Tätä juttua kerrotaan vielä Sâl lehdoissa Berbulda vuoristossa ja
asian vakuudeksi osoittavat kertojat katotonta ja ikkunatonta
lähetystaloa. Suuri jumala Dungara, kaikkien olevien esineiden
hallitsija, hirmuinen, yksisilmäinen, kantava punasta elefantin
hammasta, teki tuon kaiken; ja jokainen, joka ei usko Dungaraan,
tulee saastutetuksi Yat-hulluudella — sama hulluus, joka rankaisi
Buria Kolin poikia ja tyttäriä, kun he kääntyivät pois Dungarasta ja
pukivat päälleen vaatteita. Niin sanoo Athon Daze, joka on pyhän
arkun ylimmäinen pappi ja punasen elefantin hampaan vartia. Mutta
jos sinä kysyt Buria Kolien apulaisveronkantajalta ja päälliköltä tuota
asiata, niin hän nauraa — ei siitä syystä, että hän tahtoisi olla ilkeä
lähetystointa kohtaan, vaan siitä syystä, että hän itse oli näkemässä,
kuinka Dungaran kosto kohtasi kunnia-arvoisan Justus Krenkin,
Tübingenin lähetystoimen pastorin, hengellisiä lapsia ja Lottaa,
hänen siveätä vaimoansa.
Jos kuka kuitenkin ansaitsi jumalien hyvää kohtelua, niin oli se
juuri kunnia-arvoisa pastori Justus, ennen muinoin Heidelbergiläinen,
joka pelkästä kutsumuksesta läksi erämaihin ja otti keltatukkaisen,
sinisilmäisen Lotan kanssaan. "Me tahdomme nämät pakanat, nyt
pakanallisten tapojen pimittämät, paremmiksi tehdä", sanoi Justus
virkauransa aikaisimpina päivinä. "Niin", lisäsi hän vakuutuksella, "he
tulevat hyviksi ja käsillään työtä tekemään oppivat. Sillä kaikkien
hyvien kristittyjen täytyy tehdä työtä." Ja pienemmällä apurahalla
kuin englantilaisella maallikkosaarnaajalla, Justus Krenk asettui
asumaan Kamalan ja Malairin vuorensolan taakse, Berbulda joen
toiselle puolelle aivan lähelle sinertävää Panth vuorta, jonka harjalla
oli Dungaran temppeli — vallan Buria Kolien maakunnan sydämessä
— alastomien, hyväluontoisten, kainojen, hävyttömien, laiskojen
Buria Kolien maakunnan.