Download the entire ORGB 4 4th Edition Nelson Solutions Manual book (PDF) now

Download the entire ORGB 4 4th Edition Nelson Solutions Manual book (PDF) now

1. Visit https://testbankfan.com to download the full version and
explore more testbank or solutions manual
ORGB 4 4th Edition Nelson Solutions Manual
_____ Click the link below to download _____
https://testbankfan.com/product/orgb-4-4th-edition-nelson-
solutions-manual/
Explore and download more testbank or solutions manual at testbankfan.com

2. Here are some recommended products that we believe you will be
interested in. You can click the link to download.
ORGB 4 4th Edition Nelson Test Bank
https://testbankfan.com/product/orgb-4-4th-edition-nelson-test-bank/
ORGB 5th Edition Nelson Solutions Manual
https://testbankfan.com/product/orgb-5th-edition-nelson-solutions-
manual/
ORGB 3 3rd Edition Nelson Solutions Manual
https://testbankfan.com/product/orgb-3-3rd-edition-nelson-solutions-
manual/
ORGB 5th Edition Nelson Test Bank
https://testbankfan.com/product/orgb-5th-edition-nelson-test-bank/

3. ORGB 3 3rd Edition Nelson Test Bank
https://testbankfan.com/product/orgb-3-3rd-edition-nelson-test-bank/
PFIN 4 4th Edition Gitman Solutions Manual
https://testbankfan.com/product/pfin-4-4th-edition-gitman-solutions-
manual/
SELL 4 4th Edition Ingram Solutions Manual
https://testbankfan.com/product/sell-4-4th-edition-ingram-solutions-
manual/
CFIN 4 4th Edition Besley Solutions Manual
https://testbankfan.com/product/cfin-4-4th-edition-besley-solutions-
manual/
OM 4 4th Edition Collier Solutions Manual
https://testbankfan.com/product/om-4-4th-edition-collier-solutions-
manual/

5. 1
Chapter 8: Communication
© 2015 Cengage Learning. All Rights Reserved. May not be scanned, copied or duplicated, or posted to a publicly accessible website, in whole or in part.
Chapter 8
Communication

In This Chapter, You’ll Find:

Chapter Overview
Learning Outcomes
Key Terms
PowerPoint Guide
Review Questions and Answers
Discussion & Communication Questions and Suggested Answers
Ethical Dilemma
Self-Assessments
Issues in Diversity
Experiential Exercises
Additional Examples
Case Study: Smartphones
Video: Plant Fantasies
Student Handouts:
Ethical Dilemma
What About You?: Are You an Active Listener?
What About You?: What Kind of a Defender Are You?
Issues in Diversity: Contemporary Media Coverage—Spinning out of Control?
Experiential Exercise: Communicate, Listen, Understand
Experiential Exercise: Preparing for an Employment Selection Interview
Experiential Exercise: Degrees of Truth in Feedback
Case Study: Smartphones

Chapter Overview

This chapter deals with the interpersonal and technological dimensions of communication in
organizations. Communication is a skill that can be improved through reflective listening. Five
keys to effective supervisory communication are presented along with five barriers to
communication. Finally, the chapter discusses defensive and nondefensive communication,
nonverbal communication, and the latest technologies for information management in
organizations.

6. 2
Chapter 8: Communication
© 2015 Cengage Learning. All Rights Reserved. May not be scanned, copied or duplicated, or posted to a publicly accessible website, in whole or in part.

Learning Outcomes

After reading this chapter, students should be able to do the following:

1 Describe the interpersonal communication process and the role of listening in the process.

Communication evokes a shared, or common, meaning in another person. Interpersonal
communication occurs between two or more people in an organization. The communicator is the
person sending the message. The receiver is the person accepting the message. Perceptual
screens are the windows through which people interact. The message contains the thoughts and
feelings that the communicator intends to evoke in the receiver. Feedback may or may not be
activated in communication. The language of the message is important. Data are the
uninterpreted, unanalyzed elements of a message. Information is data with meaning to the person
who interprets or analyzes them. Since messages are conveyed through a medium, such as a
telephone or face-to-face discussion, they differ in richness according to the ability of that
medium to transmit meaning to a receiver. Reflective listening is the skill of carefully listening to
a message and immediately repeating it back to the speaker. Reflective listening better enables
the listener to comprehend the communicator’s meaning, reduce perceptual distortions, and
overcome interpersonal barriers that lead to communication failures.

2 Describe the five communication skills of effective supervisors.

Research on manager–employee communication identifies five communication skills that
distinguish good supervisors from bad ones. A good supervisor is an expressive speaker, an
empathetic listener, a persuasive leader, a sensitive person, and an informative manager.

3 Explain five communication barriers and the gateways through them.

Barriers to communication are factors that distort, disrupt, or even halt successful
communication. Gateways to communication are the openings that break down communication
barriers. Awareness and recognition of communication barriers are the first steps in opening the
gateways. Obvious barriers are physical separation (employees in different geographic locations
or buildings) and status differences (related to the organizational hierarchy). Not so obvious are
the barriers caused by gender differences, cultural diversity, and language. An important gateway
through the gender barrier is the development of an awareness and appreciation of gender-
specific differences in conversational style. A second gateway is to actively seek clarification of
the person’s meaning rather than freely interpreting meaning from one’s own frame of reference.
One gateway through the barrier of diversity is increasing cultural awareness and sensitivity. A

7. 3
Chapter 8: Communication
© 2015 Cengage Learning. All Rights Reserved. May not be scanned, copied or duplicated, or posted to a publicly accessible website, in whole or in part.
second gateway is developing or acquiring a guide for understanding and interacting with
members of other cultures. When doing business, it’s best to use simple, direct, declarative
language. One should not use jargon or technical language except with those who are already
familiar with it.

4 Distinguish between civility and incivility, and defensive and nondefensive communication.

Incivility is discourteous communication and rude behavior that are disrespectful, hurtful, or
injurious. It can create a barrier between people and jar people’s emotions. There are, however,
some instances in which incivility can have positive effects when it is strategically used. The
consequences of incivility depend on its source. Civility is communication and behavior that
respect the integrity and dignity of the individual. Civil communication and behavior carry the
potential to avoid hurt feelings, prevent harm and damage to working relationships, and
contribute to well-being in the workplace. Defensive communication includes aggressive,
malevolent messages as well as passive, withdrawn messages. Nondefensive communication is
an assertive, direct, and powerful.

5 Explain the impact of nonverbal communication.

Most of a message’s meaning (an estimated 65 to 90 percent) is conveyed through nonverbal
communication. Nonverbal communication includes all elements of communication that do not
involve words or language such as gestures and the use of space. The four basic types of
nonverbal communication that managers need to understand are proxemics, kinesics, facial and
eye behavior, and paralanguage.

6 Explain positive, healthy communication.

The absence of heartfelt communication in relationships leads to loneliness and social isolation.
This condition has been labeled communicative disease by James Lynch. Positive, healthy
communication is an important aspect of working together—that is, cooperating to reach a
shared goal—in both the interpersonal and intrapersonal settings. Such communication requires
trust and truthfulness. Healthy communication is at the core of personal integrity and managerial
success.

7 Identify how new communication technologies and social media affect the communication
process.

Nonverbal behaviors can be important in establishing trust in working relationships, but modern

8. 4
Chapter 8: Communication
© 2015 Cengage Learning. All Rights Reserved. May not be scanned, copied or duplicated, or posted to a publicly accessible website, in whole or in part.
technologies may challenge our ability to maintain that trust. Too much emphasis on technology
tools in communication may have an adverse impact on rich interpersonal communication and
relationships. Computer-mediated communication influences virtually all behavior in the work
environment. E-mail, voice mail, instant messaging, and facsimile (fax) machines have been
common in the business world for more than a decade. Information communication technology
(ICT) is an extensive category of new developments in interpersonal communication that allow
fast, even immediate, access to information. E-mail, teleconferencing, and Wi-Fi are all
classified as ICT. Computer-mediated communication is impersonal in nature. Instant
messaging, e-mail, and other forms of online communication can therefore depreciate the
richness of personal interaction. Another effect of computer-mediated communication is that the
nonverbal cues people rely on to decipher a message are absent. Gesturing, touching, facial
expressions, and eye contact are not possible, so the emotional aspect of the message is difficult
to discern. Communication via technology also changes group dynamics by equalizing
participation. As a result, charismatic or higher-status members may lose some power. The
potential for information overload is particularly great when individuals are first introduced to
new communication technologies. Both the sheer volume of information available and its speed
of delivery are staggering. While modern ICT may make work easier and increase employees’
productivity, it can also prove precarious for managers. In the wake of mobile e-mail, instant
messaging, and texting, managers are more accessible to coworkers, subordinates, and the boss
today than they’ve ever been. Many new technologies encourage polyphasic activity, or
multitasking (that is, doing more than one thing at a time). Polyphasic activity has its advantages
in terms of getting more done—but only up to a point. New technologies may make people less
patient with face-to-face communication. The speed of electronic media may lead to expectations
of acceleration in all forms of communication.

