pitkän historian aikana ollut vain roomalaisen jumal'ihanteen
kehittämistä ja toteuttamista, ja jos se lopuksi heittikin syvyyksien
pohjaan roomalaisen jumalansa ja paiskautui ateismiin, jota he
toistaiseksi nimittivät — sosialismiksi, niin se tapahtui vain siksi, että
ateismi on sittenkin jotakin terveempää kuin roomalaiskatolisuus.
Jollei suuri kansa usko, että yksin sen hallussa on totuus
(yksinomaan ja ainoastaan sen hallussa), jos se ei usko, että se
yksin omalla totuudellaan kykenee ja on valittu vapahtamaan ja
uudestisynnyttämään kaikki muut kansat, niin se muuttuu heti vain
kansatieteelliseksi aineistoksi, eikä se ole enää suuri kansa. Totisesti
suuri kansa ei koskaan tyydy ihmiskunnassa vain toisarvoiseen eikä
edes sangen huomattuunkaan asemaan, ellei se saa olla paikallaan
ehdottomasti ensimmäisenä. Jos tämä usko kuolee kansasta, — se ei
ole enää kansa. Mutta on vain yksi ainoa totuus, ja vain yhdellä
ainoalla kansalla siis voi olla oikea ja totinen Jumala, vaikka toisilla
kansoilla olisikin omat erikoiset ja suuret jumalansa. Ainoa
»jumalankantaja»-kansa… on Venäjän kansa ja… ja… pidättekö te,
Stavrogin, minua tosiaankin sellaisena hölmönä, — Šatov parahti
äkkiä kesken kaiken, — etten muka tietäisi, että sanani ovat tänä
hetkenä joko tuota iankaikkista vanhaa hölynpölyä, jota on jauhettu
kaikissa Moskovan slavofiilien myllyissä, tai se on sitten jotakin uutta,
viimeinen sana, ainoa uudistuksen ja uudestisyntymisen sana… ja…
ja mitä minua tänä hetkenä liikuttaa teidän pilkkanne! Mitä liikuttaa
minua, että te ette ymmärrä minua vähääkään, ette vähääkään, ette
ymmärrä ainoatakaan sanaa ettekä tavua!… Voi, miten
halveksinkaan ylimielistä pilkkaanne ja katsettanne tänä hetkenä!
Hän nousi paikaltaan. Hänen huulilleen oli pursunut vaahtoa.
— Päinvastoin, Šatov, päinvastoin! — sanoi Stavrogin
odottamattoman totisena ja pidättyvästi, nousematta paikoiltaan, —