Järki, sen minä tiesin, on aina joka asiassa tärkein, molemmat
toiset osat eivät ole sen arvoiset! Niin minä siis ensin läksin
hakemaan järkeä. Mutta missä se asuu? Mene muurahaisen luo ja
tule viisaaksi! on suuri kuningas Juudan maassa sanonut, sen minä
tiesin kirjastosta, enkä minä pysähtynyt ennenkuin tulin suurelle
muurahaiskeolle. Siihen minä asetuin vaanimaan, tullakseni viisaaksi.
Muurahaiset ovat kuin ovatkin hyvin kunnianarvoista sukukuntaa,
ne ovat pelkkää järkeä, kaikki niissä on kuin oikein ratkaistu
laskutehtävä, jossa kaikki pitää paikkansa. Tekemällä työtä ja
munimalla, sanovat he, eletään ajan mukana ja pidetään huolta
jälkeentulevista, ja sen he tekevät. He jakautuvat puhtaihin
muurahaisiin ja likaisiin; arvoasteen määrää numero,
muurahaiskuningatar on numero yksi ja hänen mielipiteensä on
ainoa oikea, hän on niellyt itseensä kaiken viisauden, ja se oli
tärkeää minun tietää. Hän sanoi paljon, joka oli niin viisasta, että se
minusta tuntui tyhmältä. Hän sanoi, että heidän kekonsa oli
korkeinta tässä maailmassa, mutta aivan keon vieressä seisoi puu,
joka oli korkeampi, paljon korkeampi, sitä ei saattanut kieltää ja
senvuoksi ei siitä puhuttu. Eräänä iltana oli joku muurahainen
eksynyt sinne, ryöminyt ylös runkoa, ei edes latvaan asti, mutta
kuitenkin korkeammalle kuin yksikään muurahainen ennen oli
päässyt, ja kun se kääntyi takaisin ja osasi kotiin, kertoi se keossa,
että ulkopuolella on jotakin paljon korkeampaa, mutta tämä oli
kaikkien muurahaisten mielestä ollut loukkaavaa koko yhdyskuntaa
vastaan, ja niin tuomittiin tämä muurahainen käyttämään
kuonokoppaa ja elämään ainaisessa yksinäisyydessä. Mutta vähän
aikaa jälkeenpäin tuli toinen muurahainen puun luo ja teki saman
matkan ja keksinnön, ja se kertoi siitä, niinkuin sanottiin, varovasti ja
epämääräisesti, ja kun se lisäksi oli arvossapidetty muurahainen ja
kuului puhtaihin, niin siihen uskottiin, ja kun se kuoli, pystyttivät he