Key Terms

Communication (p. 121)
Interpersonal communication (p. 121)
Communicator (p. 121)
Receiver (p. 121)
Perceptual screen (p. 121)
Message (p. 121)
Feedback (p. 121)
Language (p. 122)
Data (p. 122)
Information (p. 122)
Richness (p. 122)
Reflective listening (p. 122)
Two-way communication (p. 124)

9. 5
Chapter 8: Communication
© 2015 Cengage Learning. All Rights Reserved. May not be scanned, copied or duplicated, or posted to a publicly accessible website, in whole or in part.
One-way communication (p. 124)
Barriers to communication (p. 125)
Gateways to communication (p. 126)
Incivility (p. 127)
Civility (p. 127)
Defensive communication (p. 127)
Nondefensive communication (p. 127)
Nonverbal communication (p. 129)
Proxemics (p. 130)
Territorial space (p. 130)
Kinesics (p. 131)
Communicative disease (p. 131)
Information communication technology (ICT) (p. 133)

PowerPoint Guide

Introduction
Slide 2-3 – Learning Outcomes

LO1 Describe the interpersonal communication process and the role of listening in the
process.
Slide 4 – Learning Outcome
Slide 5-7 – Interpersonal Communication
Slide 8 – Figure 8.1 – Basic Interpersonal Communication Model
Slide 9 – Table 8.1 – Communication Media: Information Richness and Data Capacity
Slide 10 – Reflective Listening
Slide 11 – Reflective Listening: Levels of Verbal Responses
Slide 12 – Nonverbal Responses of Reflective Listening
Slide 13 – Beyond the Book: Listen Up!
Slide 14 – One-Way vs. Two-Way Communication

LO2 Describe the five communication skills of effective supervisors.
Slide 15 – Learning Outcome
Slide 16 – Keys to Effective Supervisory Communication

LO3 Explain five communication barriers and the gateways through them.
Slide 17 – Learning Outcome
Slide 18 – Barriers and Gateways to Communication
Slide 19 – Gateways to Communication

10. 6
Chapter 8: Communication
© 2015 Cengage Learning. All Rights Reserved. May not be scanned, copied or duplicated, or posted to a publicly accessible website, in whole or in part.
LO4 Distinguish between civility and incivility, and defensive and nondefensive
communication.
Slide 20 – Learning Outcome
Slide 21 – Civility and Incivility
Slide 22 – Defensive and Nondefensive Communication
Slide 23 – Outcomes of Defensive and Nondefensive Communication
Slide 24 – Defensiveness Patterns
Slide 25 – Defensive Tactics
Slide 26 – Advantages of Nondefensive Communication

LO5 Explain the impact of nonverbal communication.
Slide 27 – Learning Outcome
Slide 28 – Nonverbal Communication
Slide 29 – Figure 8.2 – Zones of Territorial Space in U.S. Culture
Slide 30 – Figure 8.3 – Seating Dynamics
Slide 31 – Nonverbal Communication

LO6 Explain positive, healthy communication.
Slide 32 – Learning Outcome
Slide 33 – Positive, Healthy Communication

LO7 Identify communication technologies and how they affect the communication process.
Slide 34 – Learning Outcome
Slide 35 – Communicating through New Technologies and Social Media
Slide 36 – Written Communication
Slide 37 – Communication
Slide 38 – Information Communication Technology (ICT)
Slide 39 – Characteristics of ICT
Slide 40 – How ICT Affects Behavior
Slide 41 – Friday Night Lights
Slide 42 – Plant Fantasies

Review Questions and Answers

1. What different components of a person’s perceptual screens may distort communication?

The components of a person’s perceptual screens that may distort communication are age,
gender, values, beliefs, past experiences, cultural influences, and individual needs.

2. What are the three defining features of reflective listening?

11. 7
Chapter 8: Communication
© 2015 Cengage Learning. All Rights Reserved. May not be scanned, copied or duplicated, or posted to a publicly accessible website, in whole or in part.

Reflecting listening can be characterized as personal, feeling oriented, and responsive.

3. What are the four levels of verbal response in reflective listening?

The four levels of verbal response in reflective listening include affirming contact,
paraphrasing expressed thoughts and feelings, clarifying implicit thoughts and feelings, and
reflecting core feelings not fully expressed.

4. Compare one-way communication and two-way communication.

One-way communication occurs when a person sends a message to another person and no
feedback, questions, or interaction follows. Giving instructions and giving directions are
examples of one-way communication.
Two-way communication is an interactive form of communication in which there is an
exchange of thoughts, feelings, or both, and through which shared meaning often occurs.
Problem solving and decision making are often examples of two-way communication.
One-way communication tends to be efficient, although how efficient it is depends on the
amount and complexity of information communicated and the medium chosen. Even though
it is faster than two-way communication, one-way communication is often less accurate.
This is especially true for complex tasks that require clarification for completion.

5. What are the five communication skills of effective supervisors and managers?

Effective supervisors and managers are expressive speakers, empathetic listeners, persuasive
leaders, sensitive people, and informative managers.

6. Describe dominant and subordinate defensive communication. Describe nondefensive
communication.

Dominant defensiveness is characterized by overtly aggressive and domineering behavior. It
is offensive in nature, sometimes culminating in verbal or physical harassment. The
psychological attitude of the dominantly defensive person is “I am right, and you are
wrong.”
Subordinate defensiveness is characterized by passive or submissive behavior. The
psychological attitude of the subordinately defensive person is “You are right, and I am
wrong.”
Nondefensive communication is assertive, direct, and powerful. Nondefensive
communication is powerful because the speaker exhibits self-control and self-possession
without rejecting the listener.

12. 8
Chapter 8: Communication
© 2015 Cengage Learning. All Rights Reserved. May not be scanned, copied or duplicated, or posted to a publicly accessible website, in whole or in part.

7. What four kinds of nonverbal communication are important in interpersonal relationships?

The four kinds of nonverbal communication that are important in interpersonal relationships
are:
• Proxemics—it is the study of an individual’s perception and use of space, including
territorial space.
• Kinesics—it is the study of body movement and posture. It is bound to culture.
• Facial and eye behavior—it is used to communicate an emotional state, reveal
behavioral intentions, and cue the receiver. It may even give unintended clues to
emotions the sender is trying to hide.
• Paralanguage—it consists of variations in speech, such as pitch, loudness, tempo, tone,
duration, laughing, and crying. People make assumptions about the communicator by
deciphering paralanguage cues.

8. What is communicative disease?

The absence of heartfelt communication in relationships leads to loneliness and social
isolation. This condition has been labeled communicative disease by James Lynch.
Communicative disease has adverse effects on the heart and cardiovascular system and can
ultimately lead to premature death. According to Lynch, the only cure for communicative
disease is to reengage in thoughtful, heartwarming conversation with friends and loved ones.
Positive, healthy communication is an important aspect of working together—that is,
cooperating to reach a shared goal—in both the interpersonal and intrapersonal settings.
Such communication requires trust and truthfulness.

9. Describe few new communication technologies in terms of data richness.

E-mail, voice mail, instant messaging, and facsimile (fax) machines have been common in
the business world for more than a decade. These databases provide a tremendous amount of
information at the push of a button.
The newest technology to impact the work environment is the smartphone. Smartphones
combine the capabilities of advanced cell phones with computer-like applications and
connectivity.

Discussion & Communication Questions and Suggested
Answers

1. Who is the best communicator you know? Why do you consider that person to be so?

13. 9
Chapter 8: Communication
© 2015 Cengage Learning. All Rights Reserved. May not be scanned, copied or duplicated, or posted to a publicly accessible website, in whole or in part.
Students’ answers will vary. Many students will name a prominent figure because they can
more readily express why they think the person is a good communicator. Others will identify
individuals they actually know. The difficult aspect of this question is to get them to analyze
why those individuals are good communicators.

2. Who is the best listener you have ever known? Describe what that person does that makes
him or her so good at listening.

Students’ answers will vary. Most often this will be a family member, and the most typical
response is someone who is skilled at reflective listening, especially as an empathetic
listener. Be sure to point out to students that two-way communication is an important
element of this question.

3. What methods have you found most helpful in overcoming barriers to communication that
are physical, status based, cultural, and linguistic?

Students’ answers will vary. This question provides an excellent opportunity for
international students to contribute to class discussions.

4. Who makes you the most defensive when you talk with that person? What does the person
do that makes you so defensive or uncomfortable?

Students’ answers will vary. Ask students to characterize the individual, rather than naming
the individual. Some students might be bold enough to mention professors. Encourage
students to focus on specific behaviors rather than personalities.

5. With whom are you the most comfortable and nondefensive in conversation? What does the
person do that makes you so comfortable or nondefensive?

Students’ answers will vary. Typical answers are friends and partners. Mentors should have
these characteristics as well. Encourage students to focus on specific behaviors rather than
personalities.

6. What nonverbal behaviors do you find most helpful in others when you are attempting to
talk with them and when you try to listen to them?

Students’ answers will vary. You could have students tell you what nonverbal clues you
send while lecturing. Are there annoying habits that get in the way of your information (i.e.,
twisting a paper clip, the inflection in your voice, etc.)?

14. 10
Chapter 8: Communication
© 2015 Cengage Learning. All Rights Reserved. May not be scanned, copied or duplicated, or posted to a publicly accessible website, in whole or in part.
7. Identify a person at work or at school who is difficult to talk to and arrange an interview in
which you practice good reflective listening skills. Ask the person questions about a topic
you think may interest her or him. Pay particular attention to being patient, calm, and
nonreactive. After the interview, summarize what you learned.

Students’ answers will vary. Have the students share what they learned from this interview
in class. Following are some questions that will help stimulate class discussion:
• What were the difficulties they encountered using reflective listening skills?
• How did this conversation compare with previous conversations the student had with
this person?
• What reflective listening skills were most difficult to use and why?

8. Go to the library and read about communication problems and barriers. Write a memo
categorizing the problems and barriers you find in the current literature (last five years).
What changes do organizations or people need to make to solve these problems?

Students’ answers will vary. In addition to enhancing students’ skills at memo writing, this
activity highlights for students the most current communication problems. In identifying
solutions to these problems, encourage students to move beyond the suggestions in the
textbook and to think creatively about their solutions.

9. Develop a role-playing activity for class that demonstrates defensive (dominant or
subordinate) and nondefensive communication. Write brief role descriptions that classmates
can act out.

Students’ answers will vary. Not only does this activity enhance understanding of defensive
and non-defensive communication, but it also can be a lot of fun and a good way to get to
know class members.

10. Read everything you can find in the library about a new communication technology. Write a
two-page memo summarizing what you have learned and the conclusions you draw about
the new technology’s advantages and disadvantages.

Students’ answers will vary. Take time in class for several students to share the information
they gathered on a new communication technology. You can also discuss the environments
in which each new communication technology might be most/least effective.

