Sowing the Seed Appendices 1st Edition Welmoed Out

Sowing the Seed Appendices 1st Edition Welmoed
Out pdf download
https://ebookname.com/product/sowing-the-seed-appendices-1st-
edition-welmoed-out/
Get Instant Ebook Downloads – Browse at https://ebookname.com

Instant digital products (PDF, ePub, MOBI) available
Download now and explore formats that suit you...
Everywhere Taksim Sowing the Seeds for a New Turkey at
Gezi 1st Edition Isabel David
https://ebookname.com/product/everywhere-taksim-sowing-the-seeds-
for-a-new-turkey-at-gezi-1st-edition-isabel-david/
Histopathology of Seed Borne Infections 1st Edition
Dalbir Singh
https://ebookname.com/product/histopathology-of-seed-borne-
infections-1st-edition-dalbir-singh/
Sowing Crisis The Cold War and American Dominance in
the Middle East 2009 1St Edition Edition Rashid Khalidi
https://ebookname.com/product/sowing-crisis-the-cold-war-and-
american-dominance-in-the-middle-east-2009-1st-edition-edition-
rashid-khalidi/
Anxiety Disorders in Children and Adolescents Research
Assessment and Intervention 1st Edition Wendy K.
Silverman
https://ebookname.com/product/anxiety-disorders-in-children-and-
adolescents-research-assessment-and-intervention-1st-edition-
wendy-k-silverman/

Coproduction Collaboration in Music Production
Perspectives on Music Production 1st Edition Wilsmore
https://ebookname.com/product/coproduction-collaboration-in-
music-production-perspectives-on-music-production-1st-edition-
wilsmore/
Paul Simon A Life 1st Edition Marc Eliot
https://ebookname.com/product/paul-simon-a-life-1st-edition-marc-
eliot/
Look Away The U S South in New World Studies 1st
Edition Jon Smith
https://ebookname.com/product/look-away-the-u-s-south-in-new-
world-studies-1st-edition-jon-smith/
Birth Distress and Disease Placental Brain Interactions
1st Edition Michael L. Power
https://ebookname.com/product/birth-distress-and-disease-
placental-brain-interactions-1st-edition-michael-l-power/
FE Civil Review Manual Rapid Preparation for the Civil
Fundamentals of Engineering Exam 1st Edition Michael R.
Lindeburg
https://ebookname.com/product/fe-civil-review-manual-rapid-
preparation-for-the-civil-fundamentals-of-engineering-exam-1st-
edition-michael-r-lindeburg/

Queen of Shadows 1st Edition Sarah J. Maas
https://ebookname.com/product/queen-of-shadows-1st-edition-sarah-
j-maas/

Sowing the seed?
Human impact and plant subsistence in Dutch
wetlands during the Late Mesolithic and Early
and Middle Neolithic (5500-3400 cal BC)
Appendices
W. A. Out
Appendices to ARc HAeoLoGicAL stUdies Leiden UniVeRsitY 18
Copyright © 2010. Leiden University Press. All rights reserved.

Archaeological Studies Leiden University
is published by Leiden University Press, the Netherlands
Series editors: C.C. Bakels and H. Kamermans
ISBN: 9789087280772
e-ISBN: 9789048512607
NUR: 682
© W.A. Out / Leiden University Press, 2010
All rights reserved. Without limiting the rights under copyright reserved above, no part of this book may
be reproduced, stored in or introduced into a retrieval system, or transmitted in any form or by any means
(electronic, mechanical, photocopying, recording or otherwise) without the written permission of both the
copyright owner and the author of the book.
Copyright © 2010. Leiden University Press. All rights reserved.

Contents
Appendix i. Archaeobotany of Hardinxveld-Giessendam polderweg and de Bruin, the netherlands 7
I.1 Geology of Hardinxveld-Giessendam Polderweg 7
I.2 Archaeology of Hardinxveld-Giessendam Polderweg 7
I.3 Archaeobotany of Hardinxveld-Giessendam Polderweg 13
I.3.1 Pollen analysis 13
I.3.2 Macroremains analysis 15
I.3.2.1 Reconstruction of the vegetation 15
I.3.2.2 Crop plants and disturbance indicators 20
I.3.2.3 Carbonised macroremains of non-cultivated plants 21
I.3.3 Wood and charcoal analysis 22
I.3.4 Other sources 25
I.4 Geology of Hardinxveld-Giessendam De Bruin 25
I.5 Archaeology of Hardinxveld-Giessendam De Bruin 29
I.6 Archaeobotany of Hardinxveld-Giessendam De Bruin 30
I.6.1 Pollen analysis inside the excavation trench 30
I.6.2 Pollen analysis outside the excavation trench 34
I.6.2.1 Introduction 34
I.6.2.2 Materials and methods 34
I.6.2.3 Dates 34
I.6.2.4 Results and discussion 35
I.6.2.5 Human impact 40
I.6.2.6 Correspondence with the pollen analysis inside the trench 40
I.6.3 Macroremains analysis 41
I.6.3.1 Reconstruction of the vegetation 41
I.6.3.2 Crop plants and disturbance indicators 44
I.6.3.3 Carbonised macroremains of non-cultivated plants 44
I.6.4 Wood and charcoal analysis 45
I.6.5 Other sources 48
I.7 Hardinxveld-Giessendam Polderweg and De Bruin: comparison of the archaeobotanical results 48
I.7.1 Reconstruction of the natural vegetation 48
I.7.2 Human impact based on pollen diagrams 49
I.7.3 Crop plants and weeds 50
I.7.4 Carbonised macroremains 50
I.7.5 Wood and charcoal 51
Appendix ii. Archaeobotany of Brandwijk-Kerkhof, the netherlands 53
II.1 Introduction 53
II.2 Materials and methods 56
II.3 Results 58
II.3.1 Macroremains analysis 58
II.3.1.1 Layer 30 (4610-4550 BC) 58
II.3.1.2 Layer 45 (4470-4370 BC) 61
II.3.1.3 Layer 50 (4220-3940 BC) 61
II.3.1.4 Sample box samples layer 50 63
Copyright © 2010. Leiden University Press. All rights reserved.

II.3.1.5 Lab samples layer 50 67
II.3.1.6 Layer 60 (3940-3820 BC) 69
II.3.1.7 Crop plants 71
II.3.1.8 Carbonised macroremains of non-cultivated plants 72
II.3.1.9 Arable weeds 74
II.3.2 Wood and charcoal analysis 76
II.4 Discussion 81
II.4.1 Reconstruction of the natural vegetation 81
II.4.2 Human impact 84
II.4.3 Seasonality and site function 85
Appendix iii. Archaeobotany of the Hazendonk, the netherlands 99
III.1 Introduction 99
III.2 Materials and methods 106
III.3 Results 111
III.3.1 Southern section of square 57 (Hazendonk 0, 1, 2a, 2b and 3) 111
III.3.2 Core 3, near unit C (Hazendonk 0 and Hazendonk 1) 118
III.3.3 Core 2, near unit C (Vlaardingen 1a and Vlaardingen 1b) 125
III.3.4 M86, eastern section of square 25, unit B (Vlaardingen 1b) 131
III.3.5 M87, eastern section of square 25, unit B (Vlaardingen 1b) 136
III.3.6 Southern section of square 41, unit C (Hazendonk 1, Hazendonk 2, Hazendonk 3
and Vlaardingen 1b) 140
III.3.7 Comparison of proportions of dryland versus wetland vegetation 144
III.3.8 Macroremains from the excavation 145
III.3.8.1 Crop plants 148
III.3.8.2 Carbonised macroremains of non-cultivated plants 158
III.3.8.3 Arable weeds 161
III.3.9 Wood analysis 164
III.3.10 Moss analysis 168
III.4 Discussion 168
III.4.1 Reconstruction of the natural vegetation 168
III.4.2 Development of the natural vegetation 169
III.4.3 Human impact 170
III.4.3.1 Indications of human impact in the diagrams 170
III.4.3.2 Further interpretation of indications of human impact 173
III.4.4 Plant subsistence 176
III.4.5 Local cultivation 177
III.5 Acknowledgements 179
Appendix iV. synthesis of archaeobotanical sources of the Hazendonk 215
IV.1 Introduction 215
IV.2 Sources 215
IV.3 Reconstruction of the natural vegetation 219
IV.4 Human impact 221
IV.4.1 Mesolithic occupation 221
IV.4.2 Hazendonk 0 221
Copyright © 2010. Leiden University Press. All rights reserved.

IV.4.3 Hazendonk 1 222
IV.4.4 Hazendonk 2 223
IV.4.5 Hazendonk 3 223
IV.4.6 Vlaardingen 1a 224
IV.4.7 Vlaardingen 1b 225
IV.5 Summary of human impact 226
IV.6 Distance between human activity and sampling point 227
Appendix V. Archaeobotany of Bergschenhoek, the netherlands 229
V.1 Introduction 229
V.2 Materials and methods 231
V.3 Results 233
V.3.1 Pollen and macroremains analysis 233
V.3.2 Wood and charcoal analysis 242
V.3.2.1 Wood and charcoal from the excavation in 1976 242
V.3.2.2 Wood from the excavation in 1978 244
V.3.2.3 Other wood data 245
V.3.3 Moss analysis 246
V.3.4 Mollusc analysis 246
V.4 Discussion 250
V.4.1 Reconstruction of the natural vegetation 250
V.4.2 Human impact 251
V.4.2.1 Human impact on the vegetation and deposition processes 251
V.4.2.2 Plant subsistence 252
V.4.3 Seasonality 254
V.5 Acknowledgements 254
Appendix Vi. Archaeobotany of the Late neolithic site Vlaardingen, the netherlands 255
VI.1 Introduction 255
VI.2 Materials and methods 255
VI.3 Results 255
VI.3.1 Macroremains 255
VI.3.2 Information from earlier publications 257
VI.4 Discussion and conclusions 259
VI.5 Acknowledgements 259
Appendix Vii. References of appendices 261
Copyright © 2010. Leiden University Press. All rights reserved.

7
Appendix I. Archaeobotany of Hardinxveld-Giessendam
Polderweg and De Bruin, the Netherlands
I.1 G eoloGy of HardInxveld-GIessendam PolderweG
The site of Hardinxveld-Giessendam Polderweg is located on a Late Glacial inland dune in the central river
area (coordinates 116.104/427.636; see fig. I.1). The top of the dune is at about 4.5 m -NAP. Its surface measured
c.
80 x 50 metres (4000 m
2
) at the start of occupation and became smaller through time. The relative height of
the dune decreased from 3 to 2.5 metres during occupation phase 1, and to 1.2 m during phase 2 (the occupation
phases are discussed below). The former landscape around the site was reconstructed by means of hand corings
in an area of 1700 x 600 metres (see fig. I.2). During phase 1, marshes and open water surrounded the dune, while
marshes and carr became increasingly important during the later phases. An open crevasse channel, active between
c.
5500 and 5100 BC, was present approximately 500 met res to the south. Its presence resulted in the sedimentation
of peaty clay with some local thin sand layers. At the start of occupation, Polderweg was one of four dunes
protruding in the vicinity, located in the middle of a large marsh area without channels or large patches of open
water. At the end of occupation, most of the other dunes had become submerged, while Polderweg would follow
soon (Mol 2001a, 2003).
I.2 a rcHaeoloGy of HardInxveld-GIessendam PolderweG
The discussion of Hardinxveld-Giessendam Polderweg and De Bruin is primarily based on Louwe Kooijmans
(2001a, b and 2003). Excavation of a part of the southern slope of the dune at Polderweg took place in 1997-1998.
The excavation trench (28 x 16 metres) revealed a sequence of refuse layers formed during several occupation
phases, large oval pits interpreted as huts (phases 0 and 1), round pits interpreted as fire pits, and postholes
(see fig. I.3). The Holocene deposits (clay, colluvia and refuse layers: fossil anthropogenic horizons) comprised
artefacts made of flint, stone, pottery as well as organic remains including human remains.

Four occupation phases have been distinguished: phase 0 before 5500 BC, phase 1 around 5500-5300
BC, phase 1/2 around 5100 BC and phase 2 around 5000 BC.
1
Phase 0 may only be the initial stage of phase 1.
Phase 1 is the major phase and is represented by much more material than the other phases. Figure I.4 shows the
extent of the refuse layers of the main phases. Archaeological finds in the corings indicated that the occupation
during phases 0 and 1 extended over an area of 110 x 25 metres, while occupation during phases 1/2 and 2
together extended over an area of 80 x 20 metres.

The site can be characterised as Late or even Final Mesolithic in view of the absence of domesticates,
and moreover represents the initial stage of the neolithisation process in the region in view of the first occurrence
of pottery in phase 2. Phase 1 is contemporaneous with the
älteste LBK, and the material of this phase contained
three arrowheads in LBK style, which indicates some contact with these Neolithic communities and illustrates
the start of the availability phase as defined by Zvelebil (1986; see chapter 1). The nearest known LBK settlements
at this time were located in Hessen, Germany. Other stone and flint artefacts point to contact with communities
within Southern Limburg and the Ardennes. Phase 2 is contemporaneous with the
jüngere LBK and ended
before the start of the Rössen culture (see fig.1.1). In phase 2, the scarce presence of characteristic pottery
indicates that Polderweg was part of the initial phase of the Swifterbant culture.

The subsistence of the site Polderweg can be characterised as a broad-spectrum economy, with
a special focus on the hunting of furred animals and on fishing (especially for pike). The consistent
character of the faunal assemblages from all phases suggests a stable use of resources through time.
1 Recalculation of the
14
C dates of Polderweg resulted in the new conclusion that phase 1 date s between 5430±90 and
5350±100 cal BC and phase 2 betw een 5200±140 and 5069±140 cal BC (Mol and Van Zijverden 2007). See also fig. 2.5.
Copyright © 2010. Leiden University Press. All rights reserved.

APPENDIx I - ARCHAEOBOTANy OF HARDINxvELD-GIESSENDAM POLDERwEG AND DE BRuIN, THE NETHERLANDS
8
0 50km
coastal barriers salt marshes
tidal flats
river deposits
fen peat
pleistocene coversand
inland dunes
Hardinxveld - Giessendam
upland peat bogs
Figure I.1 Hardinxveld-Giessendam, the Netherlands, location plotted on a palaeogeographical map
(c. 5700 BC; NITG).
Copyright © 2010. Leiden University Press. All rights reserved.

APPENDIx I - ARCHAEOBOTANy OF HARDINxvELD-GIESSENDAM POLDERwEG AND DE BRuIN, THE NETHERLANDS
9
0 200 m
open water and marsh
inland dune
excavation trench
road
-7.0
0 200 m
marsh
inland dune
excavation trench
crevasse channel
open water
road
Figure I.2a Hardinxveld-Giessendam Polderweg, the Pleistocene subsurface (m –NAP) and palaeogeographical
reconstructions for phases 0 (left) and 1 (right) (af ter Mol 2001a).
Copyright © 2010. Leiden University Press. All rights reserved.

APPENDIx I - ARCHAEOBOTANy OF HARDINxvELD-GIESSENDAM POLDERwEG AND DE BRuIN, THE NETHERLANDS
10
0 200 m
alder carr
inland dune
excavation trench
road
0 200 m
alder carr inland dune excavation trench
road
-5.0
Figure I.2b Hardinxveld-Giessendam Polderweg, the Pleistocene subsurface (m –NAP) and palaeogeographical
reconstructions for phases 1/2 (left) and 2 (right) (af ter Mol 2001a).
Copyright © 2010. Leiden University Press. All rights reserved.

APPENDIx I - ARCHAEOBOTANy OF HARDINxvELD-GIESSENDAM POLDERwEG AND DE BRuIN, THE NETHERLANDS
11
Crop plants and domestic animals other than dog are absent during all phases. For phase 1, the site is interpreted
as a winter base camp. It could concern a main occupation in late winter and additional occupation in early
autumn or occupation from September to March. There is not enough evidence for both other phases to make
any conclusions about seasonality, but continuity in function seems most plausible. The interpretation of the
site as a winter base camp implies that it represents only a part of a residential mobile settlement system. The
indications of southern contacts make the southern coversand region the best candidate for occupation during
other periods of the year, especially the summer. u
nfortunately this is hard to prove due to bad preservation of
sites on the southern sand grounds (Louwe Kooijmans 2001a, b, 2003).
0 4 m
s
TF
P
P
G
P
C
P
C
C
C
G
C
P
G
P
TF
TF
G
C
G
P
P
TF
P
S20
sand (phase 1)
marsh (phase 1)
not excavated
features wood
C = concentration
TF = tree fall
P = pit G = grave
eastern section
square 11
Figure I.3 Hardinxveld-Giessendam Polderweg, features of all phases (af ter Hamburg and Louwe Kooijmans 2001,
adapted by L. Amkreutz).
Copyright © 2010. Leiden University Press. All rights reserved.

