pienessä sievässä ja siistissä kyläravintolassa murattiköynnösten
peittämässä huvimajassa ja käytyäni ensin erään kaivostenjohtajan,
puolalais-saksalaisen insinöörin luona, nousimme kohteliaasti
tarjottuun autoon ja lähdimme vaeltamaan. Maisema ei muuttunut
matkalla, samat piiput, ilmanvaihtotorvet, kaivosaukkorakennukset
jatkuivat kaikkialla. Tiellä, leveällä, sileällä ja kivitetyllä, ajoi
vastaamme talonpoikia omituisissa leveissä kahden hevosen
kärryissään, juutalaisia ijänikuisine mustine halatteineen ja
kalotteineen. Punaiset, valkoiset ja harmaat tiilimuurit, koristellut
talojen päädyt, savikourukatot ja aina raitis, syvänvihreä muratti
vilahteli silmissämme, kun automme kiiti aina 80 km:n vauhdilla
mainioita teitä, nostattaen mustia tomupilviä, niin että kasvomme
kirjaimellisesti peittyivät mustiksi, hengityksemme vaikeutui emmekä
enää voineet silmiämmekään avata. Viimein ajettuamme samaa
vauhtia läpi Bendzinin kaupungin ja Grodzin, pysähdyimme
muutaman kaivoksen kohdalla. Tulostamme oli nähtävästi jo
ilmoitettu, sillä työtä johtava insinööri riensi heti luoksemme ja ohjasi
meidät kaivosaukolle, minkä mustista uumenista teräsvaunu
teräsvaunun jälkeen kohosi ylös, täynnä kiiltävän mustaa,
kristallikimalteista kivihiiltä, painuakseen heti takaisin tyhjänä.
Valtava ryske ja jyske kävi rakennuksessa, kun murskaajakoneet
työskentelivät pienentäen hiilen sopivan kokoisiin palasiin ja lajitellen
ne automaattisesti. Kaikki oli mustaa, emmekä me tehneet
poikkeusta, työmiehet, lattiat, koneet, ilmakin, jota hengitimme, oli
kyllästetyn täynnä hienon hienoa yskittävää hiilentomua. Insinööri
kulki edellä ja selitti, mutta emme jaksaneet kiinnittää hänen
selityksiinsä huomiota. Meitä innosti enemmän itse näkyvä toiminta,
koneitten vinha liike, huumaava räiske ja ryske, työmiesten ja -
naisten tarmokkaat, tottuneet liikkeet ja kaiken yllä lepäävä työn
henki.