(eBook PDF) Business Process Change 3rd Edition

(eBook PDF) Business Process Change 3rd Edition
(eBook PDF) Business Process Change 3rd Edition
(eBook PDF) Business Process Change 3rd Edition

1. Read Anytime Anywhere Easy Ebook Downloads at ebookluna.com
(eBook PDF) Business Process Change 3rd Edition
https://ebookluna.com/product/ebook-pdf-business-process-
change-3rd-edition/
OR CLICK HERE
DOWLOAD EBOOK
Visit and Get More Ebook Downloads Instantly at https://ebookluna.com

2. Instant digital products (PDF, ePub, MOBI) available
Download now and explore formats that suit you...
(eBook PDF) Business Process Change: A Business Process
Management Guide for Managers and Process Professionals
4th Editio
https://ebookluna.com/product/ebook-pdf-business-process-change-a-
business-process-management-guide-for-managers-and-process-
professionals-4th-editio/
ebookluna.com
(Original PDF) Managing Business Process Flows 3rd Edition
https://ebookluna.com/product/original-pdf-managing-business-process-
flows-3rd-edition/
ebookluna.com
(eBook PDF) Business Process Modeling, Simulation and
Design 3rd Edition
https://ebookluna.com/product/ebook-pdf-business-process-modeling-
simulation-and-design-3rd-edition/
ebookluna.com
(eBook PDF) Organization Development: The Process of
Leading Organizational Change 5th Edition
https://ebookluna.com/product/ebook-pdf-organization-development-the-
process-of-leading-organizational-change-5th-edition/
ebookluna.com

3. (eBook PDF) Organization Development: The Process of
Leading Organizational Change 4th Edition
https://ebookluna.com/product/ebook-pdf-organization-development-the-
process-of-leading-organizational-change-4th-edition/
ebookluna.com
Organization Development: The Process of Leading
Organizational Change 4th Edition (eBook PDF)
https://ebookluna.com/product/organization-development-the-process-of-
leading-organizational-change-4th-edition-ebook-pdf/
ebookluna.com
(eBook PDF) Implementing Organizational Change 3rd Edition
https://ebookluna.com/product/ebook-pdf-implementing-organizational-
change-3rd-edition/
ebookluna.com
(eBook PDF) Business Communication: Process & Product 9th
Edition
https://ebookluna.com/product/ebook-pdf-business-communication-
process-product-9th-edition/
ebookluna.com
(Original PDF) Engineering Design Process, 3rd Edition
https://ebookluna.com/product/original-pdf-engineering-design-
process-3rd-edition/
ebookluna.com

6. Business Process Change
A BUSINESS PROCESS
MANAGEMENT GUIDE FOR
MANAGERS AND PROCESS
PROFESSIONALS
Third Edition
PAUL HARMON
Executive Editor, www.BPTrends.com
Chief Methodologist, Business Process Trends Associates
Foreword by Tom Davenport
Amsterdam • Boston • Heidelberg • London
New York • Oxford • Paris • San Diego
San Francisco • Singapore • Sydney • Tokyo
Morgan Kaufmann is an imprint of Elsevier

7. Acquiring Editor: Andrea Dierna
Editorial Project Manager: Kaitlin Herbert
Project Manager: Punithavathy Govindaradjane
Designer: Russell Purdy
Morgan Kaufmann is an imprint of Elsevier
225 Wyman Street, Waltham, MA 02451, USA
Copyright © 2014 Elsevier Inc. All rights reserved.
No part of this publication may be reproduced or transmitted in any form or by any means, electronic
or mechanical, including photocopying, recording, or any information storage and retrieval system,
without permission in writing from the publisher. Details on how to seek ­permission, further infor-
mation about the Publisher’s permissions policies and our ­arrangements with organizations such as
the Copyright Clearance Center and the Copyright Licensing Agency, can be found at our website: www.elsevier.com/permissions.
This book and the individual contributions contained in it are protected under copyright by the Publisher
(other than as may be noted herein).
Notices
Knowledge and best practice in this field are constantly changing. As new research and ­experience
broaden our understanding, changes in research methods or professional practices, may become necessary. Practitioners and researchers must always rely on their own experience and knowledge in evaluating and
using any information or methods described herein. In using such information or methods they should be
mindful of their own safety and the safety of others, including ­parties for whom they have a professional
responsibility.
To the fullest extent of the law, neither the Publisher nor the authors, contributors, or ­editors, assume any
liability for any injury and/or damage to persons or property as a matter of ­products liability, negligence
or otherwise, or from any use or operation of any methods, ­products, instructions, or ideas contained in
the material herein.
Library of Congress Cataloging-in-Publication Data
Harmon, Paul, 1942-
Business process change : a business process management guide for managers and process ­professionals/
Paul Harmon, executive editor, www.BPTrends.com Chief Methodologist, Business Process Trends
­Associates ; Foreword by Tom Davenport. -- Third edition.
  p. cm.
ISBN 978-0-12-800387-9 1. Electronic commerce. 2. Organizational change. 3. System design. I. Title.
 HF5548.32.H367 2014
 658.4’06--dc23
2014006134
British Library Cataloguing-in-Publication Data A catalogue record for this book is available from the British Library.
ISBN: 978-0-12-800387-9
Printed and bound in the United States of America
14 15 16 17 18 10 9 8 7 6 5 4 3 2 1
For information on all MK publications visit our website
at www.mkp.com

8. To my business partner, Celia Wolf, and to all those who have helped develop BPTrends
­Associates, including, but not limited to, Gina and Yusuf Abudi, Bassam Al-Kharashi,
Roger Burlton, Julio Cesar Luis, Sandy Foster, Paul Heidt, Mary Lowe, Artie Mahal,
Alex Mello, Gilles Morin, Carolyn Potts, and Roger Tregear

9.      
This page intentionally left blank

10. xi
Foreword xvii
Preface to the Third Edition xix
Introduction xxiii
1. Business Process Change 1
Organizations as systems 2
Systems and value chains 2
The Six Sigma movement 7
Business process change in the 1990s 8
Lean and the Toyota Production System 11
Other process change work in the 1990s 12
A quick summary 15
Business process change in the new millennium 16
What drives business process change? 17
Notes and references 19
Part I O
2. S 27
Defining a strategy 28
Porter’s model of competition 30
Industries, products, and value propositions 33
Strategies for competing 34
Porter’s theory of competitive advantage 36
Porter’s strategic themes 40
Treacy and Wiersema’s positioning strategies 42
The balanced scorecard approach to strategy 43
Business models 47
Business initiatives 47
Summary 48
Notes and references 50
3. Understanding Your Organization 53
A comprehensive business process method 53
Strategy and enterprise BPM 56
Understand the enterprise 57
The traditional view of an organization’s structure 57
A case study of organization transformation 59
CONTENTS

11. Contents xii
The systems view of an organization 62
Models and diagrams 63
Organization diagrams 64
Organizations and value chains 66
Systems and processes 69
Notes and references 71
4. Business Architecture 73
The Supply Chain Council’s SCOR framework 76
Business architecture: The IT approach 79
Business process architecture 84
Defining an architecture using a framework 95
The Supply Chain Council’s SCOR framework 95
Developing a supply chain architecture with SCOR 96
The extension of SCOR 100
Another approach 103
Summary 106
Notes and references 107
5. M 109
Key measurement terms 109
Developing a comprehensive measurement system 114
Balanced Scorecard and process measures 115
Aligning process measures 120
Deriving measures from business process frameworks 122
Putting it all together 125
Completing the business process architecture worksheet 127
Notes and references 127
6. P 131
The process perspective 131
What is management? 133
Matrix management 140
The management of outsourced processes 143
Value chains and process standardization 143
Management processes 146
Documenting management processes in an architecture 153
Completing the business process architecture worksheet 154
Notes and references 155

