sitä ei koskaan ollut
käytetty muuhun kuin veren pumppuamiseen pitkin hänen
suonistoaan. Hän oli oikeutta rakastava, tunnollinen, säästeliäs ja
ahkera, kävi säännöllisesti kirkossa ja pyhäkoulun hartaushetkissä,
oli lähetysseuran sekä raamattuyhdistyksen jäsen. Mutta näiden
koleahkojen hyveiden rinnalla olisi suonut tapaavansa hänessä jonkin
lämpimän heikkouden tai sen puutteessa edes jonkin miellyttävän
vajavaisuuden tullakseen vakuuttuneeksi siitä, että hän todellakin oli
elävä ihminen.
Jane oli sisäisen kehityksensä suhteen sikäli onnellisemmassa
asemassa, että häntä oli kohdannut vakava elämänsuru. Emme
tarkoita sitä luonnollista tuskaa, jonka iäkkäiden vanhempien
kuolema hänelle aiheutti, vaan jotakin paljon syvempää. Hän oli
lupautunut nuoren Tom Carterin vaimoksi, miehen, jolla tosin ei ollut
mitään, millä kodin pystyttäisi, mutta joka varmasti uskoi ennen
pitkää pääsevänsä turvattuun asemaan. Sitten syttyi sota. Tom
pestautui joukkoihin ensi kutsunnassa. Siihen saakka Jane oli
rakastanut häntä hiljaisella, ystävällisellä hellyydellä, omistaen
myöskin isänmaalleen samanlaisen lempeän tunteen. Mutta sota-
ajan taistelut, vaarat ja huolet nostattivat vuoksia ihmisten
tunnetiloissa. Kansallisen vaaran ja levottomuuden päivinä kasvoivat

miehet ja naiset äkisti entistään suuremmiksi, ja myöskin Jane heräsi
siitä epämääräisestä, tylsästä unesta, jota hän siihen saakka oli
sanonut elämäkseen, havahtuen kokemaan outoja toiveita, uusia
huolia ja uusia pyrkimyksiä. Sitten, kun oli kulunut tuskallinen vuosi,
jonka kestäessä hän harvoin oli silmännyt sanomalehteä tuntematta
levottomuutta ja epävarmuuden kalvavaa huolta, saapui
sähkösanoma, joka kertoi Tomin haavoittuneen; ja kysymättä edes
Mirandan lupaa Jane täytti silloin matkalaukkunsa ja matkusti
etelään. Hän saapui kyllin ajoissa saadakseen pidellä Tomia kädestä
monen tuskien täyttämän tunnin ajan, kietoakseen käsivartensa
hänen ympärilleen ja näin suodakseen hänelle turvapaikan, johon
mies saattoi kuolla. Ja siinä olikin kaikki — kaikki; mutta se myöskin
riitti.
Kun Jane jälleen lähti kotiin, lähti hän parempana naisena kuin oli
sieltä tullut. Vaikka hän sen jälkeen ei ollutkaan näinä monina
vuosina koskaan lähtenyt Riverborosta ja vaikka hänestä olikin tullut
samantapainen olento kuin sisarestaan tai muista laihoista
uusenglantilaisista neideistä, jäi tämä yhtäläisyys lopultakin vain
ulkonaiseksi kuoreksi, jonka alla yhä eli hänen nuoruutensa hellyys
ja murhe.
"Sinä olet vetelä, Jane", sanoi Miranda kerran. "Olet aina ollut
vetelä ja sellaisena pysytkin. Ellen minä tukisi sinun ryntiäsi, niin
luultavasti valahtaisit talosta pihalle."
Aika, jolloin herra Cobbin vaunut tavallisesti ratisivat kyläkadulla,
oli jo ohitse.
"Postivaunujen pitäisi olla jo täällä", sanoi Miranda katsahtaen
hermostuneesti suureen seinäkelloon varmaan
kahdennenkymmenennen kerran. "Nyt on luullakseni kaikki

