vitsalla huitaisee, mutta ei etene poku, ja kun akka katsoo
tarkemmin, niin siellähän onkin susi kita auki edessä. Akka säikähtää
aivan hervottomaksi, että sekö kumma nyt kaikki nuo metsän pedot
hänen tiellensä satutti, mutta rauhoittui kuitenkin, kun susi sievästi
ja leppoisesti häneltä vain tiedusteli: »Minnekäs tässä tätönen nyt
ajeleskentelee?» — »Ajelenpahan vain huvikseni», vastasi eukko
hiukan jurosti. »Ota, hyvä akkanen, minutkin rekeesi,» pyysi nyt
susi. »En ota, täysi on jo eikä hevonen jaksa enempää». — »Mutta
enhän minä paljoa paina», houkutteli susi, »minä täällä perällä
oleskelen». »No, istuhan sitten sinne, metsän mies», mukautui nyt
akka, ja niin nousi susikin akan rekeen.
Kauhuissaan on jo akka, kun hän siinä pimeätä metsätietä ajaa
suhistaa, karhu ja susi herroiksi reessä istumassa. Ei hän uskalla
puhua mitään peläten, että ne vielä hänet syövät, ja hevonen
painaltaa eteenpäin vinhaa vauhtia. Juoksee hevonen kiivaasti kauan
aikaa, kunnes äkkiä pysähtyy ja taas karkaa pystyyn. Akka
säikähtäen katsomaan, mikä siellä nyt taas on edessä, ja eikös olekin
itse repo ihan siinä hevosen jaloissa, niin että tämä oli ollut aivan
päälle astua. Suuttuen silloin akka ärjäisee: »Pois tieltä, repo
pahalainen!» Mutta repopa laatii siitä sulavat pakinat, tervehtii akkaa
nöyrästi ja kysyy: »Minnekäs nyt, tätöseni, näin pimeällä ajelet?» —
»Ajelenpa mitä ajelen!» äyvää akka vastaan, mutta repo pyytää:
»Ota, hyvä akkanen, minutkin rekeen!» — »En ota, en!» ärähtää
eukko vastaan, »ei tähän enää mahdu eikä hevonen jaksa!» —
»Kyllä se vielä minut jaksaa», houkuttelee repo, »minähän olen niin
keveä ja istun vain puolittain tässä laidalla ja vielä jalalla
pönkittelen». — »No istu siihen sitten!» murahtaa lopuksi akka ja
niin lähdetään taas ajamaan pitkin pimeätä tietä. Rentona ja
herroiksi siinä istuvat karhu, susi ja repo, mutta akka itse sevillä
hepoansa hallitsee, joka vauhkoutuu menemään yhä hurjemmin.