12. Contents xiii
7. A 157
What does a BPM group do? 157
Create and maintain the enterprise business process architecture 158
Identify, prioritize, and scope business process change projects 159
Help create, maintain, and manage the process performance system 166
Help create and support the process manager system 167
Recruit, train and manage business process change professionals 168
Manage risk/compliance reporting and documentation 168
A case study: Boeing’s GMS division 169
Summary 180
The BPM group 181
Notes and references 181
Part II P
8. Understanding and Scoping Process Problems 185
What is a process? 185
Process levels and levels of analysis 186
Simple and complex processes 188
Business process problems 191
The initial cut: What is the process? 193
Refining an initial process description 195
Creating a business case for a process change project 206
Notes and references 209
9. M 211
Process flow problems 211
Day-to-day management problems 213
Process flow diagrams 214
Flow diagramming basics 216
More process notation 221
As-is, could-be, and to-be process diagrams 228
Case management 234
Notes and references 238
10. Human Performance Analysis, Automation, and Decision Management 241
Analyzing a specific activity 242
Analyzing human performance 246
Managing the performance of activities 251
Automating the enter expense reports activity 252
Empowering employees 255

13. Contents xiv
Analyzing a completely automated activity 258
Decision management 260
Knowledge workers, cognitive maps, and decision management 264
Notes and references 274
11. M 277
Representing management processes 278
The management process 280
Plan work 281
Organize work 284
Communicate 284
Control work 285
Evaluating the performance of the process manager 288
Continuous measurement and improvement 288
Management redesign at Chevron 290
Notes and references 291
12. I 293
Six Sigma 293
The Six Sigma concept 296
The Six Sigma approach to process improvement 299
Phases in a Six Sigma improvement project 300
Lean 315
Summary 322
Notes and references 323
13. T 327
Why have a methodology? 331
How does it all begin? 331
What happens? 332
Who makes it all happen? 332
Phase 1: Understanding the project 334
Phase 2: Analyze business process 337
Phase 3: Redesign business process 342
Phase 4: Implement redesigned process 345
Phase 5: Roll out the redesigned process 347
Summary 351
Notes and references 351

14. Contents xv
14. T 353
Rental Cars-R-Us 353
Phase 1: Understand the project 354
Phase 2: Analyze the business process 361
Phase 3: Redesigning the rental process 371
Phase 4: Implement the redesigned business process 374
Phase 5: Roll out the new rental process 374
Notes and references 375
Part III I
15. S 379
Why use business process software? 379
The variety of business process tools 380
A professional BP modeling tool 385
Notes and references 393
16. Business Process Management Suites 395
Process diagrams and BPMS engines 397
What features might a BPM suite include? 400
BPMS and BAM 402
BPMS, SOA, and the cloud 405
Choosing a BPMS product 406
The current BPMS market 407
Some leading BPMS vendors 408
Market trends 409
Process modeling tools vs BPMS suites 413
Creating a BPMS application 413
Notes and references 414
17. ERP 417
Processes, packages, and best practices 418
A Closer look at SAP 419
Implementing an ERP-driven design 427
Case study: Nestlé USA installs SAP 430
Using BPMS to improve ERP installations 432
Enterprise resource planning and business process management suite 436
ERP vs BPMS applications 438
Notes and references 443

15. Visit https://testbankfan.com
now to explore a rich
collection of testbank or
solution manual and enjoy
exciting offers!

16. Contents xvi
18. T 445
Appendix 1: Business Problem Analysis Checklist 455
Appendix 2: Core Business Process Modeling Notation 465
Appendix 3: Business Process Standards 473
Index 481

17. xvii
FOREWORD
Paul Harmon has a knack for writing clearly about topics that other people tend to
obfuscate. Whether the topic is expert systems, e-business, or process management, he
cuts through needless complexity and uses clear terminology to get the relevant points
across. In this book, of course, he has focused on process management and associated
technologies. There are unfortunately many possibilities for obfuscation in this topic
area. Other people might confuse the technologies with the actual business change
involved in process management, but not Harmon. He is always careful, for example, to
note that “BPM” means business process management, and “BPMS” means systems that
help accomplish BPM. If only that other writers and speakers on these topics were so
careful.
In this regard and in many other ways, BPM is a model of clarity. All books on BPM
should be this clear. In fact, all books about how to manage anything should be this clear.
Process management should be treated—as it is in these pages—as one of the basic prin-
ciples of contemporary management, rather than anything exotic or esoteric.
Why is an extremely clear approach to process management particularly important?
One reason is that process management has been somewhat faddish in the past. As a
management topic it has been a bit immature, coming in and out of fashion over time.
For some reason managers and firms have often latched onto the more fashionable,
short-term elements of the approach instead of the more timeless ones. There have been
multiple flavors or different religions of the movement, including Total Quality Manage-
ment, Reengineering, Six Sigma, Lean, and so forth.
Each decade seems to see the rise of a new flavor, although as Harmon describes, many
of the underlying principles are similar. Perhaps the excitement of a “new” approach (or
at least a new combination of previous ideas with a new name) is necessary to get people
excited, but there is a downside to this approach. The problem is that devotees of a new
process religion become bored as rapidly as they were converted. Basic BPM may not be
new or sexy, but it is clearly necessary. Perhaps it should be adopted whether it is sexy or
not, and then perhaps it will persist over the long term without cycles or fads. This book
goes a long way toward advancing that perspective on processes.
It is also apparent that process management, as it has changed over time, is a synthetic
discipline. Each new process management approach has built on previous foundations,
and added one or more new elements. This book, I am happy to note, also takes a syn-
thetic, broad approach to process management. Ideally, an organization would be able to
draw upon all of the elements or tools available to meet the process management needs
of any individual project. Harmon provides a methodology for process management

18. Foreword xviii
that contains most if not all of the attributes an organization could need with regard to
improving processes.
The book also takes—at least to my mind—the appropriate perspective on informa-
tion technology (IT) in the process context. Most approaches to process management
either devote too much attention to IT or too little. Some devotees of Reengineering
and BPM technologies act as if IT is literally all that matters in improving processes.
They usually achieve no business change as a result. Advocates of Six Sigma and Lean
usually ignore technology altogether. However, IT is a powerful tool, and to ignore it
is to leave a lot of potential change on the table. Harmon’s approach is like Goldilocks’
porridge: just right. It treats IT not as the primary objective of BPM, but as an enabler.
Yet the book has plenty of detail and useful knowledge on how IT can help in managing
and improving processes. Harmon has carefully updated the book since the 2002 edition
to address the latest technologies in the realm of process management.
Finally, process management advocates—like enthusiasts for other management
trends—often pretend that process management is the only business idea that matters.
Get that right, the argument goes, and everything else about a business is either irrel-
evant or will automatically fall into place. Harmon is under no such illusions. He knows
that processes must coexist with strategies, value disciplines, enterprise systems, and other
aspects of organizational life. The book provides useful guidance on how process man-
agement relates to, and can support, other modern management ideas. As with other
aspects of the book, it is a sober and realistic approach.
You have picked up the right book for just about any goal you have in process man-
agement. If you are an enterprise process architect or manager, Harmon tells you what
you need to think about and do at the enterprise level. If you are an owner or improver
of a particular business process, there is an entire section devoted to managing particular
processes. If you are charged with using IT to support processes, you are similarly in
luck. The book should be on the desk, in the briefcase, or on the bedside table of anyone
who believes business processes are an important way to understand businesses and make
them better.
Tom Davenport
President’s Distinguished Professor of Information Technology and Management, Director,
Process Management Research Center, Babson College, Wellesley, MA, USA.

19. xix
PREFACE TO THE THIRD EDITION
Business process change was originally written in 2002, and published at the beginning
of 2003. Since then, the interest in business process and the number of business process
projects have increased dramatically. In 2002, there were no Business Process Manage-
ment (BPM) conferences in the U.S. Last year there were at least a dozen major BPM
conferences and dozens of other meetings on more specialized aspects of process change.
In 2002, most corporate process work was focused on specific business process improve-
ment projects. Today, leading organizations are focused on enterprise business process
architectures and on developing corporate performance management and measurement
systems that will allow senior executives to plan, monitor and manage enterprise-wide
transformation efforts.
During this same period, new tools and methodologies have become common
among those undertaking business process change projects. Six Sigma programs in most
major corporations have expanded and now include Lean technologies. Several Six
Sigma groups have extended their practices to include Human Performance techniques
or aligned their practices with frameworks like the Supply Chain Council’s Operational
Reference Model (SCOR). New process modeling notations have begun to replace
earlier notations. There has also been significant work done to integrate business process
modeling techniques with business rules technologies.
In a similar way, new software tools have made it possible to automate the day-to-day
management of processes. BPMS products were unavailable in 2002 and are now widely
available and becoming very popular. During the same time period a number of techni-
cal standards have been created to support these new software tools.
This book focuses on the entire range of options that business managers face when
they try to redesign, improve or automate their company’s business processes. I have
tried to emphasize the relationships between the various approaches. I am convinced, as
a result of years of work with leading companies, that the companies that succeed, over
the long term, are those that figure out how to integrate and coordinate all their differ-
ent business process change options. Any one approach may seem like a fad. In any given
year, one or another of the approaches will get more attention in the popular business
press. But, over the long term all are necessary. Six Sigma with its emphasis on quality
and its powerful grassroots organizing abilities, IT with its automation techniques, and
those who are focused on strategy, business process architectures, and process manage-
ment training and evaluation all understand important aspects of process. Smart manag-
ers will insist that the practitioners from each of these areas coordinate their efforts to
assure that their organizations achieve outstanding results.

