(eBook PDF) An Introduction to Human Services 8th Edition

Read Anytime Anywhere Easy Ebook Downloads at ebookluna.com
(eBook PDF) An Introduction to Human Services 8th
Edition
https://ebookluna.com/product/ebook-pdf-an-introduction-to-
human-services-8th-edition/
OR CLICK HERE
DOWLOAD EBOOK
Visit and Get More Ebook Downloads Instantly at https://ebookluna.com

Instant digital products (PDF, ePub, MOBI) available
Download now and explore formats that suit you...
Theory, Practice, and Trends in Human Services: An
Introduction 6th Edition (eBook PDF)
https://ebookluna.com/product/theory-practice-and-trends-in-human-
services-an-introduction-6th-edition-ebook-pdf/
ebookluna.com
(eBook PDF) The Past in Perspective: An Introduction to
Human Prehistory 8th Edition
https://ebookluna.com/product/ebook-pdf-the-past-in-perspective-an-
introduction-to-human-prehistory-8th-edition/
ebookluna.com
(eBook PDF) Human Societies: An Introduction to
Macrosociology 12th Edition
https://ebookluna.com/product/ebook-pdf-human-societies-an-
introduction-to-macrosociology-12th-edition/
ebookluna.com
(Original PDF) Crowley's An Introduction to Human Disease
10th Edition
https://ebookluna.com/product/original-pdf-crowleys-an-introduction-
to-human-disease-10th-edition/
ebookluna.com

(eBook PDF) Cyberpsychology: An Introduction to Human-
Computer Interaction 2nd Edition
https://ebookluna.com/product/ebook-pdf-cyberpsychology-an-
introduction-to-human-computer-interaction-2nd-edition/
ebookluna.com
(eBook PDF) Introduction to Accounting: An Integrated
Approach 8th Edition
https://ebookluna.com/product/ebook-pdf-introduction-to-accounting-an-
integrated-approach-8th-edition/
ebookluna.com
Cardiology-An Integrated Approach (Human Organ Systems)
(Dec 29, 2017)_(007179154X)_(McGraw-Hill) 1st Edition
Elmoselhi - eBook PDF
https://ebookluna.com/download/cardiology-an-integrated-approach-
human-organ-systems-dec-29-2017_007179154x_mcgraw-hill-ebook-pdf/
ebookluna.com
The Cultural Landscape: An Introduction to Human Geography
13th Edition (eBook PDF)
https://ebookluna.com/product/the-cultural-landscape-an-introduction-
to-human-geography-13th-edition-ebook-pdf/
ebookluna.com
(eBook PDF) The Cultural Landscape: An Introduction to
Human Geography 12th Edition
https://ebookluna.com/product/ebook-pdf-the-cultural-landscape-an-
introduction-to-human-geography-12th-edition/
ebookluna.com

Roles and Activities of the Human Service Professional
The Generalist
Activities of the Human Service Professional
CLASSIFIEDADS
CHAPTER2A History of Helping30
Early History: A Summary
ELIZABETHANPOORLAWS
Human Services in the United States: Colonial America
The 19th Century: A Time of Change
Social Philosophies
Internet Exercise
Probation
Treatment of People with Mental Illness
Child Welfare
Reform Movements
INTERNATIONALFOCUS:MENTALHEALTH INDEVELOPINGCOUNTRIES
Early 20th Century: New Directions
Seeds of the Mental Health Movement
ANASYLUM IN1902
Increased Federal Involvement
Mid-20th Century: Focus on Mental Health
Serving Those in Need
The Human Service Movement
Late 20th Century: Additional Developments in Service Delivery
Dismantling the Welfare System
Welfare Reform
Policies and Procedures
EXPLORING THEWEB FORMOREINFORMATION
Evaluation of Welfare Reform
Managed Care
The Influence of Managed Care
Managed Care and the Human Service Professional
Legislative Changes in the 21st Century
THEAFFORDABLECAREACT
A Final Thought
CHAPTER3Human Services Today64
Settings for Human Service Delivery
Community-Based Services: Outreach to Those in Need
Community-Based Services: Outreach and Wraparound Services
YOUTH INNEED
viC ONTENTS
Copyright 2015 Cengage Learning. All Rights Reserved. May not be copied, scanned, or duplicated, in whole or in part. Due to electronic rights, some third party content may be suppressed from the eBook and/or eChapter(s).
Editorial review has deemed that any suppressed content does not materially affect the overall learning experience. Cengage Learning reserves the right to remove additional content at any time if subsequent rights restrictions require it.

MEETINGCHILDREN’SNEEDS INSCHOOL:SERVINGBURUNDIAN
IMMIGRANTS
Internet Exercise
Human Services in Rural Areas
Human Services and the Military
The Impact of Technology
Communication
Information Management
Providing Services to Clients
EXPLORING THEWEB FORMOREINFORMATION
Professional Development
The International Dimension
Challenges in International Human Services
INTERNATIONALFOCUS:ALIBERIANREFUGEE
Influences on the United States
Trends in Human Services
INTERNATIONALFOCUS:TEACH AMAN TOFISH
Aging in America
EXPLORING THEWEB FORMOREINFORMATION
An Emphasis on Diversity
The Changing Workplace
New Roles and Skills for Clients and Helpers
A Climate of Partisanship
CHAPTER4Models of Service Delivery100
The Medical Model
Definition
INTERNATIONALFOCUS:MODELS OFSERVICEDESIGN
History
PHILIPPEPINEL
Internet Exercise
EXPLORING THEWEB FORMOREINFORMATION
Case Studies
The Public Health Model
Definition
History
WHAT’SNEW INHEALTHYPEOPLE2020?
Case Studies
The Human Service Model
Definition
Philosophy
Case Study
CONTENTS vii
Copyright 2015 Cengage Learning. All Rights Reserved. May not be copied, scanned, or duplicated, in whole or in part. Due to electronic rights, some third party content may be suppressed from the eBook and/or eChapter(s).
Editorial review has deemed that any suppressed content does not materially affect the overall learning experience. Cengage Learning reserves the right to remove additional content at any time if subsequent rights restrictions require it.

PART IICLIENTS ANDHELPERS INHUMANSERVICES131
CHAPTER5The Client133
The Whole Person
Perceptions of Client Problems
Defining Problems
Understanding Client Problems
EXPLORING THEWEB FORMOREINFORMATION
INTERNATIONALFOCUS
Case Study
Clients as Individuals, Groups, and Populations
EXPLORING THEWEB FORMOREINFORMATION
Getting Help
Internet Exercise
Ways of Getting Help
GETTINGHELP:LOCATESERVICES
Barriers to Seeking Help
The Client’s Perspective
Client Expectations
GETTINGHELP
Client Evaluations of Services
ACLIENTSPEAKS
CHAPTER6The Human Service Professional168
Who Is the Helper?
Motivations for Choosing a Helping Profession
Values and Helping
AMANDANALLS—EXPERIENCINGIRAQ AS AMILITARYOFFICER
Characteristics of the Helper
APRACTITIONER’SVIEW OFHELPING
Typology of Human Service Professionals
Categories of Helpers
The Human Service Professional
Other Professional Helpers
Nonprofessional Helpers
Human Service Roles
Providing Direct Service
Performing Administrative Work
Working with the Community
Working as a Cultural Broker
Frontline Helper or Administrator
EXPLORING THEWEB FORMOREINFORMATION
Internet Exercise
Case Study
viiiC ONTENTS
Copyright 2015 Cengage Learning. All Rights Reserved. May not be copied, scanned, or duplicated, in whole or in part. Due to electronic rights, some third party content may be suppressed from the eBook and/or eChapter(s).
Editorial review has deemed that any suppressed content does not materially affect the overall learning experience. Cengage Learning reserves the right to remove additional content at any time if subsequent rights restrictions require it.

PART IIITHEPRACTICE OFHUMANSERVICES199
CHAPTER7The Helping Process201
The Nature of the Helping Process
The Helping Relationship
Stages of the Helping Process
INTERNATIONALFOCUS:MOTHERTERESA AND THEMISSIONARIES OF
CHARITY
CARLROGERS ANDCLIENT-CENTEREDTHERAPY
An Introduction to Helping Skills
Nonverbal Messages
Verbal Messages
Listening and Responding
Working with Groups
ACLIENTSPEAKS
Skills for Challenging Clients
Culturally Different Clients
The Reluctant or Resistant Client
Internet Exercise
The Silent Client
The Overly Demanding Client
The Unmotivated Client
Intervention Strategies
Motivational Interviewing
Crisis Intervention
EXPLORING THEWEB FORMOREINFORMATION
Resolution-Focused Brief Therapy
CHAPTER8Working Within a System236
The Agency Environment
Mission and Goals
Structure
HELPWANTED:ACASEMANAGER
Resources
The Community Context
Using Available Services
Referral
HOMEHEALTHSERVICES
Internet Exercise
Building an Information Network
Knowing the Formal and Informal Networks
Challenges in Day-to-Day Human Service Work
Allocation of Resources
Paperwork Blues
CONTENTS ix
Copyright 2015 Cengage Learning. All Rights Reserved. May not be copied, scanned, or duplicated, in whole or in part. Due to electronic rights, some third party content may be suppressed from the eBook and/or eChapter(s).
Editorial review has deemed that any suppressed content does not materially affect the overall learning experience. Cengage Learning reserves the right to remove additional content at any time if subsequent rights restrictions require it.

Turf Issues
Encapsulation, Burnout, and Vicarious Trauma
Professional Development
Promoting Change in a Dynamic World
Developing Services in Response to Human Needs
INTERNATIONALFOCUS:WORLDBANK:GENDEREQUITY ASSMART
ECONOMICS
Organizing to Promote Community Change
WEBSOURCES
Using a Model of Client Empowerment
INTERNATIONALFOCUS:DISHAKENDRA
CHAPTER9Human Services and Ethical Practice269
Ethical Considerations
Codes of Ethics
WEBSOURCES
Competence and Responsibility
ETHICALPRINCIPLES OFPSYCHOLOGISTS:AMERICANPSYCHOLOGICAL
ASSOCIATION
ETHICALSTANDARDS FORSOCIALWORKERS
Confidentiality
Clients’Rights
CODE OFPROFESSIONALETHICS FORREHABILITATIONCOUNSELORS:
C
ONFIDENTIALITY AMERICANCOUNSELINGASSOCIATIONCODE OFETHICS ANDSTANDARDS OF
PRACTICE
Ethical Standards of Human Service Professionals
Ethical Decision Making
ETHICALSTANDARDS OFHUMANSERVICEPROFESSIONALS
Internet Exercise
GLOSSARY
INDEX
x C ONTENTS
Copyright 2015 Cengage Learning. All Rights Reserved. May not be copied, scanned, or duplicated, in whole or in part. Due to electronic rights, some third party content may be suppressed from the eBook and/or eChapter(s).
Editorial review has deemed that any suppressed content does not materially affect the overall learning experience. Cengage Learning reserves the right to remove additional content at any time if subsequent rights restrictions require it.

