Integrated Design and Delivery Solutions First Edition Matthijs Prins Robert Owen

avitosamiel 12 views 48 slides Apr 19, 2025
Slide 1
Slide 1 of 48
Slide 1
1
Slide 2
2
Slide 3
3
Slide 4
4
Slide 5
5
Slide 6
6
Slide 7
7
Slide 8
8
Slide 9
9
Slide 10
10
Slide 11
11
Slide 12
12
Slide 13
13
Slide 14
14
Slide 15
15
Slide 16
16
Slide 17
17
Slide 18
18
Slide 19
19
Slide 20
20
Slide 21
21
Slide 22
22
Slide 23
23
Slide 24
24
Slide 25
25
Slide 26
26
Slide 27
27
Slide 28
28
Slide 29
29
Slide 30
30
Slide 31
31
Slide 32
32
Slide 33
33
Slide 34
34
Slide 35
35
Slide 36
36
Slide 37
37
Slide 38
38
Slide 39
39
Slide 40
40
Slide 41
41
Slide 42
42
Slide 43
43
Slide 44
44
Slide 45
45
Slide 46
46
Slide 47
47
Slide 48
48

About This Presentation

Integrated Design and Delivery Solutions First Edition Matthijs Prins Robert Owen
Integrated Design and Delivery Solutions First Edition Matthijs Prins Robert Owen
Integrated Design and Delivery Solutions First Edition Matthijs Prins Robert Owen


Slide Content

Integrated Design and Delivery Solutions First
Edition Matthijs Prins Robert Owen download
https://ebookmeta.com/product/integrated-design-and-delivery-
solutions-first-edition-matthijs-prins-robert-owen/
Download more ebook from https://ebookmeta.com

We believe these products will be a great fit for you. Click
the link to download now, or visit ebookmeta.com
to discover even more!
Service Design Patterns Fundamental Design Solutions
for SOAP WSDL and RESTful Web Services 1st Edition
Robert Daigneau
https://ebookmeta.com/product/service-design-patterns-
fundamental-design-solutions-for-soap-wsdl-and-restful-web-
services-1st-edition-robert-daigneau/
Design and Delivery of SiRNA Therapeutics Henrik J.
Ditzel
https://ebookmeta.com/product/design-and-delivery-of-sirna-
therapeutics-henrik-j-ditzel/
Power Delivery Network Design Training Qualcomm
Technologies Inc.
https://ebookmeta.com/product/power-delivery-network-design-
training-qualcomm-technologies-inc/
The Only Purple House in Town (Fix-It Witches 4) 1st
Edition Ann Aguirre
https://ebookmeta.com/product/the-only-purple-house-in-town-fix-
it-witches-4-1st-edition-ann-aguirre/

Counselor Education in the 21st Century : Issues and
Experiences 1st Edition Jane E. Atieno Okech
https://ebookmeta.com/product/counselor-education-in-the-21st-
century-issues-and-experiences-1st-edition-jane-e-atieno-okech/
Nationalism and the Postcolonial 1st Edition Sandra
Dinter
https://ebookmeta.com/product/nationalism-and-the-
postcolonial-1st-edition-sandra-dinter/
Environmental Science: A Global Concern, 16e ISE
William P. Cunningham
https://ebookmeta.com/product/environmental-science-a-global-
concern-16e-ise-william-p-cunningham/
Trigger Points: Inside the Mission to Stop Mass
Shootings in America 1st Edition Mark Follman
https://ebookmeta.com/product/trigger-points-inside-the-mission-
to-stop-mass-shootings-in-america-1st-edition-mark-follman/
Stranded by the Alien Bride Lottery An Alien Sci Fi
Romance Khanavai Warrior Bride Games Book 11 1st
Edition Margo Bond Collins
https://ebookmeta.com/product/stranded-by-the-alien-bride-
lottery-an-alien-sci-fi-romance-khanavai-warrior-bride-games-
book-11-1st-edition-margo-bond-collins/

The Engineering Management Handbook John V. Farr
https://ebookmeta.com/product/the-engineering-management-
handbook-john-v-farr/

Architectural Engineering and
Design Management
Matthijs Prins

Architectural Engineering and Design
Management 6(4), November 2010
First published 2010 by Earthscan
© 2010 Earthscan
This edition published 2013 by Routledge
 2 Park Square, Milton Park, Abingdon, Oxon OX14 4RN
 605 Third Avenue, New York, NY 10017
All rights reserved. No part of this publication may be reproduced, stored in a
retrieval system or transmitted in any form or by any means, electronic,
mechanical, photocopying, recording or otherwise, without written permission
from the publisher.
Architectural Engineering and Design Management is published by Earthscan and
is encouraged by the CIB. It is editorially impartial and its editors make their own
decisions, independent of the journal’s supporting organisations.
ISSN 1745-2007 (print), 1752-7589 (online)
ISBN 978-1-84971-275-0
DOI: 10.4324/9781849775731
CIP Data has been applied for.
Abstracting services which cover this title:
Elsevier Scopus
Architectural Engineering and Design
Management is published quarterly. Periodicals Postage Paid at Rahway, NJ. US
agent: Mercury International, 365 Blair Road, Avenel, NJ 07001. POSTMASTER:
Address changes to ARCHITECTURAL ENGINEERING AND DESIGN MANAGEMENT,
365 Blair Road, Avenel, NJ 07001.

Special Issue: Integrated Design and Delivery Solutions
Editorial introduction: Integrated Design and Delivery Solutions
Matthijs Prins and Robert Owen
Challenges for Integrated Design and Delivery Solutions
Robert Owen, Robert Amor, Mark Palmer, John Dickinson, Clyde B.
Tatum, Abdul Samad Kazi, Matthijs Prins, Arto Kiviniemi and Bill East
Supplier-Driven Integrated Design
Sander van Nederveen, Reza Beheshti and Hennes de Ridder
Tool for Benchmarking BIM Performance of Design, Engineering and
Construction Firms in The Netherlands
Rizal Sebastian and Léon van Berlo
Towards Integrated Design and Delivery Solutions: Pinpointed
Challenges of Process Change
Mirkka Rekola, Jun Kojima and Tarja Mäkeläinen
Exchange of Relevant Information in BIM Objects Defined by the
Role- and Life-Cycle Information Model
Eilif Hjelseth
Attributes of Building Information Modelling Implementations in
Various Countries
Andy K. D. Wong, Francis K. W. Wong and Abid Nadeem

EDITORIAL INTRODUCTION
Integrated Design and Delivery
Solutions
Matthijs Prins and Robert Owen
DOI: 10.4324/9781849775731-1
INTEGRATED DESIGN AND
DELIVERY SOLUTIONS
Integrated design and delivery solutions (IDDS) is a priority theme
of the International Council for Research and Innovation in Building
and Construction (CIB), which will be used to drive the global
research agenda forward. IDDS will use collaborative work processes
and enhanced skills together with integrated data, information and
knowledge management to minimize structural and process
inefficiencies and to enhance the value delivered during design,
build, operation, and across projects. IDDS build on building
information modelling (BIM), incorporating advances in the training
and employment of people, together with supporting new
technologies.
The successful use of IDDS involves changes in each of the
project phases from conceptual planning and business case
formulation to all stages of the supply chain: design, construction,

commissioning, operation, retrofit and decommissioning. For each of
these phases, key changes in the structure and culture of the project
team across the different collaborating firms create a favourable
context for IDDS. Special for IDDS thinking is the idea of adding
project and whole-life value in all phases, for all stakeholders.
The evolution towards holistic views of construction includes
integrated, collaborative processes, enhanced technical and social
skills, and interoperable technologies to support integrated
information and automation systems and knowledge management.
Each of these elements is either directly or indirectly linked with
advances in processes and technology and in the way that people
will work in the future.
IDDS is not just a next step to the technologically driven
development of BIM software, but is targeting the development of a
real paradigm shift in the construction sector and the resulting built
environment. IDDS building, design and construction will change the
way in which processes are executed, how people and organizations
are skilled and work together, and how available technologies can
respond and stimulate this. New in the IDDS approach is that it
coherently connects ‘integration’ of people, processes and
technologies together, finally allowing opportunities for production
efficiency effectiveness and quality previously the preserve of
industrial production systems.
There is a general consensus that current BIM software has a lot
of potential but is mainly technology-driven by software vendors
and, incidentally, more recently by government regulations in certain
countries and states. In general, its potential to really change the
way in which people work and collaborate is underdeveloped. This is