APPENDIx I - ARCHAEOBOTANy OF HARDINxvELD-GIESSENDAM POLDERwEG AND DE BRuIN, THE NETHERLANDS
12
peat
clay
sand
excavation trench
road
find layer
P = pollen core
M = macroremains column
0 50 m
a
b
c
0 50 m
0 50 m
P
M
M
M
P
P
Figure I.4 Hardinxveld-Giessendam Polderweg, the Pleistocene subsurface (m –NAP), the extent of the surface of
the dune and the refuse layers for phases a) 1, b) 1/2 and c) 2 (af ter Mol 2001a).
Copyright © 2010. Leiden University Press. All rights reserved.

APPENDIx I - ARCHAEOBOTANy OF HARDINxvELD-GIESSENDAM POLDERwEG AND DE BRuIN, THE NETHERLANDS
13
I.3 a rcHaeobotany of HardInxveld-GIessendam PolderweG
The archaeobotanical data of Polderweg consist of a dated pollen diagram and information on macroremains,
worked and unworked wood, charcoal and fungi published by Bakels and van Beurden (2001), and an
unpublished macroremains diagram (De Kort 1998). All source material was collected in the excavation trench,
with the exception of the pollen core.
I.3.1 Pollen a na lysIs
The location of the pollen core was chosen at the northern side of the dune where the influence of the crevasse
channel was small (see fig. I.2 and I.4). The core was located at 4 metres from the attachment point
2
of phase 1,
at 26 metres from the attachment point of phase 2, and at c. 40 metres from the refuse layer (i.e. the settlement
area, at the other, southern site of the dune) during all phases. The sediment of the core consists of sandy peat
with a layer of gyttja at 7.55 to 7.66 m -NAP. The pollen analysis is based on an upland pollen sum of at least
300 pollen grains. The pollen diagram (see fig. I.5) provides the development of the vegetation during phases
1, 1/2 and 2 (between 5584 to 5230 BC and 4916 to 4540 BC, see the publication for
14
C dates). Periods before
and after these occupation phases are not represented in the pollen diagram because such a long sequence of
peat was not available. The pollen diagram indicates that the natural vegetation on the dune consisted of mixed
deciduous woodland and woodland edge vegetation, with some open patches of herb vegetation. The dry dune
was surrounded by alder carr, marsh and open water. For the wetlands surrounding the dune, the lower part
of the diagram shows relatively open riparian vegetation, which changed into alder carr approximately around
phase 2.
It is not possible to discern clear signals of human impact in the diagram (Bakels and v
an Beurden
2001). The diagram shows a decreasing percentage of dryland trees and an increasing percentage of dryland
shrubs that could be related to human impact, but this may also be caused by the submergence of the dune.
There are some other changes in the diagram that may be related to human activity as well
3
, but a strong causal
relationship cannot be demonstrated. In addition sudden decreases in dryland trees or peaks in dryland herbs
are absent, and the different occupation phases are not separately recognisable. One would expect signals of
occupation phase 1 in particular since the distance between the dune and the sample point is very small during
this phase (4 metres) and since phase 1 is the longest and most intensive occupation period, although the phase
is possibly not reflected completely in the diagram. However, even signals of this phase cannot be discerned
accurately. This indicates that any human impact was probably of restricted scale.

The weak human impact is rather unexpected in view of the length of occupation at the dune and
the evidence of use of the vegetation as demonstrated by the analysis of macroremains, wood and charcoal.
A possible explanation is that the evidence of human impact at Polderweg is weak due to the absence of
agriculture. There are however several other explanations for the weakness of the anthropogenic signal.
Firstly, possible evidence of human impact may be blurred by the changes in the vegetation that were caused
by the rising water table, which led to the continuous submerging of trees, and resulted in the development
of open patches in the vegetation and growth of secondary vegetation. Secondly, the distance to the dune
and the distance to the refuse layer may play a role. The distance between the sample location and the dune
(phase 1: 4 m; phase 2: 26 m) is, however, not exceptionally large and is not suspected to explain the weakness
2 Attachment point: location where the peat is attached to the dune, indicative of the height of the ground water level and
representing the transition from the dune to the surrounding wetlands.
3 In the first spectrum of the diagram (8.00 m -NAP , phase 1), Urtica -type and Poaceae as well as monoletae psilatae fern
spores show small peaks, while Filipendula sp. shows a peak in the top of the diagram. Other possible anthropogenic signals
are a decrease in Quercus sp. ( 7. 50 m -NAP , phase 1/2) and Tilia sp. ( 7. 30 m -NAP , phase 1/2), a grad ual increase in dryland
shrubs and herbs in the middle and upper part of the diagram indicating increased openness of the vegetation (phases 1/2
and 2, indicated by pollen of Corylus sp., Rhamnus cathartica, Viburnum opulus, Cornus sanguinea-type, Sambucus nigra-
type and Chenopodiaceae, Artemisia sp., Plantago lanceolata and Pteridium s p.).
Copyright © 2010. Leiden University Press. All rights reserved.

APPENDIx I - ARCHAEOBOTANy OF HARDINxvELD-GIESSENDAM POLDERwEG AND DE BRuIN, THE NETHERLANDS
14
660
680
700
720
740
760
780
800
D e p t h (c m - N A P)
P3: 6480 ± 110
P2: 6150 ± 70
P1: 5870 ± 80
14 C D a t e s ( y r s B P)
20 40 60 80 100
U p l a n d t r e e s U p l a n d s h r u b s U p l a n d h e r b s
a n d s p o r e p l a n t s
20
P i n u s P i c e a
20 40
T i l i a
20 40 60 80
Q u e r c u s
20
U l m u s
20
Fr a x i n u s B e t u l a c f. P o p u l u s H e d e r a V i s c u m a l b u m
Upland trees
L i t h o l o g y
20 40
C o r y l u s R h a m n u s c a t h a r t i c a V i b u r n u m o p u l u s C o r n u s s a n g u i n e a - t y p e S a m b u c u s n i g r a - t y p e A r t e m i s i a C h e n o p o d i a c e a e P l a n t a g o l a n c e o l a t a M e r c u r i a l i s p e r e n n i s P t e r i d i u m a q u i l i n u m P o l y p o d i u m
200400600800
A l n u s H u m u l u s l u p u l u s S a l i x M y r i c a R h a m n u s f r a n g u l a A l i s m a - t y p e E r i c a l e s
20
F i l i p e n d u l a H o r d e u m - t y p e I r i s p s e u d a c o r u s Ly s i m a c h i a t hy r s i f l o r a c f. Ly s i m a c h i a t hy r s i f l o r a Ly t h r u m s a l i c a r i a C a l t h a p a l u s t r i s - t y p e R u m ex a q u a t i c u s - g r o u p S a g i t t a r i a s a g i t t i f o l i a S o l a n u m d u l c a m a r a S p a r g a n i u m e m e r s u m S p a r g a n i u m e r e c t u m - t y p e T h a l i c t r u m
20
U r t i c a d i o i c a - t y p e Va l e r i a n a Ty p h a l a t i f o l i a
Wetland herbs Wetland trees and shrubs
Upland shrubs, herbs
and spore plants
Peat
Detritus-gyttjaSandy sediment
Wood remains
Figure I.5 part 1.
Copyright © 2010. Leiden University Press. All rights reserved.

APPENDIx I - ARCHAEOBOTANy OF HARDINxvELD-GIESSENDAM POLDERwEG AND DE BRuIN, THE NETHERLANDS
15
of the signal (compare with appendix II and III). In contrast, the distance to the refuse layer is relatively large
(c. 40 metres). It is very probable that this hampers the distinction of evidence of human impact, since dispersal
of the pollen signal related to human occupation at the settlement may have been restricted by the presence of
high and dense vegetation between the settlement and the sample point.
I.3.2 M acroreMaIns a na lysIs
I.3.2.1 Reconstruction of the vegetation
The main analysis of macroremains concerns 65 samples, of which 51 were sieved on a mesh width of 0.25 mm
and 14 on a mesh width of 2 mm. The samples were collected in pits and refuse layers dating to phases 1 and 2
from sediments consisting of sand, peat and clay, and were collected from different parts of the slope of the dune
in the excavation trench. During all phases, several deposition processes may have played a role in the formation
of the macroremains assemblages, resulting in assemblages indicative of diverse ecological conditions (
e.g. in
situ deposition, colluviation resulting in transport down the slope, flooding of the slopes of the dune resulting in
transport in upwards direction, and transport by people and/or animals).
20
M o n o l e t a e , p s i l a t a e T h e l y p t e r i s p a l u s t r i s S p h a g n u m N u p h a r l u t e a - t y p e N y m p h a e a a l b a - t y p e P o t a m o g e t o n P e d i a s t r u m S p i r o g y r a
20 40 60 80
C y p e r a c e a e
20
P o a c e a e P o a c e a e > 4 0 m u A s t e r a c e a e t u b u l i f l o r a e R a n u n c u l a c e a e R a n u n c u l u s a c r i s - t y p e R u m ex a c e t o s a - g r o u p C a r y o p hy l l a c e a e C h a m e r i o n - t y p e B r a s s i c a c e a e A p i a c e a e G a l i u m - t y p e M e n t h a - t y p e Tr i l e t a e , w i t h p e r i n e Tr i l e t a e , p s i l a t a e
100 200 300
Ly c o p o d i u m (m a r ke r)
517
343
370
359
363
326
314
342
329
376
331
311
403
328
307
P o l l e n s u m Z o n e
III
II
I
Wetland spore plants Ecologically indeterminateOpen water
Analyst: L. van Beurden, 1998
Figure I.5 Hardinxveld-Giessendam Polderweg, pollen diagram based on an upland pollen sum, exaggeration 5 x
(af ter Bakels and Van Beurden 2001), part 2.
Copyright © 2010. Leiden University Press. All rights reserved.

APPENDIx I - ARCHAEOBOTANy OF HARDINxvELD-GIESSENDAM POLDERwEG AND DE BRuIN, THE NETHERLANDS
16
9.00
8.00
7.00
sand
sandy peat
clayey peat
humic clay
clayey peat
clay
m -NAP
0 20 cm
0 2.5 m
wood
colluvium
macroremains column
clay
sand
peat
m - NAP m - NAP
S N
5.00
6.00
7.00
8.00
9.00
10.00
5.00
6.00
7.00
8.00
9.00
10.00
Figure I.6 Hardinxveld-Giessendam Polderweg, eastern section of square 11, position of the sample boxes (af ter
Louwe Kooijmans and Mol 2001, fig. 3.2, and De Kort 1998, photograph: W.J. Kuijper).
Copyright © 2010. Leiden University Press. All rights reserved.

APPENDIx I - ARCHAEOBOTANy OF HARDINxvELD-GIESSENDAM POLDERwEG AND DE BRuIN, THE NETHERLANDS
17
The assemblage of macroremains mainly consisted of waterlogged remains.
4
The macroremains
assemblage of phase 1 indicates the presence of eutrophic open marsh and bank vegetation at the location of the
excavation trench, combined with open water. During phase 2, the slope of the dune was covered with alder carr,
marsh and bank vegetation with some open patches. These results correspond with the reconstruction of the
wetland vegetation based on the pollen diagram. The vegetation on the slope was less varied than during phase
1. The increasing water levels resulted in a decrease in dryland vegetation at the lower parts of the dune and in
the spread of Alnus
vegetation upward over the slopes of the dune.
The unpublished macroremains diagram of De Kort (1998) consists of nine samples collected with
four sample boxes in the eastern section of square 11, just outside the local colluvium but still relatively close
to the dune and the location of human activity (see fig. I.4 and I.6). The analysed section is
c. 150 cm long, the
sample size of the samples was 200 cm
3
(0.2 litres), and the mesh width of the sieves was 0.25 mm. The
14
C dates
(see table I.1) as well as the stratigraphy indicate that the diagram corresponds with phases 1 and 2.
4 Identifications that are supplementary to the results published in Bakels and Van Beurden (2001) are Torilis sp. (probably
representing Torilis japonica), Glechoma hederacea, Persicaria cf. hydropiper (Jongste and Verbruggen 1998), Betula sp. and
Stellaria neglecta (unpublished data Faculty of Archaeology, Leiden Universit y).
sample depth lab code age age phase dated material
(m -NAP) (yrs BP) (yrs cal BC, 2σ)
HG-Pw 11-783 7.83 GrA-9802 6050 ± 50 5210-4790 2 Alnus sp., cones
HG-Pw 11-818 8.18 GrA-9798 6320 ± 50 5470-5210 t.a.q. 1 Cornus sanguinea,
fruit stones
HG-Pw 11-864 8.64 GrA-9803 6380 ± 50 5480-5220 1 late Iris pseudacorus, seeds,
Schoenoplectus lacustris,
fruits
HG-Pw 11-919 9.19 GrA-9799 6540 ± 50 5620-5370 1 early Quercus sp., fruits
t.a.q. = terminus ante quem
Table I.1 Hardinxveld-Giessendam Polderweg,
14
C dates of the macroremains diagram of square 11 (Louwe
Kooijmans and Mol 2001, 68).
Copyright © 2010. Leiden University Press. All rights reserved.

APPENDIx I - ARCHAEOBOTANy OF HARDINxvELD-GIESSENDAM POLDERwEG AND DE BRuIN, THE NETHERLANDS
18
The results of the macroremains analysis by De Kort are shown in figure I.7. Table I.2 provides the
relevant stratigraphy. The lowest two spectra show the presence of disturbed dryland vegetation (Tilia sp.,
Quercus sp., Chenopodium album, Solanum nigrum and Galeopsis bifida-type) as well as marsh vegetation
(Phragmites sp., Typha sp., Alisma plantago-aquatica and Urtica dioica). Subsequently, slowly running
water reached the sample location, as indicated by clayey sediments, followed by the development of marsh
vegetation dominated by
Schoenoplectus lacustris, Typha sp. and Alisma plantago-aquatica. The presence
of the disturbance indicators Persicaria lapathifolia, Solanum nigrum and Chenopodium album at 8.45 m
-NAP is probably related to the activity of the nearby crevasse channel. At 8.18 m -NAP, the diagram shows
a major change in the vegetation: alder carr gradually developed, initially combined with
Carex species and
Lythrum salicaria. Dryland trees and shrubs reappear in the diagram while the values of water plants are low.
These changes can all be explained by a diminished influence of the channel and partial recovery of the dryland
vegetation in the extra-local vegetation.
Urtica dioica shows maximal values just before and after the activity
of the crevasse.

The first three spectra are rich in charcoal, implying human activity. The diagram does not, however,
show clear indications of anthropogenic influence on the vegetation, with the exception of a carbonised seed
of
Iris pseudacorus at 8.64 m -NAP (late part of phase 1). Although in situ deposition can be questioned, this
carbonised seed indicates the horizon of anthropogenic influence and it is therefore not excluded that the taxa
at 8.45 m -NAP indicative of disturbance (
Persicaria lapathifolia, Solanum nigrum and Chenopodium album),
interpreted as the result of disturbance by the crevasse, result instead from human activity. The absence of
other signals of anthropogenic influence on the vegetation is remarkable in view of the sample location in the
excavation trench. The absence of more carbonised macroremains corresponds, however, with the small number
of taxa found in a carbonised state at the excavation.
depth (m -NAP) sediment sample (m -NAP)
7.64-7.43 peaty clay poor in wood remains 7.57
7.75-7.64 clayey peat poor in wood remains
8.15-7.75 peat containing wood remains 8.02, 7.83, 7.78
8.21-8.15 clayey peat 8.18
8.40-8.21 peaty clay poor in wood remains
8.51-8.40 clay rich in wood remains 8.45
8.62-8.51 humic clay poor in wood remains
8.87-8.62 sandy peat rich in wood remains 8.64
8.92-8.87 sandy peat poor in wood remains
9.02-8.92 peat rich in wood remains 8.95
9.12-9.02 peaty sand poor in archaeological remains 9.11
9.26-9.12 humic sand poor in wood remains
Table I.2 Hardinxveld-Giessendam Polderweg, stratigraphy of the macroremains diagram of square 11
(De Kort 1998).
Copyright © 2010. Leiden University Press. All rights reserved.