PREFACE
In writing the first seven editions of this book, our goal was to offer students and
human service educators a textbook choice devoted entirely to human services—
not psychology, sociology, or social work. We addressed the definition of the
termhuman servicesin its broadest sense and described a variety of clients, the
generalist human service professional, and the interaction between helper and cli-
ent. We approached human services as a profession that continues to grow and
develop. Our goals remain the same for this eighth edition ofAn Introduction to
Human Services, but we have revised the book in ways that we believe improve it.
Our revisions are based upon the feedback we received from faculty and stu-
dents during the review process. Many other revisions resulted from our own
research and teaching; they document the changing face of the environment in
which human services are delivered. Finally, we were guided by the changes that
are occurring in our world, such as the shifting demographics, the periods of eco-
nomic turmoil, the emergence of new client groups, the increasing importance of
the global community, and ever-developing technologies. Throughout the text we
emphasize and address the cultural dimensions of human services and clients.
Part I describes human services. The focus of Chapter 1 continues to be the
principles that define human services. We revised the case of Almeada and baby
Anne to better represent the human service delivery system and climate that exists
today. Chapter 2 combines a history of helping with an update on current chal-
lenges facing the helping professions, a combination that allows thoughtful integra-
tion of human services into a long-standing historical context with developments
to the present time. Unfortunately, many of the current challenges remain unre-
solved at this writing. Chapter 3 examines the influences on human services
today: technology, the international dimension, the changing workforce, and diver-
sity. This chapter reflects the impact that these influences continue to have on
xi
Copyright 2015 Cengage Learning. All Rights Reserved. May not be copied, scanned, or duplicated, in whole or in part. Due to electronic rights, some third party content may be suppressed from the eBook and/or eChapter(s).
Editorial review has deemed that any suppressed content does not materially affect the overall learning experience. Cengage Learning reserves the right to remove additional content at any time if subsequent rights restrictions require it.

human services. Chapter 4 concludes Part I by introducing three models that con-
tribute to our understanding of human services. Updated case studies illustrate
each model, and a final case study helps students integrate the three models. The
human service model is expanded to include a strengths perspective, an approach
that we believe captures the spirit and commitment of human services.
Part II focuses on the participants in the delivery of human services—the helper
and the client—and includes new information about client populations. Chapter 5
adds a new discussion about wellness and strengths-based helping and the feminist
perspective. Chapter 6 explores the identity of the human service professional.
Part III addresses the delivery of human services. Chapter 7 introduces the
helping process. Motivational interviewing, crisis intervention, and resolution-
focused brief therapy illustrate the helping strategies used by human service profes-
sionals. These three approaches to helping seem particularly relevant today in light
of the incidence of natural disasters and traumatic events, and the challenges the
economic downturn presents. Chapter 8 reviews the environment in which human
service delivery occurs and presents practical information about organizations, mis-
sions, and job descriptions. This emphasis on the agency setting includes a descrip-
tion of the day-to-day challenges of human service delivery. Chapter 9 continues to
focus on the ethical issues that permeate human service work.
FEATURES
Two unique features of the textbook remain. The first is that the textbook continues
to be introductory rather than encyclopedic. It presents the basic information that
future helping professionals need to know about the human service field and pro-
vides the foundation for the further study of helping techniques, different client
populations, emerging human problems, and the ethical dilemmas that inevitably
occur. We believe the inclusion of resources for further study is also necessary given
how rapidly changes are occurring in our world. We hope the resources here will be
useful tools to help students expand their worldview, appreciate different cultural
perspectives, and reflect on the knowledge and skills they are acquiring.
What students think and how they learn are important to us. Our own stu-
dents tell us how much they like case studies, films, DVDs, and other materials
that make concepts and events come alive for them. This information has led to a
revision ofIntroduction to Human Services: Cases and Applications. It is a com-
panion text that provides the case studies, practitioner voices, and application
opportunities that make introductory concepts meaningful. Its chapters parallel
those in this text so content is reinforced.
We think this eighth edition retains the best of previous editions, such as the inter-
national focus, the resources, and the examples and vignettes. Video resources available
on the book’s CourseMate will facilitate the mastery of important human service con-
cepts and skills. We hope to hear from you about your experiences with this edition.
THE EIGHTH EDITION
We would like to highlight salient features and revisions to this text that we
believe will enhance student learning about human services and human service
xiiP REFACE
Copyright 2015 Cengage Learning. All Rights Reserved. May not be copied, scanned, or duplicated, in whole or in part. Due to electronic rights, some third party content may be suppressed from the eBook and/or eChapter(s).
Editorial review has deemed that any suppressed content does not materially affect the overall learning experience. Cengage Learning reserves the right to remove additional content at any time if subsequent rights restrictions require it.

delivery. Every chapter ofAn Introduction to the Human Serviceshas been revised
and updated with a new chapter structure, the latest information, new case exam-
ples, and more. The chapter structure includes Self-Assessment sections at the end
of each chapter to help students measure their comprehension after reading. A
“Want to Know More?”section, also at the end of each chapter, provides students
with resources for further study. We revised the content and format of the Web
exploration boxes to help students find the most current sites that describe the
topics relevant to the text material. Finally, the revised Key Terms and References
sections ensure that students are learning from the most current material in the
discipline.
New case examples have been added to several chapters, and many that
appeared in previous editions have been updated with relevant new information.
Case studies were revised to reflect the current context in which human service
occurs. For example, the case of Susan and Ted is written in clearer language to
make the case easier to follow. The case describes problems so complex that use
of all three models of service delivery must be integrated to address all of their pro-
blems. The case represents what we now know about mental health and substance
abuse issues, as well as the influence of the economic downturn. The first-person
accounts introduce how individuals deliver services. In Chapter 3, Cathy Hamlin
writes about what she learned during her human service work in Angola. Allison
Anders, also in Chapter 3, shares information about her work with Burundian ref-
ugee children and parents in a city school setting. In Chapter 6, Amanda Nalls
describes her experience as a military personnel officer in Iraq, and Ellen Carruth
recounts her experience working with the persistently mentally ill.
Additional revisions focus on four dimensions of human services: multicul-
tural, current trends and issues, service delivery, and development of the profes-
sion. The changes of each of the four dimensions are integrated into the text and
cases to present a holistic picture of a dynamic field.
In this edition there is a continued emphasis on the multicultural dimensions of
human service delivery. This includes additions to Almeada’s case, introduction to
World Bank efforts to advocate for gender equity in developing countries, and
information about Native American traditional healing as a form of helping inter-
ventions. Many of the cases in the text were revised to capture the multicultural
characteristics of helpers, clients, and the helping process. We provide concrete
strategies for developing a cultural competence and working with clients from
other cultures.
Current trends and events also framed revisions to each chapter. Human ser-
vice delivery exists within a political, economic, and social context that is continu-
ally changing. For example, to capture these new trends, we moved the managed
care section from Chapter 3,“Human Services Today,”to Chapter 2,“A History
of Human Services,”reflecting the acceptance of managed care in service delivery.
We revised our discussion of welfare reform, added a section on political partisan-
ship, discussed the influence of President Obama and his administration on the
delivery of human services, expanded our description of homelessness, and inte-
grated the influence of the economic downturn into text and cases. We described
the changing workplace and outlined how these changes create challenges for
human service agencies and clients served.
PREFACExiii
Copyright 2015 Cengage Learning. All Rights Reserved. May not be copied, scanned, or duplicated, in whole or in part. Due to electronic rights, some third party content may be suppressed from the eBook and/or eChapter(s).
Editorial review has deemed that any suppressed content does not materially affect the overall learning experience. Cengage Learning reserves the right to remove additional content at any time if subsequent rights restrictions require it.

A number of changes relate to service delivery. We included a section on evi-
dence-based practice and how it influences human service work, expanded the focus
on strengths-based practice (as a part of the human service model), highlighted the
importance of outreach, and provided additional information about issues of chil-
dren and youth and military veterans and their families. Attention to wraparound
services updates service delivery strategies. We also revised the various perspectives
in which students might view clients. To do so, we revised the concept of lifespan
development, in particular adult development, and we broadened considerations of
client issues and challenges beyond a problems perspective. In addition, a wellness
model and a feminist perspective add ways of viewing clients and their needs.
Finally, there is information in the text reflecting professional changes such as
the new effort to credential human service professionals. In addition, we focused
on helping students gain a clearer view of the roles and responsibilities of the
human service professional. First, we describe how values and personal characteris-
tics of the helper influence the helping process. Second, we simplified the discus-
sion of the typology of helping, placing helpers into three categories: specialists,
professionals, and nonprofessionals. Third, we described the role of the generalist
helper and integrated this description with theOccupational Outlook Handbook.
Fourth, we expanded the section on nonprofessional helpers and categorized them
into community caretakers, natural helpers, self-help groups, and volunteers. This
range more accurately reflects the nonprofessional helper at work today. We
expanded roles and responsibilities to include grant writing and evidence-based
practice, again mirroring current human service work. We added the role of the
cultural broker. We believe this is an advocacy role all human service professionals
assume with the clients, families, and groups they serve.
Although not new, we continue to offer with this eighth edition video resources
to accompany the text. In the previous edition, we offered a DVD; the videos are
now located on the book’s CourseMate, found at www.cengagebrain.com. This
video product is one we are especially excited about, and we believe it is the next
step in making introductory human service concepts real for students. We provide
segments for each chapter. These segments vary from vignettes about clients and
helping strategies to professionals and some of their challenges. For example,
Katharine discusses her work with Burundian refugees to illustrate the relevance of
international human services introduced in Chapter 3. Chapter 8 includes a discus-
sion of referral; on the video, Joel and Susan demonstrate how referral actually
occurs. We believe these segments and others will illustrate and reinforce some of
the important human service concepts you will read about in each chapter.
FINAL WORDS
We approach each new addition with curiosity and enthusiasm. After several revi-
sions, we find the research and writing provide us with a measure of how quickly
the field of human services changes and evolves. There are some bedrock principles
such as values and history that guide our practice. But, as sure as those principles
are, changing contexts and client needs challenge us to learn and develop new
ways to approach defining human service and describing clients, helpers, and
the helping process. We hope that the eighth edition ofAn Introduction to
xivP REFACE
Copyright 2015 Cengage Learning. All Rights Reserved. May not be copied, scanned, or duplicated, in whole or in part. Due to electronic rights, some third party content may be suppressed from the eBook and/or eChapter(s).
Editorial review has deemed that any suppressed content does not materially affect the overall learning experience. Cengage Learning reserves the right to remove additional content at any time if subsequent rights restrictions require it.

Visit https://testbankfan.com
now to explore a rich
collection of testbank or
solution manual and enjoy
exciting offers!

Human Servicesprovides you with a foundation from which to understand
and practice in the helping professions.
ANCILLARIES
The eighth edition ofAn Introduction to the Human Servicesincludes the videos
that bring the topics in the book to life, helping students to better grasp the work
of the human service professional. The segments are available online through the
new CourseMate Web site forAn Introduction to the Human Services, which
brings course concepts to life with interactive learning, study, and exam prepara-
tion tools that support the printed textbook. Students and instructors can access
an integrated eBook, glossary, quizzes, videos and more in the CourseMate forAn
Introduction to the Human Services. CourseMate is accessible to students when
they receive a printed access card bundled with their text or when they go to
CengageBrain.com to register or purchase access. In addition, the revisedCases
and Applicationstext provides students with a series of cases in a workbook for-
mat, asking them to engage in critical thinking and case evaluation.
A suite of instructor’s resources are available to help faculty prepare for the
course. These include chapter objectives, summaries, and outlines; an expanded
test bank; and critical thinking questions that assist in reading, reviewing, and
applying concepts. For additional assessment support we provide web quizzes for
each chapter. These resources as well as PowerPoint Lecture slides can be down-
loaded from the Instructor Companion site.
ACKNOWLEDGMENTS
Many friends and colleagues have contributed both to our growth as human service
educators and to the writing of the eighth edition. We are particularly grateful to our
colleagues at the National Organization for Human Services and the Council for Stan-
dards in Human Service Education for their support, feedback, and contributions
throughout the years. We would especiallylike to thank our students and the students
in other programs throughout the country who use our book, for we have learned
much from them about human services. Introductory students continue to be a favorite
group for us to teach because of their enthusiasm and interest in the helping professions.
Our families have encouraged us during this endeavor, and we are grateful for
their patience and support. The reviewers whose constructive comments helped us
improve the manuscript include Sylvia Bane Malta, St. Charles Community Col-
lege; Maxwell Kwenda, Cameron University; Iris Wilkinson, Washburn University;
Denise Hamilton, Wheelock College; Rena Bushman, Empire State College and
SUNY; Justine Pawlukewicz, City University of New York.
We would also like to thank the staff at Cengage for all their work with this
manuscript. This includes our editor, Jon-David Hague; Amy Hill, developmental
editor; and Amelia Blevins, editorial assistant. Our thanks also to Julie Martinez
and Kailash Rawat.
Marianne Woodside
Tricia McClam
PREFACE xv
Copyright 2015 Cengage Learning. All Rights Reserved. May not be copied, scanned, or duplicated, in whole or in part. Due to electronic rights, some third party content may be suppressed from the eBook and/or eChapter(s).
Editorial review has deemed that any suppressed content does not materially affect the overall learning experience. Cengage Learning reserves the right to remove additional content at any time if subsequent rights restrictions require it.

