ne eivät osaa ajatella ja sen mukaan vastustaa ihmisiä. Kuinka kauan
olisitte muutoin itse kestänyt viidakossa?"
"Olette oikeassa, D'Arnot", vastasi Tarzan, "sillä jos Kertshak silloin
yöllä olisi tullut Tublatin avuksi, niin minusta olisi tullut loppu. Mutta
Kertshak ei kyennyt ajattelemaan niin pitkälle, että olisi käyttänyt
hyväkseen sellaista tilaisuutta. Ei Kaalakaan, äitini, osannut koskaan
suunnitella eteenpäin. Hän vain söi, kun oli nälkä, ja vaikka ruokaa
oli paljon, ei hän milloinkaan ajatellut säästämistä. Muistan, kuinka
hän piti minua tyhmänä, kun matkoilla keräsin ylimääräistä ruokaa,
vaikka hän sitten oli hyvin iloissaan, kun puutteen tullessa sai syödä
sitä kanssani."
"Te siis tunsitte äitinne, Tarzan?" kysyi D'Arnot hämmästyneenä.
"Kyllä, hän oli iso, kaunis apina, minua isompi ja painoi kaksi
kertaa niin paljon kuin minä."
"Entä isänne?" jatkoi D'Arnot.
"Häntä en tuntenut. Kaala kertoi minulle, että isäni oli valkoinen
apina ja karvaton, kuten minäkin. Nyt käsitän, että hän varmaan oli
ollut valkoinen mies."
D'Arnot silmäili seuralaistaan kauan totisena.
"Tarzan", sanoi hän vihdoin, "mahdotonta on, että Kaala-apina olisi
ollut äitinne. Jos sellainen tapaus yleensä sattuisi, mitä epäilen, niin
olisitte tietysti perinyt joitakin apinain tuntomerkkejä, mutta niitä
teissä ei ole ainoatakaan. Te olette puhdasverinen valkoinen mies, ja
suoraan sanoen näyttää siltä, että te olette hienosti sivistyneitten ja