due to a lack of interoperability between the different packages
needed for the development of BIM models, a lack of a body of
consistent and coherent standards, and the well-documented
resistance to innovation in the majority (but by no means all) of the
sector. In a number of cases, the use of BIM technology is
underutilized due to its complexity: expert technological knowledge
is required, and there is a lack of awareness of the potential for
using it to deliver greater value and more sustainable outcomes.
These benefits will only fully ensue when: regulations are revised;
professional and skilled workers are educated or retrained in the
collaborative use of BIM and its successors and in using integrating
processes such as lean construction; and new structural project
organizations, such as Alliancing, Integrated Project Development
and their future derivatives, have become commonplace. For all this,
BIM and other technologies act as the catalyst for change, as
witnessed by an increasing demand or use of BIM by clients,
architects, engineers and facilities managers. As project knowledge
is developed and captured in electronic form, knowledge sharing and
continual improvement become real options for the sector but, in the
meantime, traditional processes and structures are being forced to
fit uneasily with new technologies.
DESIGN, INDUSTRY FOUNDATION
CLASSES, BIM AND IDDS
This special issue of AEDM is the first time selected top researchers
on IDDS are collected at the level of a respected scientific journal to
present a coherent view on the state of the art and future
challenges. As a good integral design is the most essential

prerequisite for realizing value in the built environment, this special
issue of AEDM also focuses on the role of design and designers
within IDDS. IDDS not only asks for skilled people, new ways of
working and new ways of procurement but also, in essence, may
have effects on and cause significant changes in the professional
roles of the building participants, especially in the role of
architectural designers as the prime model makers and maybe
owners of the BIM model. Architects who appropriately develop their
skills, attitudes, organizations and business model may regain their
historical central role within the building process; not as the master
builder, but as being the first and visionary IDDS model builder,
equal among others of the team, but leading the motivation to add
whole-life value.
As several new technologies are being developed and strongly
marketed by technology vendors, in-depth foresight of professionals
of potential implementation issues and knock-on impacts is of the
utmost importance. Most modelling software used in the
construction industry is based on the Industry Foundation Classes
(IFC) data model, on which development was started in 1995 by the
International Alliance for Interoperability, further developed and
promoted worldwide since 2005 by BuildingSmart International, and
incorporated in ISO standards. One could say that IFC brought
together decades of research into different approaches in object
modelling for the construction industry and, as such, is a big step
forward. After Graphisoft (the vendor of ArchiCAD) first adopted IFC,
all other main vendors providing modelling software for design and
construction followed. More recently, even some countries have
made the use of IFC-based modelling a requirement on public

building activities (including the USA, some Scandinavian countries
and the Netherlands).
The use of IFC-based modelling requires rather in-depth expert
knowledge of the users, and at the moment this often relies on
specialized modelling experts within the team. This complexity also
gives rise to the need for parties working together with today's
advanced modelling tools to have a similar level of maturity in the
use of these models in order to achieve effective collaboration.
Design practitioners sometimes feel hindered within their
processes as IFC modelling can be seen to constrain design flexibility
and willingness to propose new design variants. Although the
development of IFC data modelling is fundamentally a cooperation
between AEC representatives and software vendors, the resulting
software is generally considered as a ‘technology push’ and is often
used with some resistance, due to its complexity. There is still a long
way to go from the current state of the art in modelling software to
technologies that really support design freedom, as well as design
integration between the participants of the team. This is both in
terms of technology developments and in terms of collaborative
work processes and their mutual dependency.
WHOLE-LIFE CYCLE INTEGRATION
AS A CATALYST FOR INNOVATION
IDDS is aiming at whole-life cycle integration of the building, which
in its ultimate sense may lead not only to standardized object
entities within data modelling but also to standardized components
in construction. This makes the old idea of construction having some
positive lessons to learn from automotive manufacture a realistic

possibility at last (with suppliers, designers and contractors
cooperating to design and assemble buildings according to clients'
demands).
Real whole-life cycle integration at least means that all relevant
data and information on the building is not only used for design and
engineering, but also for construction, operation, maintenance and
even re-use, re-build and demolition of the building and its
constituent parts. These types of BIMs at the moment do not exist,
and there are currently only a few examples worldwide of
‘standalone’ BIMs directed at facility management. Integration, in
this sense, means not only to store and capture data and
information on design and construction but to do this from a
perspective of long-term operational considerations on effectiveness
and efficiency. Such considerations should encompass all thinkable
aspects, looking backwards and forwards at and within every stage
of the process to add whole-life value within a coherent model
intrinsically part of the delivery of the building. So, for instance, in
the design phase, the intent will not just focus on performance at
delivery, but on performance during the total life of the building.
Generalized data and meta-information captured in these types of
whole-life cycle models add to the knowledge of the consortia
offering whole-life cycle services to the market. Such gains will far
exceed the overestimated effects of most of today's so-called
integrated procurement routes, which are replacing competition on
the lowest delivery bid by competition on risk reduction and the
lowest operational bid. Having extensive whole-life cycle integration
data within the knowledge base of developed BIMs is the only way
to overcome the typical problem designers face today. Although the

most important decisions influencing building performance are made
at the very beginning of the design process, typically BIMs cannot
make valid analyses at this early stage, and this leads to an
inefficient process of retroactively modifying the design by
suboptimization at later stages.
Consortia starting to use IDDS, in the sense of whole-life cycle
integration, will incorporate innovative processes, supported by
resultant enhanced knowledge management, together with currently
dispersed initiatives, ideologies and technologies, such as supply
chain optimization, lean and agile construction, sustainability, BIM
modelling and so on. Those consortia cooperating on a longer-term
basis in partnering and alliancing types of contracts will lead the
market, competing not on lowest life cycle prices but on evidence-
based, whole-life cycle, added-value.
Working methods, and the way in which people cooperate within
these consortia, ought to be drastically different from the manner in
which all types of design-build consortia are working today. More
and more research evidence is being published which indicates that
the regular competition between divisions within firms leads to
similar inefficiencies as those that exist between competing firms
temporarily cooperating in a traditionally organized construction
project. Only the paradigm shift from all types of lowest bid
contracts, whether they are delivery or life-cycle based, to
competition on evidence-based, whole-life cycle, added-value will
overcome this. The development of IDDS can be seen as one of the
most essential enablers to reach this stage. Once the industry arrives
this point, their competition in the market will not be on price only

but on IDDS models proving the whole-life cycle added-value to the
client.
 A SHORT INTRODUCTION TO THE
MAIN THEMES OF THIS ISSUE
IDDS was launched two years ago and developed by a core group as
a new priority theme on behalf of the board of the worldwide CIB
organization. The first article (Owen et al.) in this specially edited
issue is based on the work of this core group through several
workshops and conferences and provides a visionary overview of
IDDS, its potential, barriers and research challenges on the three
main topics: people, processes and technologies. It addresses how
the construction industry really can change and improve
performance to all stakeholders by adding value through new ways
of working. It makes it clear that long-lasting but disconnected
movements such as integrated procurement, sustainable
development, mass customization and agile and lean construction
can be brought together in a natural, coherent trajectory of research
and practice developments. The state of the art is critically
evaluated, systematic analyses are provided on barriers and
hindrances for innovations, and directions for future research and
developments are given.
van Nederveen et al.'s article illustrates one such development.
Departing from integrated procurement (developed through the
living building concept) and mass customization by using an IDDS
approach in thinking, a future is foreseen in which, much more
realistic than ever in the past, clients can compose buildings out of
predefined parts (objects) that are standardized and industrially