Copyright 2015 Cengage Learning. All Rights Reserved. May not be copied, scanned, or duplicated, in whole or in part. Due to electronic rights, some third party content may be suppressed from the eBook and/or eChapter(s).
Editorial review has deemed that any suppressed content does not materially affect the overall learning experience. Cengage Learning reserves the right to remove additional content at any time if subsequent rights restrictions require it.

ABOUT THEAUTHORS
Involvement in human services as practitioners and instructors for the past
35 years brings us a commitment to and understanding of human services.
From our years as practitioners in public schools and in rehabilitation set-
tings, we gained an understanding of helpers’ commitment to their clients,
their work, and their professions. For the past twenty years we conducted
in-depth interviews with practitioners and clients in an effort to better
understand the methods of delivering services, the interaction between
clients and human service professionals, and the changing context of service
delivery.
MARIANNEWOODSIDE TRICIAMCCLAM
xvii
Copyright 2015 Cengage Learning. All Rights Reserved. May not be copied, scanned, or duplicated, in whole or in part. Due to electronic rights, some third party content may be suppressed from the eBook and/or eChapter(s).
Editorial review has deemed that any suppressed content does not materially affect the overall learning experience. Cengage Learning reserves the right to remove additional content at any time if subsequent rights restrictions require it.

Copyright 2015 Cengage Learning. All Rights Reserved. May not be copied, scanned, or duplicated, in whole or in part. Due to electronic rights, some third party content may be suppressed from the eBook and/or eChapter(s).
Editorial review has deemed that any suppressed content does not materially affect the overall learning experience. Cengage Learning reserves the right to remove additional content at any time if subsequent rights restrictions require it.

PART
I
DEFININGHUMANSERVICES
© Louise Gubb/Corbis Saba
1
Copyright 2015 Cengage Learning. All Rights Reserved. May not be copied, scanned, or duplicated, in whole or in part. Due to electronic rights, some third party content may be suppressed from the eBook and/or eChapter(s).
Editorial review has deemed that any suppressed content does not materially affect the overall learning experience. Cengage Learning reserves the right to remove additional content at any time if subsequent rights restrictions require it.

Random documents with unrelated
content Scribd suggests to you:

yhdistävät näitä Ranskan ottolapsia heidän isänmaahansa, tekevät
he hyvän palveluksen ainoastaan taantumukselle.
Majuri Chabran oli niitä ajattelemattomia, vanhanaikaisia
ranskalaisia, joiden pää menee sekaisin, kun sanomalehdet
uskottelevat alinomaa heille, että kaikki Ranskaan asettuneet
muukalaiset ovat muka maan salaisia vihollisia; niitä ranskalaisia,
jotka ovat luonteeltaan hyvinkin inhimillisiä ja vastaanottavaisia,
mutta pakottavat itsensä epäilemään ja vihaamaan, kutistumaan
itseensä ja tahtovat riistää omalta rodultaan juuri sen
elämänvoiman, joka johtuu kahden erilaisen rodun yhtymisestä.
Majuri piti siis velvollisuutenaan olla tuntematta ensimäisen
kerroksen asukasta, vaikka hänen olisi ollut sangen mukava häneen
tutustua. Weil jälleen olisi mielellään puhellut upseerin kanssa; mutta
hän tiesi, kuinka kansalliskiihkoinen Chabran oli, ja sen vuoksi hän
halveksi häntä, joskin leppoisella tavalla.
Christophella ei ollut laisinkaan niin paljon kuin majurilla syytä
muistaa Weiliä. Mutta hän ei voinut sietää, että kenestäkään
puhuttiin pahaa viattomasti. Sen vuoksi hän ryhtyikin puolustamaan
Weiliä, kun tuon juutalaisen kimppuun hänen kuultensa karattiin.
Eräänä päivänä majuri sadatteli jälleen tapansa mukaan maansa
oloja.
Silloin Christophe sanoi hänelle:
— Se on oma vikanne. Te vetäydytte kaikki syrjään. Kun
Ranskassa käy huonosti, teidän mielestänne, niin te jätätte kirkuen
paikkanne. Tuntuu kuin teistä olisi kunnianasia julistaa, että teidät on
voitettu. Missään eivät ihmiset halua joutua tappiolle sellaisella
kiireellä. Kuulkaahan, majuri, te, joka olette käynyt sotia, tällä
tavoinko tapellaan?

— Tässä ei olekaan kysymys tappelusta, vastasi majuri; me emme
tappele Ranskaa vastaan. Näissä taisteluissa täytyy puhua, väitellä,
äänestää, olla tekemisissä inhottavan heittiölauman kanssa; siihen
minä en ole luotu.
— Tepä olette saanut tarpeeksenne! Afrikassa oli kai toisenlaista!
— Parole d'honneur, — kautta kunniani, — se ei ollutkaan näin
inhottavaa. Ja sitäpaitsi: niiltä siellä sai toki tukkia suun. Lisäksi:
taisteluun tarvitaan sotilaita. Siellä minulla olivat tiraljöörini. Täällä
minä olen aivan yksin.
— Vai niin; mutta eipä täälläkään puutu kunnon väkeä.
— Missä niitä on?
— Kaikkialla ympärillänne.
— No, mitä he sitten tekevät?
— Samaa kuin te: eivät tee mitään; sanovat, etteivät voi tehdä
mitään.
— Mainitkaahan edes yksi.
— Vaikka kolme, jos tahdotte, ja ne asuvat omassa talossanne.
Christophe lausui hänelle Weilin nimen, — (majuri huudahti), — ja
Elsbergerit, — (majuri hyppäsi pystyyn):
— Tuo juutalainen, nuo Dreyfusin puolustajat?
— Niin, mitä se sitten tekee? virkkoi Christophe.

— He ovat ajaneet Ranskan perikatoon.
— He rakastavat sitä yhtä paljon kuin tekin.
— Silloin he ovat hulluja, rikollisia hulluja.
— Eikö voi olla oikeudenmukainen vastustajiaankin kohtaan?
— Minä kunnioitan rehellisiä vastustajia, niitä, jotka taistelevat
samanlaisin asein. Siitä on todistuksena se seikka, että minä puhelen
teidän kanssanne, teidän, herra saksalainen. Minä kunnioitan
saksalaisia, samalla kuin toivon voivani antaa heille kerran ja koron
kanssa takaisin sen selkäsaunan, jonka heiltä saimme. Mutta mitä
noihin muihin, sisäisiin vihollisiin tulee, se on toinen asia: he
turvautuvat epäkunniallisiin aseihin, sofismeihin tai sairaaloiseen
ideologiaan, myrkyttävään ihmisystävyyteen…
— Niin, olette samanlainen kuin keskiajan ritarit, kun he ensi
kertaa joutuivat taistelemaan ruutia ja tykkejä vastaan. Ajatelkaa,
tämä on ainoastaan sodan yksi kehitysmuoto.
— Olkoon. Mutta silloin täytyisi meidän olla rehellisiä ja sanoa, että
se on sotaa.
— Olettakaamme, että Europan koko sivistystä uhkaa yhteinen
vihollinen, ettekö silloin liittyisi Saksaan?
— Sen olemme tehneetkin Kiinassa.
— Katsokaa siis ympärillenne. Eikö vaara uhkaa teidän maatanne,
kaikkien meidän maitamme Europassa; se vaara, että vainotaan
meidän perinnäistä sankari-ihanteellisuuttamme? Eivätkö ne kaikki
maat ole joutuneet, mikä vähemmin, mikä pahemmin, jos

jonkinlaisten seikkailijain kynsiin? Eikö teidän olisi ojennettava tämän
yhteisen vihollisen vastustamiseksi kättänne niille vihamiehillenne,
joilla on jotakin arvoa ja moraalista ryhtiä? Kuinka saattaa
teidänlaisenne mies ottaa niin vähän huomioon tosiasioita? Tuossa
on ihmisiä, jotka julistavat ihanteita, jotka eivät ole sellaisia kuin
teidän! Mutta ihanne on aina voima, sitä ette voine kieltää; siinä
taistelussa, joka teillä äskettäin oli, voitti teidät juuri vastustajainne
ihanne. Sen sijaan, että hukkaatte voimianne ponnistellessa sitä
vastaan, miksi ette hae siitä vahvistusta omalle ihanteellenne, käy
sen kanssa yhdessä kaikkien ihanteiden vihollisia vastaan,
isänmaannylkyreitä, aatteenne väärinkäyttäjiä vastaan, Europan
sivistyksen mädännyttäjiä vastaan?
— Mitä se auttaisi? Täytyisi ensin mennä sopimaan. Ja silloin
vastustajat ilkkuisivat voitonriemuissaan?
— Kun olitte Afrikassa, niin ette kai ajatellut, taistelitteko
kuninkaan vai tasavallan puolesta. Luulen, etteivät monetkaan teistä
liioin muistaneet oliko tasavalta vai ei.
— Sellaisille seikoille he antoivat palttua.
— Hyvä! Ja Ranska sai siitä hyötyä. Te taistelitte ja voititte
Ranskan puolesta, ja myöskin oman itsenne vuoksi, kunnian ja
taistelunriemun vuoksi. No niin, miksi ette tee samoin täällä!
Laajentakaa taistelun päämääriä. Älkää närkästykö valtiollisista tai
uskonnollisista joutavuuksista. Se on pikkumaista. Olkoonpa
kansanne Kirkon tai Järjen vanhin tytär, se on yhdentekevää. Kunhan
se vain elää! Kaikki on hyvää, mikä innostaa elämään. Meillä on
ainoastaan yksi vihollinen, nimittäin nautiskeleva itsekkyys, joka
imee kuiviin ja tahraa elämän lähteet. Innostukaa voiman ja valon,
hedelmällisen rakkauden, uhrautumisen riemun ja työn puolesta.

