Navigating Academia A Guide for Women and Minority STEM Faculty 1st Edition Pauline Mosley

Navigating Academia A Guide for Women and Minority STEM Faculty 1st Edition Pauline Mosley
Navigating Academia A Guide for Women and Minority STEM Faculty 1st Edition Pauline Mosley
Navigating Academia A Guide for Women and Minority STEM Faculty 1st Edition Pauline Mosley

1. Navigating Academia A Guide for Women and
Minority STEM Faculty 1st Edition Pauline Mosley
pdf download
https://ebookfinal.com/download/navigating-academia-a-guide-for-
women-and-minority-stem-faculty-1st-edition-pauline-mosley/
Explore and download more ebooks or textbooks
at ebookfinal.com

2. We have selected some products that you may be interested in
Click the link to download now or visit ebookfinal.com
for more options!.
A Guide to Surviving a Career in Academia Navigating the
Rites of Passage 1st Edition Emily Lenning
https://ebookfinal.com/download/a-guide-to-surviving-a-career-in-
academia-navigating-the-rites-of-passage-1st-edition-emily-lenning/
Pauline Frommer s Las Vegas Pauline Frommer Guides 1st
Edition Pauline Frommer
https://ebookfinal.com/download/pauline-frommer-s-las-vegas-pauline-
frommer-guides-1st-edition-pauline-frommer/
Some Assembly Required A Networking Guide for Women 1st
Edition Thom Singer
https://ebookfinal.com/download/some-assembly-required-a-networking-
guide-for-women-1st-edition-thom-singer/
Interrogating Whiteness and Relinquishing Power White
Faculty s Commitment to Racial Consciousness in STEM
Classrooms Nicole M. Joseph (Editor)
https://ebookfinal.com/download/interrogating-whiteness-and-
relinquishing-power-white-faculty-s-commitment-to-racial-
consciousness-in-stem-classrooms-nicole-m-joseph-editor/

3. Human Stem Cell Manual A Laboratory Guide 1st Edition
Jeanne F. Loring
https://ebookfinal.com/download/human-stem-cell-manual-a-laboratory-
guide-1st-edition-jeanne-f-loring/
Global Capital and National Governments 1st Edition Layna
Mosley
https://ebookfinal.com/download/global-capital-and-national-
governments-1st-edition-layna-mosley/
Guidelines for Human Embryonic Stem Cell Research 1st
Edition Committee On Guidelines For Human Embryonic Stem
Cell Research
https://ebookfinal.com/download/guidelines-for-human-embryonic-stem-
cell-research-1st-edition-committee-on-guidelines-for-human-embryonic-
stem-cell-research/
Intelligent M A Navigating the Mergers and Acquisitions
Minefield 1st Edition Moeller
https://ebookfinal.com/download/intelligent-m-a-navigating-the-
mergers-and-acquisitions-minefield-1st-edition-moeller/
Teaching ethics across the management curriculum a
handbook for international faculty First Edition Ogunyemi
https://ebookfinal.com/download/teaching-ethics-across-the-management-
curriculum-a-handbook-for-international-faculty-first-edition-
ogunyemi/

5. Navigating Academia A Guide for Women and Minority
STEM Faculty 1st Edition Pauline Mosley Digital Instant
Download
Author(s): Pauline Mosley, S. Keith Hargrove
ISBN(s): 9780128019849, 0128019840
Edition: 1
File Details: PDF, 3.01 MB
Year: 2014
Language: english

6. NAVIGATING ACADEMIA
A Guide for Women and Minority STEM Faculty

7. NAVIGATING
ACADEMIA
A Guide for Women and
Minority STEM Faculty
Edited by
PAULINEMOSLEY
Full Professor of Information Technology, Seidenberg School of CSIS,
Pace University, Pleasantville, NY
S. KEITHHARGROVE
Dean of the College of Engineering, Tennessee State University, Nashville, TN
AMSTERDAM BOSTONHEIDELBERGLONDON
NEW YORKOXFORDPARISSAN DIEGO
SAN FRANCISCOSINGAPORESYDNEYTOKYO
Academic Press is an imprint of Elsevier

8. Academic Press is an imprint of Elsevier
32 Jamestown Road, London NW1 7BY, UK
525 B Street, Suite 1800, San Diego, CA 92101-4495, USA
225 Wyman Street, Waltham, MA 02451, USA
The Boulevard, Langford Lane, Kidlington, Oxford OX5 1GB, UK
Copyrightr2015 Elsevier Inc. All rights reserved.
No part of this publication may be reproduced or transmitted in any form or by any means, electronic
or mechanical, including photocopying, recording, or any information storage and retrieval system,
without permission in writing from the publisher. Details on how to seek permission, further
information about the Publisher’s permissions policies and our arrangements with organizations
such as the Copyright Clearance Center and the Copyright Licensing Agency, can be found at our
website:www.elsevier.com/permissions.
This book and the individual contributions contained in it are protected under copyright by the
Publisher (other than as may be noted herein).
Notices
Knowledge and best practice in this field are constantly changing. As new research and experience
broaden our understanding, changes in research methods, professional practices, or medical treatment
may become necessary.
Practitioners and researchers must always rely on their own experience and knowledge in evaluating
and using any information, methods, compounds, or experiments described herein. In using such
information or methods they should be mindful of their own safety and the safety of others, including
parties for whom they have a professional responsibility.
To the fullest extent of the law, neither the Publisher nor the authors, contributors, or editors, assume
any liability for any injury and/or damage to persons or property as a matter of products liability,
negligence or otherwise, or from any use or operation of any methods, products, instructions, or ideas
contained in the material herein.
ISBN: 978-0-12-801984-9
British Library Cataloguing-in-Publication Data
A catalogue record for this book is available from the British Library
Library of Congress Cataloging-in-Publication Data
A catalog record for this book is available from the Library of Congress
For Information on all Academic Press publications
visit our website athttp://store.elsevier.com/
Typeset by MPS Limited, Chennai, India
www.adi-mps.com
Printed and bound in the United States of America

9. Dedication
This book is dedicated to our families. Without their support, this work
would not be possible. We thank you for your understanding, in spite
of all the time it took us away from you.

10. Acknowledgments
I would like to express my gratitude to the many people who saw us
through this book. Special thanks to Mary Preap for helping us in the
process of selection and editing.
S. Keith Hargrove
My determination, strong optimism, and spiritual strength I owe to
the wonderful women in my life: my darling grandmother, my dear
mother, and all the wonderful church mothers who showed me how to
look to God to overcome any obstacle or barrier life brings.
Above all I want to thank my husband, Paul, for financially support-
ing this dream to develop a book which encourages minorities and
women to never give up - until success is achieved!
Pauline Mosley

11. About the Editors
DR. PAULINE MOSLEY
Dr. Pauline Mosleyholds a Bachelor of
Science in maths and a Bachelor of Science
in computer science from Mercy College, a
Master of Science in information systems, and
a Doctorate on professional studies from Pace
University, New York City, NY. She embarked
upon a teaching career in 1986, working as a
top corporate trainer for Personal Computer
Learning Centers of America, Inc. where she
trained Fortune 500 executives and personnel
in a myriad of software applications. She devel-
oped computer training manuals for Texaco, Pepsi, The Port Authority,
and McCraw-Hill and was influential in establishing PC and mainframe
user-support help desks for Dannon, NYNEX, and Brooklyn Union Gas.
Prior to joining Pace in 2000, she was a tenured City University of New
York faculty member for 10 years and an adjunct professor at the follow-
ing colleges: Westchester Community College, Iona, The College of New
Rochelle, and Mercy College. She is the recipient of Who’s Who Among
America’s Teachers and Women in Technology Award from the Young
Women’s Christian Association (YWCA). She is a full professor of infor-
mation technology in the School of Computer Science and Information
Systems at Pace University in Pleasantville. She teaches LEGO robotics,
web design, internet and network security, database management, systems
analysis, and design and various service-learning courses. Her research
interests include cognitive models for STEM learning robotics and web
development. She is the recipient of several National Science Foundation
grants that have enabled her to pursue her research interests which
involve exploring pedagogical STEM methodologies that increase minority
and young women participation and designing secure systems. She is a
member of the Institute of Electrical and Electronic Engineers, Inc. (IEEE)
and frequently serves on the program committee of National Conferences
on Information Technology. She is an active board member for the YWCA
in White Plains, and the Youth Mission of Life, as well as an advisor
to the White Plains GIRLS Academy. Journals in which her research
has appeared includeThe Journal of Computing Sciences in Colleges,Across
The Disciplines,andThe Academic Exchange Quarterly.
ix

12. DR. S. KEITH HARGROVE
Dr. S. Keith Hargroveserves as Dean of the
College of Engineering at Tennessee State
University. He received his BS in mechanical
engineering from Tennessee State University,
Nashville, TN; MS from the Missouri
University of Science & Technology in Rolla,
MO, as a GEM Fellow; and PhD from the
University of Iowa as a CIC Fellow. He previ-
ously served as chairperson of the Department
of Industrial, Manufacturing & Information Engineering in the Clarence
Mitchell, Jr. School of Engineering at Morgan State University in
Baltimore, MD, and as assistant to the dean and associate professor of
Mechanical Engineering in the College of Engineering, Architecture &
Physical Sciences at Tuskegee University, Tuskegee, AL. He has worked
for General Electric, Battelle Pacific Northwest Laboratory, NIST, Oak
Ridge Laboratory, General Motors, and as a research professor at
the University of Michigan. He has received research funding from
the National Science Foundation and conducted research projects
with Sikorsky Aircraft, Boeing, NASA, US Navy, and the US Army in
systems engineering, design, virtual and augmented reality, advanced
manufacturing, and minority engineering education. He is the director of
the TIGER Research Institute at Tennessee State University, a group of
laboratories funded by external grants and contracts. He has received
several awards for teaching, research, mentoring, and is an associate
member of the Society of Manufacturing Engineers, Institute of
Industrial Engineers, ASEE, Tennessee Academy of Science, and the
Tennessee Society of Professional Engineers. A strong believer in K-12
STEM education, he is a founding board member of STEM Preparatory
Academy, a local charter school in Nashville, and is active with curricu-
lum programs at Union Elementary STEM School, Madison Creek
Elementary Science Program, and Stratford STEM Magnet High School
in Nashville, TN. He is also a strong advocate for mentoring tenure-track
and minority faculty throughout their academic careers.
x ABOUT THE EDITORS

