takiaan. Sillä siitä hetkestä lähtien, jolloin nämä aavekasvot ensi
kerran ilmestyivät tähän taloon, alkoi minun onnettomuuteni. Siihen
saakka olin onnellinen. Minä olin rakastettu. — Älkää pelätkö minun
purskahtavan itkuun! Nyt minä en enää rakasta, nyt vain vihaan,
vihaan koko sydämestäni. — Te voitte turvallisena uskoa kotinne
minun huostaani. Voitte matkustaa maailman ympäri ja olla
levollinen; olettehan jättänyt minut tänne. Ja niin kauan kuin
palatessanne tapaatte vaimonne elossa, voitte olla varma siitä, että
hän on pysynyt uskollisena teille. Sillä tietäkää, herraseni, että jos
hän joskus vaihtaisi ystävällisen sanan tämän miehen kanssa tai
vastaisi hänen hymyilyynsä tai lukisi hänen kirjeensä, niin en minä
odottaisi teitä, vaan ottaisin itse hänet hengiltä ja te tulette vain
hänen hautajaisiinsa. — Nyt tiedätte mitä jätätte tänne. Hiotun
tikarin, jota mustasukkaisuuden raivo pitää paljastettuna vaimonne
rintaa vasten. Ja tämän tikarin varjossa täytyy teidän joka päivä
panna levolle, ja vaikka minä herätän teissä inhoa, tulette te
epätoivoissanne tarraamaan minuun kiinni!"
Timar tunsi sielunsa voimat kokonaan lamautuvan tätä
intohimoista purkausta kuullessaan.
"Olen sanonut kaiken, mitä tiedän Timeasta, teistä ja itsestäni.
Toistan vielä kerran: olette ottanut vaimoksenne tytön, joka rakastaa
toista. Tämä toinen on kuulunut minulle. Te ryöstitte tämän talon
minulta; teidän toimestanne menetin isäni ja omaisuuteni ja sitten te
asetitte Timean tänne valtiaaksi. Nyt näette, mitä olette tehnyt.
Timea ei ole puolisonne, vaan marttyyri. Ei siinä kyllin, että itse
kärsitte; teillä on omallatunnollanne sekin tietoisuus, että olette
tehnyt sen, jonka omistamisesta olette taistellut, onnettomaksi,
vieläpä niinkin onnettomaksi, ettei Timea voi milloinkaan olla
onnellinen, niin kauan kuin te elätte. Tämä piikki sydämessänne te