Älkää antako koskaan toisten toimia asemastanne. Nouskaa, liittykää
yhteen! Taisteluun!…
Ja Christophe alkoi nauraen soittaa pianolla, tapailla Symphonie
avec choeurs-marssin ensimäisiä tahteja.
— Kuulkaahan, mitä tekisin, jos olisin teikäläinen säveltäjä,
Charpentier tai Bruneau (piru hänet vieköön!), sanoi Christophe.
Minä panisin teille yhteen myttyyn, yhteen suureen kuorosinfoniaan
kaikki sellaiset kappaleet kuin: Aux armes, citoyens! — marseljeesi
— Internatsionaale, Vive Henri IV, — Henrikin hymni, — Dieu
protëge la France, — Jumala, Ranskaa suojaa, — kaikki hyvät
humalat, — (kuulkaa, tähän tapaan…), — keittäisin teille oikean
provencelaisen kalasopan, joka antaa ruokahalua. Se olisi hiiden
kehnoa, — (ei missään tapauksessa kehnompaa kuin noiden
teikäläisten); — mutta se on varma, ettei teidän vatsanne silloin
kurisisi, vaan teidän täytyisi marssia!
Ja hän nauroi sydämensä pohjasta.
Majuri nauroi myöskin:
— Te olette peijakkaan mies, monsieur Krafft, vahinko, että te ette
ole meikäläinen.
— Mutta olenhan teikäläinen! Joka maassa taistellaan samasta
asiasta.
Yhteen rintamaan!
Majuri myönteli; mutta kaikki jäi kuitenkin ennalleen. Silloin
Christophe jatkoi itsepäisesti sotajuontaan ja suuntasi nyt pakinan
Weiliin ja Elsbergeriin. Majuri oli yhtä itsepäinen kuin hänkin ja

jauhoi samoja, iänikuisia väitöksiään juutalaisia ja Dreyfusin
kannattajia vastaan; eikä Christophen todisteluilla tuntunut olevan
häneen vähintäkään vaikutusta.
Christophe tuli surulliseksi. Olivier virkkoi hänelle:
— Älä ole milläsikään. Ihminen ei voi yhdellä sipaisulla muuttaa
kokonaisen yhteiskunnan katsantokantaa. Se olisi liian helppoa.
Mutta sinä olet jo tietämättäsi saanut paljon aikaan.
— Mitä minä olen tehnyt? kysyi Christophe.
— Sinä olet Christophe.
— Mitä hyvää siitä on toisille?
— Sangen paljon. Ole ainoastaan, mitä olet, kunnon Christophe.
Älä sinä huoli meistä.
Mutta Christophe ei hellittänyt. Hän väitteli yhä majuri Chabranin
kanssa, ja joskus hyvin kiivaasti. Célineä se huvitti. Hän oli läsnä,
kun hänen isänsä ja Christophe keskustelivat; hän istui vaiti ja
ompeli. Hän ei yhtynyt väittelyihin; mutta hän näytti nykyään
iloisemmalta; hänen silmissään oli aivan toisenlainen loiste kuin
ennen: tuntui kuin hän olisi saanut ympärilleen enemmän tilaa,
enemmän raitista ilmaa. Hän alkoi lueskella; hän kävi jo usein
kaupungillakin; hän seurasi mielenkiinnolla kaikenlaisia asioita. Ja
eräänä päivänä, kun Christophe otteli hänen isäänsä vastaan
Elsbergerien puolesta, näki majuri tyttärensä nauravan; hän kysyi,
mitä tytär ajatteli; Céline vastasi rauhallisesti:
— Ajattelen vaan, että monsieur Krafft on oikeassa.

Majuri ällistyi ja sanoi:
— Tämä alkaa olla jo liikaa!… No niin, olimmepa oikeassa tai
väärässä, me täällä olemme sitä, mitä olemme. Meitä ainakaan ei
haluta nähdä noita ihmisiä, vai mitä, tyttö?
— Minua haluttaisi kyllä, isä, vastasi tytär.
Majuri tukki suunsa eikä ollut muka kuulevinaan. Hän oli itsekin
paljoa alttiimpi Christophen vaikutukselle kuin oli olevinaan. Vaikka
hänen arvostelukykynsä oli ahdas ja tunteensa kiivaat, niin oli hän
kuitenkin sangen rehellinen ja jalosydäminen. Hän piti Christophesta,
piti hänen suoruudestaan ja henkisestä terveydestään; hänen
mieltään kalvoi joskus katkerasti, että Christophe oli saksalainen. Ja
vaikka hän vimmastuikin hänen kanssaan väitellessään, niin halusi
hän yhä uudestaan väittelemään; ja Christophen todistelut jättivät
häneen aina jälkensä. Hän ei olisi sitä tunnustanut itselleen millään
ehdolla. Mutta eräänä päivänä näki Christophe majurin lukevan
hartaasti jotain kirjaa, jota majuri ei suostunut hänelle näyttämään.
Vasta Céline kuiskasi Christophelle, saattaessaan häntä eteiseen:
— Tiedättekö, mitä isä luki? Erästä Weilin teosta.
Christophe oli ylen tyytyväinen.
— Ja mitä hän siitä sanoit
— Sanoi: "Senkin raavas!…" Mutta hän ei voi jättää kirjaa
kädestään.
Christophe ei vihjannut majurin kanssa jutellessaan millään tavoin
tähän asiaan. Kunnes majuri itse kysyi häneltä:

— Minkä tähden te ette enää koskaan jankuta minulle tuosta
juutalaisesta?
— Sentähden, ettei sitä enää tarvita, vastasi Christophe.
— Miksikä ei? kysyi majuri, valmiina hyökkäykseen.
Christophe ei vastannut, vaan meni nauraen matkaansa.
Olivier oli oikeassa. Ihminen ei vaikuta toisiin sanoillaan, vaan
koko olemuksellaan. Löytyy ihmisiä, joista säteilee ympärille
rauhoittavaa ilmaa, heidän katseistaan, eleistään, pelkästä heidän
kuulaan sielunsa hiljaisesta kosketuksesta. Christophe jälleen hehkui
ympärilleen elämää. Se tunkeutui hiljaa, suloisesti kuin kevätpuolen
lämpö vanhan, torkkuvan talon seinien ja suljettujen ikkunain lävitse;
se herätti jälleen eloon sellaisia sydämiä, jotka vuosikausien kalvava
suru, heikkous, eristäytyminen olivat tehneet kuiviksi, herpauttaneet
ja tappaneet. Sielujen mahtavaa vaikutusta toisiinsa! Sen voimaa
eivät aavista enempää ne, jotka sitä kokevat, kuin nekään, joista se
lähtee. Ja kuitenkin on koko maailma täynnä tuon mystillisen
vetovoiman aaltojen nousua ja laskua.
Kaksi kerrosta Christophen ja Olivierin huoneistoa alempana asui,
kuten muistamme, muuan vielä nuorehko, viidenneljättä ikäinen
nainen, m:me Germain, joka oli ollut kaksi vuotta leskenä ja jolta
edellisenä vuonna oli kuollut hänen noin seitsemän-, kahdeksan-
vuotias pikku tyttärensä. Leski asui yhdessä anoppinsa kanssa. He
eivät käyneet kenenkään luona. Koko talon asukkaista olivat he
kaikkein vähimmin tekemisissä Christophen kanssa. Tuskin olivat he

toisiaan tavanneet, eivätkä he kertaakaan olleet virkkaneet toisilleen
mitään.
Leski oli kookas, laiha nainen; hänellä oli melkoisen kaunis vartalo,
kauniit ruskeat silmät, läpikuultamattomat ja hiukan ilmeettömät,
joissa tuikahteli silloin tällöin synkkä ja kylmä tuli; hänen kasvonsa
olivat keltaiset kuin vaha, posket kuopalla, suu lujasti kiinni.
Vanhempi rouva Germain oli jumalinen, ja vietti kaiket päivänsä
kirkossa. Nuorempi rouva painautui itsepintaisesti suruunsa. Hän ei
välittänyt mistään maailman asioista eikä ihmisistä. Hän keräsi
ympärilleen pikku tyttärensä kaikki muistoesineet ja kuvat; ja hän
tuijotteli näihin esineisiin niin, ettei hän nähnyt enää tytärtään: nuo
kuolleet valo- ja muut kuvat tappoivat elävän kuvan. Hän ei nähnyt
tytärtään; mutta hän tahtoi välttämättä nähdä; hän tahtoi, tahtoi
ajatella pelkästään häntä; ja lopulta ei hän osannut häntä edes
ajatellakaan: hän oli auttanut kuolemaa sen työssä. Silloin hän jäi
yksin, kivettynein, turtunein sydämin, kyyneleittä, ilman elämän
hiukkastakaan. Uskonnosta ei ollut hänelle mitään apua. Hän rukoili,
mutta ilman rakkautta, ja siis ilman elävää uskoa; hän antoi rahaa
messuihin; mutta ei ottanut aktiivisesti osaa hyviin töihin. Koko
hänen jumalisuutensa perustana oli se ainoa ajatus, että hän tahtoi
saada nähdä tyttärensä jälleen. Mitä arvoa hänelle oli muulla?
Jumalalla? Mitä hän Jumalasta? Nähdä, nähdä jälleen tyttärensä…
Mutta siitä hän ei ollut laisinkaan varma. Hän tahtoi kyllä uskoa, että
hän hänet näkisi, tahtoi lujasti, epätoivon vimmalla; mutta kuitenkin
hän sitä epäili… Hän ei sietänyt nähdä muiden lapsia; hän ajatteli:
— Miksi eivät nuokin ole kuolleet?
Samassa kaupunginkorttelissa liikkui muuan pikku tyttö, joka
muistutti vartalonsa ja käyntinsä puolesta hänen tytärtään. Kun leski

näki hänet takaapäin, pikku palmikkoineen, niin hän vapisi. Hän lähti
kulkemaan lapsen perästä; ja kun tyttö kääntyi, ja nainen näki, ettei
se ollutkaan hän, teki hänen mielensä kuristaa tuo tyttö. Hän valitti,
että Elsbergerien lapset, jotka olivat niin kilttejä ja kasvatuksella
masennettuja, pitivät muka kovaa ääntä kerrosta ylempänä; ja kun
pienokais-raukat juoksentelivat kamarissaan, lähetti leski
palvelijattarensa sanomaan yläkertaan, että oli oltava hiljaa. Kun
Christophe kerran tuli kotiin pikku tyttöjen kanssa, sattui leski heitä
vastaan, ja Christophe kummastui, miten tylysti tuo nainen katsoi
lapsiin.
Eräänä kesäiltana tämä elävältä kuollut istui hämärässä
huoneessaan, ikkunansa ääressä ja koetti hypnotisoida itseään
tyhjyyden tilaan; silloin hän kuuli Christophen alkavan soittaa.
Christophella oli tapana haaveilla siihen aikaan päivästä pianonsa
ääressä. Musiikki ärsytti nyt leskeä: se häiritsi tyhjyyttä, johon hän
kaipasi vaipua. Hän vetäisi kiukuissaan ikkunansa kiinni. Mutta
musiikki kuului hänen huoneensa jokaiseen sopukkaan. M:me
Germain aivan kuin vihasi sitä. Hän olisi tahtonut estää Christophea
soittamasta; mutta siihen ei hänellä ollut mitään oikeutta. Joka päivä
odotti hän sen jälkeen samalla hetkellä, kiukkuisen ärtyisenä, että
piano alkaisi soida; ja kun se ei heti alkanut, niin oli hän kahta
ärtyneempi. Vasten tahtoaankin täytyi hänen kuunnella kappaleet
loppuun asti; ja kun sitten soitto lakkasi, oli hänen vaikea päästä
jälleen äskeiseen turtaan tilaansa. — Ja viimein, eräänä iltana, kun
hän istui kumarassa, pimeän kamarin nurkassa, ja kun ikkunan
suljettujen luukkujen takaa tulvahteli hänen luokseen tuo kaukainen
musiikki, valoisa musiikki… hän tunsi sisällään vavahduksen, ja
kyynelten lähde aukesi hänen sydämessään jälleen. Hän meni ja
avasi ikkunan; ja siitä alkaen kuunteli hän soittoa itkien. Musiikki oli
kuin sade, joka pisara pisaralta tunkeusi hänen kuivuneeseen

