seinissä, ihmisten toimet ja tapausten kulun kaikissa maailman
maissa, ja usein toivoivat pojat pääsevänsä maailmalle ottamaan
osaa suurtöihin, ja isä sanoi heille, että maailmassa on raskasta ja
katkeraa, ei se ole ensinkään sellainen, jommoiselta se näyttää
heidän ihanaiseen lapsimaailmaansa. Hän puhui heille kauneudesta,
totuudesta ja hyvyydestä, sanoi että ne kolme pitävät maailmaa
pystyssä, ja sen painon alla, jota nämä kärsivät, käy se jalokiveksi,
kirkkaammaksi timantin vettä; sen hohde oli Jumalalle arvokas, se
loisti kaikkea muuta kirkkaammin, se oli oikeastaan se mitä sanotaan
"viisasten kiveksi". Hän sanoi heille, että kuten luomakunnan kautta
päästään varmuuteen Jumalasta, niin päästään ihmisen itsensä
kautta varmuuteen sellaisen jalokiven olemassaolosta; enempää ei
hän osannut sanoa siitä, enempää ei hän tietänyt. Muiden lapsien
olisi kun olisikin ollut vaikea ymmärtää tätä kertomusta, mutta nämä
sen ymmärsivät.
He pyysivät isältä tietoja kauneudesta, totuudesta ja hyvyydestä ja
hän selitti heille, sanoi paljon, sanoi senkin, että kun Jumala maan
tomusta loi ihmisen, antoi hän luomakunnalleen viisi suudelmaa,
tulisuudelmia, sydänsuudelmia ja hartaita jumalsuudelmia ja niitä me
nyt kutsumme viideksi aistimeksi; niiden kautta nähdään, kuullaan ja
käsitetään kauneus, hyvyys ja totuus, niiden kautta niille annetaan
arvo, niitä vaalitaan ja edistetään; on annettu viisi sisäistä ja viisi
ulkonaista aistia, juuri ja latva, ruumis ja sielu.
Näitä asioita miettivät lapset paljon, ne olivat heidän mielessään
yötä ja päivää; silloin näki vanhin veljistä kauniin unen ja ihmeellinen
se myöskin oli; toinen veli näki saman unen, ja kolmas näki sen ja
neljäs; jokainen näki sen ihan samalla tavalla; hän näki unta, että
hän läksi maailmalle ja löysi viisasten kiven; se säteili loistavana
liekkinä hänen otsaltaan, kun hän aamun koittaessa nuolennopealla