APPENDIx I - ARCHAEOBOTANy OF HARDINxvELD-GIESSENDAM POLDERwEG AND DE BRuIN, THE NETHERLANDS
19
757
778
783
802
818
845
864
895
911
D e p t h (c m - N A P)
6540 ± 50
6380 ± 50
6320 ± 50
6050 ± 50
14 C D a t e s ( y r s B P) T i l i a p l a t y p h y l l o s
20
Q u e r c u s s p .,
f r u i t s a n d c u p u l a e
C o r y l u s a v e l l a n a R h a m n u s c a t h a r t i c a R u b u s c a e s i u sC o r n u s s a n g u i n e a U r t i c a d i o i c aG l e c h o m a h e d e r a c e a C h e l i d o n i u m m a j u s
20
Fa l l o p i a d u m e t o r u m
50 100150200
M o e h r i n g i a t r i n e r v i a P e r s i c a r i a l a p a t h i f o l i a S o l a n u m n i g r u m C h e n o p o d i u m a l b u m P e r s i c a r i a m a c u l o s a
50 100 150
A l n u s s p . A l n u s s p ., c o n e s H u m u l u s l u p u l u s O e n a n t h e a q u a t i c a
20
P h r a g m i t e s a u s t r a l i s R u m e x h y d r o l a p a t h u
m
M e n t h a a q u a t i c a
Wetland trees and herbsUpland trees, shrubs and herbs
L i t h o l o g y
F i l i p e n d u l a u l m a r i a I r i s p s e u d a c o r u s , c a r b o n i s e d Ly c o p u s e u r o p a e u s
20 40
S c h o e n o p l e c t u s l a c u s t r i s
50 100150200
Ty p h a s p .
50 100 150
A l i s m a p l a n t a g o - a q u a t i c a S i u m l a t i f o l i u m
20
B e r u l a e r e c t a
50 100150200
C a r e x s p ., b i c a r p e l l a t e
20 40 60 80 100
Ly t h r u m s a l i c a r i a E u p a t o r i u m c a n n a b i n u m C a r e x s p ., t r i c a r p e l l a t e C a r e x p s e u d o c y p e r u s S o l a n u m d u l c a m a r a S p a r g a n i u m e r e c t u m C i c u t a v i r o s a C a l t h a p a l u s t r i s G a l i u m p a l u s t r
e
Wetland trees and herbs
Peat Humic sediment
Clayey sediment
Sand
Peaty sediment Wood remainsSandy sediment
Clay

Figure I.7 part 1.
Copyright © 2010. Leiden University Press. All rights reserved.

APPENDIx I - ARCHAEOBOTANy OF HARDINxvELD-GIESSENDAM POLDERwEG AND DE BRuIN, THE NETHERLANDS
20
Since both the pollen diagram (Bakels and van Beurden 2001) and the macroremains diagram
(De Kort 1998) are dated, the diagrams can be linked to each other. The diagrams are contemporaneous, while
the sequence of De Kort ends earlier. The clay in the middle of the macroremains diagram probably corresponds
with the gyttja in the pollen diagram, and the increase in
Alnus sp. after phase 1 can be found in both diagrams.
The difference between the sediments can be explained by the presence of the crevasse channel at the southern
side of the dune where the macroremains sequence was collected. Neither diagram shows strong indications of
human impact.
I.3.2.2 Crop plant s and disturbance indicators
Cultivated plants were absent in the samples of all phases despite the analysis of 74 macroremains samples
and an active search for crop plants. On one hand, the absence of crop plants at Polderweg corresponds with
the absence of crop plants at De Bruin (Bakels
et al. 2001) and the early phases of Brandwijk-Kerkhof (see
appendix II), and corresponds with the absence of pottery in phase 1 at Polderweg and the absence of domestic
animals other than dog. On the other hand, the absence of crop plants can be considered as unexpected since the
people at Polderweg had contact with people of the agricultural LBK (see paragraph I.2).

Despite the absence of crop plants, there are various finds of waterlogged macroremains and
pollen identifications of taxa of which the ecology is similar to that of arable weeds, i.e. taxa that show a
preference for open, disturbed, eutrophic soils (see table I.3
5
). How can we explain the presence of these taxa?
5 The selection of taxa in table I.3 is explained in chapter 10.
Va l e r i a n a o f f i c i n a l i s R a n u n c u l u s r e p e n s - t y p e P e r s i c a r i a m i n o r P o t e m o g e t o n s p. H y d r o c h a r i s m o r s u s - r a n a e L e m n a s p. N y m p h a e a a l b a
20
S a l v i n i a n a t a n s R a n u n c u l u s a q u a t i l i s - t y p e S t e l l a r i a s p. S c r o p h u l a r i a s p. S i l e n e s p. G a l e o p s i s b i f i d a - t y p e P o a s p., l a r g e P o a s p., s m a l l
20
E p i l o b i u m h i r s u t u m - t y p e C h a r c o a l F l i n t r e m a i n s B o n e r e m a i n s F i s h r e m a i n s B u d s c a l e s
206
200
149
228
497
408
382
279
112
To t a l n u m b e r o f s e e d s
Wetland herbs VariaEcol. indet.Open water
Analyst: J.-W. de Kort, 1998
Figure I.7 Hardinxveld-Giessendam Polderweg, macroremains diagram of the eastern section of square 11,
+ = few (1-10), ++ = some tens (10-49), +++ = many tens (50-99), ++++ = some hundreds (100-499),
+++++ = many hundreds (500-999) (af ter De Kort 1998), part 2.
Copyright © 2010. Leiden University Press. All rights reserved.

APPENDIx I - ARCHAEOBOTANy OF HARDINxvELD-GIESSENDAM POLDERwEG AND DE BRuIN, THE NETHERLANDS
21
Firstly, zones at the border of open water and rivers
where drift litter is deposited form the natural habitat of
certain taxa that developed into arable weeds after the
introduction of agriculture. Secondly, the occupation
of the dune resulted in disturbance of the vegetation.
As a result, the dune formed an excellent habitat for
taxa that prefer disturbance, the presence of nutrients
(nitrate and ammonia) and light. The taxa indicative
of disturbance were probably native, representing the
natural vegetation of the river area, although there
is a theoretical possibility that they were imported
(unintentionally) from locations elsewhere where
agriculture was practised.
I.3.2.3 Carbonised macroremains of non-cultivated
plants
Non-cultivated taxa that are known as plant food sources
of which remains were found in a carbonised state in
the material of phase 1 are
Malus sylvestris, Corylus
avellana, Trapa natans and Ranunculus ficaria (tubers).
The material of phase 2 comprises only carbonised
remains of
Trapa natans. The carbonised state suggests
that people used these taxa in some way and their edibility
suggests that they were consumed. The excavation at
Polderweg did not reveal strong contextual evidence
of consumption of the taxa mentioned above except for
T.
natans. The distribution of remains of this species of
phase 1 shows concentrations on the higher part of the
slope where the plant will not have grown since it is a
water plant. On the basis of this distribution pattern,
it has been concluded that
T. natans was collected and
consumed by people during phases 1 and 2 (Bakels and
v
an Beurden 2001). Taxa that have edible parts and that
were present at Polderweg in a waterlogged state only
are
Quercus sp., Prunus spinosa, Rosa sp., Crataegus
monogyna, Cornus sanguinea, Sambucus nigra
(/racemosa), Rubus caesius, Viburnum opulus, Nuphar
lutea, Nymphaea alba. Furthermore some taxa with
edible tubers were attested and a large variety of herbs
and grasses of which the seeds, fruits and leaves are
edible (see chapter 9).

The presence of people at the dune during the
early autumn can be deduced from the presence of
carbonised seeds, fruits or tubers of
Ranunculus ficaria,
Corylus avellana, Iris pseudacorus and Trapa natans.
categoryw P
taxon
Arctium sp. +-
Artemisia sp. -+
Atriplex patula/prostrata + -
Capsella bursa-pastoris +-
Chenopodiaceae -+
Chenopodium album +-
Chenopodium ficifolium +-
Chenopodium murale +-
Cirsium sp. +-
Galeopsis-type +-
Galium spurium +-
Lychnis sp./Silene sp. +-
Moehringia trinervia +-
Persicaria lapathifolia +-
Persicaria maculosa +-
Plantago lanceolata -+
Ranunculus acris-type -+
Rumex acetosa-group -+
Solanum nigrum +-
Sonchus sp. +-
Stellaria media +-
Stellaria neglecta +-
urtica dioica +-
urtica dioica-type -+
urtica urens +-
w = waterlogged macroremains
P = pollen
+ = present
- = not present
Table I.3 Hardinxveld-Giessendam Polderweg,
taxa of which the ecology is comparable to that
of arable weeds (af ter Bakels and Van Beurden
2001; De Kort 1998).
Copyright © 2010. Leiden University Press. All rights reserved.

APPENDIx I - ARCHAEOBOTANy OF HARDINxvELD-GIESSENDAM POLDERwEG AND DE BRuIN, THE NETHERLANDS
22
The first three species can be collected in the autumn while tubers of R. ficaria can be collected from autumn
to early spring (discussed in Bakels and van Beurden 2001). In addition, the carbonised fruits of Hedera
helix may indicate the presence of people at the dune in March and/or April. These periods all correspond
with the assumed period of occupation of Polderweg, as mainly based on archaeozoological evidence.
The presence of Malus sylvestris is not informative of the season of occupation since it is concluded that this
species is not part of the local vegetation (see paragraph I.7.1). This implies that wild apples could have brought
to the site from elsewhere, possibly in a dried state.
I.3.3 Wood and charcoal a na lysIs
The discussion of unworked wood, charcoal and wooden artefacts is based on Bakels and van Beurden
(2001), Hänninen et al. (1999) and Louwe Kooijmans, vermeeren and van waveren (2001). Material from
phase 1 has the better representation in the analysis. A selection of 225 samples of unworked and presumably
unworked wood trunks, branches and twigs has been identified (see table I.4). Alnus sp. and Quercus sp. were
the most common trees in the vegetation, followed by Salix sp. and Fraxinus excelsior. Other identified taxa
are Tilia sp., Ulmus sp., Acer sp., Corylus avellana, Viburnum sp., Cornus sp., Prunus padus
6
and Pomoideae.
Comparison of the unworked wood assemblages of the different phases generally shows continuity through time
(Bakels and
van Beurden 2001). Only Salix sp. forms an exception, being especially important during phase 1,
when the distance to the crevasse channel was smallest. Salix sp. might therefore have been present in the local
vegetation at the southern slope of the dune during phase 1.
6 But see the remarks on the possibility to identify wood of Prunus species other than Prunus spinosa in chapter 7.
N %
phase0 11/22total 0 11/22total
taxon
Acer sp. - -112 - -311
Alnus sp. - 40 11 35 86 - 38 30 43 38
Cornus sp. -3115 -3312
Corylus avellana -6-17 -6-13
Fraxinus excelsior -7-613 -7-76
Pomoideae --3-3 --8--
Prunus padus -1--1 -1---
Quercus sp. 21762045 x 16 16 25 20
Salix sp. - 16 3 3 22 - 15 8 4 10
Tilia sp. -11-2 -13--
ulmus sp. 15-39 x5-44
viburnum sp. - -123 - -321
Indet. - 810927 - 8 27 11 12
total 3 104 37 81 225
- = not present x = no meaningful percentages
Table I.4 Hardinxveld-Giessendam Polderweg, unworked and presumably unworked wood for each phase, twigs
included (af ter Bakels and Van Beurden 2001).
Copyright © 2010. Leiden University Press. All rights reserved.

APPENDIx I - ARCHAEOBOTANy OF HARDINxvELD-GIESSENDAM POLDERwEG AND DE BRuIN, THE NETHERLANDS
23
The charcoal analysis is based on the investigation of 577 fragments. The selection of samples included
a single concentration of each phase as well as a few additional samples from the different refuse layers, which
were considered to represent scattered charcoal material without a specific context. The results are shown
in table I.5. The dominant taxa are
Alnus sp., Quercus sp., Fraxinus sp. and Corylus sp. Several taxa are
present in limited numbers (Salix sp. and Ulmus sp.), while many others are scarce (Cornus sp., Rhamnus
cathartica, Rhamnus frangula, Viscum album, Pomoideae and Viburnum sp.). The number of taxa in the
charcoal assemblage is slightly higher than that in the unworked wood assemblage, probably as a result of
the larger number of investigated charcoal fragments. The charcoal assemblage does not allow an analysis of
changes through time since the samples of phase 0 were all collected from one concentration and since the
number of identifications of phase 1/2 and phase 2 is rather small (
contra Bakels and van Beurden 2001, 352).
Characteristics of the charcoal indicate the use of old wood (Alnus sp., Corylus sp., Salix sp. and Alnus sp./
Betula sp.) and moist wood (Alnus sp., Quercus sp., Fraxinus sp., Rhamnus frangula and Viburnum sp.). In general,
the charcoal assemblage does not indicate the selective use of taxa as fuel, but there are two possible exceptions.
Table I.5 Hard inxveld-Giessendam Polderweg, charcoal for each phase (Bakels and Van Beurden 2001).
N %
phase0 11/22total 0 11/22total
taxon
Alnus sp. 1 114 25 94 234 2 32 50 78 41
Alnus sp./Betula sp. - - 1 - 1 --2-0
Betula sp. 1---1 2---0
Cornus sp. -2-13 -1-11
Corylus avellana 311817 - 66 62 5 34 - 11
Euonymus europaeus - 42 2 1 45 -12418
Fraxinus excelsior 13 53 - - 66 26 15 - - 11
Pomoideae -11-2 -02-0
Quercus sp. 495313115 82761120
Rhamnus cathartica -3--3 -1--1
Rhamnus frangula - 2 - - 2 -1--0
Salix sp. -8-715 -2-63
ulmus sp. -9-211 -3-22
viburnum sp. -7-29 -2-22
viscum album -1--1 -0--0
Indet. -21-3 -12-1
total 50 357 50 120 577
- = not present
Copyright © 2010. Leiden University Press. All rights reserved.

APPENDIx I - ARCHAEOBOTANy OF HARDINxvELD-GIESSENDAM POLDERwEG AND DE BRuIN, THE NETHERLANDS
24
Firstly, one pit contained a relatively abundance of Corylus avellana charcoal (up to 62% of the contents of the
pit). Secondly, one sample from phase 1 contained a large quantity of charcoal of Euonymus sp. (26% of the
contents of the pit), which may indicate selective use in view of the absence of the taxon in the assemblages of
macroremains, pollen and wood at Polderweg except for a single fragment of worked wood. It could concern
selective use of the wood for fuel or for a skewer (Bakels and van Beurden 2001, 352).

The assemblage of worked wood and artefacts yielded 57 identifications (see tables I.6 and I.7). The
assemblage comprises a variety of objects interpreted as posts, fragments of a bow, hafts, paddles, pointed
roundwood including possible points of spears, planks including possible fragments of canoes, skewers and
digging sticks. Selective use of wood for artefacts based on the quality of the wood and the function of artefacts
is indicated by the limited use of
Alnus sp. and Quercus sp., which were dominant elements in the vegetation,
and by the high correlation between artefact type and the wood species (see tables I.6 and I.7). In addition to the
wood and charcoal, the finds comprised several knots and a fragment of a net made of the bark of
Acer sp. and/
or Ulmus sp., Tilia sp. and an unknown (probably herbaceous) plant.
N % interpretation
phase 11/22total11/22total
taxon
Acer sp. - 1 1 2 - 13 10 4 roundwood
Alnus sp. 8 5 5 18 30 63 50 40 planks, post, other
Cornus sp. - - 1 1 - - 10 2 roundwood
Corylus avellana 3 1 - 4 11 13 - 9 post, pointed roundwood, skewer, other
Euonymus europaeus - - 1 1 - - 10 2 skewer
Fraxinus excelsior 3 1 1 5 11 13 10 11 skewer, roundwood, other
Quercus sp. 6 - - 6 22 - - 13 anvil, beams, plank, roundwood
Salix sp. 3 - - 3 11 - - 7 digging stick, plank, other
Tilia sp. 2--27--4planks
ulmus sp. 1-124-104other
viburnum sp. 1 - - 1 4 - - 2 digging stick
total 27 8 10 45
- = not present
other = other interpretation of the function
Table I.6 Hardinxveld-Giessendam Polderweg, identifications and interpretation of presumably worked wood for
each phase (Louwe Kooijmans, Vermeeren and Van Waveren 2001).
Copyright © 2010. Leiden University Press. All rights reserved.