13. About the Contributors
MARY OLING-SISAY, EdD
Mary Oling-Sisayis the vice president for
Student Affairs and dean of Students at
St. Norbert College (SNC) in De Pere, WI. She
provides vision, strategic direction, and man-
agement oversight for a comprehensive student
affairs program. She is a 200910 Fellow of the
American Council on Education.
At SNC, she provides leadership for student-
centered programming opportunities designed
to enhance retention. Prior to joining SNC in
2007, she held several administrative positions at the City College of the
City University of New York, and at California State University, Chico,
CA. She has provided leadership in developing initiatives that enhance
equity, inclusiveness, and diversity. She has experience in facilitating
collaboration between academic affairs and student affairs to attain a
positive learning environment for students. She has presented on and
written numerous articles on equity, inclusiveness, and diversity; stu-
dent affairs; and international relations.
She has also had teaching experience in international relations, edu-
cational leadership, and women and gender studies. She is affiliated
with many higher education organizations and has presented, written,
and consulted widely on a broad range of student affairs issues, includ-
ing student judicial affairs, student culture and diversity, emergency
preparedness, student leadership, and campus programming. She has
served regularly as a National Association of Student Personnel
Administration (NASPA) national conference proposal reviewer. She
also serves as an accreditation Consultant Evaluator for the North
Central Association/Higher Learning Commission.
She is the president of Wisconsin Women in Higher Education
Leadership (WWHEL). Her degrees include a doctorate in educational
leadership from the University of Southern California, Los Angeles, CA;
an MA in public communications from Fordham University, Bronx, NY;
and a BA in English literature and linguistics from Makerere University,
Kampala, Uganda. She is also a graduate of the Higher Education
Resources (HERS) Institute for Women in Higher Education at Bryn
Mawr College, Bryn Mawr, PA.
xi

14. LENORA ARMSTRONG, BS, MEd
Lenora Armstrongis an assistant professor at
Norfolk State University, Norfolk, VA, in the
Department of Health, Physical Education
and Exercise Science for the past 11 years.
She obtained her BS from Hampton University,
Hampton, VA; MEd from Temple University,
Philadelphia, PA; CAS from Illinois State
University, Normal, IL. She is currently pursu-
ing doctorate degree in Higher Education
Administration at George Washington
University, Washington, DC. She has 25 years
of teaching experience (3 years—Illinois State
University; 10 years—Hampton University; 12 years—Norfolk State
University). She is a member of AAHPERD and VAHPERD and have
presented at both conferences on my dissertation topic “Career
Pathways of Chief Athletic Administrators.” She is working in higher
education for 24 years since graduate school teaching at Illinois State
University for 3 years, teaching, coaching women’s track and field and
cheerleading, and the senior women’s administrator at Hampton
University for 10 years. She is in the NACWAA/HERS Institute 2003
East Class. In her leisure time, she enjoys working out, traveling, the
beach, and a variety of entertainment.
KIMBERLY M. COLEMAN, PhD, MPH, CHES
Dr. Kimberly Colemanis
a Certified Health
Education Specialist
(CHES) with approxi-
mately 10 years of public
health and health educa-
tion experience, including
health ministry manage-
ment, health care services
administration, research
project coordination, smok-
ing cessation and weight
management-focused health counseling, and community-based participa-
tory research. Her research and practice expertise include examining the
relationship between religion, spirituality, and health; development of
xii ABOUT THE CONTRIBUTORS

15. programs designed to promote health equity and social justice; and HIV/
AIDS prevention education. Most recently, she was as an assistant profes-
sor of community health at Georgia Southern University from 2006
through 2010, where she was the first joint appointed faculty member
between the College of Health and Human Sciences and Jiann-Ping Hsu
College of Public Health. In 2008, she was awarded a 2-year, $100,000
contract from the W.K. Kellogg Foundation providing Technical
Assistance Coordination for the “New Tools, New Visions 2” project.
This project partnered four rural southern Georgia communities and
Historically Black Colleges and Universities to develop community-based
participatory research infrastructures. She is a coauthor of a chapter on
leisure activity and spirituality inLeisure, Health and Wellness: Making the
Connections(in press). She has also presented original works of research
at the annual meetings of the American Public Health Association
(APHA) and American Alliance for Health, Physical Education,
Recreation, & Dance. She has served as an active member in several pub-
lic health and health education-focused organizations, including the
national health education honorary, Eta Sigma Gamma, the American
Public Health Association, the American Association for Health
Education, and a past governing board member for the Society for
African-American Public Health Issues. She currently holds leadership
positions with the American Association for Health Education (AAHE)
Membership Committee and the Caucus on Public Health and the Faith
Community (APHA).
A native of Southeast Washington, DC, she is an alumna of
Spelman College, Atlanta, GA, earning a BA in psychology in 1994.
She earned the MPH in health behavior and health education in 2002
and immediately began doctoral studies in health education at
Southern Illinois University Carbondale (SIUC), Carbondale, IL. While
at SIUC, she worked on a number of health education and health
behavior interventions and research projects, including assessing the
perceived needs of African-American Christian women during preg-
nancy and childbirth, developing a smoking cessation intervention for
pregnant adolescents, and evaluating the Southern Illinois Healthcare
Parish Nursing Program. Her dissertation research focused on exam-
ining the behavioral factors that motivate African-American
Christians to participate in HIV/AIDS ministries, earning the PhD in
2006. She ultimately dreams of returning to the District of Columbia
and creating a nondenominational health ministry clearinghouse that
will “impact the mental, physical, social, environmental, and spiritual
health of individuals and communities by designing programs that
are culturally and spiritually responsive.”
xiiiABOUT THE CONTRIBUTORS

16. KERA Z. WATKINS, PhD
Kera Z. Watkinsgrew up in the Washington, DC, metropolitan area.
The author received her BS in mathematics from Spelman College,
Atlanta, GA, in 1996. She then earned her MS in computer science from
Clark Atlanta University, Atlanta, GA, in 1999. She finally earned her
PhD in computer science from North Carolina State University, Raleigh,
NC, in 2006.
She is currently an assistant professor in the Department of Computer
Sciences at Georgia Southern University (GSU) in Statesboro, GA. She is
also the director of the Software Testing Laboratory at GSU. She conducted
software engineering research as a NASA Jenkins Pre-doctoral Fellow. She
is currently GSU’s College of Information Technology (CIT) Academic
Liaison for the Students and Technology in Academia, Research, and
Service (STARS) Alliance (sponsored by NSF). She has been active in using
software tools to excite K-12 and college students towards computing. She
has a broad interest in software engineering, particularly in software testing
in complex networking environments. She also has an interest in enhancing
the computer science and software engineering educational experience.
Some recent publications include the following: “Introducing Fault-Based
Combinatorial Testing to Web Services,” Proceedings of the 2010 IEEE
SoutheastCon, March 2010;Towards Minimizing Pair Incompatibility to Help
Retain Under-represented Groups in Beginning Programming Courses,ACM
Journal of Computing Sciences in Colleges, December 2009; and, a number
of other publications.
She has been nominated for GSU’s 2010 CIT Dean’s Citation for
Service. She received the 2009 CIT Dean’s Citation for Service and was
nominated for GSU’s 2009 Excellence in Service Award. While serving
as the Academic Liaison for the STARS Alliance, GSU was named the
“STAR of the month” in January 2009.
RAQUEL DIAZ-SPRAGUE, PharmD
Originally from Trujillo, Peru, former Fulbright
Scholar,Raquel Diaz-Sprague, PharmD MS
MLHR, is a biochemist with a wide range of
intellectual interests. She is known for her com-
mitment to increasing participation and equity
for women in science, promoting intercultural
understanding and respect for the Latino
community, and to eliminating barriers and
xiv ABOUT THE CONTRIBUTORS

17. disparities. She has been an editor of journal articles in biochemistry
with Chemical Abstracts, language consultant with Technical Support
Inc., adjunct faculty in the Ohio State University, College of Medicine,
and the director of the Women in Science Day program hosted by OSU
since 1999. She is the founding director of a free clinic for uninsured
Latinos and has taught medical communication with Latinos since 1992,
first in the Medical Humanities Program of the College of Medicine and
more recently as an adjunct instructor in the School of Allied Medical
Professions. She has facilitated medical students’ visits to Trujillo, Peru,
since 1993 and has convened the Ethics in Science, Technology, and
Medicine conference series at OSU since 1991. She is a frequent con-
vener or presenter at meetings of the Association for Practical &
Professional Ethics and a case writer for the Inter-Collegial Ethics Bowl
organized by the Illinois Institute of Technology. For her leadership and
service she has been named an Exemplar by the Ohio Academy
of Science, honored as a Distinguished Alumna for Outstanding
Community Service by Ohio State University, and elected Fellow by the
Association for Women in Science. She was chosen as the 2006
Commencement Speaker for Columbus State Community College and
has been inducted in the Ohio Women’s Hall of Fame for Achievements
in Math, Science, and Health Services. She has received over 100 small
to medium size grants to fund dozens of conferences and service pro-
jects. She is the author or coauthor of numerous articles on women and
girls in science, ethical issues, and Latino perspectives on health issues.
She translated and edited the book: “Tu Salud y La Ley: Una Guia Para
Adolescentes” published by the ACLU of Ohio in 2007. One of her lec-
tures on Health Communication is part of the Supercourse on
Epidemiology and Global Health hosted by the University of Pittsburg
http://www.pitt.edu/Bsuper1/.
DIXIE L. DENNIS, PhD, CHES
Dixie L. Dennisbecame the associate provost
for Grants and Sponsored Programs and dean
of the College of Graduate Studies at Austin
Peay State University (APSU) in February 2010.
Before then and since she obtained her PhD in
2000, she served as director of the Title III
Grant, director of Grants and Sponsored
Research. Prior to those positions, she was dean
of the College of Science and Mathematics, dean
xvABOUT THE CONTRIBUTORS

18. of the College of Professional Programs and Social Sciences, and chair
of the Department of Health and Human Performance—all at APSU.
Before coming to APSU, she served as Research Coordinator of two doc-
toral programs at the University of Maryland Eastern Shore.
She has given much time in service to the community, university,
and her profession. For example, she is the immediate past chair of the
National Commission for Health Education Credentialing and just fin-
ished service on the Board of Directors for the American Association for
Health Education. Throughout this service to her profession, she served
as a contributing editor for theAmerican Journal of Health Education,
reviewed for numerous journals, and was named the recipient of the
Richard M. Hawkins award for research at APSU.
She is the author and coauthor of numerous peer-reviewed journal
publications, with a research focus of spirituality. She has authored two
book chapters and a textbook,Living, Dying, Grieving. Since 1998, she
has delivered scholarly and professional presentations at national con-
ferences and conventions.
ROSEMARIE TILLMAN, PhD
Rosemarie Tillmanfinds grounding for her
research focus on faculty work life, and how col-
legiality, communication, mentoring relation-
ships, policy, diversification of American college
and university faculty impact a scholarly career
through a natural synthesis of her assorted
experiences. She received an AAS degree (1992)
from Onondaga Community College in Radio/
Television; multiple degrees from Syracuse
University—a BS degree (1993) and an MS degree (1995) in speech com-
munication and an MS degree (1996) and CAS (1996) in instructional
design, development and evaluation; and a PhD degree (2006) from the
University of Oregon in Educational Policy and Management.
Since the awarding of her doctoral degree, she has increased her par-
ticipation within professional associations, presenting four professional
papers (three to the American Educational Research Association
[AERA] and one to the Western States Communication Association
[WSCA]) during the last 4 years. At the close of the 2008 academic year,
she found conducting research, giving presentations, pursuing publica-
tion, guest lecturing, and adjunct teaching without the support of a full-
time academic home to be counterproductive. Consequently, she has
declined adjunct appointments in order to more rigorously pursue
research projects and a tenure-track post.
xvi ABOUT THE CONTRIBUTORS

