Advanced Nutrition and Human Metabolism 7th Edition Gropper Solutions Manual

Advanced Nutrition and Human Metabolism 7th Edition Gropper Solutions Manual
Advanced Nutrition and Human Metabolism 7th Edition Gropper Solutions Manual
Advanced Nutrition and Human Metabolism 7th Edition Gropper Solutions Manual

1. Advanced Nutrition and Human Metabolism 7th
Edition Gropper Solutions Manual download
http://testbankbell.com/product/advanced-nutrition-and-human-
metabolism-7th-edition-gropper-solutions-manual/
Download more testbank from https://testbankbell.com

2. We believe these products will be a great fit for you. Click
the link to download now, or visit testbankbell.com
to discover even more!
Advanced Nutrition and Human Metabolism 7th Edition
Gropper Test Bank
https://testbankbell.com/product/advanced-nutrition-and-human-
metabolism-7th-edition-gropper-test-bank/
Community Nutrition in Action An Entrepreneurial
Approach 7th Edition Boyle Solutions Manual
https://testbankbell.com/product/community-nutrition-in-action-
an-entrepreneurial-approach-7th-edition-boyle-solutions-manual/
Nutrition and Diet Therapy 12th Edition Roth Solutions
Manual
https://testbankbell.com/product/nutrition-and-diet-therapy-12th-
edition-roth-solutions-manual/
Fundamentals of Human Resource Management 7th Edition
Noe Solutions Manual
https://testbankbell.com/product/fundamentals-of-human-resource-
management-7th-edition-noe-solutions-manual/

3. Understanding Nutrition Whitney 13th Edition Solutions
Manual
https://testbankbell.com/product/understanding-nutrition-
whitney-13th-edition-solutions-manual/
Advanced Accounting 6th Edition Jeter Solutions Manual
https://testbankbell.com/product/advanced-accounting-6th-edition-
jeter-solutions-manual/
Advanced Accounting 13th Edition Hoyle Solutions Manual
https://testbankbell.com/product/advanced-accounting-13th-
edition-hoyle-solutions-manual/
Advanced Accounting Fischer 10th Edition Solutions
Manual
https://testbankbell.com/product/advanced-accounting-
fischer-10th-edition-solutions-manual/
Advanced Accounting Beams 12th Edition Solutions Manual
https://testbankbell.com/product/advanced-accounting-beams-12th-
edition-solutions-manual/

4. © 2018 Cengage Learning. All Rights Reserved. May not be scanned, copied or duplicated, or posted to a publicly
accessible website, in whole or in part.

Advanced Nutrition and Human Metabolism 7
th


Full chapter download at: https://testbankbell.com/product/advanced-
nutrition-and-human-metabolism-7th-edition-gropper-solutions-manual/

Chapter 2 – The Digestive System: Mechanism for Nourishing the Body

Table of Contents

• Chapter Outline
• Resources
• Perspectives – Classroom Discussion
• Assignment – Individual Project
• Answer Keys
o Case Study
o Responding to Research
o Labeling It
• Worksheet 1: Responding to Research – Malabsorption Disorders
• Worksheet 2: Labeling It – Transport

Chapter Outline

I. Introduction
1. This chapter covers the organs and processes involved in digestion and
absorption of the nutrients consumed and needed. The body needs six
classes of nutrients: carbohydrates, lipids, proteins, vitamins, minerals,
and water

II. The Structures of the Digestive Tract and the Digestive and Absorptive Processes
1. The digestive tract consist of organs digestive, absorbing, and assisting in
the digestion and absorption process
2. Key Terms
a. Endocrine – all the body’s hormone-secreting glands
b. Zymogens – an inactive form of an enzyme
3. Figures and Tables
a. Figure 2.1 – the digestive tract and its accessory organs
b. Figure 2.2 – the sublayers of the small intestine
c. Table 2.1 – digestive enzymes and their actions
A. Oral Cavity
1. Consists of the mouth and pharynx; entryway to the digestive tract
2. Key Terms
a. Lingual lipase – pertains to the tongue and digestion of lipids
3. Figures and Tables
a. Figure 2.3 – secretions of the oral cavity
B. Esophagus
1. Receives the bolus from the oral cavity and passes it to the stomach
2. Key Terms
a. Reflex – an involuntary response to a stimulus
b. Nervous system – the system of nervous tissue made up of neurons and
glial cells

5. © 2018 Cengage Learning. All Rights Reserved. May not be scanned, copied or duplicated, or posted to a publicly
accessible website, in whole or in part.

3. Selected disorders of the esophagus – gastroesophageal reflex disease
C. Stomach
1. Receives the bolus of food from the esophagus and further digests. Consists
of four main regions: cardia, fundus, body, and antrum/pyloric portion
2. Key Terms
a. Chyme – partially digested food
b. Mucin – glycoproteins found in some body secretions, such as saliva
c. Prostaglandins – biologically active compounds derived from linoleic or α-
linolenic acids
d. Antral – pertaining to the antrum; the lower or distal portion of the
stomach
e. Osmolarity – a measure of the solute particle numbers expressed as
osmoles of solute particles in 1 L of solution (osm/L); in dilute aqueous
solutions as found in the human body, only a small numerical difference
exists between osmolarity and osmolality
f. Bile – a body fluid made in the liver and stored in the gallbladder that
participates in emulsifying fat and forming micelles for fat absorption
g. Insulin – hormone secreted by the pancreas in response to rising blood
glucose derived from food; promotes glycose uptake into muscles and
adipose tissue, thus normalizing blood glucose concentration
3. Gastric juice – contains hydrochloric acid that is composed of hydrogen
ions and chloride ions from parietal cells in the lumen of the stomach
4. Regulation of gastric secretions – three phases: before food reaches the
stomach, once the food reaches the stomach, and after food has left the
stomach
5. Regulation of gastric motility and gastric emptying – use of peristalsis still
occurs in the stomach; the stomach also uses electrical rhythm
6. Selected disorders of the stomach – peptic ulcer disease
7. Figures and Tables
a. Figure 2.4 – structure of the stomach including a gastric gland and its
secretions
b. Figure 2.5 – mechanism of HCl secretion
c. Figure 2.6 – approximate pHs of selected body fluids, compounds, and
beverages
d. Figure 2.7 – effects of selected gastrointestinal hormones/peptides on
gastrointestinal tract secretions and motility
D. Small Intestine
1. Chyme enters the small intestine and digestion continues with absorption
of nutrients. There are three sections of the small intestine – duodenum,
jejunum, and ileum
2. Key Terms
a. Enterocytes – an intestinal cell
b. Microvilli – extensions of intestinal epithelial cells designed to present a
large surface area for absorbing dietary nutrients
c. Apical – at or near the apex; pertaining to the intestinal lumen side of an
enterocyte
d. Glycocalyx – the layer of glycoprotein and polysaccharide that surrounds
many cells

6. © 2018 Cengage Learning. All Rights Reserved. May not be scanned, copied or duplicated, or posted to a publicly
accessible website, in whole or in part.

3. Structural aspects, secretions, and digestive processes of the small
intestine – consists of folds of mucosa, villi, and microvilli
4. Regulation of intestinal motility and secretions – chyme is propelled by
contractions that are influenced by the nervous system as well as various
hormones and peptides
5. Figures and Tables
a. Figure 2.8 – the small intestine
b. Figure 2.9 – the structure of the small intestine
c. Figure 2.10 – structure of the absorptive cell of the small intestine
d. Figure 2.11 – movement of chyme in the gastrointestinal tract
E. Accessory Organs
1. Pancreas – found behind the greater curvature of the stomach; contains
both endocrine and exocrine cells
2. Key Terms
a. Exocytosis – a process by which compounds may be released from cells
b. Proteases – enzymes that digest proteins
c. Serum – the pale yellowish, clear fluid portion of blood from which the
clotting factors have been removed
d. Acute – having a rapid or sudden onset
e. Steatorrhea – the presence of an excessive amount of fat in the feces
f. Enterohepatic circulation – movement of a substance, such as bile, from
the liver to the intestine and then back to the liver
g. Resins – compound that is usually solid or semisolid and usually exists
as a polymer
h. Plasma – liquid portion of blood that has been separated from the
particulate portion
3. Liver – two lobes, right and left, each containing hepatocytes. Makes bile
4. Gallbladder – located on the surface of the liver; stores concentrated bile
5. Figures and Tables
a. Figure 2.12 – ducts of the gallbladder, liver, and pancreas, also exocrine
and endocrine portions of the pancreas
b. Figure 2.13 – the anatomy of the liver
c. Figure 2.14 – enterohepatic circulation of bile
d. Figure 2.15 – synthesis of secondary bile acids by intestinal bacteria
F. Absorptive Process
1. Absorption of most nutrients begins in the duodenum and continues
throughout the jejunum and ileum. Most absorption occurs in the proximal
portion of the small intestine
2. Key Terms
a. Pinocytosis – process by which the plasma membrane of a cell folds
inwards to ingest material
b. Endocytosis – form of endocytosis in which material enters a cell through
its membrane and is incorporated in vesicles for digestion
c. Macronutrient – dietary nutrients that supply energy, including fats,
carbohydrates, and proteins
3. Figures and Tables
a. Figure 2.16 – primary sites of nutrient absorption in the gastrointestinal
tract
b. Figure 2.17 – primary mechanisms for nutrient absorption

7. © 2018 Cengage Learning. All Rights Reserved. May not be scanned, copied or duplicated, or posted to a publicly
accessible website, in whole or in part.