kunnossa. Minä olen naulannut paksuja käsiliinoja kiinni seinään
hänen pesutelineensä taakse ja pannut maton vesikannun alle.
Mutta lapset pitelevät kaikkea kovin huolimattomasti. Pelkään, että
meidän on vuoden kuluttua vaikeata tuntea omaa taloamme."
Myöskin Janen mieli oli luonnollisesti täynnä pelonsekaisia
aavisteluja, joita olivat herättäneet Mirandan synkät ennustelut
kaikista tulossa olevista huolista. Erona sisarusten ajatuksissa oli
tässä suhteessa vain se, että Miranda huolehti yksinomaan siitä,
kuinka he jaksaisivat sietää Rebekkaa, kun sen sijaan Janen mielessä
toisinaan välähti kysymys, kuinka Rebekka voi sietää heitä. Erään
tällaisen välähdyksen takia hän riensi takaportaita ylös Rebekan
kammioon ja sovitti tytön kaapin reunalle maljakollisen
omenankukkia sekä tomaatinpunaisen neulatyynyn.
Nyt rämisivät postivaunujen pyörät kivitalon kohdalla ja
pysähtyivät sivuoven eteen, jossa herra Cobb auttoi Rebekan
vaunuista ikään kuin tyttö olisi ollut todellinen hieno matkustaja.
Lapsi astui esiin hyvin varovasti, antoi kuihtuneen kukkavihkonsa
Miranda tädin käteen ja otti vastaan tädin tervehdyksen, jota tuskin
voi sanoa suudelmaksi häpäisemättä tämän ystävyydenosoituksen
kaunista nimeä.
"Ei sinun olisi tarvinnut vaivautua tuomaan tänne kukkia",
huomautti tämä rakastettava ja tahdikas nainen. "Meidän
puutarhamme on aina täynnä kukkia silloin kun on niiden oikea
aika."
Jane suuteli Rebekkaa. "Laske matka-arkku käytävään, Jeremias",
sanoi hän. "Me toimitamme sen tytön huoneeseen sitten
iltapuolella."

"Jos vain sanotte sanasen, tytöt, niin kannan sen puolestanne oitis
perille saakka."
"Ei toki; älä jätä hevosia. Tästä kulkee aina ohitse väkeä, jota
voimme kutsua avuksi."
"No niin, hyvästi sitten Rebekka; hyvästi Miranda ja Jane. Te olette
saaneet tänne eläväisen pikku tytön. Luulen, että hän on teille oikein
ratoksi."
Neiti Sawyer ilmeisesti hätkähti kuullessaan lapsesta käytettävän
sanaa "eläväinen", sillä hänen mielestään lasten, jos niitä nyt olikin
välttämättä joskus katseltava, täytyi ainakin pysyä siksi hiljaa, ettei
heitä tarvinnut kuulla. "Me emme ole juuri tottuneet liikaan meluun,
Jane ja minä", huomautti hän happamesti.
Herra Cobb näki osuneensa harhaan, mutta kun hän oli liian
tottumaton sananhalkomisiin voidakseen oitis selittää mitä oli
tarkoittanut, ajoi hän ilman muuta tiehensä, koettaen itsekseen
miettiä, mitä sanaa hänen olisi ollut varmempi käyttää "eläväisen"
asemesta.
"Minä vien sinut yläkertaan ja näytän sinulle huoneesi, Rebekka",
sanoi Miranda. "Sulje tarkkaan jäljestäsi tämä ovi, johon on
kiinnitetty hyttysverkko; nyt ei vielä ole kärpästen aika, mutta on
parasta, että totut tähän jo alunpitäen. Ota mukaan tuo käärösi,
jottei sinun tarvitse tulla jälleen alas sitä noutamaan; käytä aina
päätä apunasi, niin säästät anturoitasi. Pyyhi jalkasi tähän
palmikoituun mattoon, ja ripusta aina hattusi ja päällystakkisi
alaeteiseen, kun kuljet siitä lävitse."
"Tämä on minun paras hattuni", sanoi Rebekka.