20. Preface to the Third Edition xx
In 2003, just as Business Process Change was published, Celia Wolf and I founded
Business Process Trends, www.bptrends.com, a web portal that publishes a wide variety
of articles on business process practices. As the executive editor of BPTrends, I have
been well positioned to observe the evolution of the business process market and real-
ized, as 2006 was drawing to a close, that a new edition of Business Process Change was
necessary if the book was to continue to serve as a comprehensive guide for manag-
ers and practitioners who need up-to-date information on current business process
practices.
To reflect the major shift that has occurred in business process practice in the last
four years, I have reorganized the book and divided it into three major sections, one
focused on enterprise level concerns, one on business process project concerns, and a
third on implementation technology concerns. I have added significant new material to
each section. I discuss the new emphasis on business process architectures and the use of
business process frameworks in the Enterprise section. I include new process redesign
and improvement techniques—like Lean—in the Process section, and I describe BPM
system products and several new standards in the Implementation section. Throughout
the text I have updated discussions to reflect the evolving practices. Overall, perhaps half
of the text has changed in whole or in part.
In 2007, when I prepared the second edition of Business Process Change, I practically
rewrote the book. Between 2003 and 2007, BPTrends Associates had been created and
had developed a methodology and a worldwide training program, and in the process,
I had developed what I thought was a much better way to understand and explain
the market. As I prepare this revision in the fall of 2013, I am not focused on a major
reorganization of the sections, but I am more concerned with subtler changes that have
occurred in the last seven years. We have learned a lot more about how to develop a
business process architecture, for example, and we have started to reconceptualized how
business decision management occurs within processes. The third edition is primarily
concerned with refining and extending ideas that were put in place in 2007.
Business Process Change sold well during the past four years and many readers told
me that they liked the way the book provided a comprehensive overview of all of the
options that were available to managers and practitioners. I have tried to maintain that
approach, updating earlier material and adding new material to assure that this third
edition will continue to provide readers with the broadest overview of the techniques
and practices that are being used to effect business process change in today’s leading
organizations.
Today, our Business Process Trends web site (www.bptrends.com) provides an excel-
lent extension to this book. Each month we publish current information on new tech-
niques and case studies that illustrate trends in business process practices. In the earlier
edition of Business Process Change, we included an extensive Glossary and a Bibliography,
which quickly became out of date as new terms and books became popular. In this

21. Random documents with unrelated
content Scribd suggests to you:

22. — En… en oikeastaan.
— Ette oikeastaan?
— Minä olen eräänä yönä vähän aikaa sitten kuullut ihmeellistä ja
selittämätöntä naurua asumattomista huoneista, siinä kaikki.
— Toisin sanoen, sanoi luutnantti, minä olen tullut
mielenkiintoiseen vanhaan taloon.
Hän oikoi mukavasti jäseniään.
— Hermoni iloitsevat edeltäpäin, sanoi hän.
Pastori katsoi häneen, tutki tarkoin hänen kasvojansa, ja papista
tuntui, kuin näiden laihojen, tummien kasvojen ilme ei olisi ollut
sopusoinnussa hänen ylimielisen pilansa kanssa.
— Nyt minun on aika lähteä, sanoi pastori ja ojensi hänelle
kätensä. — Saanko toivottaa teille hyvää yötä? Ja olemmeko samaa
mieltä siitä, että tapahtukoonpa mitä hyvänsä, kummituksia me
emme usko?
— Minä en missään tapauksessa usko kummituksia, vastasi
luutnantti, mutta en myöskään epäile silmiäni.
— Ettekä myöskään hermojanne?
— En hermojanikaan.
Pappi ajatteli kenraalin kertomusta kaksintaistelusta ja nyökäytti
päätään myöntävästi. Sitten hän läksi sanomaan kenraalille
jäähyväisiä. Luutnantti Rosenkrantz jäi istumaan. Hän kuuli kenraalin
ja papin äänet kenraalin työhuoneesta. Vähän ajan kuluttua Louisen

23. kirkas ääni sekaantui toisten matalaan. Hän kuuli kenraalin
nauravan. Vanha mies oli siis varmaankin tullut jälleen hyvälle
tuulelle.
Hetkisen kuluttua Louise neiti tuli huoneeseen. Hän sanoi
aikovansa mennä aikaisin levolle, koska oli matkasta väsynyt.
— Entä te, luutnantti? kysyi hän. — Te ette luultavasti ole väsynyt,
sillä tehän olette jo nukkunut.
— Minä en ole vähintäkään väsynyt, vastasi Rosenkrantz. —
Tiedättehän, neiti, että tähän aikaan illasta minun päiväni tavallisesti
varsinaisesti alkaakin.
— Kello puoli yksitoista, sanoi toinen. — Sepä kauheata. Siihenkö
aikaan päivästä teillä on tapana mennä Jockeyklubiin?
— Hohhoo! Ei, te erehdytte kokonaan. Kello puoli yhdeksän
minulla Pariisissa on tapana mennä teatteriin. Siihen aikaan
viimeinen näytös alkaa. Jockeyklubin jäsenelle ei sovi mennä
teatteriin ennen viimeisen näytöksen alkua.
— Silloin ette saa suurtakaan käsitystä kappaleesta?
— Kappaleesta? kysyi luutnantti hämmästyneenä. Sitten hän
pudisti päätänsä. — Rakas neiti, mitä te tarkoitatte? sanoi hän. —
Kappaleesta?
— Oo, te olette sietämätön keikailija, vastasi tyttö. — Te teette
aina itsenne huonommaksi kuin olette.
— Niin, silloin en joudu ainakaan pettymisen vaaraan.

24. — Tiedättekö, luutnantti Rosenkrantz, sanoi Louise, setä tahtoo,
että meidän pitäisi mennä naimisiin. Herra jumala, millainen
sietämätön mies teistä tulisi.
Toinen kumarsi.
— Siitähän olemme jo ennen puhuneet, vastasi hän, mutta siitä ei
tietenkään voi tulla mitään.
— Miksi ei?
— Siksi, etten luule teidän huolivan minusta.
Louise nauroi.
— Kenties ette ollenkaan halua mennä naimisiin, neiti?
— Tahdon kyllä.
— Mutta ette minun kanssani?
— En, en teidän kanssanne.
— No niin, siitä ei siis tule mitään.
Näytti muutoin siltä, kuin tämä ei olisi mikään harvinainen
keskusteluaine heidän välillään, sillä Louise siirtyi helposti toiseen.
— Ja mitä teette sitten, kun olette ollut teatterissa? kysyi Louise.
— Siitä olen teille kertonut niin monasti. Sitten minä syön illallisen.
— Entä sitten?
— Sitten kello vihdoin tulee kolme.

25. — Entä sitten?
— Ja sitten minä menen klubiin lukemaan aamulehdet.
— Uh! Hyvää yötä, sietämätön paroni.
— Hyvää yötä, neiti. Älkää unohtako huomista ajelua.
Seuraavan tunnin aikana kenraali ja luutnantti keskustelivat
kaikenmoisista Pariisin asioista. Senjälkeen kenraalikin meni levolle,
ja sitten suuressa rakennuksessa valo toisensa jälkeen sammui.
Kun luutnantti mennessään huoneeseensa kulki eteisen läpi,
kohtasi hän Hans Kristianin, joka vaelsi sinne tänne sytytetty lyhty
toisessa ja avainkimppu toisessa kädessä.
— Myöhään vuoteelle, varhain ylös, sanoi luutnantti.
— Niin, nyt minä teen viimeisen kierrokseni, herra luutnantti.
Hän aikoi jatkaa kulkuaan, mutta luutnantti piti häntä kiinni
napinreiästä.
— Tahdotteko ilmoittaa minulle erään asian? sanoi hän. — Asunko
yksin toisessa kerroksessa?
— Aivan yksin, herra luutnantti.
— Entä toiset huoneet?
— Niitä käytetään ainoastaan silloin, kun meillä on kutsuja tahi
enemmän vieraita.
— Entä palvelijat, missä he nukkuvat?