G. Colon (Large Intestine)
1. Materials enter through the ileocecal sphincter into the cecum then
through the ascending, transverse, descending, and sigmoid sections
2. Key Terms
a. Microflora – bacteria adapted to living in a specific environment, such as
intestines
b. Fermentation – an anaerobic breakdown of carbohydrates and proteins
by bacteria
c. Short-chain fatty acids – fatty acids typically containing two to four
carbons
d. Splanchnic – pertaining to the internal organs. The splanchnic organs or
portal-drained viscera include the liver, stomach, intestines, and spleen
e. In vitro – in a test tube or culture
f. Fermented – anaerobically broken down substrates that yield reduced
products and energy
g. Probiotics – products that contain specific strains of microorganisms in
sufficient numbers to alter the microflora of the gastrointestinal tract,
ideally to exert beneficial health effects
h. Prebiotics – nondigestible food ingredients that serve as substrates to
promote the colonic growth and/or activity of selected health-promoting
species of bacteria
3. Colonic secretions and motility and their regulation – goblet cells secrete
mucus
4. Colonic bacteria – trillions of microorganisms make up the gut microbiota
5. Figures and Tables
a. Figure 2.18 – the colon
b. Figure 2.19 – some benefits from the presence of bacteria in the large
intestine

III. Coordination and Regulation of the Digestive Process
A. Neural Regulation
1. Autonomic division communicates with digestive organs directly and with
the digestive tract’s own, local, nervous system
B. Regulatory Peptides
1. Consists of regulatory peptides, more specifically gastrointestinal hormones
and neuropeptides, that influence digestion and absorption
2. Key Terms
a. Ghrelin – a hormone secreted by the stomach and duodenum that
signals hunger
b. Leptin – polypeptide hormone secreted by adipose tissue that reduces
hunger through hypothalamic mechanisms
3. Figures and Tables
a. Table 2.2 – selected regulatory hormones/peptides of the gastrointestinal
tract, their main production sites, and selected digestive tract functions

IV. Summary
1. The mechanisms in the gastrointestinal tract that allow food to be ingested,
digested, and absorbed, are necessary for a person’s adequate nourishment
and health

8. © 2018 Cengage Learning. All Rights Reserved. May not be scanned, copied or duplicated, or posted to a publicly
accessible website, in whole or in part.

Resources

In-Text Web Sites
The Visible Human Project

In-Text Suggested Readings
• Dykstra MA, Switzer NJ, Sherman V, Karmali S, Birch DW. Roux-en-Y gastric
bypass: How and why it fails? Surgery Curr Res. 2014; 4:165–8.
• Handzlik-Orlik G, Holecki M, Orlik B, Wylezol M, Dulawa J. Nutrition management
of the post-bariatric surgery patient. Nutr Clin Prac. 2014; 29:718–39.
• Mohammad AE, Elrazek AA, Elbanna AEM, Bilasy SE. Medical management of
patients after bariatric surgery: Principles and guidelines. World J Gastrointest
Surg. 2014; 6:220–8.
• Soenen S, Rayner CK, Jones KL, Morowitz M. The ageing gastrointestinal tract.
Curr Opin Clin Nutr Metab Care. 2016; 19:12–8.
• Stein J, Stier C, Raab H, Weiner R. The nutritional and pharmacological
consequences of obesity surgery. Aliment Pharmacol Ther. 2014; 40:582–609.
• Thompson KL. Nutrition support for the critically ill, postbariatric surgery patient.
Top Clin Nutr. 2014; 29:98–112.

Additional Resource
• Saboor, M., Zehra, A., Qamar, K., & Moinuddin. (2015). Disorders associated with
malabsorption of iron: A critical review. Pakistan Journal of Medical Sciences, 31(6),
1549–1553.
Disorders Associated with Malabsorption of Iron: A Critical Review

Perspectives – Classroom Discussion

You may pose these questions to your students when discussing the perspectives
section of this chapter.

• Gastric bypass has become more prevalent as a treatment for obesity. However,
there are many nutritional risks with the lasting effects of the procedure. What are
some of these long-term effects that should be considered when making the
decision to proceed or not?
• Macronutrient and micronutrient deficiencies, as well as reduction/loss of
intrinsic factor.
• Discuss the pH levels of the gastrointestinal tract and the relevance of the pH being
at that level for that organ.
• Most of the gastrointestinal tract is slightly alkaline, a pH around 7.8. This
is to protect the organs from acidic conditions, as well as enzyme
mechanisms. The stomach is at a pH of around 2.0–3.0 to aid in digestion
and enzyme mechanisms but is well protected by mucus.

Assignment – Individual Project

• Digestion and absorption are processes many do not even consider when going for
the first meal of the day or the delicious dinner that’s been simmering all day.
There are many organs involved and many more enzymes required. Create a

9. © 2018 Cengage Learning. All Rights Reserved. May not be scanned, copied or duplicated, or posted to a publicly
accessible website, in whole or in part.

diagram or process map showing how dinner enters the oral cavity and ends the
digestion process in the colon. Once the organs involved are identified, add the
enzymes that are being utilized within each organ and their function.

• Oral Cavity
 Salivary alpha-amylase – carbohydrate digestion
 Lingual lipase – lipid digestion
• Esophagus
• Stomach
 Pepsinogen – protein digestion
 Gastric lipase – lipid digestion
• Small Intestine
 Peptidases – protein digestion
 Nucleotidase – nucleotide digestion
 Pancreatic alpha-amylase – protein digestion
 Pancreatic lipase – lipid digestion
 Disaccharidases – carbohydrate digestion

Answer Keys

Case Study – Post-Surgery Nourishment

1. d
2. a
3. b
4. e
5. d
6. a

Worksheet 1: Responding to Research – Malabsorption Disorders

1. a
2. a
3. cystic fibrosis; malignant lymphoma
4. Parasite infection, nutritional and/or absorption disorder, blood disorder, surgical
resection.

Worksheet 2: Labeling It – Transport

1. Active transport, identified by ATP being present and transport going against
concentration gradient.
2. Diffusion via channel, identified by following concentration gradient (low
concentration to high concentration).
3. Diffusion, identified by following concentration gradient.
4. Secondary active transport, identified by the opposite flow of Cl
- and HCO3
- and not
the use of ATP.
5. Diffusion via channel, identified by following concentration gradient.

10. © 2018 Cengage Learning. All Rights Reserved. May not be scanned, copied or duplicated, or posted to a publicly
accessible website, in whole or in part.

Worksheet 1: Responding to Research – Malabsorption Disorders

Digestion is the key mechanism to your body in being able to absorb the nutrients you
consume. There are many organs and processes involved in digestion, each playing a
key role to the system functioning properly. If one of these key elements is altered, the
entire digestion and absorption process may be altered.


Read the following article and then respond to the questions.
• Saboor, M., Zehra, A., Qamar, K., & Moinuddin. (2015). Disorders associated with
malabsorption of iron: A critical review. Pakistan Journal of Medical Sciences, 31(6),
1549–1553.
Disorders Associated with Malabsorption of Iron: A Critical Review

1. Cystic fibrosis causes the mucous to be thicker in the lungs, as well as the liver,
pancreas, and small intestine.
a. True
b. False




2. Bridget has recently been suffering with severe diarrhea and pain throughout her
body, especially in her knees. She is concerned if she has a disorder related to
malabsorption because she has an unexpected drop in weight. Which malabsorption
disorder best matches her description?

a. Whipple’s disease
b. Helicobacter pylori infection
c. Giardiasis
d. Zollinger-Ellison syndrome




3. An example of a disease premucosal is and postmucosal is _.

a. giardiasis; malignant lymphoma
b. cystic fibrosis; malignant lymphoma
c. giardiasis; macroglobulinemia




4. Iron-deficiency anemia is usually not seen without a cause. What are a few potential
causes?

11. © 2018 Cengage Learning. All Rights Reserved. May not be scanned, copied or duplicated, or posted to a publicly
accessible website, in whole or in part.

Worksheet 2: Labeling It – Transport

Using the figure below, label the transport that is occurring and identify how this is
determined based on information provided in the figure.




1.





2.





3.





4.





5.

12. Another Random Document on
Scribd Without Any Related Topics

13. enempää kantaa. Hän meni silloin vainajan kammioon ja siroitteli
kaikki ruusut Pikku Sisaren ruumiille.
Illalla tulivat veljet ja kantoivat hänet paareilla kirkkoon. Sinne
haudattiin hänet nunnien yölaulujen hymistessä ja päivän viimeisen
kajastuksen kullatessa länsiseinän suippokaarisia akkunoita.

14. XXVII.
BRUNKE-VUOREN TAPPELU.
Yöllä lokakuun 10 päivää vasten 1471 loimusi lukemattomia
nuotioita Brunke-vuorella. Urhea kuningas Kristian, Oldenburgilaisen
hallitsijahuoneen kanta-isä, oli leiriytynyt sinne tanskalaisineen,
vaikuttaakseen Tukholman ja ottaakseen sitten koko Ruotsin
haltuunsa. Vallikoppain takana korjailivat sotamiehet ampuma-
aseitaan. Suurimmat kanuunat, tappelun päätekijät, olivat komeasti
koristetut irvistelevin naamoin ja avokitaisin jalopeuroin. Muutamat
niistä olivat pitkiä ja kapeita kuin käärmeet, jolla nimellä niitä
kutsutuinkin. Sotamiehet kieppuivat iloisina kantapäillään ja
mäjähyttelivät anturoitaan, ja jokaiselle kanuunalle olivat he
antaneet lempinimen. "Sinä Susikoira!" huusivat he suurelle
mörssärille, jonka kita ammotti tähtiä kohti. "Huomenna sitä tulee
ulvontaa ja pauhua. Kuningas Kristian on luvannut antaa
ruotsalaisten Sten Sturelle vitsaa kuin pahaiselle paitaressulle ikään."
Lähellä kuninkaantelttaa istui ritarillinen Kristian kookkaana ja
väkevänä, ympärillään Tanskan komeimmat, jokapäiväisissä
aseleikeissä karaistuneet aatelismiehet. Hänen yläpuolellaan liehui

15. Tanskan punainen lippu, valkea risti keskellä, kuuluisa lippu, joka
eräässä taistelussa oli pudonnut suoraan taivaasta.
Pohjoiseen pitkin Brunke-vuoren harjua oli metsäistä ja pimeätä.
Siellä oli pyhän Yrjänän kappeli ja pitaalitautisten sairaala. Kun
pitaaliset kävelivät mäillä, täytyi heidän aina kieputtaa
jäniksenräikkää tai nelistää pientä kelloa, jotta terveet tietäisivät
ajoissa paeta heitä. Tänä yönä ei ollut tuossa synkässä asunnossa
montakaan onnetonta, jotka olisivat voineet nukkua.
Päivän koittaessa alkoi teräspäähineitä välkkyä Järvan tiellä. Sten
Sture siellä talonpoikaisjoukkoineen kuunteli polvillaan messua ja
ripitti itsensä. Silloin luulivat he nähneensä verta tippuvan
pystytetystä ristiinnaulitun kuvasta. Vakuutettuina taistelevansa
oikean asian puolesta, hypähtivät he jaloilleen ja tarttuivat aseisiinsa.
Tappelumerkiksi käärivät he olkia ja lehviä kypäreihinsä.
Kolmetoistasataa haarniskapukuista ratsumiestä tuli avuksi
kaupungista Kungsholman yli, ja Sten Sture ratsasti sotajoukon
eteen ja piti puheen. Hän oli päällikkö kansan mielen mukaan, viisas,
sanassaan pysyvä, oikeutta harrastava ja tunnollinen, ja talonpojat
tiesivät, että hän oli heidän ystävänsä. "Jos te milloinkaan tahdotte
nauttia rauhaa Ruotsissa", sanoi hän, "niin seisokaa tänä päivänä
väistymättä minun kanssani!" — "Niin teemme Jumalan avulla!"
huusivat he kaikki ja nostivat kätensä. Sitten kalisuttivat he kilpiänsä
sotahuutojen raikuessa. Pelottomina kulkivat he sitten hiekkaharjuja
kohden ja lauloivat:
    Me Herran nimeen vaellamme,
    Hänen armoonsa me uskallamme.
    Kulkumme käy isoon Tukholmaan!
    Kun pakoon vain ei Kristian nyt lähtis puittamaan!

