sitä tehdä, pyytäisin saada teiltä lainaksi juhtaa, jonka askel olisi
pehmeämpi kuin minun sotaratsuni kaviot.»
»Mielelläni», sanoi arvoisa hengellinen herra, »annan teille oman
tasakonkarini ja soisin vain teidän tähtenne, että se astuisi yhtä
tasaisesti kuin Pyhän Albanin abotin juhta. Sen kuitenkin voin kehua
Malchinin puolesta — sillä nimellä hepoani kutsutaan — ettette
matkajuhdaksi juuri voisi saadakaan siveämpää ja keveämpijaikaista
elukkaa, jollette lainaa silmänkääntäjän hevosta, joka osaa tanssia
vaikka munien välitse. Monta saarnaa olen sepittänyt luostariveljieni
ja monen kristityn sielu-paran lohdutukseksi ratsastaessani Malchinin
selässä.»
»Olkaapa siis hyvä, korkeasti kunnioitettu isä», sanoi Ivanhoe, »ja
käskekää heti varustaa Malchin, ja tuokoon Gurth minulle aseeni.»
»Niin, mutta muistakaapas, hyvä herra», lisäsi abotti, »että Malchin
on yhtä vähän kuin hänen isäntänsäkään tottunut aseisiin, enkä voi
taata, sietäneekö se teidän täyttä rautapukuanne. Kas, Malchin on
älykäs olento, ja panee ankarasti kaikkea liikaa painoa vastaan. —
Kerran olin lainannut vain kirjan Fructus temporum Pyhän Beesin
kirkkoherralta, ja tokkopas juhtani, sen vakuutan, liikahtikaan ulos
portista, ennenkuin olin vaihtanut tuon suuren köntin pieneen
messukirjaan.»
»Älkää surko, hurskas isä», sanoi Ivanhoe, »en tahdo vaivata
Malchinia liialla painolla. Ja jos se rupeaisi minulle vastakynteen, niin
itsepä se siitä, pelkään minä, saisi vahinkoa.»
Ritarin näin puhellessa kiinnitti Gurth hänen kantapäihinsä kullatut
kannukset, joiden olisi luullut voivan vakuuttaa vastahakoiselle
juhdalle, että sille oli edullisinta alistua ratsastajan tahtoon.
Mutta nähdessään nuo pitkäkärkiset ja terävät kannukset, joilla
Ivanhoen kantapäät olivat varustetut, alkoi arvoisa abotti jo katua
avuliaisuuttansa ja huusi: »Malttakaa, hyvä herra, nyt kun asiaa
oikein ajattelen, niin muistan, ettei Malchin siedäkään kannuksia.
Parempi olisi, että viivytte täällä, kunnes tuodaan meidän
ruoanhankkijamme hevonen tuolta latokartanosta. Sen tuontiin ei