Social Theory For Social Work Christopher Thorpe

Social Theory For Social Work Christopher Thorpe
Social Theory For Social Work Christopher Thorpe
Social Theory For Social Work Christopher Thorpe

1. Social Theory For Social Work Christopher Thorpe
download
https://ebookbell.com/product/social-theory-for-social-work-
christopher-thorpe-47213050
Explore and download more ebooks at ebookbell.com

2. Here are some recommended products that we believe you will be
interested in. You can click the link to download.
Systems Theory For Social Work And The Helping Professions 1st Edition
Werner Schirmer
https://ebookbell.com/product/systems-theory-for-social-work-and-the-
helping-professions-1st-edition-werner-schirmer-36258670
Social Justice Theory And Practice For Social Work Critical And
Philosophical Perspectives 1st Ed Lynelle Watts
https://ebookbell.com/product/social-justice-theory-and-practice-for-
social-work-critical-and-philosophical-perspectives-1st-ed-lynelle-
watts-10493574
Social Justice Theory And Practice For Social Work Lynelle Watts David
Hodgson
https://ebookbell.com/product/social-justice-theory-and-practice-for-
social-work-lynelle-watts-david-hodgson-59047000
Contemporary Human Behavior Theory A Critical Perspective For Social
Work 3rd Susan P Robbins
https://ebookbell.com/product/contemporary-human-behavior-theory-a-
critical-perspective-for-social-work-3rd-susan-p-robbins-6677766

3. Why Do I Need Research And Theory A Guide For Social Workers Jennifer
Andersonmeger
https://ebookbell.com/product/why-do-i-need-research-and-theory-a-
guide-for-social-workers-jennifer-andersonmeger-48757390
Social Work For Sociologists Theory And Practice Kate Van Heugten
https://ebookbell.com/product/social-work-for-sociologists-theory-and-
practice-kate-van-heugten-5224060
Social Work For Sociologists Theory And Practice Kate Van Heugten
https://ebookbell.com/product/social-work-for-sociologists-theory-and-
practice-kate-van-heugten-5379540
Skills For Using Theory In Social Work 32 Lessons For Evidenceinformed
Practice James A Forte
https://ebookbell.com/product/skills-for-using-theory-in-social-
work-32-lessons-for-evidenceinformed-practice-james-a-forte-49175150
Social Work Practice During Times Of Disaster A Transformative Green
Social Work Model For Theory Education And Practice In Disaster
Interventions Lena Dominelli
https://ebookbell.com/product/social-work-practice-during-times-of-
disaster-a-transformative-green-social-work-model-for-theory-
education-and-practice-in-disaster-interventions-lena-
dominelli-50488418

6. ‘This wonderfully clearly written book shows professional and trainee social workers how 
they can greatly improve their practice by becoming practical sociologists. It also demonstrates 
to sociologists how their ideas can inspire concrete activities that are socially benefi cial and 
positively transformative.’ 
—David Inglis,  University of Helsinki, Finland
‘A rich meditation on the intersection between social theory and social work. Christopher 
Thorpe’s excellent contribution brings into focus the importance of ideas and concepts for 
social work. Wonderful to see the inclusion of Norbert Elias who refl ects on the emergence of 
new forms of “civilized” life mirrored by much of social work’s front-line engineering.’ 
—Stephen A. Webb,  Glasgow Caledonian University, Scotland 
‘Social Theory for Social Work by Chris Thorpe provides a very good foundation for sociological 
social work approaches to professional practice that many of us have been advocating. It cov-
ers crucial sociological perspectives from Durkheim to Bourdieu and applies them to social 
work, using a critical refl ective stance. Moreover, its approach to theory is one that students and 
practitioners can easily follow.’ 
—Lena Dominelli,  Co-Director, Institute of Hazard,
Risk and Resilience, Durham University, UK

8. SOCIAL THEORY FOR SOCIAL WORK
  Trying to understand what the world looks through the eyes of individuals and groups and 
how it shapes the ways they think and act is something social workers do all the time. It is what 
social theorists do too. This book identifi es and explains in a highly accessible manner the abso-
lute value of social theory for social work. Drawing on the theoretical ideas and perspectives of 
a wide range of classical and modern social theorists, the book demonstrates the insights their 
work can bring to bear on social work practice scenarios, issues and debates. 
 Departing with the work of the classical theorists, the book covers a diverse range of theo-
retical traditions including phenomenology, symbolic interactionism, Norbert Elias, Michel 
Foucault, Pierre Bourdieu, feminism and globalization theory. Putting to work ideas from 
these different perspectives, a range of social work scenarios, issues and debates are opened up 
and explored. The fi nal chapter brings together the various theoretical strands, and critically 
considers the contribution they can make towards realizing core social work values in a rapidly 
globalizing world. 
 Demonstrating exactly how and in what ways social theory can make important and endur-
ing contributions to social work,  Social Theory for Social Work   is essential reading for social work 
students, practitioners and professionals alike. 
  Christopher Thorpe   is a lecturer in sociology at the University of Exeter. His areas of exper-
tise include classical and modern social theory, cultural sociology and social justice. Previously 
he was at the Robert Gordon University, Aberdeen, where he taught sociology and social 
theory to social work students. Together with David Inglis, he is author of 
An Invitation to Social 
Theory
(2012). 

9.  www.routledge.com/Student-Social-Work/book-series/SSW 
  This exciting new textbook series is ideal for all students studying to be qualifi ed social 
workers, whether at undergraduate or masters level. Covering key elements of the social work 
curriculum, the books are accessible, interactive and thought-provoking. 
New titles
   Human Growth and Development  
 John Sudbery 
  Social Work Placements  
 Mark Doel 
  Social Work  
 A Reader 
 Viviene E. Cree 
  Sociology for Social Workers and Probation Officers  
 Viviene E. Cree 
  Integrating Social Work Theory and Practice  
 A Practical Skills Guide 
 Pam Green Lister 
  Social Work, Law and Ethics  
 Jonathan Dickens 
  Becoming a Social Worker, 2nd ed.  
 Global Narratives 
 Viviene E. Cree 
  Social Work and Social Policy, 2nd ed.  
 An Introduction 
 Jonathan Dickens 
  Mental Health Social Work in Context, 2nd ed.  
 Nick Gould 
Forthcoming title
   Social Work with Children and Young People, Their Families and Carers  
 Janet Warren 
Student Social Work

10. SOCIAL THEORY FOR
SOCIAL WORK
Ideas and Applications
Christopher Thorpe

11.    First published 2018 
 by Routledge 
 2 Park Square, Milton Park, Abingdon, Oxon OX14 4RN 
 and by Routledge 
 711 Third Avenue, New York, NY 10017 
  Routledge is an imprint of the Taylor & Francis Group, an informa business  
 © 2018 Christopher Thorpe 
 The right of Christopher Thorpe to be identifi ed as author of this work has been asserted 
by him in accordance with sections 77 and 78 of the Copyright, Designs and Patents Act 
1988. 
 All rights reserved. No part of this book may be reprinted or reproduced or utilised in 
any form or by any electronic, mechanical, or other means, now known or hereafter 
invented, including photocopying and recording, or in any information storage or 
retrieval system, without permission in writing from the publishers. 
  Trademark notice : Product or corporate names may be trademarks or registered trademarks, 
and are used only for identifi cation and explanation without intent to infringe. 
  British Library Cataloguing-in-Publication Data  
 A catalogue record for this book is available from the British Library 
  Library of Congress Cataloging-in-Publication Data  
 A catalogue record for this book has been requested 
 ISBN: 978-0-415-82639-6 (hbk) 
 ISBN: 978-0-415-82640-2 (pbk) 
 ISBN: 978-0-203-52963-8 (ebk) 
 Typeset in Bembo 
 by Apex CoVantage, LLC 
  

12. For Oscar, Marcus-Anthony and Samantha.

14. CONTENTS
 List of tables  x
  1  Why social theory matters for social work  1
  2  Classical social theory and modern social problems  16
  3  Phenomenology and social theory: exploring the lifeworld 
of the service-user  35
  4  Symbolic interactionism and the social self  53
  5  Norbert Elias: emotions, rationality and self-restraint  71
  6  Michel Foucault: social work and professional power  89
  7  Pierre Bourdieu: symbolic violence and self-exclusion  107
  8  Feminist social theory and social work  124
  9  Globalization and social work  143
 10  The future of social theory and social work  162
Index 178

15. TABLES
1.1  What social theory can do for social work  10
1.2  Composition of social theoretical knowledge  12
1.3  Structure versus agency debate  13
2.1  Summary of Durkheim  20
2.2  Summary of Marx  26
2.3 Summary of Weber  31
3.1  Summary of Schutz  40
3.2  Summary of Berger and Luckmann  41
3.3  Summary of Bernstein  42
3.4  Summary of Merleau-Ponty  44
4.1  Summary of Mead  57
4.2  Summary of Blumer  58
4.3  Summary of Cooley  59
4.4  Summary of Goffman  60
5.1  Summary of socio-genesis and psycho-genesis  72
5.2  Summary of the civilizing process  76
5.3  Summary of social habitus  77
6.1  Summary of discourse  92
6.2  Summary of governmentality  95
6.3  Summary of surveillance society  96
7.1  Summary of habitus  109
7.2  Summary of types of capital  110
7.3  Summary of fi elds  112
7.4  Summary of distinction games  115
8.1  Summary of liberal feminist theory  127
8.2  Summary of Marxist-socialist feminist theory  130
8.3  Summary of radical feminist theory  131
8.4  Summary of post-structuralist and post-modernist feminist theory 132

16. Tables xi
9.1 Summary of Wallerstein  146
9.2  Summary of Beck  148
9.3  Summary of Castells  150
9.4  Summary of the cultural dimensions of globalization  152

