87. Ei mikään minun väitteistäni ole herättänyt vakavampaa
vastustusta eikä useammin joutunut kiistan esineeksi kuin se väite,
että hyvä maku on etupäässä siveellinen ominaisuus. "Ei", sanovat
monet vastustajani, "maku on yhtä, siveys toista. Sanokaa meille,
mikä on kaunista; meitä ilahuttaisi tietää se; mutta me emme
tarvitse saarnoja, vaikka te niitä osaisittekin pitää, mikä kuitenkin
lienee epäiltävää."
Minun sallittanee sentähden vielä jonkun verran tukea vanhaa
väitettäni. Maku ei ole ainoastaan osa siveellisyyttä ja sen merkki; —
se on pelkästään siveellisyyttä. Ensimäinen ja viimeinen ja terävin
koettelukysymys elävälle olennolle on: "Mistä sinä pidät?" Sano
minulle, mistä sinä pidät, ja minä sanon sinulle, mikä sinä olet. Mene
kadulle ja kysy ensimäiseltä mieheltä tai naiselta, jonka tapaat,
heidän "makuansa", ja jos he vastaavat rehellisesti, tunnet sinä
heidät kokonaan, ruumiineen ja sieluineen. "Sinä, repaleinen
ystäväni, joka astut niin epävarmasti, mistä Sinä pidät?" "Piipusta ja
katajaviinaneljänneksestä." Minä tunnen Sinut. "Entä sinä,
nopeakäyntinen, kaunispäähineinen kunnon eukkoseni, mistä Sinä
pidät?" "Puhtaasta liedestä ja siististä teepöydästä, jonka ääressä
mieheni istuu minua vastapäätä, pienen lapsukaiseni levätessä
rinnoillani." Hyvä, minä tunnen Sinutkin. "Entä Sinä, kultakiharainen,
lempeäsilmäinen pikku tyttöseni, mistä Sinä pidät?"
"Kanarialinnustani ja juoksentelemisesta metsän kukkien keskellä."
"Ja Sinä sitten, mustakätinen ja matala-otsainen poikaseni, mistä
Sinä pidät?" "Varpusten kivittämisestä ja rahanheitosta." Hyvä; me
tunnemme nyt heidät kaikki. Mitä me enempää kyselisimme?
"Niinpä niin", vastattanee, "mutta meidän pitäisikin ennemmin
kysyä, mitä nämä aika-ihmiset ja lapset tekevät, kuin mistä he
pitävät. Jos he tekevät oikein, ei merkitse mitään, vaikka he