sydämeensä; ja herätti sen eloon. Hän näki taas taivaan, tähdet,
kesäisen yön; hän tunsi itsessään tuikahtavan mielenkiinnon
elämään, vielä tosin ainoastaan kalpeana valona; tunsi epämääräistä
ja tuskallista sympatiaa muitakin olentoja kohtaan. Ja seuraavana
yönä, ensi kertaa pitkien kuukausien perästä, ilmestyi hänelle unessa
hänen pikku tyttärensä kuva. — Sillä varmin keino päästä rakkaiden
vainajiemme luokse, nähdä heidät, ei ole kuolla niinkuin he, vaan
elää. He elävät meidän elämäämme, ja kuolevat kuolemastamme.
Hän ei koettanut tutustua Christopheen. Päinvastoin hän sitä
karttoikin. Mutta hän kuuli hänen kulkevan portaissa noiden pikku
tyttöjen kanssa, ja silloin hän pilkisteli salaa ovensa takaa,
kuullakseen lasten lavertelua, sillä se aivan järkytti hänen sydäntään.
Kun hän kerran aikoi lähteä kaupungille, eroitti hän ylempää
portailta pienten lastenjalkojen kepsutusta; lapset tulivat alas
meluten hiukan kovemmin kuin tavallisesti, ja muuan lapsista sanoi
pikku siskolleen:
— Älä huuda niin, Lucette; tiedäthän, että Christophe kielsi, kun
täällä on se rouva, jolla on suru.
Toinen lapsista liikkui ja puhui silloin hiljemmin. Silloin ei m:me
Germain enää kestänyt: hän avasi ovensa, tempaisi lapset syliinsä ja
suuteli heitä kiihkeästi. Lapset peljästyivät; toinen tytöistä alkoi
kirkua. Leski päästi heidät, ja meni sisään…
Kun hän sen jälkeen tapasi heitä, koetti hän heille hymyillä,
jäykkää ja vääristynyttä hymyä, — (hän oli aivan unohtanut
hymyilemisen); — hän virkkoi heille jonkin hellän sanan, mutta niin
jäykästi, että lapset peljästyivät ja vastasivat arasti supatellen. He
pelkäsivät tuota rouvaa, entistäkin enemmän; ja kun he menivät

hänen ovensa ohitse, niin he juoksivat, että hän olisi saanut heitä
käsiinsä. Leski puolestaan koetti tähystellä heitä piilosta. Häntä
hävetti, että hänet olisi nähty puhelemassa lasten kanssa. Hän
häpesi itseään omissa silmissään. Hänestä tuntui kuin hän olisi ollut
varas: vienyt rakkautta omalta pikku vainajaltaan. Hän heittäysi
polvilleen ja rukoili tyttäreltään anteeksi. Mutta nyt, kun elämän ja
rakkauden vaisto oli hänessä herännyt, ei hän voinut sitä vastaan
mitään: se oli häntä mahtavampi.
Eräänä iltana huomasi Christophe kotiin tullessaan, että talossa oli
tapahtunut jotain erikoista. Muuan ruuanhankkija tuli portaissa häntä
vastaan ja kertoi, että kolmannen kerroksen vuokralainen, Watelet
oli yhtäkkiä kuollut, sydämenkouristukseen. Christophea säälitti
kovin; mutta kuitenkaan hän ei ajatellut niin paljon tuota naapuria
itseään kuin hänen lastaan, joka nyt oli jäänyt orvoksi. Ei tunnettu
ketään Watelet'n omaisia, ja oli täysi syy olettaa, ettei häneltä ollut
jäänyt lapselle juuri mitään. Christophe meni kiireesti, neljä
porrasaskelmaa kerrallaan nousten, kolmanteen kerrokseen ja
Watelet'n huoneistoon, jonka ovi oli auki. Siellä näki hän abbé
Corneillen vainajan ruumiin ääressä, sekä tuon pikku tytön, joka itki
ja hoki: Isä, isä. Talonmiehen vaimo koetti lasta lohdutella, mutta
teki sen hyvin avuttomasti. Christophe otti tytön syliinsä ja puheli
hänelle hellästi. Tyttö takertui epätoivoisesti häneen kiinni;
Christophe ei voinut lasta mitenkään jättää; hän halusi viedä hänet
sieltä pois, mutta tyttö ei suostunut siihen. Hän jäi siis lapsen kanssa
Watelet'n huoneistoon. Hän istui päivän laskiessa ikkunan ääressä ja
tuuditteli tyttöä sylissään uneen, jutellen hänelle lempeästi. Lapsi
rauhoittui vähitellen; hän nukahti kesken nyyhkytyksiään. Christophe
vei hänet vuoteeseen, ja ryhtyi kömpelösti riisumaan häntä,
päästämään hänen pikku kenkiensä nauhoja. Ilta oli jo pimennyt.
Huoneiston ovi oli jäänyt auki. Jokin tumma hahmo hiipi sisään,

hameet kahisivat. Ja himmyvän päivän viimeisissä säteissä huomasi
nyt Christophe tuon lastaan surevan rouvan kuumeisesti hehkuvat
silmät. Christophen sydäntä järkytti. Leski oli jäänyt seisomaan
ovelle, ja sanoi ahtaalla äänellä:
— Minä tulin… Ettekö… ettekö antaisi häntä minulle?
Christophe ojensi hänelle kätensä. M:me Germain itki. Sitten hän
asettui lapsen vuoteen ääreen. Hetken päästä hän sanoi:
— Antakaa minun valvoa tässä ja hoitaa häntä…
Christophe nousi omaan kerrokseensa: abbé Corneille tuli hänen
luokseen. Pappi oli hiukan hämillään, hän selitteli itseään
puolustellen sitä, että oli mennyt vainajaa katsomaan. Hän toivoi,
sanoi hän nöyrästi, ettei vainaja häntä moittisi siitä, jos eläisi: hän ei
ollut näet mennyt sinne pappina, vaan ystävänä. Christophe oli niin
liikutettu, ettei voinut puhua; hän puristi abbén kättä, ja he erosivat.
Kun Christophe seuraavana aamuna meni Watelet'n asuntoon,
näki hän lapsen siellä jo m:me Germainin kaulassa, naiivin
luottavaisena kuten lapset ainakin niitä kohtaan, joilla on taito heitä
viehättää. Hän oli valmis lähtemään uuden ystävättärensä mukaan…
Oi, varsin pianpa hän unhotti kasvatti-isänsä! Hän oli yhtä hellä uutta
äitiäänkin kohtaan. Tämä huomio ei ollut kovin lohdullinen.
Näkiköhän m:me Germainin rakkaudenitsekkyys sen?… Ehkäpä.
Mutta mitä se haittasi? Täytyy rakastaa. Siinä on onni.
Joku viikko hautajaisten jälkeen vei m:me Germain lapsen
maaseudulle, kauas Parisista Christophe ja Olivier olivat läsnä, kun
he lähtivät talosta. Nuori leski oli niin rauhoittuneen näköinen ja
hänestä kuulsi sellainen sisäinen ilo että he tuskin tunsivat häntä

entiseksi. Hän ei ollut huomaavinaan nuoria miehiä. Mutta juuri
lähtiessään hän sitten katsoi Christopheen, ojensi hänelle kätensä ja
sanoi:
— Te pelastitte minut.
— Mikä tuolla hullulla oli? kysyi Christophe hämmästyneenä, kun
leski oli lähtenyt, noustessaan Olivierin kanssa asuntoonsa.
Muutama päivä sen jälkeen toi posti hänelle erään valokuvan:
tuntemattoman pikku tytön joka istui jakkaralla, pikku kädet kiltisti
ristissä sylissä, ja joka katseli häneen kirkkain ja alakuloisin silmin.
Kuvan alareunaan oli kirjoitettu:
"Pikku vainajani kiittää teitä."
Niin kävi näihin kaikkiin ihmisiin uuden elämän henkäys. Siellä,
viidennen kerroksen huoneistossa, oli valtava ihmisyyden ahjo, jonka
säkenet singahtelivat kaikkialle koko taloon.
Mutta Christophe ei sitä kehitystä huomannut. Se kävi hänen
mielestään liian hitaasti.
— Ah, huokasi hän, kun saisi nuo kaikki kunnon ihmiset, mikä
kunkin heidän uskonsa tai yhteiskuntaluokkansa lieneekin, veljiksi
keskenään; nuo, jotka eivät tahdo tutustua toisiinsa. Eikö siihen ole
mitään keinoa?
— Kukapa tietää, vastasi Olivier; ehkä siihen tarvittaisiin sellaisen
keskinäisen suvaitsevaisuuden ja mielisuosion vaikutusta, joka ei voi
syntyä muuten kuin sisäisestä ilosta, — terveen, normaalin,

sopusointuisen elämän ilosta: ilosta, että ihminen saa käyttää
voimiaan hyödyllisesti, tunteesta, etteivät hänen ponnistuksensa
mene hukkaan, vaan että hän osaltaan edistää jotakin suurta. Siihen
vaadittaisiin jälleen hyvinvoipaa isänmaata, maata, joka eläisi
suuruutensa aikaa, taikka — (ja se olisi vieläkin parempi) — nousisi
juuri suuruuttaan kohti. Ja siihen tarvittaisiin myöskin — (tämä
vaatimus johtuu edellisestä), — mahtia, joka osaisi saada työhön
kaikki kansan voimat, älykästä ja väkevää mahtia, joka pysyttäytyisi
puolueiden yläpuolella. Mutta totuushan on se, ettei löydy muuta
puolueiden yläpuolella olevaa voimaa kuin sellainen, joka saa
voimansa omasta itsestään, eikä kansanjoukoista, se, joka ei hae
tukea anarkistisesta enemmistöstä, niinkuin nykyinen keskinkertaisia
liehakoiva hallitusvalta, vaan laskee kaikki herruutensa alle
tekemällään hyvällä: voitokas valtias, Yhteishyvän diktatuuri,
intelligensin ylivalta… miksi sitä ihannetta kutsuisikaan? Sitä me
emme osaa tekemällä tehdä. Sen luo sattuma, tai täytyy ihmisten
osata tarttua siihen sattumaan; siihen vaaditaan hyvää onnea ja
neroa. Odottakaamme ja toivokaamme! Voima on jo valmiina:
uskon, tieteen ja työn voimat, vanhan Ranskan ja uuden Ranskan
voimat, yhä suuremman Ranskan… Minkälainen nousu tulisikaan, jos
kajahtaisi se sana, taikasana, joka saisi kaikki ne voimat yhdessä
taisteluun. Sitä sanaa en tietysti enemmän minä kuin sinäkään pysty
lausumaan. Kuka sen lausuu? Voittoko, kunniaa… Kärsivällisyyttä!
Tärkeintä on, että kaikki, mitä rodussa on voimakasta, keskittyy
valmiiksi, ei tuhoa itse itseään, ei tule toivottomaksi ennen aikojaan.
Onni ja nerokkuus eivät tule muille kuin sellaisille kansoille, jotka
ovat ne ansainneet vuosisatojen tyynellä kärsimyksellä, työllä ja
uskolla.
— Kukapa tietää? virkkoi Christophe. Joskus ne tulevat
aikaisemmin kuin luullaankaan, — hetkellä, jolloin niitä vähimmin