Ethical Dilemma

The purpose of the Ethical Dilemmas is to encourage students to develop their awareness of

15. 11
Chapter 8: Communication
© 2015 Cengage Learning. All Rights Reserved. May not be scanned, copied or duplicated, or posted to a publicly accessible website, in whole or in part.
ethical issues in the workplace and the managerial challenges they present. The dilemmas are set
up to present situations in which there is no clear ethical choice. The goal for the instructor is to
guide students through the process of analyzing the situation and examining possible alternative
solutions. There are no “right” answers to the questions at the end of each scenario, only
opportunities to explore alternatives and generate discussions on the appropriateness of each
alternative. The student portion of the activity is on a handout at the end of this chapter guide.

Dan’s options are to keep Kyle on his team, and continue to devote the necessary time to making
sure Kyle understands things correctly, or to move Kyle into a job on Ken’s team knowing that
Ken is unlikely to take extra time with Kyle to be sure he understands things correctly.

1. Using consequential, rule-based, and character theories, evaluate Dan’s options.

Consequential theory—if Dan keeps Kyle on his team, he will have to continue spending
extra time with Kyle to be sure he understands everything correctly, but he will have more
control over Kyle’s potential for errors. If Dan moves Kyle to Ken’s team, he will have more
time to devote to other things, but will also have less control over Kyle’s potential for errors
and will be increasing the likelihood that those errors will occur since Ken is unlikely to take
the time to ensure Kyle understands correctly.

Rule-based theory—Dan’s obligation in this situation is to protect the company and the
other workers from any injuries that might result from Kyle’s improper understanding of
what is being communicated to him.

Character theory—Dan seems to care a great deal about communication, as evidenced by his
extensive efforts to ensure that his team clearly and accurately understands what he is trying
to communicate to them. Moreover, he has been willing thus far to devote whatever extra
time is necessary to ensure that Kyle does not misunderstand or misinterpret his
communications. Keeping Kyle on his team would be in line with this character trait,
whereas moving him to Ken’s team would contradict this trait.

2. What should Dan do? Why?

According to the rule-based and character theories, Dan should keep Kyle on his team rather
than move him to Ken’s team. While moving Kyle would free up some of Dan’s time and
remove Kyle as a source of frustration, doing so would also jeopardize Dan’s obligation to
protect the company and other workers from the possibility of harm caused by Kyle’s
misunderstandings or misinterpretations, and would also contradict Dan’s character in that
he would no longer be ensuring that Kyle accurately understands what is being
communicated to him.

16. 12
Chapter 8: Communication
© 2015 Cengage Learning. All Rights Reserved. May not be scanned, copied or duplicated, or posted to a publicly accessible website, in whole or in part.

Self-Assessments—What about You?

8.1 Are You an Active Listener?

Reflective listening is a skill people can practice and learn. This exercise offers ten tips to help
students become better listeners. After students think of situations in which they have had
difficult communications with others at work or school and evaluated themselves against the ten
items, it might be very useful to have them gather in small groups to see what commonalities
exist among them, if any, and which items the largest number of students have difficulty with.
Another option is to have group members suggest ways in which the students might have
handled their own communications in the situations better. The student portion of the activity is
on the review card in the student edition of ORGB and on a handout at the end of this chapter
guide.

8.2 What Kind of a Defender Are You?

Not all of our communication is defensive, but each of us has a tendency to engage in either
subordinate or dominant defensiveness. This exercise presents twelve sets of choices that help
students understand whether they tend to be more subordinate or dominant when they engage in
defensive communication. As a follow up to this assessment, encourage students to develop an
action plan for overcoming their tendencies toward defensiveness. The student portion of the
activity is on a handout at the end of this chapter guide.

Issues in Diversity

Contemporary Media Coverage—Spinning Out of Control?

Before she was asked to resign in July 2010 for making racist remarks, Shirley Sherrod was one
of the highest-ranking black employees in the United States Department of Agriculture (USDA),
serving nearly a year as the head of USDA’s Rural Development office in Georgia. Sherrod is
hardly the first high-ranking employee who has been asked to resign a position. She is, perhaps,
the only one whose resignation was the direct result of inaccurate and misleading media
coverage.

Sherrod’s troubles began when Andrew Breitbart, a conservative blogger, posted a video clip on
his website containing remarks Sherrod made at the NAACP Freedom Fund banquet held earlier
during the year. In her remarks, Sherrod told a story about how she had once provided “just
enough” assistance to a white farmer who risked losing his farm. She admitted that her
reluctance to help the farmer was initially driven by his race. After all, many black farmers in the

17. 13
Chapter 8: Communication
© 2015 Cengage Learning. All Rights Reserved. May not be scanned, copied or duplicated, or posted to a publicly accessible website, in whole or in part.
region had already lost their farms. Sherrod’s story didn’t end there. She went on to tell the
banquet audience how she came to the realization that the issue was not one of race, but of class.
Instead of Sherrod’s remarks demonstrating how she used race to deny white farmers
government assistance, her remarks demonstrated just the opposite.

However, Breitbart’s heavily edited video clip did not show Sherrod’s complete remarks. As a
result, Sherrod was accused of being a “reverse racist,” using her power at the USDA to advance
her racist agenda. What followed was a type of warfare among cable news outlets that has
become symbolic of the 24-hour news culture in this country. By the time the unedited video clip
was widely released, it was too late for Sherrod to get her job back. The damage had already
been done.

1. Do you believe media outlets should receive increased scrutiny when they report stories that
involve race? Explain your position.

Students who believe media outlets should receive increased scrutiny on stories involving
race may argue that the issue of race relations is so sensitive that any stories with the
potential to inflame racial tensions should be given every possible scrutiny before airing.
Conversely, students who do not believe media outlets should receive increased scrutiny
may argue that giving such stories increased scrutiny constitutes a racist approach in itself
and that these stories should be treated in the same way any other news story is treated.

2. How do you reconcile the public’s need to know with the time it often takes to ensure news
stories are properly vetted before they are aired?

The question is misleading as there is nothing to reconcile. The public’s need to know isn’t
being denied by properly vetting stories, only delayed. Moreover, the public has no need to
know untrue or inaccurate information, so thoroughly vetting news stories is the only way to
ensure that the public’s need to know is upheld. Alternatively, one might argue that the
public doesn’t have a need to know, per se. The public may have a desire to know and even
a right to know, but the public would be just fine without knowing—especially if stories are
inaccurate or false—thus, they do not have a need to know.

Experiential Exercises

8.1 Communicate, Listen, Understand

One of the biggest barriers to effective communication between people is the natural tendency to
judge or evaluate the communication before it is fully understood. This especially happens
during times of conflict, opposition, disagreement, boredom, and extreme agreement. More

18. 14
Chapter 8: Communication
© 2015 Cengage Learning. All Rights Reserved. May not be scanned, copied or duplicated, or posted to a publicly accessible website, in whole or in part.
effective communication will result if a clear message is sent and the other person really listens
and understands the message as it is intended to be understood. One way you can be sure that
you understand the other person as he or she intends for you to understand is to make a listening
check. A listening check is merely a summary in your own words of what you understand the
other person to have said. If you have misunderstood the message, it gives you the opportunity to
hear it again and really gain an understanding before moving on in the conversation. The ability
to skillfully make listening checks is crucial in all human interactions and especially crucial
when you are in a managerial role. To gain skills in utilizing listening checks, there will be three
rounds of conversations. During each round, two people will have a conversation while the other
person acts as an observer. One of the two people will initiate the conversation. However, it is
two-way conversation. The student portion of the activity is on a handout at the end of this
chapter guide.

Introduce the activity by saying, “since the management process is performed through
communicating with others, our focus in this session will be on communication skill building.
We are going to do a skill-building exercise in groups of threes, triads. Letter off A, B, and C and
go to an area of the room in which you can carry on a private conversation.” Each round of
conversation will last 5-8 minutes. Call time at the end of each round, reminding students about
switching roles. Following round three, give students time to respond to the questions listed in
Step 5 of the textbook exercise. Have each group share its responses to the questions with the
class. More detailed descriptions of each round follow.

Round 1. In this round, A picks one of the controversial topics that is posted and initiates a
conversation with B. A and B carry on a two-way conversation while observing the following
rule. Before either A or B may speak, they must summarize to the other what the person has just
said to the satisfaction of the speaker. If they summarize back to the other one and it does not
satisfy the other, they must hear the statement or comment again and keep summarizing until it
meets the satisfaction of the one who spoke last. No new statement or any other response may be
given until the last person who spoke is satisfied that the other person has understood what was
said. Again, it is to be a two-way conversation, but you must summarize back to the last person
what they just said to their satisfaction before you can add any new information. Once you have
summarized it, you can make some statements about your position on the topic, then the other
person must summarize back to your satisfaction, before she or he can add any new information.

During this round, C is the observer. As the observer, you are to referee and enforce the ground
rules. If A or B interrupt each other and start talking before they have summarized, you stop
them and remind them that they must summarize what the last person said before they can make
their own statement.

Round 2. During this round, B and C will have a discussion. B will pick a topic off the list

19. 15
Chapter 8: Communication
© 2015 Cengage Learning. All Rights Reserved. May not be scanned, copied or duplicated, or posted to a publicly accessible website, in whole or in part.
posted and begin the conversation with C. It is a two-way conversation, but the only free
statement is the first statement. After that, the other person must make a listening check before
any new information can be added.
A will be the observer, so enforce the ground rules.

Round 3. During this round, C will start the conversation with A, and B will be the observer. It
is important that the observer enforce the ground rules of requiring a listening check before
adding information.

Potential list of controversial topics:
• Gun control
• Background checks on airline passengers
• Assisted suicide
• Restrictions on tobacco advertising
• Abortion
• Provision of welfare benefits to illegal aliens
• Affirmative action programs
• Add your own topics of special interest to your university or community

8.2 Preparing For an Employment-Selection Interview

According to David A. Whetten and Kim S. Cameron (Developing Management Sills: Applied
Communication Skills. New York: HarperCollins, 1993), the employment-selection interview is
one of three important organizational interviews in which applied communication skills are
essential. The other two types of interviews are the information-gathering interview and the
performance-appraisal interview. The student portion of the activity is on a handout at the end of
this chapter guide.