18. 1
WHY SOCIAL THEORY MATTERS
FOR SOCIAL WORK
 Philosophy and the study of the real world have the same relation to one another as onanism and 
sexual love. 
 – Karl Marx (1998 [1845–46]: 253) 
  Of all the quotations you might expect a book about social theory and social work to open 
with, one that makes reference to ‘sexual love’ and ‘onanism’ (masturbation) might not strike 
you as the most likely. The questions ensue: why was the decision taken to use  that  quote to 
open  this  book? What was the purpose of doing so? How does it relate to the theoretical 
ideas, concepts and discussions that fi ll the ensuing pages? These questions may well be in the 
forefront of your mind. The idea the quotation is intended to express is certainly a provocative 
one! Why use it to open a book about social theory and social work? Let us begin by taking a 
moment to explain why the decision was taken to use  that  quotation and how it relates to the 
relationship between social theory and social work in the present day. 
 Born in 1815, in Trier, Germany, Karl Marx was a foundational fi gure in the development 
of social theory. As a young philosophy student at the University of Berlin, Marx quickly 
established a reputation as a highly critical and provocative thinker. Surveying the philosophical 
scene of the day, Marx was convinced his contemporaries had lost sight of the true purpose of 
philosophy. Up until now, proclaimed Marx (1998 [1845–46]), ‘philosophers have only inter-
preted the world in various ways – the point, however, is to change it!’ Marx was despairing of 
what he regarded as the overly abstract questions and debates posed by academic philosophers. 
In his view, philosophy had become little more than self-indulgent mental stimulation – mental 
masturbation as he likens it – an activity he considered even more reprehensible because it was 
divorced from people in the real world, whose lives it did little to serve or positively change. 
 That philosophy had come so far off course, claimed Marx, was because philosophers had 
lost sight of the fact that for any kind of speculation about human life to take place at all, cer-
tain real world factors already had to be in place. These include cultural factors e.g. the norma-
tive ideals and values out of which philosophical speculation and debate arise; social factors e.g. 

19. 2 Why social theory matters for social work
the relationships between individuals and groups that unify and divide different communities; 
and material factors e.g. certain basic needs such as food and shelter. Furthermore, how these 
factors interact with one another, Marx claimed, directly shapes the types of questions posed 
by philosophers and the ideas they develop in response to them. It was clear to Marx that to 
understand how and why human agents think and behave as they do – this includes philoso-
phers no less – analysis needed to be trained back onto the real world, not away from it. Tak-
ing real people in the real world as his starting point, the body of work left by Marx played a 
defi nitive role in laying down the conceptual foundations of a new and distinct approach to 
the analysis of human social life. That form of analysis is social theory. 
 Fine. But why choose  that  quotation by Karl Marx for  this  book? What does it have to do 
with social theory and social work? Marx claimed that philosophy had become little more 
than a form of self-indulgent abstract speculation. In recent years, a similar conception of social 
theory has begun to take hold among social work professionals, lecturers and students with 
the result that social theory has come to seem much like the kind of abstract speculation Marx 
intended it to replace. Social theory appears overly abstract, esoteric and inapplicable to social 
work. As a generation of social workers whose careers spanned the social and political activ-
ism of the 1960s and ’70s enters retirement, recognition of the importance of social theory for 
social work is going with them. For the current generation of social work students and profes-
sionals alike, the value of social theory for what they do requires to be identifi ed, explained and 
demonstrably applied. This book aims to do exactly this. 
 Social workers have not always held such an uninspired view of social theory. In 1902, 
attempts to formalize the education of social workers led to the founding of the School of 
Sociology at the London School of Economics. Sociology and social theory were central to 
the education of social workers (Jones, 1996, 1983). More than half a century later in 1964, the 
highly infl uential social worker and co-founder of the Council for Training in Social Work, 
Dame Eileen Younghusband (1964: 39), defi ned social work as centring ‘around social prob-
lems arising from the interrelation between man and his social environment’. As part of gov-
ernment changes to social work education led by the Younghusband Report (1957), sociology 
was established as one of the cognate disciplines within social work together with social policy 
and psychology. During the social and political unrest of the 1960s and ’70s, social theory pro-
vided the intellectual underpinnings behind the radical social work movement, in particular 
feminist and Marxist-inspired streams of social work. Grounded in the critical impulses and 
emancipatory politics of the ‘radical turn’, the emergence of community-based, anti-oppressive 
and anti-discriminatory social work began to take root and develop (Langan, 2002). These dif-
ferent but related streams of social work continue to inform mainstream social work theory 
and practice in the present day. 
 Since the late 1980s, the perceived value of social theory within social work has steadily 
declined. This is evident in the progressively fewer, narrow-ranging and sporadic ways social 
theoretical ideas feature in the social work curriculum, textbooks, monographs and academic 
journals. Today, social work theory and practice draw far more on individual-centred concep-
tual paradigms and forms of analysis e.g. psychological, psychoanalytic and existential models 
and modes of reasoning (Houston, 2014; Levin, Haldar and Picot, 2015). This is particularly 
true of social work in many parts of Western Europe, North America and Australia. The shift 
in thinking and practice away from   social  towards  individual   factors is the result of the com-
plex interplay of a number of wider changes to modern society of which the most signifi cant 

20. Why social theory matters for social work 3
include: the spread of neo-liberal economic ideology and policy; increasing bureaucratization 
and managerialism; advancing governmentality and surveillance; and the intensifi cation and 
acceleration of globalization. Understanding exactly how these developments have impacted 
on social work forms the subject matter of this book. 
 The social and cultural context in which the relationship between social work and social 
theory is positioned has changed radically. As both cause and effect of these changes, the rise 
and rise of individualism is particularly signifi cant in accounting for the negative light in 
which social theory has come to be cast. The advanced capitalist societies of modern Western 
Europe and beyond are characterised by very high levels of individualism (Durkheim, 1964 
[1893]; Elias, 2001 [1981]; Beck and Beck-Gernsheim, 2002). Individualism refers to a cultural 
condition that emphasises the moral sanctity and autonomy of the individual. In a culture of 
individualism, our individuality, uniqueness and autonomy strike as a social fact – as something 
natural, self-evident and, therefore, for the most part, beyond question. As counter-intuitive as 
it may seem, however, there is nothing natural or necessary when we conceive of ourselves and 
others in this way – as individuals. Our individuality is sociological not ontological. Prior to 
modernity, and in more collectively based cultures still today, the self-conception and identity 
of individuals was, and continues to be, rooted in wider social collectives such as the family 
unit and community. 
 Far from being an inevitable aspect of what it means to be human, individualism is a direct 
consequence of changes to the organisation and structure of modern society. The classical 
social theorist Emile Durkheim ( Chapter 2 ) regarded the rising individuality characteristic of 
modern society as a fundamentally positive development. At the same time he was wary of it 
too. A situation in which members of society are insuffi ciently integrated with one another 
can become pathological (Durkheim, 1964 [1893]). In a culture of pathological individualism, 
the ways and extent to which social factors shape individual behaviour are (mis)understood 
and (mis)represented in ways that fail to grasp the signifi cance of the former for explaining the 
latter. Instead, social factors appear of secondary importance for understanding how individuals 
think, act and interact. As we shall explore in greater depth, many of the issues and problems 
faced by social workers and service-users can be seen as having their roots in the excessive, if 
not already pathological, levels of individualism characteristic of modern society. 
 In a culture of pathological individualism notions of the social and society are understood 
in increasingly narrow and constricted terms. The fact that as human beings we are biologically 
‘individuated’ – quite literally, that each of us has our own mind and body – leads us to think 
that society is something outside of us, something aside from and external to the individual we 
imagine ourselves to be. In contrast to this view, a far more instructive way of understanding 
the relationship between the social and the individual involves reimagining society as compris-
ing two forms: on the one hand, organisations, institutions and material artefacts such as books, 
technology, consumer goods and so on; and on the other, the culturally learned and socially 
patterned dispositions all human agents come to embody through socialization. In short, the 
socialized body, what we refer to as the individual, ‘is not opposed to society: it is one of its 
forms of existence’ (Bourdieu, 1993: 15). 
 Since the mid to late 1980s, social work theory, policy and practice have increasingly been 
(re)organised around the individual at the expense of the social. Individual social workers 
draw increasingly on individual-centred concepts and theories to assist individual service-users. 
The ‘rising’ individualism within social work has not gone unnoticed. Social work academics, 

21. 4 Why social theory matters for social work
professionals and service-user groups have all voiced critical concerns about the rising levels 
of individualism permeating the profession (Jones, 1996; Kahn and Dominelli, 2000; Ferguson, 
2001; Ferguson, 2009; Ferguson and Lavalette, 2004). They are critical of this tendency which 
they claim has led to a number of negative and unintended consequences, including: 
 •  the tendency within social work in the U.K. since the late 1970s towards the ‘theoretical 
stripping out of the social work curriculum’ 
  ( Jones, 1996) 
  •  the increasing trend among social work academics to ‘pull away from seeing what contem-
porary developments in social theory have to offer practitioners’ 
  (Singh and Cowden, 2009: 480) 
  •  the narrowing and reduction of social work education and training to a concern with 
‘practical competencies’ 
  (Dominelli, 1997) 
  •  an over-emphasis on individual refl exive practice which ‘does little to equip social work 
students with the critical analytic skills they need to address the multi-layered complexity 
of their clients’ problems’ 
 (Applegate, 2004: 33) 
  Attempts to resist the ideological individualism at the heart of contemporary social work have 
met with limited success. Furthermore, as the organisation and delivery of social work around 
the individual fi rst and foremost continue, a danger exists that it becomes normalized, taken-
for-granted, and passes unchallenged by future generations of social workers. This book seeks 
to interrupt and intervene in this process, which it aims to do by realizing the following aims 
and objectives: 
 •  to examine how and why changes within modern society have led to a culture of indi-
vidualism and rationality 
  •  to explain how these changes have led to the rising dominance of individual-centred 
forms of theory and practice within social work 
  •  to identify and critically appraise the limits of individual-centred theoretical paradigms 
and knowledge 
 This book will achieve these aims by: 
 •  identifying how and demonstrating why social theory is an essential accompaniment to 
social work theory and practice 
  •  demonstrating the relevance and applicability of social theoretical ideas across a range of 
social work practice scenarios, issues and debates 
  •  drawing attention to the possibilities and limits contained within different social theoreti-
cal paradigms and concepts 
 •  explaining social theory in a way that is current, applied and devoid of academic jargon 

