sanomattomilla huokauksilla maistoimme Hengen uutisia. Mutta
meidän täytyi taaksemme jättää tuo hengen uutisten kimppu ja
palata puhumaan suullamme, joka lakkaamatta sanoja synnyttää ja
valmistaa. Sillä eipä meidän sanamme, eikä mikään ole sellaista kuin
Sinun sanasi, meidän Herramme olennollinen sana, joka aina pysyy
sinä kuin se on vanhenematta milloinkaan.
Me edelleen puhuimme ijankaikkisesta elämästä ja äskeisestä
kokemuksestamme: Miten lihan levottomat pyyteet lakkaavat, miten
mielikuvat maasta, vedestä ja ilmasta häipyvät pois, miten
taivaankappaleetkin kaikki katoavat näköpiiristä, miten sielukin on
kuin olemattomissa kohoutuessaan ajattelemasta itseään, miten
kaikki unet ja näyt, kaikki sanat ja merkit, sanalla sanoen kaikki,
mikä on muuttuvaista ja katoavaista, on meille kuin aivan
olematonta.
Sillä sanovathan kaikki nämä kappaleet jokaiselle, kun vaan niiden
kieltä ymmärtää: Me emme ole itseämme tehneet, vaan Hän, joka
ijankaikkinen on, on meidät tehnyt. Tämän sanottuaan ne taas
vaikenevat ja kääntyvät tarkkaavaisuudella kuuntelemaan Häntä,
joka ne on tehnyt, ja joka yksin puhuu.
Hän ei puhu noiden kappalten kautta, ei ihmiskielellä, ei enkelien
äänillä ei ukkosen jyrinällä, ei arvoituksilla, eikä vertauksilla, vaan
ilman noita kappaleita, joissa me Häntä rakastamme, Hän meille
välittömästi puhuu niin että me selvästi kuulemme Hänen äänensä
hetkinä sellaisina, jolloin me kuten tänäkin hetkenä kohotamme
henkemme korkeuteen ja aatoksen nopeudella tapailemme
ijankaikkista viisautta, joka yhäti samana kaikkeutta vallitsee. Jos nyt
tätä oloa jatkuisi, jos kaikki ala-arvoiset näyt katoaisivat, jos tämä
ainoa näky katsojansa tempaisi mukaansa ja iloihinsa upottaisi ja