16. Nuolia laskettiin uutterasti joutsille, ja ne, joilla oli pyssyjä,
laukaisivat niitä sytyttimillään. Hitaasti eteni ruotsalaisten päälippu
honkien välitse, ja tuhansin äänin virittivät talonpojat pyhän Yrjänän
laulun. Mutta tanskalaiset pitivät lujasti puoliaan, ja pian horjui lippu
sinne tänne ja painui jälleen rinnettä alas. Vielä kerran ryntäsivät
talonpojat vihollisen kimppuun ja iskivät keihäin ja miekoin, mutta
vielä kerran täytyi heidän väistyä. Sten Sture arveli silloin parhaaksi
taistella tasaisella maalla ja kääntyi niitä tanskalaisia vastaan, jotka
seisoivat pyhän Klaaran luostarin lähettyvillä. Hänen hevosensa
edessä juoksi leveäharteinen talonpoika, jota sanottiin Vahvaksi
Karhuksi, ja raivasi hänelle tietä musertavin iskuin.
Kiivaasti puolustautuen vetäytyivät tanskalaiset kukkulaa kohti.
Heidän palavista etuvarustuksistaan vyöryi savua ja tulta, sillä
kaupungin porvarit olivat hyökänneet niiden kimppuun pelottoman
Nuutti Possen johdolla. Sankarillisesti taisteli kuningas Kristian
välkkyvässä haarniskassaan keskellä kuuminta kahakkaa. Omalla
kädellään löi hän Nuutti Possen kumoon, niin että tämä virui
hetkisen kuin kuolleena maassa, mutta itsekin sai hän niin ankaroita
haavoja, että verta vuoti hänen suustaan, ja hänen miestensä täytyi
viedä hänet pois taistelukentältä. Kummallisia juovia ilmestyi
taivaankannelle, ja ruotsalaiset huusivat niitä pyhän Eerikin miekaksi.
Molemmat valtakunnanliput olivat nyt joutuneet vastakkain, ja
viisisataa tanskalaista aatelismiestä virui verissään Tanskan lipun
ympärillä, kun ruotsalaiset sen lopulta valtasivat ja painoivat sen
maata kohti.
Sillävälin oli muuan ruotsalainen joukko kiertänyt vuoren pohjoisen
puolelta metsien taitse ja hyökännyt vihollisen selkään, niin että
tanskalaisten täytyi paeta ja tomupilvessä painuivat he Blasieholmaa
kohti. Hurjassa sekamelskassa ryntäsivät he sillalle, joka johti Näck-

17. virran yli, mutta ruotsalaiset olivat salaa sahanneet sen
kannatuspuut poikki, ja se suistui räsähtäen veteen. Niiden, jotka
eivät vielä olleet kaatuneet tai hukkuneet, täytyi silloin heittää
aseensa ja antautua ehdoitta vangeiksi. Niin että sinä päivänä pääsi
Sten Sture saamasta vitsaa pahaisen paitaressun tapaan.
Tykyttävin sydämin olivat rouvat ja neidot seuranneet taistelun
menoa Tukholman linnan tornista. Ilonkyyneliä vuodattaen riensivät
he alas tervehtimään sukulaisia ja ystäviä, jotka nyt kulkivat
kaupunkiin Sten Sturen kanssa. Ylhäiset ja alhaiset syleilivät toisiaan,
ja kirkkojen kellot kumisivat. Virsin ja messuin kiittivät ruotsalaiset
Jumalaa ja pyhää Yrjänää voitosta, joka oli pelastanut maan.
Vapaa-ehtoisia lahjoja koottiin. Niillä laitettiin Isoon kirkkoon
komea pyhän Yrjänän ja lohikäärmeen kuvapatsas, ja se pyhä Yrjänä
ei ole vieläkään hellittänyt miekkaa kädestään.
Sten Sturesta tuli sitten viisas valtionhoitaja. Hänen aikanaan
painettiin ensimäinen kirja Ruotsissa, ja Uppsalaan perustettiin
Pohjolan ensimäinen yliopisto. Kuningas Kristian katsoi viisaimmaksi
ainakin toistaiseksi antaa vitsansa viheriöidä metsässä. Mutta hänen
kuoltuaan sai Sten Sture taistella monet taistelut hänen poikaansa
Hannua vastaan, joka kruunattiin Ruotsin kuninkaaksikin. Tanskan
kuningatar suljettiin vihdoin Tukholman linnaan, ja hän puolusti sitä
kuin mies. Vasta kun holvit ja kellarit olivat ruumiita täynnä, antautui
hän vangiksi.
Sten Sture saattoi hänet rajalle asti, mutta kotimatkalla sairastui
hän ja kuoli Jönköpingissä. Kaupunginvouti pukeutui silloin
kauppiaaksi ja vei ruumiin salaa vuotiin käärittynä re'essä
Tukholmaan. Muuan palvelijoista, joka kooltaan ja ryhdiltään
muistutti herra Steniä, sai sen sijaan ottaa ylleen kuolleen isäntänsä

18. vaatteet ja ritarinvitjat ja istua hänen hevosensa selkään. Vanhaa
valtionhoitajaa oli usein vaivannut vaikea silmätauti. Palvelija sitoi
sentähden kääreen silmilleen ja jokaisessa yöpymispaikassa meni
hän heti maata ja puhalsi kynttilät sammuksiin. Onnettomuudesta
puhuttiin vasta Tukholmaan päästyä. Ruotsalaismielisillä herroilla oli
siten ollut aikaa järjestää ja selvitellä asiat, ja valtionhoitajaksi
valittiin herra Svante Niilonpoika. Hänen isänsä oli ollut vanhan herra
Stenin ystävä ja asetoveri, ja hän polveutui äidinpuolelta eräästä
Sture-nimisestä ritarista.
Sten Sture haudattiin Strängnäsin tuomiokirkkoon, eikä Ruotsi ole
koskaan lakannut kunnioittamasta häntä ja lukemasta häntä
suurimpien, jaloimpien miestensä joukkoon.

19. XXVIII.
TARINA PAKSUSTA PÄÄMUNKISTA JA LJUNGBYN JUOMASARVESTA JA
PILLISTÄ.
Ljungbyn läheisellä tasangolla Skånessa on kivi, joka
korkeudeltaan ja pituudeltaan on kuin pieni tupa. Sitä sanotaan
Hiidenkiveksi. Nykyään on salama tappanut kaikki hiidet ja peikot ja
menninkäiset, mutta ennen muinoin kohosi kivi joulu-yönä kultaisille
pylväille, ja sen alla sytyttivät kääpiöt kynttilänsä ja kisailivat ja
pyörivät piiriä.
Jens Holgerinpoika, joka asui Ljungbyn kartanoa, oli uljas soturi
mahtavaa Ulvstandin sukua. Monet seikkailut oli hän jo kokenut sekä
maalla että merellä, mutta hänen iloinen mielenlaatunsa oli pysynyt
aina yhtä muuttumattomana. Vain yksi seikka häiritsi hänen
rauhaansa. Jo vuosikausia oli hän riidellyt eräästä maapalasesta
naapurinsa, Bäckaskogin paksun päämunkin kanssa, joka oli aina
voittanut hänet oveluudellaan.
Eräänä aurinkoisena päivänä, puolisen aikaan, kun Jens seisoi
Hiidenkiven varjossa peltojaan tarkastelemassa, näki hän päämunkin
tulevan tietä pitkin. Joko nyt sitten peikot kuiskasivat hänelle ilkeitä

20. neuvojaan tai valtasi miehen hänen tavallinen ilvetuulensa, äkkiä hän
vain alkoi hieroa käsiään ja myhäillä. Tyytyväisenä kiiruhti hän
takaisin linnaan, joka hyvin rauhallisesti kuvastui ympäryshautansa
veteen.
Pian kuulikin hän paksun päämunkin puhkavan ja ähkävän
portaissa. Hän käski munkkia heti istumaan ja toimitti hänen toiselle
puolelleen kannun heikompaa olutta ja toiselle kannun vahvempaa.
Jumalanmiehen eteen pantiin hanhi ja sorsa ja lahna ja viinistä,
pippurista ja inkivääristä valmistettu liemi. Päämunkki kävi
herkkuihin urhoollisesti käsiksi, mutta hän oli vielä niin hengästynyt,
että puhe sujui kovin vaivaloisesti. Jens käski silloin palvelijoitansa
kahdella päätäpäin jatketulla vyöllä mittaamaan päämunkin
paksuutta, mutta eiväthän ne mihinkään riittäneet. Vasta kun pantiin
kolme vyötä perättäin, saatiin ne töin ja tuskin menemään solkeen.
"Kunnioitettava ystäväni ja isäni", sanoi silloin Jens Holgerinpoika,
"minä tiedän varman keinon sinun lihavuutesi paranteiksi, ilman että
sinun on lainkaan tarvis uskaltaa minulle niin kallisarvoista henkeäsi
vaaraan minkäänlaisin sisällisin lääkejuomin ja rohdoin."
"Mutta annahan kuulua, rakas ystävä!" puuskui päämunkki ja
virkisti itseään aika vahvalla siemauksella suuremmasta kannusta.
"Olen palkitseva sinua parhaani mukaan."
"Keinoni on salaisuus, jonka minä ilmaisen vain hyvin
vastenmielisesti", jatkoi Jens miettiväisenä. "Mutta vanhan
ystävyytemme takia suostun siihen kuitenkin yhdellä ehdolla. Me
vahvistamme sopimuksen, jonka mukaan sinä maksat minulle sata
markkaa ja pysyt täällä kymmenen viikkoa, ja minä teen sinut siinä
ajassa hoikaksi ja hinteläksi kuin helmenompelijakisällin."

