Sisällisessä suhteessa tulee semmoinen ihminen aina olemaan
onnellisempi sitä, joka tavoittelee omaisuutta, sillä jälkimmäinen ei
koskaan ole saavuttava sitä, mihin hän pyrkii, jota vastoin edellinen
aina, voimiensa mukaan, heikkona, vanhana, kuolevana saa täyden
tyydytyksen ja ihmisten rakkauden ja myötätuntoisuuden.
Tämmöiset ovat siis seuraukset siitä, että jotkut hupsut rupeavat
kyntämään, valmistamaan kenkiä y.m.s. sen sijaan, että polttelisivat
paperosseja, pelaisivat vistiä ja ajelisivat pitkin kaupunkia kuletellen
ikäväänsä mukanaan niitten 10 tunnin aikana, jotka henkisen työn
tekijällä on joka päivä vapaana.
Seuraa se, että nuo hupsut itse työssä näyttävät, että se kuviteltu
omaisuus, jonka vuoksi ihmiset kärsivät, piinautuvat ja piinaavat
toisia, ei ole tarpeen onnea varten, on vaan vastuksena ja pelkkää
taikauskoa, — että todellista omaisuutta on ainoastaan oma pää,
omat kädet, omat jalat, ja että, voidakseen todelliseksi hyödykseen
ja ilokseen käyttää tätä omaisuutta, täytyy hyljätä väärä käsitys
ulkopuolella ruumista olevasta omaisuudesta, johon me kulutamme
elämämme parhaat voimat. Seuraa se, että nämä ihmiset näyttävät,
että vasta silloin, kun ihminen herkeää uskomasta kuviteltuun
omaisuuteen, vasta silloin hän kehittää todellisen omaisuutensa:
kykynsä, ruumiinsa niin, että ne antavat hänelle satakertaisen
hedelmän ja onnen, josta meillä ei ole käsitystäkään, ja tulee
olemaan semmoinen hyödyllinen, voimakas, hyväluontoinen
ihminen, joka, viskasipa hänet minne tahansa, aina putoo jaloilleen,
aina on kaikille veljenä, kaikille käsitettävä, tarpeellinen ja kallis. Ja
ihmiset, nähdessään tuon yhden, tai nuo kymmenen hupsua, tulevat
ymmärtämään, mitä heidän kaikkien on tekeminen aukaistakseen
sen hirmuisen solmun, johon heidät on solminut omaisuuden