näkyvää ja tuntuvaa palvelusta, ukkoseni, emmekä huoli siitä, ketä
Sinä muutoin kykenet pettämään järjettömillä puoskarinpuheillasi.»
»Poikani Varney», sanoi kullantekijä, »epä-usko, joka ympäröi
Sinua kuin kylmä sumu, on himmentänyt Sinun muutoin terävän
järkesi havaitsemasta sitä, mikä muuttuu rikkiviisaalle vain
kompastuskiveksi, mutta mikä paljastaa sille, joka nöyryydessä tietoa
etsii, niin selvän opetuksen, että tarkkaamattominkin sen huomaa.
Etkö luule ihmisen taidolla olevan keinoja täydentää luonnon
vajanaisia tuotteita pyrkimyksessään muodostamaan kalliita
metalleja, koska me voimme parantaa muitakin menettelytapoja,
kuten hautomista, tislaamista, käymistä ja muita samanlaisia yleisiä
ilmiöitä, joiden avulla me herätämme eloa tunnottomaan munaan,
luomme puhtautta ja elinaineita inhoittavista jätteistäkin ja
panemme jähmeän, liikkumattoman nesteen poreina kuohumaan?»
»Minä olen kuullut kaiken tuon ennenkin», sanoi Varney, »ja
minun sydämeni on vahvasti paatunut tuollaiselle kerskailulle siitä
asti, kun minä tuhlasin kaksikymmentä oivallista kultakolikkoa —
mutta olipa sentään järkeni silloin vielä lapsenkapaloissaan — suurta
tietoa saavuttaakseni ja kun ne kaikki, Jumala paratkoon, haihtuivat
in fumo. Siitä hetkestä lähtien, jolloin minä maksoin nämä
oppirahani, halveksin minä kullantekotaitoa, tähtienselitystä, käsi-
ennustusta ja kaikkia muita salatemppuja, ja vaikka ne olisivat niin
salaisia ja niin mahtavia kuin horna itse, eivät ne enää saa kukkaroni
nauhoja heltiämään. Mutta minä en, hitto vieköön, halveksi
ensinkään Pyhän Nikolain mannaa, enkä voi tulla toimeen ilman sitä.
Ensi toimenasi siellä pienessä syrjäisessä piilopaikassasi on valmistaa
sitä jonkun verran; sitten saat tehdä kultaa niin paljon kuin haluat.»