APPENDIx I - ARCHAEOBOTANy OF HARDINxvELD-GIESSENDAM POLDERwEG AND DE BRuIN, THE NETHERLANDS
25
I.3.4 other sources
The botanical analysis included six species of fungi that indicate the local presence of trees including old
or weak trees (Bakels and van Beurden 2001, see table 2.7). The analysis of arthropod remains indicated
the presence of Caltha palustris, Phragmites australis, Solanum dulcamara, Equisetum sp., Alnus sp., and
the presence of dying or recently cleared trees, dead wood, dead branches that are still attached to trees,
dead trees with loose bark, trees that are strongly decayed, fungi, wood floating in water, and running water
(Hakbijl 2001). This information all corresponds with the archaeobotanical results.
I.4 GeoloGy of HardInxveld-GIessendam de bruIn
Hardinxveld-Giessendam De Bruin is located on an inland dune in the central river area (coordinates
115.200/427.170). The top of the dune is at about 4.0 m -NAP and is slightly higher than Polderweg, which
is located at 1 km distance to the northeast. During phase 1 the surface of the dune was 44.200 m
2
and the
dune protruded 4 metres above the landscape. During phase 2, the surface of the dune was 4200 m
2
and the
relative height 1.5 metres. During phase 3, the dune was divided into two tops with a total surface of 940 m
2

and a relative height of 0.8 metres. The former landschape around the site was reconstructed by means of hand
corings in an area of 1500 x 1000 metres around the dune, directly west of the Polderweg study area (see fig. I.8).
During occupation, most of the area around the site of De Bruin was submerged and consisted of open water
and marsh with a maximal depth of 1 metre. Carr vegetation was only present on the slightly higher patches in
the surroundings. A few other dunes protruded above the floodbasin in the vicinity. The Holocene sediments at
De Bruin largely resemble those of Polderweg. Here, however, occupation lasted longer and peat formation was
interrupted twice by clay deposition resulting from fluvial activity. The first fluvial phase dates to
c. 5500-5100
BC. The second fluvial phase started at c. 4700-4450 BC (Mol 2001b, 46). The influence of crevasse channels
was slightly stronger at De Bruin than at Polderweg. Three crevasse channels were situated at a distance of
250-500 metres from the dune, one of them directly east of the dune. It is, however, not certain whether all
crevasse channels were active simultaneously during the second phase of clay deposition. There are no channel
belts situated in the investigated area around Polderweg and De Bruin (Mol 2001b, 2003).
N % interpretation
phase 1 1/2 2 total total
taxon
Acer sp. 1--1 8 haft
Fraxinus excelsior 7 - 1 8 67 paddles, haft, points
Salix sp. 1--1 8 haft?
ulmus sp. 2--2 17 bow
total 11 - 1 12
- = not present
Table I.7 Hardinxveld-Giessendam Polderweg, identifications and interpretation of wooden artefacts for each phase
(Louwe Kooijmans, Vermeeren and Van Waveren 2001).
Copyright © 2010. Leiden University Press. All rights reserved.

Exploring the Variety of Random
Documents with Different Content

The Project Gutenberg eBook of Runous ja
runouden muodot: Kirjoitelmia. Runoja.

This ebook is for the use of anyone anywhere in the United States
and most other parts of the world at no cost and with almost no
restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it
under the terms of the Project Gutenberg License included with this
ebook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the
United States, you will have to check the laws of the country where
you are located before using this eBook.
Title: Runous ja runouden muodot: Kirjoitelmia. Runoja.
Author: B. F. Godenhjelm
Release date: October 26, 2013 [eBook #44042]
Most recently updated: October 23, 2024
Language: Finnish
Credits: Produced by Tapio Riikonen
*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK RUNOUS JA
RUNOUDEN MUODO T: KIRJOITELMIA. RUNOJA. ***

RUNOUS JA RUNOUDEN
MUODOT
Kirjoitelmia. Runoja.
Kirj.
B. F. GODENHJELM
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura
1914.
SISÄLLYS:
Esipuhe.
Elämäkerta.
Runous ja runouden muodot:
Johdatus.

Ensimmäinen kirja:
Runous kuvausvoiman ja kansanhengen tuotteena.
1. Kuvausvoima yleensä.
2. Kuvausvoima kielen ja taruston muodostajana.
3. Kansanrunous ja taiderunous.
4, Kansojen ihanteet: Itämaan kansat.
5. Kreikkalaisten ihanne.
6. Roomalainen ihanne ja kristin-uskon alku.
7. Keskiajan ihanne.
8. Runouden kehitys uudennuksen ja uskonpuhdistuksen
aikakaudella.
9. Espanjan runous ja tekoklassillisuus Ranskassa.
10. Saksan runous ja nykyaika.
11. Kansanhenki ja runous.
12. Kansojen vuorovaikutus.
Toinen kirja:
Runouden sisällys ja taidetavat.
1. Runouden tehtävä ja kauneus.
2. Ylevä kauneus ylimalkaan.
3. Traagillisuus.
4. Koomillisuus.
5. Taidetavat eli styylit.
6. Idealistinen ja karakteristinen taidetapa.
7. Luonto runouden aineena.
8. Yksityis-ihminen runoudessa.
9- Yhteiskunta, historia ja tarumaailma runouden aineena.
10. Ajatusrunous. Oikea tunnelma.
Kolmas kirja:
Ulkomuoto ja runouden lajit.
1. Kuvaannollisuus.

2. Sointuisuus.
3. Runouden lajit.
4. Kertomarunous yleensä.
5. Kertomarunouden lajit: eepos ja romaani.
6. Lyyrillinen runous.
7. Draama eli näytelmärunous.
Kirjoitelmia:
Mikä on suomalainen sivistys?
Runoja:
Suomen herääminen
Juhlaruno
Gezelius
Rauhan oraita
Syksyinen tarina
Kaupin linna
Myöhäinen palkinto
Aleksanterin ja Roksanen häät
Kuusen alla
Elämän ehtoona
Uskollinen
Päivänpaistetta
Armahan nukkuessa
Nuoren tytön muistikirjaan
Erin
Murheen lapsi
St. Justin pyhiinvaeltaja

Esipuhe.
Kun Suomalaisen Kirjallisuuden Seura ja Suomalainen Tiedeakatemia
sekä B.F. Godenhjelmin omaiset ovat ryhtyneet käsilläolevan teoksen
"Runous ja runouden muodot" julkaisemiseen, olemme otaksuneet
täyttävämme tekijän hiljaisen toiveen.
B.F. Godenhjelmin elämä oli uhrattu koulu-, oppikirja- ja
sanakirjatyölle. Pieni osa siitä riitti niihin harrastuksiin, jotka
kuitenkin olivat hänen ensimmäisiään ja ehkä sisimpiään —
esteettisiin. Vain kesäloman aikoina tuo ahkera koulumies ja
tunnollinen sanakirjantekijä arveli olevansa oikeutettu vetämään
esiin laatikostaan pienellä, siistillä käsialalla tiheästi kirjoitettuja
arkkeja, lueskelemaan ja korjaelemaan niitä sekä sitten jatkamaan
kirjoittamistaan toisille yhtä tarkasti taitetuille. Se teos, joka näin
hitaasti, vuosikymmenien kuluessa tehtynä, pyrki kohti
valmistumistaan, oli "Runous ja runouden muodot", yleistajuinen
esitys runoutta koskevista kysymyksistä. Ihan valmiiksi se ei
ennättänyt edes siksi, kun kuolema herpautti kirjoittajan käden.
Lienee siis paikallaan lyhyt selonteko siitä, missä suhteessa tekijä oli
aikonut sitä täydentää.
"Ensimmäinen kirja" oli, kuten tunnettua, jo ennestään julkaistu v.
1885. Sitä ja myöhempiä osia lienee Godenhjelmin ollut ainakin
aikomus kielellisesti yhdenmukaistuttaa; ehkä myös oikoa
mahdollisesti vanhentuneita tiedonantoja. "Toisen kirjan"
käsikirjoitus oli tarkastettu ja hyväksytty; ainoastaan muutamiin
kohtiin oli tekijä suunnitellut lisäyksiä: 3:nnessa luvussa
(Traagillisuus) hän oli Antigonen traagillisuudesta puhuessaan
ajatellut mainita myös jonkun verran Leonteesta ("Salaminin
kuninkaat"); 8:nteen lukuun (Yksityis-ihminen runoudessa) oli aiottu
esitys "psykologisesta suunnasta" ja 9:nteen lukuun (Historialliset,
yhteiskunnalliset ja tarun-omaiset aiheet) muutamia mietteitä Ahon

"Panusta". — "Kolmas kirja" sen sijaan jäi lopullisesti
viimeistelemättä, jopa sen "Loppukatsaus", kolmea ensi kohtaansa ja
hajanaisia muistiinpanoja lukuunottamatta, kokonaan kirjoittamatta.
Ensimmäisestä luvusta (Kuvaannollisuus) ja toisesta luvusta
(Sointuisuus) puuttuu pääasiassa tekijän esityksensä valaisemiseksi
aikomia esimerkkejä, muista sitä paitsi erinäisiä lisäksi ajateltuja
kohtia, kuten m.m. esitys "runouden lisälajeista". Niin ikään olisi
tekijä halunnut tarkastaa muutamien tiedonantojensa
paikkansapitävyyttä sekä varsinkin loppulukujen tyylillistä asua,
viimein verraten eri kirjoja toisiinsa samojen asiain toistamisia
välttääkseen. "Loppukatsaus" olisi jälkeenjääneen suunnitelman
mukaan sisältänyt seuraavaa: 1) Nykyajan kirjalliset suunnat; 2)
Runouden oikea ymmärtäminen; 3) Esteettinen arvostelu; 4)
Runoilijan toimi ja asema; 5) Runouden suhde tieteeseen, uskontoon
ja siveellisyyteen (siveelliseen toimintaan); 6) Vapaan
mielikuvituksen merkitys elämässä (ihmishengen vapauttajana,
ihanteellisuuden vireillä-pitäjänä, kansojen ja ihmisten yhdistäjänä
y.m.)
Muutokset, jotka teokseen on painatusta varten tehty, koskevat
pääasiassa oikeinkirjoitusta, noudattaen tekijän itsensä viimeisintä
kirjoitustapaa. Samoin on erinäisiä sanoja vaihdettu toisiin, syystä
että ne ovat olleet joko vanhentuneita tai saaneet nykykielessä
toisen merkityksen, kuten esim. mukailus = mukaelma; tunto =
tunne. Suurin osa näistä muutoksista on tietysti teoksen ensi osassa.
Kieliopillisia ja tyylillisiä korjauksia on kaiken kaikkiaan varsin
harvoja. —
Pääteoksen "Runous ja runouden muodot" ohella on julkaisuun
liitetty kirjoitelma: "Mikä on suomalainen sivistys?" Se on ollut ennen
painettuna v:n 1906 "Valvojaan". Godenhjelmin kädestä tosin on
ollut kirjoitelmia useampiakin erinäisten aikakauslehtien, kuten
Kirjallisen Kuukauslehden, Virittäjän y.m., palstoilla; mutta kun ne
ovat pääasiassa kirja-arvosteluita, nyt jo toteutuneitten yritysten ja
ajatusten puolustelua y.m.s., olemme katsoneet asianmukaisimmaksi
jättää ne harrastajain varaan, jotka voivat yllämainittujen
aikakauskirjojen vanhoja vuosikertoja selailemalla niihin tutustua.

Loppuun on liitetty valikoima runoja. Niiden joukossa on vain
näytteeksi muutamia varsinaisia "laulurunoja", sillä eihän välitön
lyyrillisyys ollut Godenhjelmin tyynen, miettivän luonteen mukaista;
kuuluipa hän sitä paitsi polveen, jonka lauluinnolle kielen silloinen
kehitysaste useimmiten asetti tokeet. Pääosan muodostavat siksi n.s.
kertovaiset runot, joista useimmat on ennenkin julaistu, parhaat
suomalaisten kertomarunojen kokoelmassa: "Kertovaisia runoelmia",
sekä toiset missä milloinkin, Kansanvalistusseuran- ja
Työväenkalentereissa y.m. Ennen painamattomia ovat näitä vain
"Rauhan oraita" ja "Aleksanterin ja Roksanen häät". Viimeisinä on
pari Godenhjelmin suomennosta. — Kaiken kaikkiaan oli
jälkeenjääneissä papereissa noin 40 runon vaiheilla —
lukuunottamatta kaikenlaisia muistosäkeitä ja Pääskysessä ja lasten
kuvakirjoissa julkaistuja runoja lapsille — sekä käännöksiä noin
kolmisenkymmentä.
Teoksen alkuun on painettu lyhyt, professori Kustavi Grotenfeltin
kirjoittama elämäkerta.
Toivossa, että olemme tehneet palveluksen ei vain B.F. Godenhjelmin
muistolle, vaan myös hänen lukuisille ystävilleen, rohkenemme täten
jättää hänen monivuotisen työnsä tulokset yleisön käsiin.
Julkaisijat.

Elämäkerta.
Bernhard Fredrik Godenhjelmin nimi ei ole suomalaisen kirjallisuuden
ensimmäisiä viime vuosisadalla. Vaan ei kerro mikään suuremmassa
määrässä kuin se uupumattomasta ja jalojen ihanteiden hengessä
suoritetusta työstä. Godenhjelmin elämäntyö suomalaisen sivistyksen
vainiolla tapahtui enimmäkseen hiljaisuudessa ja silmään pistämättä.
Mutta varmaa on, että jos voitaisiin mittailla eri henkilöiden osuutta
tuon sivistyksen perustuksien laskemisessa viime vuosisadan
loppupuoliskolla, kirjallisella ja opetuksellisella alalla, häntä ei
suinkaan tulisi viimeisellä sijalla mainita. Kun Suomalaisen
Kirjallisuuden Seura on katsonut tehtäväkseen toimittaa julkisuuteen
vainajan valmiina jälkeensä jättämän suuren kirjallisen teoksen, ja
samalla koota yhteen Godenhjelmin hajallaan olevia runoja ja
muutaman muunkin kirjoitelman, on syytä lyhyesti mieleen johdattaa
hänen elämänjuoksunsa ulkopiirteitä.
Bernhard Fredrik Godenhjelm syntyi 7. p:nä maaliskuuta 1840
Pietarissa, missä hänen isänsä, taidemaalari Berndt Abraham
Godenhjelm, silloin asui taidettansa harjoittamassa. Pietarissa
myöskin isä oli oppinut tuntemaan vaimonsa, Aleksandra Fredrika
Hornborgin, jonka kanssa v. 1832 oli mennyt naimisiin. Molemmat
vanhemmat olivat kuitenkin suomalaisia ja Suomesta kotoisin: äiti
lääkärin tytär Itä-Suomesta, isä syntyisin Mäntyharjulta, mikä pitäjä
siihen aikaan oli Godenhjelm-suvun kotipaikkana. Bernhard Fredrik
oli heidän ainoa lapsensa. On omituinen suomalaisuuden historiassa
tehtävä huomio, että useat sen hartaimmista kannattajista ensi
aikoina olivat lähteneet varsinaisen suomenkielisen kansanaineksen
niin sanoakseni rajapiireistä, useinpa olivat syntyneet tai kumminkin
kauvemman aikaa oleskelleet Suomen ulkopuolella, ja niinhän oli B.F.
Godenhjelminkin laita. Luonnollisen selityksensä tämä asianhaara
saapi siitä, että juuri siten he olivat parhaiten tulleet huomaamaan
sen luonnottoman aseman, jossa suomalainen kansallisuus omassa

