— Aivan varmaan niin, myönsi ruhtinas, — mutta huolimatta siitä,
kaikki tämä hänen odottamaton tarkkanäköisyytensä,
päättäväisyytensä, velvollisuudentuntonsa, ja vielä, kaikki tämä jalo
järkähtämättömyytensä, — se on kaikki seuraus teidän
vaikutuksestanne. Tämän kaiken minä lopullisesti huomasin ja
harkitsin nyt kotiin ajaessani, ja harkittuani, tunsin äkkiä itsessäni
voiman tehdä päätökseni. Kosimispuuhamme kreivittären talossa on
mennyt myttyyn eikä voi uudistua; mutta vaikka voisikin, ei se saa
enää koskaan uudistua. Minä tulin vakuutetuksi, että vain te
yksistänsä voitte rakentaa hänen onnensa, että te olette hänen oikea
johtajansa, että te jo olette laskenut perustuksen hänen tulevalle
onnellensa! Minä en ole salannut teiltä mitään, enkä salaa nytkään,
että minä hyvin paljon rakastan hyvää tulevaisuutta, rahaa,
ylhäisyyttä, vieläpä virkanimiäkin; tiedän hyvin niistä useita
ennakkoluuloiksi, mutta minä rakastan noita ennakkoluuloja enkä
ollenkaan tahdo halveksia niitä. Mutta on seikkoja, jolloin täytyy
ottaa huomioon muitakin näkökohtia, jolloin ei sovi kaikkea mitata
samalla mitalla… Paitsi sitä minä suuresti rakastan poikaani. Sanalla
sanoen minä tulin siihen päätökseen, että Alesha ei saa erota teistä,
sillä ilman teitä hän joutuu turmioon. Ja tunnustankin, että ehkä on
jo kuukausi siitä, kun minä tämän päätin, ja nyt vasta itse huomasin,
että olen oikein päättänyt. Tietysti, sanoakseni teille tämän kaiken,
olisin minä voinut tulla luoksenne huomenna, enkä häiritä teitä miltei
puoliyön aikaan. Mutta nykyinen kiireellisyyteni ehkä todistaa teille,
kuinka innokkaasti ja, erittäinkin, kuinka totisesti minä asiaan käyn
käsin. En ole enää lapsi; en voisi ikäisenäni ottaa ajattelematonta
askelta. Kun minä astuin tänne sisään, olin jo kaikki päättänyt ja
valmiiksi ajatellut. Mutta minä tunnen, että minun täytyy vielä kauan
odottaa, ennenkuin saan teidät täydelleen vakuutetuksi minun
vilpittömyydestäni… Mutta asiaan! Tuleeko minun nyt selittää teille,