Niin ihmeellisen kaunista on elämä joskus elää. Sielu on kuin
vapaiden ilmojen sineä, niin kirkas ja kevyt, jokainen ajatus herää
mielessä vapaana ja kevytsiipisenä, kuin visertävä lintu, joka joka
hetki voi yletä taivaitten sinikeijuviin avaruuksiin leijaamaan, mieltä
säveltävät niinkuin valuisten sointujen kosketukset, tuntee koko
itsensä, sielunsa ja jokaisen jäsenensä sykähtyneenä, keveästi
liikkuvana notkeutena. Ajatukset ovat mielessä kuin seesteistä
aamumerta uiskentelevat linnut, jotka hyväiltyinä antavat aaltojen
kantaa itseänsä sinne tänne, milloin ne liikkuvat oman muodon
täydellisyydessä, häilyävät oman olkapään kiinteässä notkeassa
kaartumisessa ja oman rinnan väljänä ja vapaana hengittävässä
kuvussa, tai oman käsivarren pyöreässä ripeässä voiman
sykähtelyssä, milloin ne taas liitelevät ilmojen autereisen seesteen
kannattamina ja häilyävät utupilvien myötä taivaan siniselkeätä
väljää lakea, tai nousevat ne notkeina ja ihananluottavina kuin
marmorijalustoiltaan ylenevät ylhäiset pilarit ja seisovat luottavan
tyyninä ja täydellisinä kultaisena kuvastelevan maailman keskellä.
Niin on kevyttä ja täydellistä ihmisen olla, jokainen tunne on ihmisen
liikkumista ihanana, jokainen ajatus on tämän tuntemisen loistetta ja
koko ihmisen olo päilyävää kauneuden heleilemistä.
Antinous katsoo, silmänsä kuin sisällisesti valaistuina, vedenkaaren
säteilyyn, hengityksensä käy tasaisena ja kevyenä. Hetkeksi ylenevät
silmänsä ja vaeltavat huonetta ylt'ympäri katseella, joka ikäänkuin
kylpee autereisessa hurmausmeressä. Siinä nousevat ympärillä
hoikat ja valkeat pilarit, jotka keveänä ja norjana jännityksenä
kannattavat katoksen marmoriliistakkeita, niiden pilarien sorjien ja
selkeästi ilmaan piirtyväin vartalojen välitse näkyy silmään seinien,
kevythaamuisten pilastarien rajottamat ja säveltämät suunnikkaat
tasot, jotka avautuvat ilmaisina kuvina, joiden etäisiin valkeneaviin
maisemiin silmä hyväiltynä jää uneksumaan. Ihanana jättää Antinous