maassansa eli, ja niitä vaaroja, jotka uhkasivat tämän kansallisuuden
koko olemassaoloa, jos ei siinä pian parannusta aikaan saataisi.
Godenhjelm-suku on alkuansa länsisuomalainen. Sen ensimmäinen
tunnettu kanta-isä, majuri Hannu Laurinpoika Godhe, on Kristiina
kuningattaren aikana läänitysten omistajana Satakunnassa, ja hänen
poikansa Hannu Godhe Suomen maakirjanpitäjänä ja tilusten
inspehtorina Porin kreivikunnassa. Tämän pojat, kornetti Viipurin
ratsuväessä Pietari ja Turun hovioikeuden assessori Juhana, saivat v.
1691 omista ja isoisänsä ansioin tähden aatelisarvon nimellä
Godenhjelm.
Bernhard Fredrik Godenhjelmin vanhempain olo Pietarissa oli
ohimenevää laatua. Alussa vuotta 1848 muutti perhe Helsinkiin,
jossa isä tuli opettajaksi äsken perustetun Suomen taideyhdistyksen
piirustuskouluun. Mutta jo sill'aikaa, kuin vanhemmat vielä asuivat
Pietarissa, oppi nuori Fredrik tuntemaan oikeata isänmaatansa.
Tavallisesti näet perhe lähti kesäänsä viettämään Suomeen, Kymin
pitäjään, jossa asuttiin erään tädin omistamassa Alahovin talossa
likellä Kymin kirkkoa. Helsinkiin muuton jälkeenkin oli tämä seutu
perheen kesäolopaikkana, ja siellä poika siis ensin tutustui itse
suomalaiseen rahvaaseen, oppi tuntemaan sen oloja, sen
näkökantaa ja tarpeita. Isä oli hienosti sivistynyt mies, jolla on
muistettava sijansa taiteellisten harrastusten herättämisessä
maassamme, ja kodissaan Helsingissä Fredrikin oli tilaisuus joskus
nähdä useita sen ajan huomattavia henkilöitä. V. 1850 hän tuli
oppilaaksi ensi luokalle Helsingin ruotsinkieliseen yksityislyseoon ja
menestyksellä suoritettuansa sen antaman oppimäärän v. 1858
luokkansa ensimmäisenä ylioppilaaksi. Helsingin yksityislyseota
pidettiin siihen aikaan K. Backmanin johdolla jonakin edelläkävijänä
maassamme uudenaikaisten pedagogisten periaatteitten
toteuttamisessa koulun alalla, ja mahdollista on että Godenhjelm jo
silloin omisti sen mieltymyksen kasvatusopillisiin kysymyksiin, joka
sitten tulee näkyviin hänen elämänsä varrella.
Godenhjelmin nuoruudenaika sattui yhteen kansallisen heräyksemme
kanssa, eikä tämä kenestäkään saavuttanut innokkaampaa,

alttiimpaa, uhrautuvampaa työntekijää, kuin hänestä. Koko
ajatteleva sivistynyt nuoriso oli sen isänmaallisen innostuksen
valtaamana, jota Lönnrotin, Runebergin ja Snellmanin työ oli
sytyttänyt. Kaikki olivat vapaamielisiä ja kansanmielisiä, kaikki pitivät
työtä kansan kohottamiseksi ja suomen kielen hyväksi
välttämättömän tarpeellisena ja lausuivat sen ilmi innokkaissa
puheissa. Vasta tehtävään ruvetessa tulivat vaikeudet ja uhraukset
esiin, ja silloin nähtiinkin, että suuri osa äsken niin innostuneista
puheenpitäjistä vetäytyi pois, vieläpä useista tuli suomalaisuuden
liikkeen kiivaita vastustajiakin. Niin ei Godenhjelm, joka aina pysyi
nuoruudenihanteillensa uskollisena.
Mitä aatteita väikkyi nuoren Fredrik Godenhjelmin mielessä, sen voi
nähdä hänen omasta myöhemmin antamastansa kuvauksesta
suomenmielisessä nuorisossa siihen aikaan vallinneesta mielialasta.
[1] "Jotta Suomen kansa saisi oikeuden elää, on sen henkisen
elämän ilmaisijaksi perustettava suomenkielinen sivistys, joka,
samalla kuin se ammentaa kansanhengen syvistä hetteistä, sulattaa
itseensä parasta, mitä suurten kansojen sivistys on tuottanut.
Sivistyneen luokan tuli uudestaan liittyä kansan enemmistöön ja siltä
periä takaisin yhteinen kansallinen kieli, saadakseen lujan pohjan
sivistyspyrinnöilleen." Ja tämän harrastuksen tarpeellisuutta ja
oikeutta hän tarkemmin selittää seuraavasti. "Tässä harrastuksessa
oli kaksi puolta. Sivistyksen tulokset oli tehtävä koko kansalle
hedelmällisiksi; kaikki sen eri kerrokset oli herätettävä yhteistyöhön
ja umpisuomalainen rahvaskin oli saatettava ajan kultuurin
osallisuuteen. Sivistyksen valo oli, niinkuin runossa päivä ja kuu,
asetettava kultalatva kuusen keskimäisille oksille, ett'ei se paistaisi
ainoastaan rikkahille, riemuisille, vaan myös vaivaisille, huoleisille.
Mutta toiselta puolen sivistynyt säätyluokka hartaasti kaipasi
yhtymistä kansan pohjakerroksiin, joiden kanssa se tunsi olevansa
yhtä lihaa ja verta; tätä yhteenkuuluvaisuuden tunnetta ei
vieraskielinen sivistys eikä yhteiskunnallisen elämän horrostila
jaksanut tukehuttaa. Suomalaisuuden harrastus siis ei ollut paljasta
kielikiistaa, niinkuin joskus on väitetty, vaan uuden sivistysmuodon

luomista, se oli taistelua kansallisuuden puolesta, mutta ei taistelua
kansallisuuksien välillä."
Godenhjelmin yliopistoon tullessa olivat entiset ylioppilasmaakunnat,
joissa nuorison mielipiteet ja riennot luonnollisesti pääsivät
ilmenemään, virallisesti lakkautettuina, ja ainoastaan salaa ja
säännöttömästi kokoontuvina yhdistyksinä ne vielä jatkoivat
toimintaansa. Niinpä Godenhjelmkin ensin kaksi vuotta kuului
viipurilaisten kesken perustettuun yhdistykseen, mutta kun
sittemmin ryhdyttiin hankkeihin savo-karjalaisen yhdistyksen
aikaansaamiseksi, hän liittyi siihen. Suomen kielen käyttö oli vielä
tähän aikaan itse yliopistonuorisonkin keskuudessa sangen
harvinaista. Kouluissa sitä hyvin puutteellisesti opetettiin (esim.
Helsingin yksityislyseossa oli se vasta v. 1855 otettu vapaaehtoiseksi
opetusaineeksi). Godenhjelm oli kuitenkin siinä jo saavuttanut hyvät
tiedot, m.m. matkoilla, esimerkiksi Savossa, Mäntyharjulla,
perehtyen hyvään kansankieleen; Kymissä Alahovissa ollessaan hän
tutki paikkakunnan kieltä ja pani muistiin kielinäytteitä. Hänen vakaa
päätöksensä oli alusta alkaen ei ainoastaan vaatia, mutta omasta
puolestaan myöskin panna toimeen suomen kielen saattaminen
sivistyskielen arvoon. Muutamat Godenhjelmin näiltä ajoilta olevat
päiväkirja-muistiinpanot ovat siinä suhteessa valaisevia. V. 1859 on
hän päiväkirjaa aloittanut, silloin ruotsiksi, mutta 1862 kesällä
Alahovissa hän muuttaa kielen suomeksi. Samana syksynä hän
Helsingissä rupeaa antamaan tunteja yksityisten ylläpitämässä
suomalaisessa koulussa. Tammikuussa 1863 on päiväkirjaan
merkitty: "Suomalaisuudenkin puolesta on tämä aika ollut minulle
hyvin ilahuttavainen. Minulle on onnistunut voittaa suomen kielelle
muutamia ystäviä lisään ja levittää niin paljon suomalaisuutta
ympärilleni, että saan puhua suomea melkein kaikkialla. Naisiakin
olen saanut listalleni"...
[2]
V. 1862 perustettiin yliopiston nuorison kesken n.s. "Suomen
ystävien liitto", jonka jäsenet lupasivat kaikissa sopivissa tiloissa
käyttää suomen kieltä, ja jossa Godenhjelm oli innokkaimpia. Tätä
liittoa laajennettiin 1864 (perustava kokous J. Krohnin luona 10 p.
helmik.) varsinaiseksi "suomalaiseksi iltaseuraksi", johon kuului sekä

naisia että herroja ja joka kokoontui yhteisiin illanviettoihin, jolloin
luettiin suomalaista kirjallisuutta ja keskusteltiin seuran harrastuksiin
kuuluvista aineista. Ensimmäiset kokoukset pidettiin yksityisten
luona, mutta kun jäsenten lukumäärä pian oli siksi karttunut, että se
ei hankaluudetta ollut mahdollista, siirryttiin ensin "Arkadiaan" ja
sitten Kleinehn ravintolaan. Godenhjelm siinä toimi
taloudenhoitajana.
Se aika, jolloin Godenhjelmin vaikutus alkaa, oli suomalaisten
kansallisten harrastusten raskain työaika. Tosin "Saiman"
herätyshuuto oli kajahtanut jo kahtakymmentä vuotta aikaisemmin
ja sytyttänyt mieliä, ja ensimmäinen korkeampi suomenkielinen
oppikoulu oli perustettu 1858, mutta kuitenkin oli varsinaisen
suomenkielisen sivistyksen perustukset vasta nyt luotava:
koulukirjoja ja kirjallisuutta useimmilla aloilla puuttui, jopa itse se
suomenkielinen sivistynyt luokka, joka oli jatkuvan sivistystyön
välttämätön edellytys. "Korkeampi suomalainen hengenviljelys",
sanoo Godenhjelm itse, "tosin ei ollut enää paljas kuvitus
Kaukomielen, mutta osittain kuitenkin vielä piili pilvien takana, ja
sieltä nuoren innon kaikella tarmolla oli siirrettävä todellisuuden
maailmaan." Godenhjelm oli niitä, jotka uhrasivat kaikki voimansa ja
koko pitkän elämänsä uutteran työnteon tuon puutteen
poistamiseksi.
Kohta yliopistoon tultuansa Godenhjelm rupesi ottamaan osaa
työhön suomalaisen kirjallisuuden elvyttämiseksi. Jo v. 1861
kohtaamme hänen nimimerkkinsä "Mansikoita ja mustikoita" nimisen
albumin 3:nnessa vihossa. Sen jälkeen hän ahkerasti avustaa useita
kirjallisia hankkeita: albumeja, lehtiä (esim. kuvalehteä "Maiden ja
merien takaa", "Mielikki" nimistä kaksikielistä lastenlehteä) j.n.e.
Kirjallisen Kuukauslehden avustajiin hän kuului sen ensi
vuosikerrasta 1866 asti, kaksi vuotta myöhemmin tullen sen
toimituksen jäseneksi.
Yliopistossa oli Godenhjelm erittäin antautunut kaunotieteen ja
kirjallisuuden, sekä vanhan klassillisen että nykyaikaisen,
tutkimiseen. Keväällä 1862 hän menestyksellä suoritti historian ja

kielitieteen kandidaattitutkinnon ja seppelöitiin maisterinvihkiäisissä
viimeisenä päivänä toukokuuta 1864 toisella kunniasijalla filosofian
maisteriksi. Pian sen jälkeen ilmaantui yliopistossa tilaisuus hakea
virkaa, joka monessa suhteessa tuntui varsin soveltuvalta
Godenhjelmin opintoihin. Saksan kielen lehtorinvirka oli tullut
avoimeksi ja Godenhjelm, joka lapsuudestaan asti oli täysin
perehtynyt saksan kieleen, päätti sitä hakea. Tämä
viranasettamiskysymys herätti aikoinaan varsin suurta huomiota.
Tunnustettiin kyllä yleisesti, että Godenhjelmilla hakijoista oli tukevin
ja laajin tieteellinen pohja ja että myöskin saksan kieleen ja
kirjallisuuteen nähden hänen ansionsa olivat suurimmat, mutta siitä
huolimatta konsistorin enemmistö, 12 jäsentä, ensi sijalle asetti
soittotaiteilija H. Paulin, koska hän oli syntyperäinen saksalainen.
Godenhjelm sai ensi sijalle 10 ääntä, näiden joukossa nykyaikaisen
kirjallisuuden professorin Fredrik Cygnaeuksen, Z.J. Cleven,
kasvatusopin edustajan, sekä A.E. Arppen, yliopiston rehtorin, ja tuli
1866 virkaan nimitetyksi. Tässä ulkonaisessa virka-asemassa hän
sitten pysyi koko elinaikansa, siksikuin v. 1901 täysinpalvelleena otti
siitä eron. Tunnustukseksi ansioistaan hänelle silloin suotiin
professorin arvonimi.
Bernhard Fredrik Godenhjelmin päävaikutus tuli kuitenkin liikkumaan
vielä mainitsemattomalla työmaalla — naiskasvatuksen
edistämisessä Suomessa. V. 1867 oli hän mennyt naimisiin Ida
Gustava Lindroosin (s. 1837) kanssa, joka sitä ennen oli ollut
johtajattarena omassa Fröbelin periaatteiden mukaan
perustamassaan lastenkoulussa. Godenhjelm-puolisojen yhteinen
harrastus kääntyi nyt suomenkielisen naiskasvatuksen
aikaansaamiseen. Heidän ansiostaan etupäässä Helsingin
"Suomalainen tyttökoulu" v. 1869 yksityisten kustantamana
perustettiin, he tulivat molemmat koulun opettajiksi, ottivat sen
hoidon omaksi asiaksensa eivätkä kantaneet mitään palkkaa
työstänsä. Siihen aikaan ei valtio vielä ylläpitänyt ainoatakaan
suomenkielistä tyttökoulua, ja ne pari tällaista koulua, joita
maaseudulla löytyi, olivat pieniä ja vähäluokkaisia. Vasta Helsingin
Suomalaisen tyttökoulun perustamisella sai siis Suomen pääkaupunki

suomenkielisen oppilaitoksen tyttöjen kasvatusta varten, mutta
samalla se myöskin oli ensimmäinen senlaatuinen koulu koko
maassa. Sen oppijakso määrättiin näet seitsenvuotiseksi, niinkuin
Helsingin ruotsinkielisessä tyttökoulussa, ja sen tarkoitus oli "suomen
kielellä toimittaa oppilaillensa kaikki ne tiedot, jotka kuuluvat
ajanmukaiseen korkeampaan naissivistykseen". Vasta v:sta 1873 sai
koulu, aluksi sangen niukan, valtioavun ja 1886 se vihdoinkin otettiin
kokonaan valtion haltuun.
Täydellinenkään tyttökoulu ei kuitenkaan vielä tyydyttänyt niitä
vaatimuksia, jotka korkeampaan naiskasvatukseen olivat pantavat
aikana, jolloin naisten osanotto yleisiin yhteiskunnallisiin toimiin kävi
yhä tavallisemmaksi ja tarpeellisemmaksi. Ne nuoret naiset, jotka
päätettyänsä oppijakson tyttökoulussa olisivat tahtoneet jatkaa
opintojaan, joko pyrkiäksensä opettajattariksi suomenkielisiin
kouluihin tai korkeamman yleisen sivistyksen saamiseksi, eivät olleet
siihen tilaisuudessa. Tämän epäkohdan poistamiseksi päättivät
Suomalaisen Tyttökoulun perustajat — sittenkuin parina vuonna oli
koetettu puutetta poistaa satunnaisesti naisille toimeenpannuilla
luentokursseilla, jotka muodostivat n.s. nais-akatemian siihen liittää
"Jatko-opiston" "opettajattarien valmistusta ja yleistä naissivistystä
varten". Sittenkuin lupa siihen oli saatu ja opistolle kahdeksi
vuodeksi määrätty 1,000 markan suuruinen vuotuinen valtioapu,
avattiin se juhlallisesti 5 p. syysk. 1881. Godenhjelm tuli Jatko-
opistossa suomen kielen ynnä ainekirjoituksen ja saksan kielen
opettajaksi, johtokunnan jäseneksi, ja liioittelematta voidaan sanoa
hänen tulleen koko opiston sieluksi. Sillä Godenhjelmin
persoonallisuus painoi leimansa koko tämän uuden opetuslaitoksen
niin ulkonaiseen järjestykseen, joka alusta alkaen oli hänen
suunnittelemansa, kuin sisälliseen henkeen. Se kuvaa siten hyvin
Godenhjelmin pedagogista kantaa ja yleisiä periaatteita.
Jatko-opistoa järjestettäessä ei ollut mitään varsinaista esikuvaa.
Pohjaksi pantiin oppiaineiden vapaa valinta ja työn keskittyminen
muutamiin pääaineihin. Nuorison itsenäisen toimintakyvyn
kehittämistä pidettiin tärkeimpänä päämääränä. Pakollisia aineita
olivat ainoastaan äidinkieli ja sielutiede ynnä kasvatusoppi opettajiksi