Whetten and Cameron suggest that the supervisor use a PEOPLE-Oriented Process in preparing
for and conducting the employment-selection interview. There are six guidelines for the
supervisor in conducting the interview using this process.

P-Prepare: The supervisor should review the person’s application, resume, transcripts, and other
background information. Using these materials, along with the company’s job description and
performance evaluation form(s), the supervisor should prepare both general and individually-
specific questions. Finally, prepare the physical setting in a suitable and professional manner.

E-Establish Rapport: It is important for the supervisor to help the applicant feel comfortable
and to communicate a genuine interest in the candidate. The supervisor should create a
supportive attitude through both verbal and nonverbal communication.

20. 16
Chapter 8: Communication
© 2015 Cengage Learning. All Rights Reserved. May not be scanned, copied or duplicated, or posted to a publicly accessible website, in whole or in part.

O-Obtain Information: Asking questions and probing, without prying, for information is
important. It is equally important to listen attentively and carefully to what the applicant has to
say. The supervisor should also observe the applicant’s dress, mannerism, and body language.

P-Provide Information: Remember that the interview is two-way communication. The
supervisor should describe current and future job opportunities, present the organization in a
positive light, and respond to the applicant’s questions.

L-Lead to Close: The supervisor should clarify any responses from the applicant and then close,
by explaining what happens next in the overall process.

E-Evaluate: The supervisor should evaluate the match between the applicant’s technical
qualifications and the job requirements. The supervisor should probably judge the applicant’s
personal qualities, such as maturity and leadership, before making a final recommendation on the
candidate.

If the supervisor uses the PEOPLE approach to the employment-selection interview, the
applicant or candidate can use the PPOE approach to this interview. There are four guidelines for
the applicant to achieve a successful interview.

P-Prepare: The applicant should talk with people familiar with the organization and conduct
library research on the organization, if possible. The applicant should be an informed interviewee
and have questions prepared based on this background investigation. Finally, the applicant
should dress in a suitable manner for the interview.

P-Provide Information: The interviewer in the organization will probably ask questions first, so
the applicant should be prepared to answer questions about his or her application and résumé. It
is important to be nondefensive and forthright during this part of the interview.

O-Obtain Information: The applicant should be assertive in asking questions that have emerged
from the preparation for the interview. The applicant should make sure that his or her key
questions are answered.

E-Evaluate: The applicant should assess the degree of fit between the organization and his or
her skills, abilities, values and interests. The applicant should determine whether he or she wants
any additional information.

8.3 Degrees of Truth in Feedback

21. 17
Chapter 8: Communication
© 2015 Cengage Learning. All Rights Reserved. May not be scanned, copied or duplicated, or posted to a publicly accessible website, in whole or in part.
Instructor’s Notes

The following incident is an avoidance situation between car-pooling work colleagues. The
students are asked to decide how to respond to a direct question about Rachel’s potential as a
manager. Jack runs through the possible answers mentally. Students are asked to provide the
answer they believe is most appropriate, as well as why the rejected answers would not be
adequate. The guidelines below allow specific criticism for the rejected options available to
Frank. The student portion is on a handout at the end of this chapter guide.

Giving Useful Feedback

Give feedback with a constructive intent.
Don’t punish in the name of feedback. If you want to be helpful, do so in a way that seems
likely to work, but do not assume responsibility for how the receiver uses the feedback, nor
for his or her feelings. Offer feedback as your gift that the receiver must accept, use, or
ignore, as he or she prefers.

Be descriptive rather than judgmental.
Feedback is a chance to see yourself or your behavior through another’s eyes. Say, for
example, “your illustration was very concrete” rather than “that was a great illustration.”

Be specific rather than general.
“When you said you were upset, I was surprised” is more specific than “I never know where
you are coming from.” When you are specific the other person knows how to “do it again” if
they so choose.

Give feedback in terms of your own perspective rather than an "absolute truth."
“I was pleased when you commented on my presentation”, and “I” statement, is more
accurate than the generalization “we all like to get comments on our presentations.”

Give feedback as close as possible to the time the behavior takes place.
If you believe it is necessary, let the receiver “cool off” a bit first. But remember that it is
difficult to recall and reconstruct events, feelings, motives, etc., that occurred long ago.

Give feedback when it is desired.
Don’t waste feedback on people who are bent on resisting it. If you want to take care of
yourself, confront the person instead.

Give feedback on things that can be changed.
Don’t waste time and emotional energy on things the person cannot change.

22. 18
Chapter 8: Communication
© 2015 Cengage Learning. All Rights Reserved. May not be scanned, copied or duplicated, or posted to a publicly accessible website, in whole or in part.

SOURCE: Conrad Jackson, The University of Alabama, Huntsville.

8.4 MBTI
®
Exercise

Exercise Learning Objectives

a. Students will experience the different ways that people view things.

b. Students should understand that the different methods of “seeing the world” exist
everywhere all the time.

c. Students should understand that being “different” in the way we see and react to our
environment is a strength.

Exercise Overview

a. Students should have taken the full MBTI instrument, or the short version in Chapter 3 of
the text.

b. Students will be formed into like-temperament types.

c. Groups will be triads with two participants and one observer.

d. The instructor should know how members of each temperament group function and react to
the environment.

Exercise Description

1. Ask the students to form a large group based on their temperament (NT, NF, SJ, SP).

2. Divide the large groups into triads if possible. (Dyads will also work, but the role of the
instructor as observer becomes more critical. The instructor will need to observe the entire
group as well as individually observe the dyads.)

3. Ask each group to select an observer. The observer’s attention must be focused on the group
process, i.e., how these individuals relate to one another. The observer should be able to
answer questions such as:
• How did the individuals in the group interact with one another?
• What was the communication pattern among team members?

23. 19
Chapter 8: Communication
© 2015 Cengage Learning. All Rights Reserved. May not be scanned, copied or duplicated, or posted to a publicly accessible website, in whole or in part.
• How did the group arrive at its conclusions?

4. Give each group a large piece of “flip chart” paper and at least four crayons or marking
pens.

5. Ask each group to “draw a flower” without talking. Each participant takes turns drawing a
stroke—the first participant puts down the first line and then must wait for the second
participant to draw the second line. Remember NO TALKING. The OBSERVER watches
the process and takes notes looking for nonverbal clues.

6. This exercise should last about 5 minutes.

7. The instructor asks the observers to report their findings to the observed group. (Allow 5
minutes). The instructor has each group hang up their pictures on the wall so the entire class
can see them.

8. The instructor should select a few observers to report to the entire group. The instructor
should close this part of the exercise by reprocessing and highlighting the lessons learned.

9. The second phase of this exercise puts the students in unlike temperament groups. Those
who observed now become participants. Each participant should be regrouped with someone
of a different temperament.

10. Assign observers to look at the communications process and to concentrate on the non-
verbal interactions.

11. Rerun the exercise having each group draw a flower without talking.

12. The observer should report to the group highlighting what was observed.

13. The instructor should have the participants hang up their pictures and should select two or
three observers to report to the entire class.

What the Instructor Should Expect

a. During the first phase of this exercise, we would expect to see some minor differences in
drawing the flower, but the participants should almost be “communicating” clearly without
talking. Pens or crayons should be easily shared and the flower should look as though one
person drew it.

24. 20
Chapter 8: Communication
© 2015 Cengage Learning. All Rights Reserved. May not be scanned, copied or duplicated, or posted to a publicly accessible website, in whole or in part.
b. In the second phase we would expect almost the opposite effect. The observers should see
evidence of stress (withholding crayons, flinging the crayons, using different parts of the
paper, etc.). We would expect to see that we truly have two different people drawing two
different flowers.

Instructor’s Summary

Those people whose preference is “sensing (S)” usually demonstrate a need for details. These
people focus on the present and trust known experiences. They learn sequentially (step-by-step).
Additionally, they tend to be realistic, good at precise work, and like the concrete.

Those people whose preference is “intuition (N)” usually demonstrate a need for patterns and
relationships. These people focus on future possibilities and anticipate what might be. They trust
theory more than experience and they learn by seeing the connections or patterns.

Additional Examples

The Effects of Extraversion and Neuroticism

Current technological developments, in particular the Internet, have significantly increased the
number of communication media and the way we communicate with other people. A recent
study focused on personality effects in the choice of communication media, especially
extraversion and neuroticism. The research is based on data from two subsamples in Germany,
one composed primarily of university students and the other recruited via the Internet. The
subsamples were found to have virtually no differences on the main variable measures and so
were combined into a single sample of 228. The investigators expected that the two personality
variables would impact the choice of communication media. They further expected that social
skills and social anxiety would moderate the effects of personality. The results did confirm that
extraverts and those low in neuroticism preferred media with high-richness levels, such as face-
to-face communication, while introverts and individuals high in neuroticism preferred media
with low-richness levels, such as e-mail. These personality effects were moderated by the
situation. Specifically, these effects were pronounced in threatening situations that required high
social skills and entailed social anxiety or conflicts. By contrast, when challenges and potential
threat of a communication situation were low, no significant personality effects occurred. The
conclusion is that there are significant trait personality effects from extraversion and neuroticism
in situations of social conflict.

SOURCE: G. Hertel, J. Schroer, B. Batinic, and S. Naumann, “Do Shy People Prefer to Send E-Mail?” Social
Psychology 39(4): 231–243.