21. Sopimus kirjoitettiin siinä paikassa pergamentille, ja molemmat
vahvistivat sen nimillään.
Kun päämunkki jonkun ajan kuluttua tuli parannusmenettelyä
alkamaan, vei Jens hikeä vuotavan vieraansa pajaan. Siellä oli
nokista ja pimeätä. Suuttuneena aikoi Hänen Arvoisuutensa kääntyä
heti tiehensä, mutta pari vahvaa seppää tarttui häneen käsiksi ja
riisui häneltä vaatteet. Hänen vastustelunsa ja huutonsa eivät
auttaneet mitään. Miehet panivat kahleet hänen jalkoihinsa,
kiinnittivät ne alasintukkiin ja ojensivat hänelle valtavan väkivasaran.
Jensiä nauratti aika lailla siellä ovella, ja kuiskattuaan muutamia
käskyjä sepille, meni hän matkaansa.
Päämunkki työnsi väkivasaran luotaan ja istuutui alasintukille ja
piti aika ääntä. Illemmalla muuttui hän säyseämmäksi ja pyysi vähän
syödäkseen.
"Ei puhettakaan, ennenkuin taot niin että kipinät sinkoilevat",
vastasivat sepät. "Silloin saat joka kolmas tunti puolikkaan leipää ja
pikarillisen raikasta lähdevettä. Panemme tähän kynnykselle ateriasi,
jotta saat aikaa miettiä asiaa. Opi nyt tietämään, miltä maistuu tyhjä
vatsa ja raskas työ!"
Päämunkki kohautti olkapäitänsä. Aikaisin aamulla heräsivät
kuitenkin sepät ankaraan jyskeeseen ja puuskuntaan. Nälkäinen
päämunkki siinä paukutteli väkivasaraansa. Hänen kasvonsa kiilsivät
kuin omena, ja hän pullisti poskensa kuin torvensoittaja, ja hiki valui
virtoina. Mutta vasara heilui heilumistaan. Vihdoin tuotiin hänelle
kehno ateria, ja leipä hupeni viimeiseen murenaan, ja vesipikariin jäi
tuskin tilkkaakaan jäljelle.

22. Pum, pum kaikui päivä päivältä pajasta, ja aina kepeämmin ja
nopsemmin, mitä enemmän ruokahalu kasvoi. Jens kuuli aina
makuukammioonsa asti, miten hänen riitaveljensä aherteli kovassa
työssään.
Kun ensimäinen viikko oli kulunut, tuli hän pajaan kolmine voineen
ja mittasi päämunkin paksuutta. "Kas, kas", lohdutti Jens, "jo
kokonaisen vyön hoikempi. Vielä yhdeksän viikkoa, ja luostarisi veljet
polttavat ilosuitsutuksia nähdessään ihmeen, joka on sinulle
tapahtunut."
Päämunkki väänteli käsiänsä ja valitti ja rukoili, mutta kirjoitettu oli
kirjoitettu. Vielä viikon perästä oli hän niin hoikka ja hintelä, että hän
tarvitsi enää vain yhden vyön, ja kun hän oli takoa kalkutellut
vieläkin viikon, saattoi vyön kiristää yli puolivälin. Noki oli tehnyt
hänet aivan tuntemattomaksi, ja sekä paita että paljaat sääret olivat
yhtä mustat.
Epätoivoissaan ei hän tiennyt muuta keinoa kuin lahjoa oppipoika
viemään sanaa luostariin. Sieltä kiiruhtivat heti kirjeet piispalle ja
Tanskan kuninkaalle.
Vihdoinkin piirittivät pajan ratsumiehet ja vapauttivat laihtuneen
päämunkin. Hullunkurisen parannusmenettelynsä rangaistukseksi sai
Jens itse maksaa ne sata markkaa, jotka hän oli pyytänyt tepsivästä
keinostaan, mutta hän ei silti menettänyt kuninkaan suosiota eikä
iloista mieltään.
Eivätkä peikotkaan Hiidenkiven alla ottaneet parantaakseen
tapojaan, vaan pitivät eräänäkin joulu-yönä muutamia vuosia
jälkeenpäin meluavia juominkeja kolossaan. Ljungbytä hallitsi silloin

23. rouva Sissela Ulvstand, joka oli leski. Hän tuli uteliaaksi ja käski
hevosmiehensä ratsastamaan sinne.
Kun mies oli tullut Hiidenkivelle, tirkistelivät maahiset kiven alta,
pieni musta hiustupsu kumpaisellakin korvallisella, ja ojensivat
hänelle täytetyn juomasarven ja pillin. "Juo kääpiöiden kuninkaan
terveydeksi", sanoivat he, "ja puhalla sitten hänen kunniakseen pillin
molempiin päihin!"
Että pilli oli norsunluuta, senhän saattoi nähdä, sillä peikot
valaisivat häntä vihreäloisteisilla kynttilöillään. Mutta juomasarvessa
oli kullanhohtoiset helat ja koristukset, ja se oli aikoinaan kuulunut
jollekin aivan tuntemattomalle eläinlajille. Molemmat näyttivät hyvin
vanhanaikaisilta. Hän aikoi juuri nostaa sarven suulleen ja suipensi jo
huuliaan. Silloin näki hän vuoren lumoihin joutuneen neitosen, joka
istui kyyristyneenä syvimmällä kiven kolossa, kohottavan kättään ja
heiluttavan varottavasti sormeaan.
Hän ei ensin tiennyt, miten olla, kuin eleä, vaan pyyhkäisi pari
kertaa hihallaan suutansa ja tuijotti mesijuomaan. Äkkiä heitti hän
sarven sisällön yli olkansa. Mutta muutamia pisaroita putosi hevosen
lautasille ja poltti niin kovasti, että se laukkasi yli ojien ja peltojen.
Ehdittiin tuskin vetää nostosilta hänen jälkeensä ylös, ennenkuin
kääpiöt jo olivat ennättäneet ympäryshaudalle.
"Rouva Sissela!" huusivat he ja puivat pieniä nyrkkejään tähtien
kimalluksessa. "Sinun suvustasi on tuleva mahtavin Tanskan
valtakunnassa, jos annat meille aarteemme takaisin. Mutta kaikkein
onnettomin auringon alla on siitä ihmisestä tuleva, joka vie ne pois
tältä seudulta."

24. Rouva Sissela seisoi akkunassaan ja hymyili, vähääkään
välittämättä heidän uhkauksistaan, ja koko joukon täytyi niin
lyntystää takaisin Hiidenkivelle.
Seuraavana päivänä sai hevonen surmansa, ja sitä seuraavana
päivänä sairastui mieskin ja kuoli. Niin usein kun sitten peikkojen
kapineita kuljetettiin pois, sattui aina kummallisia tapauksia sille,
joka niitä säilytti. Taikka myöskin pääsi tuli irti Jens Holgerinpojan
vanhassa linnassa. Sentähden olikin monen mielestä viisainta olla
ärsyttämättä peikkoja ja antaa heidän entisten tavaroittensa jäädä
Ljungbyhyn.
Siellä ovat ne vielä tänäkin päivänä, ja jos haluat, voit vieläkin
puhaltaa pillin molempiin päihin kääpiöiden kuninkaan kunniaksi.

25. XXIX.
VANHAT LAIT, JÄYKÄT MIELET.
Lähellä Sundin kirkkoa Itägötanmaalla asui leski Ingiäll. Hän oli
niin köyhä, että kun hänen miehensä kuoli, pani hän avaimet
paareille osoittaakseen velkojille luopuvansa kaikesta, mikä ennen oli
ollut hänen, ja jättävänsä kaikki heille. Mutta tyttärille piti sittenkin
olla koreat vaatteet. Kun suru-aika oli ohi, hankki hän sentähden
punaista kangasta ja rupesi neulomaan hametta.
"Kenelle siitä tulee?" kysyivät kaikki kolme sisarta ja kävivät hänen
ympärilleen. "Minulle siitä tulee!" huusi yksi. "Minä olen vanhin". —
"Minua se pukisi paremmin", väitti toinen, joka oli kaunein.
"Saatte pitää sitä vuorotellen", vastasi äiti ja leikkasi poikki
viimeisen langan.
Tullia, sisarista nuorin, nosti kädet niskalleen ja tuijotti kattoon.
"Niinpä niin, me saamme pitää sitä hametta kukin sunnuntainamme
messuun mennessämme", ivaili hän. "Ja kukin sunnuntainamme
saamme me kuljeskella ryysyissämme."

26. Hän syöksyi vanhuksen kimppuun nyrkit sojossa ja löi häntä ja
reutoili hametta itselleen.
Äiti Ingiäll väistyi nurkkaan itkemään. Hän huokaili ja ajatteli, että
parempaa kohtelua hän olisi ansainnut lapsiltaan. Äkkiä alkoi hän
innokkaasti kuivata silmiään, jottei kyynelten jälkiä näkyisi ja kääntyi
jakkarallaan. Kylänväki oli avonaisesta ovesta nähnyt koko jupakan
ja kokoontunut paikalle uhkaillen ja muristen. Äiti nousi horjuen
seisomaan ja yritti sulkea ovea, pelastaakseen pahansisuisen
tyttärensä, mutta liian myöhään.
"Moista ei ole vielä koskaan kylässämme tapahtunut", sanoi pari
kunnianarvoista valkopartaista miestä tupaan astuessaan. "Ingiäll,
hetki hetkeltä, päivä päivältä olet sinä tehnyt työtä ja ahertanut
köyhyydessäsi. Aina vain olet sinä ajatellut lapsiasi ja harvoin olet
sinä suonut itsellesi tämän maailman hyvyyttä. Me luulimme
näkevämme heidät suutelemassa sinun valkoista päätäsi, mutta
häväistys ja lyönnit tulivat palkaksesi, Ingiäll. Tässä täytyy ikivanhan
lain astua voimaansa."
Tullia seisoi lieden ääressä ja hymyili ylpeästi ja uhmailevasti, kun
kylänmiehet toivat köyden ja sitoivat hänen kätensä selän taakse. Ja
niin vietiin hänet käräjätalolle ja sieltä kihlakunnan arkkuun.
Maalaisvankiloita kutsuttiin niihin aikoihin sillä nimellä. Se oli hyvin
syvä kuoppa, jota peitti kolme, neljä hirsikertaa ja turvekatto kuin
kellaria ikään. Siinä ei ollut tulisijaa eikä akkunaa, ja tikapuut, joita
hän kiipesi alas, vedettiin heti kuopasta.
Yöstä tuli pimeä ja pitkä, ja äiti tuli tuomaan hänelle kynttilää,
jotta aika kepeämmin kulkisi. Ingiäll kumartui ristikolle, joka oli
pantu kuopan oveksi ja nyyhkytti: "Rakas lapseni, mitä ei äiti antaisi
anteeksi! Miten sinä nyt kärsitkään. Kunpa vain voisin sinua auttaa!