22. Why social theory matters for social work 5
Defi ning social theory
  In a general sense, social theory is a body of knowledge aimed at making sense of human life, 
both from a broad historical perspective and specifi cally too in the forms it takes in society 
today. Social theory is made up of concepts from, as well as supplying ideas and concepts 
to, a range of academic disciplines. Of these disciplines, social theory is aligned most closely 
with sociology. Many of the concepts dealt with in this book were developed by sociologists. 
But this is not the whole story. Social theory is an intellectually inclusive and versatile body 
of ideas. Social theory draws on and informs a wide range of academic disciplines including 
philosophy, psychoanalytic theory, anthropology, history, economics, education studies, literary 
theory cultural studies and so on. A good example of how social theory has shaped and been 
shaped by ideas from adjacently positioned disciplines is captured by the ideas of the Austrian 
psychoanalyst and thinker Sigmund Freud (1856–1939). It would be hard to overestimate the 
infl uence Freud’s ideas have had on the development of modern social theory. (Freud’s ideas 
have strongly infl uenced social work theory and practice too.) Freud emphasised the uncon-
scious dimensions of the human mind as crucial for understanding how individuals think, feel 
and interact. His model of the human psyche draws attention to the formative role social and 
cultural processes play in shaping the mind in ways that for the most part bypass the conscious 
awareness of individuals. The idea that social and cultural factors infl uence how human agents 
think and act in only partially conscious ways is a recurrent one within modern social theory 
as we shall see. 
 Aside from the intellectual content of his ideas, Freud’s work is instructive in another impor-
tant way. Freud’s account of the human mind draws on ideas and themes taken from what are 
now considered different academic disciplines e.g. psychology, sociology, philosophy, etc. The 
same is true of social theory. Social theory draws on ideas and concepts taken from a wide 
range of academic disciplines. The points at which those ideas intersect provide many of the 
analytical constructs used by social theorists to organise their ideas and theories. These include 
individual and society; structure and agency; objective and subjective; natural and cultural; 
conscious and unconscious; intended and unintended; and so on. It is important to understand 
something about how these analytical categories infl uence the way social theorists try to make 
sense of human social life before progressing any further. 
 Modern societies are highly complex entities. From the late eighteenth century onwards, 
the structure of modern society has come to be divided up into an increasingly wide range of 
functionally different parts, or spheres. This is what social theorists mean when they refer to 
modern societies being organised around a highly differentiated, complex division of labour. 
Within each sphere, individuals perform a specialized and narrow range of activities. No less 
than any other sphere of society, the intellectual sphere (e.g. universities and academic depart-
ments) has been subject to increasing differentiation and specialization, with each discipline 
and sub-discipline having developed its own conceptual ideas and distinct ways of thinking 
which the people working within it use to make sense of and construct the objects they study. 
Over time, the people working within these different disciplines no longer fully recognise that 
the ideas they use shape how they see the world. Instead, it just seems natural that the ideas 
they use are in fact the way the world really is. Rather than refl ecting how the world actually 
is, the ideas are in fact conceptual artefacts, the structure of which refracts how the intellec-
tual division of labour is carved up and organised in the present (these ideas are explored in 

23. 6 Why social theory matters for social work
greater detail in  Chapter 6 ). The increasing differentiation of intellectual life in modern society 
impacts directly on the ways social workers learn to see and construct the world. 
 Throughout their training, social work students learn to see the world through conceptual 
lenses taken from a wide range of disciplines e.g. sociology, law, psychology, social policy, etc. 
Different disciplines provide different ways of seeing, which social workers use to perform the 
roles they play. In a university context, the dividing line between the different disciplines seems 
relatively clear and straight-forward. In the messy reality that is the real world, however, where 
exactly the applicability of ideas belonging to a particular discipline e.g. sociology can be said 
to stop, and the applicability of ideas from another e.g. psychology can be said to begin, can be 
very diffi cult to discern – just ask any social worker! This is an important point to make. It is  not  
the aim of this book to suggest that the kinds of individual-centred concepts and theories char-
acteristic of the ‘psych-’ disciplines social workers increasingly draw on are inherently fl awed, or 
require to be replaced by social theory. The division between the individual and the social and 
the psychological and the social theoretical, for example, should not be understood as requiring 
you to make a choice about which to side with, nor is one necessarily superior to the other. 
Rather, different disciplines ‘construct’ the world in different ways. As it happens, social theory is 
very good at explaining how particular social processes, such as the differentiation of intellectual 
life into a range of academic disciplines, enable us to construct and see the world in certain ways, 
while constraining our capacity to construct and see it in others. 
 Developing an awareness of the ways wider social change infl uences how different academic 
disciplines carve up the world is important for social workers, connecting directly with various 
issues to do with power and truth. At different stages in the development of Western society, 
different academic disciplines have stressed the importance of certain types of knowledge e.g. 
psychoanalytic, economic, social theoretical, etc. for explaining how people think and act. As 
part of its concern with power, certain forms of social theory seek to explain how the struc-
ture and organisation of power relations shape knowledge about human agents. In the work 
of French theorist Michel Foucault ( Chapter 6 ), for example, this has meant trying to identify 
how power works to defi ne certain ways of thinking as offering the ‘truth’ about human agents, 
at the same time as devaluing other forms of knowledge as less important and illegitimate. As 
we shall see in the work of the classical theorists Karl Marx and Max Weber ( Chapter 2 ), the 
work of Pierre Bourdieu ( Chapter 7 ) and certain strands of feminist thought ( Chapter 8 ), one 
of the main aims of social theory is to unveil the social and cultural mechanisms by which 
power is exerted. This often occurs in ways that are less than fully consciously grasped by those 
 wielding the power, no less those under its sway. 
Dispelling myths about social theory
 Social theory and social work are united by a shared concern with and interest in people. Yet men-
tion of the words ‘social theory’ to social work students often evokes feelings of bewilderment 
and unease. This is almost entirely due to a number of the unhelpful myths that have grown 
up around social theory within social work. In recent times, social theory has come to be 
(re)presented and (mis)understood as knowledge that is dry and uninteresting, diffi cult because 
it is abstract, and of little use to a profession that deals with ‘real world situations . . . and practi-
cal, social and emotional problems’ (Singh and Cowden, 2009: 479). It is worth trying to pen-
etrate and explore these myths with a view to dispelling them once and for all. 

24. Why social theory matters for social work 7
  Whether or not social theory is boring is in part a matter of opinion, but consider this: if 
your intention is to become a social worker, or you already are a social worker, then your job 
will involve dealing with people from a broad range of backgrounds and experiences. To be 
able to assist them as well as you can, it is important you know something about those people, 
the relationships they have with others, how they experience and are shaped by their relation-
ships, and the situation that has brought you into contact with them. This may require you 
either alone or in dialogue with the service-user to think about and try to provide answers to 
the following questions: from what kind of social background does this person come? How 
does it inform their sense of selfhood and identity? How do they relate to themselves and 
act towards other people? Is the person negatively perceived and marginalized by others, or 
are they positively integrated with the people around them? How do your background and 
experiences shape your relationship and interactions with service-users? As a social work pro-
fessional you will take an interest in all of these questions and the wider issues they raise. As 
it happens, many of the very same questions and issues comprise the subject matter of social 
theory. Far from engaging in abstract questions and debates, social theory provides answers to 
many of the same questions posed by social workers. 
  But social theory is diffi cult?!   This is a view many social work students have of social theory. 
On closer scrutiny, however, it appears far from convincing, not least because theorizing about 
social life is something you already know a lot about. Theorizing about people and the situ-
ations around you is something that you already  do  all of the time. Note the very deliberate 
wording of the last sentence, in particular the use of the verb ‘to do’. Social theory is not something 
people  think  about so much as something they  do . Social theory is more like an activity than a 
mental exercise, one we all do throughout the day, every day – social workers more than most! 
But because much of what we think and do takes place at an only semi-conscious level – at 
the level of ‘practical consciousness’ ( Chapter 3 ) – we often fail to notice that we are doing 
a version of social theory all the time. Considered in this way, the myth that social theory is 
 necessarily   diffi cult is simply untrue because we are all doing a version of it all of the time. This 
is why as you read through this book many of the ideas and issues will be recognisable to you – 
because they involve raising questions about people and situations that you already know a 
lot about. In a general sense, social work and social theory are bound by a shared interest in 
people, as well as overlapping in a number of more specifi c ways, which we will now identify 
and explore in greater depth. 
What social theory can do for social work
Power and empowerment
 Power is of fundamental concern to both social work and social theory. This is true generally, 
but more specifi cally too as power relates to values and notions such as empowerment, oppres-
sion, control, emancipation, self-realization, social justice and so on. Social theorists examine 
issues of power at various levels and from a range of different perspectives. These include 
understanding power from a micro perspective, between individuals and in small-group set-
tings; at a ‘mezzo’ level in the form of institutions, organisations and collectives; and at a macro 
level, in the organisation and relations between different social spheres, and increasingly whole 
societies. A concern with power is more or less explicit in all social theory. Social theory is an 

25. Random documents with unrelated
content Scribd suggests to you:

26. lykkäytyi, mutta sen hetkeä oli heidän aina odotettava, yöllä ja
päivällä. Neljästi kuljetutti herttua Aksel Kurjen jo mestauslavallekin
katsomaan, miten toisten Sigismundia kannattaneiden ylimysten
päät putosivat piilun iskusta, mutta neljästi hän palautti hänet sieltä
takaisin vankilaan. Kuoleman haamu ei siis ollut Kurjelle näihin
aikoihin harvinainen vieras, päinvastoin hän juuri sen seurassa vietti
aikansa. Ja vaikka hänen polvensa eivät tutisseet lavalle noustessaan
ja vaikka hänen katseensa siellä tyynesti seurasi piilukirveen
heilahdusta, niin kerta kerralta puhalsi kuitenkin kalman henki yhä
kylmemmin hänen sydämeensä ja kerta kerralta hän yhä
hartaammin toivoi, että kirves jo edellisellä käynnillä olisi katkaissut
hänenkin kaulansa. Kuoleman hyväily on tuskaa sillekin, joka siihen
on taistelutantereella tutustunut. Mutta karaistu soturi kesti sen
pitkän kidutuksen.
Kerrotaan, että kun Stålarm ja Kurki kerran, jolloin oikein
valtakunnan säädyt olivat vahvistaneet heidän kuolemantuomionsa,
olivat mestauslavalta katselleet niiden valtaneuvoksien viimeistä
polvistumista, joiden perästä heidän oli vuoro laskea päänsä pölkylle,
niin ratsasti siihen silloin herttuan sihteeri julistamaan mestauksen
keskeytettäväksi, — sitä jo verenvuodatukseen kyllästynyt kansakin
vaati. Tyyneesti silloin Suomen herrat käännähtivät ympäri, kaivoivat
taskustaan kultarahan pyövelille, joka näin oli menettänyt osan
tuloistaan, — hänen palkkansa laskettiin näet pääluvun mukaan, —
ja läksivät rauhallisesti kävelemään takaisin vankilaansa. Mutta
ennenkuin he sen ovella erosivat eri koppeihinsa, virkahti aina iloinen
Stålarm vakavalle kohtalotoverilleen:
— Mitähän arvelevat nyt herrat valtaneuvokset tullessaan
taivaaseen, kun ei meitä rupea sinne kuulumaankaan?