25. Exploring the Variety of Random
Documents with Different Content

26. tullimaksut 250:lta hollantilaiselta laivalta, jotka juuri silloin sattuivat
kulkemaan Juutinrauman kautta.
Vihan vimmoissaan tanskalaiset taas kiireimmiten varustivat
laivastonsa ja lähettivät sen merelle yhdessä Lybeckin merivoiman
kanssa. Kesäk. 4 p. he kohtasivat Hornin Buchovin edustalla
Mecklenburgin rannikolla. Pienen ruotsalaisen Troilus-nimisen
aluksen päälle ajoi itse tanskalaisten amiraalilaiva. Heidän
yhteentörmätessään Troiluksen masto katkesi ja koko alus meni
kallelleen. Se makasi siinä, niinkuin sorsa kotkan kynsien alla. Mutta
olipa sillä itselläänkin kynnet, sen sai tanskalainen kohta kokea.
Troiluksessa oli seitsemänkymmentä rautajousilla varustettua
Suomen soturia. Nämät rupesivat niin taajaan ja niin tarkkaan
ampumaan, että nuolet, senaikuisen kertomuksen mukaan, "rakeina
rapsuttelivat" tanskalaisjoukkoon. Itse Troiluksen kapteeni, Niilo
Skenck, ampui vihollisen amiraalin kuoliaaksi. Alkoipa viimein saapua
muita Troiluksen avuksi. Silloin täytyi tanskalaisten luopua varmaksi
luullusta saaliistansa.
Kuukauden ajan sai nyt Horn taas yksinänsä vallita merellä, mielin
määrin anastaen vastaansattuvia vihollisen kauppalaivoja. Heinäkuun
alussa vasta oli Tanskan merivoima taas korjattu semmoiseen
kuntoon, että se uskalsi uudestaan koettaa onneaan. Se läksi nyt
liikkeelle palaen kostonhalua ja uhaten johtajansa Otto Ruudin
mainiolla nimelläkin jo turmiota. Bornholman ja Rügenin saarien
välillä viholliset sattuivat vastakkain. Tässäpä alkoi aika ankara
taistelu. Pikku Troilus, edellisestä onnestaan uljistuneena, lensi nyt
itse ala-amiraalin laivan päälle, niinkuin vaapsahainen karhun
kimppuun! Eikä aikaakaan, niin vihollinen lävitseammuttuna upposi
pohjaan. Yhtä kiivaasti muutkin laivat, joista erikseen kunnialla
mainitaan Hornin amiraalilaiva "Pyhä Eerikki" ja "Suomen joutsen",

27. taistelivat, ja loppu oli se, että koko Tanskan laivasto peräti
hävitettiin tai vangittiin. Vankina amiraalikin vietiin Ruotsiin.
Tästä loistavasta voitosta iloissaan Eerikki kuningas antoi Hornille
sekä muille päälliköille, jopa myös useille parhaimmille sotamiehille
kalliita lahjoja: kultavitjoja, käsirenkaita tai rahoja. Vielä lisäksi
suotiin heille se kunnia, että he saivat juhlallisesti marssia
Tukholmaan. Tanskalaisparkoja tässä tilaisuudessa häväistiin pahasti
kuninkaan käskystä. Heitäkin marssitettiin samassa juhlajoukossa
kaupungin läpi, mutta aseetonna, ruotsalaisen talonpojan johtamina,
joka puhalteli säkkipilliä. Sillä tahdottiin pilkata heitä, koska eräässä
tanskalaisessa sotalaulussa oli uhattu, että ruotsalaiset pian saisivat
tanssia Tanskan pillin mukaan. Otto Ruudia erikseen Eerikki vielä
kohteli häijymmällä tavalla, haukkuen hänen kuullen Tanskan
kuningasta ja kansaa. Ja kun amiraali tietysti koki omia
kansalaisiansa puolustaa, niin hurjapäinen kuningas vetäisi
vimmoissaan miekan esille ja ryntäsi vangin päälle. Hyväksi onneksi
riensi kuitenkin Horn väliin ja sai häpeällisen murhateon estetyksi.
13. Hornin viimeinen retki.
Aikaiseen keväällä 1566 läksi Horn kolmannen kerran merelle.
Hänen johtamansa laivasto oli nyt vielä suurempi, koko 68 alusta.
Ensi työkseen hän riensi Juutinraumaan, missä Tanskan ja Lybeckin
sotalaivat ottivat kiinni kaikki Ruotsiin menevät suolahaakset, jotta
tämä tarpeellinen tavara alkoi jo kovin kallistua. Horn vapautti nyt
pidätetyt suolantuojat, joita oli jo karttunut 200, ja päästi ne
edelleen kulkemaan. Myöskin hän otti tullia taas kaikilta rauman läpi

28. kulkevilta laivoilta. Mutta vihollisten sota-aluksille hän ei tällä kertaa
voinut mitään, ne kun olivat vetäytyneet aivan rantaan maan
patterien suojaan.
Vasta myöhemmin kesällä hän sai taas tilaisuuden taistella
vihollisen kanssa. Hän kohtasi liittolaislaivaston Ölannin saaren
pohjoisniemen kohdalla. Hornin oma amiraalilaiva joutui kahakkaan
lybeckiläisten päälaivan kanssa, jolla oli uhkea nimi Stür-Schweden
(Ruotsin kurittaja). Tälläpä kertaa lybeckiläinen itse tuli kuritetuksi.
Horn laukaisi omin käsin tykin, jonka luoti kaasi viholliselta
päämaston. Siitä säikähtyneenä liittolaiset kaikki tyyni alkoivat pötkiä
pakoon. Horn ajoi heitä takaa, mutta pian täytyi hänen jättää se ja
etsiä itselleen suojapaikkaa kauhealta myrskyltä, joka nyt nousi
raivoamaan. Kolme päivää peräkkäin riehui ilma hurjalla tavalla, ja
kun meri viimein asettui jälleen, niin huomattiin, ettei myrsky
ollutkaan Hornille ollut esteenä, vaan pikemmin parhaana auttajana.
Suuri osa vihollislaivastoa, koko 16 alusta, oli paetessaan joutunut
haaksirikkoon Gotlannin rantakallioille. Hukkaan menneiden joukossa
oli sekä Stür-Schweden että myös Tanskan ala-amiraalilaiva. Ne
molemmat olivat hukkuneet miehineen, tavaroineen päivineen.
Molemmat amiraalit ja 7,000 miestä olivat tässä hirveässä myrskyssä
saaneet surmansa. Olisipa ollut syytä luulla, että Horn oli käyttänyt
loitsutaitoa, josta suomalaiset silloinkin vielä olivat kuuluisat, ja
päästänyt kolmannen, pahimman tuulisolmun auki.
Nyt, kun merellä ei sinä kesänä enää voinut olla mitään tekemistä,
kutsuttiin Klaus Horn taas mantereelle kaiken maaväen ylijohtajaksi.
Mutta kauanpa ei hän saanut uutta korkeaa virkaansa toimittaa.
Silloin raivoava paha rutto tarttui häneen, ja hän kuoli Åbyn
pappilassa Östergötlannissa syysk. 9 p. 1566. Hänen luunsa lepäävät
Upsalan tuomiokirkossa Kustavilaisen viereisessä kuorissa. Iältään

29. taisi Horn kuollessaan olla noin viisikymmenvuotinen; tarkempaa
tietoa hänen syntymävuodestansa ei meillä ole.
Ruotsin laivasto on hänen johtonsa alla nähnyt kuuluisimmat
päivänsä. Se ei ole koskaan ennen eikä koskaan perästäkäänpäin
ollut niin suuri, niin mahtava, niin voitollinen. Lisätkäämme siihen
hänen edelliset tekonsa Venäjän sodan aikana ja Vironmaalla, niin
näemme, että harva Suomen mies vetää hänelle vertoja. Sotataito ja
valtioviisaus eivät kuitenkaan olleet hänen ainoat ansionsa.
Urhoollisen soturin rautaisen varustuksen alla liikkui mitä lempein,
jaloin sydän, valmis puolustamaan kaikkia vääryyttä kärsiviä. Sen
näimme Virossa, sen myös äskeisessä Ruudin jutussa. Muutenkin
kuuluu hän suorilla sanoillaan usein hillinneen kuninkaansa liian
epäluuloista ja kiivasta mieltä.
14. Eerikki kuninkaan mielisairaus.
Kukatiesi olisi Eerikin kohtalo tullut toisellaiseksi, jos Horn loppuun
asti olisi seisonut hänen rinnallaan hyvänä neuvojana. Sillä "rakas
herra Klaus" oli niitä harvoja miehiä, joihin kuningas täydesti luotti.
Mutta hänen kuoltuansa jäi Eerikki nyt kokonaan Yrjänä
Pietarinpojan ja hänen kaltaistensa ohjattavaksi. Pietarinpoika,
niinkuin mainittu, oli alhaista syntyperää, ja kadehti, vihasi kaikkia
korkeampisukuisia. Murrettuansa herttuain voiman hän tahtoi nyt
myös sortaa aatelistoa. Siten, hän toivoi, tulisi kaikki valta sekä
rikkaus Ruotsissa hänen itsensä ja hänen ystäviensä osaksi. Vaikea
ei ollutkaan johtaa epäluuloisen Eerikin epäilyksiä tälle uudelle
suunnalle. Kuningas palkkasi vakoilijoita, jotka kävivät korkeitten

30. herrojen kartanoissa urkkimassa ja kertoivat, panemalla omiaan
lisään, kaikki, mitä siellä oli tehty ja puhuttu. Erittäinkin oli Eerikin
epäluulo nyt kääntynyt Niilo Stureen, ennenmainitun Svante Sturen
poikaan. Hänhän kuului sukuun, joka ennen Vaasoja oli ylimmäisenä
ollut; hän vielä lisäksi oli vaaleaverinen ja siis tähtien ennustuksen
mukaan vaarallinen Eerikille. Siinä oli jo kyllin syytä Eerikin mielestä.
Sattuipa nyt, että Ruotsin väki jäi tappiolle eräässä tappelussa
tanskalaisia vastaan, missä Niilo Sture oli ollut johtajana. Sen
kuningas kohta selitti julkiseksi maanpetokseksi. Sture vedettiin
Eerikin asettaman ylioikeuden eteen, jossa Pietarinpoika oli
syyttäjänä. Tämän ylioikeuden jäsenet aina tuomitsivat Pietarinpojan
käskyn mukaan; niinpä he nytkin tuomitsivat Sturen pois hengiltä ja
omaisuudelta. Eerikki tosin ei täyttänyt tätä kovaa tuomiota, vaan
sen sijaan häpäisi Sturea sillä, että kuljetutti häntä Tukholman katuja
pitkin huonon hevoskonin selässä, olkiseppele päässä. Koko ajan
kävi mies edellä, julistaen Sturea maanpetturiksi.
Vähän ajan kuluttua Eerikki, joka päätöksissään yhä oli
häilyväinen, katui tätä tekoaan. Hän julisti Sturen kunnon mieheksi,
jopa lähetti hänet puhemiehenään Lotringin prinsessan luokse. Vaan
eipä aikaakaan, niin osasi Yrjänä Pietarinpoika herättää kuninkaan
epäluulot uudelleen. Koko Sturen suku ynnä heidän ystävänsä
miettivät kostoa Pietarinpojalle, jota he syystä pitivät häväistyksen
alkusyynä. He pitivät kokouksia ja keskustelivat, millä lailla he
saisivat kostonsa täytetyksi. Senpä Pietarinpoika taas kertoi
kuninkaalle, vääntäen asian siten kuin olisi herrojen kosto
tarkoittanut Eerikkiä itseään.
Toukok. 18:ksi päiväksi 1567 kutsui nyt Eerikki säädyt kokoon
Upsalaan. Epäluulonalaiset herrat käskettiin vähää ennen Svartsjön
kartanoon muka vieraspitoihin kuninkaan luokse. Sinne tultuansa he