odottaa. Te rakennatte liikaa vuosisatojen varaan. Valmistukaa.
Vyöttäkää kupeenne. Pitäkää aina kengät jaloissanne ja sauva
kädessänne… Sillä ette tiedä, millä hetkellä tänä yönä teidän
Herranne tulee.
Hän tuli juuri sinä yönä, mutta meni sangen läheltä ohitse. Hänen
varjonsa sipaisi jo tämänkin talon kynnystä.
Eräiden näöltään merkityksettömien tapausten seurauksena oli,
että suhteet Ranskan ja Saksan välillä kärjistyivät yhtäkkiä; ja
parissa, kolmessa päivässä oli jouduttu totuttujen, ylimalkaisten
kohteliaisuuksien ja hyvän naapuruuden väleistä siihen ärsyttävään
äänensävyyn, joka on tavallinen ennen sotaa. Tämä seikka ei voinut
kummastuttaa muita kuin niitä, jotka kuvittelevat, että muka järki
vallitsee maailmaa. Mutta sellaisia oli paljon Ranskassa; ja monia
ällistytti, kuinka Rheinin-takainen sanomalehdistö yltyi päivä päivältä
yhä raivoisammin ja melkein yksimielisesti purkamaan jo ennestään
tuttua gallilaisvihaansa. Eräät noista lehdistä, — sanomalehdethän
anastavat näissä kummassakin maassa patriotismin monopoolin,
puhuvat koko kansakunnan nimessä ja määräilevät hallituksilleen,
usein niiden kanssarikollisella ja salaisella sopimuksellakin, mitä
politiikkaa niiden on noudatettava, — julistivat Ranskalle loukkaavia
ultimaatumeita. Oli syntynyt selkkaus Saksan ja Englannin välillä;
eikä Saksa myöntänyt Ranskalle oikeutta olla siihen yhtymättä; sen
julkeat sanomalehdet vaativat sitä julistautumaan Saksan puolelle,
tai ellei se suostuisi, uhkasivat sillä maksattaa viimeisen sodan kulut
uudestaan; he luulivat voivansa pakottaa sen liittolaisekseen pelolla,
ja kohtelivat sitä jo etukäteen lyötynä ja tyytyväisenä vasallivaltiona,
— ikäänkuin jonakin Itävaltana. Siinä nähtiin koko saksalaisen

imperialismin voitostaan juopunut, pöyhkeä mielettömyys, ja sen
valtiomiesten täydellinen kykenemättömyys ymmärtämään toisia
rotuja, koskapa he mittasivat niitä samalla mitalla, mikä oli heidän
itsensä lakina: Voiman ylin oikeus. Tietysti oli moisella töykeällä
haasteella aivan päinvastainen vaikutus kuin Saksa oli odottanut
vanhaan naapurikansaan, jolla oli vuosisatainen kunniakas
historiansa ja muistot sellaisesta ylivallasta Europassa, ettei Saksalla
niiden rinnalla ollut mitään. Se herätti Ranskan nukkuvan ylpeyden;
maan jokainen jäsen värähti; ja kaikkein välinpitämättömimmätkin
huudahtivat vihasta.
Saksan kansan suurella enemmistöllä ei ollut mitään syytä näihin
ärsytyksiin; ei, ne harmittivat sitä: kunnon ihmiset, elivät he missä
maassa hyvänsä, eivät pyydä muuta kuin saada elää rauhassa; ja
Saksassa ovat senlaatuiset ihmiset erikoisen rauhaa rakastavia ja
herttaisia; he haluavat elää sovussa kaikkien kanssa ja ovat
taipuvaisia paljoa enemmän ihailemaan ja jäljittelemään muita kuin
taistelemaan heitä vastaan. Mutta hyvien ihmisten mielipidettä ei
maailmassa kysytä. Eivätkä he ole tarpeeksi rohkeita ilmaistakseen
sitä. Ne, jotka eivät ole ottaneet miehekkääksi tavakseen julkista
toimintaa, ovat tuomitut joutumaan muiden, touhuavien leluiksi. He
ovat se kaunis ja hölmö kaiku, joka toistaa sanomalehdistön
kiukkuista ulvontaa ja päällikköjen sotahaasteita ja joka luo näistä
Marseljeesin tai die Wacht am Rheinin.
Tämä oli kauhea kolaus Christophelle ja Olivierille. He olivat niin
tottuneet rakastamaan toisiaan, etteivät he enää ymmärtäneet, miksi
heidän isänmaansa eivät toisiaan rakastaisi. He eivät kumpikaan
jaksaneet käsittää, mikä oli syynä tällaiseen itsepintaiseen, yhtäkkiä
heränneeseen vihaan, ei varsinkaan Christophe, sillä hänellä
saksalaisena ei ollut minkäänmoista kaunaa tätä kansaa kohtaan,

jonka hänen kansansa oli jo voittanut. Samalla kuin hän närkästyi
eräiden kansalaistensa sietämätöntä ylpeyttä ja oli jossakin määrin,
niinkuin ranskalaisetkin, suuttunut tästä Braunschweigin
kehoituksesta, ei hän kuitenkaan ymmärtänyt, miksi Ranska ei
saattanut tulla Saksan liittolaiseksi. Hänen mielestään oli näillä
kahdella maalla niin paljon syviä syitä yhtyä, niin paljon yhteisiä
ajatuksia, ja niin monia suuria, yhdessä suoritettavia tehtäviä, että
häntä suututti, kun näki niiden kantavan itsepintaisesti toisilleen
hedelmätöntä kaunaa. Kuten kaikki muutkin saksalaiset piti hän
etupäässä Ranskaa syypäänä väärinkäsityksiin: sillä jos hän olikin
valmis myöntämään, että sen oli vaikea sulattaa entisen tappionsa
muistoja, niin käsitti hän moisen kuitenkin pelkäksi itserakkaudesta
syntyneeksi kysymykseksi, jonka tuli väistyä syrjään, kun
korkeammat sivilisatsioonin tarkoitusperät ja Ranskan omat edut sitä
vaativat. Koskaan ei hän ollut ottanut vaivakseen tutkia Elsass-
Lothringin pulmaa. Koulussa hän oli oppinut pitämään näiden
maiden anastusta oikeudenmukaisena tekona, jolla oli palautettu
saksalainen alue saksalaisen isänmaan omaksi vuosia kestäneen
vieraan vallan alaisuudesta. Niinpä hän oli kuin puusta pudonnut,
kun nyt huomasi, että hänen ystävänsä piti sitä anastusta rikoksena.
Christophe ei ollut vielä puhunut tästä asiasta hänen kanssaan, niin
varmasti hän uskoi, että he olivat siitä yhtä mieltä; ja nyt kuuli hän
Olivierin, jonka rehellisyyden ja puolueettoman pään hän tunsi,
sanovan hänelle, aivan intohimottomasti ja ilman vihaa, mutta
syvästi surren, että suuri kansa saattoi kyllä alistua olemaan
kostamatta sellaista rikosta, mutta ettei se voinut itseään
häpäisemättä hyväksyä vastalausetta panematta sellaista.
Heidän oli sangen vaikea tässä asiassa ymmärtää toisiaan.
Historialliset syyt, joihin Olivier vetosi, osoittaakseen, että Ranskalla
oli oikeus vaatia Elsassia latinalaisena maana takaisin itselleen, eivät

pystyneet ollenkaan Christopheen; hänellä olivat myöskin yhtä hyvät
syynsä todistaakseen aivan päinvastaista: historiasta löytää politiikka
mitä todistuskappaleita se ikinä tarvitsee, missä asiassa hyvänsä
Paljon enemmän liikutti Christophea arvoituksen inhimillinen, eikä
pelkästään ranskalainen puoli. Olivatpa elsassilaiset saksalaisia tai ei
— se oli samantekevää; mutta he eivät tahtoneet olla saksalaisia, ja
se syy riitti Christophelle. Kenellä on oikeutta sanoa: "Tämä kansa on
minun, koska se on minun veljeni"? Jos tuo hänen veljensä ei
hyväksy häntä, on hän erehdyksessä oikeuksistaan, koska ei kerran
ole osannut hankkia itselleen veljensä rakkautta, vaikkapa veli
kieltäisi perusteettomastikin hänet, eikä kielletyllä ole mitään
oikeutta sitoa tämän veljensä kohtaloa omaansa. Kärsittyään
neljäkymmentä vuotta väkivaltaa, julkeita tai peiteltyjä rettelöitä,
joskin saaden myöskin todellista hyvää säntilliseltä ja älykkäältä
saksalaiselta hallitukselta, eivät elsassilaiset itse kuitenkaan
tahtoneet olla saksalaisia; ja kun he viimein väsyivät ja hellittivät,
niin mikään ei kumminkaan pystynyt hävittämään mielistä niiden
sukupolvien kärsimyksiä, joiden oli ollut pakko lähteä maanpakoon
synnyinmaastaan, tahi, vieläkin tuskallisempi seikka, jos eivät
voineet lähteä, saivat kestää siellä vihattavaa sortoa, nähdä, miten
heidän maansa varastettiin ja heidän kansansa orjuutettiin.
Christophe tunnusti viattomasti, ettei hän ollut koskaan tullut
ajatelleeksi tätä kysymyksen puolta; ja se järkytti häntä syvästi.
Kunnon saksalainen on väittelyssä aina niin vilpitön, ettei minkään
latinalaisen kiihkeä itserakkaus sallisi sellaista, kuinka rehellinen hän
muuten olkoonkin. Christophen päähän ei pälkähtänytkään vedota
siihen, että kaikki muutkin kansat ovat kaikkina historian aikoina
tehneet samanlaisia rikoksia. Hän oli liian ylpeä turvautuakseen näin
häpeälliseen puolustukseen; hän tiesi, että sikäli kuin ihmiskunta
edistyy, muuttuvat tällaiset rikokset siitä yhä inhottavammiksi, koska

niihin silloin käy yhä selvempi totuuden valaistus. Mutta hän tiesi
samalla, että jos Ranska voittaisi, ei se olisi voittajana sitä
lempeämpi kuin Saksakaan oli ollut, ja että tähän rikosten ketjuun
tulisi vain lisää uusi rengas. Sillä tavoin jatkui tuo traagillinen
selkkaus, joka uhkasi hävittää europalaisen sivistyksen kaikkein
parhaimmat puolet, iankaikkisesti.
Niin tuskallinen kuin kysymys oli Christophelle, ei se myöskään
Olivierille ollut sen helpompi. Hän ei surrut pelkästään sitä, että kaksi
sellaista kansakuntaa, jotka sopivat kaikkein parhaiten
ymmärtämään toisiaan, joutuisivat veljessotaan keskenään.
Itsessään Ranskassakin varustautui osa kansakuntaa taistelemaan
toista osaa vastaan. Vuosikausia oli maassa liikkunut pacifistisia ja
antimilitaristisia oppeja, joita levittivät sekä kansan jaloimmat miehet
että alhaisimmat ainekset yhtaikaa. Valtio oli kauan antanut heidän
olla rauhassa; niinkuin aina, milloin jokin virtaus ei ollut välittömässä
ristiriidassa politikoitsijoiden pyyteiden kanssa, hoiti se veltosti omaa
asiaansa; eikä se ajatellut, että olisi ollut vaarattomampaa vaikkapa
julkisesti kannattaa tuota ylen tuhoisaa oppia kuin antaa sen syöpyä
hiljalleen kansan vereen ja hävittää siinä sodan juuri sellaisina
aikoina, jolloin kuitenkin valmistettiin sotaa. Se oppi viehätti kaikkia
ennakkoluulottomia henkiä: uneksivathan he tulevasta veljellisestä
Europasta, joka yhdistäisi kaikki voimansa luodakseen maailman
oikeudenmukaisemmaksi ja inhimillisemmäksi. Mutta se miellytti
myöskin roskaväen raukkamaista itsekkyyttä, niiden olioiden, jotka
eivät tahtoneet pistää nahkaansa vaaraan kenenkään eikä minkään
asian puolesta. — Nämä aatteet olivat saaneet Olivierin ja monen
hänen ystävänsä kannatusta. Pari kertaa oli Christophe kuullut
asuintalossaan noiden ranskalaisten puhuvan keskenään niin kummia
asioita, että hän suorastaan ällistyi. Kiltti Mooch, jonka pää oli
täynnä ihmisystävällisiä kuvitelmia, virkkoi näet ilosta loistavin silmin