19. LAVAR J. CHARLESTON, PhD
LaVar J. Charlestonis a PhD candidate in the
department of Educational Leadership and
Policy Analysis at the University of Wisconsin-
Madison. He is also a research associate at the
Wisconsin Center for Education Research. He is
a Wisconsin Spencer Doctoral Research Fellow
and a School of Education Graduate Research
Scholar. His research focuses on broadening
participation for underrepresented groups in
Science, Technology, Engineering, and Mathematics. He has received
numerous awards including the Tom W. Shick Scholarship, Henry
Arnsbrak Graduate Fellowship, and the Golden Key Education
Achievement Scholarship. Additionally, he serves as the associate editor
for theAnnuals of the Next GenerationJournal and he is the assistant
director for development and marketing at the Center for African
American Research and Policy. He serves as an assistant evaluator for
the African American Researchers in Computer Science program, a
National Science Foundation funded project. He has published on a
variety of topics including increasing the participation of African-
Americans in the computing sciences, assessing regional STEM partici-
pation among underrepresented populations, mentoring African-
American graduate students within the computing sciences, and
examining higher education access for underserved populations post
anti-affirmative action legislation. He has presented his work at several
professional conferences including the American Educational Research
Association, the Association for the Study of Higher Education, and the
Think Tank for African American Progress.
JERLANDO F. L. JACKSON, PhD
Jerlando F. L. Jacksonis an associate professor
of Higher and Postsecondary Education in
Educational Leadership and Policy Analysis at
the University of Wisconsin-Madison. He also
serves as the Coordinator for the Higher,
Postsecondary, and Continuing Education
Program. He is a faculty affiliate for both the
Wisconsin Center for the Advancement of
Postsecondary Education (School of Education)
xviiABOUT THE CONTRIBUTORS

20. and the Weinert Center for Entrepreneurship (School of Business). His
central research interest has been to explore workforce diversity and
workplace discrimination in higher education. In addition, he serves as
the executive director for the Center for African American Research
and Policy, which is developing and publishing a new generation
of research on policy issues confronting African-Americans in both
the academy and the society at-large. Frequently sought as a keynote
speaker, he is credited with over 75 publications, 100 presentations, and
has published the following books—Ethnic and Racial Administrative
Diversity: Understanding Work Life Realities and Experiences in Higher
Educationfor Jossey-Bass (2009);Strengthening the African American
Educational Pipeline: Informing Research, Policy, and Practicefor SUNY-
Albany Press (2007); andToward Administrative Reawakening: Creating
and Maintaining Safe College Campusesfor Stylus Publishing (2007). In
addition, he conducts research on and evaluations of interventions
designed to broaden participation for underrepresented groups in
STEM fields. Currently, he is the lead evaluator for four National
Science Foundation funded projects: (i) African American Researchers
in Computing Sciences; (ii) PC2Main; (iii) Software Design and
Development Teams Tournament; and (iv) Alliance for the
Advancement of African American Researchers in Computing.
JUAN E. GILBERT, PhD
Juan E. Gilbertis a professor and chair of the
Human-Centered Computing Division in the
School of Computing at Clemson University
where he leads the Human-Centered
Computing (HCC) Lab. He has research projects
in spoken language systems, advanced learning
technologies, usability and accessibility, Ethno
computing (Culturally Relevant Computing),
and databases/data mining. He has published
more than 90 articles, given more than 140 talks and obtained more
than $9 million dollars in research funding. He was recently named one
of the 50 most important African-Americans in Technology. He was
also named a Speech Technology Luminary by Speech Technology
Magazine and a national role model by Minority Access Inc. He is also
a national associate of the National Research Council of the National
Academies, an ACM Distinguished Speaker, a member of the IEEE
Computer Society Distinguished Visitors Program, and a senior member
of the IEEE Computer Society. Recently, he was named a Master of
xviii ABOUT THE CONTRIBUTORS

21. Innovation by Black Enterprise Magazine, a Modern-Day Technology
Leader by the Black Engineer of the Year Award Conference, the
Pioneer of the Year by the National Society of Black Engineers and he
received the Black Data Processing Association (BDPA) Epsilon Award
for Outstanding Technical Contribution. In 2002, he was named one of
the nation’s top African-American Scholars by Diverse Issues in Higher
Education.
xixABOUT THE CONTRIBUTORS

22. Listof Contributors
Ryan P. AdseriasWisconsin’s Equity and Inclusion Laboratory (Wei LAB),
University of Wisconsin-Madison, WI
Lenora ArmstrongDepartment of Health, Physical Education & Exercise
Science, Norfolk State University, Norfolk, VA
LaVar J. CharlestonWisconsin’s Equity and Inclusion Laboratory (Wei LAB),
University of Wisconsin-Madison, WI
Kimberly M. ColemanCollege of Public Health, Georgia Southern University,
Statesboro, GA
Dixie L. DennisAustin Peay State University, Clarksville, TN
Raquel Diaz-SpragueTechnical Support, Inc., Columbus, OH
Juan E. GilbertComputer & Information Science & Engineering Department,
University of Florida, FL
S. Keith HargroveCollege of Engineering, Tennessee State University,
Nashville, TN
Jerlando F. L. JacksonDepartment of Educational Leadership and Policy
Analysis & Wisconsin’s Equity and Inclusion Laboratory (Wei LAB),
University of Wisconsin-Madison, WI
Pauline MosleySeidenberg School of CSIS, Pace University, Pleasantville, NY
Mary Oling-SisayAlliant International University, San Diego, CA
Rosemarie Tillman Linn-Benton Community College, OR and Lane
Community College, OR
Kera Z. Watkins Department of Computer Science, Georgia Southern
University, Statesboro, GA
xxi

23. Preface
The future of higher education is being challenged by several internal
and external factors that will determine its true educational value,
impact on quality of life, and digital tools for learning. These elements
will be transformed by the issues of accountability, fiscal sustainability,
learning methodologies, student quality, and leadership. The authors
believe that leadership is the most critical as it dictates the decision
making of the institution to transform itself in meeting the needs of cus-
tomers (students), and the autonomy of faculty to deliver knowledge,
and grow intellectually and professionally in the ivory tower of the
academy.
The potential reader of this book may have been captured by the title.
Or possibly, a quest to seek information and advice on how to succeed
in higher education as a faculty member, staff personnel, or administra-
tor. In fact, one may find a number of well-written books that provide
knowledge on how institutions of higher learning operate; how to effec-
tively run them; and how to navigate through the processes of tenure,
politics, and academic cultures. They all have their purpose, and so is
the case for this collection of writings. However, juxtapose to the experi-
ence of the majority of academic professionals in academia, the subpop-
ulation of minority/underrepresented groups may tend to have a
somewhat different career livelihood than the majority group. This text
focuses on that particular group and their experiences.
The authors can relate to aforementioned issues and were primarily
motivated to share reflections of their experiences and others of the
minority academic population. We believe that through the sharing of
these experiences may help others survive, rebound, plan, or just simply
advance their academic careers with some collegial advice on having a
career in the academy as we know it. Thus, an honest attempt has been
made to share the reflections of several minority colleagues from acade-
mia. This text begins with an overview of issues and a generic profile of
employees of higher education, providing a personal reflection on the
cultural environment of higher education. The reader then gets a narra-
tive of the career pathways of faculty and administrators, followed by
reflections on survival tactics and best practices for career progression.
In addition, there is a companion website,http://booksite.elsevier.
com/9780128019849, for this book with further resources for readers.
xxiii

24. As in most organizations, the career success is typically a function of
mentoring, networks, performance, and qualifications. Several of the
contributors also share this perspective.
Though we recognize that higher education is faced with numerous
challenges, we believe that the reader’s potential to navigate through
the academic maze for leadership advancement will play a critical role
in maintaining the US position as an intellectual icon of formal educa-
tion and training. We also believe a diversity of perspectives is essential
as the population slowly migrates from a minority to majority state.
Beyond that, to transform today’s institution to enhance the quality of
learning will require “all hands on deck” to compete globally and the
same opportunity for all to advance to leadership based on credentials
and scholarly productivity. In your pursuit of academic leadership, we
hope that these articles of reflections will help the reader avoid some
obstacles, and help prepare and plan to achieve greater heights of lead-
ership in academia or elsewhere.
Pauline Mosley
S. Keith Hargrove
xxiv PREFACE

25. CHAPTER
1
The Issues and
Demographic Data
Mary Oling-Sisay
Alliant International University, San Diego, CA
A persistent problem in American higher education is the question of
who has access. This matter is especially troublesome when one looks at
the composition of senior administrators in most colleges and universities.
While some women who occupy leadership positions have broken and are
still breaking the glass ceiling, much work needs to be done to increase the
number of women in the ranks of senior leadership in higher education
(American Council on Education [ACE], 2007c, 2008b; Appadurai, 2009;
Corrigan, 2002). This need is evidenced by numerous newspaper articles
that announce “she is the first woman” or “the only woman” to hold this
position (Turner, 2000, 2007). Women and people of color are still the
exception when it comes to presidencies (ACE, 2008b, 2013).
Despite some progress and a plethora of research and empirical stud-
ies on gender and leadership in higher education, these studies tend to
focus on the recruitment and retention of students and faculty of color
and not on administrators (Arredondo, 1996; Barak et al., 1998; Barak,
1999, 2000). Considerable progress has been made on the scholarship
about women in higher education, but women of color in senior leader-
ship continue to be underrepresented and various reasons account for
this state of affairs (ACE, 2008b, 2013; Corrigan, 2002). This chapter
offers a descriptive analysis of the intersection of gender, race/ethnicity,
and leadership in higher education from the perspective of a female
administrator of color.
Many colleges and universities in the United States started out as
institutions by men and for men; thus many colleges and universities
emerged as single-sex institutions. Women only formally began to
enter higher education in the 1830s. Even then, men and not women
were viewed as suitable guardians of academic standards or as apt
3
Navigating Academia: A Guide for Women and Minority STEM Faculty.
DOI:http://dx.doi.org/10.1016/B978-0-12-801984-9.00001-8. ©2015 Elsevier Inc. All rights reserved.

26. Discovering Diverse Content Through
Random Scribd Documents

30. The Project Gutenberg eBook of Velan
kahleissa: Saaristolaiskertomus

31. This ebook is for the use of anyone anywhere in the United States
and most other parts of the world at no cost and with almost no
restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it
under the terms of the Project Gutenberg License included with this
ebook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the
United States, you will have to check the laws of the country where
you are located before using this eBook.
Title: Velan kahleissa: Saaristolaiskertomus
Author: Gustaf af Geijerstam
Translator: Kaarlo Pulkkinen
Release date: April 1, 2021 [eBook #64784]
Most recently updated: October 18, 2024
Language: Finnish
Credits: Tuula Temonen and Tapio Riikonen
*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK VELAN
KAHLEISSA: SAARISTOLAISKERTOMUS ***

32. VELAN KAHLEISSA
Saaristolaiskertomus
Kirj.
GUSTAF AF GEIJERSTAM
Suomentanut
Kaarlo Pulkkinen
Kariston 50 p:n romaaneja N:o 50
Hämeenlinnassa, Arvi A. Karisto, 1915.