31. kohta vangittiin. Säädyt, joiden eteen asia vedettiin, tottelivat tälläkin
kertaa Pietarinpojan kehoitusta ja tuomitsivat herrat kuolemaan.
Ainoastaan pappissääty uskalsi vastustaa.
Eerikki kuningas häilyi tällä välin yhä kahden vaiheilla. Välistä hän
selvinä hetkinään tahtoi päästää vangitut herrat vapaiksi, välistä taas
Pietarinpojan yllytyksestä hän vimmastui ikäänkuin hulluksi. Toukok.
24. p. hän astui Svante Sturen vankikammioon, lankesi polvilleen ja
pyysi anteeksi. Sture vastasi mielellään sen suovansa. Mutta kohta
taas Eerikki huusi: "Ettepä kuitenkaan voi anteeksi antaa poikanne
häväistystä!" Samassa Pietarinpoika astui sisään ja toi sen
valheellisen sanoman, että muka Juhana herttua oli päässyt irti ja
nostanut kapinan. Nyt kuningas vimmoissaan juoksi Niilo Sturen
kammioon ja pistäen häntä väkipuukolla käsivarteen, huusi:
"Tässäkö olet, maanpetturi?" Eräs henkivartijoista lopetti murhan.
Vaan Eerikki karkasi tämän teon jälkeen ikäänkuin hulluna ulos
kartanosta. Hänen vanha opettajansa Beurreus yritti palauttaa
häntä, mutta tapettiin kuninkaan käskystä. Sen jälkeen lähetti Eerikki
sen käskyn, että kaikki vangit, paitsi herra Sten, piti tapettaman.
Henkivartijat tätä totellen surmasivatkin Svante Sturen, hänen
poikansa Eerikin, saman, joka nuorempana oli palvellut Juhana
herttuan hovissa Turussa, ynnä vielä kaksi herraa. Kaksi sitä vastoin,
jotka molemmat olivat nimeltään Sten, säästettiin, kun ei tiedetty
kumpaako kuningas tarkoitti. Tämä tapaus on n.s. Sturein murhat
Upsalassa.
Eerikki sillä välin juoksi yhä edelleen ja katosi kokonaan. Vasta
parin vuorokauden perästä hänet löydettiin läheisestä pitäjästä
talonpoikaisiin vaatteisiin puettuna. Hän oli nyt aivan mielipuoli eikä
näyttänyt enää tietävän mitään, ei sitäkään, kuka oli hallitsijana
Ruotsissa. Pahantekonsa hän kuitenkin muisti ja pelkäsi siitä kostoa.

32. Surmattujen herrojen sukulaisia hän koki sentähden sovittaa suurilla
rahasummilla. Pietarinpoika vedettiin oikeuteen ja tuomittiin
kuolemaan. Viimeinpä vielä Eerikki katumuspuuskassaan päästi
vankeudesta veljensä Juhanan. Kun he tulivat yhteen, lankesi hän
polvilleen herttuan jalkojen juureen ja puhutteli häntä
kuninkaalliseksi majesteetiksi.
15. Eerikin luopuminen kruunusta.
Kauan ei kuitenkaan Eerikki kuninkaassa tämä katuvainen,
sovinnollinen mieliala kestänyt. Mentyänsä etelärajalle Tanskan
sotaan, hän taas rohkaisi mielensä, vapautti Pietarinpojan
vankeudesta ja vaati takaisin kaikki rahalahjat murhattujen herrojen
sukulaisilta. Veljeäkin vastaan oli vanha epäluulo taas herännyt.
Viisasta oli, ettei Juhana ollut kuninkaan läheisyydessä pysynyt; sillä
vähä väliä Eerikki lausui sen toivomuksen, että herttua olisi kuollut.
Tällä rohkealla mielellä ollessaan Eerikki kuningas nyt myös
viimein uskalsi tehdä teon, jota hän kauan aikaa oli miettinyt. Hän
vihitti itsensä heinäk. 4 p. 1568 jalkavaimonsa Kaarina
Maununtyttären kanssa. Kaikki korkeasukuiset, jopa herttuatkin
kutsuttiin häihin. Mutta he eivät tulleet, koska morsian heidän
mielestään oli liian halpa säädyltänsä. Juhana herttua siitäkin syystä
oli suutuksissaan, koska kruunu, joka muuten olisi mennyt hänelle
perinnöksi Eerikin jälkeen, nyt oli jäävä köyhän palkkapiian lapsille.
Kohta kuninkaan häitten jälkeen hän nostikin kapinan. Hänen
liittoonsa yhtyi hänen nuorin veljensä Kaarle ynnä suuri joukko
Ruotsin aatelisherroja. Muukin kansa, joka Eerikin huonoon

33. hallitukseen oli suuttunut, luopui joka paikassa herttuain puolelle.
Suomalaiset taivutti Iivari Särkilahti kapinaan; sama mies, jonka
Eerikki oli sinne lähettänyt pysyttämään meidän maatamme
uskollisuudessa. Pian ilmestyi herttuain väki Tukholmankin edustalle,
joka oli Eerikin viimeisenä turvapaikkana. Pietarinpoika osoitti silloin
kuninkaalle läheneviä joukkoja lippuineen. "Jos te, armollinen
kuningas", sanoi hän, "neuvoni mukaan olisitte tuomion jälkeen
laskenut Juhana herttuan pään jalkojen juureen, niin tämä ei olisi
tapahtunut." — "Oikein puhut", vastasi Eerikki tuohon.
Kuningas oli päättänyt Tukholmassa pitää puoltaan viimeiseen asti.
Mutta porvarit ja sotaväkikin olivat vastahakoisia. He pakoittivat
kuninkaan ensiksikin, niinkuin vaadittiin, antamaan Pietarinpojan
herttuain käsiin. Näiden puolelta ei tällä ollut armoa toivottavana, ja
jos hänen syynsä oli ollut suuri, niin olipa rangaistuskin kauhea.
Korvat mies parasta silvottiin, sitten hänet hirtettiin, mutta otettiin
vielä elävänä alas, teilattiin hitaasti ja viimein mestattiin.
Eipä aikaakaan, niin tukholmalaiset hylkäsivät myös itse Eerikin.
He aukaisivat porttinsa ja päästivät piirittäjät sisään. Kuningas joutui
vangiksi. Seuraavan vuoden alussa säädyt tuomitsivat hänet
iänikuiseen vankeuteen. Vankina sai Eerikki istua milloin missäkin
linnassa. Vähän aikaa häntä pidettiin Turussakin; mutta
venäläissodan alettua vietiin hän Kastelholmaan, siitä Gripsholmaan,
missä Juhanakin aikanansa oli istunut. Kumpaisenkin vankihuoneet
ovat vielä nytkin nähtävänä, ja aika suuri on niillä eroitus. Juhanan
kammio on valoisa, mukava. Eerikki paran sitä vastoin täytyi viettää
aikansa hämärässä komerossa, jonka pienet ikkunareijät avautuivat
kapeaan, huoneen ympäri kiertävään käytävään, jossa vahtimies
alati asteli edestakaisin.

34. Syynä vangin tiheihin muuttelemisiin linnasta toiseen olivat myös
alinomaiset vapautusyritykset, joita hänen puolestaan tehtiin.
Örbyhusissa onneton hallitsija viimein heitti kurjan henkensä helmik.
26 p. 1577. Kauan aikaa on hoettu, että Juhana kaiken pahan
kohtelun lopuksi olisi surmauttanut veljensä myrkyllä, ja
viimeaikaiset tutkimukset ovat todistaneet tämän kamalan epäluulon
oikeutetuksi. Eerikin leski, kaunis Kaarina, eli vielä kauan aikaa
Suomessa, kauniissa Liuksialan kartanossa, yleisesti rakastettuna.
Hän kuoli vasta v. 1612 ja haudattiin Tottien hautakappeliin Turun
tuomiokirkkoon. Siellä hän nytkin vielä lepää, ollen ainoa kuninkaan
arvoinen ruumis, jonka Suomenmaa on saanut peittää poveensa.
JUHANA KUNINGAS.
1. Viha Juhanan ja Venäjän tsaarin välillä ja sen syyt.
Kaksi sotaa oli Juhana kuninkaaksi tullessaan perinyt, nimittäin
sodat Puolaa ja Tanskaa vastaan. Edellinen lakkasi nyt kohta
itsestään, koska molempien valtakuntien hallitsijat olivat langoksia ja
ystävyksiä. Jälkimäistä pitkitettiin vielä vähän aikaa, mutta huonolla