produced with high whole-life service levels, to such an extent that
even different housing demands during the use phase are initially
offered by the group of integrated working providers.
It is often suggested that, for the effective use of BIM technology,
platform interoperability between the partners of the team is
essential. However, to utilize the full potential of these new
technologies, the partners in the team must be able to use the
technology, to adapt to collaborative and integrated ways of
working, and this will only be effective when this ability is embedded
in an appropriate organization and in the institutional context of
each participant. So, for a successful IDDS way of working, it is an
absolute necessity that team participants are more or less on the
same maturity level. Sebastian and van Berlo explore the theoretical
perspectives for BIM maturity assessment measurements and
provide a case study on the development, use and validation of such
a maturity assessment tool applied within a Dutch context.
Rekola et al. also executed a series of case studies on IDDS
implementations directed at the definition and classification of
research and development challenges needed to get real industry-
wide improvements. The findings presented are in line with the
argument that the modest productivity gains achieved from the
increased investments in information technology, known as the
productivity paradox, are due to neglecting process development
when implementing new technologies. Many of the problems listed
were raised because the new technology was forced into the
traditional process. The authors pay some attention to an, in most
cases, unexplored problem field, stating that project management
problems are perhaps one of the biggest barriers against reaching

full benefits of information modelling-enabled integrated design.
According to the cases studied, implementation of BIM creates
challenges to project management, as there are no mechanisms,
tools or rules of thumb for selecting different BIM-enabled options
for improvements in communicating, analysing and coordinating
designs in the most beneficial and cost-efficient way. Guidelines and
education have been given for designers to create models and for
building owners to see their advantages of modelling but the project
managers have been left alone.
Hjelseth explores the way in which 3D and 4D modelling can grow
further in the direction of real IDDS implementation by describing
the needed structure for BIM objects and a related life-cycle
information model (LIM). For transforming BIM from 3D data
exchange models to whole-life cycle, added-value IDDS models,
adding LIMs to BIMs seems one of the first necessary steps to be
taken.
Recently governmental organizations also started recognizing the
potential of the new technologies to really reform the construction
industry in a more beneficial and value-added direction. Wong et al.
carried out a comparative inventory of government regulations as
well as national standards on the use of BIM technologies in
construction, and the role of private and public actors in the Nordic
countries, Hong Kong, Singapore and the USA. They conclude that
strong governmental support (directed at use, legal regulations,
developing standards and stimulating research) really provides a
nation's construction sector with competitive advantage. In
countries, even in booming economies, in which public sector
support is weaker, at the moment the non-uniformities, lack of

Exploring the Variety of Random
Documents with Different Content

The Project Gutenberg eBook of Markiisitar:
Kertomus

This ebook is for the use of anyone anywhere in the United States
and most other parts of the world at no cost and with almost no
restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it
under the terms of the Project Gutenberg License included with this
ebook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the
United States, you will have to check the laws of the country where
you are located before using this eBook.
Title: Markiisitar: Kertomus
Author: George Sand
Translator: Timo Tuura
Release date: December 3, 2016 [eBook #53658]
Language: Finnish
Credits: Produced by Tapio Riikonen
*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK MARKIISITAR:
KERTOMUS ***

Produced by Tapio Riikonen
MARKIISITAR
Kertomus
Kirj.
GEORGE SAND
Ranskankiel. suom. Timo Tuura
Kirjallisia pikkuhelmiä XXV.

Hämeenlinnassa, Arvi A. Karisto, 1910.
O. Y. Hämeenlinnan Uusi Kirjapaino.
George Sand.
George Sand, eli kuten hänen tyttönimensä kuului Amantine Lucile
Aurore Dupin, syntyi Pariisissa 1804. Hänen vanhempansa olivat
luutnantti Dupin, kuuluisan sotapäällikön Moritz Saksilaisen
jälkeläinen ja eräs rahvaannainen, Sophie Delaborde. Isän puolelta
peri kirjailijatar kirjailijalahjansa ja yltiöpäisyytensä, äidinpuolelta
"rahvaan vaistoja". Suurimman osan nuoruuttaan vietti George Sand
Berrissa Nohantin maatilalla isoäitinsä hoivissa, joka vallasnainen
lämpimästi ihaili valistusajan filosofisia ja uskonnollisia mielipiteitä.
Niinpä nuori tyttö kasvoikin kaikessa mahdollisessa vapaudessa,
viettäen suurimman osan ajastaan retkeilyillä metsissä ja takamailla.
Mitään varsinaista opetusta ei hän saanut, paitsi mitä silloin tällöin
luki latinaa ja luonnonhistoriaa. Chateaubriandin "Atala" ja Bernardin
de Saint-Pierren "Paul et Virginie" olivat hänen lempikirjojaan. —
1817 hänet pantiin "Couvent des augustines anglaises"-nimiseen
luostarikouluun Pariisissa. Täällä valtasi hänet jonkun ajan kuluttua
haaveellinen uskonnollisuus, päättipä hän ruveta nunnaksikin.
Tuumasta olisikin ehkä tullut tosi, ellei isoäiti, joka pelkäsi
pojantyttärensä sielunterveyttä, olisi 1820 palauttanut häntä
Nohantiin. Ja nyt kuluivat tulevan kirjailijattaren päivät entiseen
tapaan: hän samoili metsissä, luki mitä käsiin sattui ja lyöttäytyi
jälleen seudun nuorison pariin, kunnes 1822 meni naimisiin
berrilaisen maatilanomistajan, herra Dudevantin kanssa.

Yhdeksän vuotta kestänyt avioliitto ei ollut onnellisimpia — siksi
olivat aviopuolisoiden sielunlahjat ja taipumukset liian erilaiset. Heillä
oli kaksi lasta. Lopulta kävi yhdyselämä nuorelle rouvalle niin
sietämättömäksi, että hän jätti miehensä ja lähti Pariisiin aikoen
elättää itsensä kirjailulla. Tämä tapahtui 1831.
Avustettuaan jonkun aikaa "Figaro"-lehteä rupesi alkava
kirjailijatar Jules Sandeaun kirjalliseksi yhtiökumppaniksi. Heidän
yhteistyönsä tulos oli romaani "Rose et Blanche", mikä ei kuitenkaan
herättänyt erikoisempaa huomiota. Paljon suuremman menestyksen
saavutti hänen yksin kirjoittamansa "Indiana", joka ensi kerran teki
tunnetuksi hänen kirjailijanimensä George Sand. Seuraavat romaanit
olivat "Valentine" ja "Lélia". Viimemainittu on tunnusmerkillisin hänen
silloiselle kumouksellisuudelleen. Hän kirjoitti sen murtuneena,
uskonnollisten ja valtiollisten seikkojen herpaisemana. Se on hurja
ylistyslaulu, intohimoinen hätähuuto suusta naisen, jonka tunteita on
syvästi loukattu ja joka maailmassa näkee vain tylyyttä ja
jumalattomuutta. — 1833-34 oleskeli George Sand Italiassa Alfred de
Mussetin seurassa, joka vaikutti kehittävästi etenkin hänen
muotoaistiinsa — tästä lähin alkoi George Sand panna enemmän
huolta tekotapaan, jonka hän ensimäisissä teoksissaan oli
tarkoitusperäisyyden rinnalla laiminlyönyt. Suhde särkyi pian jättäen
syvät, häviämättömät jäljet kumpaiseenkin asianomaiseen.
Teoksessaan "Elle et lui" kuvailee George Sand tätä suhdetta.
Vaikutelmiaan etelän mailta hän kertoo kirjoissaan "Jaques" (1834),
"André" (1835), "Léone Léoni" (samana vuonna), "Simon" (1836) ja
"Lettres d'un voyageur" (1837). — 1835 hän tutustui asianajaja
Micheliin, joka vaikutti häneen sosialistiseen suuntaan. Teoksessa
"Mauprat" (1837) on Michelin vaikutus havaittavissa ja samana
vuonna ilmestyneessä "Lettres à Marcie" hän ylistää Lamennaisin
suurpiirteistä katolilaisuutta. 1838 ilmestynyt "Spiridon" taas on

