"Mutta se on mieluinen tunne."
"Niin voi kuolemakin olla. Ruumis, kulunut kone, ei voi säilyttää
sen vaikutelmaa, mutta me tunnemme sen sielullisen mielihyvän,
jota uni tai horrostila antaa. Luonto saattaa rakentaa kauniin oven ja
ripustaa siihen monta harsomaista ja kimaltelevaa verhoa
laatiakseen siten ihmetteleville sieluillemme pääsytien uuteen
elämään. Aina kun todellisuutta tutkistelen, löydän viisautta ja
lempeyttä asian ytimessä, ja jos pelästynyt kuolevainen yleensä
tarvitsee hellyyttä, tarvitsee hän sitä varmasti silloin, kun hän
suorittaa vaarallisen siirtymisen elämästä toiseen. Ei, Summerlee,
minä en huoli teidän materialismistanne, sillä minä ainakin olen
jotakin liian suurta hajautuakseni lopulta pelkästään ruumiillisiin
aineosiin, ollakseni kimppu suoloja ja kolme sangollista vettä. Täällä
— täällä" — ja hän löi suurta päätään mahtavalla, karvaisella
nyrkillään — "on jotakin, mikä käyttelee ainetta, mutta mikä ei itse
ole sitä — jotakin, mikä voisi hävittää kuoleman, mutta jota kuolema
ei voi milloinkaan hävittää."
"Kuolemasta puhuen", sanoi lordi John, "minä olen tavallani
myöskin kristitty, mutta minusta näyttää, että niissä esi-isissämme oli
jotakin suurenmoisen luonnollista, jotka haudattiin kirveineen,
jousineen, nuolineen ja muine tarpeineen, ikäänkuin he edelleenkin
olisivat eläneet samalla tapaa. Niinpä minustakin tuntuu", lisäsi hän
katsoen ympäri pöytää ikäänkuin häveten, "että olisi mukavampi
levätä haudassa, jos minulle annettaisiin mukaan vanha pika- ja
lintupyssyni, lyhyempi, jossa on kulunut tukki, sekä yksi tai pari
patruunavyötä — kaikki on tietysti hullun houreita, mutta niin on
asian laita. Miltä se tuntuu teistä, herra professori?"