27. — Ihmettelevät kai meidän suomalaisten sitkeää henkeä, vastasi
Kurki.
— Elleivät epäile, että me olemme petoksella itsellemme armon
hankkineet.
— Ei, sitä he eivät voi epäillä, vakuutti Kurki, toverinsa kättä
puristaen. — He tietävät kyllä oman kohtalonsa johtuneen juuri siitä,
että he väliin pitivät kuninkaan, väliin herttuan puolta, —
viimemainittu ei heihin luottanut. Me taas emme ole vaihdelleet
isäntiä. — Mutta, lisäsi hän huoahtaen, melkeinpä kadehdin noita
viittä ylimystä. Heidän kärsimyksensä ovat nyt lopussa. Meidän
jatkuvat!
— Rohkeutta, veikko! Kun on henkeä jälellä, silloin on vielä
toivoakin. Näkemiin!
— Näkemiin, — ehkä samalla lavalla…
Vieläkin tapasivat toverukset todella toisensa mestauslavalla,
mutta lopuksikin säästi kuninkaaksi kruunattu herttua heidän
henkensä. Varsin todennäköisesti siihen vaikuttivat Aksel Kurjen
olettamat syyt, mutta ponnistivatpa vankien kotona olevat
maamiehetkin parhaansa pelastaakseen nämä Suomen jaloimmat
soturit. Näinä sorron aikoina olivat Suomen vallassuvut entistä
lujemmin liittyneet yhteen. Kun Kaarlo kuningas sitten, melskeiden
lakattua, taas kerran kävi rauhan miehenä Suomessa, piti hän
Helsingissä kokouksen maan aateliston kanssa. Siellä nämä muistivat
vangittuja entisiä johtajiaan, todistivat heidän hyväkseen ja anoivat
heidän vapauttamistaan. Vielä pysyi kuningas kyllä ankarana, mutta
lopultakin hän heltyi.

28. Kolmatta vuotta vankilassa viruttuaan ja mestauskirveen iskua
yhtä kauan odotettuaan pääsi sitten Aksel Kurki sieltä vihdoin
lähtemään vapaana miehenä. Ja taas kerran hiveli raikas merituuli
Ahvenan selällä karaistun soturin nyt kalpeita kasvoja, kun hän
jälleen keinuvan laivan kannelta suuntasi hyrskyvien laineitten ylitse
ikävöivät katseensa kotimaan lähenevää rannikkoa kohden.
* * * * *
Tähän voisikin jo päättyä Aksel Kurjen tarina. Hänen toimeliasta ja
vaiherikasta elämäänsä jatkui kyllä vielä lähes 30 vuotta ja
soturinakin oli hän vielä mukana monilla tuimilla retkillä Liivinmaalla
ja Venäjällä. Ratsastelipa hän vielä lähes 60-vuotiaana ukkona
opettajansa Pontuksen pojan, Laiskan Jaakon, vaivaloisilla matkoilla
kauas Novgrorodiin ja Moskovan tienoille asti, usein voittoisana
lipullistaan johtaen, usein häviöllekin joutuen. Mutta nämä retket
kävivät jo toisten, nuorempain sankarien nimessä. Kaarlo kuningas
pysyi näet edelleen verrattain kylmänä ja karsaana tätä entistä
vastustajaansa kohtaan, kutsuttipa hänet vieläkin pari kertaa
Ruotsista, vastaamaan häntä vastaan tehdyistä kapinahankkeista,
jotka kuitenkin osoittatuivat perättömiksi. Ja sen verran epäluuloa
asui aina Kaarlo herttuan jaloluontoisessa pojassakin niitä Suomen
miehiä vastaan, jotka Sigismundin horjuvaa valtaistuinta olivat
tukeneet, ettei heille enää Kustaa Aadolfin sodissakaan
ylipäällikkyyttä uskottu. Sotajohdossa kelpasivat kyllä edelleen monia
kokeneen Aksel Kurjen neuvot, ja kun hän rohkeine suomalaisine
ratsumiehineen karautti taistelutantereelle, niin he olivat vielä kuin
nuoria urhoja kaikki. Mutta vähitellen rupesivat sentään monissa
liemissä keitetyn sotavanhuksen voimatkin pettämään, ja
Novgrodista, jossa Jaakko Delagardie kävi kovin pitkään viipymään,

29. sai hän vihdoin "ruumiinsa raskauden ja sairauden takia" luvan
palata kotimaahansa.
Vihdoinkin rauhassa ja levossa Anolan ja Tottijärven kotoisilla
mailla! Sieltä päin suoritti hän kyllä vielä monia pienempiä, Kustaa
Aadolfin hänelle uskomia, luottamustoimia Suomessa ja oli
kokeneena neuvonantajana mukana kaikissa Suomen miesten
silloisissa neuvotteluissa. Mutta paljo käytetyt sotavarustuksensa
ripusti hän nyt kunniapaikalle suurtupansa seinälle ja niitä hän sitten
usein, istuessaan vanhana ja jalkavaivaisena räiskyvän takkavalkean
ääressä, katseli menneisiin muistoihinsa vaipuneena. Hän katseli
niitä kaipauksella, kun sotatorvet soivat ulkona maailman
tappotantereilla, joihin hän ei enää kyennyt mukaan, mutta katseli
niitä myös aina tyynellä ylpeydellä, sillä hän tiesi, että niihin liittyi
tahraton soturikunnia.
Vihdoin, juuri kun uusien, suurten sotain torvet taas rupesivat yhä
rajummin soimaan, vetäytyi Aksel Kurki pois elävien mailta (vuonna
1630). Hänen luunsa kätkettiin Ulvilan kirkon sillan alle, missä hänen
kuvitettu hautakivensä vieläkin osottaa monivaiheisen soturin
lepopaikan.
Santeri Ivalo.

30. ILOINEN KUOLEMAN
PORTEILLAKIN.
ARVID STÅLARN.
Harmaina ja ikävystyneen näköisinä olivat Turunlinnan muurit jo
vuosisatoja seisoneet siinä virran suulla, eikä kummakaan, sillä
eiväthän ne olleet sisällään nähneet muita kuin synkeitä
linnanvouteja yrmyine palkkasotureineen. Toista se oli nyt, kun
elämänhaluinen Juhana herttua iloisine hovineen oli asettunut niiden
suojiin. Siellä leikittiin, tanssittiin, kuiskutettiin ja armasteltiin
aamusta iltaan, siellä kaikuivat sekaisin suomen, ruotsin ja puolan
kielet ja helähtelivät iloiset naurun purkaukset. Ahtaissa käytävissä ja
kiertoportaissa kohisivat silkkihameet ja porttiholveissa kajahtelivat
torven toitaukset, kun nuoret ritarit huojuvin töyhdöin ajoivat
metsästysretkelle tai saattelivat herttuallisia vaunuja
Katarinanlaakson ihanaan tammipuistoon.
Sellaiseksi oli äkkiä muuttunut elämä Turunlinnassa, ja
saaristolaisista, jotka Airiston selän yli soutaen tulivat kalojaan
myömään, näyttivät nuo vanhat muurit ikäänkuin elpyneen ja
menettäneen entisen jäykkyytensä.

31. Mutta syrjässä tästä nuorekkaasta ja iloisesta elämästä vietti
päivänsä vanha Gunilla-muori. Hän oli herttuan entinen imettäjätär,
oli seurannut häntä Suomeen ja asuen siinä vanhan linnan
porttiholvin päällä olevassa huoneessa, jota nykyään kutsutaan
Jordanin kamariksi, hoiteli hän niitä kolmea pienokaista, jotka kaunis
Kaarina Hannuntytär oli herttualle synnyttänyt. Kaiken aikansa vietti
hän huoneessaan kutoen sukkaa, nyökytellen päätään ja puhuen
itsekseen. Hänen sanottiin tietävän tulevaisia ja ahkerasti käyttivät
hovinaiset häntä ennustajanaan.
Kerran iltahämyssä, kun kynttilöitä ei oltu vielä sytytetty ja
herttuan huoneista kaikuivat kaihomieliset luutun sävelet, pujahti
joukko hovipoikia Gunillan huoneeseen.
"Hyvä, kiltti Gunilla, ennustakaa meille", pyytelivät he valkoisia
kämmeniään ojentaen.
"Hm, hm, noin paljon nuoruutta ja iloa ja suuria toiveita", hymisi
Gunilla päätään nyökyttäen. "Miksi tahdotte nähdä tulevaisuuteen.
Elämä kyllä haihduttaa ilonne ja särkee toiveenne ja parempi on olla
siitä edeltäpäin tietämättä."
Kuitenkin tarttui hän etummaisena seisovan hovipojan käteen ja
alkoi selvitellä kämmenen viivoihin kätkettyjä salaisia asioita. Mutta
ennenkuin hän ehti loppuun, kiintyi hänen katseensa poikaan, joka
seisoi toisten keskellä, kujeillen ja vallattomasti silmiään vilkuttaen.
Se oli noin kaksitoistavuotias, kaunis, ruskeakiharainen ja
sirovartaloinen veitikka, joka ei hetkeäkään pysynyt alallaan. Kun
Gunilla oli lopettanut, ojensi ruskeakiharainen häikäilemättä kätensä
isompien toveriensa ohitse muorin eteen. Gunilla tarttui siihen oitis
ja alkoi kämmenviivoja silmäillen hiljaa viheltää ja päätään kallistella.

