Anomuksentekijät olivat, niinkuin he itse huomauttavat, koettaneet
objektiivisesti arvostella asiaa siltä kannalta, mitä keisarikunnan
oikeus ja etu todella vaati, samalla kun he olivat pitäneet kiinni siitä,
että lait, jotka on aiottu olemaan voimassa yksinomaan Suomessa,
on säädettävä Suomen lainsäädäntöjärjestyksessä, vaikka voivat
koskea keisarikunnankin etuja. Tätä ehdotusta, joka ennen
eduskunnalle antamista oli ollut porvarillisten puolueiden asettaman
valtuuskunnan tarkastettavana, ei eduskunta kuitenkaan ehtinyt
lopullisesti käsitellä. Tuskinpa anomuksentekijät itsekään uskoivat,
että ehdotus eduskunnan hyväksymänäkään olisi lähimmässä
tulevaisuudessa johtanut toivottuun tulokseen. Mutta he olivat siinä
kuitenkin esittäneet aatteen, joka kenties on molemminpuoliseksi
tyydytykseksi toteutuva tulevaisuudessa, kun kansalliset intohimot
ovat ehtineet asettua ja Venäjä on saanut todellisen oikeusvaltion
luonteen. Venäjän vapaamielisellä taholla on oltu sitä mieltä, että
tämä "valtioperuskirjan" ehdotus on viittonut oikean tien venäläis-
suomalaisen ristiriidan poistamiseen.
Mechelinin vaikutusvalta uudessa kansaneduskunnassa perustui
hänen suhtautumiseensa vallitseviin puoluevastakohtiin. Vaikka
valittuna ruotsalaisen puolueen ehdokaslistalla, pysyi hän edelleenkin
sillä kannalla, että valtiollisen toiminnan määräävänä tarkoitusperänä
maassamme ei tulisi olla toisen tahi toisen kielen harrastus, toisen
tahi toisen kansatieteellisen kansanryhmän suosiminen, vaan
kaikkien yhteisen isänmaan, Suomen valtion, etujen valvominen. Hän
tunnusti kansallisuusaatteen oikeaksi, sikäli kuin se tarkoitti "jokaisen
kansakunnan oikeudellista vaatimusta saada olla itsenäinen valtio
tahi muodostaa sen". [Om statsförbund och statsunioner, s. 7.]
Mutta kansakuntaa ei silloin ole käsitettävä vain kansatieteellisessä
mielessä, vaan sinä ykseytenä, joksi jonkin maan väestö, vaikka siinä
syntyperän ja kielen puolesta ilmeneekin erilaisuuksia, yhteisten