kirjoitettu George Sandin entiseen tunteisiin perustuvaan, dogmeista
riippumattomaan deistiseen henkeen. "Consuelo" 1842, "La
comtesse de Rudolstadt" (1843-45) ja "Lucrezia Floriani" ovat
kirjoitetut Chopinin vaikutuksen alaisena — "Le compagnon du tour
de France" (1840) ja "Le meunier d'Augibault" ovat taas
sosialistissävyisiä. Mainittakoon vielä kyläkertomukset "Moyny
Robin", "Melchior", "La mare au diable", "Jeanne," "François le
champi" ja "La petite Fadette". — Georg Sand kuoli 1876
sukutilallaan Nohantissa, missä hän oli viettänyt viimeiset
kaksikymmentä elinvuottansa.
Kävisi liian pitkäksi tässä luetella kaikkia George Sandin teoksia.
Sitäpaitsi on hänen teostensa joukossa monta taiteellisesti
vähemmän arvokastakin. Mutta on sellaisiakin, jotka yhä vieläkin
tenhoavat lukijan ja — mikä on ihmeellisempää — on sellaisiakin
teoksia, joissa esitetyt aatteet yhä vielä herättävät vastustusta
muutamissa piireissä — vaikka enemmän kuin sata vuotta on
kulunut kirjoittajan syntymästä. Hänen kirjallisen toimintansa
keskeisenä problemina on kysymys miehen ja naisen suhteesta —
avioliittokysymys. Hän pohtii ja erittelee teoksissaan avioliittoa — ja
etenkin ranskalaista lemmetöntä sovinnaisavioliittoa. Pyrintömääräksi
tapoja ja lakeja luovalle yhteiskunnalle hän asettaa avioliiton, joka
perustuu yksinomaan ja ainoastaan rakkauteen ja
molemminpuoliseen täydelliseen ymmärtämykseen, tuomiten kaikki
tästä ihanteesta poikkeavat avioliitot epäsiveellisiksi, yksilöitä
alentaviksi ja yhteiskunnalle vahingollisiksi. Tästä oli luonnollinen
johtopäätös, ettei avioliitto saanut olla purkamaton, sillä eihän
ihminen voi mennä takaukseen tunteittensa kestäväisyydestä.
Päinvastoin piti George Sand paljon kokeneena naisena
elämänkestävää rakkautta vain erinomaisen suotuisten olosuhteitten
tuloksena. Hänelle oli rakkaus taivainen liekki, joka on lähtöisin

Jumalasta ja joka valtaa ihmisen ilman hänen omaa syytään ja myös
jättää hänet tahdosta riippumatta, ihmisen voimatta vangita sitä
hetkeksikään lakisäännöksillä tai tapojen vaatimuksilla.
Markiisitar.

I.
Markiisitar de R—— ei ollut erittäin henkevä, vaikkakin on
kirjallisuudessa totuttu siihen, että vanhojen naisten tulee olla
säkenöivän älykkäitä. Hänen tietämättömyytensä kaikista niistä
asioista, joita ei osanotto seuraelämään ollut hänelle ilmaissut, oli
tavaton. Vielä vähemmän oli hänellä tuota erikoisen hienotunteista
esiintymistapaa, tuota täydellistä ihmistuntemusta, tuota
ihmeteltävää tahtia, joka, kuten kerrotaan, on ominaista paljon
kokeneille naisille. Hän oli päinvastoin ajattelematon, kiivas,
suorapuheinen, vieläpä toisinaan kyynillinenkin. Hän kumosi
täydellisesti kaikki ajatukseni entisen hyvän ajan markiisittaresta. Ja
kuitenkin kaikitenkin oli hän markiisitar ja oli elänyt Ludvig XV:n
hovissa. Mutta koska hän siihen aikaan oli ollut poikkeusluonne, niin
pyydän, ettette hänen tarinaansa pidä vakavana tutkielmana
aikakauden tavoista. Minusta on kaikkina aikoina ollut niin vaikeata
tuntea hyvin ja kuvata hyvin yhteiskuntaa, etten lainkaan aijo siihen
ryhtyä. Rajoitun kertomaan erinäisistä sellaisista tapahtumista, jotka
perustuvat kaikkien aikojen ja kaikkien yhteiskuntakerrosten
ihmisten välisiin eittämättömiin myötätunnon ilmauksiin.
Tämän markiisittaren seura ei ollut milloinkaan tarjonnut minulle
suurta viehätystä. Minusta ei hänessä ollut muuta merkillistä kuin

tavaton muisti, jonka hän oli säilyttänyt nuoruutensa päiviltä ja
miehevä selvyys, jolla hän kertoi muistoistaan. Muuten unohti hän,
kuten kaikki vanhukset, eiliset asiat eikä välittänyt muista kuin
sellaisista tapahtumista, jotka suoranaisesti vaikuttivat hänen
kohtaloonsa.
Hän ei ollut tuollainen viehättävä kaunotar, jonka kauneus ei ole
loistava eikä säännöllinen ja joka ei saata olla henkevyyttä vailla.
Sellaisen naisen on pakko olla henkevä näyttääkseen yhtä kauniilta
kuin ne, jotka ovat kauniimpia. Markiisitar sitävastoin oli
onnettomuudekseen ollut kiistämättömän kaunis. Olen nähnyt vain
yhden hänen muotokuvansa, jonka hän vanhojen naisten
turhamaisuudella oli ripustanut huoneensa seinälle kaikkien
katseltavaksi. Hän oli kuvattu siinä metsänhaltijattareksi, jolla oli
tiikerintaljaa jäljittelevä satiiniliivi, pitsihihat, santelipuinen jousi ja
helmistä tehty puolikuu käherretyillä hiuksilla. Se oli kaikesta
huolimatta ihailtava maalaus ja etenkin ihailtava nainen: pitkä,
solakka, tumma, mustasilmäinen, vakava- ja jalopiirteinen, suu
punainen ja kädet sellaiset, että ne olivat saattaneet Lamballen
ruhtinattaren epätoivoon. Ilman pitsejä, satiinia ja puuteria olisi hän
todellakin ollut yksi noita ylpeitä ja kepeitä keijukaisia, joita
kuolevaiset näkevät metsien kätköissä ja vuorten rinteillä, tullen
rakkaudesta ja kaihosta hulluiksi.
Markiisittarella ei ollut kuitenkaan ollut paljon seikkailuja. Oman
tunnustuksensa mukaan oli häntä pidetty typeränä. Sen ajan
veltostuneet miehet rakastivat vähemmin kauneutta sen itsensä
vuoksi kuin keimailun kiihoitusten vuoksi. Monin verroin vähemmin
ihaillut naiset olivat riistäneet häneltä kaikki hänen ihailijansa ja
kumma kyllä ei hän tuntunut suuresti siitä piittaavan. Siitä, mitä hän
katkonaisesti oli kertonut elämästään, päätin, ettei hänen sydämensä