26. — Osa palvelijoista eteläisessä siipirakennuksessa. Loput väen
rakennuksessa.
— Entä te, Hans Kristian, missä te vietätte yönne?
— Kenraalin ollessa kotona minä nukun eräässä etelänpuoleisen
siipirakennuksen huoneessa. Jos herra luutnantti haluaa jotakin, niin
soittakaa vain.
— Ja jos minä soitan?
— Silloin minä tulen heti, herra luutnantti.
— Heti, Hans Kristian, se ei ole oikea sana. Jos minä soitan yöllä,
niin teidän täytyy tulla silmänräpäyksessä, lupaatteko sen minulle?
— Herra luutnantti on merkillisen vakava. Pelkääkö luutnantti, että
jotakin tapahtuu?
— Minä en pelkää mitään taivaan ja maan välillä, vastasi
Rosenkrantz, mutta minä tahdon, ettette unohda, mitä minä nyt olen
sanonut. Se on määräys.
— Minä en sitä unohda.
Kun luutnantti oli portailla, huusi Hans Kristian hänelle alhaalta:
— Minä olen sytyttänyt kynttilän herra luutnantin huoneessa.
Rosenkrantz tuli pieneen asumukseensa ja lukitsi oven. Hän
pysähtyi muutamiksi minuuteiksi ensimäiseen huoneeseen, katseli
ympärilleen ja meni senjälkeen avoimen takan luo, jossa rupesi
hämmentelemään hiiliä, niin että tuli leimahteli. Hän katseli kelloaan;
se oli pian kaksitoista. Hän meni makuukamariin. Molemmat huoneet

27. olivat erinomaisen hauskat ja miellyttävän lämpöiset. Hänen
yövaatteensa olivat asetetut kuntoon tuolin yläpuolelle sängyn
laidalle. Eräässä koukussa riippui hänen samettinuttunsa, ja kun
hänen silmänsä osuivat siihen, vihelsi hän tyytyväisenä. Hän riisui
heti takkinsa ja pani ylleen samettinutun, heitti pois saappaansa ja
pisti jalkaansa villavuoriset karvatohvelit.
Sitten hän otti esille avainkimpun ja avasi suuren matkalaukun,
joka oli asetettu seinäviereen, ja siitä hän nyt otti peräkkäin joukon
tavaroita, postipaperia, mustetta, kynän, vaatetustarpeita, valokuvia,
jotka levitti pöydälle vastoin yksinkertaisimpiakin järjestyssääntöjä.
Äkkiä hän keskeytti, kuunteli ja käänsi kasvonsa oveen päin.

28. X LUKU.
Askelia.
Hän kuunteli tarkkaavaisesti melkein minuutin. Sitten hän laski
varovaisesti pois käsissään olevat esineet, meni reippaasti toiseen
huoneeseen ja avasi eteiseen vievän oven.
Mitään valoa ei ollut enää käytävässä, ulkona oli pilkkopimeä. Hän
ei nähnyt askeltakaan eteensä. Yhtäkaikki hän meni eteiseen ja
pysähtyi sinne hetkiseksi levottomana kuuntelemaan. Mutta kun hän
ei kuullut mitään, meni hän jälleen sisälle ja sulki oven. Hänen
kasvonsa olivat saaneet miettiväisen ilmeen.
— Sepä vasta ihmeellistä, mutisi hän. — Ja kuitenkin minä olin
aivan selvästi kuulevinani askelia.
Heti senjälkeen hän rupesi jälleen järjestämään kapineitaan, ja
sikäli kuin hän laukkunsa syvyydestä nosti rakkaan esineen toisensa
jälkeen, näytti hän pian unohtavan pikku tapahtuman. Hän vihelsi
muutamia säkeitä viimeisistä pariisilaissävelmistä. Saatuaan esille
jonkun valokuvan hän pyyhkäisi siitä pölyn samettihihallaan, katseli
sitä silloin tällöin ja mutisi joitakin sanoja, kuten: "Kiitos viimeisestä,

29. pienokainen, se oli hauska matka", — tahi: "No mutta siinäkö sinä
olet, Lulu, mitenkä asiasi ovat kaukaasialaisen ruhtinaan kanssa,
petätkö häntä edelleen?"
Valokuvat hän asetti riviin kirjoituspöydälle, niin että kirjoittamista
varten jäi aivan pieni paikka. Saatuaan kaikki valmiiksi hän katseli
rykmenttiä. Hän nauroi ja pudisti hyväntahtoisesti päätänsä. Ne
olivat kaikki tyynni naisia, pieniä pariisilaiskokotteja,
muotiompelijoita; useimmissa valokuvissa oli hellät päällekirjoitukset,
ja kaikki muistuttivat häntä iloisista ja huolettomista hetkistä.
Vihdoinkin hän siis oli mielestään laittanut kaikki kuntoon. Toisin
sanoen, hän oli hajoittanut kaikki ympäri huonetta mitä suloisimpaan
sekamelskaan. Mutta vasta nyt hän alkoi tuntea itsensä
kotiintuneeksi. Nyt hän saattoi mielihyvällä ryhtyä täyttämään
tehtäviään yhteiskunnan jäsenenä; hän istuutui kirjoituspöydän
ääreen, kastoi kynänsä ja alkoi kirjoittaa ensimäistä kirjettään; hän
kirjoitti sirolle, paksulle arkille, jonka toisessa yläkulmassa oli kullattu
vaakuna. Se oli Lolalle. Rakas Lolani, kirjoitti hän. Mutta etemmäksi
hän ei päässyt, sillä yhtäkkiä hän heitti pois kynän ja nousi niin
äkkiä, että tuoli, jolla hän oli istunut, oli vähällä keikahtaa kumoon.
Hän katsoi jälleen nopeasti oveen päin.
— Sepä hittoa, mutisi hän. — Tällä kertaa en ainakaan erehdy.
Hän oli kuullut askelia ulkoa, sipsuttavia askelia, ikäänkuin joku
olisi hiipinyt eteisessä.
Luutnantti Rosenkrantz kiiruhti ovelle ja aikoi avata sen, mutta
malttoi mielensä. Hän muisti pilkkopimeän eteisen. Jos hän avaisi
oven, joutuisi hän itse seisomaan valaistuksessa.

30. Hän meni varpaisillaan makuuhuoneeseensa ja avasi pienen,
piirongilla olevan mahonkilippaan. Lippaassa oli kaksi revolveria. Hän
tarttui toiseen, mutta ei välittänyt katsoa, oliko se ladattu vai eikö.
Revolveri toisessa ja sytytetty lamppu toisessa kädessä hän hiipi
käytävään. Hän avasi oven ja astui äkkiä ulos.
Hän saattoi nyt nähdä käytävän koko sen pituudelta, mutta se oli
tyhjä.
Luutnantti kiroili jälleen puoliääneen, meni portaille ja päästi valon
virtaamaan alas. Siellä ei näkynyt ketään.
— Onko siellä ketään? kysyi hän.
Ei vastausta.
Sitten hän tuli takaisin ja koetti avata vastapäätä omaa huonettaan
olevaa ovea. Mutta se oli lukossa. Hän meni seuraavalle. Sekin oli
lukossa. Useampia ovia ei käytävässä ollut.
— Uskallan vakuuttaa pääni kautta, että kuulin askelia, mutisi
luutnantti.
Hän jäi hetkiseksi seisomaan käytävään ja katseli neuvotonna
ympärilleen.
Sitten hän säpsähti. Jokin ääni kuului hänen korviinsa. Se kuulosti
askelilta tai portaiden narinalta.
— Tämä vanha rakennusko se valittelee, mutisi hän, vai
kierteleekö täällä joku ihminen?

31. Sitten hän laski lampun käytävän matolle ja rupesi kiertämään
revolverinsa makasiinia. Ase ei ollut ladattu, mutta luutnantti sanoi
puoliääneen:
— Hyvä on. Se on täydessä latingissa. Käykäämme vaaraa kohti.
Sitten hän nosti lampun lattialta ja meni portaita kohti.
Sen alipäässä ei nytkään näkynyt ketään, mutta kapea-askelmiset
kierreportaat veivät toisesta kerroksesta ullakolle.
Luutnantti Rosenkrantz asetti jalkansa ensimäiselle portaalle, ja se
päästi narisevan äänen, aivan samanlaisen kuin hänen äsken
kuulemansa. Nyt hän oli varma asiastaan. Hän nousi edelleen
portaita, jotka nyt olivat niin kapeat, että kaksi ihmistä töin tuskin
saattoi niissä sivuuttaa toisensa.
Saavuttuaan melkein ylös hän kuuli aivan selviä askelten ääniä,
jotka poistuivat ullakolle päin. Viimeiset portaat hän hyppäsi kahdella
askelella.
Nyt hän seisoi ullakolla ja näki siellä palkkeja ja muuta romua
täydessä sekamelskassa. Hän oli aivan levollinen, eikä lamppu
vapissut vähääkään hänen kädessään.
Hän katseli ympärilleen, mutta ei saattanut keksiä mitään. Valo ei
myöskään päässyt ullakon kaikkein kaukaisimpiin ja pimeimpiin
komeroihin.
Luutnantti Rosenkrantz jäi hetkeksi seisomaan portaille, mutta kun
hän ei huomannut ympärillään vähintäkään elonmerkkiä, sanoi hän
ääneen:

32. — Eikö se arvoisa henkilö, joka täällä kuljeksii, tahtoisi ilmaista
itseään?
Ei mitään vastausta.
— Koska minun yörauhani on joka tapauksessa häiritty, tahdon
kernaammin keskustella asianomaisen kanssa.
Hän kuunteli. Mutta kaikkialla oli äänetöntä ja hiljaista.
— Minulla on tuolla alhaalla pari hauskaa huonetta, sanoi hän. —
Tuli palaa avoimessa takassa, siellä on hyvä ja lämmin olla, mutta
täällä on tosiaankin hiton kylmä.
Hän odotti vielä hieman, mutta koska salaperäinen vieras ei
vieläkään tahtonut ilmaista itseään, sanoi hän:
— Olkoon menneeksi, minun on siis pakko etsiä teidän
piilopaikkanne. Minä olen vieraanvarainen ja lämminsydäminen mies,
arvoisa herra, ja mielestäni tämä paikka on perin epämukava
ihmisen olinsijaksi.
Hän kulki ullakon poikki ja jutteli, ikäänkuin vieras olisi ollut hänen
edessään.
— Sitäpaitsi sanon teille, jatkoi hän, että minulla on öisin ikävä.
Minä kaipaan klubia ja aamulehtiä, eikä minulla olisi mitään sitä
vastaan, että pelattaisiin hieman piquetiä tahi shakkia. Voin teille
vakuuttaa olevani kelpo shakinpelaaja. Hohoi, oletteko siellä?
Hän valaisi vanhaa kaappia, joka seisoi horjuen kolmella jalallaan.

33. — Te haluatte pistäytyä piiloon, jatkoi hän samaan hilpeään
sävyyn. —
Eikö se käy teistä ajan pitkään yksitoikkoiseksi?
Kulkiessaan eteenpäin luutnantti oli usein vähällä kompastua
vanhoihin romuihin, joita oli hajallaan kaikkialla. Hän katseli ullakon
kaukaisimpiin komeroihin, mutta ei löytänyt etsimäänsä. Silloin
tällöin hän potkaisi jotakin vanhaa arkkua.
— Oletteko siellä? kysyi hän. — Onko se mielestänne
kummituksen ja gentlemannin olinsija? Hohoi! Vai oletteko tämän
lämpöisen uuninpiipun takana?
Mutta arkut antoivat ainoastaan kumean tyhjän äänen, eikä piipun
takana ollut ketään.
Vihdoin luutnantti Rosenkrantz oli jutellessaan olennolle, jota ei
nähnyt ja joka ei ilmaissut itseään, tutkinut koko ullakon. Hänen
täytyi vihdoin myöntää olevansa ällistynyt, todellakin ällistynyt ja
neuvoton.
Hän oli aivan varmaan kuullut askelia, ensin eteisessä, sitten
portaissa, ja vihdoin hän oli kuullut niiden aivan selvästi katoavan
ullakolle. Hän oli kuullut ihmisen askelia, mutta missä ihminen oli?
Tuokion hän ajatteli kattoa, mutta hänen täytyi luopua tästä
ajatuksesta. Vihdoin hänen täytyi jättää jahti, ja laskiessaan jalkansa
portaiden ylimmälle astuimelle hän sanoi kuin kohtelias mies ainakin:
— Jääkää hyvästi, herra. Pyydän saada toivottaa teille hyvää ja
rauhallista yötä. Minä puolestani en anna teidän enempää häiritä
itseäni.

34. Hän meni jälleen eteiseen, mutta hänen tultuaan sinne kiinnitti
jokin muu hänen huomiotansa.
Portaissa lepatteli valo, joka ei tullut hänen lampustaan.
Luutnantti Rosenkrantz kuunteli.
Ja äkkiä hän juoksi portaita pitkin ensimäiseen kerrokseen,
mutisten samalla hampaittensa välistä:
— Nyt et pääse kynsistäni.

35. XI LUKU.
Jäljet.
Ollessaan vielä portailla hän kuuli kenraalin äänen alhaalta:
— Hohoi, tekö siellä olette, luutnantti Rosenkrantz. Mitä helkkaria
te juoksentelette?
Eteisessä seisoi kenraali Jerne pitkässä yönutussaan, jonka tupsut
viistivät lattiaa. Hänellä oli kynttilä kädessään, ja hänen muutoin niin
hyvin hoidetut valkokiharansa olivat epäjärjestyksessä. Hän oli
ilmeisesti juuri noussut sängystä.
— Hyvä luutnantti Rosenkrantz, sanoi hän puoleksi piloillaan,
puoleksi suuttuneena, — alkaako teillä jo olla ikävä?
— Mitä tarkoitatte, herra kenraali?
— Koska näette hyväksi hälyyttää talon.
— Se oli sattuma, vastasi luutnantti. Pyydän anteeksi.
Hän seisoi toinen käsi housuntaskussa.

36. — Hyvä luutnantti, vastasi kenraali suopeasti, esiintykää aivan
kuten tahdotte, mutta muistakaa, että minä olen vanha mies ja
tarvitsen joskus lepoa. Mitä te niin äkkiä pistitte taskuunne
tullessanne portaita alas?
— Se oli nenäliinani, vastasi luutnantti. Mutta hän valehteli. Se oli
hänen revolverinsa.
Kenraali katsoi häneen tutkivasti.
— Nenäliinanne, mutisi hän. — Mutta minä olin selvästi näkevinäni
jonkin kiiltävän kädessänne. Herra jumala, Rosenkrantz, mitä teillä
on mielessä?
— Se oli todellakin nenäliinani, vastasi luutnantti ja veti samalla
taskustaan värillisen silkkinenäliinansa. — Kenraalihan voi itse nähdä.
Kenraali nauroi.
— Sellaista sanottaneen ontuvaksi todistukseksi, vastasi hän,
mutta teidän pitäisi olla hieman varovaisempi, herra luutnantti.
— Kuinka niin, herra kenraali? Minä en oikein ymmärrä.
— Tänä yönä on viisitoista astetta pakkasta. Tällaisessa yössä ei
kukaan kulje rankaisematta paitahihasillaan.
— Se on totta.
— Te luotatte liiaksi itseenne, herra luutnantti. Ette pääse
oivallisen miekkannekaan avulla pitkälle meidän ankarassa
ilmastossamme.