ja hyvin lempeästi, että sodat täytyi lopettaa, ja että parhain keino
siihen tarkoitukseen oli yllyttää sotamiehet kapinaan: ärsyttää heidät
sopivalla hetkellä ampumaan omat päällikkönsä; hän uskoi sen
varmasti sillä tavoin onnistuvan. Insinööri Elie Elsberger vastasi
hänelle, kylmän vihaisesti, että jos sota puhkeaisi, niin hän ja hänen
ystävänsä eivät lähtisi rajalle ennenkuin olisivat tehneet tilin selviksi
maan sisäisen vihollisen kanssa. André Elsberger meni nyt Moochin
puolelle. Christophe joutui eräänä päivänä näkemään kauhean
kohtauksen veljesten kesken. He uhkasivat ampua toinen toisensa.
Vaikka he lausuivatkin leikkisällä tavalla nämä veriset sanat, huomasi
kuitenkin, etteivät he olleet puhuneet mitään, jota he eivät myöskin
olleet päättäneet tehdä. Christophe kummasteli sanomattomasti
moista merkillistä kansaa, joka oli aina aatteittensa tähden valmis
itsemurhaan… Nämä hullut. Loogillisia hulluja. Niitä oikeita hulluja.
Kukin näkee ainoastaan oman aatteensa, ja tahtoo sen ehdottomasti
toteuttaa, väistymättä toisen tieltä askeltakaan syrjään. Eikä siitä ole
mitään hyötyä: siten hävittävät he ainoastaan toisensa. Ihmisystävät
nousevat aseihin isänmaan ystäviä vastaan. Patriootit sotaan
ihmiskunnan ystäviä vastaan. Ja sillaikaa tulee vihollinen ja murskaa
samalla kertaa sekä isänmaan että nuo yleisinhimilliset aatteet.
— Mutta kuulkaahan, kysyi Christophe André Elsbergeriltä,
vedättekö te toisten maiden proletariaatin kanssa yhtä köyttä?
— Jonkin kansan täytyy alkaa. Ja sen kansan täytyy olla me. Me
olemme aina nousseet ensimäisinä. Meidän asiamme on antaa
taistelumerkki!
— Entä jos toiset sitä eivät kuule?
— He kuulevat.

— Onko teillä jo keskinäinen sopimus, valmis suunnitelma?
— Siinä ei tarvita sopimuksia. Meidän voimamme on vahvempi
kaikkea diplomatiaa.
— Tämä ei ole ideolooginen, vaan strateeginen kysymys. Jos
aiotte lopettaa sodan, käyttäkää sodan omia metoodeja. Tehkää
toimintaohjelmanne valmiiksi kummassakin maassa. Sopikaa
varmasti, että Ranskassa ja Saksassa teidän kannattajienne joukko
tekee määrätyllä ajalla sen tai sen liikkeen. Mutta mitä siitä luulette
tulevan, jos heittäydytte sattuman varaan? Toisella puolella sattuma,
toisella hirvittävät järjestetyt voimat, — seuraus on varma: teidät
murskataan.
André Elsberger ei häntä kuunnellut. Hän kohautti olkapäitään ja
lausui vain epämääräisiä uhkauksia: sanoi, ettei tarvita muuta kuin
kourallinen hiekkaa rattaiden väliin sopivaan paikkaan, niin koko
koneisto, menee säpäleiksi.
Mutta on eri asia pohtia kysymyksiä ajanotoksi ja teoreettisella
tavalla kuin toteuttaa aatteita käytännössä, varsinkin, milloin on
tehtävä nopeasti päätöksensä… Oli ahdistava hetki, jolloin sydänten
suuret mainingit kuohahtavat. Ihminen luuli olevansa vapaa, selvien
ajatustensa herra! Ja silloin tunteekin aallon vievän itsensä
mukaansa, vasten tahtoaan. Hämärä toinen tahto nousee ihmisen
omaa tahtoa vastaan. Ja silloin huomaa, mikä on todellista: ei
ihminen itse, vaan se tuntematon Voima, jonka lait hallitsevat koko
inhimillistä Valtamerta…
Kaikkein selvimmät järjet, vakaumuksistaan varmimmat ihmiset
näkivät vakaumustensa haihtuvan tuuleen todellisuuden
henkäyksestä; he horjuivat vielä, kärsivät siitä, etteivät voineet

tehdä päätöstään, ja lopulta valitsivat he suureksi kummakseen
usein aivan toisenlaisen ratkaisun kuin olivat luulleet. Eräät kaikkein
kiivaimmat sodan vastustajat tunsivat, että isänmaallinen itsetunto ja
isänmaanrakkaus heräsivät heissä odottamattomalla rajuudella.
Christophe tapasi sosialisteja, jopa vallankumouksellisia
syndikalistejakin, jotka kärsivät kauheasti, niin raateli heitä heidän
omien aatteittensa ja vihaan vaativan velvollisuutensa ristiriita.
Selkkauksen alkaessa, jolloin Christophe ei vielä uskonut asian
käyvän kovin vakavaksi, sanoi hän saksalaisen kömpelösti André
Elsbergerille, että nyt hänen oli aika sovelluttaa teoriaansa
käytäntöön, ellei hän näet toivonut, että Saksa valloittaisi Ranskan.
Mies kavahti pystyyn, ja vastasi vimmoissaan:
— Koettakaahan vain!… Konnat, jotka ette kykene panemaan edes
keisarillenne kuonokoppaa, ettekä ravistamaan iestä omilta
niskoiltanne, vaikka teillä onkin tuo kaikkein-pyhin sosialistinen
Puolueenne, sen neljäsataatuhatta jäsentä ja kolmemiljoonaa
valitsijaa!… Me teemme sen työn teidän puolestanne! Valloitatte
muka meidät. Me valloitamme teidät…
Sikäli kuin odotusaika pidentyi, kasvoi kuume kaikissa. André kärsi
kauheasti. Millaista ihmisen onkaan tietää, että hänen aatteensa on
oikea, mutta ettei hän voi sitä kannattaa! Ja sitäpaitsi tunsi hän
itseensä tarttuvan sen sielullisen ruton, jota lauma-ajatusten väkevä
hulluus, sodan kiihko levittää kansanjoukkoihin! Se tarttui kaikkiin
ihmisiin, joita Christophe näki ympärillään, jopa häneen itseensäkin.
Hän ja hänen tuttavansa eivät puhuneet enää keskenään. He
vetäytyivät erilleen toisistaan.
Mutta mahdotonta oli enää kauan kestää tätä epävarmuutta.
Tosiasiain tuuli heitti epäröivät leiriin tai toiseen, vasten heidän omaa

tahtoaankin. Ja eräänä päivänä, jota seuraavana odotettiin
ultimaatumia, — päivänä, jolloin kaikki sodan jouset olivat
molemmissa maissa jännitetyt äärimmilleen ja olivat valmiit
lennättämään surmaa, huomasi Christophe, että jokainen täällä, niin
hänen asuintalossaan kuin muuallakin, oli tehnyt valintansa. Kaikki
toisilleen vihamieliset puolueet järjestyivät nyt vaistomaisesti sen
vihatun tai halveksitun valtiomahdin ympärille, joka edusti Ranskaa.
Eivätkä ainoastaan tavalliset kunnon ihmiset. Kaunosielut,
turmeltuneen taiteen apostolitkin pistivät vallattomiin novelleihinsa
isänmaallisia uskontunnustuksia. Juutalaiset sanoivat puolustavansa
esi-isiensä pyhää maata. Kuullessaan pelkän sanan "lippu" sai
Hamilton kyyneleet silmiinsä. Ja kaikki olivat aivan vilpittömiä, kaikki
olivat saaneet tartunnan, André Elsberger ja hänen syndikalistiset
ystävänsä niinkuin muutkin, — pahemmin kuin muut: kun asiain
pakko työnsi heidät puolueeseen, jota he inhosivat, niin menivät he
siihen synkällä vimmalla, jonkinlaisella pessimistisellä raivolla, joka
teki heistä sodan julmimpia välikappaleita. Työmies Aubert, jota
hänen pintapuolisesti opittu humanitarisminsa ja vaistomainen
chauvinisminsa repi kahdelle taholle, oli menettää järkensä.
Kiduttuaan monta unetonta yötä oli hän lopulta kuitenkin keksinyt
ratkaisun, joka sovitti kaikki: Ranska oli humaanisuuden synonyymi.
Sen jälkeen ei hän enää puhellut Christophen kanssa. Melkein kaikki
talon asukkaat olivat sulkeneet häneltä ovensa. Arnaud-
naapuritkaan, niin herttaisia kuin he olivatkin, eivät kutsuneet häntä
enää luokseen. He soittelivat edelleen, ympäröivät itseään taiteella;
he koettivat unohtaa yhteisen tärkeän asian. Mutta he ajattelivat sitä
alinomaa. Jos joku naapureista kohtasi Christophen kahden kesken,
puristi hän ystävällisesti hänen kättään, mutta nopeasti, ja luikki
sitten tiehensä. Ja jos Christophe näki samana päivänä useita heitä
yhdessä, niin menivät he pysähtymättä hänen ohitseen, kylläkin

tervehtien häntä, mutta hämillään. Sen sijaan lähestyivät nuo
ihmiset yhtäkkiä toisiaan, vaikkeivät he olleet puhelleet vuosikausiin
keskenään. Eräänä iltana viittasi Olivier Christophea ikkunan ääreen
ja näytti hänelle sanaakaan virkkamatta, kuinka Elsbergerit juttelivat
majuri Chabranin kanssa.
Christophe ei liioin ajatellut tätä näissä ihmisissä tapahtunutta
sielullista mullistusta. Hänellä oli tarpeeksi työtä itsestään. Hänelle
tuli sellainen sekaannus, ettei hän jaksanut itseään hallita. Olivier,
jolla olisi ollut suurempikin syy kiihtyä kuin hänellä, oli tyynempi kuin
hän. Kaikista niistä, joita Christophe näki, tuntui hän yksinään
säilyneen tartunnalta. Niin suuresti kuin ystävää läheisen sodan
odottaminen ahdistikin, ja vaikka hän lisäksi pelkäsi, että hänen
isänmaassaan syntyisi sisällisiä ristiriitoja, sillä hän näki, että
sellaisiin oli kaikesta huolimatta mahdollisuuksia, oli hänellä kuitenkin
tukenaan tietoisuus noiden kummankin vastakkain joutuvan
kansakunnan aatteellisuuden suuruudesta, ja hän tiesi niinikään, että
Ranskan kohtalo on olla ihmiskunnan edistyksen koekenttänä, ja että
kaikki uudet aatteet täytyy kostuttaa verellä, muuten eivät ne
kukoista. Itse puolestaan hän ei suostunut yhtymään yleiseen
kuohuntaan. Tällaisessa sivistyksen murhassa olisi hän mielellään
ottanut tunnukseksi Antigonen lauseen: "Oon luotu lempimään, en
vihaamaan." — Sekä rakkauden että älyn tähden, joka viimemainittu
on yksi muoto rakkautta. Hänen hellyytensä Christophea kohtaan
olisi riittänyt osoittamaan hänelle hänen velvollisuutensa. Tällaisella
hetkellä, jolloin tuhannet ihmiset valmistautuivat vihaamaan toisiaan,
tunsi Olivier, että kahden sellaisen hengen kuin hänen ja Christophen
velvollisuus ja onni oli rakastaa toisiaan ja säilyttää järkensä
vioittumattomana yleisessä mielenkiihkossa. Hän muisti, ettei Goethe
tahtonut yhtyä siihen vapauttavaan vihan liikkeeseen, joka vuonna
1812 syöksi Saksan Ranskaa vastaan.

