kummituksia, ja tähdet, jotka näkyivät ikkuna-aukosta, rohkaisivat
mieltä kuin parahin toivo.
Nukuttuani rauhallisesti yöni nousin varhain aamulla uteliaana
saamaan tietää, millainen yö oli näyttelijöilläni ollut. Minä tapasin
kaikki siinä, mihin ne illalla olin asettanutkin, ja kaikki nukkuivat
syvässä rauhassa aivan kuin alus olisi ollut heidän kotinsa jo
kuukausia. Koirat heräsivät minun tullessani ja tulivat pyytämään
aamuhyväilyä. Joli-Coeur, toinen silmä raollaan, kuorsasi kuin
pasuuna. Helppo oli älytä mitä tämä merkitsi: herra Joli-Coeur, joka
oli itse pikaisuus, suuttui suunnattoman helposti ja kerran
suututtuaan murjotti sitten kauan aikaa. Nyt se oli siitä äkeissään,
etten minä ollut vienyt sitä kamariini, ja se osotti
tyytymättömyyttään tällä tavalla, että oli muka nukkuvinaan. Minä en
voinut sille selittää syitä, jotka minut olivat pakottaneet, suureksi
mielipahakseni, jättämään sen kannelle, ja kun mielestäni olin,
ainakin näennäisesti, tehnyt sille väärin, niin otin sen nyt syliini
osottaakseni hyväilylläni katumusta. Aluksi se oli yhäkin äkeissään,
mutta alkoi pian eleillään minulle selittää, että jos lähden hänen
kanssaan käymään maalla, niin hän antaa minulle anteeksi.
Merimies, jonka eilen olin nähnyt peräsimessä, oli jo työssä,
pesemässä aluksen kantta, ja hän asetti sillan maihin, jonne minä
lähdin koko joukkoineni kävelylle.
Aika kului pian juostessani koirain kanssa, hyppiessäni ojien yli ja
kiipeillessäni puihin. Kun me palasimme, olivat hevoset jo valjaissa,
odottaen vain piiskan paukausta lähteäkseen. Menin alukseen
kiireesti, köysi irrotettiin rannasta, merimies asettui peräsimeen,
ajaja käski hevosiaan, hinausköyden ratas alkoi vinkua, me olimme
matkalla.