asumattomalle seudulle, jossa aivan vilisi kaikenlaista metsänriistaa,
ja levähdettyään miehineen vuorokauden verran vanha Billali sanoi
meille hyvästit.
"Jää hyvästi, poikani papiaani", sanoi hän, "ja sinä myöskin,
ystäväni leijona. Tämän enempää en voi hyväksenne tehdä, mutta
jos pääsette kotimaahanne, niin olkaa vasta viisaammat, älkääkä
lähtekö enää seikkailemaan maihin, joita ette tunne. Noudattakaa
neuvoani, lapset, sillä muutoin voi käydä niin, ettei kukaan voi
sanoa, missä luunne vaalenevat matkanne määrää osoittamassa.
Olkoon onni myötänne, mihin menettekin. Usein olen muistava
sinua, poikani papiaani, ja minä olen varma, ettet sinäkään unhota
minua, sillä sinä olet rehellinen, vaikkakin olet ruma." Hetkisen
kuluttua hän oli synkännäköisten seuralaistensa kanssa jo kaukana
suolla ja häipyi pian näkyvistämme. Olimme aivan yksinämme
autiossa erämaassa.
Kolme viikkoa sitten oli neljä miestä lähtenyt pyrkimään soiden
poikki Kôria kohti ja nyt oli kaksi heistä kuollut ja toiset olivat
joutuneet näkemään ja kokemaan niin hirveitä asioita, etteivät
kuoleman kauhutkaan voi olla sen kamalammat. Vain kolme viikkoa!
Minusta tuntui kuin olisimme kolmekymmentä vuotta sitten lähteneet
veneestämme.
"Zambesia kohti kai meidän on yritettävä, Leo", sanoin minä,
"mutta
Jumala tietää, pääsemmekö milloinkaan sinne."
Leo, joka oli viime aikoina käynyt hyvin harvasanaiseksi, nyökäytti
vain päätään, ja niin me lähdimme matkaan kompassi,
revolverimme, makasiinikiväärimme ja noin nelisensataa panosta