Myöskin Christophe tunsi sydämessään aivan samaa, mutta
kuitenkaan hän ei ollut rauhallinen. Hän, joka oli tavallaan
saksalainen karkuri eikä voinut palata isänmaahansa, hän, johon
olivat syöpyneet 1700-luvun suurten saksalaisten, hänen vanhalle
ystävälleen Schulzille niin rakkaat yleis-europalaiset ajatukset, ja
joka inhosi militaristisen ja merkantiilisen uuden Saksan henkeä, hän
tunsi nyt sisällään nousevan intohimojen myrskyn; eikä hän tiennyt,
mille taholle se hänet tempaisi. Hän ei puhunut asiasta mitään
Olivierille; mutta hänen päivänsä olivat yhtämittaista ahdistusta, ja
hän onki alinomaa uutisia. Salaa hän selvitti kaikki asiansa ja pani
matkalaukkunsa kuntoon. Hän ei enää järkeillyt eikä aprikoinut.
Tunne oli voimakkaampi häntä itseään. Olivier katseli häntä
levottomana, aavistaen ystävänsä sisällisen taistelun; eikä hän
uskaltanut kysyä häneltä mitään. Heillä oli vielä suurempi halu
lähestyä toisiaan kuin ennen, he rakastivat toisiaan syvemmin kuin
koskaan; mutta he pelkäsivät puhua toisilleen; heitä väristi, että he
näkisivät silloin toistensa ajatusten erilaisuuden, joka eroittaisi heidät
jälleen, niinkuin äskettäin pienen väärinkäsityksen vuoksi. Usein
yhtyivät heidän katseensa levottomin hellyyden ilmein, aivan kuin
heidän olisi ollut pian ainaiseksi erottava. Ja he olivat vaiti, vaikka
kärsivät tuskaa.
Mutta äsken rakennetun talon katolla, pihan toisella puolella
naputtelivat työmiehet näinä surullisina päivinä, silloin tällöin
sadepuuskan romahtaessa, kiinni viimeisiä nauloja; ja Christophen
ystävä, tuo suulas katonpanija, huusi hänelle kaukaa nauraen:
— Ja nyt on taloni viimeinkin valmis!

Onneksi meni myrsky yhtä pian ohitse kuin se oli tullutkin.
Kanslerinviraston viralliset tiedonannot ilmoittivat kuin barometri
jälleen kaunista ilmaa. Sanomalehdistön kiukkuiset hurtat kytkettiin
koirankoppeihinsa. Muutamissa tunneissa pääsivät mielet
jännityksestä. Oli kesäinen ilta. Christophe juoksutti puuskuttaen
tämän hyvän uutisen ystävälleen. Christophe henkäisi vapaasti, ja oli
onnellinen. Olivier katseli häntä hymyillen, hiukan surullinen. Hän ei
uskaltanut tehdä Christophelle kysymystä, joka painoi hänen
sydäntään. Hän virkkoi:
— No niin, nyt näit nuo kaikki, jotka eivät voineet toisiaan
ymmärtää, yhtyneinä?
— Kyllä näin, vastasi Christophe iloisella tuulella. Te olette joutavia
ilveilijöitä! Te kiljutte kaikki toisianne vastaan. Pohjaltanne te olette
kuitenkin samaa mieltä.
— Luulisipa, että sinä olet siitä hyvilläsi? virkkoi Olivier,
— Miksikä en olisit Siksikö, että tuo yhtyminen tapahtuu tavallaan
minun kustannuksellani?… Pyh! Minä kyllä sen kestän… Ja sitäpaitsi
oli hauska nähdä tuota koskea, joka tempaisi teidät mukaansa,
tällaista demonien heräämistä teidän sydämissänne…
— Se oli minusta hirvittävää, vastasi Olivier. Pidän enemmän siitä,
että kansani jäsenet ovat yksinäisiä kuin yhtyvät tällä hinnalla.
He olivat sitten molemmat vaiti, kumpikaan ei tohtinut koskea
heitä molempia kiusaavaan asiaan. Viimein pakotti Olivier itsensä
puhumaan ja virkkoi ahtaalla äänellä:
— Sanopas minulle suoraan, Christopher, olisitko sinä lähtenyt?

Christophe vastasi:
— Kyllä.
Olivier oli jo varma vastauksesta. Ja kuitenkin vihlasi se hänen
sydäntään. Hän sanoi.
— Ei puhuta enää tästä. En tahdo enää ajatella sitä.
Olivier kysyi yhä edelleen, tuskaisin mielin:
— Sinä olisit taistellut meitä vastaan?
— En tiedä, en ole sitä ajatellut.
— Mutta sydämessäsi oli päätös valmis?
Christophe virkkoi:
— Oli.
— Siis minua vastaan?
— En milloinkaan sinua. Sinä olet minun. Missä elätkin, olet
kanssani.
— Mutta minun maatani vastaani
— Minun maani puolesta.
— Tämä on hirveää, jatkoi Olivier. Minä rakastan isänmaatani,
niinkuin sinäkin omaasi. Rakastan suloista Ranskaani; mutta voinko
minä tappaa sen tähden oman sieluni? Voinko pettää omantuntoni
ääneni Se olisi sama kuin pettää juuri isänmaani. Kuinka saattaisin

minä vihata, kun en tunne sisälläni vihaa; näytellä valehtelematta
vihan ilveilyä? Nykyaikainen valtio on tehnyt julman rikoksen, —
rikoksen, joka murskaa sen aikoinaan, — silloin, kun se ryhtyi
kahlehtimaan rautaisella laillaan vapaiden henkien seurakuntaa, jolle
olennaisinta on ymmärtää toisiaan ja rakastaa toisiaan. Caesar
olkoon Caesar, mutta älköön pyrkikökään Jumalaksi! Ottakoon meiltä
rahamme, elämämme: sielujamme hänellä ei ole oikeutta riistää;
niitä hän ei saa tahrata verellämme. Me olemme tulleet tähän
maailmaan levittämään valoa, emme sitä sammuttamaan. Kullakin
työnsä! Jos Caesar tahtoo sotaa, olkoot hänellä armeijansa sitä
varten, sellaiset armeijat kuin muinoin, jolloin sota oli ammattia! En
ole niin typerä, että valittaisin väkivaltaa vastaan, sillä se ei auta.
Mutta minä en kuulu väkivallan armeijaan. Minä olen henkisen
armeijan jäsen; sitä minä edustan tuhansien veljien kanssa
Ranskassa. Valloittakoon Caesar maan, jos tahtoo! Me valloitamme
totuuden.
— Voidakseen valloittaa täytyy voittaa, täytyy elää, sanoi
Christophe. Totuus ei ole aivotyön tekemä kuiva dogmi, niinkuin
mikä vuotokivi jonkin luolan katossa. Totuus on elämää. Sitä teidän
ei tarvitse hakea päistänne. Vaan toisten sydämistä. Yhdistykää
niissä. Ajatelkaa, mitä asiaa haluatte, vaan raikastukaa alinomaa
inhimillisyyden kylvyssä. Täytyy elää muiden elämää ja alistua
kohtaloonsa, rakastaa sitä.
— Meidän kohtalomme on olla, mitä olemme. Meistä itsestämme
ei riipu, ajattelemmeko vai emmekö jotain aatetta, olipa se sitten
vaikka vaarallinenkin. Me olemme päässeet sellaiselle
sivistysasteelle, josta emme enää voi kääntyä takaisin.

— Niin, te olette päässeet sivistyksen korkeimmalle jyrkänteelle,
sellaiselle arvostelevalle tasolle, johon mikään kansa ei voi joutua
saamatta tuntea vastustamatonta halua heittäytyä alas.
Uskonnollisuus ja vaisto ovat teissä heikontuneet. Te olette enää
pelkästään älyllisiä, järkeilyn myllyjä. Taitatte niskanne! Kuolema
tulee!
— Se tulee aikanaan kaikille kansoille: kysymys on vain
muutamista vuosisadoista.
— Sillä tavoinko syydät vuosisatoja? Koko elämä on ainoastaan
muutamien päivien ja hetkien asia. Täytyy olla peijakkaanmoinen
viisastelija ennenkuin voi asettua sellaiseen rajattomuuteen kuin te,
eikä sensijaan rakastaa kutakin vierivää hetkeä.
— Minkä sille voi? Tuli syö kynttilää. Eihän voi yhtaikaa olla ja olla
ollut, Christophe-parka.
— Täytyy olla.
— On suurta, että on kerran ollut jotain suurta.
— Se ei ole suurta muuta kuin silloin, kun on vielä olemassa eläviä
ja suuria miehiä, jotka pitävät arvossa sitä suurta.
— Eikö sinusta kuitenkin olisi kauniimpaa, että olisit ollut joku
muinaisen Hellaan kansan jäsen, vaikka Hellas nyt on kuollut, kuin
jonkin nykyään elävän vähäpätöisen kansan?
— Minusta on parempi olla elävä Christophe.
Olivier herkesi väittelemästä. Ei silti, ettei hänellä olisi ollut
paljonkin vastaamista. Mutta nämä asiat eivät koskeneet häneen.

Welcome to our website – the ideal destination for book lovers and
knowledge seekers. With a mission to inspire endlessly, we offer a
vast collection of books, ranging from classic literary works to
specialized publications, self-development books, and children's
literature. Each book is a new journey of discovery, expanding
knowledge and enriching the soul of the reade
Our website is not just a platform for buying books, but a bridge
connecting readers to the timeless values of culture and wisdom. With
an elegant, user-friendly interface and an intelligent search system,
we are committed to providing a quick and convenient shopping
experience. Additionally, our special promotions and home delivery
services ensure that you save time and fully enjoy the joy of reading.
Let us accompany you on the journey of exploring knowledge and
personal growth!
ebookluna.com

(eBook PDF) An Introduction to Human Services 8th Edition

About This Presentation

Slide Content

Tags

Categories

Download

Quick Actions

Statistics

Related Slideshows

(eBook PDF) An Introduction to Human Services 8th Edition

About This Presentation

Slide Content

Slide 1

Slide 2

Slide 3

Slide 6

Slide 7

Slide 8

Slide 9

Slide 10

Slide 11

Slide 12

Slide 13

Slide 14

Slide 15

Slide 16

Slide 17

Slide 18

Slide 19

Slide 20

Slide 21

Slide 22

Slide 23

Slide 24

Slide 25

Slide 26

Slide 27

Slide 28

Slide 29

Slide 30

Slide 31

Slide 32

Slide 33

Slide 34

Slide 35

Slide 36

Slide 37

Slide 38

Slide 39

Slide 40

Slide 41

Slide 42

Slide 43

Slide 44

Slide 45

Slide 46

Slide 47

Slide 48

Slide 49

Slide 50

Slide 51

Slide 52

Tags

Categories

Download

Quick Actions

Statistics

Related Slideshows

TLE-9-Prepare-Salad-and-Dressing.pptxkkk

LESSON 1 ABOUT MEDIA AND INFORMATION.pptx

GRADE-8-AQUACULTURE-WEEKQ1.pdfdfawgwyrsewru

Feelings PP Game FOR CHILDREN IN ELEMENTARY SCHOOL.pptx

Jeopardy_Figures_of_Speech_Template.pptx [Autosaved].pptx

Jeopardy_Figures_of_Speech.pptxvdsvdsvsdvsd