ollut milloinkaan ollut nuori ja että kylmä itsekkäisyys oli
tukahuttanut kaikki muut sielunkyvyt. Kuitenkin näin hänen
ympärillään vanhukselle kylläkin lämpimiä ystäviä: hänen
lapsenlapsensa hellivät häntä ja hän teki salaisuudessa hyvää, mutta
koskei hän kerskaillut periaatteilla ja tunnusti, ettei milloinkaan ollut
rakastanut rakastajaansa kreivi de Larrieuxia, en voinut keksiä
muuta selitystä hänen luonteelleen.
Eräänä iltana näin hänet tavallista puheliaampana. Hänen
ajatuksensa olivat surunvoittoiset.
— Rakas lapsi, sanoi hän, kreivi de Larrieux on juuri kuollut
luuvaloon. Se on suuri suru minulle, joka kuusikymmentä vuotta olin
hänen ystävättärensä. Ja sitten on niin peloittavaa nähdä kuinka
ihmisiä kuolee! Eihän se ole ihme, hänhän oli niin vanha!
— Kuinka vanha hän olikaan? kysyin minä.
— Kahdeksankymmentäneljä vuotta. Minä olen
kahdeksankymmentä, — mutta minä en ole sairaaloinen niinkuin
hän, minä saatan toivoa eläväni vanhemmaksi kuin hän.
Yhdentekevää, tänä vuonna on useita ystäviäni mennyt manalle, ja
vaikka kuvitteleekin olevansa nuorempi ja vahvempi, niin ei voi
häätää pelkoa nähdessään aikalaisensa kuolevan.
— Siis, sanoin minä, siinäkö on kaikki kaipaus, minkä te uhraatte
tuolle Larrieux-raukalle, joka kuusikymmentä vuotta on teitä
jumaloinut, hänelle, joka milloinkaan ei lakannut tuskittelemasta
teidän kylmyyttänne ja joka ei milloinkaan menettänyt rohkeuttaan.
Siinä oli kerrassaan rakastajan esikuva! Sellaisia miehiä ei enää
synny.

— Joutavia, sanoi markiisitar kylmästi hymyillen, miesparalla oli
kiihko valitella ja kuvitella itsensä onnettomaksi. Hän ei ollut sitä
lainkaan, sen tietää jokainen.
Nähdessäni markiisittaren olevan juttutuulella, ahdistin häntä
kysymyksillä kreivi de Larrieuxista ja hänestä itsestään. Tässä se
omituinen vastaus, jonka sain:
— Rakas lapseni, tiedän hyvin, että pidätte minua hyvin tyly- ja
vaihtelevaluonteisena henkilönä. Voi olla niin. Päättäkää itse: kerron
teille koko tarinani, tunnustan teille asioita, joita en ole vielä
milloinkaan kenellekään paljastanut. Te, joka olette
ennakkoluulottoman ajan lapsi, pidätte minua ehkä vähemmän
syyllisenä kuin itse pidän itseäni. Mutta olkoon mielipiteenne minusta
mikä tahansa, niin minä en kuole ilman että joku ihminen on
tuntenut minut oikein. Ehkä saan teiltä myötätunnon osoituksen,
joka lieventää muistojeni suruisuutta. — Minut kasvatettiin Saint-
Cyrissa. Siellä saamani loistava kasvatus kantoi todenteolla hyvin
vähän hedelmiä. Läksin sieltä kuusitoistavuotisena mennäkseni
naimisiin markiisi de R——n kanssa, joka oli neljänkymmenen
vuotias. En uskaltanut valittaa, sillä kaikki onnittelivat minua tämän
edullisen avioliiton johdosta ja kaikki varattomat tytöt kadehtivat
osaani.
En ole milloinkaan ollut kovin älykäs — siihen aikaan olin
suorastaan typerä. Luostarikasvatus oli saanut aikaan, että
ennestäänkin hitaat luonnonlahjani turtuivat. Minä jätin luostarin
yksinkertaisen viattomana — ominaisuus, mikä aivan väärin luetaan
meille ansioksi ja mikä usein turmelee koko elämän onnen.
Kokemus, jonka sain kuusikuukautisessa avioliitossa, kohtasi
todella niin kehittymättömän älyn, ettei siitä ollut minulle mitään

hyötyä. Opin epäilemään itseäni — en tuntemaan elämää. Astuin
seuraelämään aivan nurinkurisin ajatuksin ja ennakkoluuloin, joiden
vaikutusta ei koko elämäni ole voinut hävittää.
Kuudentoista ja puolen vuoden vanhana olin leski. Anoppini, joka
luonteenpuutteeni vuoksi oli mieltynyt minuun, kehoitti minua
menemään uusiin naimisiin. On totta, että olin raskaana ja että
mitätön leskiosuuteni palautuisi mieheni suvulle siinä tapauksessa,
että hankkisin isäpuolen hänen perilliselleen. Suruaikani päätyttyä
minut siis vietiin seuraelämään ja siellä minut ympäröitiin ihailijoilla.
Olin siihen aikaan kauneuteni täydessä kukoistuksessa ja kaikkien
naisten tunnustuksen mukaan ei ollut ainoatakaan, jonka kasvoja ja
vartaloa olisi voinut verrata minun kasvoihini ja vartalooni.
Mutta puolisoni, tuo vanha ja veltostunut elostelija, joka ei ollut
milloinkaan tuntenut minua kohtaan muuta kuin ivallista
halveksumista, oli istuttanut minuun sellaisen vastenmielisyyden
avioliittoa kohtaan, etten milloinkaan aikonut suostua sitoutumaan
uusiin siteisiin. Tietämättömyydessäni elämästä kuvittelin, että kaikki
miehet olivat samanlaisia, että kaikilla olisi samallainen kova sydän,
samallainen säälimätön ivallisuus, samallaiset kylmät ja loukkaavat
hyväilyt, jotka niin suuresti olivat minua nöyryyttäneet. Niin
lyhytnäköinen kuin olinkin, olin vallan hyvin ymmärtänyt, että
mieheni harvat hellyydenpuuskat olivat vain kohdistuneet kauniiseen
naiseen — sieluaan ei hän niihin pannut. Lopulta olin hänen
silmissään tyhmeliini, jota hän julkisuudessa häpesi, ja jota hän ei
olisi tahtonut tunnustaa vaimokseen.
Tämä elämäni onneton alku vapautti minut ainaiseksi
harhaluuloistani. Sydämeni, jolle sellainen kylmyys ei kukaties ollut
luonnollista, kutistui kokoon ja panssaroitsi itsensä epäluuloisuudella.

Tunsin miehiä kohtaan vastenmielisyyttä ja inhoa. Heidän
kunnioituksensa loukkasi minua, minun silmissäni olivat he vain
roistoja, jotka tekeytyivät orjiksi päästäkseen tyranneiksi. Vannoin
heille ikuista vastenmielisyyttä ja vihaa.
Kun ihminen ei tunne tarvetta olla siveä, ei hän ole sitä, siinä syy
miksi minä ankarine tapoineni en ollut siveellinen. Kuinka surinkaan
sitä, etten voinut sellainen olla, kuinka kadehdinkaan tuota siveellistä
ja uskonnollista voimaa, joka lannistaa intohimot ja värittää elämän
— omani oli niin kylmä ja tyhjä! Mitä olisinkaan antanut intohimoista,
joita minun olisi pitänyt masentaa, taistelusta, joka minun olisi
pitänyt taistella! Mitä olisinkaan antanut, jos olisin voinut laskeutua
polvilleni ja rukoilla kuten ne nuoret naiset, joiden näin luostarista
lähdettyään pysyvän muutaman vuoden siveinä maailmassa
jumalanpelvon ja lujuuden avulla! Mitä oli minulla poloisella
maanpäällä tekemistä? Pukeutua, näyttää itseäni ja kärsiä ikävää.
Minulla ei ollut sydäntä, omantunnon nuhteita, pelkoa;
suojelusenkelini nukkui sensijaan että olisi valvonut. Pyhä neitsyt ja
hänen puhtaat pyhimyksensä eivät minulle tarjonneet lohtua eikä
runollisuutta. En tarvinnut taivaallisia suojelijoita: vaarat eivät olleet
sellaisia, että ne olisivat minua uhanneet, ja minä halveksin itseäni
sen johdosta, josta minun olisi pitänyt olla ylpeä.
Sillä minun on kerrottava teille, että syytin itseäni yhtäpaljon kuin
muita nähdessäni, että tahto olla rakastamatta oli muuttunut
kykenemättömyydeksi. Olin usein uskonut naisille, jotka kehoittivat
minua valitsemaan miehen tai rakastajan, että miesten
kiittämättömyys, itsekkäisyys ja raakuus peloitti minua. He nauroivat
minulle vasten kasvoja kun niin puhuin, ja vakuuttivat, etteivät kaikki
miehet olleet minun vanhan puolisoni kaltaisia ja että heillä oli
salaisuuksia, joiden vuoksi saattoi antaa anteeksi heidän vikansa ja