aikoville, muuten oli aineiden valinta täysin vapaa. Nuorten
henkiselle kehitykselle, sanoo Godenhjelm itse, on epäilemättä
tällainen tietomäärän keskitys suuremmaksi hyödyksi kuin monta
ainetta käsittävä lukuohjelma, jonka kaikkiin aineihin ei ehditä
tarpeeksi syventyä. Tarkoitus siis, samoin kuin yliopistollisissa
luvuissa, ei ole ainoastaan antaa oppilaille vissin tietomäärää, vaan
myöskin luoda heissä halua ja kykyä itsenäisesti jatkaa lukujansa.
Jatko-opistolle omisti Godenhjelm sitten parhaimmat voimansa 24
vuoden aikana, siksikuin v. 1905 vanhuksena ja terveytensä
heiketessä otti toimestansa eron. Kodikas, kansallinen ja ihanteihin
tähtäävä oli Jatko-opistossa vallitseva henki. Siinä, syrjässä ja
hiljaisuudessa, tapahtui tärkeä elämäntyö, joka oli kätkettynä
useimmilta niiltä, jotka eivät itse siihen työpiiriin kuuluneet. Mutta se
kantoi tulevaisuuteen. Se oli työ aikakautemme yhden tärkeimmän
kysymyksen, naisvapautuksen, hyväksi, Suomen naisen henkisen ja
yhteiskunnallisen aseman kohottamiseksi. Lehtori Godenhjelm tosin,
sanoo eräs naiskirjoittaja, ei koskaan ole kuulunut niiden joukkoon,
jotka ovat astuneet julkisuuteen mahtavilla sanoilla vaatimaan
vapautta ja oikeutta naisille; mutta kuitenkin hän on ensimmäisiä ja
etummaisia naisvapautuksen aatteen toteuttajia meidän maassa.
Harvinaisessa määrässä onnistui Godenhjelmin voittaa oppilasten
mielet ja saada heidät kiintymään "Jatko-opistoon". Se tuli heille
rakkaaksi kodiksi, missä mielellään viihtyivät ja josta kaipauksella
erosivat. Paraana todistuksena siitä ovat ne lukuisat kiitollisuuden
ilmaisut, jotka eri tilaisuuksissa tulivat hänen osaksensa oppilasten
puolelta. Vuosipäiväksensä Jatko-opiston konventti päätti ottaa
Godenhjelmin syntymäpäivän, maaliskuun 7. päivän, joka siten
opiston piirissä tuli oikeaksi Godenhjelmin juhlaksi. Oppilasten
lausunnoissa huomautetaan yhä erittäinkin sitä syvää, häviämätöntä
persoonallista vaikutusta, mikä hänellä oli oppilaihinsa, ja mikä
heihin istutti rakkautta isänmaahan ja uskoa jaloihin aatteihin, jotka
vievät ihmiskunnan eteenpäin, valoa ja vapautta kohti. Yksi entisistä
oppilaista Godenhjelmille hänen täyttäessään 60 vuotta omistetussa
runopukuisessa onnentoivotuksessaan sanoo, että hänessä "kuva

Kristuksen kauniisti kajastaa" ja vakuuttaa oppilasten puolesta että
sadoista sydämmistä:
"jos liki on ne tahi kaukosalla,
ne Sua siunaa valotuntehin,
ja onnen aikana ja surun alla
ne muistaa Sua mielin lämpimin."
Maamme julkiseen elämään Godenhjelm tuli ottamaan osaa
valtiopäivillä 1867-1885 sukunsa edustajana ritaristossa ja aatelissa,
kuuluen sen pieneen suomenmieliseen vähemmistöön. Ensi kerralla
hän pysyy enimmiten syrjässä, mutta v:sta 1872 alkaen hän verraten
usein kansallisten rientojen puolesta esiintyy säädyssään, vaikka
hänen lausuntonsa tavallisesti kaikuvat kuuroille korville. Näillä
valtiopäivillä hän oli esittänyt anomuksen postinhoitajain palkkion
poistamisesta tai tasoittamisesta sanomalehtien jakamisesta, jotta
niiden tilausta kansalle helpotettaisiin. Keskusteluissa hän esim.
puolusti erityisiin toimiin ryhtymistä kansakouluopettajain
valmistamiseksi kreikanuskoisille karjalaisille, huomauttaen tämän
asian suuresta kansallisesta merkityksestä. Senaikuisesta
kouluhallituksesta ja koulupolitiikasta keskusteltaessa hän antoi
sangen ankaran lausunnon, minkä maamarsalkka keskeytti. Hän
lausui m.m., että koulualalla oli toimittu aivan toisin kuin kansa olisi
toivonut, oli koetettu luoda jotain kastilaitosta, perustamalla
ruotsinkielisiä kouluja suomenkielisiin paikkakuntiin, korottamalla
lukukausmaksuja y.m.s.; erittäin olivat muutamat kouluhallituksen
jäsenet ilmaisseet mielipiteitä, joiden vastineita löytääksensä täytyi
mennä keskiajan hämärimpään ajanjaksoon. Seuraavilla valtiopäivillä
(1877-78) hän vielä useammin käytti puhevuoroa: suomalaisten
koulujen puolustukseksi; naisopetuksen kohottamisen puolesta;
määrärahan myöntämiseksi suomalaiselle kansallisteatterille;
kansakouluopettajain palkankorotuksen puolesta; kirjailijain
oikeudesta teoksiinsa; laajennetun uskonnonvapauden hyväksi.
Suomen kielen laillisista oikeuksista keskusteltaessa maamarsalkka
taasen häntä keskeytti, kun oli lausunnossaan käyttänyt sanoja
"absurdt" ja "orimligt" ("mieletön" ja "mahdoton"). Asevelvollisuus-

asiassa Godenhjelm, niinkuin kaikki suomenmieliset, puolusti sen
toimeenpanemista. Hän lausui silloin m.m.: "Jos tahtoo nauttia jotain
etua, pitää myös alistua niihin velvollisuuksiin, jotka siihen liittyvät.
Jos tahdomme nauttia itsenäisen valtiojärjestyksen ja kansallisen
olemuksen etuja, emme saa kammoa niitä taakkoja, joita niiden
puolustus tuottaa." Hän oli kyllä valmis tunnustamaan
asevelvollisuuden tuovan mukanaan erinäisiä vaikeuksiakin, mutta
luotti sittenkin kansamme siveelliseen voimaan ja siihen, että
puheenaoleva asia on oleva kansallemme hyödyksi sekä valtiollisessa
että sosiaalisessakin suhteessa.
Valtiopäivillä 1882 hän samoin ahkerasti lausui mielipiteensä
kansallisista ja pedagogisista kysymyksistä: suomen ja ruotsin
kielten virallisesta asemasta, paikalliskielen käyttämistä puolustaen;
suomalaisen virkakielen edistämisestä; uusien suomenkielisten
tyttökoulujen perustamisesta ja kannattamisesta;
kansakouluopettajain eläkkeistä j.n.e. Kouluopetuksen yleisestä
järjestämisestä keskusteltaessa, hän kannatti klassillista opetusta,
muun muassa lausuen: "Vihdoin voidaan syystä kysyä: onko oikein
ja viisasta meidän maassa järjestää koululaitos aivan toiselle
pohjalle, kuin melkein koko muussa sivistyneessä Euroopassa. On
monta kertaa, jolloin ei mitään syytä ole ollut, sanottu että esim.
nykyajan kansalliset riennot vieroittaisivat meitä niistä
sivistysvirtauksista, jotka käyvät muussa Euroopassa. Tämä ei ole
totta. Kansallinen sivistys ei sitä tee, vaan pikemmin liittää meidän
maamme ihmiskunnan yhteiseen sivistykseen. Mutta jos me
rakennamme koko oppineen sivistyksemme toiselle pohjalle, kuin
millä se muualla Euroopassa seisoo, tulee sivistyksemme yhä
vieraammaksi muussa Euroopassa liikkuville ajatussuunnille." Th.
Reinin näillä valtiopäivillä tekemää anomusta, että säädyt saisivat
oikeuden joka valtiopäivillä asettaa valiokunnan tarkastamaan
senaatinjäsenten lausuntoja senaatissa ja virantoimitusta, hän
lämpimästi puolusti. — Seuraavilla valtiopäivillä 1885 hän harvemmin
esiintyi, yleensä samantapaisissa kysymyksissä. Erikseen
mainittakoon hänen lausuntonsa naidun vaimon oikeudesta hallita
ansaitsemaansa ja pesän yhteistä omaisuutta, jolloin hän huomautti

miten muuttuneet oikeuskäsitykset ja olot välttämättömästi vaativat
entisten, jo vanhentuneiden määräysten oikaisemista.
Bernhard Fredrik Godenhjelmin luonne oli vakaa ja tyyni — siitä kai
hän oli saanut sen liikanimen "Siivo", jolla häntä aikoinaan
toveripiireissä nimitettiin. Mutta tuon rauhallisen kuoren alla hehkui
leimuava sydän, niinkuin hän itse eräässä nuoruudenrunoelmassaan
on laulanut:
"Leimuaako ainoasti tässä minun rinnassain
sua kohtaan rakkauden liekki, Suomi armahain?
Eikö muuallakin voita voimas vastustamaton,
saata kunniasi tähden voittoisahan voitteloon?"
Ja tämä rakkauden liekki ei vain leimahtanut ja sammunut, vaan se
pysyi lämmittävänä ja vaikuttavana voimana koko hänen elinikänsä.
Horjumatta, omaa etuaan katsomatta hän seisoi taistelussa
kansallisten aatteiden, nuoruudenrakkautensa, ja kaiken hyvän ja
jalon puolesta elämänsä ehtooseen saakka. Siinä hän ei tinkimistä tai
löyhää väistymistä tiennyt. Toinen pääpiirre Godenhjelmin luonteessa
oli hänen vaatimattomuutensa. Hän ei itsellensä pyytänyt etua eikä
kunniaa, kun hänellä vain omassa mielessään oli se tyydytys, minkä
tieto suoritetusta velvollisuudesta antaa.
Samalla Godenhjelmin katsantokanta oli valistunut ja vapaa kaikesta
ahdasmielisyydestä. Hän ei tuominnut eikä peljännyt uusia aatteita,
päinvastoin hän aina oli valmis niitä omistamaan ja kannattamaan,
milloin hän ne ennakkoluulottoman tarkastuksen jälkeen havaitsi
tosiksi ja jaloiksi. Hän oli periaatteen mies, mutta antoi arvoa
muidenkin vakaumukselle. Hänen suomalainen
isänmaanrakkautensakin, niin lämmin, niin voimakas kun olikin, ei
koskaan tullut sokeaksi kansallisuudenkiihkoksi. Sen esti jo hänen
hyvänsuopa ja ihmisystävällinen mielensä, joka aina ihmisessä ensi
sijassa näki sen, mikä kussakin oli hyvää, ja tahtoi olla jokaiselle
avuksi. Mutta sen ohessa hänen avoin mielensä suosi ja rakasti
vapautta ja arveli ihmiskunnan edistyksen lopulta varmimmin ja
pysyväisimmin tapahtuvan sitä tietä.

Godenhjelmin lujamielinen ja itsenäinen luonne tuli myös näkyviin
silloin kuin venäläistyttämishankkeiden maassamme alkaessa
vuosisadan vaihteessa suomenmielisten keskuudessa tapahtui
hajaannus selvän vastarinnan kannalle asettuvan ja keskusteluihin
taipuvan suunnan välillä. Godenhjelm liittyi silloin hetkeäkään
epäilemättä n.s. perustuslaillisiin, huolimatta siitä että tämä aseman
valitseminen aikaansai häiriötä useihin vanhoihin ja hänelle
kallisarvoisiin ystävyydensuhteihin. Oikeus lopulta voittaa ja
"rehellisyys maan perii", se oli hänen järkkymätön vakaumuksensa ja
sen mukaan hän eli. Siinä hänen elämänkatsomuksensa aina oli
optimistinen ja luotti synkkinä päivinäkin valoisampaan
tulevaisuuteen.
On nyt luotava lyhyt silmäys Godenhjelmin toimintaan suomalaisen
kirjallisuuden vainiolla.
On jo tullut mainituksi hänen ensimmäiset kirjalliset harrastuksensa
sen jälkeen kuin oli yliopistoon tullut. Vuosina 1868-80 hän kuului
"Kirjallisen Kuukauslehden" toimitukseen ja kirjoitti siihen esityksiä ja
arvosteluja erittäinkin kaunokirjallisista ja kieliopillisista aineista.
Siinä julkaistuista kirjoituksista mainittakoon tässä esimerkiksi
Suomen kansalliset olot ulkomaalla kuvattuina (1870), Kreikkalaisen
teaterin synnystä (1873), Suomalaista kielitutkintoa (1876). Samaan
aikaan hän kuului siihen nuorten kirjailijain piiriin, joka valmisti
suomennoksen "Vänrikki Stoolin tarinoista" (ilmestyi vv. 1867-77).
Työ suoritettiin suurella huolella ja suomen runokielen senaikuiseen
kehitykseen nähden varsin etevällä tavalla. Alkuperäisiä runojansa
hän tuollointällöin julkaisi eri albumeissa ja juhlajulkaisuissa, mutta
mitään yhtenäistä kokoelmaa niistä ei hänen eläessään ilmestynyt.
Jo ennen tultuansa saksan kielen opetuksen edustajaksi
korkeakoulussamme oli Godenhjelm ryhtynyt valmistamaan
Saksalais-suomalaista sanakirjaansa, ensimmäistä laajahkoa
sanakirjaa yhdestä suuresta nykyajan sivistyskielestä suomeksi.
Tämä aikaansa nähden erinomainen sanakirja ilmestyi 1873
Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksien joukossa ja oli pitkät
ajat suomalaisille tärkeimpänä siltana pyrittäessä uudenaikaisen

korkeimman sivistyksen osallisuuteen. Kun teos oli loppuun myyty,
ryhtyi hän uutta, laajennettua ja parannettua laitosta siitä
valmistamaan, mutta työn edistymistä muut toimet vaikeuttivat,
joten ainoastaan edellinen puolisko valmistui hänen eläessään, sekin
vasta v. 1906.
Tämän rinnalla Godenhjelm oli jatkanut esteettisiä ja
kirjallishistoriallisia tutkimuksiaan, sekä yleisen
maailmankirjallisuuden alalta että nimenomaan suomalaisen
kirjallisuuden historiasta. Tuloksena tästä harrastuksesta oli v. 1884
painettu Oppikirja suomalaisen kirjallisuuden historiassa, jota sitten
on tullut useita uusia painoksia. Kirja on ilmestynyt englanniksikin,
British Museumin kirjastonhoitajan E.D. Butlerin kääntämänä.
Laajasti suunniteltu yleis-esteettinen teos, jossa Godenhjelm esittää
mielenkiintoisella tavalla kantaansa runouden ja kirjallisuuden
arvostelusta, on Runous ja runouden muodot, jonka ensimmäinen
osa "Runous kuvausvoiman ja kansanhengen tuotteena" ilmestyi v.
1885 ja jonka loppupuoli, "Runouden sisällyksen ja taidetavat" sekä
"Ulkomuodon ja runouden lajit" käsittävä, melkein valmiiksi
saatettuna, nyt vasta tekijänsä kuoleman jälkeen, kolmenkymmenen
vuoden mentyä, annetaan yleisön käsiin. Tähän viivytykseen voi
kyllä osaksi olla syynä vainajan monet muut työt, mutta varmaankin
myös suureksi osaksi se kylmäkiskoisuus, joka yleisömme puolelta
tulee vakavan tieteellisen kirjallisuuden osaksi ja siitä johtuva vaikeus
saada sentapaiset teokset kustannetuiksi ja painetuiksi. Tekijän jalo,
ihanteellinen katsantotapa kuultaa tässä teoksessa kaikkialla
esityksen läpi. Kirjoittaja valaisee esitystään lukuisilla esimerkeillä
kirjallisuudesta, tehden sen siten havainnolliseksi ja viehättäväksi ja
samalla selventäen esitettyjä mielipiteitä ja puheena olevia
runoteoksia. Mutta teos ei ilmestyessään saanut osakseen sitä
huomiota, minkä kyllä olisi ansainnut. Lyhyemmin Godenhjelm esitti
samoja asioita opetuksessa käytetyissä oppikirjoissaan Lyhyt
runousoppi ja Runous-opin pääkohdat kouluja varten, joiden
molempain ensimmäiset painokset ilmestyivät 1891 ja joita
sittemmin on useat kerrat uudestaan painettu.