"No, ota se sitten mukaan ja pane se huoneesi vaatekaappiin.
Mutta enpä olisi luullut, että kukaan ottaa matkalle parhaan
hattunsa."
"Tämä on minun ainoa hattuni", selitti Rebekka. "Arkihattuni ei
ollut kyllin siisti, enkä minä voinut sen vuoksi ottaa sitä mukaan.
Fanny saa nyt kuluttaa sen loppuun."
"Pane päivänvarjosi eteisen kappiin."
"Pahastuisiko täti, jos minä otan sen huoneeseeni? Se tuntuisi
sentään varmemmalta."
"Täällä ei tiedetä mitään varkaista, ja vaikka tiedettäisiinkin, niin
enpä luulisi niiden juuri vaivautuvan sinun päivänvarjosi takia; mutta
tulehan nyt. Pane mieleesi, että sinun on aina kuljettava
takaportaita. Me emme käytä isoja portaita, jottei matto niissä
kuluisi. Ole varovainen käänteessä äläkä kompastu; tästä poikkeat
oikealle huoneeseesi. Kun olet pessyt kasvosi ja kätesi ja
kammannut hiuksesi, voit tulla alas; sitten me hiljalleen otamme
esiin sinun matkatavarasi ja järjestämme ne ennen illallista. Oletko
pannut puvun takaperin yllesi?"
Rebekka painoi leukansa alas ja katseli helminappeja, joiden rivi
koristi ylhäältä alas saakka hänen pientä litteätä rintaansa.
"Takaperin? Ahaa, minä ymmärrän! Ei, kyllä tämä on oikein. Kun
lapsia on seitsemän, ei kukaan ehdi niitä yhtäpäätä napittamaan —
ne saavat itse tehdä sen. Sen vuoksi meillä kaikilla on napit edessä.
Vaikka Mira on vasta neljännellä, on hänenkin pukunsa jo etupuolelta
napitettava."

Miranda ei sanonut tähän mitään lähtiessään pois ja sulkiessaan
oven jäljestään, mutta hänen silmäyksensä korvasivat sanat ja olivat
niitä kaunopuheisemmatkin.
Rebekka seisahtui keskelle lattiaa silmäten siinä ympärilleen.
Jokaisen huonekalun eteen oli kiinnitetty vahamaton kappale, ja
vuoteen vieressä oli kokoon kääritty pehmeä matto. Vuode oli
katettu valkoisella ripsureunaisella koristepeitteellä.
Kaikki oli siroa ja somaa, mutta huoneen katto oli paljon
korkeammalla kuin mihin Rebekka oli tottunut. Huone oli talon
pohjoisella sivustalla, ja ikkunasta, joka oli korkea ja kapea, näkyi
ulkohuonerakennuksia sekä lato.
Huone ei tehnyt Rebekan mieltä surulliseksi, sillä se oli
miellyttävämpi kuin heidän omat huoneensa Randallin talossa; ei hän
myöskään välittänyt näköalan puutteesta, eikä pitkä matka ollut
häntä rasittanut, koska hän ei tuntenut väsymystä; olosuhteiden
outous ei häntä pelottanut, sillä hän rakasti outoja ja uusia
kokemuksia; mutta jokin selittämätön mielenliikutus valtasi tytön, ja
hän laski päivänvarjonsa nurkkaan, riisui parhaan hattunsa ja viskasi
sen kaapin päälle piikkisian harjaksista punotut koristeet alaskäsin,
tempasi koristepeitteen vuoteesta ja heittäytysi siihen pitkäkseen
vetäen peitteen päänsä ylle.
Hetken kuluttua ovi aukeni hiljaa. Koputtaminen oli niitä
hienouksia, joita Riverborossa ei tunnettu, ja vaikka siitä olisikin
kuultu puhuttavan, ei kukaan olisi vaivautunut sellaiseen puuhaan
lapsen takia.
Miranda tuli sisälle, ja kun hänen katseensa kierteli tyhjää
huonetta, osui hän näkemään vuodepeitteestä muodostuneen

valkoisen ja liikehtivän meren, jossa laineet vuoroin nousivat
aallonharjaksi, vuoroin laskehtivat syviksi laaksoiksi.
"Rebekka!"
Sävy, jolla sana lausuttiin, sai sen kuulumaan siltä kuin se olisi
huudettu talonharjalta.
Tumma, pörröinen pää ja säikähtynyt silmäpari sukeltautuivat
näkyviin valkean peitteen alta.
"Sinäkö makaat siistissä vuoteessasi keskellä päivää, survot patjat
ja likaat pielukset tomuisine kenkinesi!"
Rebekka nousi jaloilleen syyllisen näköisenä. Tässä ei näyttänyt
mikään anteeksipyyntö auttavan. Hänen rikostaan oli mahdoton
selittää tai puolustella.
"Olen pahoillani, Miranda täti. Minusta tuntui niin oudolta; en tiedä
mikä minua vaivasi."
"Kas niin, jos saat saman vaivan uudelleen kovin pian, niin meidän
on otettava sen laatu selville. Järjestä vuoteesi kuntoon
silmänräpäyksessä, sillä Abias Flagg raahaa tänne parhaillaan matka-
arkkuasi, enkä salli millään ehdolla hänen nähdä huonetta tällaisessa
siivossa; hän levittäisi siitä jutun ympäri kyliä."
* * * * *
Kun herra Cobb oli samana iltana hoitanut hevosensa talliin, nosti
hän alleen keittiötuolin ja istahti vaimonsa viereen tuvan takapäässä
olevaan eteisloukkoon.