puutteensa. Tällainen puhetapa sai minut kuohuksiin, minusta oli
nöyryyttävää olla nainen ja kuulla toisten naisten niin halvasti
puhuvan tunneasioista ja nauravan kuin mielettömät, kun suuttumus
kuvastui kasvoissani. Hetken aikaa kuvittelin olevani kaikkia heitä
parempi.
Ja sitten sulkeuduin kärsien itseeni; ikävä kalvoi minua. Muut
elivät täysinäistä elämäänsä, minun elämäni oli tyhjä ja hyödytön.
Syytin itseäni mielettömyydestä ja kohtuuttomista vaatimuksista,
koetin uskoa, mitä sanoivat nuo iloiset ja järkevät naiset, jotka
sopivat niin hyvin aikaansa. Sanoin itselleni, että tietämättömyys oli
turmellut elämäni, että olin hautonut haaveellisia toiveita, uneksinut
uskollisista ja erinomaisista miehistä, joita ei maailmassa ollutkaan.
Sanalla sanoen, syytin itseäni kaikista niistä vääryyksistä, joita oli
minua kohtaan tehty.
Niin kauvan kuin naiset otaksuivat minun pian omaksuvan heidän
periaatteensa, ja sen mitä he nimittivät viisaudekseen, sietivät he
minua. Moni toivoi minun kauttani tulevansa omissa silmissään itse
vähemmän syylliseksi, moni, joka oli ankarasta hyveestä liukunut
julkiseen suhteeseen, uskotteli itselleen, että minä tulisin antamaan
maailmalle esimerkin kevytmielisyydestä, joka tekisi hänen oman
kevytmielisyytensä anteeksiannettavammaksi.
Mutta kun he näkivät, etteivät nämät toiveet toteutuneetkaan, kun
olin jo kaksikymmentävuotias ja yhä vielä turmeltumaton, alkoivat he
inhota minua. He väittivät, että minä olin heidän kiivas ja ankara
tuomarinsa. He tekivät minut rakastajainsa kera naurettavaksi ja
minun valloittamiseni tuli mitä häpeällisimpien suunnitelmien ja mitä
siveettömimpien yritysten esineeksi. Ylhäiset naiset eivät hävenneet
nauraen punoa salajuonia minua vastaan ja maalla tapojen

vapaudessa ahdisteltiin minua kaikin tavoin, himolla, jonka kiihkeys
muistutti vihaa. Oli miehiä, jotka olivat luvanneet rakastajattarilleen
kesyttävänsä minut ja naisia, jotka sallivat rakastajainsa yrittää. Oli
emäntiä, jotka koettivat illallispöydän viinien avulla hämmentää
järkeni. Minulla oli ystäviä, ja sukulaisia, jotka minua koetellakseen
hankkivat minulle hyvin kauniita miehiä vaunujeni ajajiksi. Kun
viattomuudessani olin paljastanut heille sydämeni, tiesivät he varsin
hyvin, että minua ei pidättänyt uskonnollisuus eikä kunniantunto,
eikä entinen rakkaus, vaan epäluuloisuus ja vaistomainen
inhontunne. He eivät laiminlyöneet levittämästä tietoja minun
luonteestani ja ottamatta huomioon sieluni epävarmuutta ja tuskaa,
väittivät he, että minä halveksin kaikkia miehiä. Miehiä ei mikään niin
suuresti loukkaa kuin tämä tunne, he antavat ennemmin anteeksi
kevytmieliset tavat ja korskeuden. He yhtyivätkin naisten minua
kohtaan tuntemaan vastenmielisyyteen, ja etsivät seuraani vain
pannakseen toimeen kostonsa ja saadakseen minut lopultakin
naurettavaan valoon. Minä näin ivallisuutta ja teeskentelyä kaikkien
otsalla ja ihmisvihani kasvoi päivä päivältä.
Muuan älykäs nainen on tämän asian suhteen määrännyt
kantansa. Hän pysyi lujana ellei muun vuoksi niin lisätäkseen
kilpailijattariensa raivoa. Hän antautui julkisesti
hartaudenharjoituksiin liittyäkseen harvalukuisten siveiden naisten
seuraan, joka tuonakin aikana toimi kunniallisten ihmisten
mielenylennykseksi. Mutta minussa ei ollut kylliksi luonteenlujuutta
seisoakseni myrskyä vastaan, joka kiihtyi ympärilläni. Tunsin olevani
hyljätty, väärinymmärretty, vihattu, maineeni oli jo alttiina hirmuisille
ja omituisille moitteille. Eräät naiset, jotka olivat vaipuneet mitä
hillittömimpään irstailuun olivat pelkäävinään vaaraa ollessaan minun
seurassani.

II.
Siihen aikaan tuli maaseudulta mies, jolla ei ollut lahjakkaisuutta,
älyä, ei ainoatakaan voimakasta tai viehättävää ominaisuutta, mutta
jolla oli minun seurapiirissäni hyvin harvinainen vilpittömyys ja
tunteiden suoruus. Olin alkanut uskotella itselleni, että minun
vihdoinkin oli, kuten tuttavani sanoivat, valittava. Äiti kun olin, en
voinut mennä naimisiin, ja koska en luottanut kenenkään miehen
hyvyyteen, en luullut olevani oikeutettukaan siihen. Minun oli siis
otettava rakastaja, ollakseni samalla tasolla kuin seurapiiri, johon olin
joutunut. Päätin valita tuon maaltatulleen, jonka nimi ja asema
takasi minulle kylläkin huomattavan suojeluksen. Se oli kreivi de
Larrieux.
Hän rakasti minua sielunsa vilpittömyydessä. Mutta mahtoiko
hänellä sitten olla sielua. Hän oli noita kylmiä ja arkipäiväisiä ihmisiä,
joilla ei ole edes paheen loistoa eikä valheen henkevyyttä. Hän
rakasti minua aina niinkuin mieheni oli joskus minua rakastanut. Hän
näki minussa vain kauneuden, eikä katsonut asiakseen etsiä
sydäntäni. Hänessä se ei ollut ylenkatsetta vaan kykenemättömyyttä.
Jos hän olisi minussa keksinyt kyvyn rakastaa, ei hän olisi voinut
siihen vastata.