33. I.
Ken joutuu ulkosaaristoon Hammarbyn vanhan kalastusaseman
seuduille, hän varmaankin saa kuulla kertomuksia entisiltä ajoilta ja
ensimäisten joukossa Adrian Blidbergistä, miehestä, joka tyhjin käsin
saapui saaristoon, mutta muutamissa vuosissa rikastui, jotta hänestä
tuli paikkakunnan vaikutusvaltaisimpia henkilöitä. Adrian Blidbergistä
ei juuri kellään ole sanottavana hyvää. Hän oli kovaluontoinen mies
ja lisäksi konnankoukkujen tekijä, jonka lopuksi täytyi poistua
seudulta, vaikkakaan lain koura ei häneen koskenut. Ja hänen
poistumistaan ei kukaan surrut; moni siitä päin vastoin iloitsi.
Hänestä tiedetään paljon ja monellaista mutta kaikista
saaristolaiskertomuksista, jotka kulkevat polvesta polveen ja vasta
myöhään unohdetaan, ei mikään ole sitkeämpi muistossa säilymään,
kuin kertomus Andreas Wikistä, joka ensin oli tuon turmeluksen
miehen uhrina, kunnes lopulta pääsi hänestä voitolle.
Andreas Wik ei suinkaan ollut virheetön mies. Mutta eniten hän sai
kärsiä siitä viasta, ettei hän ollut sellainen kuin ihmiset ylimalkaan.
Hän eleli mieluimmin erillään muista, niin ettei hänen tarvinnut
kuulla kenenkään määräilyä. Poikavuosista asti oli hän sotajalalla
isäänsäkin vastaan, joka oli vanha kyläsuutari ja sai

34. huomattavimman rahatulonsa vuokraamalla toisen kahdesta
punaiseksi maalatusta rakennuksestaan joka kesä saaristoon
saapuville kesäasukkaille.
Vanha Wik oli kovaluontoinen kuten poikakin, ja paremmiksi eivät
välit tulleet, kun hänen eukkonsa kuoli, jättäen ukon kahden
Andreaksen kanssa, joka oli ainoa lapsi. Ukko juopottelikin, ja kun
hänellä ei enää ollut vaimoaan, johon kohdistaa pahaa tuultansa, sai
poika kokea, minkä mielivallan ja sisun viina nostatti äijässä. Siitä tuli
Andreas varhain ihmisaraksi ja varovaiseksi muita kohtaan, ja kun
hän vihdoin tunsi saaneensa kärsiä huonoa kohtelua enemmän kuin
soveliaasti saattoi sietää, purjehti hän tuskin kuudentoista vuoden
ikäisenä muuanna yönä tiehensä erään suomalaisen laivurin kanssa,
joka oli aluksineen Brodyssä lastaamassa lautoja. Isä-ukko näki
poikansa jälleen vasta kun tämä palasi kotiin aikamiehenä ja oli oma
herransa.
Silloin palasi Andreas isänsä luo, vieläpä aivan kuin ei mitään olisi
tapahtunut, ja ihmiset ihmettelivät, että isä ja poika siitä päivästä
alkaen näyttivät tulleen hyviksi ystäviksi. Pitkää aikaa ei Andreas
sentään kotona viihtynyt. Jos hän olisi voinut noudattaa omaa
haluansa, olisi hän kyllä lukenut perämieheksi ja siten päässyt
paremmille päiville. Mutta hänen oli mahdoton järjestää asioita sille
tolalle, että olisi voinut käydä vuoden koulua Tukholmassa.
Senvuoksi menivät asiat omaa menoansa, ja Andreas joutui
laivamieheksi erääseen saaristolaisalukseen. Ja hyvä oli niinkin, sillä
olisihan hänen tietenkin voinut käydä huonommin.
Läheltä Kuusinientä Andreas kuitenkin joutui saamaan sen
aseman, joka tuli ratkaisevaksi hänen elämälleen, ja Aspön ja
Kuusiniemen välillä näyteltiin — niin sanoaksemme — tämän

35. saaristolaissankarin koko elämäntarina, joka ei suinkaan ollut aivan
jokapäiväinen laatuaan.
Aspö on iso metsäinen saari toisella puolella selännettä; sen takaa
avautuu suuri purjehdusväylä, antaen ensi kerran näköalan aavalle
merelle. Aspön seläksi nimitetään avaraa, saaren kohdalta
peninkulmamääriä kaakkoista kohden ulottuvaa ulappaa. Sitä väylää
mereltä päin purjehdittaissa näyttää saari tummalta ja pitkältä; vasta
varsin lähelle tultua erottaa kaiken tuon tummuuden ohella, jonka
männyt ja kuuset ja alinna rannoilla rehottavat tuuheat lepät saavat
aikaan, valoisaa, ystävällistä vehreää, joka syntyy tammien ja
koivujen työntyessä esiin havumetsän tummemmasta viheriästä.
Mutta mitenpä lähelle tullaankin, ei mereltä käsin käy havaitseminen,
että saari on asuttu. Kuin tuhatvuotisen alkumetsän peittämänä
näyttää se kohoavan, selväpiirteisenä auringon valaistessa ja
epämääräisenä sateisessa udussa, ja kuten useimmilla saarilla isossa
saaristossamme, kasvaa senkin pohjoispuoli mataloita, koukertelevia
kitumäntyjä, joilta, sikäli kuin saarelle edetään, vähitellen valtaa tilaa
tiheä, hyötyisä kuusimetsä; se taas vuorostansa jättää sijan
hymyileville koivikoille ja tuuheille tammilehdoille saaren
eteläpuolella.
Sen kaiken voi purjehtija nähdä mereltä. Mutta sieltä ei hän
huomaa, että keskellä saarta on kokonainen pieni yhteiskunta. Ei
enempää eikä vähempää kuin kolme taloa on siellä, kaksi alhaalla
rantamalla, kolmas, jonka ympäriltä metsä myöhemmin on raivattu
syrjään, ylhäällä mäellä, johon kaakkoistuulen tohina tuntuu ja jonne
Aspön selkä häämöttää syystuulen varisteltua lehdet koivuista ja
tammista. Alapuolella jokaisen asumuksen kohdalla työntyy venesilta
ulos veteen nuottahuoneeseen ja ikäänkuin kokonaisia pieniä

36. metsikköjä muodostavine paaluineen, joille on tapana ripustaa
verkkoja kuivamaan.
Niin on laita keskellä saarta, vaikka siellä muuten on kuin oltaisiin
sisämaassa ja tuntuu kuin joka puolelta olisi pitkä matka merelle.
Salaisuus on siinä, että saaren sydämeen pistäytyy merenlahti, ja
niin huomaamaton on tähän luonnolliseen, suojattuun satamaan
johtava kapea solmeke, että koko lahti on kuin saarelle muodostunut
sisäjärvi; niin soukka on yhdystie avomereen, että töin tuskin
voidaan tuulen suojaan siirrettävä halkojaala ohjata tuon ahtaan
juovan kautta, jossa kivet raapivat aluksen laitoja.
Tämä luonnollinen satama varmaankin aikoinaan oli saattanut
saaren asutuksi, ja varmaa on, että saarella siellä täällä oli jälkiä
vanhoista puutarhoista ja jäännöksiä ruohottuneista muureista
todistamassa, että saari oli ollut asuttuna jo varhain unhoon
joutuneina aikoina. Johannes Vestman, saaren vanhin asukas
Andreaksen sinne tullessa, kyllä kehuskeli olevansa Aspön
varsinainen, ensimäinen asuttaja, ja hän puheli mielellään siitä
ajasta, jolloin heitä aikuisia oli siellä vain hän kahden vaimonsa
kanssa, kun tytöt vielä olivat pieniä, ja hän kertoili, kuinka vaikeata
heidän silloin usein oli tulla aikoihin, ja kuinka talvet olivat pitkiä, ja
miten uskallettuja olivat matkat jään yli, joka ei pitänyt eikä
murtunut.
Yksinäisyys ja pitkien talvien aiheuttama hankaluus ennen muuta
olivat pakottaneet Johannes Vestmanin parin vuoden mentyä
tiedustelemaan henkilöä, joka oman tarpeen vuoksi olisi halukas
muuttamaan erakkoelämään etäiselle Aspölle, runsaan
meripenikulman päähän lähimmästä asutusta paikasta. Johannes
tapasikin sellaisen, vaimonsa veljen, rasittuneen, rutiköyhän

37. torpparin, joka asui ankaran isännän alustalaisena mannermaalla,
nähden nälkää neljän lapsensa kanssa.
Johannesta kyllä arvelutti vetää vaimonsa sukua niin lähelle
itseään, ja pitkään hän punnitsi asiaa yksinäisillä merimatkoilla ja
talvisilla metsänhakkuilla itsekseen, ennen kuin päätti ottaa
ratkaisevan askeleen. Mutta kun ei ketään muutakaan ollut
saatavana, ja kun lanko tiedusteltua osottautui halukkaaksi, antoi
Johannes aprikoimisen jäädä, ja eräänä koleana syyspäivänä, jolloin
satoi vettä ja räntää, oli Johannes vesillä veneineen ja nouti Aspön
uutisasukkaan höyrylaivalaiturilta.
Kaksi vuotta sen jälkeen seisoi langon tupa valmiina pienen
sataman itäisellä puolella.
Niin karttuu asutus Aspöllä, ja saattaisi paljonkin olla kertomista
siitä, kuinka metsää raivattiin syrjään ja maata avattiin peltosaroiksi,
kuinka satamaan johtava juova perattiin ja tehtiin tie poikittain halki
metsän.
Tämän kertomuksen alkaissa olivat näet niin Johannes kuin hänen
lankonsakin Lars Petter vanhoja. Heistä sanottiin, etteivät he
milloinkaan olleet vaihtaneet keskenään pahaa sanaa, ja sitä
ihmeteltiin, sillä eihän lankous yleensä näy luontuvan säilyttämään
kotirauhaa, varsinkaan jos perheet tunkeilevat samalla turpeella ja
polkevat samoja polkuja. Että kälykset eivät aina olleet samaa
mieltä, siitä oli seudulla yhtä ja toista pakistavana. Mutta rauha ei
kuitenkaan koskaan päässyt rikkumaan, kun miehet pitivät yhtä
eivätkä antaneet naisten vallita.
Ken olosuhteet tarkoin tunsi, lisäsi kernaasti, että ellei Lars Petter
olisi ollut niin sävyisä ja mukautuvainen kuin oli, ei naapuruus olisi

38. tainnut olla kovinkaan suotuisata. Mutta ennen kuin joutui irti
torpasta oli Lars Petter kärsinyt niin paljon, ettei hän eläissään
milloinkaan unohtanut alistuvaisuutta toista palvellakseen, siihen
määrään oli alistuvaisuus silloin juurtunut hänen vereensä. Että
Johannes tahtoi vallita, se ei häntä koskaan kummastuttanut. Sillä
Johannes oli etevämpi. Johannes oli miesten mies, pitkä, vankka ja
viisaampi muita. Johanneshan ensimäisenä oli asettunut Aspölle,
Johanneksella oli katse — kuten Lars Petter sanoi — ja
Johanneksella oli rahoja. Niistä oli hän lainannut Lars Petterille ja
auttanut häntä eteenpäin. Kitsas ja ankara ei hän milloinkaan ollut,
kovia korkoja hän ei liioin ollut ottanut, ja jos Lars Petterillä joku
maksuerä ei sattunut aivan päivälleen, niin myöntyi hän ja odotti.
Siitä kaikesta oli Lars Petter kiitollinen, ja jos joskus joku kapinallinen
tai kade tunne hänessä heräsi, tarvitsi hänen vain ajatella sitä aikaa,
jolloin hän eli vain nälkiintyneenä torpassa, lapsineen laihana ruoan
puutteesta.
Silloin katseli hän pientä satamaa ja tiluksia, jotka vuosi vuodelta
yhä varmemmin olivat hänen, ja hän ajatteli silloin, ettei hänen ikinä
olisi paremmin saattanut käydä kuin oli käynyt.
Pienenä, jäntehikkäänä ja vaiteliaana kulki hän Johanneksen
rinnalla saarella, ikäänkuin olisi pelännyt olevansa jonkun tiellä, antoi
langon hallita ja piti tarkkaa huolta vain kaikesta siitä, minkä tiesi
omakseen.
Johannes puolestaan muisteli sitä aikaa, jolloin hän eleli yksinään.
Ja niin teki molemminpuolinen tarve nuo kaksi miestä vilpittömiksi
ystävyksiksi.

