pyhät lippaat, alabasteriset, kullalla ja hopealla kehystetyt irtoalttarit,
Limogesin ja Reinin taitavimpain silaajain lasittamat kirstut,
alttariristit, norsunluuveistoksilla ja antiikkisilla kameijoilla peitetyt
evankeliumikirjat, viinipuun köynnöksillä koristetut liturgiset kaiteet,
siipitaulut, vihkivesimaljat, kynttilänjalat, lamput, joiden pyhän valon
he puhalsivat sammuksiin ja joiden siunatun öljyn he kaatoivat
lattialle; lisäksi: jättiläisseppeleitä muistuttavat kynttiläkruunut,
merenkullalla ja helmillä kirjaillut rukousnauhat, pyhät ehtoollisastiat,
öylättirasiat, kalkit, rippileipälautaset, suitsutusvehkeet,
alttarikannut, lisäksi lukemattomia uskovaisten lahjoja, hopeaisia
käsiä, käsivarsia, jalkoja, silmiä, suita, sisälmyksiä, sydämiä ja
kuningas Sidocin nenän ja kuningatar Blandinen rinnan ja hänen
ylhäisyytensä pyhän Cromaderiuksen, Vervignolen ensimäisen
apostolin ja Trinqueballen jalon suojeluspyhän, raskaasta kullasta
muovatun pään. Kaiken lopuksi veivät he vielä pyhän rouva
Gibbossinen ihmeitä tekevän kuvan, jota Vervignolen kansa ei
koskaan vielä ollut turhaan huutanut avukseen ruton, nälän ja sodan
raivotessa. Tämä hyvin vanha ja kaikkea kunnioitusta ansaitseva
kuva oli tehty seetripuiseen alustaan kiinnitetyistä lehtikultaliuskoista
ja kauttaaltaan peitetty sorsanmunan suuruisilla jalokivillä, jotka
levittivät ympärilleen punaista, keltaista, sinistä, sinipunaista ja
huikaisevan valkoista säteilyä. Jo kolmesataa vuotta olivat sen
kultakasvoista tuijottavat, suur-avoimet emaljisilmät herättäneet
Trinqueballen asukkaista sellaista kunnioitusta, että he näkivät sen
öisin unissaankin, loistavana ja hirvittävänä, uhkaamassa heitä mitä
julmimmilla rangaistuksilla, jos he vain laiminlöisivät antaa sille
riittävän määrän valoa ja kultarahoja. Pyhä Gibbosine huokaili, värisi,
horjahteli jalustallaan ja antoi vastustelematta kuljettaa itsensä ulos
basilikasta, jossa se ikimuistoisista ajoista alkaen oli ollut kaikkien
pyhiinvaeltajien johtotähtenä.