En usko, että on ollut olemassa miestä, joka olisi täydellisempi
aineenorja kuin Larrieux parka. Hän söi nautinnolla, nukkui kaikissa
nojatuoleissa ja lopun aikaa hän nuuskasi. Hän tyydytti täten aina
jotakin ruumiillista tarvetta. En usko hänellä olleen yhtäkään ajatusta
päivän mittaan.
Ennenkuin suhteemme tuli läheiseksi, tunsin ystävyyttä häntä
kohtaan, sillä vaikkei hänessä ollutkaan mitään suurta, ei hänessä
ollut mitään pahaakaan. Tästä yksinomaan johtuikin hänen
paremmuutensa kaikkien muiden rinnalla, jotka minua ympäröivät.
Hänen mielistelyjään kuunnellessani uskottelin itselleni, että hän
rakentaisi rauhan minun ja ihmiskunnan välille ja luotin hänen
uskollisuuteensa. Mutta tuskin olin antanut hänelle nuo oikeudet,
joita heikot naiset eivät milloinkaan ota takaisin, kun hän jo alkoi
vainota minua eräänlaisella sietämättömällä tungettelevaisuudella ja
rajoitti kaiken hellyytensä siihen ainoaan rakkaudenosoitukseen, jota
hän osasi pitää arvossa.
Te näette, ystäväni, että olin joutunut Charybdiksesta Scyllaan.
Tuo mies, jota hyvän ruokahalunsa ja uneliaisuutensa vuoksi olin
luullut niin tyyniveriseksi, ei edes tuntenut sellaista voimakasta
ystävyyttä, jota olin toivonut hänessä kohtaavani. Hän sanoi
nauraen, että hänen oli mahdotonta tuntea ystävyyttä kaunista
naista kohtaan. Ja jospa tietäisitte, mitä hän nimitti rakkaudeksi!…
Minä en luulottele olevani luotu toisenlaisesta aineesta kuin kaikki
muut inhimilliset olennot. Nyt kun en enää ole mitään sukupuolta,
ajattelen, että olin silloin niin todellinen nainen kuin kuka toinen
tahansa, mutta että ominaisuuteni eivät päässeet kehittymään kun
en kohdannut miestä, jota olisin voinut rakastaa kyllin luodakseni
hiukkasen runollisuutta aistillisen elämän tosiasioitten ylle. Mutta

näin ollen ymmärtänette tekin, joka olette mies ja siitä syystä
vähemmin arkatuntoinen tunteissanne, inhon, joka valtaa mielen
alistuessa rakkauden vaatimuksille ymmärtämättä tarvetta…
Kolmessa päivässä tuli kreivi de Larrieux minulle sietämättömäksi.
No, niin, rakkaani, minulla ei ollut milloinkaan tarmoa riistäytyä irti
hänestä. Kuudenkymmenen vuoden ajan oli hän kidutukseni lähde ja
inhoni esine. Säälistä, heikkoudesta ja ikävyydestä olen häntä
sietänyt. Alati tyytymättömänä vastahakoisuudestani ja aina niiden
esteiden kannustamana, joita asetin hänen intohimolleen on hän
rakastanut minua kärsivällisimmällä, toivehikkaimmalla,
kunnioitetuimmalla ja ikävystyttävimmällä rakkaudella, millä mies
koskaan on naista rakastanut.
On totta, että siitä lähtien kuin sain suojelijan, oli asemani
seuraelämässä koko joukon miellyttävämpi. Miehet eivät uskaltaneet
enää minua ahdistaa, sillä kreivi oli peloittava tappelija ja hirveän
mustasukkainen. Naiset, jotka olivat ennustaneet, etten minä
kykenisi kiinnittämään miestä itseeni, näkivät harmikseen kreivin
minun kahleissani. Ja kukaties vaikutti minun kärsivällisyyteeni häntä
kohtaan osaltaan tuo turhamaisuus, joka ei salli naisen joutua
hyljätyn asemaan. Larrieux-paran olennossa ei kuitenkaan ollut
paljon ylistelemisen varaa, mutta hän oli erittäin kaunis mies, hänellä
oli sydäntä, hän osasi vaijeta aikanaan ja häneltä ei puuttunut tuota
kohtuullista itserakkautta, joka kohottaa naisen arvoa. Sen lisäksi,
että naiset eivät lainkaan ylenkatsoneet kreivin ikävää kauneutta,
joka minun silmissäni oli hänen päävikansa, hämmästytti heitä hänen
minua kohtaan osoittamansa vilpitön uskollisuus ja he julistivat hänet
rakastajain esikuvaksi. Olin siis joutunut kadehdittuun asemaan,
mutta minä vakuutan teille, että se huonosti korvasi minulle
yhteiselämämme ikävyyden. Minä kannoin sen kuitenkin kohtalooni

alistuen ja pysyin Larrieuxille moitteettoman uskollisena. Siinä
näette, rakas lapseni, olenko niin rikollinen häntä kohtaan kuin
ajattelitte.
— Ymmärrän teidät hyvin, vastasin. Minun on sanottava teille, että
surkuttelen ja kunnioitan teitä. Te olette tehnyt aikanne tavoille
todellisen uhrauksen, ja teitä vainottiin siksi, että olitte parempi kuin
nuo tavat. Jos teillä olisi ollut hiukan enemmän siveellistä voimaa,
olisitte te hyveessä löytänyt kaiken sen onnen, mitä ette löytänyt
salasuhteissa. Mutta sallikaa minun ihmetellä yhtä seikkaa, sitä,
ettette elämänne varrella kohdannut ainoatakaan miestä, joka olisi
kyennyt teitä ymmärtämään ja joka olisi ollut kelvollinen avaamaan
sydämenne todelliselle rakkaudelle. Tuleeko minun siitä päättää, että
nykyajan miehet ovat parempia kuin entisen?
— Tuo on suurta itserakkautta teidän puoleltanne, vastasi
markiisitar nauraen. Minulla on sangen vähän syytä ylistää oman
aikani miehiä, ja kuitenkin minä epäilen, tokko te olette paljonkaan
edistyneet. Mutta älkäämme väitelkö. Oli miten oli, onnettomuuteni
syy oli kokonaan minun, en ollut kyllin älykäs arvostellakseni asioita.
Niin ylpeä kuin olin, olisi minun pitänyt olla harvinainen nainen ja
osata kaikkien jokapäiväisten, valheellisten ja tyhjien miesten
joukosta kotkansilmäyksin valita joku tuollainen ylevä ja tosi, joka
kaikkina aikoina on harvinainen. Olin liian tietämätön, liian typerä
siihen. Ijän karttuessa olen saanut enemmän arvostelukykyä, olen
ymmärtänyt, että muutamat niistäkin, joihin ulotin vihani, olisivat
ansainneet toisia tunteita. Mutta silloin olin jo vanha, ei ollut enää
aika sellaista tuumia.
— Mutta ettekö nuorena ollessanne, toistin minä, ainoatakaan
kertaa joutunut kiusaukseen tehdä uutta koetta? Eikö tuo ankara

vastenmielisyys milloinkaan järkkynyt? Sepä kummallista!

III.
Markiisitar oli vaiti hetkisen. Mutta äkkiä pani hän kovaäänisesti
pöydälle kultaisen nuuskarasiansa, jota hän oli kauvan pyöritellyt
käsissään, ja sanoi:
— No, koska olen alkanut kerran ripittää itseäni, niin tunnustan
kaikki. Kuunnelkaahan siis:
Yhden kerran, yhden ainoan kerran elämässäni olen ollut
rakastunut niinkuin ei kukaan muu, olen rakastanut intohimoisella,
kukistamattomalla, kaikki nielevällä ja kuitenkin ihanteellisella ja
platoonisella rakkaudella. Oh, te olette kummastunut kuullessanne,
että kahdeksannentoista vuosisadan markiisitar on koko elämänsä
aikana vain kerran rakastanut ja silloinkin platoonisesti. Nähkääs,
lapsukaiseni, te nuoret miehet, te luulette hyvin tuntevanne naiset ja
te ette ymmärräkään heistä mitään. Jos moni
kahdeksankymmenvuotias vanhus kertoisi teille avonaisesti
elämänsä, niin ehkä keksisitte te naisen sielussa paheen ja hyveen
lähteitä, joista teillä ei ole aavistustakaan.
Arvatkaa nyt, mikä oli arvoltaan se mies, jonka vuoksi minä
markiisitar, ja niin ylhäinen ja ylpeä markiisitar kuin kuka tahansa,