27. Mutta kukaan ei tahdo kuulla minua, vaikka minä kuinka polvillani
kerjäisin sinulle armoa."
Tytär istui vaiti ja tuijotti kynttilän liekkiin. Muutamien öiden
kuluttua tuli Ingiäll takaisin tuomaan uutta kynttilää, mutta nyt heitti
hän myös kuoppaan punaisen hameen. "Jos se voi tuoda sinulle
jotakin lohdutusta, tyttäreni", huokasi hän, "niin pidä se yksinäsi!
Sisaresi seisovat tässä takanani, eivätkä tahdo enää milloinkaan
koskea siihen, joka on saanut niin paljon pahaa aikaan. Voi sitä
koreata kangasta, voi minun kuihtuneita käsiäni, voi, että se puku
milloinkaan tuli neulotuksi! Miksi kuuntelinkaan minä, rutiköyhä leski,
teidän turhamaisia rukouksianne, miksi olikaan sydämeni niin
heikko?"
Heti hypähti Tullia kohoksi, puki hameen ylleen, tarkasteli sitä
kynttilän valossa ja käänteli ja väänteli itseään sangen tyytyväisenä.
"Tuosta nyt näette, että hän on vain ajattelematon lapsi, joka ei
käsitä vielä mitään", sanoi äiti papille, joka juuri läheni muutamien
soihdunkantajien seuraamana. Hetki oli tullut, jolloin tyttö piti
vietämän kuolemaan.
"Vanhaan lakiin saamme kaikki mukautua, äiti Ingiäll", vastasi hän
ja tuotatti tikapuut Tullian nousta niitä myöten kuopasta. "Niin
kauvan kun mielet ovat jäykät, puhuu lakikin jäykkää kieltä. Toisin ei
voi olla. Vuoda mieliimme, taivaallinen rakkaus, niin ettei meille enää
tarvitse takoa rautakahleita, ja että äiti voi aina iloiten katsahtaa
tyttärensä silmiin!"
Muhkeana kuin kuninkaan morsian kulki nyt Tullia liehuvassa
punahameessaan, jota hän oli niin kovin halunnut. Päivä sarasti, ilma
oli tyyni, ja kynttilät ja soihdut paloivat kirkkaina ja suoraan. Eräällä
kukkulalla Lillsjön rannalla täytyi hänen ankaran lain määräyksen

28. mukaisesti astua valmiiseen hautaan. Hänen päänsä päälle
ripustettiin leipä nuoraan niin korkealle, ettei hän ylettynyt siihen ja
sitten jätettiin hänet oman onnensa nojaan.
Muutamien päivien kuluttua tuli kansa luomaan hautaa auki
jälleen. Silloin näkivät ne, jotka lähinnä seisoivat, pienen
läpikuultavan olennon leijailevan ylös lapioiden välitse. Se ei ollut
suurempi lasta, mutta sillä oli Tullian piirteet. Ensin olivat silmät
pelästyneet ja murheellisen katuvaiset, mutta vähitellen valui niihin
pisara taivaallisen rakkauden ihanuutta, ja kun pienet siivet vihdoin
hiljaa levisivät lentoon, kaikui ilmoista kuin leivosen liverrys.
Pitkät ajat osoitti sitten nelikulmainen paasi tämän kummallisen
tapahtuman paikkaa.

29. XXX.
NUORI HERRA STEN.
SAKARISTOSSA JA PIISPANLINNASSA.
Nuori herra Sten paistatteli päivää akkunan loukossa Örebron
linnassa alussa vuotta 1512.
Hän piteli käsiään koholla, jotta aurinko saisi oikein paistaa niihin.
Jouluhämärä oli synkkänä ryöminyt maata myöten pitkine
varjoineen, mutta heti kun uudenvuoden kellot olivat soineet,
kirkastui ilmakin. Nyt kimalteli linnanhauta kuin kesäkuunpäivänä.
"Niin käy aina", sanoi hän. "Tammikuu, sinä olet talven kaunis
kesäkuukausi, vaikka sinun onkin huurretta parrassasi."
Muuan munkki astui yli kynnyksen, kengät lumessa. Kaapu oli
kireälle pingoitettu ja kankeaksi jäätynyt, ja sen alla kilahteli
rautapaita.
"Vuosi käy vielä lapsenpaidoissa tammikuussa", sanoi hän
ikäänkuin jatkaakseen herra Stenin ajatuksia. "Se luulee kaiken
olevan leikkiä vain. Mutta sitten tulee helmikuu ensimäisine karvaine

30. muistomarjoineen ja pistelee kuin naskalilla. Niin on myöskin sinun
laitasi, herra Sten. Yhdeksäntoistavuotias, tuskin sitäkään! Ja jo
linnanpäällikkö ja ritari. Mutta vedäppä rautahansikkaat käsiisi.
Helmikuun sää on tullut."
Herra Sten kalpeni aavistavasti. "Koskeeko se isääni,
valtionhoitajaa?"
Munkki katsahti ympärilleen, ollakseen varma, etteivät muut heitä
kuulleet. "Valtionhoitajamme, herra Svante piti äskettäin kokousta
vuorimiesten kanssa Västeråsissa", kuiskasi hän ja kumartui alas.
"Yrittäessään juuri nousta pöydän äärestä, horjahti hän kumoon, ja
kun me koetimme nostaa häntä seisaalleen, huomasimmekin hänet
hengettömäksi. Asiaa pidetään toistaiseksi salassa. Tässä ei ole aikaa
itkuun, herra. Ajattele, että sinä olet kaikkien ruotsalaismielisten
toivo!"
Herra Sten pyyhkäisi silmiänsä ja nousi istualtaan, ja koko hänen
olennostaan loisti se tyyneys ja viisas toimintatarmo, joka oli
Stureille ominainen. "Kuka olet sinä, ja miksi et seuraa minua, vaan
menet matkaasi?" kysyi hän munkilta, joka poimieli jäänpalasia
harmaasta parrastaan.
"Kukako minä olen? Erakko, joka asun kuusten suojassa ja osaan
vaieta. Siksi minut lähetettiinkin. Tieni kulki juuri tästä ohi. Ei, ei,
minua ei lainkaan haluta seurata sinua, herra. Minä olen itse ollut
nuori ja minä tunnen nuoret. Rummunpäristäjiä, pillipiipareita,
tanssihulluja, ilveilijöitä ja suurien sanojen laskettelijoita, sellaisia
ovat nuoret!"
"Meitä Stureja sinä et kuitenkaan tunne", ajatteli herra Sten
satulaan noustessaan. Lempeästi ja kainouden vavahdus äänessään

31. kehoitti hän palvelijoitaan, jos maassa sattuisi sota syttymään,
pysymään Ruotsin asialle sydämestään uskollisina, jotteivät he
taistelisi vain rahojen ja koreiden vaatteiden tähden. Eikä talonväen
joukossa ollutkaan yhtään ainoata, joka ei olisi mieluummin tyytynyt
ratsastamaan vaikka tyhjällä säkillä satulan asemasta kuin olisi
tahtonut pettää sellaista isäntää. Mutta aikaa ei ollut menettää, ja
hän valitsi muutamia heistä mukaansa ja kiiruhti matkalle.
Miekaniskutta sai hän vähitellen valtakunnan vahvimmat linnat
haltuunsa, mutta ylimykset olivat kateellisia mahtaville Stureille ja
mielivät valita vanhan, tanskalaisystävällisen Eerikki Trollen
valtionhoitajaksi. Pidettiin sentähden monta, myrskyistä kokousta ja
riideltiin paljon, mutta talonpojat huusivat herra Steniänsä, ja rauhan
säilyttämiseksi hänet vihdoin valittiinkin ja asetettiin virkaansa.
Ensimäiset vuodet vierivät, ja harvoin oli nyt hänellä tilaisuutta
istua akkunapenkillä päivää paistattamassa.
Uppsalassa levisi eräänä päivänä suurten markkinoiden aikaan
huhu, että valtionhoitaja lähestyi maantietä pitkin. Ostajat vetäisivät
rahamassiensa suut umpeen, kamasaksat kasasivat kojunsa, ja
viinituvat tyhjenivät yhtä nopeasti kuin tuomiokirkon edusta täyttyi.
"Hän ajattelee rahvaan parasta eikä salli voutiensa harjoittaa
väkivaltaa", sanoivat talonpojat. "Ja miten vilpittömänä ja
yksinkertaisena hän istuukaan tuossa hevosellaan ruskeassa
samettipuvussaan!" huudahtelivat eukot. "Ja kukaan ei voine kieltää,
ettei hänellä olisi ollut oikeutta panna hiukan kärpännahkaa
hihojensa suihin."
Herra Sten astui sakaristoon. Hänen poskensa olivat pyöreät,
hänen päänsä pieni ja hänen vaalea tukkansa pystyyn kammattu,
mutta hänen kädenlyöntinsä oli suorasukainen ja ystävällinen.

