"Minä näyttelen mielelläni Pantalonea", sanoi eversti Adams, joka
otti sikarin suustaan ja puhui ensimäistä ja viimeistä kertaa.
"Sinä ansaitsisit muistopatsaan", huudahti kanadalainen, kun hän
perin onnellisena palasi telefonista. "Nyt on kaikki selvää. Mr Crook
rupeaa ilveilijäksi, hän on sanomalehtimies ja tuntee kaikki vanhat
vitsit. Minä rupean Harlekiniksi, joka tarvitsee vain pitkät koivet, joilla
harpata. Ystäväni Florian sanoi, että hän ottaisi mukaansa poliisin
puvun ja vaihtaisi pukua matkalla. Voimmehan näytellä täällä
hallissa, katselijat istuvat tuolla rapuilla, leveillä astuimilla, monessa
rivissä toistensa yläpuolella. Nuo ovet muodostavat taustan,
avoimina tai suljettuina. Jos ne ovat suljettuina, näette englantilaisen
sisäkuvan, avoimina: kuun valaiseman puutarhan. Kaikki käy kuin
taikavoimalla."
Hän otti liitupalasen, joka hänellä sattumalta oli taskussaan, ja
piirsi viivan keskelle lattiaa, sisäänkäytävän ja portaitten väliin,
merkiten siten rampin paikan.
Mitenkä sellainen sekamelska paljasta pötyä valmistui niin äkkiä,
jää arvoitukseksi. Mutta he kävivät asiaan tuolla rajuudella ja innolla,
mikä herää henkiin, kun nuorisoa on koolla. Ja sinä iltana oli talossa
nuoruutta, vaikkeivät ehkä kaikki täysin käsittäneet tuota sydän- ja
kasvoparia, joista se säteili. Niin kuin aina tapahtuu, kiihoitti
käytettävänä olevan ainehiston yksinkertaisuus keksimiskykyä.
Colombine oli viehättävän näköinen viuhkahameessaan, joka
ihmeesti muistutti salin suurta lampunvarjostinta. Klowni ja
Pantalone valkaisivat kasvonsa jauholla, jota he olivat saaneet
kyökkipiialta, ja maalasivat naamansa punaisiksi iho värillä, jota he
olivat saaneet joltain muulta palvelevalta hengeltä, joka, niin kuin
kaikki muutkin kristillismieliset hyväntekijät, pysyi tuntemattomana.