39. II.
Andreas Wikin tulo Aspölle johtui siitä että Johannes Vestman, joka
kuljetti halkoja kaupaksi omasta metsästään, tarvitsi kunnollisen
miehen avukseen milloin mihinkin hommaan. Sillä Johanneksella ei
ollut poikaa, ja se oli hänen ainoa surunsa, kun vanhuus jo alkoi
muistuttaa itsestään. Arkku oli Antreaksella tullessansa mukana. Sillä
hänen oli määränä olla laivamiehenä jaalassa keväästä syksyyn,
renkinä talossa syksystä kevääseen. Kahdenkymmenen neljän
vuoden ikäinen oli hän silloin, terve, reipas ja kunnollinen, hoiti
tehtävänsä kuin mies ja muuten oleskeli itsekseen, ikäänkuin ei
hänellä olisi ollut lainkaan tekemistä ihmisten kanssa, jotka Aspöllä
elivät ja isännöivät.
Kolme vuotta kului siten minkään häiritsemättä yhteistä rauhaa.
Andreas Wik oli kaikkien mielestä saaren varsinaisiin asukkaihin
kuuluva. Itse hän varmaankin oli ainoa, josta tuntui toisin.
Johanneksella, kuten sanottu, ei ollut ainoatakaan poikaa, mutta
hänellä oli tytär, ja niinä vuosina, joina Andreas oli saarella renkinä,
varttui Ester täysikasvuiseksi, kehittyi naimaikäiseksi ja kauniiksi,
eikä ollut ihme, että Johannes hiukan piti silmällä nuoria, kuten
vanhemman velvollisuus on. Mitään huomiolle käypää ei nuorten

40. seurustelussa ilmennyt, mutta Andreas ei voinut sille mitään, että
tytön olento herätti hänessä sellaista tunnetta, josta hän mieluimmin
olisi halunnut olla vapaa. Sentähden oli hän kärttyisä, kiivas ja
epäystävällinen tyttöä kohtaan, vaikka siitä itse pahimmin kärsi, ja
milloin hän ei voinut olla ulkona merellä jaalan kanssa, oleskeli hän
vaiteliaana ja katkeramielisenä itsekseen.
Andreas oli kuitenkin ollut niin kauan talossa, että hänen
asemansa oli vakaantunut. Hän oli raitis, hänestä pidettiin ja
Johanneksen vaimo Bengta ei voinut olla huomaamatta, että rengillä
oli mielessä jotakin. Johannes puolestaan pahotteli, ettei ollut saanut
poikaa ja niine vuosineen hän ei enää voinut toivoa saavansakaan.
Naapuritalossa, langon luona, hyöri kaksi vaaleatukkaista poikaa
isänsä apuna kartanolla ja merellä. Johanneksen oli pakko pitää
renkiä, ja hän näki sen ajan olevan lähellä, jolloin talo joutuisi
vieraan käsiin.
"Ei kukaan saa kaikkea, mitä toivoo", tapasi Johannes sanoa, jos
joku kosketti arkaan kohtaan.
Samalla hän tiukasti sulki leveän suunsa, joka oli kuin poikkijuopa
vaskenkarvaisissa, sileäksi ajelluissa kasvoissa, ja katsoa humautti
pari kertaa pörröisten kulmakarvojensa alta. Vanha Bengta tunsi
sellaisissa tilaisuuksissa itsensä mahdollisimman pieneksi ja
vähäpätöiseksi ja kyyristyi aivan kuin häveten, ettei ollut voinut
lahjoittaa miehelleen sitä ainoata, jota tämä todella oli häneltä
halunnut.
Kerran rohkasi Bengta luontoaan ja uskalsi sanoa, mitä pitkinä
kuukausina oli ajatellut.

41. — Kenties kosii Andreas Wik Esteriä, — hän sanoi. — Silloin olisi
sinulla poika, ja me olisimme päässeet siitä huolesta.
Silloin katsoi Johannes terävästi vaimoansa ja vastasi:
— Jos tahdot naittaa tytön rengille, niin tee se. Minä en sitä tee.
Samassa hän nousi ylös, ojentautuen täyteen mittaansa ja meni
vihaisena yli lattian. Kumartuen oviaukolla hän poistui ulos
kartanolle, missä vallitsi heinäkuun illan ohut hämy. Alhaalla
satamassa hän pysähtyi ja katseli tarkastellen jaalaa, joka oli
täydessä halkolastissa, valmiina lähtemään seuraavana aamuna.
Samana iltana tuli Ester saaren pohjoispäästä ja oli menossa
metsän kautta kotiin. Oli täysikuu, mutta pilvet peittivät taivaan, niin
että metsä oli pimeä, eikä Ester huomannut, että häntä seurasi mies.
Se oli Andreas, joka oli nähnyt tytön tulevan ja vasten tahtoansa
lähtenyt saattamaan. Nuoren miehen mieli kuohui, ja useaankin
kertaan hän itseltään kysyi, miksi hän ei pysähtynyt siihen missä oli
ja antanut tytön mennä. "Huomenna minä lähden purjehtimaan",
hän ajatteli. "Silloin pääsen taas rauhaan." Ja Andreas uskotteli
itselleen, että rauhaa hän vain kaipaisi.
Tultuaan sille kohdalle, missä havumetsä loppui ja koivikko alkoi,
pysähtyi tyttö kuuntelemaan, sillä hän luuli erottaneensa askeleita.
Hämärässä hän näki silloin, että joku kulki polkua hänen jäljessään.
— Oletko se sinä, Andreas? kysyi hän.
Heti ei kuulunut mitään vastaukseksi. Mutta kun tyttö jäi
seisomaan, koska ei tahtonut kulkea edelleen pimeässä
tuntemattoman seuraamana, täytyi Andreaksen tulla häntä

42. lähemmäksi ja tervehtiä, ja kun heillä oli sama matka, kulkivat he
yhdessä edelleen.
Nyt lähellä ollessaan Andreas katsoi Esteriin. Suurikasvuinen ja
komea hän oli, kehkeä ja valkoinen oli hänen ihonsa. Mutta heidän
välillään vallitseva äänettömyys teki tytön araksi, ikäänkuin olisi
hänen tarvinnut varoa jotakin.
— Sinähän purjehdit huomenna? sanoi hän senvuoksi.
Sanat tuntuivat pahalta Andreaksesta, vaikka hän ei voinutkaan
selittää minkävuoksi. Hän nyökkäsi vastaukseksi.
— Tuleeko siitä pitkä matka? jatkoi tyttö.
Silloin Andreaksella veri läikähti, ja hän vastasi tylysti:
— Mitä välität sinä siitä?
Tyttö säpsähti. Jälleen valtasi hänet tunne siitä, että hänen oli
jonkin vuoksi oltava varuillaan.
— Tokihan saanen kysyä — virkkoi hän.
Andreaksesta tuntui kuin olisi erikoinen tarkoitus piillyt niissä
yksinkertaisissa sanoissa, ja hänen mielensä pehmeni.
— Huolitko sinä siitä, menenkö minä vai tulenko? sanoi hän. —
Kukapa siitä huolisi?
Sellaista ei Ester sanoillaan ollut tarkoittanut. Hän oli kysynyt vain
virkkaakseeu jotakin. Senvuoksi hän ei käsittänyt, kuinka hänen
sanansa olivat voineet liikuttaa nuorta miestä, mutta kuitenkin hänen
mielensä lämpeni siitä, että niin tapahtui.

43. — Miksi niin sanot? kysyi hän nopeasti.
Voimatta oikein selvittää itselleen syytä Andreas seisahtui.
Silmänräpäyksen molemmat nuoret olivat äänettöminä vastakkain.
Niin hiljaa he seisoivat, että voivat kuulla koivujen ylitse merelle
lentävän lokin siipien viuhinan.
Silloin valtasi Andreaksen koko voimallaan kaikki se, mikä hänen
mieltään oli painanut viimeisinä vuosina, ja ennen kuin hän ehti
itseään pidättää, veti hän tytön puoleensa ja suuteli tätä
väkivaltaisesti ja oikopäätä.
Ester seisoi aluksi kuin huumautuneena. Sitten hän työnsi
Andreaksen luotansa kovemmin kuin oli aikonut.
— Mitä teet sinä minulle? hän huohottain kuiskasi. Ja
rauhoituttuaan katsoi hän kylmästi ja suuttuneena mieheen jatkaen:
— Toisen kerran teet sinä noin minulle. Etkö sinä nytkään mitään
sano?
Andreas pudisti päätään ymmärtämättä. Ei, hänellä ei ollut mitään
sanottavaa.
Jotakin pahaa, kovaa ja kylmää heräsi hänessä. Hän tunsi kuin
tuskaa siitä, että niin oli paljastanut itsensä, ja voimatta virkkaa
sanaakaan selitykseksi, hän lähti nopeasti menemään koivikon
kautta ja jätti tytön yksikseen. Sataman puolella hän peittyi metsän
hämärään. Tultuaan kylliksi puiden varjoon, mistä ei kukaan enää
saattanut häntä nähdä, hän heittäytyi ruoholle, repi ja raastoi
mättäitä, ja hänen vankka ruumiinsa vapisi itkusta.

