Se oli aivan erilainen kuin muut. Pyöreä kuten toisetkin, mutta hyvin
korkea, keilamainen, ollen rakennuksen huipussa, ja sen lattia oli kai
viisitoista tai kaksikymmentä metriä Neulan ylimmästä kärjestä.
Maan puolella ei ollut mitään aukkoa. Mutta meren puolella, missä ei
tarvinnut uteliaiden katseita pelätä, oli kaksi leveätä lasi-ikkunaa,
joiden läpi valo virtanaan tulvi sisään.
Lattia oli kallisarvoista puuta, ja siihen oli sommiteltu yhteiskehäisiä
kuvioita.
Seinillä oli lasikaappeja ja muutamia tauluja.
"Kokoelmieni parhaat", kertoi Lupin. "Kaikki, mitä tähän asti olet
nähnyt, on myytävää. Esineitä kuljetetaan pois, toisia tuodaan tilalle.
Se kuuluu ammattiin. Täällä, tässä pyhätössä, on kaikki pyhitettyä.
Ainoastaan valituita tavaroita, parhaita parhaista, korvaamattomia
mestariteoksia. Katsoppa näitä koristeita, Beautrelet, kaldealaisia
taikakaluja, egyptiläisiä kaulanauhoja, kelttiläisiä rannerenkaita,
arabialaisia ketjuja... Katsoppa näitä pystykuvia, Beautrelet, tätä
kreikkalaista Venusta, tätä Korinton Apolloa... Katsoppa näitä
tanagra-kuvioita, Beautrelet. Kaikki oikeat tanagrat ovat täällä.
Tämän lasikaapin ulkopuolella ei ole maailmassa yhtään ainoata
oikeata. Mikä nautinto onkaan tietää tämä! Beautrelet, muistathan
kirkkovarkaudet Etelä-Ranskassa, Thomasin ja hänen liittolaisensa —
minun kätyreitäni sivumennen sanoen — no niin, tässä on
Ambazacin pyhäinjäännöslipas, se oikea, Beautrelet! Muistathan
Louvren häväistysjutun, väärennetyksi havaitun hiipan, nykyaikaisen
taiteilijan muovaileman? Tässä, Beautrelet, on Saitaferneen oikea
hiippa!... Ja katsohan, katsohan, Beautrelet, tuossa on kaikkien
ihmeteosten ihme, suurin taideteos, jumalallinen ajatus, oikea
Leonardo da Vincin Gioconda. Polvillesi, Beautrelet, ylväin Nainen
siinä on edessäsi!"
Pitkä äänettömyys. Alhaalla lähenivät paukutukset. Kaksi tai kolme
ovea erotti heidät Ganimardista. Merellä näkyivät torpeedoveneen
musta selkä ja risteilevät soutuveneet.
Nuori mies kysyi: