"Sakset tietävät vieraita", sanoi hän kummastuneena, ja otti ne
lattialta, "kukapa voisi tulla meille tänään tällaisessa ilmassa ja
vieläpä näin myöhään. Mutta eikö sinun mielestäsi ole vähän
hiljempaa ulkona, sitten kun annoin Melusinalle leipää?"
"Päivällisistä asti olen minä tietänyt, että joku tulee meille", sanoi
ukkovaari, välittämättä kysymyksestä. "Jenik lakasi tänään uunia, ja
se vetää aina ihmisiä taloon, ja sitten putosi ulos hehkuva hiili, ja se
tietää, että pyydetään joku ruualle. Sitä paitsi on kissa maannut ja
nuollut itseään koko iltapäivän, ja kärpänen on surissut minun
korvani juuressa. Joku tulee meille, ja tuopa hän vielä uutisiakin
tullessaan."
Enefa ravisti vakavana päätään.
"Tänään ainakaan eivät merkit pidä paikkaansa", sanoi hän
epäillen, "katsos kelloa, se käy kahdeksatta. Tuuli ei ulvo nyt niin
kovaa, mutta lunta tulee pistävää kuin nuppineulat. Se, jolla ei ole
pakkoa, se ei pistä päätään ovesta ulos tänään. Ainoa mahdollisuus
on, jos joku olisi äkkiä sairastunut ja laittaisi hakemaan minua. Mutta
vierasta ei tule, ei ihan varmaan."
"Voi kyllä sattua, etteivät merkit pidä paikkaansa", myönsi isoisä.
"Kun ihminen niin usein pilkkaa Jumalaa, tahtoo Jumalakin joskus
näyttää ihmiselle, mikä vaikea asia se on, ja niin sattuu, että mikä on
aina ennen käynyt toteen, ei enää toteudukaan, ja ihmiset ovat
noloina sanoistaan. Minä petyin kerran pahasti, mutta siitä minä olen
iloinen, sillä se oli paraiksi."
"Milloin se oli?"