44. Kauvan makasi Andreas siten; hänen siinä omine mielialoineen
kamppaillessaan ajautuivat pilvet syrjään ja kuu pilkisti niiden
lomasta, peittyi jälleen pilviin ja tuli näkyviin niistä uudestaan.
Oli häpeä, ajatteli Andreas, koveten yhä enemmän ja enemmän,
häpeä menetellä siten; oli onnettomuus, että hän oli käynyt niin
herkkämieliseksi ja heikoksi, ettei mikään maailmassa enää ollut
hänestä minkään arvoista paitsi tyttö, jota hän ei kuitenkaan
ikipäivinä kerjäisi itselleen. Heikoksi oli hän käynyt, se oli varmaa;
surullista ja raskasta oli kaikki. Pahimmin kiusasi häntä kuitenkin
rakkaus. Sietämättömäksi kivuksi tunsi Andreas rakkautensa, säryksi,
joka repi rintaa ja selkää, jumoavaksi, kiduttavaksi tuskaksi, joka
saattoi hetkiseksi hellittää, mutta kohta taas tuli uudelleen
ahdistamaan häntä pahemmin kuin ennen.
Andreas piteli kaksin käsin päätään. Se tuntui hänestä olevan
halkeamaisillaan. Hän hypähti pystyyn ja enempää ajattelematta
meni pitkin, voimakkain askelin takaisin samaa tietä, jota oli tullut.
Valkamalle päästyään aikoi hän mennä jaalaan, nukkuakseen siellä
pari tuntia ennen aamun sarastusta, jolloin alus oli ohjattava ulos.
Mutta ehdittyään paalulle, jonka ympäri kiinnitysköysi oli kiedottu,
seisahtui Andreas äkkiä, kykenemättä etäytymään tai peräytymään.
Sillalla istui Ester. Sanaakaan hiiskumatta tuijotti tyttö Andreakseen
kuin olisi istunut kauan ja odotellut.
— Se ei käy laatuun, — ajatteli Andreas. — En voi olla vaiti enkä
puhuakaan saata. Miksi istuu hän täällä?
Jälleen aikoi hän lähteä ja mennä ohitse. Jälleen pidättyi hän.
Neuvottomana tuijotti hän jaalan mustaan runkoon, jossa hänestä

45. tuntui pelastus olevan. Kunpa vain voisi päästä piilottautumaan
sinne.
Silloin hän äkkiä kuuli tytön sanovan:
— Mitä tahdot sinä minusta? Miksi et anna minun olla rauhassa?
Veri nousi Andreaksen päähän. Ennen kaikkea maailmassa olisi
hän tahtonut tytölle hyvää, hän olisi halunnut saada kuulla tuon
äänen, joka tuntui loukkaantuneelta ja terävältä, haastavan lempeitä
ja hyviä sanoja. Mutta sensijaan vastasi hän kuivasti:
— Sitäpä minä juuri tahdon. Minähän tahdon vain mennä, kuinka
pääsisin menemään.
— Sinä aijot mennä pois ja jättää minut sanaakaan virkkamatta, —
sanoi tyttö. — Nyt kuten viimeinkin.
— Kuten viimeinkinkö? — toisti mies vitkaan. — Sitä minä en
tiedä.
Silloin nousi tyttö ja antoi hänelle tietä.
— Nyt pääset, — sanoi hän halveksien. — Mene, kun tahdot.
Mutta Andreas seisoi paikallaan.
— Miksi olet paha minulle, Ester? virkkoi hän suopeasti.
— Sen itse paraiten tiedät.
— En tiedä.

46. Tyttö peitti molemmin käsin kasvonsa ja purskasti hillittömään
itkuun. Ja siinä hetkessä nuoren miehen mielessä kaikki muuttui,
kaikki, mitä hän äsken oli nähnyt ja tuntenut, valkeni yksinkertaiseksi
ja selväksi, kuten oli ollut ja kuten oli. Syyllisenä hän seisoi siinä,
eikä kuitenkaan tiennyt, mitä oli rikkonut.
Koskaan ei hän ollut hiiskunut sanaakaan siitä, miten hänen
povensa paloi ja kuohui joka kerta kun nuori tyttö tuli hänen
lähelleen. Kahdesti oli hänen käynyt niin, että hän äkkiä,
odottamatta, oli lähestynyt tyttöä, mitään tekemättä, mitään
sanomatta, ainoastaan peloittaen häntä. Sinä päivänä se oli toisen
kerran tapahtunut. Mutta samassa hetkessä hän havahtuneena ja
häveten oli hiipinyt pois. Hän ei ymmärtänyt, miksi tyttö itki, ei
uskaltanut ymmärtää, ja puolittain ujolla, puolittain vihaisella äänellä
puhuen koetti hän vielä kerran suoriutua tukalasta asemasta.
— Sinä et liene parempi kuin muutkaan.
— En huonompikaan toki.
Silloin astui Andreas suoraan tytön luo, tarttui häntä molemmin
käsin olkapäistä, ja pakottaen hänet katsomaan ylös sanoi hän
tuimasti:
— Tahdotko kuulla, että minä pidän sinusta? Tahdotko? Saadaksesi
nauraa minulle sitten.
Hiljaisesti ja vakavasti tuli vastaus. Mutta samalla irrottausi tyttö
otteesta, tai Andreas laski kätensä kuin hänen sanojensa
lamauttamana. Ei kumpainenkaan tiennyt, kumpi tapahtui.
— Luuletko, että minä nauraisin sinulle? sanoi Ester.

47. — Kenties et, — myönsi Andreas, ja hänen voimakas ruumiinsa
vavahti.
— Mutta siitä ei kuitenkaan koskaan tule hyvää.
Tyttö katsoi häneen ymmärtämättä.
— Sinä et tiedä, millainen minä olen, — puhui Andreas. — Ei
kukaan sitä tiedä. Ei isäsi eikä äitisi etkä sinäkään. En minä itsekään
edes. Mutta sen voin sinulle sanoa, että sellaisena kuin nyt olen, en
saata olla täällä sinun omaistesi parissa, en mukautua heidän
mielensä jälkeen, en olla kaikkien käskettävänä ja kuitenkin kuulua
yhteen muiden kanssa. Kuule, mitä sanon: se olisi onnettomuus
sinulle ja minulle. Jos tahdot huolia minut tämän sinulle sanottuani,
niin ota minut.
Ester ei vastannut. Arasti katsoi hän noihin kasvoihin, joiden
piirteet olivat suuret, terävät, avoimet ja kunnialliset, ja jotka suun
seudulta nyt värähtelivät silmien hehkuvina loistaessa.
Yhdellä askeleella hyppäsi Andreas Wik tytön ohi alas jaalan
kannelle ja katosi kajuuttaan, jonka aukko ammotti tyhjänä
pimeydessä, kuin olisi niellyt uhrin, jota ei aikoisi antaa takaisin.
Vaiti ja itkien, ymmärtämättä mitä oli tapahtunut, meni tyttö tieltä
kotiin päin ja astui hiljaa sisään ovesta, jottei kenenkään tarvitsisi
kuulla hänen niin myöhään olleen ulkona.
Mutta alhaalla kajuutassa istui Andreas pää käsien varassa
valveilla pitkän yön, istui ja mietiskeli tapahtunutta. Hitaasti hänelle
selveni, että tyttö sellainen kuin Ester oli voinut kiinnittää huomionsa
häneen, oman isänsä köyhään renkiin. Tunti kului toisensa perään,
aamuviileä saapui, ja pilvien takaa valosti aurinko puiden huippuja.

48. Silloin nousi Andreas kajuutasta, jossa ei rahtuakaan ollut
nukkunut. Onnekkaana ja voimakkaana hän seisoi kannella katsellen
kuinka hämärä väistyi ja kuinka vihdoin rakennuksen savupiipusta
kiemuroi ylöspäin ohut savujuova merkiksi, että ihmiset olivat
heränneet.

49. III.
Kun Andreas Wik siltä retkeltä palasi Aspölle jaaloineen, oli jo syksy.
Tiheänä seisoi ruohosto pitkin rantamia, keltaisina loistivat lehdet
koivujen latvoissa.
Andreaksella oli ollut paljon mietiskelemistä sillä matkalla, ja ukko
Johannes oli pannut sen merkille. Kun alus oli tullut lähelle rantaa,
kohotti Andreas kannella lakkiaan kotona oleville, jotka olivat tulleet
alas rantaan palaavia vastaanottamaan. Mutta kun jaala sitten oli
ankkuroitu satamaan jäi hän alukseen, ja illalla täytyi lähettää
pyytämään häntä illalliselle.
Ester tuli häntä kutsumaan. Miltei samalla paikalla, jolta kesällä
olivat eronneet sanomatta jäähyväisiä toisilleen, seisoi tyttö huutaen
hänen nimeään. Nytkin oli miltei pimeä, mutta mereltä puhaltava
tuuli huokui kylmyyttä maihin.
Koko matkalla ei Andreas ollut uneksinut muusta kuin onnesta,
jonka luuli saavuttaneensa. Nyt, sen tultua lähelle, pelotti se hänet
entistä vaiteliaammaksi.
— Hyvää päivää, Ester, — sanoi hän lyhyesti, ojentaen kätensä.

50. Tyttö tarttui käteen ja vastasi tervehdykseen. Andreas huomasi,
että tyttö häneen nopeasti katsahti, ja jälleen tunsi hän itsensä kuin
mykäksi ja halpautuneeksi. "Kaikki on ollut vain tyhjää unelmaa",
ajatteli hän. "Se ei tule milloinkaan takaisin."
Silloin virkkoi Ester puhuen tyynesti, ikäänkuin ei mitään erikoista
koskaan olisi ollut heidän välillään:
— Tänne on lähetetty tieto kotoasi, että isäsi on kovin sairaana.
Luullaan, ettei hän enää nouse vuoteelta.
— Milloinka tieto tuli? kysyi Andreas jurosti.
— Viime viikolla. Emme voineet saada siitä sanaa sinulle. Te olitte
jo lähteneet kaupungista.
Andreas ei kysellyt enempää, ja enempää eivät nuoret
muutenkaan keskenänsä puhuneet. Aterialla istui Andreas
ajatuksiinsa vaipuneena, ja syötyään hän nousi ja meni alas jaalaan
saadakseen taas olla yksin.
Eikä kukaan kummastellutkaan, että hän niin teki. Sillä kukaan ei
ajatellut muuta kuin että isän kadottaminen liikutti hänen mieltään.
— Hän on kuitenkin yhä kiintynyt ukkoon, vaikkei hän sitä ole
näyttänyt, — sanoi Johannes Andreaksen mentyä.
Mutta Andreas Wik ei ajatellut isää eikä sitä, ettei hän kenties
koskaan enää näkisi vanhusta. Isä oli yli seitsemänkymmenen
vuoden vanha, ja oli ihmeteltävää, että hän niin kauvan oli pysynyt
pystyssä, vaikka oli niin paljon juopotellut. Andreas heittäytyi
vaatteissaan kajuutan vuoteelle saadakseen parisen tuntia levähtää.
Seuraavana aamuna ennen auringon nousua hän istui veneessä ja