32. "No sanokaa nyt toki jotakin", hoputti poika kärsimättömästi,
"enhän minä vihellyksestä mitään ymmärrä."
"Siinä on niin paljon iloa, niin paljon, että sitä riittää vielä
kuoleman portaillakin", puhkesi viimein Gunilla.
"Ja sitä te ette raskineet heti sanoa."
"Mutta sillä ilolla on synkät varjonsakin ja parasta on, etten niitä
sinulle paljasta."
Nyt tuli koko poikajoukko kärsimättömäksi ja alkoi yhteen ääneen
vaatia
Gunillalta selitystä.
"Sinulle on Herramme antanut iloisen ja kevyen luonteen, mutta
siitä huolimatta peittyy taivaasi usein synkkiin pilviin ja sinä saat
osaksesi niittää katkeria hedelmiä toisen miehen kylvöstä. Viidesti
saat sinä katsoa kuolemaa silmästä silmään" —
"Enkä kuitenkaan kuole, sepä oivallista", keskeytti hänet poika
iloisesti.
"Hohoi, miksi lasket leikkiä niin vakavista asioista. Niin, niin,
nuorihan sinä vielä olet ja iloinen. Entäpä sinun nimesi, enhän ole
sinua ennen täällä nähnytkään?"
"Arvid Eerikinpoika Stålarm. Mutta ettehän ole vielä sanonut,
miten kuolen ja vanhanako?"
"Miksi tahdot kaikki tietää? No niin, kas tähän on kirjoitettuna
Arvid Eerikinpojan kuolema. Rauhassa vuoteellasi sinä kuolet

33. iäkkäänä miehenä, mutta synkkä pilvi verhoo elämäsi viimeisiä
vuosia."
"Ei, minä tahdon kuolla taistelutantereella torvien soidessa ja
voittohuutojen kaikuessa ja elämäni parhaassa kukoistuksessa.
Huonostipa ennustitte, Gunilla-muori. Mutta kiitoksia kuitenkin", ja
poika kumarsi veitikkamaisen sirosti.
"Ihminen päättää, Jumala säätää, niin, niin."
Kun pojat telmien ja meluten olivat poistuneet huoneesta, puhui
Gunilla itsekseen ja päätään nyökytellen:
"Niin kaunis ja niin iloinen, että vanhakin tuntee häntä
katsellessaan nuortuvansa. Ja kuitenkin oli hänen elämänviivaansa
merkitty niin synkeitä kohtaloita. Kyllä hän tarvitseekin kaiken
iloisuutensa niitä kantaessaan. Niin, niin. Jumala hänen askeleensa
siunatkoon."
* * * * *
Kuumasti paahtoi elokuun aurinko ja santa pöllysi hiekkaisella
tiellä, kun nääntynyt sotajoukko ponnisteli eteenpäin. Mutta siinä
ihan edessä oli jo kyläkin, pieni viheliäinen inkeriläiskylä
olkikattoisine autioksi jätettyine hökkeleineen. Siinä oli yksi ainoa
kaivo tanhualla kylänraitin päässä ja sen ympärillä syntyi suuri
tungos, kun janoon nääntyvät miehet ja hevoset tahtoivat yhtaikaa
päästä osallisiksi virkistävästä vedestä. Siinä huudettiin, riideltiin ja
tyrkittiin ja päälliköt ärjyivät käheät äänensä vieläkin käheämmiksi.
Sitä mukaa kuin miehet saivat janonsa sammutetuksi, heittäysivät
he herpaantuneina tanhualle. Pian makasi koko sotajoukko sikin

34. sokin maassa, hevosten hajaantuessa kaluamaan kuivia
ruohonkorsia.
"Eipä jumaliste nyt viitsisi jäsentäkään väräyttää, vaikka itse
paholainen karkaisi niskaamme", sanoivat sotamiehet.
"Mutta pian tässä alkaa hiuka entistä vimmatummin likistellä ja
silloin on pakko panna töppösensä jälleen liikkeelle", lisäsivät toiset.
Ja muonan puutteen mieleen muistuessa levisi ärtynyt mieliala yli
maassa makaavan sotajoukon. Karkeita haukkumasanoja lausuttiin
päällystöä ja esivaltaa vastaan ja äkäisimmät viittailivat jo kapinan
mahdollisuuteen, samalla kun toiset palauttivat mieliin viimetalvisen
kurjan retken Novgorodia kohti, jolloin tuhansia miehiä paleltui
kuoliaaksi.
"Siihen ei kuitenkaan meidän Arvidimme ollut syypää, yhtävähän
kuin tähän nykyiseen kurjuuteemmekaan", kuului ääniä joukosta.
"Eipä ei, mutta jokuhan tähän kuitenkin on syypää."
"Kuka joku?"
"Tietysti se vanha hamppuparta Tukholmassa."
Hamppuparralla he tarkottivat Juhana kuningasta, joka tuiki
puutteellisista varustuksista huolimatta itsepäisesti ja sovitteluihin
taipumatta jatkoi sotaa Venäjää vastaan. Tyytyväisinä siitä, että
olivat päällikköjen läsnäollessa uskaltaneet hieman sättiä kuningasta,
vaikenivat miehet, heittäytyen velttoon horrostilaan. Kuului vaan
kuorsausta täältä ja ähkimistä tuolta ja etäämpänä pärskyivät
ratsuhevoset.

35. Niin kului jokunen hetki. Silloin kajahti yhtäkkiä kaivon luota mitä
iloisinten luritusten koristamana "kukku-luu-luu!"
Uupuneiden ja äkämystyneiden sotamiesten suut vetäytyivät
väkisinkin naurunhymyyn. He kohosivat kuka istualleen, kuka
kyynärpäänsä varaan ja käänsivät katseensa kaivolle. Sen kannella
seisoi pölystä valkeissa ratsassaappaissaan heidän päällikkönsä,
herra Arvid Eerikinpoika, päivän paahtamilla pyöreillä kasvoillaan
mitä iloisin hymy ja ruskeissa silmissään ainainen vallaton veitikka.
Hänen koko olemuksensa aivankuin säteili hyväntuulisuutta, mikä
vastustamattomasti tarttui myrtyneeseen miehistöönkin.
"Mihinkähän se nyt aikoo meitä puijata?" kuiskasi muuan
palkkasoturi toverilleen.
"Se aikoo kai taas täyttää meidän maarumme kokkapuheillaan ja
kiitokseksi seuraamme me häntä vaikka helvetin porstuaan", vastasi
toveri.
"Hyvät veljet ja taistelukumppanit, voitteko arvata, miksi minä tällä
haavaa olen niin hyvällä tuulella?" alkoi Stålarm ja uteliaisuus sai
viimeisetkin miehistä kohoamaan istualleen. "Siksi, miehet, että
meillä on asiat niin paljon paremmin kuin niillä venäläisillä, jotka
kymmenen vuotta sitten puolustivat Paatisten linnaa. Olettehan
kuulleet, kuinka he saivat syödä heiniä, olkia, saappaita, satuloita, ja
— hyi olkoon! — kuolleita tovereitaan."
"Kohta kai tässä mekin saamme ruveta saappaitamme
nakertamaan, sillä pehmeämpää muonaa meistä ei ole kukaan sitten
eilispäivän suuhunsa pistänyt", kuului miesten joukosta uhkaava ääni
ja hymynoireet hävisivät kaikkien kasvoilta.

36. "Olkoon se kaukana meistä, että me moskovalaisten tavalla
rupeisimme tässä saapasnahkaa hillomaan, kun yhden ainoan
päivämarssin päässä vartoo meitä pitkät vankkurijonot, täynnä
suomalaista ruisleipää, palvattua lihaa ja kuohuvia oluttynnyreitä."
Tässä pysähtyi Stålarm ja tarkkasi hymyillen, kuinka miesten
silmiin syttyi odottava hehku ja kuinka monet heistä nielivät tyhjiä
nielauksia.
"Onkohan tuo totta vai aikookohan se ravita meitä pelkillä
tarinoilla?" huomautti puoliääneen äskeinen palkkasoturi.
"Tässä on mies, joka todistaa sanani oikeiksi", ja Stålarmin
viittauksesta astui esiin repaleihin puettu inkeriläinen talonpoika.
"Anna kuulua, mitä sinulla on tiedossasi", kehotti Stålarm ja mies
alkoi tehdä selkoa, kuinka yhden päivämatkan päässä tästä Narvaan
päin oli leirissä marski Klaus Fleming, joka vasta oli sotajoukon sekä
suuren muonakuormaston kanssa saapunut Suomesta ja odotti nyt
Virosta saapuvaa Arvid Stålarmia.
"Mutta asialla on toinenkin puolensa", lausui nyt Stålarm, "ja
ennenkuin pääsemme tuosta muonakuormastosta osalliseksi, on
meidän tehtävä huikea nappaus. Mutta mitä sanovat siihen teidän
tyhjät vatsanne?"
"Me hajotamme vaikka kohonaisia vuoria maahan, päästäksemme
ruokaan käsiksi", huusivat miehet.
"No sitten ei hätääkään ja meidän asiamme ovat kuin ovatkin
paremmin kuin niiden Paatisten linnan venäläisten."