32. Toimihaluisia ja itsepäisiä olivat korkealla sijaitsevan akkunan
valaisemaan sakaristoon kokoontuneet miehet. Oppineena ja iskuun
valmiina seisoi pöydän yhdellä sivulla tohtori Hemming Gad, joka
vanhan herra Stenin aikoina oli ollut lähettiläänä Roomassa ja
ottanut osaa paavi Borgian hurjiin kemuihin. Hän nojasi leukaansa
käteensä, siristeli eloisia silmiään ja hänellä näytti olevan omat
ajatuksensa maailmasta. Häntä vastapäätä pöydän toisella puolella
hymyili viekas Brask, josta muutamia vuosia aikaisemmin oli tullut
Linköpingin piispa. Ja kauvimpana perällä mahtaili arkkipiispa Kustaa
Trolle, hoikka ja pitkä mies, kuivat, laihat piirteet, ja katse aina
puoliksi maahan luotuna. Neuvosherrat ja tuomioherrat täyttivät
huoneen, ja heidän takanaan kimalteli avatussa seinäkaapissa
kultamaljoja, helmiä ja sinikiviä, todistaen kirkon ikivanhaa komeutta
ja loistoa.
Herra Sten meni suoraan Trollen luo ja ojensi hänelle kätensä.
"Tanskalaistaipuisat herrat olisivat mieluummin ottaneet teidän
isänne valtionhoitajaksi kuin minut", kuuluivat hänen sanansa.
"Mutta unohtakaamme vanhat vihat, ja muistakaa te, että minä tein
parhaani hankkiakseni teille arkkipiispan sauvan!"
"Meidän sukumme ovat aina vihanneet toisiaan", vastasi Trolle
jäätävän halveksuvasti ja kääntyi poispäin. "Tyrkyttäkää suosiota
tavottelevaa kättänne talonpojille! Meidän Trollein iho on valkeata ja
arkaa, ja se ei pidä niin sydämellisistä kädenpuristuksista.
Ratsastakaa Tukholmaanne takaisin, minä ratsastan Stäketiin. Sitten
käyköön huonosti tai hyvin."
Vaikka ovi oli suljettu, kuului sanasota kuitenkin kirkkoon. Teinit
tunsivat sekä Sturen selvän, tyynen äänen että Trollen pitkäveteisen,

33. melkein kuiskaavan puheen. Arkkipiispalla oli tapansa kuiskata niin,
että jokainen sana helposti kaikui kautta tuomiokirkon.
Auringon laskiessa oli herra Sten jo matkalla Tukholmaan.
Markkinaväki napisi ääneen, eikä tinatuoppi tahtonut oikein kulkea
tavallista vauhtiaan parrasta partaan.
Seuraavana syksynä laski joukko veneitä Stäketin lahtiin, ja herra
Stenin väki alkoi piirittää arkkipiispan linnaa. "Täällä se peikko
pesässään venyy", huusi Trolle akkunasta, jäykästi hymyillen.
"Luuletteko te talonpojat voivanne ampua Stäketin muurit rikki
puunuolillanne?" Sitten istuutui hän tyynesti pöytään kultakankaisen
kunniakatoksen alle. Valtakunnan arvokkaimpain sukujen pojat
palvelivat häntä, oppiakseen hovitapoja, ja alhaalla linnan pihalla
kesyttelivät asemiehet hänen jahtihaukkojaan tai harjoittivat aseiden
käyttöä.
Varastot olivat runsaat, ja pitkinä talvi-iltoina luki linnan
kappalainen ääneen, ja pystyvalkeat rätisivät iloisesti takoissa. Trolle
istui tuijottamassa tuleen, ohuet, pitkät sormet ojennettuina tuolin
kaidepuuta pitkin. "Monta pientä liekkiä tanssii halkojen yllä", sanoi
hän, "ja monta pientä kruunua Ruotsin kansan yllä, mutta mikään
niistä ei ole kyllin loistava nielemään toisia ja muodostamaan yhtä
ainoata suurta loimoa. Minä tarvitsen hyvän tanskalaisen miekan
katkaistakseni viisikymmentä tai kahdeksankymmentä kaulaa, jotta
täkäläiset herrat jälleen oppisivat puhuttelemaan arkkipiispaansa
polviltaan."
Vasta kun kesä taas saapui maille ja vesille, alkoi linnanvouti
salavihkaa lukea viimeisiä savustettuja ja suolattuja lampaita
varastohuoneissa. Eräänä iltana oltiin juuri kattamassa pöytää, ja
herra arkkipiispa suvaitsi pukea ylleen juhlavaatteet. Kamaripoika toi

34. juoksujalkaa hänen helmikoristeisia tohveleitaan. Ovipoika suori
hänen silkkikäsineidensä helttuja. Salissa virittelivät soittoniekat
kojeitaan ja lirittelivät ja vinguttelivat, ja esileikkaaja kumarteli jo
ovelta alkaen kunnianarvoisan isän tuolille, joka vielä oli tyhjä.
Aivan odottamatta kuuluivat silloin Trollen lyhyet, nopeat askeleet
portailta. Hän kulki yhtä hiljaa kuin hän puhui, mutta juuri sentähden
tunsivat kaikki heti, ken tulija oli. Leikkaaja peljästyi niin
tavattomasti, että vyörähti kumoon ja virui siinä oikosenaan
permannolla paksuna möhkäleenä. Hän olikin oikea suurmies
palvelijaksi, ja hänen vyössään riippui hopeakovasin ja leikkuuveitsi.
Lakki, jonka partaita koristi sulkakruunu, vieri puoliväliin salia. Mutta
Trolle ei välittänyt leikkaajasta eikä hänen sulkalakistaan, vaan riensi
tornin varuskammioon. Sieltä oli näkö-ala avarin.
Varuskammiota valaisi heikko, punertava hohde. Mustien
haarniskain, säärisuojusten ja rautahattujen heijastukset välkkyivät
kuin tulikielet himmeiden, puhdistamattomien sarvilyhtyjen valossa.
"Tukholman edustalla palaa", sanoi varusmestari vierittäessään
nuolitynnyriä ovelle. Trolle hieroi tyytyväisenä käsiänsä ja vastasi:
"Tiedätkö mitä, vanha palvelija! Sieltä tulee Sören Norby
tanskalaisineen meitä vapauttamaan. Nyt ne hävittävät ja polttavat."
"Älkäämme iloitko liian aikaisin", vastusti varusmestari ja
pyörähytti tynnyrin ulos kapeasta ovi-aukosta. "Täällä seisoo kolme
tuntematonta miestä töllöttelemässä portailla. Heillä on varmaankin
jotain sydämellään." Vieraat astuivat silloin ylemmäksi, osoittivat
verisiä vaatteitaan ja sanoivat Trollelle: "Kunnianarvoisin herra isä,
tanskalaiset ovat joutuneet tappiolle, ja me olemme vangittuja
tanskalaisia. Herra Sten on lähettänyt meidät tänne näyttämään,
mitä hänen vihollisillaan on odotettavissa."

35. Heidän sanansa kuuluivat linnan pihalle, ja miehistö alkoi nurista.
"Hiljaa, hiljaa!" varoitti Trolle akkunasta puoliksi siunaavalla, puoliksi
käskevällä kädenliikkeellä, vaikka hänen kasvonsa olivatkin
tuhkanharmaat. "Minä soudan tästä Tukholmaan ja vastaan itse
asioistani herroille. Miten he tuominnevatkin, myöhemmin saavat he
kyllä kokea, etten minä sentähden vielä haudassani makaa."
Ylpeämpänä ja kylmempänä kuin konsanaan ennen astui hän
Tukholman valtakunnankokouksen eteen. "Sinä olet miehentappaja,
sillä sinä olet aiheuttanut monen kuoleman vain saadaksesi hallita",
huusivat herrat. "Vaikka meidät sitten kirkonkiroukseen
julistettaisikin, revitään sinun linnasi ja sinä menetät
arkkipiispansauvasi, sillä Ruotsin vapauttamiseksi uskallamme
henkemme ja veremme."
Yksitellen astuivat he sitten painamaan sinettiänsä sen kirjallisen
päätöksen alle, joka määräsi Trollen eroitettavaksi virastaan, mutta
ovela piispa Brask kumartui syvemmälle pergamenttia tarkastamaan
kuin muut. Huomaamatta kätki hän vahan alle pienen paperilapun,
jolle oli kirjoitettu: "Tämän teen minä pakosta."
Kokoontuneen rahvaan kirousten saattamana souti Trolle sitten
takaisin Stäketiin.
Nyt ei sadellut enää puunuolia yli muurien, vaan kivenjärkäleitä ja
rautakuulia. Muuan vesiportti oli jätetty raolleen, ja heti kun yö oli
pimennyt, alkoivat hyökkääjät ryömiä portista sisään. He saapuivat
kapeaan käytävään ja ryntäsivät innoissaan eteenpäin. "Nyt me
valloitamme peikon pesän!" lupailivat he. Mutta käytävä johti
itseensä kehämuuriin ja kulki aina vain ympäri ja ympäri, kunnes se
lopulta tuli ahtaaksi kuin satunnainen halkeama. Silloin ymmärsivät
sisimmäiset, että heidät oli johdettu ansaan. Kauhistuneina pyrkivät

36. he kääntymään takaisin, mutta perässätulijat tunkivat yhä eteenpäin,
vaaraa aavistamatta. Kun koko käytävä oli täynnä, kuului ruostuneen
raudan ratinaa, ja paksu rauta-ovi valahti katosta ja sulki käytävän.
Siinä seisoivat nyt sotamiehet pilkkopimeässä, pääsemättä eteen tai
taakse, kamalan, peloittavan linnan nieleminä. Heidän hätähuutonsa
tunkeutui vain heikon tuulentohinan lailla läpi seinien, ja Trolle
katsahti akkunastaan kehämuuria ja puhkesi puhumaan: "Vanha
vyökäärmeeni, nyt olet syönyt kyllältäsi useiksi päiviksi."
Nälkä ja jano vaivasi sulkeisiin joutuneita, ja pian eivät he enää
tienneet, oliko yö vai päivä, ja he valmistautuivat kuolemaan. Silloin
huusi sisimmäisin, että hän oli jo kauvan kuullut veden lotinaa seinän
toiselta puolen, mutta että hän oli jo repinyt kätensä niin verille
yrittäessään irroittaa kiviä, ettei hän enää kyennyt mihinkään. Lähin
mies ryömi silloin hänen jalkojensa välitse jatkamaan työtä niin
kauvan kun hän jaksoi. Sitten teki seuraava samoin ja sitten taas
seuraava, kunnes se, joka alussa oli seisonut sisimmäisenä, nyt oli
ulommaisin. Aukko oli silloin niin suuri, että ihminen saattoi ryömiä
sen läpi, mutta sen edessä oli syvä kaivo. Aikaisin seuraavana
aamuna laskeutui suuri sanko vettä ottamaan, ja yksi sotamiehistä
hypähti silloin sankoon. "Kelapa käy kovin raskaasti tänään", murisi
vanha vartija, joka seisoi ylhäällä vääntämässä. "Jos henkesi on
kallis, ukko, niin vaikene", kuiskasi sotamies ja kohousi vettä valuen
sangosta. Vartija, joka vihasi isäntäänsä, auttoi silloin sotamiestä
kelaamaan toisetkin ylös, ja päivä tuskin sarasti. Kun kaikki olivat
koossa, vetivät he miekkansa. He kiiruhtivat torniportille, ja Trollen
omat palvelijat, jotka olivat kokoontuneet hänen makuukammioonsa,
pakottivat hänet antautumaan. Kun häntä vietiin leiriin, tahtoi kansa
lyödä hänet hengiltä, mutta herra Sten, joka myöskin oli siellä,
suojeli häntä jalomielisesti ja lähetti hänet Västeråsin luostariin.