51. suuntasi kulkunsa rannikolle päin, ehtiäkseen niemelle, missä hänen
isänsä mökki oli, ennättääkseen sinne ennen kuin olisi liian
myöhäistä ja vanhus jo ehtii sulkea silmänsä.
Andreas purjehti puolittain vastatuulta, ja syyskuun ilma tuntui
viileältä. Siinä peräsimessä istuessaan tuntui Andreaksesta kuin olisi
ollut kysymys elämän onnesta toiselta puolen ja itse elämästä
toiselta. Yksi ainoa ajatus oli hänellä ollut mielessään siitä asti kuin
hän uutisen kuuli, ajatus, jota hän häpesi, sillä olisihan hänen pitänyt
muistella ainoastaan vanhusta, joka kotona makasi kamppaillen
viimeistä taisteluaan. "Jos hän nyt kuolee", ajatteli Andreas, "niin
saan minä mökin. Ehkä Ester suostuu tulemaan kanssani sinne;
silloin ei minun tarvitsisi viettää elämääni tuolla saaressa, missä
minun täytyisi olla puolittain renkinä kaikkien muiden isännöidessä."
Se oli Andreakselle kaikki kaikessa. Siitä riippui hänen elämänsä.
Jo näki hän kotiselän edessään. Saarien taa tultuaan joutui venhe
tuulen suojaan, ja Andreas työnsi ylähangan airot veteen
päästäkseen ulommaksi rannasta ja saadaksseen jälleen tuulta
purjeisiin. Hän ei saattanut sietää hidasta kulkua. Ja kun tuuli taasen
pullisti purjeita ja painoi venettä, niin että vettä hulahti keulalaudalta
sisään, huomasi Andreas istuvansa siinä toivoen isänsä kuolemaa,
huomasi, että olisi hänelle suuri pettymys, jos isä hänen kotirannassa
maihin noustessaan tulisikin häntä vastaan terveenä ja rivakkana. Ja
häntä vilutti aamukylmässä; hän muisti äkkiä, ettei ollut maistanut
muruakaan ennen lähtöänsä.
Hän oli lähellä kotia. Hän tunsi rannikot ylt'ympäri, niin että olisi
osannut purjehtia siellä vaikka pilkkopimeässä. Tuolla häämötti lahti,
missä hänellä oli ollut tapana uida, tuolla näkyi luoto, jolla hän oli
istunut onkivapoineen ja vedellyt ahvenia, tuolla saari, jolla kesäisin

52. oli punaisenaan mansikoita, ja tuossa — aivan häntä vastapäätä —
yleni matala metsänreuna taustana mökeille, noille pienille,
aikoinaan punaiseksi maalatuille mökeille, jotka olivat vanhuuttaan
mustuneet. Äänettöminä ja suljettuina ne siinä seisoivat, isommassa
pieni, ahdas lasikuisti kesävieraita varten; toinen oli tavallinen, ei
edes laudoitettu. Istuessaan siinä olisi Andreas voinut lukea
rakennusten seinähirret, niin jännitettynä tähystellen hän katseli
maihin. Mutta ketään ei näkynyt, ei edes savujuovaa kuusimetsää
vasten.
Andreas laski rantaan, ja hiljaa, ikäänkuin olisi pelännyt jotakin
häiritsevänsä tahi tulevansa jollakin tavoin kuulluksi, hiipi hän tietä
pitkin ylös, astui keittiön ovesta sisään ja katseli ympärilleen. Vanha
muija nousi ja tuli äänettömänä häntä vastaan. Andreas tunsi eukon
hyvin; tämä oli eräs vanha vaimo pitäjältä, jota oli tapana lähettää
hakemaan, kun tarvittiin hoitamaan sairasta köyhissä kodeissa.
— Hiljaa, — sanoi hän, ikäänkuin vastaukseksi Andreaksen
kysyvään katseeseen. — Siitä tulee pian loppu.
Andreas Wik astui vuoteen luo ja kumartui lähelle isää. Hän oli
kovin laihtunut ja kutistunut, kasvot olivat ihan muuttuneet. Leuasta
tunki pitkä parransänki esille, ja peitteellä nytkähtelivät koukkuiset
sormet.
— Noin hän on maannut aina puoliyöstä asti, — selitteli eukko. —
Koeta, kuuleeko hän sinua.
— Isä, — sanoi Andreas ja kumartui vielä kerran vanhuksen
kasvojen puoleen.

53. Silloin ukko aukasi silmänsä, ja Andreas huomasi, että isä tunsi
hänet. Kuoleva koetti puhua, mutta silmät sulkeutuivat ikäänkuin
häntä voimallisemman tahdon pakoittamina, ja kurkusta tunkeusi
kumea, koriseva ääni, joka sai pojan peräytymään.
Vanha nainen meni takaisin paikoilleen ja istuutui alistuvaisesti
odottamaan, tottunut kun oli oivaltamaan kuoleman merkit, kun se
pala palalta ottaa omansa. Andreas jäi istumaan sängyn laidalle; hän
ei uskaltanut ottaa isäänsä kädestä, istui vain ja tuijotti näkyyn, jota
ei milloinkaan ennen ollut nähnyt, elämään uupuneen ihmisen
kuolonkamppaukseen.
Andreakselle oli uutta kaikki, mitä hän nyt näki, ja kuoleman
todellisuutta katsellessaan unohtui häneltä, etteivät isän ja hänen
välit aina olleet pysyneet sellaisina kuin niiden olisi pitänyt olla.
Katumuksen tapainen tunne täytti hänen mielensä, katumus siitä,
että hän oli jättänyt vanhuksen niin kokonaan yksin. Yhä
hiljaisemmaksi kävi huoneessa, raskaammin ja raskaammin huohotti
kuolevan rinta, lähemmäksi ja lähemmäksi tuli kuolema. Silloin
unohti Andreas, mitä oli ajatellut sinne tullessaan. Hän unohti kaiken
muun, paitsi että hän oli poika, joka oli tullut tapaamaan isäänsä
ennen kuin tämä kuoli. Kun vihdoin hengähdykset taukosivat ja
kaikki oli hiljaista, oli Andreaksen ensin vaikea käsittää, että se mitä
oli tapahtunut, oli totta ja että isä todellakin oli kuollut. Mutta kun
hän sen tajusi, oli hän hyvillään muistaessaan, että isä oli avannut
silmänsä ja tuntenut hänet.
Kun kaikki oli ohitse, kertoi vanha eukko Andreakselle, mitä isä oli
tahtonut sanoa pojalleen, mutta ei ollut sanotuksi saanut. Se koski
huoneita, jotka kuoleva omisti ja oli jättävä jälkeensä, ne olivat
viideksikymmeneksi vuodeksi vuokratulla maapalstalla. Niistä

54. vuosista oli enää vain kolme jäljellä, "mutta jos Andreas puhuu hyvin
Hammarbyn Blidbergin kanssa", niin oli vanhus sanonut, "antaa hän
kyllä kaiken jäädä entiselleen. Eihän hänellä ole mitään hyötyä tästä
maatilkusta, ja hän kun on niin rikas." Sitten oli vainaja vielä
puhunut venheestä ja puutarhasta, maakaistaleesta ja nuotasta,
huone-, talous- ja työkaluista sekä lehmästä. Kaikki oli hän luetellut,
kaiken tulisi saamaan poika. "Hän saa niin ollen vähän periä
jälkeeni", oli ukko sanonut, "aivan rutiköyhänä ei hänen tarvitse
täällä olla". Sitten oli hän pyytänyt tervehtimään poikaa, ellei tämä
tulisi hänen vielä ollessa hengissä.
Sen sanottuaan meni vanha vaimo vuoteen luo ja alkoi levollisesti
puuhailla vainajan ruumiin kanssa, jolle nyt oli tehtävä viimeinen
palvelus. Mutta Andreas tunsi itsessään rauhaa, jollaista hän ei ollut
milloinkaan tuntenut. Hän tunsi tulleensa vanhemmaksi ja
miehistyneensä, oli kuin olisi hän käynyt kelvollisemmaksi elämään.
Hän meni ulos ja katseli ympärilleen omituisin, vastaherännein
tuntein, että kaikki mitä hän siinä lähimmässä ympäristössä näki, oli
hänen omaansa.
Andreas jäi kotiin kahdeksi päiväksi, järjestääkseen hautauksen.
Kolmantena päivänä hän lukitsi oven vainajan jälkeen ja suuntasi
venheensä keulan ulospäin pitkin suuria selänteitä sinne, missä Aspö
oli.
Sillä kertaa hänellä oli navakka laitatuuli, niin että hän saapui
perille heti iltapäivällä, ja käärittyään kokoon purjeet ja saatuaan
venheen valkamaan, hän astui empimättä rakennusten välistä tietä
pitkin suoraa päätä hakaan, missä karja kävi laitumella ja jonne hän
tiesi Esterin ennen pitkää tulevan lypsylle.

55. Kauvaa ei Andreaksen häntä tarvinnutkaan odottaa. Maitokiulu
käsivarrella ja huivi niskaan valahtaneena tuli tyttö reippaasti astuen
ja saapui kiven luo, jolla Andreas istui, ennenkuin hänet
huomasikaan. Kun Andreas silloin nousi ylös, joutui hän
äkkiarvaamatta seisomaan keskelle tietä tytön eteen, joka ei edes
tiennyt hänen vielä tulleenkaan takaisin. Suorana ja varmana seisoi
hän siinä, tervehtimättä, puhumatta aluksi sanaakaan, katsoen vain
katsomistaan tyttöön, ikäänkuin olisi väkivallalla tahtonut hänet
pakottaa katsomaan itseensä takaisin.
Ester oli kauvan pidättänyt ja tukahuttanut mielipahaansa; nyt se
pääsi hänessä valloilleen. Pahastuksissaan hän oli ollut nuorta miestä
kohtaan ja apein mielin sen vuoksi, että tämä niin kauvan oli ollut
mitään puhumatta. Kyyneleet herahtivat hänelle silmiin, ja kasvot
vääntyivät mielenliikutuksesta.
— Mitä sinä tahdot minusta? huudahti hän. — Eikö se riitä, että
olet katsoa tuijotellut minuun, hymyillyt minulle ja vetänyt minua
puoleesi ystävällisin sanoin, työntääksesi sitten minut pois, ikäänkuin
olisin huonoin ja halvin olento, minkä tiedät. Kaksi kertaa olet niin
tehnyt, mutta kolmatta kertaa sellaista ei tapahdu, petollinen
mieleltäsi kun olet.
— Minä en ole petollinen, Ester, sen sinä kyllä tiedät.
Miehen kasvot olivat ankarat, ja hänenkin silmissään hehkui
jotakin vihan tapaista.
— Mikä sinä sitten olet? Miksi et anna minun mennä? Mitä sinä
minusta tahdot?