35. onnella, ja Stettinin rauhanpäätöksessä v. 1570 täytyi Ruotsin
suostua sangen koviin ehtoihin. Syynä siihen oli, että uusi, vielä
ankarampi vihollinen uhkaili idästä, jota vastaan Juhana tarvitsi
kaikki voimansa.
Edellisistä kertomuksista lukija jo tietää, että Venäjän tsaarin
Iivanan sekä sukat että sydän olivat aivan mustat Juhanan ja
Katariina Jagellonican naimisen johdosta. Turhaan oli hän silloin
yrittänyt ryöstää tuota ihanaa saalista onnellisen kosijaveljensä
käsistä. Mutta pianpa näytti onni jälleen kääntyvän hänen puoleensa.
Juhana herttua, näin huhu kävi Venäjänmaalla, oli kapinansa vuoksi
mestattu, ja hänen puolisonsa siis leskeksi jäänyt. Rakkausinnossaan
tsaari kohta tarkemmin kuulustelematta lähetti kirjeen Eerikki
kuninkaalle ja pyysi Katariinaa omaksensa. Siitä hyvästä hän lupasi
ikuista ystävyyttä ja naapurisovintoa. Tätä ehdoitusta Eerikki
tavallisella kavaluudellaan koetti käyttää hyväksensä, vaikka hän
tietysti ei voinut täyttää pyyntöä. Hän ei selittänyt Iivanalle asian
oikeaa laitaa, vaan vastasi kaksimielisillä sanoilla, jotka vielä
enemmän virittivät tsaarin toivoa. Näin kului pari vuotta
kirjeenvaihtoon ja kaupanhieromisiin. Mutta viimeinpä tsaari, joka jo
oli tyhjiin puheisiin kyllästynyt, lähetti pari hoviherraansa komean
saattojoukon kanssa Ruotsiin. Heidän piti muka noutaa hänelle
luvattu morsian. Tällä tavoin tuli häijy petos ilmi ja joudutti suuresti
valheellisen kuninkaan turmiota. Niinkuin ennen jo on kerrottu,
nostivat herttuat kapinan ja vangitsivat Eerikin Tukholmassa.
Tässä tilaisuudessa saivat viattomat venäläiset lähettiläätkin kokea
kapinoitsijain vimmaa. Sotamies-parvi murtausi heidän majataloonsa
sisään, ryösti kaikki, mitä hengen takana oli, ja pieksi venäläisiä
pahasti. Luultavasti nämät olisivat samassa surmansakin saaneet,
ellei Kaarle herttua hyväksi onneksi olisi sinne sattunut. Hän ajoi

36. ryöstäjät ulos ja lohdutti hänen edessään paitasillaan seisovia,
pelosta ja kylmästä väriseviä lähettiläitä. Sitten hän hankki heille
takaisin enimmän osan menetettyjä tavaroita. Mutta sittenkään ei
heitä heti päästetty kotiin, vaan pidettiin vielä pitkän aikaa
puolivankeudessa.
2. Piispa Juustenin lähettiläsmatka Venäjälle.
Kuinka vimmatusti tsaari tästä lähettiläittensä kohtelemisesta
vihastui, on helppo arvata. Mutta osasipa hän kuitenkin hyvin salata
vihaansa, kunnes syksyllä 1569 Juhanan lähettiläät, joista meidän
piispamme Juusten oli etevin, olivat hänen rajansa sisälle joutuneet.
Silloin heitä kohtasi kova kosto. Novgorodissa, kun he eivät
suostuneet esittämään asiaansa siellä asuville maaherroille, vaan
pyrkivät Moskovaan itse tsaarin puheille, heitä piestiin ja tukistettiin
ja ryöstettiin melkein paljaiksi. Hevosten häntään köysillä
kiinnisidottuina he saivat juosta maaherran palatsista majataloonsa
takaisin. Kolmantena päivänä vasta annettiin heille vaatteet takaisin
ja pahaa kohtelua kesti yhä edelleen. Matkalla Moskovaan ei suotu
meidän miehille muuta ravintoa kuin vettä ja leipää, ja yöllä estettiin
heidän lepoansa siten, että savua päästettiin tupaan. Moskovasta
heidät muutaman ajan kuluttua vietiin pieneen Muromin kaupunkiin.
Siellä pystytettiin korkea aitaus heidän majatalonsa ympärille, ettei
kukaan pääsisi heidän puheillensa. Muutamat heistä siinä kuolivat
ruttotautiin, joka paraikaa raivosi Venäjänmaalla.
Kahden vuoden kuluttua heidät viimein vietiin Moskovaan takaisin
ja päästettiin tsaarin puheille. Pajariensa pyynnön tähden sanoi tämä

37. nyt suovansa heille vapauden. Mutta ensiksi heidän pitäisi suostua
seuraaviin ehtoihin: Ruotsin kuningas 1) maksaa 10,000 talaria
venäläisiltä lähettiläiltä ryöstettyjen tavaroiden korvaukseksi; 2)
lähettää 4,000 hyvin varustettua ratsumiestä ja 500 jalkamiestä
tsaarin palvelukseen; 3) luopuu kokonaan Vironmaasta ja antaa
Suomen hopeavuoret Venäjän haltuun; ja 4) viimein tunnustaa
tsaarin ylivaltijaksensa, jonka tunnustuksen merkiksi hänen
vaakunansa kuva on Moskovaan lähetettävä, jotta se voitaisiin
tsaarin vaakunaan lisään piirustaa. — Lähettiläsparat väittivät näitä
ehtoja mahdottomiksi, etenkin eivät he sanoneet voivansa antaa pois
Suomen hopeavuoria, joita ei ollut edes olemassa. Pitkän
keskustelun jälkeen tsaari viimein tyytyikin siihen lupaukseen, että
yllämainittu korvaussumma maksettaisiin ja 200 länsimaan tavalla
varustettua huovia ynnä sen lisäksi muutamia vuorimiehiä,
välskäreitä sekä muita taitureita lähetettäisiin tsaarin palvelukseen.
Sillä pääsivät meidän miehet vihdoin viimein kotimaahan palaamaan,
johon he saapuivat 1572 vuoden alussa.
Sangen hupaiset lukea ovat ne kirjeet, joita Iivana ja Juhana tällä
ajalla olivat vaihdelleet keskenään. He oikein kilpailivat, kuka saisi
toistansa pahemmilla sanoilla haukutuksi. "Mitäs minä Katariinastasi
huolisin", kirjoitti kerran esim. Iivana, "Puolan kuninkaan tyttäriä on
ollut tallirenkienkin puolisoina. — — Ja kukas sinä sitten olet?
Talonpojan poika vaan. Missä isäsi-isä istui muka kruunattuna
kuninkaana? Ja isäsi, eikö hän, meidän kauppalaivojemme käydessä
Viipurissa, käynyt itse nahkakintaat käsissä katselemassa kaupaksi
tuotua talia? Ja kaikkina aikoinahan teidän kansa on palvellut meitä.
Yhä vaan kertovat meidän aikakirjamme varjageista, s.o.
ruotsalaisista, jotka ovat meidän sotajoukossamme palvelleet." —
Juhana puolestaan vastasi samalla lailla. "Raa'asta kirjoituksestasi",
pilkkaili hän, "näen, että itse mahdat olla venäläinen musikka, jonka

38. ymmärrys ei ulotu edemmäksi, kuin mihin hänen räppänänsä savu
näkyy." Tämmöistä törkeää puhetta vielä kuninkaatkin julkenivat
käyttää kolmesataa vuotta takaperin!
3. Maunu Liivinmaiden kuningas.
Paljoa ennen kuin rauhansovittajat palasivat Venäjältä, oli
valtijasten sanasota muuttunutkin taisteluksi miekalla ja tulella.
Ruotsin hallussa oleva osa Vironmaata sai ensiksi venäläisen vimmaa
kokea. Tämä päällekarkaus oli sitä vaarallisempi, koska tsaarin
parvessa oli suuri joukko Liivinmaan herroja, jotka säännöllisessä
sodankäynnissä olivat taitavat. Iivana näet oli keksinyt sukkelan
keinon saadaksensa ne puolelleen. Hän oli antanut veljentyttärensä
tanskalaiselle herttualle Maunulle, joka Viron saaristossa hallitsi, ja
tehnyt liiton hänen kanssaan. Venäjän koko voiman piti tulla tälle
avuksi ja tehdä hänet kaikkien Liivinmaiden kuninkaaksi; itselleen ei
tsaari muka vaatinut muuta etua kuin sen, että hän saisi uuden
valtakunnan ylisuojelusherran nimen. Tällä vale-itsenäisyyden syötillä
oli Iivana viekoittanut Maunun ynnä Liivinmaan herrat puolellensa.
Rääveliinkin pian tuli muutamia uuden kuninkaan miehiä hartailla
kehoituksilla ja suurilla lupauksilla. Mutta rääveliläiset eivät antaneet
houkutella itseänsä. Silloin Maunu turvautui ylisuojelusherransa
apuun ja tuli suuren venäläisen armeijan kanssa Rääveliä
valloittamaan. Vaan eipä väkirynnäkkö tässä auttanut yhtään
paremmin kuin viekoituksetkaan. Porvarit ja linnanväki pitivät
suomalaisten herrojen Hannu Björninpoika Lejonin ja Kaarle
Henrikinpoika Hornin johdolla lujasti puoltansa. Kolmekymmentä