kadotin kokonaan järkeni.
— Ranskan kuningas tai dauphini Ludvig XVI.
— Oh, jos te alotatte siten, kestää kolme tuntia ennenkuin
ennätätte rakastettuuni. Sanon sen teille kernaimmin: se oli
näyttelijä.
— Se oli kai sittenkin kuningas, otaksun.
— Jaloin ja hienoin kuningas, mikä milloinkaan on liikkunut lavalla.
Eikö se kummastuta teitä?
— Ei kovin. Olen kuullut sanottavan, etteivät tuollaiset
suhdattomat liitot olleet harvinaisia edes siihen aikaan kuin
ennakkoluulot olivat Ranskassa voimakkaimmillaan. Kuka rouva
d'Epinayn ystävättäristä elikään Jeliotten kanssa?
— Kuinka te tunnette aikaamme! Se on surkuteltavaa. Juuri siitä,
että nuo piirteet ovat kerrotut muistiinpanoissa ja että niistä
hämmästyen puhuttiin, olisi teidän pitänyt voida päättää niiden
harvinaisuus ja niiden ristiriitaisuus ajan tapojen kanssa. Olkaa
varma siitä, että ne silloinkin herättivät suurta melua; ja kun kuulette
puhuttavan Guichen ja Manicampin herttuan ja rouva de Lionnen ja
hänen tyttärensä hirveästä turmeluksesta, niin voitte olla vakuutettu
siitä, että nuo asiat herättivät yhtäpaljon mielenkuohua silloin kuin
ne tapahtuivat, kuin silloin kun te luette niistä. Luuletteko siis, että
ne, joiden loukkaantunut kynä on säilyttänyt ne teille, olivat Ranskan
ainoat kunnialliset ihmiset?
Minä en uskaltanut väittää markiisitarta vastaan. En tiedä kumpi
meistä oli pätevä ratkaisemaan kysymyksen. Minä johdatin hänet

takaisin kertomukseensa ja hän jatkoi näin:
— Osoittaakseni teille, kuinka vähän sitä suvaittiin, kerron teille,
että kun ensimäisen kerran näin hänet ja ilmaisin ihailuni kreivitär de
Ferrièresille, joka istui vieressäni, vastasi hän:
"— Kaunokaiseni, teette viisaasti, kun ette noin tulisesti sano
mielipidettänne kenellekään muulle kuin minulle. Teille naurettaisiin
julmasti, jos aavistettaisiin teidän unohtavan, että jalosukuisen
naisen silmissä ei näyttelijä saa olla mies."
Tämä rouva de Ferrièresin lause jäi mieleeni, en tiedä miksi. Siinä
asemassa missä olin, tuntui tuo halveksiva sävy luonnottomalta, ja
tuo pelko, että häpäisisin itseni ilmaisemalla ihailuni, oli mielestäni
teeskenneltyä ilkeyttä.
Hänen nimensä oli Lélio, hän oli syntyperältään italialainen, mutta
hän puhui erinomaisesti ranskaa. Hän saattoi olla
kolmekymmentäviisi vuotta vanha, vaikkakin hän näyttämöllä usein
tuntui kaksikymmenvuotiaalta. Hän näytteli paremmin Corneillea
kuin Racinea, mutta kumpaisenkin kappaleissa oli hän verraton.
— Minua kummastuttaa, sanoin minä keskeyttäen markiisittaren,
ettei hänen nimensä ole säilynyt näyttämötaiteen aikakirjoissa.
— Hän ei milloinkaan niittänyt mainetta, vastasi markiisitar, häntä
ei suosittu kaupungissa eikä hovissa. Hänen ensi kertoja
esiintyessään vihellettiin hänelle häpeällisesti, olen kuullut
kerrottavan. Sittemmin otettiin huomioon hänen hehkuva sielunsa ja
kehittymispyrkimyksensä, häntä siedettiin, hänelle paukutettiin
toisinaan käsiä, mutta ylimalkaan pidettiin häntä aina huonosti
onnistuneena näyttelijänä.

Hän oli mies, joka taiteessa yhtä vähän kuului omaan aikaansa
kuin minä tapojen suhteen omaani. Siinä olikin kukaties se
näkymätön, mutta kaikkivoipa yhdysside, joka yhteiskuntaketjun
kahdesta äärimmäisyydestä kiinnitti sielumme toisiinsa. Yleisö
ymmärsi yhtävähän Léliota kuin suuri maailma tuomitsi minua oikein.
— Tuo mies liioittelee, sanottiin hänestä, hän teeskentelee, hän ei
tunne mitään.
Ja minusta sanottiin toisaalla:
— Tuo nainen on ylenkatseellinen ja kylmä, hänellä ei ole sydäntä.
Kuka tietää, vaikka olisimme olleet koko aikakauden
voimakkaimmin tuntevat ihmiset?
Siihen aikaan näyteltiin murhenäytelmää säädyllisesti, tuli
korvapuustiakin antaessa noudattaa hienoa käytöstapaa, tuli kuolla
miellyttävästi ja kaatua viehättävästi. Näytelmätaide oli muodostettu
hienoston maun vaatimusten mukaiseksi, näyttelijöiden lausumistapa
ja liikkeet olivat sopusoinnussa krinoliinin ja puuterin kanssa, joilla
Phedre ja Clytemnestre vielä vaatetettiin. En ollut punninnut enkä
huomannut tämän taidesuunnan vikoja. En miettinyt syvemmin
asiaa, mutta murhenäytelmä ikävystytti minua hirmuisesti, ja koska
olisi ollut sopimatonta sitä tunnustaa, kävin urheasti kaksi kertaa
viikossa kärsimässä ikävää. Mutta välinpitämätön ja vaivattu
kasvojenilme, jolla kuuntelin tuota loistavaa sanatulvaa, pani
liikkeelle huhun, että minä olin tunteeton kauniiden säkeiden
viehätysvoimalle.
Olin ollut jokseenkin kauvan poissa Pariisista, kun palasin eräänä
iltana Comedie-Françaiseen katsellakseni Cidin esitystä. Maallaoloni

aikana oli Lélio liittynyt teatteriin ja minä näin hänet ensi kerran. Hän
näytteli Rodriguen osaa. Tuskin olin kuullut hänen äänensä soinnun
kun tulin liikutetuksi. Se oli pikemmin viiltävä kuin sointuva, se oli
voimakas ja vivahdusrikas ääni. Hänen äänensä oli yksi niistä
asioista, jotka luettiin hänelle viaksi. Tahdottiin, että Cidillä piti olla
barytoni, samoinkuin tahdottiin, että kaikki vanhan ajan sankarit
olivat suurikasvuisia ja voimakkaita. Kuningas, joka ei ollut viittä
jalkaa kuutta tuumaa ei voinut kantaa kruunua: se olisi loukannut
hyvää makua.
Lélio oli pieni ja hento, hänen kauneutensa ei ollut
kasvonpiirteissä, vaan otsan ylevyydessä, asentojen
vastustamattomassa suloudessa, käynnin keveydessä, kasvojen
ylpeässä ja synkkämielisessä ilmeessä. En ole milloinkaan
kuvanveistoksessa, maalauksessa tai miehessä nähnyt
ihanteellisempaa ja puhtaampaa kauneutta. Häntä varten olisi
pitänyt keksiä sana viehätysvoima, joka ilmeni kaikissa hänen
sanoissaan, kaikissa hänen katseissaan ja kaikissa hänen
liikkeissään.
Entä sitten? Olin todella lumottu. Tuo mies, joka käveli, puhui ja
liikkui ilman suunnitelmaa ja ilman vaatimuksia, joka itki enemmän
sydämellään kuin äänellään, joka unohti itsensä vaipuakseen
intohimoon, tuo mies, jonka sielu tuntui kuluttavan ja murtavan ja
jonka katse kätki kaiken sen rakkauden, mitä turhaan olin suuresta
maailmasta etsinyt vaikutti minuun kuin sähkövoima, tuo mies, joka
ei ollut syntynyt kunniaan ja myötätuntoon, ja jota eivät muut kuin
minä ymmärtäneet ja seuranneet, oli viiden vuoden ajan kuninkaani,
jumalani, elämäni, rakkauteni.