saarella, jonka ympäri Neva jakautuu useihin suuhaaroihin ennen
Suomenlahteen laskemistaan. Hän itse suunnitteli kaupungin
asemakaavan, linnoituksen, sataman, rantakadut, jotka sitä
kaunistavat, ja linnakkeet, jotka suojelevat sisäänpääsyä. Tällä
autiolla ja viljelemättömällä saarella, joka sikäläisen ilmanalan lyhyen
kesän aikana oli pelkkä lokakasa ja talvella jäätynyt lampi, jonne
voitiin päästä maitse ainoastaan tiettömien metsien ja syvien soiden
läpi ja jossa siihen asti vain karhut ja sudet olivat majailleet, asui v.
1703 jo enemmän kuin 300,000 ihmistä, jotka tsaari oli koonnut
sinne kaikista maistaan.[18] Pietariin tuotettiin talonpoikia Astrakanin
seuduilta ja kaukaa Kiinan rajoilta. Metsiä oli raivattava, teitä
tehtävä, soita kuivattava, patoja rakennettava, ennenkuin voitiin
laskea kaupungin peruskivet. Kaikkialla pakoitettiin luonto
alistumaan. Tsaari tahtoi itsepintaisesti kansoittaa maan, joka ei
näyttänyt olevan määrätty ihmisten olinpaikaksi. Eivät tulvat, jotka
tuhosivat hänen työnsä, ei maaperän karuus, ei työmiesten
tietämättömyys, eipä edes kuolevaisuuskaan, joka jo alkuaikoina
surmasi 200,000 ihmistä, saaneet hänen päätöstään järkkymään.
Kaikista luonnon, kansan mielialan ja onnettoman sodan tuottamista
esteistä huolimatta kaupunki perustettiin. Jo v. 1705 Pietari oli
kaupunki, jonka satama oli täynnä laivoja. Keisari houkutteli sinne
muukalaisia kaikenlaisilla suosionosoituksilla, jakaen toisille
maatiluksia, lahjoittaen toisille taloja ja suosien kaikkia sellaisia
taitoja, jotka olivat soveliaat lieventämään tätä raakaa ilmanalaa.
Erityisesti hän teki Pietarin luoksepääsemättömäksi vihollisten
taholta. Ruotsalaiset kenraalit, jotka muutoin kaikkialla monesti löivät
hänen joukkonsa, eivät olleet voineet vahingoittaa tätä alkavaa
siirtolaa; se eli rauhallisena sitä ympäröivän sodan keskellä.
Luodessaan siten uusia valtioita tsaari yhä tarjosi kätensä
Augustille, joka kadotti omat valtionsa. Hän kehoitti tätä kenraali