37. Sillävälin nostettiin linnanportit saranoiltaan, ja talonpojat
laahailivat multaisia puukenkiään tammilattioilla. Muurisavi pölisi
heidän rautakankiensa tiestä. Olipa hauskaa työtä sen pesän
särkeminen, mistä rauhattomuus ja turma niin pitkät ajat olivat
lentäneet yli maan kuin mustat korpit. Tiilien välistä löysivät he
pieniä pyhimyslippaita, joita he suutelivat ja jotka he sitten kätkivät
vaatteidensa alle. Pian oli koko linna hävitetty maan tasalle, ja siinä,
missä se oli seisonut, kuivailivat myöhemmin rauhalliset kalastajat
verkkojansa ja laahasivat köysiänsä, kiskoessaan veneitään läpi
peilityvenen salmen.
BRÄNNKYRKAN TAPPELU.
"Vielä kerran yritän minä masentaa Trollen vihollisia", ajatteli
kuningas Kristian, joka hallitsi tanskalaisten maata. Hän oli sen
ruhtinaan pojanpoika, joka niin urhoollisesti taisteli Brunke vuorella.
Hänen laillaan tahtoi uusi kuningaskin valloittaa Ruotsin, ja ajan
oloon sai hän nimekseen Tyranni. Hän varusti suuren laivaston, ja
Brännkyrkan lähellä Tukholman edustalla syntyi tappelu.
Ruotsin päälippua kantoi nuori Kustaa Eerikinpoika Vaasa. Hän oli
reipas ja myrskyävä kuin pohjatuuli ja hän houkutteli nyreimmänkin
ylämaalaisen laulamaan keskellä taistelun melskettä. Ruotsalaiset
alkoivat kuitenkin väistyä ankaraa hyökkäystä ja olivat vähällä joutua
tappiolle, mutta hän pudisti tasaleikkoisen, keltaisen tukkansa
otsaltaan ja ryntäsi eteenpäin lippu tanassa kuin laivan keulapuskuri.
Silloin tartuttiin miekkaan ja kirveeseen ja hyljättiin hakapyssyt.
Lippu liehui, ja joukko ympäröi hänet ja seurasi häntä voittoisasti
pitkin metsänreunaa, missä lopulta kuusitoistasataa talonpoikaa virui
verissään.

38. Seuraavina päivinä vallitsi voitonriemu Tukholmassa, vaikka
Kristian Tyrannilla oli vielä linnoitettu leiri eteläisellä nummella. Nuori
Kustaa Vaasa, joka oli vahvasti janoissaan, sai tyhjentää kannunsa
herra Stenin omassa pöydässä. Hän oli saanut rakkoja käsiinsä
lipputangosta ja naarmuja otsaansa, mutta niistä hän oli hyvin ylpeä.
Siellä eivät vallinneet mitkään ulkomaalaiset hovitavat, vaan kaikki
kävi aivan koruttomasti, ja soturit nauroivat sydämensä pohjasta
tohtori Hemming Gadin teräville sukkeluuksille.
"Minä havaitsen sinun, Gad, täällä kompia hiovan", sanoi eräänä
iltana herra Sten ystävällisesti. "Minuako sinä nyt aiot pistää?"
Kuusikymmenvuotias vanhus, paavi Borgian entinen kamariherra,
naurahti hiukan, ja hänen valkokiharainen päänsä tutisi. "Herra Sten,
sinä et ole uskonut minulle kunniatoimia, kuten isäsi ennen. Hänen
päivinään olin minä tanskalaisten pahin vihollinen, mutta sinä olet
antanut minulle hyvää aikaa ajatella asioita. Minä olen siis vähitellen
oppinut, että kaikki nyt kerran on, niinkuin on. Siksipä ei minua
kummastuta sekään, mitä sinulle nyt kerron. Olen kuullut Kuningas
Kristianin aikovan kutsua sinua laivoilleen, saadakseen suudella sinua
poskille ja puhella veljellisestä rauhasta. Hän on, kuten huomaat,
sangen hyväntahtoinen mies, tuo kuningas Kristian."
Rouva Kristina Gyllenstierna, valtionhoitajan muhkea emäntä, joka
juuri kaatoi juotavaa herralleen ja isännälleen, laski kannun
kumahtaen pöytään. "Siinä on petosta pelissä", puhkesi hän
puhumaan, ja neuvosherrat vakuuttivat samaa. Mutta tohtori jatkoi:
"Tarvittaessa ratsastanee Kristian itse Österhaningen kirkolle sinua
tapaamaan, jos sinä lähetät minut ja viisi muuta hänelle
panttivangeiksi."

39. Herra Sten katsahti ankarammin emäntäänsä kuin hänen tapansa
oli ja vastasi: "On halpamaista epäillä vihollista petoksesta, jota
meidän itsemme olisi mahdotonta tehdä. Jos täällä on miehiä, jotka
uskaltavat seurata tohtori Hemmingiä, niin osoittakoot sen
kohottamalla pikarinsa!" Useat kohottivat pikarinsa, mutta innokkain
oli uljas aseenkantaja Kustaa Vaasa.
Eräänä syyskuun aamuna, jolloin puiden lehvät loistivat
monivärisinä, soutivat siis hän ja viisi muuta ylimystä Itämerelle.
Heidän taaksensa jäi muurien ympäröimä Tukholma saarelleen, ja
tornien välitse kimalteli Mälarin etäinen pinta. Äkkiä pyrähti
petollisesti heitä kohti soutulaiva, tanskalaisia täynnä. Nämä
hyppäsivät veneeseen, kävivät käsiksi ruotsalaisiin ja veivät heidät
vangittuina mukanaan lähtövalmiiseen laivastoon.
Kuninkaan laiva ui keskimäisenä leijuvin lipuin, ja sen kannelta
paistoivat punakankaiset teltat, joita kannattivat ihmisen näköisiksi
maalatut puukuvat. Muutamat niistä esittivät jättiläisiä, toiset
vedenneitoja.
Aseenkantaja, joka oli yhtä kärkäs vihaan kuin ennen iloiluun,
vannoi Vaasa-kilpensä kautta aina muistavansa tällaisen kurjan
kavaluuden, mutta maailmaakokenut tohtori Hemming rauhoitti
häntä, taputti häntä olalle ja käski häntä oppimaan, että kaikki nyt
kerran oli niin kuin oli. Sitten taivutti tohtori polvea kuninkaanlaivan
kohdalla ja kumarteli ja sipoi tuhtoja hatullaan.
Kaksi päivää istui herra Sten Österhaningen papin takkavalkean
ääressä odottamassa kuningas Kristiania saapuvaksi, mutta turhaan.
Hänen ratsastaessaan takaisin alkoi laivasto nostaa ankkurejaan,
purjehtiakseen Tanskaan venheineen. Mutta talonpojat ympäröivät
herra Stenin, puristelivat hänen käsiään ja huusivat: "Moisen

40. petoksen jälkeen ei kukaan ruotsalainen enää käy tapaamaan
kuningas Kristiania, heittämättä jousta selkäänsä. Nyt tahdomme me
elää ja kuolla isiemme maan ja rakastetun valtionhoitajamme
puolesta!"
ARCIMBOLDUS.
Stäketin salmeen lipui vähän aikaa edellisen jälkeen komea laiva,
jossa matkusti paljon ruotsalaisia ja ulkomaalaisia herroja. Arvokkain
muukalaisista oli paavillinen anekauppias Arcimboldus. Hän oli
paaville ja Kristian Tyrannille luvannut auttaa Trollea, mutta
ruotsalaisten lahjat ja uskottelut olivat hänet siinä määrin
pehmittäneet, että hän nyt olikin matkalla Arbogaan hyväksymään
eroitetun arkkipiispan tuomiota. Kyyristyneenä tyynyjensä keskeen
istui hän herra Stenin kanssa peräteltassa ja nojasi kyynärpäätänsä
siihen valtavaan arkkuun, joka kätki kootut anerahat.
Hän ei huolinut mennä kannelle, mutta kun hän näki joukon
talonpoikia vielä olevan koossa hävitetyn linnan raunioilla, pisti hän
kyömynenänsä ulos teltan uutimien välistä ja lausui jonkun käskyn.
Vilahdukselta näkyivät hänen kapeat, jauhonvalkoiset kasvonsa ja
hänen musta kiharatukkansa. Lipokielinen, lihava munkki hypähti
silloin laivan partaalle ja heilutti pyhän Pietarin kuvalla ja avaimilla
koristettua ristiä. "Tänne, hyvät talonpojat!" huusi hän innoissaan.
"Nuoret, vanhat, kilistäkääpä kolikoita sielun pelastukseksi!
Pyhimykset ovat totta totisesti tehneet niin paljon ylimääräisiä hyviä
töitä", jatkoi hän kaupastelevalla äänellään, "että paavilla on varaa
antaa muutamille ylämaan talonpojille synnit anteeksi".
Laivaa vedettiin pitkin rantaa ahtaan salmen läpi, ja talonpojat
kurottautuivat yli reunan ja pudottivat syntirahansa Arcimbolduksen

41. uhri-arkkuun. Se istui lujasti lukottuna ja kahlehdittuna laivan
kannessa kiinni. Muuan talonpoika osti munkilta pergamentinkin,
joka oli täynnä painettua sanaa. Siitä saattoi ken tahansa lukea, että
paavi vapautti hänet kaikista synneistä ja hairahduksista ja siirsi
hänet samaan viattomuudentilaan, missä hän oli ollut
kastepäivänään. Siihen luuli yksinkertainen talonpoika paavin
kykenevän. Hän oli niin onnellinen kaupastaan, että hän tahtoi
kiivetä laivaan suutelemaan Arcimbolduksen käsiä, mutta salmi ei
ollut pitkä, ja laiva souti järven ulapalle.
Oltiin jo joulukuussa. Sorsat pitivät valtiopäiviä ruskeissa
ruovostoissa ja pohtivat muutto-asiaa. Metsä näytti alastomalta ja
paleltuneelta, sitten kun sen viimeisetkin keltaiset puvunriekaleet
olivat pudonneet maahan, ja jokainen oksa ikäänkuin värisi ja hytisi
kylmissään. Mutta Mälarin lahdet kimaltelivat yhtä kirkkaankauneina
kuin kesäisenä iltana.
Pehmeällä ja mielistelevällä äänellään puheli Arcimboldus
Roomasta, missä suuret taiteilijat Rafael ja Michel-Angelo koristivat
oppineen paavin palatsia, saaden ruhtinaallista kunnioitusta
osakseen. Rakentaminen ja koristaminen koski syvältä
aarrekammioon, ja sentähden oli paavi lähettänyt Arcimbolduksen
matkaan. "Kaikkialla tapaavat valtaherrat pistää osan anerahoja
taskuunsa", sanoi Arcimboldus ja maistoi pari tilkkaa lämmitettyä
viiniä pikaristaan, "mutta te ette ole muiden kaltainen, herra Sten. Te
ette pidätä mitään itsellenne, lisäättepä vielä lahjan omastakin
pussistanne. Riemuitkaa, riemuitkaa! Roomassa kohotamme me nyt
Pietarin haudalle jättiläistemppelin, josta on tuleva koko kristikunnan
pääkirkko. Ja sen katon marmoriruusuke on sanova: minun lehtieni
kultaus on peräisin kaukaisesta, köyhästä Ruotsista."

