Päin Korinthoa, niinkuin luulimme.
Mut vihdoin silmäns' aurinko loi maahan,
Hajoittain usman, joka meidät peitti.
Ja ikävöidyn valon voimasta
Tyventyi meri, ja me havaitsimme
Kaks laivaa, jotka kaukaa tuli kohti
Korinthosta ja Epidamnosta.
Mut ennenkuin ne saapui — Suo mun päättää!
Alusta tästä arvaa loppu itse.
HERTTUA.
Ei, jatka, vanhus, älä keskeytä;
Sua säälin, vaikk' en sua armahdakaan.
AEGEON.
Sen jumalat jos tehneet ois, ei mulla
Nyt syyt' ois heitä armottomiks syyttää!
Kun laivat vielä oli virstain päässä,
Me törmäsimme luotoon valtavaan,
Ja siihen voimall' iskeytyen laiva,
Apumme ainut, särkyi kahtia,
Näin säälimättä erottaen meidät
Soi kummallekin sentään sallimus
Iloista, huolist' yhtäläisen osan.
Tuo vaimoraukan puoli, joka oli
Keveempi painoon, vaikkei tuskaan nähden,
Ajautui nopeammin tuulen mukaan,
Ja nämä kolme korjas nähtemme
Korinthon kalastajat, niinkuin luultiin.
Tapasi vihdoin toinen laiva meidät;
Kun saivat tietää, kenen pelastivat,
Niin hyvin kohtelivat vieraitaan;
Ja kalastajilt' oisi saalis mennyt.
Mut kun ol' alus huono purjehtija,
Niin suuntans' ohjasi se kotiin päin. —
Jäin perikadost' eloon, jotta saisin