Hengen? Antoiko hän sen leviitoille, antoiko hän sen kirjanoppineille?
Ei, ja tuhat kertaa ei, vaan hän antoi sen meille uskovaisille, meille,
jotka tunnustamme häntä. Meillä on pyhä Henki, minulla, sinulla,
teillä kaikilla, jos te vain uskotte. Ei hän sitä antanut farisealaisille, ei
kirjanoppineille, noille ylpeille virkapapeille, joita Helsinki nyt, kuten
muinoin Jerusalem, sulloo meille. Ne ovat palkkapaimenia, valkeiksi
siveltyjä hautoja, ne ovat sammakoita, jotka tulevat suuren
lohikäärmeen suusta, uskottomia paimenia, jotka näyttävät sitä tietä,
joka vie kadotukseen, he ovat astioita, täynnä saastaisuutta, mutta
ulkoa kiiltävät ja kirkkaat. Ja niin kuin minä viskasin käärmeen
tuleen, niin Herran käsi heidät viimeisenä päivänä heittää
ijankaikkiseen pätsiin, ja siellä he sulamistaan yhä sulavat eivätkä
kuitenkaan kuole, sillä heidän vaivansa elävät ijankaikkisesta
ijankaikkiseen. Sinne hän lähettää teidätkin, te kaikki uskottomat,
jotka ette tunnusta, mitä minä nyt opetan."
Hänen äänensä jyrinä hiljeni ja pyhä kiivaus lauhtui. Hän pyyhki
hikeä, jota mielenliikutus oli nostanut hänen kasvoilleen, ja sanoi
lempeämmällä äänellä: "Niinpä tunnustakaa nyt syntinne, ripittäkää
itsenne ja tulkaa minun tyköni; minä, joka olen armoitettu ja täytetty
pyhällä Hengellä, annan teille anteeksi teidän syntinne. Mutta älkää
langetko polvillenne, sillä se on pakanain ja publikaanien tapa.
Seisokaa suorana ja kovalla äänellä tunnustakaa syntinne minulle,
Herran valitulle!"
Nyt eräs ratavartia, Adamin innokkaimpia oppilaita, astui profeetan
eteen ja ihmisjoukon sanomattomaksi hämmästykseksi lausui:
"Minä tunnustan syntini seurakunnan edessä. Herra, katso,
palvelijasi on rikkonut sinua vastaan. Kaksi vuotta sitte minä