37. — Minä en olekaan aikonut ryhtyä mihinkään taisteluun talvea
vastaan, se herättää minussa siksi suurta kunnioitusta.
— Lupaan teille vilustumisen huomiseksi.
— Miksi niin, herra kenraali?
— No, mitä hittoa, luutnantti Rosenkrantz, täytyykö minun lausua
ajatukseni selvemmin. Mies, joka uskaltaa vaeltaa paitahihasillaan
viidentoista asteen pakkasessa, on rangaistukseksi tuomittava
kuukauden keuhkokuumeeseen.
— Mutta tämä kylmyyshän on ulkona, herra kenraali.
Kenraali jäi seisomaan suu puoliavoimena, niin ällistynyt hän oli
tästä huomautuksesta.
— Mitä tarkoitatte? kysyi hän.
— Minä tarkoitan vain sitä mitä sanoin. Ulkonahan luonnollisesti on
viidentoista asteen pakkanen eikä huoneessa.
— Oikein. Mutta miten silloin voi pistää päähänne mennä yöllä
ulos paitahihasillanne? Te saatte luonnollisesti tehdä mitä tahdotte,
mutta — —
— Minä en ole ollut ollenkaan ulkona. En ole ollut sekuntiakaan
talon ulkopuolella siitä lähtien kuin tulin, herra kenraali.
— Kas niin, nyt tämä alkaa käydä salaperäiseksi.
— Katsokaa jalkojani, herra kenraali, katsokaa tohveleitani, niissä
ei ole lumen jälkeäkään.

38. Kenraali löi kädellään otsaansa.
— Te olette oikeassa, sanoi hän, mutta mikä hitto sitten naputti
minun ikkunaani?
— En ainakaan minä.
— Ette, mutta kuka sitten oli niin rohkea?
— Naputtiko sitten joku todellakin ikkunaan?
— Naputti, minä en uneksinut. En ollut vielä nukkunut, kun kuulin
sipsuttelevia askelia lumessa ikkunani ulkopuolella. Heti senjälkeen
joku naputti lujasti kolme kertaa ikkunaan. Ja huutaessani: "kuka
siellä?" kuulin, miten sipsuttavat askelet nopeasti poistuivat pitkin
talon etusivua.
— Ylen merkillistä. Ja tiedättekö, kenraali, miksi minä seison
tässä?
— En, mutta minua huvittaisi kuulla, miksi te keskellä yötä
juoksette edestakaisin lamppu toisessa kädessä ja revolveri toisessa.
Älkää kieltäkökään, rakas Rosenkrantz, te ette erehdytä minua tuolla
nenäliinalla. Minä näin varsin hyvin revolverin.
— Minäkin kuulin askelia, vastasi luutnantti, oveni ulkopuolelta,
ullakkoportailta ja ullakolta.
— Sepä hittoa. Sitten varmaankin saamme konnan kiinni.
— Mahdotonta, herra kenraali. Minä olen tutkinut koko ullakon
läpikotaisin. Siellä ei ole ketään.

39. — Miten se lurjus on päässyt sisälle ja ulos? Kaikki ovethan ovat
suljetut.
— Sitten jossakin toisessa paikassa täytyy olla salainen ovi. Mutta
lumi, herra kenraali?
— Lumi?
— Lumessa täytyy olla jälkiä.
— Tuhat tulimaista, siinä olette oikeassa! Herättäkäämme Hans
Kristian! Saappaani, takkini ja ratsupiiskani! Minä näytän noille
hävyttömille ihmisille mikä mies kenraali Jerne on.
— Sallikaa minun tehdä eräs vastaväite.
— Antakaa kuulua, herra luutnantti, vastasi kenraali mennen
takaisin makuuhuoneeseensa.
— Se koskee Hans Kristiania.
— Ette kai luule häntä siksi?
— En suinkaan, mutta hän säälittää minua. Saatammehan ajatella,
miten paljon puuhaa hänellä on ollut viime päivinä. Hänen on
noustava jo kello viideltä. Eikö ole hieman armotonta ajaa hänet
unesta tällaisen turhanpäiväisen asian vuoksi? Me kaksi upseeria kai
kykenemme selvittämään omin neuvoinkin tällaisen jutun.
Kenraali löi häntä hartioille.
— Nuori mies, sanoi hän, se on kunniaksi sydämellenne. Olette
oikeassa, annamme Hans Kristianin nukkua.

40. Luutnantti auttoi häntä ratsastussaappaiden hakemisessa. Kenraali
kiersi kaulaansa villaisen kaulaliinan ja otti ylleen takkinsa, paksun,
lämpimän sotilastakin. Luutnantti meni eteiseen ja otti päälleen
turkin. Hänen siinä seisoessaan tuli kenraali kiroten puoliääneen ja
lyöden muutamia kertoja ratsupiiskallaan uhkaavasti pitkävartisiin
saappaisiinsa.
Tuokion kuluttua molemmat seisoivat pihamaalla. Kuu loi
hohdettaan yli seudun; puitten latvat kuvastuivat punasinervää
tähtitaivasta vasten, ja puiston puitten ja rakennusten varjot
laskeutuivat loistavalle lumipeitteelle. Oli tyyni mutta hyvin kylmä.
Lumi narisi heidän jalkojensa alla, ja heidän puhuessaan leijaili huuru
kuin tupakansauhu heidän kasvojensa edessä.
Molemmat miehet kulkivat talon seinäviertä ja katselivat lumeen.
Mutta koko pihamaalla olivat jalanjäljet yhtenä ainoana sekasotkuna,
niin ettei niistä ollut mahdollista eroittaa mitään erikoisia.
Mutta tultuaan toiselle puolelle, jossa puisto ulottuu rakennukseen
asti, huomasivat he lumen korkeaksi ja puhtaaksi. Sinne tullakseen
heidän täytyi kulkea läpi aitauksen. Eräässä paikassa oli lumi
raaputettu pois aidan edestä, aivan kuin joku olisi kiivennyt siitä yli.
Ja tästä paikasta selvät jalanjäljet veivät puistoon.
Luutnantti Rosenkrantz kumartui katsellakseen jälkiä.
— Tätä tietä hän on tullut, mutisi hän. — Näyttää siltä, kuin hän
ensiksi olisi mennyt yli pihan, lumi on tässä hienoa ja rakeista,
saatatteko nähdä kenraali, tästä on ihminen kulkenut aivan äsken.
Kenraali väitti vastaan:

41. — Mutta jäljethän eivät vie ollenkaan rakennukseen. Ne menevät
puistoon. Ja meidänhän pitäisi löytää mies, joka naputti ikkunaan.
— Seuratkaamme vain jälkiä, niin saamme kyllä hänestä selon.
Sen täytyy olla iso mies; näen, että hän astuu pitkiä askelia. Näyttää
kuin hänellä olisi ollut jaloissaan lapikkaat. Hohoi!
— Mitä nyt? kysyi kenraali.
— Tässä hän on pysähtynyt. Tämän puun juurella hän on seisonut
hetkisen ja katsellut taloon päin. On ihmeellistä, miten paljon
tällaiset jäljet saattavat kertoa. Mutta tästä hän on mennyt
eteenpäin, eteenpäin pitkin askelin.
Jäljet veivät yhä syvemmälle puistoon.
— Täällä hän on jälleen pysähtynyt, sanoi luutnantti Rosenkrantz
äkkiä, täällä hän on seisonut hyvän aikaa ja polkenut jalkansa
lämpöisiksi. Lumihan on aivan sotkettua. Mutta kaikissa jäljissä ovat
varpaankärjet rakennusta kohti. Tuntuu siltä, kuin hän olisi
odottanut, että tässä talossa tapahtuisi jotakin.

42. XII LUKU.
Koirat.
— Tapahtuisi? mutisi kenraali. — Mitä hittoa täällä tapahtuisi?
— Ei, se on aivan uskomatonta, mutta siltä todellakin näyttää,
vastasi luutnantti Rosenkrantz. — Jos minä tällä hetkellä olisin vieras
henkilö, kenraali, niin minä vannoisin, että tuo salaperäinen mies on
seisonut täällä odottaakseen rakennuksesta jotakin merkinantoa.
— Mitä ryövärijuttuja te sepittelette, luutnantti Rosenkrantz?
Mutta Rosenkrantz oli liiaksi kiintynyt jälkien tutkimiseen
kiinnittääkseen huomiota vanhuksen väitteihin.
— Tässä hän on mennyt edelleen, sanoi hän. — Kylläpä hän on
tässä ottanutkin valtavia askelia. Hän on juossut.
— Niin, sen minä näen. Mutta mihin suuntaan?
— Kartanoon päin. Kas nyt hän kulkee kartanoa kohti.
Seuratkaamme häntä. Missä teidän ikkunanne ovat, kenraali?

