Sitten on minulla seuraava tärkeä muistiinpano sinua varten: Sano
Mirjamille että ne epäsovun oireet, mitkä nuoressa avioliitossamme
ovat ilmenneet, ovat — pienimpiä alkusyitä tarkoin tutkien —
aiheutuneet siitä, ettei nuori vaimo ole pannut tarpeeksi huomiota
oman terveenäpysymisensä säilyttämiseen; hän ei ole välittänyt
miehensä aamukävelyvaatimuksista y.m.s:sta, vaan ainoastaan
pakosta niihin suostunut, mikä pakosta suostuminen on miehelle
ollut yhtä katkera ilmiö kuin alituinen vastaan paneminen.
Niin, sinun parastasi olen tarkoittanut, tarkoittanut sitä että jos
sinä ruumiillisesti saisit itsesi kukoistukseen, niin sinussa viriäisi
sellainen varma elämänhalu, mikä minuakin, miestä, elähyttäisi!
Olenhan aina uskonut luonnon lääkitysvoimaan ja tiedän
kokemuksesta että kun mikään muu ei auta, luonto ainakin auttaa.
Olet syyttänyt ajan puutetta, mutta kyllä sinun täytyy tunnustaa että
aikaa on aina haluavalla. Monta kertaa olen harmissani yksikseni
kuljeksinut metsissä tuntien pettymystä ettei elämäni nuori
kumppani useinkaan ole kanssani — en aina pyytänytkään
tietäessäni kuinka kiusallinen pykälä se sinulle oli. Rakas Mirjam:
koeta panna vieläkin sydämellesi tämä arkipäiväinen asia, et usko,
kuinka paljon se merkitsee. Nytkin, kun olet poissa, kuvittelen
mielessäni: "Mirjam hoitaa itsensä hyvin, silloin ja silloin hän menee
hiihtämään harjulle, ihailee metsiä ja lumikiteitä, ihailee taivaan
tähtiä ja aurinkoa ja tuntee kunnioitusta Jumalan puhdasta luontoa
kohtaan; hän oppii ihailemaan rumiakin ilmoja, joita hän ennen
'inhosi'; hän oppii urheilemaan luonnon elementtien uhallakin ja
vastustamaan oman luonnon hemmotteluhimoa; päivä-päivältä hän
palaa punaposkisempana kotiinsa Leijon luokse, silmät virkeinä,
niska suorana, ryhdikkäänä kuin metsän sinipiika… hän — minun
vaimoni — minuakin varten, samalla kuin itseään, hänen poskensa
punoittavat ja povensa huokuu ja vartalonsa notkahtelee joustavasti;