Viimeisinä elinvuosinaan Godenhjelm kirjoitteli seikkaperäistä
esitystä siitä hänelle rakkaaksi käyneestä työstä, joka naissivistyksen
hyväksi hänen johdollaan oli suoritettu Helsingin suomalaisessa
tyttökoulussa ja jatko-opistossa, ja kirja ennättikin valmistua ja
ilmestyä ennen hänen kuolemaansa vuoden alussa 1912 nimellä
Suomalaisen naissivistyksen työmailta.
Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran puolesta Godenhjelm 1877-78
toimitti painoon ensimmäisen kokonaispainoksen Aleksis Kiven
"Valittuja teoksia". Kirjoituksia ja kirjallisuusarvosteluja hän yhä
silloin tällöin julkaisi, esim. Jatko-opiston Tellervo-nimisessä
albumissa ja Valvojassa. Edellisessä on painettu Silmäys runouden
nais-ihanteisiin (1891), Valvojasta mainittakoon kirjoitukset
Naissivistys ja nais-opistot (1883), Tyttökoulu-kysymyksestä (1884),
Mikä on suomalainen sivistys (1906) ja vastaus kysymykseen
Kansallisuuden ja ihmisyyden suhteesta toisiinsa (1905).
Viimeksimainitusta kirjoituksesta pantakoon tähän pari otetta, jotka
ovat omansa Godenhjelmin elämänkatsomusta valaisemaan. "Väärin
on asettaa kansallisuutta ja ihmisyyttä vastakohdiksi toisilleen. Eri
aikoina toinen tai toinen näistä aatteista on hallinnut sivistyselämää;
mutta vasta toisiinsa liittyneinä ne täysin voimin edistävät henkistä
kehitystä. Ihmisyys on kuin valo, joka historian särmiössä jakaantuu
kansallisuuksien eri väreihin. Elon lämpimyyttä olisi maailma vailla,
jos kaikki esineet vain ilmaantuisivat valkoisina, yksivärisinä
jakamattoman valovirran heijastuksessa... Mutta huomaa: koko tämä
värikäs loiste johtuu jakaumattoman auringonvalon kirkkaudesta;
niin kansallisuudetkin täyttävät tehtävänsä vain siinä määrässä kuin
itsessään kuvastavat ihmisyyden aatetta." Kirjoittaja tämän jälkeen
esittää miten kumpikin, yksipuolisesti kehitettynä, johtaa väärin;
ainoastaan humaanisuuden pohjalla on ristiriidan syntyminen
vältettävissä ja ihmisyyden ja kansallisuuden aatteet vaikuttavat
toistensa rinnalla ihmiskunnan onneksi.
Bernhard Fredrik Godenhjelm kuoli Helsingissä 30 p. syysk. 1912 ja
yhdeksän kuukautta myöhemmin 25 p. kesäk. 1913 seurasi häntä
hänen elämäntoverinsa hyvinä ja pahoina päivinä Ida Gustava

Godenhjelm. Omia lapsia heillä ei ollut, mutta suuri osa Suomen
sivistyneestä naisnuorisosta oli monen vuosikymmenen aikana
heidän luonansa löytänyt uuden kodin.
Testamentissaan vainajat määräsivät suuren osan omaisuudestaan
Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran, Suomalaisen Tiedeakatemian ja
Helsingin Suomalaisen Jatko-opiston hyväksi.

RUNOUS JA RUNOUDEN MUODOT
Johdatus.
Keskellä maailman vaihtelevia ilmiöitä on ihmishengellä ainainen halu
niiden takana nähdä jotain pysyväistä, korkeampaa, niissä huomata
jotain järjellistä tarkoitusta, joka ne kokonaisuudeksi yhdistää.
Vieripä ajatusten virta, miten vieri, siinä kohden kaikki ajat,
melkeinpä kaikki eri katsantotavatkin ovat yksimieliset. Ihastuksella
näki Kreikkalainen maailmassa kosmon, ihanan taideteoksen ja
sopusointuisuuden kuvan; kristillinen uskonoppi nimittää tätä ikuista
järjestystä Jumalan hengeksi, Korkeimman kaitsennoksi, ja uuden
ajan filosofiassa se on siveellinen maailmanjärjestys. Nykyaikana
kyllä toiselta puolen aineellinen ajatustapa, toiselta puolen
hengellinen tai filosofinen pessimismi koettaa ilmiöin maailmalta
riistää sen aatteellista pohjaa. Mutta tarpeeton on kuitenkin säestää
tuota tavallista virttä ajan turmeluksesta ja aineellisuudesta; sillä
ihmiskunnan edistyminen ei katkea satunnaisten harhausten tähden,
eikä sellaisia mielipiteitä, jos ne jonkun aikaa villitsevätkin ihmisten
mieltä, sovi pitää muuna kuin haihtuvana väliasteena ihmiskunnan
henkisessä edistymisessä. Ne eivät voi menestyä, koska ne
hävittäisivät ihmishengen jaloimpain pyrintöjen juuret, joiden
puutteessa koko sen elämäkin surkastuisi ja peräti riutuisi. Ilman
aatteellista katsantotapaa olisi siveellinen toiminta mahdoton; tiede,
taide, uskonto eivät täyttäisi oikeata tarkoitustansa.
Sitä mielipidettä vastaan, että tämä maailma muka on tyhjä, kiiltävä
kuori ilman sisusta, onnistumaton sattumuksen luoma ilman
tarkoituksetta, on runouden ja ylimalkain taiteen olemassa-olo
voimallisin vastalause. Sillä kaikkialla, missä taide on pysynyt
terveenä ja luonnollisena, on se pyytänyt toteuttaa jotakin ihannetta,
valiten värejänsä olevaisuudesta ja ottaen sen esikuvaksensa, sekä
niinmuodoin tunnustaen ihanteen ja todellisuuden sisällisen

yhteyden. Se on vielä vakavampi ideaalisuuden kannattaja kuin itse
uskonto, joka usein kyllä on horjahtanut synkimpään pessimismiin.
Tiedekkin saattaa väliin poiketa ihanteellisesta
maailmankatsomuksesta, koettaen johonkin erityiseen suuntaan
yksipuolisesti laventaa tietämisen alaa; vaan se pysyy silloinkin vielä
tieteenä. Mutta jos taide joskus eksyy tuohon surkeuteen, ei se tee
mieleen sitä ylentävää ja vapauttavaa vaikutusta, jota taiteelta
vaaditaan, eikä siis olekkaan oikeata taidetta.
Arvaan kyllä, mitä näitä ajatuksiani vastaan väitetään. Että taide etsii
jotakin ihannetta — niin sanottanee — että se tästä matoisesta
maailmasta pyrkii johonkin parempaan, täydellisempään, sehän juuri
todistaakin olevaisuuden ääretöntä puuttuvaisuutta. Mutta
ihanteensa, sen täydellisyyden kuvan, jota se tavoittaa, luopi taide
kaikesta siitä kauneudesta ja ylevyydestä, minkä se todellisuudessa
havaitsee, ja juuri jaloimmassa runoudessa, niinkuin Homerossa,
Kalevalassa, Shakespeare'ssä, näemme todellisuuden pukeuvan mitä
ihanimpaan aatteellisuuden verhoon. Taide ei voisi olevaisuutta
kirkastaa, ellei olevaisuudessa olisi mitään kirkastettavaa, samaten
kuin kaikki tieteen tutkimus olisi turhaa, ellei mitään järjellisyyttä
löytyisi.
Järjellisyys on iäti pysyvä; se on jumaluuden ilmestys maailmassa,
maailman varsinainen todellisuus; sillä Jumalassa on ne ideat eli
aatteet, joiden toteutuminen muodostaa olevaisuuden. Oikeastaan
idea merkitsee perimuotoa, perikuvaa, ja — kuvaannollisesti puhuen
— olevaisuus on ikäänkuin heijastus tai mukaelma Jumalan
olennosta. Vaan eivätpä ideat ole ulkopuolella ilmiöin maailmaa,
heittäen siihen ainoastaan kajastuksensa; vaan nuo ikuiset
perimuodot ovat vasta ilmiöissä ja ilmiöin kautta olemassa. Ne ovat
jumaluuden ajatuksia ja olomuotoja; sillä jokainen Jumalan ajatus on
toimintaa, luomista; ihmishenki ja koko olevaisuus ovat hänen
olentonsa yhä jatkaantuvaa kehittymistä, jossa hänen henkensä
ilmestyy, niinkuin runoilijan henki elää hänen runomuksissaan, tai
käyttääkseni toista vertausta, ihmisen varsinainen olento on
kaikessa, mitä hän tuntee, ajattelee, tahtoo ja toimittaa. Oivallisesti
tähän käsitykseen soveltuu sana aate, jolla "idea" on suomennettu.

Aatteet siis ovat maailmassa toteutuva, iäti pysyvä järjellisyys. —
Mutta koska ihmishenkikin on jumaluuden ilmausta, asuu
ihmisessäkin käsitys tästä järjellisyydestä; hän tajuaa nuo maailmaa
kannattavat aatteet, jotka ovat hänen siveellisen toimintansa, hänen
tuntemisensa ja tietämisensä järjellinen sisällys. Aate on niinmuodoin
jumaluuden ja yksityishengen välittäjä: aatteessa tämä oivaltaa
jumaluuden ja tuntee yhteytensä sen hengen kanssa, joka täyttää
maailman kokonaisuuden.
Olevaisuuden eli reaalisen maailman tunnusmerkki on moninaisuus.
Jumaluuden ääretön runsaus ei voi maailmassa ilmaantua muulla
tavoin kuin lukemattomissa erityisissä voimissa ja äärevissä
olennoissa, joiden alinomainen vaihteleminen ja keskinäinen taistelu
on järjellisyyden toteutumisen välttämätön ehto. Tästä syntyy
monenlaista ristiriitaisuutta, niin että aate luonnossa ja
ihmiselämässä ei voi esiintyä täydellisenä, vaan sattumus
hämmentää sen puhtautta. Sattumus on aatteen vastakohta; sillä,
mikä ei ole aatteenmukaista, on satunnaista, katoavaista. Mutta
kaiken ristiriitaisuuden ohessa aatteen voima pysyy vireillä; jos
emme joka hetki ja jokaisessa kohdassa sitä selvästi havaitsekkaan,
meidän kumminkin täytyy ajatella, että maailman kokonaisuus
muodostaa sopusoinnun, johon kaikki nuo hajanaiset epäsoinnut
sulavat yhteen, s.o. että aate yhä on toteumassa ja vihdoin
täydellisesti toteuukin maailman kokonaisuudessa. Se on ikäänkuin
suuren suuri näytelmä, josta saamme nähdä vaan vähäisen osan,
tuskin pari pientä kohtausta, kenties juuri ne, joissa selkkaukset ovat
pahimmallaan; mutta jos se alusta loppuun kehittyisi silmiemme
edessä, huomaisimme kaikkien vastariitojen selviävän mitä
jaloimpaan sovintoon emmekä voisi olla ihastumatta sen
verrattomaan kauneuteen ja sopusuhtaisuuteen.
Aatteelliset pyrinnöt eli aatteen välittämä yhteys alkuhengen,
jumaluuden, kanssa on ihmiskunnan henkisen elämän tarkoitus. Tätä
yhteyttä pidetään voimassa monella eri tavalla, monessa eri piirissä.
Aate toteutuu käytöllisesti, ihmisen vapaan tahdon kautta, siveytenä
perheessä, yhteiskunnassa ja valtiossa. Tässä piirissä on aate
siveellinen tehtävä ja siveellinen järjestys ilmestyy toiminnan ja

taistelun tuotteena. Mutta niinkuin yksityisihmisen olento osoitaikse
paitsi tahdossa ja toiminnassa myös tunnossa ja ajattelemisessa,
samoin ihmiskunnankin elämässä käytöllisen piirin rinnalla on toinen
teoreetinen, puhtaasti henkinen, jossa ihminen kohoaa välittömään
yhteyteen aatteen kanssa uskonnon, taiteen ja tieteen alalla. Siellä
ei ole aate olevaisuuden jylhästä maasta vasta korjattava hedelmä,
vaan tarjoutuu ihmishengelle eheänä, häiriintymättömänä. Mutta
molemmat piirit, käytöllinen ja teoreetinen, ovat toistensa täytteenä
sekä alinomaisessa vaihevaikutuksessa, niinkuin myös uskonto, taide
ja tiede keskenänsä.
Eroitus viimeksi-mainittujen välillä johtuu siitä eri tavasta, jolla
ihmishenki voi tajuta jumalallista olentoa. Ihminen oppii sitä
tuntemaan joko omassa itsessään tai objektiivisessa maailmassa.
Edellisessä tapauksessa hän aivan välittömästi, ikäänkuin sisällisen
ilmestyksen kautta, havaitsee tunnossansa sitä jumalallista voimaa,
joka maailman täyttää, ja pyrkii erityishenkilönä suoranaiseen
yhteyteen Jumalan kanssa, antautuen luottamuksella hänen
turviinsa. Tämä on uskonnon kanta. Uskonto katsoo pääasiallisesti
Jumalaa ja yksityis-ihmistä sekä näiden keskinäistä suhdetta; kaikki
väli-asteet, indiviidin ulkopuolella ilmaantuvat jumalalliset aatteet ja
se osa ihmisen sielu-elämästä, joka tarkoittaa objektiivista maailmaa,
ovat sille verrattain arvottomia ja otetaan lukuun ainoastaan siinä
määrässä, kuin ne vahvistavat ihmisen uskonnollista vakuutusta.
Uskonto on siis paraasta päästä tunnossa: vaan tunnon hämäryys
vaatii sekä mielikuvituksen että järjen tukea. Edellinen rakentaa sille
mytologian kirjavan taikalinnan ja jälkimäisen avulla koettaa ihminen
ajatuksissaan järjestää tunnon ja mielikuvituksen kutomaa
maailmankatsomusta; vaan mitä enemmin uskonto edistyy, mitä
henkisemmäksi se muuttuu, sitä enemmin se luopuu mytologisesta
verhostaan ja pyytää ajattelemisen johdolla muodostaa sisällystänsä.
Mutta koska tunne on myöskin tahdon ja siveellisen toiminnan
perustuksena, voipi uskonto koskea siveydenkin alaan, kun
siveellinen toiminta käsitetään Jumalan tahdon täyttämiseksi, s.o.
velvollisuudeksi Jumalaa kohtaan.

