suora ja harteikas, tinkimättömän ja karskin sotilaan tyyppi, niinkuin
pitää ollakin. Sekin ehti vielä painua mieleeni, että nämä molemmat
olivat niin sanoakseni "kenttävarustuksissa", jotka todistivat heidän
matkansa vaivoista ja hankaluuksista. Mutta asiaan.
Esimerkkinä tämän unen ihmeellisyydestä on osaltaan sekin, että
sen jälkeen kun oli istuttu pöytään ja ensin hiukan puraistu ententen
silliä ja voileipää, tapahtui yleinen, kuinka sanoisin, "keikaushunööri",
jota ei ole kieltolaissa edellytetty. Kun sitten oli saatu ensimäinen
aterian vaihe sivuutetuksi, kilisti joku lasia ja lausui saksan kielellä —
kuinka uskomatonta! — vieraat tervetulleiksi, kuvaten lyhyesti ja
sattuvasti suomalaisten ja saksalaisten suhteita, ja sitä jännitystä,
jolla olemme täällä seuranneet keskusvaltain suurenmoista
kamppailua. "Me ihailemme", sanoi puhuja, "saksalaisen maailman
isänmaanrakkautta, voimaa, kestävyyttä, järjestyskykyä, — sanalla
sanoen, sen syvää kulttuuria!" Puheen päättäjäisiksi huudettiin
"eläköön" ja tehtiin "Taula-Matin konsti", kunnes vähän ajan perästä
kajahti itse "Die Wacht am Rhein". Täytyy ihan kummastella, ettei
tässä unessa tapahtunut mitään todellisuuden vääristelyä,
hullunkurista karrikeerausta, kuten unissa yleensä — esimerkiksi,
että vieraamme olisivat olleet englantilaisia, joille olisimme pitäneet
ylistyspuheita saksaksi, että ryyppylasi olisi paennut ottavaa kättä,
että "punssi" olisi muuttunut suussa hirvittäväksi tökötiksi, että "Die
Wacht am Rhein" olisi laulettu Marseljeesin nuotilla, — ei, mitään
sellaista ei tapahtunut, vaan kaikki oli kuten ainakin ilmissä!
Kun sitten iltaa jatkettiin, tuli kansainvälinen tunnelma yhä
sydämellisemmäksi. Laulettiin suomalaisia ja saksalaisia lauluja,
lausuttiin Goethen juhlallinen ja uhmaileva "Prometheus" ja ennen
muuta keskusteltiin, haasteltiin hartaasti kuten ainakin kauan erossa
olleet ystävät. Laulettiin taas, "Karjalan maill'", "Die Grenadiere", —