"Tänään, äiti, minä toin vaunuissani pienen Randallin likan tänne
Maplewoodista. Se on Sawyerin tyttöjen sukua ja jää heidän
luokseen asumaan", kertoi hän istuutuessaan ja ottaessaan
veistostyönsä käsille. "Hän on sen Aurelian tytär, joka karkasi Susan
Randallin pojan kanssa samoihin aikoihin kuin me asetuimme tänne."
"Onko se kuinkakin vanha, se tyttö?"
"Jotain kymmenen vuotta sillä lie ikää kaiketi, ja vähäinen se on
senkin ikäiseksi. Mutta armias isä, puheistaan päättäen se voisi olla
satavuotias! Kyllä minä löysin lämpimäni koettaessani vastailla
hänelle. Tämä se sitten on jo ihmeellisin kaikista kumman lapsista,
joita olen tavannut. Ei tämä mikään kaunis ole — kasvot pelkkinä
silminä. Mutta jos niiden silmien rinnalle joskus kasvaa vähän
muutakin ja jos tyttö vähän paisuu lihoissaan, niin saavatpa vainkin
ihmiset tirkistellä. Hohoi, äiti! Toivoisinpa, että sinä olisit saanut
kuulla hänen puheitaan."
"En ymmärrä, mitä juttelemista sellaisella letukalla voi olla oudolle
ihmiselle", vastasi rouva Cobb.
"Outo vai tuttu, se ei näytä hänelle liikoja merkitsevän. Hän voisi
jutella kaivonvivun tahi myllynkiven kanssa. Kai hän ennemmin olisi
puhellut itsekseen kuin ollut ääneti."
"Mitä hän sitten jutteli?"
"Haljetkoon, jos minä voin toistaa siitä ainoatakaan sanaa! Tyttö
pani minut niin ymmälle, että hukkasin kokonaan älyni. Sillä oli pieni
punainen päivänvarjo — kuin mikäkin nuken kalu — ja siinäkös se
riippui kiinni kuin takkiainen villasukassa. Minä neuvoin häntä
leväyttämään auki suojansa, kun aurinko niin paahtoi; mutta eipäs

— se voisi haalistua, sanoi tyttö ja kätki sen hameensa liepeisiin. 'Se
on minun rakkain kapistukseni', sanoi hän, 'mutta vaivaa ja huolta
siinä on hirveästi'. Näin hän juuri sanoikin, mutta siinä onkin kaikki,
minkä minä jaksan muistaa. 'Se on minulle rakkainta elämässä,
mutta siitä on huolta'." — Tässä herra Cobb nauroi ääneen ja viipotti
tuoliaan takakenoon huoneen seinää vasten. — "Oli hänellä joku
toinenkin juttu, mutta en taida muistaa sitä tarkalleen. Oli puhe
sirkusparaatista ja käärmeenlumoojasta, joka ajoi kultavaunuissa, ja
tyttö sanoi siitä naisesta: 'Hän oli niin verrattoman ihana, herra
Cobb, että häntä katsellessaan täytyi vain nieleskellä'. Tyttö tulee
tapaamaan sinua, muori, ja sittenhän näet ja kuulet itse. En käsitä,
kuinka hän tulee Miranda Sawyerin kanssa juttuun — poloinen!"
Samaa epäili enemmän tai vähemmän julkisesti koko Riverboro,
vaikkakin asiaa käsiteltiin kahteen suuntaan. Toiset arvelivat, että
Sawyerin tytöt olivat mahdottoman jalomielisiä ottaessaan Aurelian
lapsen kasvatettavakseen; toiset taas pelkäsivät, että tämä kasvatus
oli maksettava kalliilla hinnalla, joka ei ollut lainkaan oikeassa
suhteessa kasvatuksen todelliseen arvoon.
Rebekan ensimmäinen kirje äidilleen näytti osoittavan, että hän
kaikesta sydämestään yhtyi jälkimmäiseen mielipiteeseen.