37. "Mutta mitä meidän on tehtävä?" utelivat sotamiehet
maltittomasti.
"Pyyhkäistävä tieltämme venäläinen sotajoukko, joka on kiilana
tunkeutunut meidän ja Flemingin väliin, estääkseen meitä
pääsemästä siunatun leivän kimppuun."
Stålarm viittasi sanantuojalle, joka kertoi omin silmin nähneensä
ison venäläisen sotajoukon muutaman tunnin matkan päässä tästä
Flemingin leiriä kohti.
Siinä tuokiossa oli koko sotajoukko jalkeillaan. Raivostuneet äänet
huusivat:
"Pois edestä tien tukkeet! Hiiteen ryssät! Maahan joka sorkka!"
"Te olette siis valmiit taisteluun?" kysyi Stålarm.
"Vaikka pirua vastaan tässä tapauksessa", vastasivat sotamiehet.
"Ei muuta kuin eteenpäin vaan!"
Hetken kuluttua alkoivat rummut päristä, päälliköt ja ratsuväki
asettuivat satuloihinsa ja nälän vimmaama sotajoukko lähti liikkeelle
täydessä taistelujärjestyksessä.
"Enpä olisi uskonut, että muonan puute ja nälkäkin voivat väliin
näin suuria matkaan saattaa, sillä ilman sitä olisimme varmaankin
paljon pienemmillä voiton toiveilla marssineet tähän taisteluun",
virkkoi Stålarm rinnallaan ratsastavalle Otto Ykskylälle.
"Mutta oikeasta langasta sinä osasitkin nykiä heitä taisteluun",
vastasi Ykskylän parooni.

38. Äskeinen palkkasoturi taasen virkkoi vieruskumppanilleen, heidän
marssiessaan pölyistä tietä eteenpäin:
"Arvasinhan minä, että jotain tällaista sillä oli mielessä, kun se
sieltä kaivonkannelta alkoi meille kompailla."
"Ja arvasinhan minäkin, että me olemme heti valmiit häntä
seuraamaan", kehasi hänen kumppaninsa.
Taistelu ei kestänyt kauan, mutta se oli sitä raivoisampi. Kun
aurinko oli painunut puiden latvojen tasalle oli venäläinen sotajoukko
hajoitettu ja kokonaista kuusituhatta miestä makasi heistä
kaatuneina tantereella. Heidän päällikkönsä, ruhtinas Wladimir
Dolgoruki, oli joutunut vangiksi ja voittajain haltuun oli myöskin
jäänyt venäläisten kuormasto, jonka kimppuun nyt Stålarmin
sotamiehet kävivät nälkäisen ihmisen koko silmittömyydellä.
Tämän loistavan voittonsa saavutti Arvid Stålarm elokuussa v.
1591. Hän oli silloin neljänkymmenenkahden vuotias ja oli kokenut jo
monia soturivaiheita sekä maalla että merellä. Jo vähän päälle
parinkymmenen vanhana oli hän ratsumestarina ottanut osaa
Venäjän sotaan, kohoten sen jälkeen aste asteelta yhä ylempiin
sotilasarvoihin. Vuosi tämän Inkerissä saamansa voiton jälkeen hänet
nimitettiin Narvanlinnan komentajaksi. Mutta niistä ajoin alkoivat
hänelle ne vastatuulet ja pilviset säät, joista vanha Gunilla-muori
Turunlinnassa oli ennustanut.
"Kaalia ja limppua! Limppua ja silavaa!" huutelivat ryssät
Ivangorodin eli Jaanin linnan muureilla, ärsyttääkseen niitä
suomalaisia palkkasotureita, jotka joen takana Narvan linnan
muureilla käyskelivät vartioina.

39. "Koira syököön teidän viheliäisen kaalinne, te saapasnahkan
nielijät!" huutaa rämähytti pitkäviiksinen arpipää suomalainen. "Jollei
teillä ole sen parempaa suuhun pantavaa, niin tulkaa tänne, täällä
saatte mahanne täyteen häränpaistia ja hernerokkaa ja kurkkunne
saatte viruttaa ruskealla oluella."
"Mitä, vieläkö teillä on jälellä sitä homehtunutta leipää ja niitä
mädäntyneitä sillejä?"
"Suus kiinni, koirankuonolainen, ja muista, että sinua odottaa
illalliseksi vanhoista satulavöistä keitetty liemi."
Vuotta aikaisemmin kuin Stålarm tuli Narvan linnan isännäksi oli
vieressä oleva Jaaninlinna pakkosovinnon kautta joutunut
venäläisille. Milloin ammunta ja muut sotatoimet aselevon tai muiden
seikkojen takia olivat seisauksissa, silloin kuluttivat sotilaat
kummallakin puolen aikaansa härnäilemällä ja haukuskelemalla
toisiaan joen yli. Se kuvasi pienoiskoossa koko tätä Juhana
kuninkaan pitkällistä ja tuhoisata venäläissotaa. Vuorotellen tehtiin
kummaltakin puolen laajoja hävitysretkiä toistensa alueille, sitten
oltiin uupuneina joitakin aikoja alallaan ja sillä aikaa vaihtelivat
molemmat hallitsijat, Juhana kolmas ja Iivana Julma, sapekkaita
haukkuma- ja sinuttelukirjeitä.
"Hitostako nuo koirat tuolla toisella puolen tietävät, että meillä on
syötävänä homehtunut leipä ja mädäntyneet sillit?" murahti
pitkäviiksinen suomalainen toverilleen.
"Kysyä sitä", vastasi toinen, "kun meiltä miltei joka yö lähtee
miehiä karkuun. Ja mitä siihen homehtuneeseen leipään sekä
silleihin tulee, niin kuulinpa kuiskeita, että sitäkään herkkua ei ole
enää moneksi päivää jälellä."

40. "Ja palkkamme on kohta puolelta vuodelta saamatta. Saatana,
jollei tästä pian tule loppua, niin tuonne kaalikeiton ja limpun ääreen
tästä minäkin livistän, sen totta jukolisti teenkin, ennenkuin rupean
niiden Paatisten ryssäin tavalla järsimään vanhoilla saappailla
höystettyjä heiniä."
Kun pitkäviiksinen tovereineen palasi vartiovuoroltaan, tapasi hän
linnanpihalla miltei koko varusväen hyvin kiihtyneessä mielentilassa.
Sotilaat olivat saaneet kuulla, että se viheliäinen muona, jolla heitä
oli viime viikot ruokittu, oli loppumaisillaan. Turhaan kokivat
saapuvilla olevat alemmat päälliköt saada heitä tyyntymään
lupauksilla pian saapuvista muona- ja rahalähetyksistä. Nälistyneet ja
ärtyneet miehet huusivat kiroillen, että heitä oli jo tarpeeksi asti
syötetty tyhjillä lupauksilla. He uhkasivat huomispäivänä jättää joka
sorkka linnan, ellei heille siihen mennessä maksettaisi saamatta
olevia palkkoja sekä hankittaisi parempaa muonaa. Ja siten hetken
huudettuaan ja meluttuaan ryhtyivät he keskuudestaan valitsemaan
miehiä, joiden piti mennä esittämään linnankomentajalle nämä
heidän vaatimuksensa.
Tällä kertaa istui komentaja paksuseinäisessä tornikammiossa,
jonne ei pihalta kaikuva melu päässyt tunkeutumaan. Hän istui
laajan kirjoituspöydän ääressä ja sinetöitsi parhaillaan kolmea
kirjettä. Suuren uunin lähellä toisella puolen pöytää istuivat hänen
veljensä Akseli sekä tämän ikätoveri Klaus Boije, jotka palvelivat
linnassa Stålarmin alapäällikköinä.
"Kolmas toden tekee, sanotaan, ja tässä on nyt lähdössä
kolmannen kerran kolme kirjettä kolmelle eri henkilölle, siis
kolmikertainen kolmen luku", alkoi Stålarm. "Kolme kertaa kolme on
yhdeksän, ja niin monella naulallahan meidän Herramme, joka on

41. yksi jäsen kolmiyhteydessä, kiinnitettiin ristinpuuhun. Meillä on siis
kaikki syyt odottaa mitä suosituimpia tuloksia avunhuudoistamme.
Jos vanha kolmiluku pitää paikkansa, niin me saamme apuvaroja
oikein koron kanssa ja silloin nämä paastopäivät ovat lopussa."
"Luulenpa, että nälkä on tehnyt sinut taikauskoiseksi", huomautti
nuorempi veli. "Mutta oletko laatinut kirjeesi kyllin tepsivään
muotoon?"
"Niinpä luulisin. Kas tässä ensimäisessä, joka on osotettu Noki-
Klaulle — sillä nimellähän talonpojat siellä kotona häntä
hemmottelevat — kerron minä, että meillä parin päivän perästä on
syötävänä saapasnahka ja satularemmit ja ellei tänne toimiteta
pikaista apua, tahdon minä mieluummin elää susilaumassa kuin olla
nälästä kiukkuisen ja kapinallisen linnan väen päällikkönä. Tässä
toisessa taas, joka menee herttualle Ruotsiin, minä kuvailen
hätäämme yhtä synkeäksi sekä samalla nurisen, ettei Fleming
Suomesta ole toimittanut meille minkäänlaista apua. Ja
kolmannessa, joka on kirjoitettu hänen korkeasti katoliselle
majesteetilleen Puolaan, minä jatkan nurinaa siitä, ettei meidän
herttua Ruotsissa ole välittänyt mitään meidän auttamisestamme.
Tämä minun nurinani se on, hyvät herrat, johon minä kaiken toivoni
perustan."
Hän hymyili ja katsoi vuoroin kumpaakin silmiin.
"Mutta jospa he joskus lukisivat toisilleen nuo kirjeesi, niin saisitpa
totisesti laittaa kaulaluusi valmiiksi", huomautti hänen veljensä.
"Sitä he eivät tässä elämässä tee, sillä siksi suuri juopa on heidän
välilleen asetettu, ja toisessa elämässä taas heillä itsekullakin lienee

