"Puhukaa, don Tadeo!"
"Te tiedätte, että tyttäreni on seurannut minua tänne. Kuinka
kävisi, jos hänelle tapahtuisi sattumalta joku onnettomuus taistelun
aikana. Ne palvelijat, jotka otin tänne mukaani, eivät ole luotettavia,
ja saisin siis koko ajan olla levoton hänen kohtalostaan. Kumpi teistä,
caballerot, ottaisi tehtäväkseen suojella donna Rosariota minun
poissaollessani?"
"Minä, don Tadeo, jos teillä ei vain ole mitään sitä vastaan", sanoi
Ludvig. "Menkää, velvollisuutenne kutsuu teitä! Minä vannon, ettei
teidän tytärtänne uhkaa mikään vaara, niin kauan kuin minä elän, ja
ainoastaan minun ruumiini yli käy tie hänen luokseen!"
"Ottakaa vastaan kiitokseni, don Louis", sanoi Tadeo puristaen
liikutettuna hänen kättään. "Tiedän kyllä, että voin luottaa teihin.
Sitäpaitsi on sangen mahdollista, että tulen takaisin muutamien
tuntien kuluttua."
Sitten meni hän donna Rosarion luo ja selitti tälle, että hänen
täytyi poistua muutamiksi tunneiksi. Nuori tyttö tuli ensin hyvin
levottomaksi, mutta rauhottui heti, kun hänen isänsä lupasi niin
paljon kuin mahdollista väistää vaaroja, joita hän tulisi kenties
kohtaamaan. Pahat aavistukset vaivasivat kuitenkin don Tadeota,
vaikkei hän puhunutkaan niistä muille, vaan lähti vihdoin kaupungille
jätettyään tyttärensä kreivi Ludvigin turviin. Valentin, nuo kaksi
intiaanipäällikköä ja don Gregorio, joka myöskin oli vihdoin yhtynyt
seurueeseen, seurasivat häntä.
Valdivian kaupunki oli viime tuntien kuluessa muuttunut sangen
paljon ulkonäöltään. Korkeat katusulut, jotka olivat kuin maasta
nousseet, kävivät katujen poikki. Kaikkialla kimalteli auringossa