REBEKAN MIELIPIDE
Rakas äiti!
Minä olen nyt kauniisti perillä kivitalossa. Minun pukuni ei
rypistynyt matkalla kovin pahoin, ja Jane täti auttoi minua
prässäämään sen jälleen. Minä pidän paljon herra Cobbista.
Hän pureksii tupakkaa, mutta hän osaa viskata sanomalehdet
ihan suoraan ihmisten oville. Istuin vähän aikaa ulkona
kuskinpukilla hänen vieressään, mutta menin jälleen sisään
vaunuihin, ennen kuin me tultiin Miranda tädin talon lähelle.
En olisi mielelläni istunut sisällä, mutta ajattelin, että sinä
halusit sitä. Miranda on niin kovin pitkä sana, ja sen tähden
kirjoitan sunnuntaikirjeissäni mieluummin vain M. täti ja J.
täti. Minä sain J. tädiltä sanakirjan, ja siitä minä saan katsoa
kuinka kaikki konstikkaat sanat oikeastaan kirjoitetaan. Se vie
aikaa, ja minä olen iloissani siitä, että ihmiset osaavat puhua
ilman että heidän tarvitsee pysähtyä tavailemaan
oikeinkirjoitusta. On paljon helpompaa puhua kuin kirjoittaa,
ja puhuminen on paljon hauskempaa. Tämä kivitalo on juuri
sellainen kuin sinä olet kertonutkin. Vierashuone on niin
näpsä, että sen ovesta sisään kurkistaessaan tuntee kutitusta
ruumiissaan. Ja kaikki kapistukset ovat myös hienoja ja kaikki

huoneet, mutta täällä ei ole mukava istua missään muualla
kuin kyökissä. Se kissakin on vielä täällä, mutta ne eivät anna
sen pitää poikasiaan, eikä sen kanssa voi leikkiä, kun se on jo
niin vanha. Hanna sanoi minulle kerran, että sinä karkasit
täältä isän kanssa, ja minä arvaan, että se oli hauskaa. Jos M.
täti karkaisi tiehensä, niin luulen, että minä voisin kyllä asua
täällä J. tädin luona. Hän ei kammoksu minua niin pahasti
kuin täti M. Sano Markille, että hän voi saada minun
värilaatikkoni, mutta minä tahtoisin, että hän säästäisi
punaista väriä. Sillä eihän tiedä, koska minä tulen kotiin
jälleen. Minä toivon, etteivät Hanna ja John kyllästy
hoitamaan minun askareitani.
S
i
n
u
n
u
s
k
o
l
l
i
n
e
n
y
s
t

ä
v
ä
s
i
R
e
b
e
k
k
a
.
J.K. — Ole kiltti ja anna tämä runo Johnille, sillä hän pitää
minun runoudestani silloinkin, kun se ei ole ihan täysin
mainiota. Nämä värssyt eivät ole oikein hyviä, mutta ne ovat
tosia, ja koska sinä karkasit täältä, niin toivon, ettet sinä
loukkaannu niihin.
        Tää talo synkkä, kolkko on
        Ja ikävä ja valoton
            K uin hauta vain.
        Ja asujat sen, kuolleet me
        K uin serraphiimit olemme,
            P ois autuus vaan.
        K ai enkelitkin nukkuneet
        Jo o vat, koska hyljänneet
            He o vat mun.