42. Herra Sten istui vaiteliaana ja ajatteli kotoisia kylämaalareita, jotka
sivellinkimppu taskussa, hyräillen ja vihellellen, jauhoivat värejään.
Vaikka he saivatkin elää ja kuolla paikatuissa pukineissaan, tiesi hän
siitä huolimatta heidänkin sydämensä osaavan lämmetä, kun he
maalasivat jäykkiä pyhimyksiään ja enkeleitään. Hänen katseensa
kulki yli veden, ja kaukana rannoilla soittivat pienten pitäjänkirkkojen
kellot Ave Mariaan.
ENSIMÄINEN LAUKAUS ÅSUNDEN-JÄRVEN JÄÄLLÄ.
Kun Trolle oli vihdoin lopullisesti pantu viralta, matkusti Arcimboldus
maasta. Mutta Kristian Tyranni, jonka mielestä anekauppias oli
asettunut ruotsalaisiin nähden liian ystävälliselle jalalle, ryösti
häneltä täysinäiset rahakirstut. Ruotsalaisia ane-uhreja ei siis
sulatettukaan kultakoristeiksi tai hurskaasti kumajaviksi kelloiksi
ikuiseen Roomaan, vaan hankittiin niillä tanskalaisille luotipyssyjä,
ruutia ja joutsia. Eikä isoja aikoja viipynytkään, ennenkuin paukkina
alkoi Borgholman ja Kalmarin edustalla. Skotlantilaisten,
ranskalaisten, holsteinilaisten ja mecklenburgilaisten palkkasoturien
saattamana kulki Tanskan lippu läpi Smålannin metsien
Länsigötanmaata kohti.
Herra Sten järjesti talonpoikansa Åsunden-järven jäälle. Sivuille
hakattiin avantoja ja selän suojaksi rakennettiin rannalle puista ja
havuista valtava rytövarustus. Talonpojat puhaltelivat hyppysiinsä ja
takoivat jalkojaan jäähän, pysyäkseen lämpiminä ja tappelu-
innoissaan heiluttelivat he piikikkäitä, nuijiin ketjuin kiinnitettyjä
rautakuuliaan. Toiselle rannalle rakensivat viholliset
ampumavarustuksen vaunuistaan ja seisoivat siellä hajasäärin
joutsipyssyjään jännittämässä.

43. Herra Sten ratsasti pelottomana väkensä etunenässä. Hänen
valkea hevosensa näkyi kauvaksi, ja muuan karkuri ilmaisi sen
ratsastajan vihollisille. Ensimäinen kuula kimmahti jäästä ja lävisti
sekä hevosen että nuoren valtionhoitajan säären. Muuan
tanskalainen pappi hyppäsi silloin ampumavarustukselle risti kädessä
ja huusi: "Tiedä, että kirkkojen oviin naulataan jo pannajulistusta
niitä Ruotsin herroja vastaan, jotka hävittivät arkkipiispan linnan. Nyt
olemme tulleet tänne rankaisemaan kerettiläisiä Rooman isän
nimessä!"
"Taisteluun oikean asiamme puolesta!" vastasivat talonpojat, ja
ruudinsavu peitti hetkiseksi kahakan kuin usva. Mutta heidän
johtajansa virui verissään jäällä, ja heidät lyötiin kerta kerralta
takaisin. Töin ja tuskin ehtivät he kantaa hänet rekeen ja hajaantua
sitten hurjassa paossa metsiin ja jäätyneille soille.
Tivedenin toisella puolen Ramundebodassa pysähtyi reki
viimeisten Antonius-erakkojen luostarin edustalle. Se oli pieni,
sammaltunut talo, joka melkein peittyi kuusten suojaan. Puut pistivät
oksansa läpi rikkinäisen katon ja suhisivat ja kohisivat tyhjien
akkuna-aukkojen edessä. Vaarallisessa Ramundebodassa ei kukaan
uskaltanut kulkea ilman sotahaarniskaa, ja munkilla, joka ilmestyi
talosta, oli rautapaita kaapunsa alla.
"Minä tunnen sinut Örebron murheenpäivältä, sillä sinähän toit
sanoman isäni kuolemasta", tervehti herra Sten raukealla äänellä.
"Sinä et lainkaan luottanut nuoriin, etkä sinä tahtonut seurata
minua."
"Nuori herra Sten, sinä olet vähitellen saattanut minut toisiin
ajatuksiin", vastasi munkki ja istuutui hänen viereensä rekeen,
kainalossaan pieni lipas, josta levisi väkevä ryydinhaju. "Me erakot

44. tunnemme taidon rukoillen keittää lääkkeitä yrteistä. Nyt seuraan
minä sinua ja tappelen kuolemaa vastaan sinun hengestäsi, aivan
kuin pieni aseenkantaja taistelee herransa puolesta kahakassa."
Reki kiiti edelleen nopeata vauhtia. Tuskistaan huolimatta ei herra
Sten hetkeksikään unhoittanut velvollisuuksiaan. Minne hän
pysähtyikin, kaikkialla jakeli hän käskyjä valtakunnan
puolustamiseksi, vaikka ratsaslähettejä alituisesti saapui yhä
synkemmin uutisin. Strängnäsissä neuvotteli hän kauvan kanslerinsa,
rauhaarakastavan piispa Matiaksen kanssa, mutta munkki, joka
uutterasti lääkitsi ja hoiti haavaa, huomasi sen alkavan vihoitella.
"Yksi päivä vielä, ja minä olen Tukholmassa", kuiskasi herra Sten,
kun hänet aamulla jälleen nostettiin rekeen. Ajaja läimähytteli
ohjaksenperiä hevosta haastaakseen, ja havuviitat osoittivat tietä yli
lumisen Björkfjärdenin. Kalastaja kyhjötti avantonsa ääressä,
halonhakkaaja asteli kirveineen rantaa pitkin, eikä kukaan
aavistanut, mitä tapahtui sillä hetkellä jäätä kiitävässä reessä. Mutta
munkki, joka oli polvillaan oljilla haavoittuneen valtionhoitajan
edessä, käsi hänen rintaansa tunnustelemassa, havaitsi hänen
sydämensä vähitellen herkeävän lyömästä.
Oli jo iltamyöhä, kun Tukholman portit aukenivat ja kun reki
rasahti linnan pihalle. "Ketä sairasta ukkoa sinä reessäsi kuljettelet,
munkki, ja mitä sinä häntä tänne tuot?" kyselivät vartijat paikalle
kiiruhtaessaan.
"Neuvottelussa oli hän kyllä viisas ja taitava kuin vanhus", vastasi
munkki hämmästyneille sotilaille ja kävi herra Steniin syliksi,
nostaakseen hänet olkivuoteeltaan. "Tässä pitelen nyt parasta
ruotsalaista. Ymmärrättekö nyt, ken hän on? Auttakaa minua
kantamaan häntä hänen leskensä huoneisiini Pitäkää portit visusti

45. suljettuina, ja antakaa rouva Kristiinan itkeä surunsa tänä yönä!
Sitten nähdään, mitä hän on oppinut Stureilta!"
Seuratalot olivat koko illan täynnä porvareja, jotka kyselivät
toisiltaan: "Kenessä on nyt miestä käymään ohjaksiin? Herra Stenin
poika on vasta kuusivuotias lapsi." Seuraavana aamuna alkoivat he
kuitenkin pukeutua rautapaitoihinsa, sillä rouva Kristiina seisoi jo
porttitornin juurella kivikanuunoiden ääressä. Vaikka hänen silmänsä
punoittivatkin valvotun yön jälkeen, oli hänellä sentään rohkaiseva
sana sanottavana jokaiselle. Suorana ja solakkana kulki hän pitkin
kaupungin muuria. Hän puhutteli kirvesmiehiä, ja paljain jaloin ja
notkeasti hyppäsivät he alas ja särkivät sillat, niin ettei kukaan enää
voinut päästä kaupunkiin. Taistelukuntoisia laivoja lähetettiin saarien
salmiin, ja hän hankki sekä kivi-, rauta- että lyijykuulia.
Eräänä päivänä sanoi hän: "Kalmaria puolustaa nyt leskirouva
Anna Eerikintytär. Kun urhokkaimmat miehet kaatuvat, on heidän
leskiensä jatkaminen taistelua. Mutta mitä näenkään tuolla
nummella? Eikö se ole keihäsmetsä?" Linnanvouti selitti: "Trolle on
pannut jälleen päähänsä piispanhiipan ja koonnut sotajoukon, ja nuo
ovat varmaankin hänen lähettiläitään, jotka tulevat sovintoa
hieromaan. Mitä vastaamme heille?" "Mene alas", sanoi rouva
Kristiina, "ja vastaa heille hakapyssyin ja kanuunoin, siksi kunnes he
menevät saman tien kuin tulivatkin!"
Kun maaseutulaiset kuulivat hänen jäntevyydestään ja muistivat,
että hän oli Sten Sturen leski, lensivät nuijat ja kirveet tupien
nurkkatelineiltä. Sillävälin kun valtionhoitajan ruumista kannettiin
Gråmunkeholmaan ja kellot kumisivat hänen sielunsa autuudeksi,
hiottiin jälleen vanhoja talonpoikaisaseita, joiden terä jo niin monta
kertaa oli loville lohennut. Vieläkään väsymättä keskustelivat miehet

46. vapaudestaan, joka usein näytti olevan niin lähellä, mutta joka
alituisesti häipyi käsistä.
Kevät läheni ja jäät lähtivät. Kristian Tyranni purjehti virtaa ylös
sulkemaan Tukholmaa meren puolelta, ja kumpaisellakin nummella
seisoi piirittävä sotajoukko.