43. — Tuolla, vastasi kenraali ja viittasi päätyyn.
— Ahaa, nyt minä näen, sisällä palaa tuli. Mutta siellähän on
omituisen heikko valo.
— Niin, minä olen pannut varjostimen lampulle. Se on
lapsuudestani asti säilynyt tapa; minulla täytyy olla hieman valoa
makuuhuoneessani. Muutoin en voi saada silmiini ollenkaan unta.
Luutnantti Rosenkrantz oli tähän asti kulkenut jälkien yli
kumartuneena. Nyt hän suoristautui äkkiä.
— Milloin panitte varjostimen lampulle? kysyi hän.
— Heti mentyäni sänkyyni, vastasi kenraali.
— Niin, mutta milloin? Mihin aikaan?
— Kellonlyöntiä minun on mahdoton täsmälleen tietää. Mutta se
tapahtui juuri ennen kuin kuulin askelia ikkunaini alta.
Luutnantti naksautti sormiaan.
— Se oli omituinen sattuma, sanoi hän. — Te himmensitte valon
juuri ennen kuin ikkunaan naputettiin. Se tapahtui samaan aikaan,
kun mies seisoi lumessa ja odotti silmät taloon suunnattuina.
Myöntäkää, kenraali, että se saattoi näyttää aivan merkinannolta.
— Merkinannolta, ärisi kenraali. — Minulla ei ole kenellekään
merkkejä annettavana.
— Oikein, aivan oikein. Mutta kun nyt otamme huomioon
mahdollisuuden, että mies luuli jonkun toisen olevan huoneessa?

44. — Silloin täytyy asianomaisen olla suuri pölkkypää. Kaikki
täkäläiset ihmiset tietävät missä huoneissa minä asun. Missään
tapauksessa ei voisi olla ajateltavissa, että kukaan palvelusväestä
asuisi talon parhaissa huoneissa.
Rosenkrantz ei vastannut tähän mitään. Hän seisoi hetkisen
miettien, sitten hän kumartui jälleen tarkastamaan jälkiä.
— Ei epäilemistäkään, mutisi hän. — Mies on juossut nopeasti
rakennusta kohti. Kas, tässä hän on hetkiseksi pysähtynyt, sitten
lähtenyt juoksuun jälleen.
Molemmat miehet seurasivat jälkiä aivan talon seinään asti. Siinä
jäljet kertoivat seuraavaa:
Mies oli hiipinyt pitkin seinäviertä. Parissa paikassa jäljet osoittivat,
että hän oli ryöminyt polvillaan kappaleen matkaa, arvattavasti siksi,
ettei varjonsa näkyisi kuutamossa. Kenraalin ikkunan alla hän oli
seisonut hiljaa, lumi oli pyyhkäisty pois reunalta, ruudussa oli hänen
koputuksensa jälkiä…
— Mitä teitte kuullessanne koputuksen? kysyi luutnantti.
— Mitäkö minä tein? Niin kauan kuin kuulin ainoastaan
sipsuttelevat askelet, pysyin levollisena. Mutta heti kun ruudulleni
koputettiin, kavahdin luonnollisesti pystyyn.
— Entä sitten? Sitten te huusitte?
— En, minä en oikeastaan huutanut. Minä kirosin.
— Niin, luonnollisesti. Ja jokseenkin kovaa.

45. — Jokseenkin kovaa luonnollisesti.
— Sen saatan ymmärtää, sillä ulkopuolella oleva mies on hypännyt
useita askelia taaksepäin. Kas niin. Hän on melkein syöksynyt
päistikkaa. Ja kas tässä —
Luutnantti viittasi lumeen.
— Kas tässä hän juoksee tiehensä, sanoi hän. — Kas, millaisia
pitkiä askelia hän harppaa.
Kenraali katseli jälkiä ja nyökäytti päätään.
— Se on kyllä aivan oikein. Mutta seuratkaamme häntä. Kenties se
on ollut murtovaras.
Molemmat miehet olivat juuri lähtemäisillään eteenpäin seuraten
jälkiä, mutta silloin heidän huomionsa kiintyi johonkin, joka liikkui
aitauksen takana. Samalla he kuulivat äänen, matalan mutta
pahaenteisen murinan.
Luutnantti kavahti pystyyn.
— Kenraali, sanoi hän. — Me olemme olleet sangen tyhmiä.
Anteeksi, mutta me olemme ainakin olleet hyvin ajattelemattomia.
Hän viittasi varjoihin, jotka liikkuivat aitauksen takana.
— Tiedättekö mitä tuolla on? kysyi hän.
— Tuollako, vastasi kenraali. — Siellä ovat ainoastaan koirat.
— Tosiaankin. Ja minkä nimiset ne ovat?

46. — Stella ja Dixi, vastasi kenraali. — Ja siunattu asia tosiaankin,
että tein jälleen tuttavuutta näiden petojen kanssa iltapäivällä.
Muutoin olisimme nyt joutuneet varsin hauskaan asemaan.
Koirat murisivat edelleen.
Silloin luutnantti vihelsi ja kutsui niitä nimiltään. Tuokion kuluttua
jokin varjo liiti yli aitauksen ja kohta sen jälkeen toinen. Siinä olivat
molemmat koirat. Ne lähestyivät hieman epävarmasti, hiljakseen
muristen, mutta nyt kenraalikin huusi niitä nimeltä, ja silloin ne heti
tulivat hänen luokseen, nuuskivat häntä ja heiluttivat häntäänsä.
— Eikö tämä ole mielestänne ihmeellistä? kysyi luutnantti?
— Että koirat tulevat? Ei.
— Minä tarkoitan: eikö mielestänne ole ihmeellistä, etteivät ne ole
tulleet ennen?
Kenraali oikaisihe.
— Niin, tuhat tulimaista, minä olen yhtä mieltä kanssanne.
— Koirat eivät olleet pihalla meidän tullessamme ulos, jatkoi
luutnantti.
— Ei, se on totta.
— Ja missä ihmeessä ne ovat olleet välillä?
— Niin, missä ne ovat olleet? Tämä on tosiaankin enemmän kuin
salaperäistä.
Rosenkrantz taputti koiria ja silitti niiden karheata turkkia.

47. — Ne ovat aivan kosteina hiestä, sanoi hän. — Niiden on täytynyt
juosta pitkä matka. Ja saatatteko ymmärtää, kenraali, miksi ne eivät
päästäneet ääntä hänen — tuon vieraan — hiipiessä ympäri?
Luutnantti otti toisen koiran pään käsiensä väliin.
— Viisaat silmät, mutisi hän, viisaat silmät. Voisinpa vain
ymmärtää niiden kieltä.
— Seuratkaamme jälkiä, sanoi kenraali kärsimättömänä. — Tämä
kiinnittää mieltäni yhä enemmän ja enemmän.
— Niin, seuratkaamme niitä, sanoi luutnantti. — Vaikkakaan en
luule, että saamme mitään ratkaisua tähän arvoitukseen.
He kulkivat puiston läpi jalanjälkiä pitkin. Jäljistä päättäen mies oli
juossut jokseenkin kiivaasti.
Jäljet veivät tielle, ja sinne ne katosivat muiden jälkien
sekamelskaan.
— Tähän eikä kauemmaksi, sanoi luutnantti. — Juuri tätä minä
itsekseni ajattelin.
Koirat hyppivät heidän ympärillään heiluttaen häntäänsä ja
vainuten. Luutnantti koetti ohjata niitä jäljille, mutta ei onnistunut.
Kenraali kirosi tavallisuuden mukaan suuttumuksesta.
— Kello on jo puoli neljä, luutnantti, eikä meillä ole nyt muuta
tehtävää kuin mennä nukkumaan. Saamme odottaa, kentiespä
huomispäivä antaa meille vastauksen arvoitukseen.
He kääntyivät ja kävelivät hitaasti kartanoon.