        K un olisin taas kotonain,
        Siel l' vaivattu ei mua ain.
            Ah k oti, oi!
J.K. uudelleen. — Minä käytin tähän mallina erästä runoa,
jonka minä olen lukenut jostakin kirjasta, mutta minun on
ollut vaikea saada tätä sujumaan. Näethän, että sanat "vain"
ja "vaan" eivät oikein soinnu keskenään, ja että "mun" ja "oi"
ovat kaikkea muuta kuin loppusointuja. Minä kirjoitinkin sen
vuoksi runon uudestaan. Nyt se ei enää ilmaise yhtä tarkasti
minun ajatuksiani, mutta minä luulen, että se muuten on
sirompi. Anna parempi näistä runoista Johnille, sillä hän
säilyttää minun runojani samassa laatikossa, missä hänellä on
linnunmunia. Tämä taitaa olla parempi:
Sunnuntaiajatuksia
              Kirjoi ttanut
           Rebekka Rowena Randall.
        K uinka synkeä tää talo on,
        S e haudankolkko, valoton
             On ainiaan.
        Ja asujat sen, kuolleet me
        K uin serafiimit olemme,
             P ois autuus vaan.
        Myös enk elit, kai nukkuu ne
        K osk' eivät mua suojele.
             V oi mua, voi!

        T aas kaipaan pientä kotiain,
        Ni in paljon rakkautta ain
             S e mulle soi.
Rakas äiti, minä vapisen mielipahasta tänä aamuna. Näin
sanoo Cora, tohtorin rouva, jonka anoppi on hänelle yhtä tyly
ja armoton kuin M. täti on minulle. Toivoisin, että Hanna olisi
tullut tänne minun sijastani, sillä häntä he halusivat ja hän on
parempi ihminen kuin minä eikä hän ole niin suulas
vastustelemaan kuin minä olen. Onkohan siellä jäljellä yhtään
palasia siitä kankaasta, josta minun keltainen karttuunipukuni
on tehty? J. täti tarvitsisi sitä kangasta sen verran, että saisi
muutetuksi minun puseroni takaanapitettavaksi, sillä minä
näytän nyt liian ulkomaalaiselta. Riverborossa ovat muodit
hyvin kauniita ja ne puvut, joita täällä näkee
hartauskokouksissa, ovat oikein elegantteja, paljon hienompia
kuin Temperancessa.
        Tääl l' loistoa ja hienoutta on
        ja elo ihmisten n huoleton,
        Mut ta minä pääni kätken käsiini,
        K un kaipaan armahaiseen kotiini.
Koulu on oikein mainio. Tämä opettaja osaa vastata
useampiin kysymyksiin kuin Temperancen opettaja, mutta ei
tämäkään kaikkeen mitä minä kysyn. Minä olen etevämpi kuin
kaikki koulun tytöt paitsi yksi, mutta en niin etevä kuin kaksi
poikaa. Emma Jane laskee yhteen ja vähentää päässään
niinkuin salama ja osaa oikeinkirjoitusopin ihan ulkoa, mutta
ei hänen päässään ole mitään ajatuksia. Hän on kolmannella
luokalla, mutta hän ei pidä kertomuksista, joita on kirjoissa.

Minä olen kuudennella, mutta kun en minä osaa seitsemän
kertomataulua, niin neiti Dearborn uhkaa panna minut
lastenluokalle, jolla on kaksi pientä kaksosta, Elias ja Elisa
Simpson.
Mun sieluni on tästä murheissaan, vain kaksosiin
nyt minut kiedotaan. Ma Coran lailla olen onneton, ja
mahdoton mun tätä kestää on.
Minä koetan saada oikeinkirjoituspalkinnon, mutta pelkään,
ettei se onnistu. En minä siitä välittäisikään, mutta
runoudessa väärin tavaaminen on kauheata. Kun minä näin
viime sunnuntaina sanakirjassa serafiimin, niin minua hävetti,
että olin kirjoittanut serraphiimi. Mutta tätä ei voinut
arvatakaan, vaikka niitä on muita pitkiä ulkomaalaisia sanoja,
jotka tavaavat itse itsensä. Neiti Dearborn sanoo, ettei pidä
käyttää sellaisia sanoja, joita ei osaa tavata, ja että jos
serafiimi tuntuu vaikealta, niin pitää sanoa enkeli, mutta eivät
enkelit ole lainkaan samoja kuin serafiimit. Serafiimit ovat
hohtavan valkoisia ja niillä on isommat siivet ja ne ovat
vanhempia ja ennen kuolleita kuin enkelit, jotka ovat kuolleet
ihan äsken ja saavat olla taivaassa kauan aikaa suuren
valkoisen valtaistuimen ympärillä ennen kuin kasvavat
serafiimeiksi.
Minä neulon ruskeita puuvillaleninkejä joka iltapäivä sillä
aikaa kuin Emma Jane ja Simpsonin lapset ovat talosilla tai
juoksevat tukkilautalla, kun heidän äitinsä eivät näe sitä.
Heidän äitinsä pelkäävät heidän hukkuvan ja M. täti pelkää
että minä kastelen vaatteeni, ja sen tähden en minäkään saa
mennä tukeille. Minä saan leikkiä puoli viidestä illalliseen ja

