— Hänellä oli jonkinmoinen olemassaolo, vastasi herra Bergeret.
— Te tarkoitatte siis kuviteltua olemassaoloa, huomautti herra
Goubinhalveksivasti.
— Eikö sitten kuviteltu olemassaolo muka olekaan mitään?
huudahti talon isäntä! Eivätkö taruperäiset henkilöt kykene
vaikuttamaan ihmiseen? Ajatelkaa mytologiaa, herra Goubin, ja te
näette, että neovat kuviteltuja, eivätkä suinkaan todellisia olentoja,
joilla onsyvin ja kestävin vaikutus mieliin. Aina ja kaikkialla ovat
olennot, joilla ei ole enemmän todellisuutta kuin Putois'lla,
herättäneet kansoissa vihaa ja rakkautta, kammoa ja toivoa,
kehoittaneet rikoksiin, vastaanottaneet uhreja, säätäneet tapoja ja
lakeja. Herra Goubin, ajatelkaa vain ikuista mytologiaa. Putois on
myytiilinen henkilö, tosin vähimmin tunnettuja, sen myönnän ja
halvinta laatua. Kömpelö satyyri, joka muinoin istui
pohjoisranskalaisten talonpoikiemme pöydässä, havaittiin kyllin
arvokkaaksi esiytymään eräässä Jordaens'in taulussaja La
Fontainen sadussa. Sycoraxin karvainen poika pääsi Shakespearen
ylhäiseen maailmaan. Putois ei ollut yhtä hyväonninen, taiteilijat ja
runoilijat jäävät aina ylenkatsomaan häntä. Häneltä puuttuu
suuruutta ja merkillisyyttä, tyyliä ja karakteria. Hän syntyi liian
järkiperäisissä mielissä, ihmisten keskuudessa, jotka osasivat lukea
ja kirjoittaa ja joilla ei ollut tuota lumoavaa mielikuvitusta, jokakylvää
satuja ympärilleen. Luulen jo, hyvät herrat, puheeni riittävän
osoittamaan teille Putois'n todellista luonnetta.
— Minä käsitän sen, sanoi herra Goubin. Ja herra Bergeret jatkoi
kuvaustaan:
— Putois oli olemassa. Sen voin vakuuttaa. Hän oli olemassa.
Ajatelkaa asiaa, hyvät herrat, niin te tulette vakuutetuiksi siitä, että