tärkeä eroavaisuus, joka paremminkin näytti johtuvan syntyperäisistä
luonteenominaisuuksista kuin iästä, ja joka saattoi olettamaan, että
rouva de Jolan oli luonteeltaan arka, empivä, hidas toimintaan ja
haikaileva, mutta Marie-Denyse hilpeä, yritteliäs, veitikkamainen ja
kenties hiukan uhmaileva…
— No, olkoon niin, hymyili rouva de Jolan, — olen siis vielä nuori
ja saavutan patriarkkain iän. Mutta ihanassa nuoruudessani on
muuan vika… minun täytyy pysytellä nojatuolini turvissa… Siitä
varmaan johtuukin, että olen kasvattanut sinut, hyvä neiti, niin
huonosti! Sairaalloisuuteni ja niukka toimeentulomme ovat tehneet
pojantyttärestäni itsenäisen olennon, kesyttömän huimapään, joka
tarvitsisi yhä jatkuvaa kasvatusta… Niin, naura vain, sinä
pilkkakirves! Etkö sitten usko, että minusta todellakin on tuskallista
nähdä sinun lähtevän yksin kaupungille — nauttimaan raitista ilmaa,
käymään museoissa tai viemään eri paikkoihin sieviä
taidevalmisteitasi — kun hyvin tiedän, ettei sinulla ole mitään
suojelijaa, ettei mikään rakastavainen olento valvo turvallisuuttasi ja
onneasi. Naimisiin jouduttuasi voisit viettää säätysi mukaista
elämää… Ja minä puolestani voisin, yritysteni onnistuttua, nukkua
levollisesti ja uneksia ilosta saada syleillä lapsenlapsenlapsiani!
Huolestuneena harkitsen alati tuota avioliittokysymystä, rakas
lapseni! Puolison hankkiminen nuorelle tytölle ei ole niinkään
helppoa, kun on varaton, vanhuuden lamauttama ja jo niin
vieraantunut maailmasta, että tuntee enää vain vanhuksia. Ja nyt on
Kaitselmus rientänyt avukseni, käyttäen välikappaleenaan kunnon
emäntäämme, rouva Hébron'ia. Tuo nuori mies, Philippe Jumel,
kuuluu olevan erinomainen henkilö, vakava, rehellinen, lahjakas,
luonnoltansa hellä ja lempeä… Kuten sinä, on hänkin isoäitinsä
kasvattama, eikä hän ole koskaan ollut poissa hänen luotansa…
Eikös tuo ole liikuttavaa?