vähän aikaa illallisen jälkeen ja lauantaina iltapäivällä. On
hauskaa, että meidän lehmämme on saanut vasikan ja että se
on kirjava. Nyt tulee paljon omenoita ja heiniä ja sinä ja John
tulette iloisiksi ja me voimme maksaa kiinnitystä vähän
enemmän. Neiti Dearborn kysyi meiltä mikä on kasvatuksen
tarkoitus ja minä sanoin, että minun kasvatukseni
tarkoituksena on auttaa minua maksamaan meidän
kiinnityslainaamme. Opettaja sanoi sen M. tädille ja täti pani
minut neulomaan ylimääräisesti rangaistukseksi sillä hän
sanoo että kiinnitys on häpeällistä niinkuin varastaminen ja
tuhkarokkokin ja nyt tietää koko kylä että meidän talossamme
on kiinnitys. Emma Jane ei ole kiinnitetty eikä Richard Caster
eikä tohtori Winship mutta Simpsonit ovat.
Nouse nyt oi sieluni, kiinnitys tyhjäks tee. Siitä sua
äitisi ja siskos kiittelee.
    Pane paino tavulle ni sanassa kiinnitys sillä muuten runo ei
    oikein suju.
                                    Sinua r akastava pieni ystäväsi
                                               Rebekka.
Rakas John!
Muistathan kuinka se uusi koira puri köyttään ja huusi kun
me suljimme sen latoon. Minä olen ihan niinkuin se koira,
vaikka lato onkin kivitalo ja vaikka minä en voi purra Miranda
tätiä sillä minun täytyy olla hänelle kiitollinen ja kasvatus on
minun hyödykseni ja auttaa teitä maksamaan kiinnitystä kun
me kasvamme isoiksi.

S
i
n
u
a
r
a
k
a
s
t
a
v
a
P
e
k
k
a
s
i
.

TIEDON POLKUJA
Rebekka oli saapunut kivitaloon perjantaina, ja seuraavana
maanantaina hänen kasvatuksensa alkoi Riverboro Centren koulussa,
jonne oli mailin matka hänen tätiensä asunnosta. Miranda Sawyer
lainasi erään naapurin hevosen sekä vaunut, ajoi tytön seurassa
koululle ja keskusteli opettajan, neiti Dearbornin kanssa valiten
oppikirjoja ja ylipäänsä järjestellen tytön alkumatkaa sillä polulla,
jonka oli määrä johtaa tiedon pohjattomille lähteille.
Tämän ensimmäisen aamun jälkeen Rebekka teki koulumatkansa
jalkaisin. Tätä päivän ohjelman osaa hän rakasti. Milloin sää oli
kaunis eikä kaste ollut liian runsasta, kulki hän metsän halki johtavaa
oikopolkua. Hän poikkesi maantieltä ryömien setä Woodmanin
veräjän teljen alitse, ajoi tieltään rouva Carterin lehmät ja kulki
lyhytruohoisen hakamaan poikki pitkin selväksi sotkettua
jalkapolkua, joka kiemurteli ikään kuin läpi villin puutarhan, joka oli
täynnä voikukkia, putkiloita, sananjalkoja sekä valtavia
kallioimarrelehtoja. Hän juoksi alas pitkin loivaa rinnettä, kulki kiveltä
kivelle hyppien yli pienen metsäpuron ja säikytti unisia sammakoita,
joita sillä kohtaa aina oli tirkistelemässä ja pilkistelemässä vasten
aamuaurinkoa. Sitten alkoi "metsätaival", jossa tytön jalat hyppelivät
liukkaalla havunneulamatolla; "metsätaival", joka oli tulvillaan