42. siksi paljon tilitettävää, etteivät he jouda muistelemaan erään
piskuisen herra Arvidin kirjeitä."
"Mutta entäpä joku jälkeentulevaisistamme saisi käsiinsä nuo
kaikki kolme kirjettä, niin kyllä maar hän pudistaisi päätään ja
arvelisi, että olipa siinä kiero mies."
"Kun vatsamme on pintehissä, niin emmepä jouda juuri
jälkimaailman arveluita ottamaan laskuihimme. Ja tämä oli kaiketikin
paras keino saada heidät liikkeelle, sillä paljon mieluisampaa heille
on saattaa harmia toisilleen kuin muistaa meitä poloisia täällä
maailman nurkkapielessä. Nyt sinun on toimitettava nämä
kiiruimmiten matkalle ja sitten meillä ei ole muuta tehtävää kuin
viskata sääremme seinälle ja odottaa avuntuloa."
Stålarm ojensi kirjeet veljelleen. Samassa kuului kolinaa oven
takaa ja sisään astui viisi palkkasoturia, joista jokainen edusti eri
kansallisuutta. Stålarm kohotti kysyvästi kulmiaan, mutta ennenkuin
miehet ennättivät suutaan avata, alkoi hän hymyillä ja virkkoi:
"Minä arvaan, että te tulette pyytämään eroa palveluksestanne.
Sen te saattekin kahden viikon perästä, sillä silloin saapuu tänne
apuväkeä, muonaa ja rahaa. Ja koska teillä on monen kuun palkka
saamatta, niin tahdonpa tehdä jotakin siinä suhteessa, että tulisitte
vielä nämä kaksi viikkoa toimeen."
Hän poistui kiiruusti huoneesta ja sotamiehet alkoivat hämillään
kuiskailla keskenään.
"Kas tässä", virkkoi Stålarm palattuaan ja viittasi leveään
tarjottimeen, jonka hänen perässään tullut palvelija laski pöydälle.
"Tässä ovat kaikki minun pöytähopeani ja muut kalleuteni. Niitä

43. katselemalla minä viime aikoma olen ravinnut itseäni, mutta nyt
luovutan minä ne teille. Viekää ne kaupunkiin, vaihettakaa rahaksi ja
jakakaa rahat keskenänne. Sillä te tulette kaksi viikkoa hyvin
toimeen. Kas niin, menkää nyt toverienne luokse ja onneksenne
olkoon."
Hän työnsi tarjottimen etumaisen miehen syliin ja avasi oven.
Neuvottomina ja mutisten poistuivat sotilaat.
"Sic transit gloria mundi", virkahti Stålarm ja istahti pöydän
viereen. "Siellä menevät nyt kilisten ja kalisten minun aarteeni ja
tämän jälkeen me saamme syödä tyhjää tinavadeista. Mutta käyhän
se laatuun sekin, luulen ma."
Hänen silmistään vilkkui ainainen hymy ja toiset katsoivat häneen
ihmeissään.
"Mutta entäpä kahden viikon kuluttua kaikki onkin ennallaan ja
nuo samat miehet ilmestyvät jälleen tuohon oven suuhun, mitä sinä
silloin heille tarjoat odottajaisiksi?" kysyi hänen veljensä.
"No vaikkapa esimerkiksi pääni, ja elleivät siihen tyydy, lähtekööt,
sitten herran nimeen matkoihinsa. Minä itse pudistan myös Narvan
tomut jaloistani ja lähden Warsovaan tekemään herralleni
kuninkaalle tiliä toimistani."
Stålarm sai kun saikin hyvissä ajoin apua ja vaikka nuo
avunlähetykset aina olivatkin puolinaiset ja riittämättömät, voitiin
Narvanlinnassa, kiitos päällikön liukkauden ja keinokkuuden,
jotenkuten elää kihnutella päivästä toiseen. Puutetta ja sotaväen
kinasteluja jatkui edelleenkin, mutta aina tiesi niistä Stålarm
joustavuudellaan selviytyä.

44. Rauha Venäjän kanssa oli tehty Täyssinässä v. 1595, mutta se ei
suurestikaan lieventänyt Stålarmin ja hänen linnaväkensä asemaa
niinkauan kuin rauhanehtoja ei Ruotsin puolelta täytetty
luovuttamalla Käkisalmen linnaa läänineen takaisin venäläisille. Kun
Stålarm odotukseen kyllästyneenä vihdoin kevättalvella 1597 lähti
itse Suomeen, jouduttaakseen Käkisalmen luovuttamista, kohtasi
häntä Viipurissa sanoma Klaus Flemingin kuolemasta. Turkuun
rientäessään tapasi hän siellä Suomen aateliston neuvottelemassa
asiain tilasta. He eivät laskeneet Stålarmia enää takaisin Narvaan,
vaan pyysivät häntä asettumaan marski-vainajan tilalle johtamaan
Suomen asioita. Niin oli myöskin kuninkaan tahto, sillä myöhemmin
kesällä saapui häneltä kirjelmä, jolla Stålarm määrättiin Suomen
käskynhaltiaksi ja ylimmäksi sotapäälliköksi.
"Nyt alkoi siis se aika, jolloin minun on korjattava karvaita
hedelmiä toisen miehen kylvöstä", virkkoi Stålarm tämän
määräyksen saatuaan. "Mutta eipä minua ole Narvassa juuri makean
leivän päiville totutettu."
* * * * *
Oli sydänyö syyskuun yhdeksättä päivää vasten vuonna 1599.
Turunlinna, jonka muureilla pitkin päivää olivat tykit jyrähdelleet,
lepäsi äänetönnä pimeän peitossa. Uuden linnan pihaa valaisivat
kuitenkin useat lyhdyt ja siellä paukkuivat vasarat sekä kitisivät
sahat, kun sotilaat rakensivat puisia varustuksia siltä varalta, että
herttuan väen onnistuisi tunkeutua linnan etuvarustusten läpi. Pihan
reunasta kohosi vanhan linnan pääty jylhänä ja pimeänä,
lukuunottamatta yhtä tornihuoneen ikkunaa, josta pilkotti tuli.
Mainitussa huoneessa olivat koolla Arvid Stålarm, marski-vainajan
poika, Juhana Fleming, skotlantilaisten palkkasoturien päällikkö

45. William Rutwen, sekä joukko muita päälliköitä. Stålarm istui pöydän
ääressä ja kiidätti kuumeisella kiireellä hanhenkynää leveällä
paperiarkilla. Toiset keskustelivat kuiskaamalla.
"Amen!" virkkoi Stålarm ja laski kynän kädestään. "Kuulkaahan nyt
tätä viimeistä avunhuutoamme."
Hän luki kuningas Sigismundille osotetun kirjeen, jossa tehtiin
selkoa heidän tukalasta asemastaan ja luvattiin, jos Viipurista käsin
odotettu apujoukko piammiten saapuisi, puolustaa linnaa, kunnes
hänen majesteettinsa suuremmilla voimilla ehtisi heidän avukseen.
Kun kaikki olivat hyväksyneet kirjeen, kirjoittivat he toinen toisensa
jälkeen nimensä sen alle.
"Ellei apua ajoissa saavu, niin —"
"Silloin me räjähytämme linnan ilmaan, kuten olemme
päättäneet", täydensi nuori Fleming Stålarmin lauseen.
"Niin juuri."
Kaikkien kasvoilla näkyi synkkä päättäväisyys. Tällöin kuului oven
takaa arka koputus. Stålarmin käskystä astui sisään jalkamiesosaston
päällikkö Sipi Sipinpoika, kasvoillaan hätääntynyt ilme. Hänen
kintereillään seurasi kalpea ja nääntyneen näköinen huovi.
"Akseli Kurjen ratsupalvelija!" huudahti Stålarm. "Kuinka sinä
tänne olet päässyt ja minkälaisia sanomia sinä tuot?"
Ratsumies kertoi, kuinka herttua toista viikkoa sitten oli Marttilassa
voittanut ja hajoittanut Akseli Kurjen johtaman suomalaisten
pääjoukon. Itse Kurki oli paennut Viipuria kohti ja hän, palvelija oli

46. monien yritysten jälkeen onnistunut piirittäjäin läpi hiipimään tänne
linnaan.
"Kurjen häviö Marttilassa oli siis sittenkin totta", lausui Stålarm
synkästi ja kaikkiin heihin näkyi tieto vaikuttavan herpaisevasti.
"Entäs apujoukko, eikö sinulla sen saapumisesta ole mitään
tietoa?" kysyi Stålarm hetken kuluttua.
"Sellaisesta minä en ole mitään kuullut", vastasi huovi, "ja jos se
olisikin tulossa, niin ei se voisi tänne päästä, sillä herttua on
sotaväellään tukkinut kaikki Viipuriin johtavat tiet."
Seurasi painostava äänettömyys. Yhtäkkiä kohotti Stålarm päänsä
ja sanoi Sipi Sipinpoikaan kääntyen:
"Ovatko työt linnanpihalla päättyneet vai miksi moukaroiminen ja
sahaaminen on yhtäkkiä laannut."
Puhuteltu riensi ulos ja kun hän jälleen ilmestyi ovensuuhun, oli
hänen kasvoillaan askeistakin hätääntyneempi ilme.
"Sotamiehistä on osa karannut piirittäjäin puolelle ja toiset ovat
työnsä jättäen kokoontuneet neuvottelemaan", ilmoitti hän.
"Päällikköjen käskyistä eivät he ole millänsäkään."
Stålarm nousi seisomaan ja alkoi vihellellä. Hän otti kuninkaalle
aiotun kirjeen ja punnittuaan sitä hetken kädessään kysyi Juhana
Flemingiltä:
"Eikö teistäkin rex crastinus ole sattuva nimitys kuningas
Sigismundille? Kuningas huomispäivä eli huomispäivän kuningas, sillä

