nim. paz, jota sekä suomalaiset että lappalaiset käyttävät
merkityksenä pyhälle, eräkkäälle. Högström'n mukaan nimitetään
sekä puisia jumalankuvia että myöskin kivisiä seita-kuvia passe,
basse, bisse.[80] Se onsuomalainen sana pyhä, jota käytetään,
näet, kunnianimenä kaikille palveltaville esineille, lähteille, järville,
lehdoille, jopa itsejumalallekin. Mahdollista kyllä, että itse pišša ja
pašša sanatkaaneivät ole muuta kuin toinen muoto tuota sanaa.
Jos lasketaan kaikki yllä mainitut seikat yhteen, niin ei saattane
kukaan epäillä, että suomalaisilla kansoilla, ennenkun ne erilleen
haaraantuivat, oli yhteisiä mytillisia kuvituksia, satuja ja runoja. Tuon
muinaisuudesta perityn tavaran on kukin heimo omaan tapaansa
ylevämmäksi muodostanut. Mutta kun nuorison tunteet ja aatokset
vielä kypsyneemmälläkin ijällä ovat varsinaisena osana kunkin eri
yksilön hengen sisällössä, niin on kai vielä kauvan suomalaisten
kansojen keskuudesta kerättävä heidän henkensä tuotteita,
ennenkun saatetaan kyhätä täydellisempää kuvaa heidän
alkuperäisestä sivistyskannastansa. Seuraavaiset runot antavat
arvokasta lisä-apua lappalaisten luovan mielikuvituksen tun
temiseen.
Lauluissa käytetty transkriptionisystemi on seuraava. Vokaaleita
varten, paitsi a, o, e, i, ö, ü: ä leveä, suomalaisille kielille omituinen
e-ääni, a:n pehmeä, vastainen muoto; Friis merkitsee sen æ:llä; a
a:n ja ö:n välinen ääni, jonka Friis merkitsee kieliopissaan ä:llä,
mutta jota hän kirjoituksessaan ei käytä; õ tunnettu, o:n ja öin välinen
virolainen ääni; u on tavallinen suomalainen u, joka jotenkin vastaa
saksalaiseen u-ääneen jaruotsalaiseen o:hon sanassa bonde; u
sama kuin ruotsalainen usanassa huru; ï sama kuin epäselvä
venäläinen ы. Konsonanteista on huomattava: χ= venäl. x,
arapialainen خ syvä kurkkuääni; gtaikka γ = غ sitä vastaava pehmeä