Mutta ihminen saattaa toisellakin tavalla etsiä yhteyttä jumaluuden
kanssa. Hän näkee jumalallisen hengen ilmaukset kaikkialla
luonnossa ja historiassa sekä tuntee omassa itsessään voimia, jotka
— nekin jumalallista alkuperää — kehoittavat häntä aaltona
yhtymään tuohon kuohuvaan elämän virtaan. Hän pääsee
jumalallisen elämänrunsauden osallisuuteen, kun toiminnallaan
edistää aatteiden voittoa maailmassa — s.o. siveyden alalla, josta jo
ylempänä puhuttiin, — taikka jos ajatuksissaan ja mielteissään
asettaa ne ylevinä ja puhtaina henkisen silmänsä eteen, joko
käsittämällä maailmassa vallitsevaa järjellistä johdonmukaisuutta tai
kuvausvoiman avulla esittämällä aatteiden ikuista valtaa. Aatteiden
tajuaminen ajatuksen tai kuvausvoiman kautta perustaa tieteen ja
taiteen.
Tiede tarkastaa luonnossa ja ihmishengessä ilmestyvää järjellisyyttä,
tutkii kaikkien syyt ja perusteet sekä osoittaa, miksi ja miten kaikki
on järjenmukaista. Se tarkoittaa siis totuutta ahtaammassa
merkityksessä. Tieteessä ihminen järjen avulla käsittää sekä
maailmaa hallitsevat aatteet että olevaisuuden kaikkine ilmiöineen,
semmoisena kuin se meille esiintyy, pyytäen selvästi ymmärtää
kaikkien keskinäisen yhteyden. Tätä varten tieteen täytyy purkaa se
luonnollinen side, joka yhdistää aatteen ja olevaisuuden, ja omien
päätelmiensä nojalle uudestaan rakentaa maailman kokonaisuus.
Selvemmin ja johdonmukaisemmin kuin tunnon tai kuvausvoiman
avulla voi ihmishenki ajatuksellansa tajuta tätä kokonaisuutta: mutta
tieteen esittämät maailmankuvan piirteet täytyy etsiä kokoon laajalta
alalta, pitkistä ajanjaksoista; aatteet pysyvät abstraktisina käsitteinä,
joilta puuttuu aistillista elävyyttä. Tiede voipi kyllä, käyttäen
kuvausvoimaa apulaisenaan, hilpeästi kuvaella niitä esineitä ja oloja,
joissa aatteiden voima on vaikuttamassa; vaan sen täytyy kuitenkin
reaalisen totuuden kunniaksi myöskin tuoda ilmi ne poikkeukset ja
ristiriitaisuudet, jotka vastustavat aatteiden toteutumista, ja
niinmuodoin tarkasti eroittaa aatteet ja ilmiöt toisistaan.
Niitä taide pyytää jälleen yhdistää. Ihmishenki ei tyydy siihen, että se
tieteen pitkällisten todisteiden ja päätelmäin johdolla saapi
käsityksen aatteiden toteutumisesta taikka että se tuntonsa

syvyydessä on varma yhteydestään korkeimman olennon kanssa;
vaan se tahtoo myös kuvausvoiman välityksellä, yht'aikaa henkisesti
ja aistillisesti, selvästi tähystettävänä, havaita tuota ikuista
järjellisyyttä, jumalallisen hengen toteutumista maailmassa, niin
ett'ei sen ilmauksia tarvitse vaivaloisesti etsiä koko olevaisuuden
jaksosta, vaan että totuus kerrassaan eheänä, täydellisenä on
ihmisen ihailtavana. Tällaisen ideaalisen maailmankuvan asettaa
taide silmiemme eteen, esittäin meille sen ilmiöt semmoisina, kuin
ne oikean olonsa puolesta ovat, jotta niiden varsinainen luonto
selvästi tulee näkyviin; se luopi kuvausvoiman avulla tuotteita, jotka
taas puolestansa välittömästi ja tehokkaasti vaikuttavat
kuvausvoimaan.
Totuutta laajemmassa merkityksessä ihmishenki siis saattaa tajuta
kolmella eri tavalla: uskonnossa tunnolla, tieteessä järjellä ja
taiteessa kuvausvoimalla; vaan, niinkuin ihmisen olento on yksi ja
jakaumaton, niin tunne, järki ja kuvausvoima niissä kaikissa ovat
johonkin määrin myötävaikuttajina, vaikka yksi niistä aina on
ikäänkuin valtiaana kussakin piirissä.
Mutta hengen neljä vaikutusmuotoa: tiede, taide, uskonto ja
siveellinen toiminta, muodostavat yhteensä sivistyksen, joka on
näihin kaikkiin perustuva ja niissä ilmestyvä, sisälliseksi elinvoimaksi
muuttunut maailmankatsomus. Sivistys on siis aatteellisuuden
kannattaja ihmiskunnan ja kansojen elämässä, ja sivistyksen yhä
täydellisempi kehitys on pidettävä historian tarkoituksena.
Subjektiivisesti, yksityishenkilön kannalta katsoen se on indiviidin
osan-otto yhteiseen sivistykseen eli ihmiskunnan aatteellisiin
pyrintöihin, jonka kautta hän kohoaa erityisolojensa ahtaista rajoista
yhteyteen jumaluuden kanssa. — Sivistyksen korkeimmaksi
muodoksi olisi ajateltava kaikkein noiden aatteellisten piirien
täydellinen sopusointu; mutta luonnollista on, että aina joku tai
jotkut niistä eri aikoina ja eri kansoissa runsaammin kehittyvät ja
niinmuodoin saavat suuremman merkityksen. Siveellinen toiminta
tietysti aina ja kaikkialla pysyy ihmis-elämän vankkana pohjana, jolla
eri sivistysriennot liikkuvat. Toiminnan kautta nuo puhtaasti
henkisetkin pyrinnöt tieteen, taiteen ja uskonnon alalla saavuttavat

varsinaisen todellisuutensa määrätyn valtion ja yhteiskunnan
rajoissa: uskonnollinen mieliala osoittaa itseänsä ulkonaisissakin
uskonmenoissa sekä hurskaassa elämässä; taide ja tiede saatetaan
työn kautta tarkoitustansa täyttämään ja niiden hoito ja viljelys on
niinmuodoin sekin siveellistä toimintaa. Näin tiede, taide ja uskonto
perheellisen ja yhteiskunnallis-valtiollisen elämän rinnalla
kannattavat siveellistä toimintaa, niinkuin tämä toiselta puolen antaa
niille aihetta ja sisällystä. Mutta muutoin nuo aatteiden kolme
tajuamismuotoa vuorotellen hallitsevat ihmisten katsantotapaa; ja
yksityishenkilöissä lienee tuiki harva, jos ketään, jonka mieli
yhtäläisesti hakee virkistystä ja intoa tieteestä, taiteesta ja
uskonnosta, vaan itsekunkin luonne ja sivistyksen suunta määrää
siinä kohden hänen katsantotapansa.
Yllämainitusta selviää, mikä on taiteen asema ihmiskunnan yleisessä
sivistyksessä. Sen tehtävä on olevaisuuden esittäminen sellaiseksi,
että siinä toteutuvat aatteet tulevat kuvausvoiman tajuttaviksi. Mitä
kuvausvoima on ja mikä tärkeä virka sillä on monessakin
ihmishengen toimessa, on vast'edes selitettävä. Nyt on vaan
muistettava, mihin ylempänä viittasin, että kuvausvoima tarkoittaa
olevaisuuden sekä henkistä että aistillista puolta. Näiden
täydellisestä vastaavaisuudesta syntyy kauneus, joka on maailman
kokonaisuudessa vallitsevan sopusoinnun ja järjellisyyden kuva.
Kuvausvoiman avulla aate siis tajutaan ja esitetään kauneutena, ja
taiteen tehtävä on niinmuodoin kauniin tuottaminen.
Kauneus on aatteen ilmaantuminen aistillisessa muodossa.
[3] Siinä
on siis kaksi puolta, henkinen ja aistillinen, eli toisin sanoen, aate
(sisällys) ja sen aistillinen muoto. Aate tosin ei voi
kokonaisuudessaan esiintyä äärevän olevaisuuden yksityisissä
ilmiöissä; mutta yksityinen esine saattaa kuitenkin asettaa aatteen
täysin tajuttavaksi sisällisen silmämme eteen. Ilmiöt ovat kyllä
yleensä eri puolia aatteen toteutumisesta; mutta, katkonaisina
renkaina olevaisuuden sarjassa, ne useimmiten eivät voi antaa
eheätä aatteen kuvaa eivätkä siis ole kauniita. Ainoastaan sellainen
ilmiö, joka ikäänkuin johteen keskukseen kokoaa kaikki aatteen
säteet, tuottaa meissä sitä mielihyvää, joka todistaa sen kauniiksi.

Sellaista vaikutusta ei tee mikään, joka on vaillinaista, epäselvää,
muodotonta, hajanaista, tai joka ylenmääräisen suuruutensa tai
pienuutensa tähden on vaikeata käsittää. Missä sitä vastoin
järjestetty yhteys hallitsee moninaisuutta, tunnemme aatteen
voiman ja siinä vallitseva sopusointu tyydyttää kauno-aistimme.
Sellainen esine (olento, teko, tapaus j.n.e.), joka saattaa meitä
kuvausvoiman avulla aatetta selvästi tajuamaan, on niinmuodoin
kaunis. Me sanomme ihmistä kauniiksi, jos hänen ulkomuodossaan
näkyy se säännöllisyys ja tasasuhtaisuus, joka on ihmisruumiin
perimuoto; sillä se tuopi näkyviin ihmiskunnan aatteen, mitä
ulkonaiseen muotoon tulee. Jos sankari tekee jalon työn, esim.
uhraa henkensä isänmaan hyväksi, niin tämä teko on kaunis; sillä
isänmaanrakkauden aate siinä toteutuu. Aate (ihmisyyden,
isänmaanrakkauden) henkenä täyttää aineellisen muodon, eli toisin
sanoen, ihmisyyden tai isänmaanrakkauden aate ilmaantuu aistin
tajuttavana: ihmisen ulkonäkönä, toimintana. — Samaten valtava
meri, joka tyynenä kesä-iltana lepää rajattomana peilinä, laskevan
auringon valaisemana, kääntää ajatuksemme luonnon ikuiseen
järjestykseen ja esiintyy kauniina, koska se on selvä ilmaus elotonta
luontoa hallitsevasta aatteesta.
Olevaisuudessa, sekä luonnon että hengen maailmassa, saattaa
kauneutta löytyä samassa määrässä, kuin aate niissä saapi
ulkonaisesti tajuttavan muodon. Tätä luonnossa sekä historiassa eli
hengen maailmassa tavattavaa kauneutta sanotaan
luonnonkauneudeksi. Se voipi ilmaantua elottomassa luonnossa,
esim. kirkkaan järven, hopeanhohtavassa pinnassa, korkeain vuorten
ylevässä jylhyydessä j.n.e., taikka kasvi- ja eläinkunnan monissa
vaihtelevissa muodoissa: meitä viehättää hongiston synkkä tyyneys
ja vienon kukkasen hento suloisuus; mielihyvällä katselemme
komean ratsun muhkeata kauneutta tai leikkivän kissanpojan
miellyttäviä liikuntoja. Korkeampaa laatua on se kauneus, jota
tavataan ihmisessä ja ihmiselämän eri aloilla; sillä siellä on aate
itsetajuisena henkenä. Kauneus saattaa ensiksi ilmaantua yksityisen
ihmisen paljaassa ulkonäössä; mutta henkisempää laatua on tämä
kauneus, kun ulkomuoto ilmaisee hänen luonteensa, esim. jalon ja

puhtaan hengen, sisällisen voiman j.n.e. Ihmisen henki näytäikse
vielä selvemmin hänen töissään ja toimissaan. Samaten saattaa
kauneus ilmaantua useampien ihmisten, esim. jonkun kansakunnan
yhteisenä tekona; suuret sodat, kansalliset yritykset, löytöretket
j.n.e. tuottavat kauneutta samassa määrässä, kuin joku ylevä aate
niitä hallitsee. Kauneus voipi niinmuodoin ilmestyä kaikilla ihmis-
elämän aloilla, vaan etupäässä historian, vapaan toiminnan,
maailmassa.
Mutta luonnonkauneus on vaan satunnainen ilmiö; sillä luonnon ja
historian tarkoitus ei ole kauneuden tuottaminen. Ne hiovat vaan
toisinaan, ikäänkuin sivumennen, semmoisia ilmauksia, joissa aate
meille kuvautuu täydellisesti toteutuneena. Kauneuden tuottajana on
sangen usein oma kuvausvoimamme, joka meidän tietämättä käy
esineitä kirkastamassa. Me emme huomaa taikka emme tahdo
huomata kaikkia luonnonkauneuden pieniä puutteita, jokaista
lahonnutta kantoa tai kuivaa risua, mikä pilaa ihanata maisemaa,
jokaista pientä pilkkua kaunottaren kasvoissa, jokaista hämmentävää
sivukohtaa, mikä estää jotain tekoa tai ihmisluonnetta kaikin puolin
täydellisesti esiintymästä. Mutta toiselta puolen on myönnettävä,
että välisti suosiollisten olojen yhdysvaikutuksesta se, mitä yksityis-
esineessä on aatteenmukaista, sivuseikkojen häiritsemättä saattaa
tulla näkyviin; jonkun ihmisen ulkonainen kauneus tai henkinen
ylevyys voipi jonakin hetkenä ilmaantua täydessä puhtaudessaan;
suurten toimien ja tapausten ydin voipi sulkeutua johonkin
erityistekoon, jotta niiden aatteellinen merkitys selkeästi ilmaantuu.
Silloin nämä kaikki vaikuttavat taideteoksen tavalla ja valtaavat
katsojan mieltä vielä mahtavammin kuin kuvin tai sanoin esiteltyinä;
sillä luonnonkauneuden suurin etu on sen elävyys, joka aina vetää
meitä puoleensa ja jossa taiteen on mahdoton sen kanssa kilpailla.
Mutta yksi puute siinä kumminkin on; se on pysymätön, pian
haihtuvainen, ja mitä ylemmille olevaisuuden aloille joudutaan, sitä
enemmin sen riittämättömyys pistää silmään, sitä enemmin
taiteilijan, luontoa mukaillessaan, täytyy ammentaa omasta
hengestään. Ulkonaisen luonnon kuvailemisessa, esim.
maisemanmaalauksessa, hänen tehtävänsä oikeastaan rajoittuu

Welcome to our website – the ideal destination for book lovers and
knowledge seekers. With a mission to inspire endlessly, we offer a
vast collection of books, ranging from classic literary works to
specialized publications, self-development books, and children's
literature. Each book is a new journey of discovery, expanding
knowledge and enriching the soul of the reade
Our website is not just a platform for buying books, but a bridge
connecting readers to the timeless values of culture and wisdom. With
an elegant, user-friendly interface and an intelligent search system,
we are committed to providing a quick and convenient shopping
experience. Additionally, our special promotions and home delivery
services ensure that you save time and fully enjoy the joy of reading.
Let us accompany you on the journey of exploring knowledge and
personal growth!
ebookname.com

Sowing the Seed Appendices 1st Edition Welmoed Out

About This Presentation

Slide Content

Tags

Categories

Download

Quick Actions

Statistics

Related Slideshows

Sowing the Seed Appendices 1st Edition Welmoed Out

About This Presentation

Slide Content

Slide 1

Slide 2

Slide 3

Slide 4

Slide 5

Slide 6

Slide 7

Slide 8

Slide 9

Slide 10

Slide 11

Slide 12

Slide 13

Slide 14

Slide 15

Slide 16

Slide 17

Slide 18

Slide 19

Slide 20

Slide 21

Slide 22

Slide 23

Slide 24

Slide 25

Slide 26

Slide 27

Slide 28

Slide 29

Slide 30

Slide 34

Slide 35

Slide 36

Slide 37

Slide 38

Slide 39

Slide 40

Slide 41

Slide 42

Slide 43

Slide 44

Slide 45

Slide 46

Slide 47

Slide 48

Slide 49

Slide 50

Slide 51

Slide 52

Slide 53

Slide 54

Slide 55

Slide 56

Slide 57

Slide 58

Slide 59

Slide 60

Slide 61

Slide 62

Slide 63

Slide 64

Slide 65

Slide 66

Tags

Categories

Download

Quick Actions

Statistics

Related Slideshows

TLE-9-Prepare-Salad-and-Dressing.pptxkkk

LESSON 1 ABOUT MEDIA AND INFORMATION.pptx

GRADE-8-AQUACULTURE-WEEKQ1.pdfdfawgwyrsewru

Feelings PP Game FOR CHILDREN IN ELEMENTARY SCHOOL.pptx

Jeopardy_Figures_of_Speech_Template.pptx [Autosaved].pptx

Jeopardy_Figures_of_Speech.pptxvdsvdsvsdvsd