kasteesta välkkyviä aamuyllätyksiä, — sienet helottivat punaisina ja
kullankarvaisina, työntyen esiin maassa lahoavien puunrunkojen
keskeltä. Ne olivat kauniita, yhden ainoan yön tuotteita. Siellä täällä
näkyi pieni mättäikkö ihmeellisiä vahanvärisiä "intiaanipiippuja", joita
oli työläs havaita siksi varhain, ettei vahingossa sotkenut niitä
mäsäksi. Metsän kuljettuaan tyttö kapusi aidan yli johtavat
jalkaportaat ja tuli rehevälle niitylle, kulki vielä parista veräjästä ja
saavutti sitten jälleen maantien oikaistuaan melkein puolen mailia.
Kuinka ihastuttavaa tällainen vaellus olikaan! Rebekka painoi
kielioppiaan ja laskukirjaansa vasten rintaansa siinä iloisessa
tunnossa, että läksyt sujuivat hyvin. Oikeassa kädessään hän kiikutti
eväsmyttyään hyvillään ajatellen, että siinä oli pari keksikorppua,
joille oli sivelty voita ja siirappia, kappale kuivaa piparkakkua,
munkkeja ja rasiallinen kermavanukasta. Kulkiessaan hän lausuili
"kappaletta", joka hänen oli esitettävä seuraavan perjantain
iltapuolella:
    "Soturi nuori Algierissa kuolemahan käy:
    ei hoitajata haavoilleen, naiskyyneltä ei näy."
Kuinka häntä miellyttikään runon poljento ja tunnesisältö! Kuinka
värähtelikään hänen äänensä joka kerta, kun hän toisti kertosäkeen:
    "Mut Bingen, armas Bingen,
          si t' emme enää nää!"
Tämä kuului hänen korvissaan ihanalta aina kun hänen
kyynelinen, kirkas äänensä kaiutti näitä sanoja halki väräjöivän
aamuilman. Toinen hänen varhaisia lempirunojaan oli seuraava
(sekin peräisin lasten lukukirjasta, jotka olivat Rebekan ainoina
lähteinä hänen ensin tutustuessaan runouden suureen maailmaan):

Welcome to our website – the ideal destination for book lovers and
knowledge seekers. With a mission to inspire endlessly, we offer a
vast collection of books, ranging from classic literary works to
specialized publications, self-development books, and children's
literature. Each book is a new journey of discovery, expanding
knowledge and enriching the soul of the reade
Our website is not just a platform for buying books, but a bridge
connecting readers to the timeless values of culture and wisdom. With
an elegant, user-friendly interface and an intelligent search system,
we are committed to providing a quick and convenient shopping
experience. Additionally, our special promotions and home delivery
services ensure that you save time and fully enjoy the joy of reading.
Let us accompany you on the journey of exploring knowledge and
personal growth!
ebookfinal.com

Current Topics in Developmental Biology Vol 75 1st Edition Gerald P. Schatten (Ed.)

About This Presentation

Slide Content

Tags

Categories

Download

Quick Actions

Statistics

Related Slideshows

Current Topics in Developmental Biology Vol 75 1st Edition Gerald P. Schatten (Ed.)

About This Presentation

Slide Content

Slide 1

Slide 2

Slide 3

Slide 5

Slide 7

Slide 8

Slide 9

Slide 10

Slide 11

Slide 12

Slide 13

Slide 14

Slide 15

Slide 16

Slide 17

Slide 18

Slide 19

Slide 20

Slide 21

Slide 22

Slide 23

Slide 24

Slide 25

Slide 26

Slide 27

Slide 28

Slide 29

Slide 30

Slide 31

Slide 32

Slide 33

Slide 34

Slide 35

Slide 36

Slide 37

Slide 38

Slide 39

Slide 40

Slide 41

Slide 42

Slide 43

Slide 44

Slide 45

Slide 46

Slide 47

Slide 48

Slide 49

Slide 50

Slide 51

Slide 52

Slide 53

Slide 54

Slide 55

Slide 56

Slide 57

Slide 58

Slide 59

Tags

Categories

Download

Quick Actions

Statistics

Related Slideshows

Earthquakes_Type of Faults_Science G8.pptx

Quiz #1 Science 10 in the first quarter for jhs

Astronomy history from long ago till doday

Great history of astronomy from long ago till today

EARTHQUAKE-DRILL.powerpoint.............

History of astronomy from old times to the present times