48. — Minä luulen, että se on aivan yksinkertaisesti ollut murtovaras,
sanoi kenraali. — Uudet tehtaat tuolla alhaalla ovat varmaan
vetäneet tänne jonkun epäilyttävän henkilön. Minun pitää ilmoittaa
asia nimismiehelle. Mikä on teidän ajatuksenne, luutnantti?
— Minä en usko sen olleen murtovarkaan. Eikä minun mielestäni
teidän ole tätä ilmoitettava. Eihän vielä ole mitään vahinkoa
tapahtunut.
Kenraali ei antanut mitään varmaa vastausta. Vanha mies oli nyt
hyvin väsynyt ja meni heti makuuhuoneeseensa. Luutnantti jäi
muutamiksi minuuteiksi seisomaan eteiseen. Hän kuuli kenraalin
penkovan jotakin huoneissaan.
— Kenraali, huusi hän sisälle. — Menettekö nukkumaan?
— Menen kyllä.
— Hyvää yötä, herra kenraali.
— Hyvää yötä, ystäväni.
Luutnantti Rosenkrantz meni lamppu kädessä portaita myöten
omaan huoneeseensa. Levoton yö oli saattanut hänet omituiseen,
hermostuneeseen tunnelmaan. Tultuaan toisen kerroksen käytävään
hän nosti lamppua ja katseli ympärilleen. Siellä ei näkynyt mitään.
Hän tuli omaan huoneeseensa. Ensimäinen oli hänen salonkinsa.
Avoimessa takassa hehkui vielä pari koivukalikkaa.
Hän kulki vielä tämän huoneen läpi, tuli makuukamariinsa ja pani
lampun pöydälle. Sitten hän sulki molempien huoneiden välisen
oven.

49. XIII LUKU.
Seuraavana päivänä.
Hän laski syrjään kirjeen, jonka oli juuri aloittanut, kun öinen
vaeltaja häiritsi häntä. Kello oli nyt niin paljon, että hänen todellakin
olisi täytynyt ajatella levollemenoa. Mutta sen sijaan hän rupesi
järjestämään kirjoituspöytäänsä. Siinä tuskin oli tilaa niille kaikille
pulloille ja tuubeille, joita hän veti laukkunsa syvyydestä. Ja
peilipöytä muistutti vihdoin enemmän naisen kuin nuoren herran,
saati sitten upseerin pöytää. Luutnantti Rosenkrantz piti melkein
naisellisen tarkkaa huolta ulkomuodostaan eikä sietänyt mitään
epäsäännöllisyyttä, asuipa sitten maaseudulla tahi suurten
bulevardien kaupungissa.
Mutta näin askarrellessaan hän vaipui väliin ajatuksiinsa ja tumma
pilvi kohosi hänen kasvoilleen. Sitten hän karkoitti hartioitaan
kohauttaen ajatuksensa, vihelsi laulunpätkän ja jatkoi edelleen
kapineittensa järjestämistä.
Äkkiä kylmä väristys kävi läpi hänen selkäpiinsä, ja hän nousi ja
tuijotti oveen, joka eroitti hänen makuuhuoneensa salongista. Hän

50. tuijotti oveen silmät selkoselällään, ja pullo, jota hän juuri piti
kädessään, putosi lattialle ja särkyi. Mitä oli tapahtunut?
Hän oli kuullut naurun. Silmänräpäyksessä hän muisti mitä pastori
oli kertonut salaperäisestä ja näkymättömästä nauravasta miehestä,
joka kierteli talossa. Ja nyt hän kuuli aivan selvästi, että joku nauroi
ulompana olevassa huoneessa. Nauru tuntui hänestä niin kamalalta,
niin kylmältä ja sydämettömän julmalta, että hän jäi seisomaan
aivan hiljaa, ikäänkuin paikalleen naulattuna. Tämä ihmeellinen
iloisuus saattoi hänet muistamaan kuolemaa; se ei tuntunut olevan
mitään inhimillistä.
Nauru oli alussa kovaäänistä, mutta heikkeni vähitellen ja lakkasi
vihdoin kokonaan. Se ikäänkuin sulautui hiljaisuuteen.
Ja vasta silloin nuori mies vapautui lumoista. Hän astui askelen
ovea kohti, mutta malttoi mielensä. Hän otti taskustaan revolverinsa,
avasi makasiinin ja kiiruhti huoneen nurkkaan, missä laukkunsa oli.
Koko ajan hän piti silmänsä oveen suunnattuina, mutta se ei
liikahtanut, ja kaikki oli hiljaa toisessa huoneessa.
Hän otti laukustaan patruunakotelon ja latasi revolverin. Hänen
kasvonsa ja tarmokkaasti kiinnipuristettu suunsa ilmaisivat hänen
ajatuksensa. Nyt oli tuleva täysi tosi. Sitten hän meni, lykkäsi oven
auki ja vetäytyi muutamia askelia takaisin. Mutta nähdessään pimeän
huoneen, jota ainoastaan takan hehku heikosti valaisi, hän tuli
ajatelleeksi, että oli itse valaistuksessa, ja hyökkäyksen sattuessa
hän olisi epäedullisessa asemassa. Hän otti senvuoksi lampun ja
meni reippaasti salonkiin. Siellä ei näkynyt mitään, kaikki oli
ennallaan, kotoista, hiljaista ja rauhallista. Luutnantti avasi käytävän
oven ja valaisi ulospäin. Sitten hän laski lampun pöydälle, sulki oven
ja jäi seisomaan keskelle huonetta. Hän oli jokseenkin ymmällä.

51. Hän tiesi, ettei ollut erehtynyt. Hän oli kuullut naurun. Ja nauru
tuli tästä huoneesta, tuo julma, ivallinen nauru, joka oli värisyttänyt
häntä ja jättänyt häneen epävarmuuden ja kauhun tunteen. Mutta
eikö kukaan muu talossa ollut sitä kuullut? Hän kuunteli talon
muiden asukkaiden ääniä. Mutta kaikki oli hiljaista. Mitä nyt kaikki
tämä merkitsee? Rosenkrantz mietti miettimistään, mutta ei keksinyt
mitään ratkaisua. Hän ajatteli mitä kaikkea oli jo elänyt
herraskartanoon tulonsa jälkeen. Ensiksi, hän oli hiipuneen
takkavalkean hohteessa nähnyt haamun, jonka kuvauksen mukaan
täytyi olla monta vuotta sitten kuollut Stig Jerne. Sitten hän oli
kuullut salaperäiset askelet käytävässä ja ullakolla. Sitten jäljet
lumessa. Ja nyt nauru. Niin, nauru, se oli kaikkein ihmeellisintä. Jollei
se olisi ollut niin mahdotonta, olisi hän ollut taipuvainen uskomaan,
että siellä kuljeksi joku hullu ihminen. Hän ei kerta kaikkiaan tiennyt
mitä hänen olisi uskominen. Ja äkkiä hänen mieleensä johtui ajatus:
entä jos Stig Jerne ei ollutkaan kuollut? Mutta seuraavassa tuokiossa
se tuntui hänestä niin uskomattomalta, että hänen täytyi ääneensä
nauraa sille. Hän kauhistui vastoin tahtoaan kuullessaan oman
naurunsa ja tuli neuvottomaksi ja äänettömäksi.
Mitä nyt oli tehtävä? Sen jälkeen mitä oli tapahtunut, ei hänellä
ollut ollenkaan halua mennä nukkumaan. Hän odotti, että jotakin
tapahtuisi, ja hän tahtoi olla valmistunut. Hän sulki makuuhuoneensa
oven ja veti verhot eteen, niin että huone tuli miellyttävämmäksi.
Sitten hän otti ylleen suuren yötakkinsa, sitoi nyörit vyötäisten
ympäri, pani uuniin muutamia kelpo koivuhalkoja, jotka leimahtivat
sihisten palamaan, lykkäsi erään nojatuolin takan ääreen ja istuutui
siihen mukavasti. Vierellään hänellä oli tulitikkuja, paperosseja ja
tuhkakuppi.

52. Welcome to our website – the ideal destination for book lovers and
knowledge seekers. With a mission to inspire endlessly, we offer a
vast collection of books, ranging from classic literary works to
specialized publications, self-development books, and children's
literature. Each book is a new journey of discovery, expanding
knowledge and enriching the soul of the reade
Our website is not just a platform for buying books, but a bridge
connecting readers to the timeless values of culture and wisdom. With
an elegant, user-friendly interface and an intelligent search system,
we are committed to providing a quick and convenient shopping
experience. Additionally, our special promotions and home delivery
services ensure that you save time and fully enjoy the joy of reading.
Let us accompany you on the journey of exploring knowledge and
personal growth!
ebookluna.com