— Niin kyllä olemme, vastasi Juhana. Ja minä luulen, että Jumalan
avulla tulemme olemaan tyytyväiset toisiimme. Ja jos joku erehdys
sattuisi tulemaankin, joka voi etenkin ensi alussa pikemmin
tapahtua, kun emme vielä tarkemmin tunne toistemme luonnetta,
niin se pitää paikalla oikastaman, ettei penseys pääsisi meidän
välillemme. Ja muuten tulee meidän huolellisesti kavahtaa, ettemme
keskinäisiä asioitamme koskaan puhu kenellekään, jottei kukaan
kielineen pääsisi meidän välillemme, eikä valehdella toisillemme.
Meidän tulee kumpaisenkin luottaa toisiimme ja uskoa toistamme
niin kuin itseämme. Meidän tulee, rakkaani, aina se muistaa, että
vasta yhdessä me olemme kokonaisuus vaan erikseen puoliskot. Jos
me nämä kaikki pidämme, niin Jumalan avulla me olemme aina
onnelliset.
Kaisa sanoi mielellänsä noudattavansa näitä aatteita. Sitten hän
kertoi laveasti, kuinka hän hamasta siitä ajasta, kun hän rupesi
avioliittoasiaa ymmärtämään, aina toivoi pääsevänsä Juhanan
vaimoksi. Ja siitä syystä hän tuli sellaiseen käsitykseen, että Jumala
on heidät yhteen luonut, ja siksi hän on iloiten mennyt Juhanalle niin
kuin Jumalan määräämälle omalle miehelleen.
Samat sanat kertoi Juhana, ja niin he vakuuttivat toinen
toisellensa, että heidät on Jumala luonut yhdeksi parikunnaksi.
Sitten Kaisa kertoi, kuinka häntä neuvottiin taikatempuilla valtaa
anastamaan, mutta ei hän voinut eikä tahtonut sellaisia syntisiä
neuvoja vastaanottaa vaan sanoi tyytyvänsä siihen, mitä Jumala
näkee hyväksi hänelle siinä säädyssä sallia ja osaksi antaa.
— Sinä, armaani, ansaitset kaksinkertaisesti minun rakkauteni, kun
sinä niin ylevämielinen olet, vastasi Juhana. Minä, suoraan sanoen,
olen taikuutta inhonnut hamasta siitä ajasta, kun pappilan maisterilla