sillä syvästi. Mutta mieluummin kuin haluan lukea noita kirjeitä,
tahdon heittää ne tuleen. Ah, rakkaani, älä nöyryytä minua, älä anna
mitään selityksiä, älä rankaise minua siitä, että kärsin. Kuinka
voisinkaan sydämeni sisimmässä uskoa, että sinä pettäisit minut?
Sinä olet kaunis ja vilpitön; yksi ainoa sinun katseistasi, Brigitte,
sanoo minulle enemmän kuin minun tarvitsee tietää rakastaakseni
sinua. Jospa tietäisit mitä kauheita asioita, mitä inhottavaa
petollisuutta onkaan kokenut lapsi, joka on edessäsi! Jospa tietäisit,
kuinka häntä on kohdeltu, kuinka on pilkattu kaikkea, mikä hänessä
on hyvää, kuinka hänelle on tyrkyttäen opetettu kaikkea, mikä voi
johtaa epäilykseen, mustasukkaisuuteen ja epätoivoon! Ah, rakkaani,
jospa tietäisit, kuka hän on, joka sinua rakastaa! Älä moiti minua, ole
sääliväinen minua kohtaan; minun täytyy unohtaa, että maailmassa
on muita olentoja kuin sinä. Kuka tietää mitä tuskia, mitä kauhun
hetkiä minun vielä on koettava! En luullut, että niin kävisi, en luullut,
että minun vielä olisi taisteltava itseni kanssa. Siitä lähtien kuin sinä
olet minun, näen mitä olen tehnyt. Kun sinua suutelin, huomasin
vasta, kuinka saastutetut huuleni olivat. Taivaan nimessä, auta
minua elämään! Jumala on tarkoittanut minut paremmaksi."
Brigitte ojensi käsivartensa minua kohti ja hyväili minua hellästi.
Hän pyysi minua kertomaan kaikki mikä oli antanut aihetta tähän
surulliseen kohtaukseen. Kerroin hänelle vain, mitä Larive oli
sanonut, mutta en uskaltanut tunnustaa, että olin myöskin kysynyt
Mercansonilta. Hän tahtoi ehdottomasti, että kuulisin hänen
selityksiään. Herra de Dalens oli rakastanut häntä, mutta hän oli
hyvin kevyt ja epäluotettava mies. Rouva Pierson oli antanut hänen
ymmärtää, että koska hän ei aikonut mennä uusiin naimisiin, oli
herra Dalens'in muutettava puhetapaansa. Hän olikin siihen
alistunut, mutta hänen käyntinsä olivat tulleet yhä harvinaisemmiksi
ja lopulta lakanneet. Brigitte otti joukosta jotenkin tuoreen kirjeen ja