"Sire, tulen jo viisineljättä vuotta palvelleeksi Ranskan
hallitsijahuonetta, kuten sanoin; harvat miehet ovat tässä
palveluksessa kuluttaneet yhtä monta miekkaa kuin minä, ja minun
käyttämäni säilät ovat olleet kelpo kapineita, sire. Olin nuorukainen,
kaikesta muusta paitsi urheudesta tietämätön, kun teidän
kuninkaallinen isänne aavisti minussa olevan miestä. Olin mies, sire,
kun kardinaali de Richelieu etevänä ihmistuntijana oivalsi minussa
vihollisen. Näiden muurahaisen ja leijonan vihamielisten välien
historian olisitte voinut lukea ensimmäisestä viimeiseen riviin saakka
sukunne salaisesta arkistosta, sire. Jos saatte joskus halua siihen,
sire, niin lukekaa se historia, sillä sanonpa teille, että se maksaa
vaivan. Saatte siitä nähdä, miten leijona väsytettynä, nääntyneenä ja
huohottavana viimein rukoili armoa, ja oikeuden nimessä on
myönnettävä, että se itsekin armahti. Oi, se oli kaunista aikaa, sire,
taistelurikasta kuin Tasson tai Arioston sankarirunoelma! Sen ajan
ihmeet, joita meidän aikamme ei uskoisikaan, olivat meille tavallisia
tapauksia. Viiden vuoden mittaan esiinnyin joka päivä sankarina,
ainakin mikäli muutamat ansiokkaat henkilöt ovat minulle
huomautelleet, ja uskokaa minua, sire, viisivuotinen sankaruus on
pitkällinen koe! Kuitenkin uskon noiden miesten vakuutusta, sillä he
olivat päteviä arvostelijoita: heitä olivat herra de Richelieu,
Buckinghamin herttua, herra de Beaufort, kardinaali de Retz, joka oli
myös erinomainen katutaisteluiden järjestäjä, kuningas Ludvig XIII
ja itse kuningatar, teidän korkea äitinne, joka näki aihetta erityisesti
kiittää minua eräänä päivänä. En satu muistamaan, mikä palvelus
minulla oli ollut onni tehdä hänelle silloin. Suokaa anteeksi, sire, että
puhun näin rohkeasti; mutta minulla on ollut jo kunnia sanoa teidän
majesteetillenne, että kertomani on historiaa."
Kuningas puraisi huultansa ja heittäysi kiivaasti istumaan
nojatuoliin.