56. Tyttö puhui melkein huutaen ja piti vapaata kättään edessään,
ikäänkuin olisi hänen tarvinnut torjua uhkaavaa lyöntiä.
Andreas Wik kävi levollisemmaksi nähdessään tytön raivon. Vaikka
hän ei täysin käsittänyt sen syytä, ei se sentään peloittanut häntä
peräytymään kuten ennen. Miltei tylyiltä ja kylmiltä tuntuivat hänen
sanansa, kun hän puhui, mutta äänen sävyssä oli jotakin, mikä
pakoitti Esterin kuuntelemaan.
— Sinä et ole voinut ymmärtää minua, haastoi Andreas, enkä minä
sitä ihmettele. Näinä kahtena vuonna en ole itsekään ymmärtänyt
itseäni. En ole voinut olla erossa sinusta, enkä ole voinut jättää sinua
rauhaan. Niin pian kuin olen sanankaan sinulle virkannut, olen
kääntynyt sinusta pois, ikäänkuin olisin polttanut itseni. Olen mennyt
pois ollakseni itsekseni jossakin, missä minua ei kukaan näkisi. Niin
olen kävellyt tuntimääriä tietämättä itselleni mitään neuvoa. Taivaan
Jumala tietää, etten ole milloinkaan ollut sinulle petollinen. Olen ollut
sellainen vain siksi, etten ole uskonut meidän väleistämme koskaan
voivan tulla mitään. Ja tänne minä en saattaisi jäädä.
Ester oli kuunnellut häntä, ja Andreaksen sanojen vaikutuksesta
hän unohti omat kärsimyksensä, unohti että hänellä vielä äsken oli
ollut huulillaan sanoja, joilla hän aikoi keskeyttää Andreaksen
puheen ja selvästi ilmaista miten paljon itse oli kärsinyt. Sen sijaan
sanoi hän lyhyeen ja hätäisesti:
— Miksi et saattaisi jäädä tänne?
— Olen sanonut sen sinulle kerran, — kuului töykeä vastaus. —
Mutta sinä kaiketi et pannut huomiota siihen, mitä sanoin. En voisi
sietää sitä, että olisin täällä ikäänkuin kaikkien renkinä.

57. — Ja sen vuoksi et tahtoisi?
He olivat joutuneet astumaan vierekkäin polkua, joka johti
metsään. Kun
Ester oli ne sanat lausunut, keskeytti hän äkkiä puheensa ja
punastui.
Hetkisen olivat he vaiti molemmat.
— Ei, — alkoi jälleen Andreas hiljaisemmalla äänellä. — Syy, jonka
vuoksi en saata jäädä tänne, ei ole aivan se. Minä en ole luotu
elämään yhdessä muiden ihmisten kanssa. Minä en viihdy kylissä, en
suurissa enkä pienissä. En viihdy siellä, missä muut ihmiset
sekaantuvat minun asioihini. Jos kerran menen naimisiin, tulee
minun saada pitää omani omanani, minun metsäni, minun
kalaveteni, tupani, niiden tulee olla minun. Sellainen minä olen enkä
toisellaiseksi ikinä muutu.
Jos Andreas silloin olisi katsonut sivullepäin, olisi hän huomannut,
kuinka äänettömäksi Ester oli käynyt, miten pehmeä ja vieno oli
koko hänen olentonsa hänen siinä verkalleen astuessaan Andreaksen
rinnalla kapeata metsäpolkua. Mutta Andreas katsoi vain suoraan
eteensä ikäänkuin omien ajatustensa kahlehtimana, kuullen
ainoastaan Esterin äänen, kun tämä vastasi:
— Mitenkä tulet ajatelleeksi kaikkea tuota juuri nyt?
— Isä on kuollut, — ilmoitti Andreas, ja hänen äänensä värisi
hieman. — Sen minä tahdoin sanoa sinulle, kun tulin. Siellä kotona
tulisi minulla nyt olot olemaan sellaiset, etten niitä täällä mitenkään
enkä milloinkaan voisi niin mieleisikseni saada, kunhan sinä vain
tahtoisit lähteä kanssani.

58. Sen lausuttuaan laski Andreas tyynesti, tavalla, jolla ei koskaan
ennen ollut uskaltanut, kätensä tytön olkapäälle, ja Ester salli sen
tapahtua. Heidän väliltään oli ristiriita hälvennyt, hiljaista ja tyyntä oli
kaikki korkeiden honkien alla, missä he vierekkäin kulkivat eteenpäin.
Ei mitään ääntä kuulunut, paitsi syystuulen tohina, sen huojuttaessa
vanhojen puiden latvoja, saaden ne huokailemaan maininkisen
meren tavoin.
Samana iltana puhui Andreas Wik Esterin vanhempien kanssa
tulevaisuus-suunnitelmistaan, ja kova kiista syntyi siinä vanhojen ja
nuorten kesken, ennenkuin myöntävä vastaus annettiin. Johannes
olisi tahtonut pitää vävyn Aspöllä, mutta Andreas oli luja puolestaan;
ellei vaimo tahtoisi muuttaa hänen kanssaan, lähtisi hän yksinänsä.
Se koski katkerasti vanhaan Johannekseen. Sillä kun hänellä ei
ollut miespuolista perillistä, oli hän ajatellut asiat toisin. Kun hän
antoi myöntymyksensä, johtui se vain siitä, että hän jo oli ijäkäs eikä
jaksanut pitää puoliansa.
Seuraavalla viikolla haudattiin Kuusiniemen vanhusvainaja, ja
lokakuun saapuessa muutti Andreas Wik kotiin omaan tupaansa,
laittaakseen kaikki kuntoon kevääseen, jolloin häät piti vietettämän.

59. IV.
Siihen aikaan sai Andreas elämältä sanalla sanoen kaiken, mitä
toivoi. Hän sai vaimokseen sen tytön, jota hän niin kauvan ja niin
hillittömästi oli halunnut. Hän sai kodin ja konnun itselleen, ja
vuoden kuluttua hänen vaimonsa synnytti pojan, joka kasteessa sai
nimekseen Johannes. Isoisän mukaan se nimi pojalle annettiin, ja
sillä tahtoi Andreas osoittaa kiitollisuutta appiukolleen, joka oli
antanut hänen tehdä oman tahtonsa mukaan naimisiin mentyänsä.
Kaiken tuon onnen ympäröimänä tuli Andreas yhä
vanhoillisemmaksi ja tyynemmäksi. Hänen luonteensa väkivaltainen
aines talttui ja hilliintyi. Kun hän itse jonkun kerran muisti, millainen
hän oli ennen ollut, kuohahtelevainen, omapäinen, ihmisvauhko,
ajatteli hän, että se kaikki oli kuulunut nuoruuteen ja mennyt ohi sen
mukana. Kaikki, mikä oli ollut, oli hävinnyt tai toiseksi muuttunut;
hän itsekin oli nyt vallan toisenlainen. Andreas ei enää tiennyt
mitään, mitä vielä olisi itselleen lisäksi toivonut, hän, joka ennen oli
toivonut ja ikävöinyt ikänsä kaiken.
Metsän suojassa, joka kohosi aivan rakennuksen takana, mieli niin
rauhalliseksi tasaantui, ja kun Andreas oli sillä paikalla, missä oli
leikkinyt, mistä oli kaivannut pois nuorukaisena, missä oli kinastellut

60. juopottelevan isän kanssa ja ollut vaikeissa olosuhteissa, tiesi hän,
että nyt se kaikki oli selän takana ja että hän itse oli päässyt
satamaan.
Kesäasukkaat eivät häntä enää aristuttaneet. Niistä piti huolen
hänen vaimonsa, joka samalla hoiti lapsen ja lehmän, kotiaskareet ja
kaiken, mitä emännälle kuului. Andreaksen ei tarvinnut edes
huomata, että vieraita ihmisiä tulikaan taloon tai pitää väliä heistä
heidän siellä asuessansa. Jos kotimäki tuntui hänestä joskus liian
rauhattomalta, otti hän veneen ja lähti vesille kalastelemaan, tai
sieppasi kirveen olalleen ja painui metsään.
Kun sitten ehti syksy, kehui Andreas kesävieraita. Sillä rahoja he
olivat jättäneet jälkeensä taloon. Ja Andreaksesta tuntui
hommaillessaan kuin olisi hän uudestaan tullut isännäksi omassa
kodissaan. Hänestä oli hauskaa ja tervetullutta syksyllä se, että
kaikki taas muuttui niin hiljaiseksi, ja hän tunsi vapaaksi itsensä
sentähden, että ilma hänen ympärillään oli puhdistunut ja että hän
saattoi tehdä ja toimia, kuinka ikinä itse tahtoi.
Niin kului kaksi vuotta surun varjonkaan häiritsemättä
aviopuolisoiden onnea. Tosin tunsi Ester itsensä hiukan vieraaksi
nykyisessä olossaan. Yksinäinen hän myöskin oli, ei ketään ollut
hänellä, kenen kanssa puhella. Siitä huolimatta hän oli onnellinen.
Sillä Andreas oli hänelle hyvä mies, ja pahoista ennustuksista, joita
hän oli kuullut heistä molemmista lausuttavan, ei ainakaan vielä ollut
yksikään käynyt toteen.
Huonoja ennustuksia ei nimittäin suinkaan ollut puuttunut heidän
naimisiin mennessään, ja se, joka niitä oli lausunut, oli Lars Petter,
joka ei voinut sisarensatyttärelle antaa anteeksi, että tämä jätti

61. isänsä ja äitinsä yksikseen heidän vanhoilla päivillään ja seurasi
vierasta miestä.
"Kukaan ei tiedä, mitä sen miehen ajatuksissa asuu", oli Lars
Petter sanonut, "en minä etkä sinä, Ester. Se, joka ei viihdy muiden
kanssa, ei lopulta viihdy oman vaimonsa eikä lastensa kanssa, niin,
eipä itsensäkään kanssa vihdoin viimein."
Nämä enon sanat eivät sentään milloinkaan olleet vaikuttaneet
Esteriin. Sillä millainen hänen miehensä olikin, Esterin oli seurattava
häntä sitä tietä, jota tämä kulki, jollei halunnut jäädä yksikseen, sillä
olihan Esteri, ennenkuin he olivat naimisiinmenosta puhuneetkaan,
tiennyt että siihen mieheen eikä kehenkään muuhun sitoi hänet
kohtalo.
Mutta pitkien talvi-iltojen tultua lensivät hänen ajatuksensa
kuitenkin isän ja äidin luo, jotka olivat kaukana suurella saarella,
missä myrskyävän meren meuru kuului tupaan. Voimatta asiata
auttaa hän sinne toisinaan ikävöitsi.
Andreakselle ei Ester koskaan tohtinut virkkaa ikävästään mitään.
Sillä Andreaksen oli tarvis tuntea, että vaimon tahto oli yhtä hänen
oman tahtonsa kanssa. Muuten oli hän kenties käynyt
raskasmieliseksi ja saattanut menettää elämänhalunsa.
Sen oivalsi Ester, ja ainoastaan kerran, kun hän oli kauvan ajatellut
vanhuksia, tuli hän miehelleen virkkaneeksi:
— Isän on raskas olla yksinään, vaikka sinun sopisi olla kuin poika
hänelle. Aina oli hän itsekseen ajatellut, että minun mieheni ottaisi
talon hänen jälkeensä.

62. Welcome to our website – the ideal destination for book lovers and
knowledge seekers. With a mission to inspire endlessly, we offer a
vast collection of books, ranging from classic literary works to
specialized publications, self-development books, and children's
literature. Each book is a new journey of discovery, expanding
knowledge and enriching the soul of the reade
Our website is not just a platform for buying books, but a bridge
connecting readers to the timeless values of culture and wisdom. With
an elegant, user-friendly interface and an intelligent search system,
we are committed to providing a quick and convenient shopping
experience. Additionally, our special promotions and home delivery
services ensure that you save time and fully enjoy the joy of reading.
Let us accompany you on the journey of exploring knowledge and
personal growth!
ebookfinal.com