47. hän myöhästyy aina ja joka paikasta. Meitä poloisia, jotka olemme
niin uskollisesti palvelleet sellaista etanamajesteettiä!"
Flemingin hienopiirteisille ja kalpeille kasvoille levisi heleä puna ja
hän oli antamaisillaan kiivaan vastauksen, mutta Stålarmin silmiin
ilmestynyt synkkä tuli, jota niissä ei oltu ennen nähty, pidätti häntä.
Mitään puhumatta repi Stålarm kirjeen pieniksi palaisiksi, minkä
jälkeen hän rauhallisesti lausui:
"Hyvät herrat, käykää levolle, sillä muuta tekemistä meillä ei tässä
enää ole. Minä itse menen alas puhuttelemaan sotamiehiä."
Saatuaan miehiltä lupauksen pysyä uskollisesti asemillaan
huomiseen saakka, palasi Stålarm huoneeseensa ja vietti koko
loppuyön kävelemällä edestakaisin lattialla. Kun hän päivän
valjetessa tuli ulos vilvotellakseen raskasta päätään, osui hänen
katseensa ensimäisenä Salomon Illen mestattuun päähän, joka näkyi
seipään nenässä Korpolaisvuorella. Samassa paikassa oli kuusi
muuta päätä. Ne olivat Kastelholmassa aikaisemmin vangiksi
joutuneita päälliköitä, jotka amiraali Scheel muutamia päiviä sitten
oli herttuan käskystä mestauttanut ja asettanut päät tuonne
vuorenlaelle linnalaisten pelotteeksi.
"Kas siinä viittaus, mikä palkka meitä poloisia odottaa
uskollisuudestamme kuningasta kohtaan", virkkoi Stålarm itsekseen.
Kun linnan puolustamista ei käynyt enää ajatteleminen, ryhdyttiin
samana päivänä keskusteluihin piirittäjäin kanssa. Tuloksena oli, että
linnan puolustajat toista viikkoa kestäneen aselevon jälkeen
antautuivat herttuan armoille.
* * * * *

48. Seuraavan maaliskuun 20:tena päivänä astui Lindköpingin
linnanportista ulos surullinen saattue. Sen muodostivat joukko
ruotsalaisia valtaneuvoksia, jotka Sigismund Stångjoen tappelun
jälkeen oli jättänyt uhriksi Kaarlo-herttuan vihalle, sekä suomalaiset
Arvid Stålarm ja Akseli Kurki. Tiheän piikkimetsän saartamana
kulkivat he kohti kaupungin toria, jossa heitä odotti punapukuinen
pyöveli apureineen ja leveäteräisine miekkoineen. Saattuetta
seurasivat valtakunnan säädyt, jotka herttuan painostuksesta paria
päivää aikaisemmin olivat tuominneet edellämainitut herrat
kuolemaan. Kun mitkään esirukoukset ja kyyneleet eivät olleet
saaneet herttuata taivutetuksi antamaan armon käydä oikeuden
asemesta, piti tuomio tänään pantaman täytäntöön.
Tämä oli jo neljäs kerta, kun Stålarm sai keihäsmetsän keskellä
astua mestauspaikalle. Ensi kerran oli hänet tuomittu kuolemaan
Turussa linnan antauduttua. Hän oli silloin herttuan eteen polvistuen
pyytänyt, että herttua tyytyisi yksinomaan hänen päähänsä, sillä
toiset Suomen herrat olivat ainoastaan noudattaneet hänen,
ylimmän päällikön, käskyjä. Tästä huolimatta oli heidät kaikki
tuomittu kuolemaan ja telotettu — paitsi Stålarmia ja Kurkea, jotka
oli vankeina kuletettu Ruotsiin enempiä tutkimuksia varten. Kahdesti
heidät oli sitten Tukholmassa viety mestauslavalle, mutta
kummallakin kerralla olivat he niine hyvineen saaneet palata takaisin
vankilaan. Jälkimäisellä kerralla oli Stålarmin vanha iloisuus
odottamatta pulpahtanut esiin. Nähdessään kaikissa ikkunoissa
katsomaan kerääntyneitä naisia, oli hän ottanut hatun päästään ja
sirosti kumarrellen lausunut: "Minä olen aina etsinyt naisväen
suosiota. Jos te nyt esirukouksillanne hänen ruhtinaallisen armonsa
edessä voisitte minut pelastaa tästä pälkähästä, niin olisin minä ikäni
kaiken teidän nöyrin palvelijanne."

49. Mutta saattue saapui pienen kaupungin torille, joka oli ääriään
myöten täynnä katsojia. Rukoiltuaan, veisattuaan ja hyvästeltyään
onnettomuustoverinsa polvistui maahan levitetylle punaiselle
vaatteelle ensimäisenä vanhin valtaneuvoksista, Gustaf Banér.
Kerrotaan, että kun hänen päänsä putosi, teki hänen ruumiinsa
liikkeen ikäänkuin tahtoen kavahtaa vielä kerran seisoalleen. Kun
neljäs valtaneuvoksista, komea ja uljas Tuure Bjelke, joka ilman
pienintäkään pelonvärettä kasvoissaan tai äänessään piti kauas
kaikuvan puheen omansa ja toveriensa syyttömyyden puolesta, oli
päätönnä vaipunut punaiselle matolle, oli Arvid Stålarmin vuoro
astua esiin. Mutta kun hän vuorostaan varustausi puhetta pitämään,
astui herttuan kirjuri Erik Göransson esiin ja luki herttualta juuri
saapuneen kirjelmän, jossa Stålarmille ja Kurjelle luvattiin armahdus,
jos säädyt siihen suostuvat. Silloin huusi ympärillä seisova
kansanjoukko: "On jo kylliksi verta, kylliksi verta! Armoa! Armoa!"
Stålarm otti hatun päästään ja kumarrellen joka puolelle kiitti
kansanjoukkoa. Sitten pisti hän kätensä taskuun ja ojentaen
pyövelille kymmenen taaleria lausui:
"Kas tässä ystäväni, pieni korvaus siitä ansion vähennyksestä,
mikä sinua kohtasi, kun et saanut minun päätäni listiä."
Astellessaan suomalaisen kohtalotoverinsa kanssa vartiain keskellä
takaisin linnaan, tähysti Stålarm kohti keväisiä pilviä ja puhkesi
yhtäkkiä surumielisen iloisesti sanomaan:
"Siellä mahtavat nyt herrat valtaneuvos-vainajat ihmetellä, että
minnekä se Stålarm jäi, kun ei tullutkaan meidän perässämme
taivaaseen."
* * * * *

50. Kaksi vuotta vielä vankeudessa istuttuaan pääsivät Stålarm ja
Kurki Suomen aateliston esirukousten johdosta vihdoin vapaaksi ja
edellinen sai Itä-Suomen laamannin viran. Mutta kun hän vähän sen
jälkeen toimi sotapäällikkönä Liivinmaalla, joutui hän erään
onnettoman taistelun takia uudestaan herttuan vihoihin ja kuljetettiin
vankina Tukholmaan, jossa hänet nyt viidennen kerran tuomittiin
kuolemaan. Tällöin pyysi Stålarm, ettei häntä, vanhaa soturia
telotettaisi, vaan annettaisiin sotaväenosaston hänet ampua ja että
hänen ruumiinsa pääsisi silpomatta hautaan. Niinikään pyysi hän,
ettei hänen omaisuuttaan anastettaisi kruunulle, vaan että se
käytettäisiin hänen velkojensa maksamiseen. Kuolemantuomiota ei
kuitenkaan pantu tälläkään kertaa toimeen, vaan muutettiin se
elinkautiseksi vankeudeksi.
Kokonaista kuusitoista vuotta sai hän sitten virua Gripsholman
linnassa — samassa, jossa onneton Eerik-kuningaskin oli vankina
istunut. Elämä kulki edelleen, maailman tapaukset seurasivat
toisiaan, ankara Kaarlo-kuningas muutti manan majoille ja hänen
poikansa Kustaa Adolf hankki sotapäällikön taitonsa niillä samoilla
kentillä, joilla Arvid Stålarm nuoruusvuosinaan oli iloisena ja
riehakkana miekkaansa heiluttanut — mutta yhä virui Stålarm
yksinäisenä ja unhotettuna Gripsholman muurien sisällä. Vasta
seitsenkymmenvuotiaana harmaapäänä tuo lahjakas ja iloinen
ylimys, joka polveutui Tavastien ikivanhasta ja supisuomalaisesta
suvusta, pääsi ikuiseen lepoon. Kuten monen muunkin kuuluisan
suomalaisen, sai Ruotsinmaa kunnian kätkeä poveensa Stålarminkin
maalliset jäännökset. 28 p. toukok. 1620 haudattiin hänen ruumiinsa
Keruban kirkkoon.
Kyösti Wilkuna.

51. TALONPOIKAINEN RATSUMESTARI.
TUOMAS TEPPOINEN.
"— — Ja että Teidän kunink. majesteettinne saisi
paremman käsityksen siitä, missä tämä minun seurakuntani
sijaitsee, niin mainitsen, että se on siellä, missä Tuomas
Teppoinen asuu."
Muolan papin kirjeestä Juhana III:lle.
Moniksi vuosiksi oli ympäri valtakunnan riittänyt ihmisille
ilonaihetta siitä, kuinka moskovalaisten tsaari oli aikoinaan kosinut
nykyistä kuningatar Katariinaa ja kuinka Puolan röyhkeät herrat
olivat hänelle kosiomiesten mukana lähettäneet silkkiin ja samettiin
pyntätyn vanhan valkoisen tammakopukan. Mutta tämä hupaisa
juttu uhkasi nyt vuosien kuluttua kasvattaa kovin karvaita hedelmiä.
Tiedettiin, että oikullinen, juonikas ja raivopäinen Iivana-tsaari,
jota hänen alamaisensa olivat selän takana alkaneet nimitellä
Julmaksi, oli pyytänyt Eerik kuningasta lähettämään Katariinan
hänelle, mutta kuinka tästä ei tullut mitään Eerikin jouduttua
valtaistuimelta tyrmään. Kun hänen sijaansa oli noussut Juhana-veli,

52. Welcome to our website – the perfect destination for book lovers and
knowledge seekers. We believe that every book holds a new world,
offering opportunities for learning, discovery, and personal growth.
That’s why we are dedicated to bringing you a diverse collection of
books, ranging from classic literature and specialized publications to
self-development guides and children's books.
More than just a book-buying platform, we strive to be a bridge
connecting you with timeless cultural and intellectual values. With an
elegant, user-friendly interface and a smart search system, you can
quickly find the books that best suit your interests. Additionally,
our special promotions and home delivery services help you save time
and fully enjoy the joy of reading.
Join us on a journey of knowledge exploration, passion nurturing, and
personal growth every day!
ebookbell.com