39. viikkoa Räävelin edustalla turhaan maattuansa täytyi Maunun viimein
maalisk. 16 p. 1571 polttaa leirinsä ja lähteä tiehensä.
4. Hannu Bolje Paidelinnassa.
Seuraavana vuonna 1572 ryntäsi syksyllä vielä suurempi venäläis-
joukko Vironmaalle. Itse tsaarikin ja hänen molemmat poikansa
olivat nyt mukana. Maunu kuningas saksalaisineen tietysti yhtyi myös
parveen. Heidän aikomuksestaan ei oltu tällä kertaa tietoa saatu,
eikä siis mitään varjeluskeinoja varusteltu. Ruotsin sotavoiman
silloinen ylipäällikkö, ruotsalainen herra Klaus Tott, oli vienyt melkein
kaiken väkensä kaukaiselle ryöstöretkelle Tarton seuduille, jotka
olivat venäläisten hallussa. Viron talonpojat, kun tiesivät "Ruotsin
kuninkaan miesten" olevan liikkeellä, olivat aivan huoleti ja kävivät
pelotta tavallisilla askareillaan. Silloinkaan, kun venäläiset olivat
tulleet jo rajan yli, ei arvattu vaaran täyttä suuruutta. Hannu Bolje,
Paidelinnan (Weissenstein) suomalainen komentaja, luuli vain pienen
partiokunnan rynnänneen maahan. Sentähden hän ei lähettänytkään
mitään hätäsanomaa Tottille, vieläpä lähetti enimmän osan
miehistänsä linnasta pois saattamaan muutamia kanuunia, joita
paraikaa kuljetettiin Rääveliin.
Yhtäkkiä ilmaantui venäläisten koko armeija Paidelinnan edustalle.
Boljella ei ollut silloin luonaan enempää kuin viisikymmentä soturia.
Mutta antaumukseen ei meidän itsepäinen suomalainen kuitenkaan
suostunut. Kuusi päivää hän viivytti vastarinnallaan koko Venäjän
voimaa. Vasta seitsemäntenä päivänä (joka oli Uudenvuoden päivä),
kun jo muurit olivat aivan raunioiksi ammutut, uskalsi vihollinen

40. viimein käydä rynnäkölle. Silloin tietysti ei enää auttanut Boljen
itsepäisyys eikä uljuus. Hetkessä olivat lukemattomat ryntääjälaumat
täyttäneet koko linnan, ja nyt alkoi hirmuinen teloitus. Vimmastuneet
venäläiset eivät säästäneet yhtään elävää henkeä, joka heille
vastaan sattui. Bolje ynnä muutamat hänen miehistään otettiin ensin
tosin vangeiksi; mutta tämän lyhyen elämänpidennyksen he saivat
sitä julmemmalla kuolemalla maksaa. Tsaari, jonka eteen heidät
vietiin, sidotti heidät vartaisiin ja paistatti silmiensä edessä elävältä.
Kaikista linnassa olijoista pelastuivat ainoastaan muutamat virolaiset
talonpojat, jotka olivat itselleen keksineet sangen sukkelan
apukeinon. Rynnäkön alkaessa he näet olivat juosseet alas tornin
alimpaan vankikomeroon, panneet kahleita päälleen, ja väittivät
sitten muka joutuneensa tähän tilaan siitä syystä, etteivät he olleet
tahtoneet luopua uskollisuudestaan Maunu kuningasta kohtaan.
Pieni Karksin linna, säikähtyneenä Paidelinnalaisten kohtalosta,
antautui vastarinnatta. Sen jälkeen vei tsaari väkensä kotimaalle
takaisin, jättäen yli koko Järvamaan veriset jäljet jälkeensä.
Tapettujen ruumiita makasi joka paikassa pelloilla ja metsissä niin
summattoman paljon, ettei keritty kaikkia haudata. Pedot ja varikset
saivat kauan aikaa kuljetella niitä makupaloikseen.
Ampuminen Paidelinnan edustalla oli kuulunut Tottille asti; mutta
sitä oli luultu ilopaukahduksiksi jonkun venäläisen partiokunnan
voittamisesta. Asian todellisesta laidasta tiedon saatuaan Ruotsin
väki kohta riensi kostamaan. Mutta he eivät tavanneet enää
venäläistä pääjoukkoa. Ainoastaan yhden myöhästyneen jälkiparven
he saavuttivat Lukkolinnan (Loden) luona ja hakkasivat sen palasiksi.
Koko 1,000 rekeä täynnä saalista saivat meidän miehet tässä
tilaisuudessa palkinnokseen. Jonkun ajan kuluttua he sitten kopeina
teikkaroivat Räävelin kaduilla sopuli- ja näätäturkeissa, kalliit

41. sormukset sormissa ja kultavitjat kaulassa, kunnes kaikki ne
kalleudet, niinkuin sotamiehet ainakin, olivat ennättäneet mennä
tavallista tietänsä kurkusta alas.
5. Saksalaiset palkkasoturit Haapsalossa.
Aivan toisin kuin Paidelinnan sankarit käyttäytyi muutamia vuosia
myöhemmin Haapsalon linnanväki. Ruotsin kuninkaan palveluksessa
näet oli siihen aikaan, paitsi omia ruotsalaisia ja suomalaisia miehiä,
myös sangen paljon ulkomaalaisia Saksasta, Skotlannista,
Englannista sekä Ranskasta. Näistä, ainoastaan palkan ja saaliin
tähden palvelevista sotureista, oli monasti paljon vastusta. Kun he
eivät kohta määräajalla saaneet palkkaansa, seisahtuivat he usein
kesken sotaretkeä eivätkä tahtoneet marssia edemmäksi.
Saksalaisessa palkkaväessä varsinkin oli nurina ja vastahakoisuus
yhteen aikaan niin kiihtynyt, että ruotsalaisen päällikön oli täytynyt
antaa heille Haapsalon, Lukon ja Liholan linnat Lännen (Lääne)
maakunnassa pantiksi, kunnes rahaa Ruotsista jälleen saataisiin.
Vaan ei aikaakaan, niin nämät valapatturit kuitenkin rikkoivat
uskollisuusvalansa ja tunnustivat Tanskan kuninkaan yliherraksensa.
Sillä keinoin he toivoivat saavansa noissa linnoissaan täydessä
rauhassa rehmustella, ja riemuita, koska Tanskan kuninkaan
sukulainen, Liivinmaan nimikuningas Maunu, oli venäläisten hyvä
ystävä.
Mutta siinä toivossa he olivat peräti pettyneet, sillä Maunu,
suuresti suuttuneena siitä, kun ei noita linnoja annettu hänen omaan
haltuunsa, pyysi taas apuväkeä Iivanalta. Tammikuussa 1576

42. ilmaantuikin venäläisjoukko Lännen maakuntaan. Luvultansa ei se
kuitenkaan ollut kovin suuri eikä varsinkaan kylliksi piiritystykeillä
varustettu, jotta se olisi voinut valloittaa vahvoja linnoja. Siitä
huolimatta saksalaiset palkkasoturit vastarintaa yrittämättäkään
aukaisivat kaikkien pienten linnojensa portit, niinpian kuin vaan
vihollinen oli tullut näkyviin. Vielä suurempi häpeä ja ihme oli, että
Haapsalon väki, vaikka heidän linnansa oli suuri ja luja ja
täydellisesti varustettu, pian noudatti noiden pelkurien esimerkkiä.
Kolmas vuorokausi silloin vasta oli kulumassa siitä, kun linna oli tullut
piiritykseen, eivätkä venäläiset vielä olleet ehtineet rakentaa
piiritysvalliakaan valmiiksi.
Olisipa kuitenkin luullut, että haapsalolaisten olisi pitänyt olla
kunniattomasta käytöksestään vähän häpeissään. Mutta mitä vielä!
He eivät olleet yhtään millänsäkään. Venäläiset sisäänmarssiessaan
näkivät heidän aivan iloisina ja huolettomina istuvan pitopöydässä.
Hyviä herkkuja syötiin, maljoja juotiin ja leikkipuheita laskettiin
linnan naisten kanssa. Tämä näkö oli venäläisten mielestä liian
kamala ja hävytön. He eivät voineet olla lausumatta ilmi
kummastustansa ja ylenkatsettansa. "Aika kummaa kansaapa",
arvelivat he, "te saksalaiset olettekin! Jos me tämmöisen linnan näin
helpolla olisimme käsistämme antaneet, niin emme enää tohtisi
katsoa ketään kunnon miestä silmiin. Ja suuriruhtinaamme tuumailisi
pitkin päätänsä keksiäkseen jotain rangaistusta, joka olisi sen
rikoksen vertainen."
6. Räävelin toinen piiritys.

43. Kaikista Ruotsin vallan alla olleista kaupungeista ja linnoista
Vironmaalla oli nyt enää vain Rääveli jäljellä. Kaupungin vahvat
muurit ja linnassa majaileva lukuisa sotajoukko olivat tähän asti
peloittaneet vihollista. Mutta huolettomaksi ja rauhalliseksi eivät
Räävelin porvarit voineet kehua sentään elämäänsä. Sodan tähden
oli kauppa ja teollisuus lamassa, jonka johdosta kukkarot pysyivät
laihoina. Ja jos sotaväestä olikin suojaa, niin toiselta puolen sen
elättäminen tuntui sangen rasittavalta. Paitsi sitä eivät sotamiehet
kuitenkaan voineet suojella muuta kuin itse kaupunkia. Porvarien
karjat, kun ne lähetettiin ulos laitumelle, olivat alituisesti vaarassa.
Vähä väliä, niin kertoo Rüssov aikakirjassaan, kilahtivat hätäkellot
kirkkojen kellotapuleista, ilmoittaen venäläisen partiojoukon tuloa.
Silloin piti heti jättää kaikki työt, askareet kesken ja rientää ulos,
aseet kädessä. "Ohoh", huokailivat usein porvari parat, "milloinkahan
taas saanemme vaski- ja nahkakellojen (rumpuin) äänen sijasta
kuulla talonpoikaisten säkkipillien iloisia säveleitä!"
Kultaisia rauhanpäiviä olivat kuitenkin ne, joista he valittivat, sen
ajan rinnalla, mikä nyt oli tulossa. Syksyllä 1576 näet se huhu yhä
varmistuen levisi, että Iivana varustelihe uuteen piiritykseen Rääveliä
vastaan. Siitä syystä hän myös edellisenä vuonna oli solminut
välirauhan Suomen suhteen kahdeksi vuodeksi, jotta hän voisi koota
kaikki voimansa tähän yhteen yritykseen. Näin varoitettuna
rääveliläisetkin puolestaan hankkiutuivat ankaraan vastarintaan.
Urhoollisten suomalaisten, Henrik ja hänen poikansa Kaarle Hornin
johdolla he korjasivat vallinsa ja vahvistivat ne vielä uusilla torneilla.
Tykkejä oli varalta niin monta, että useat niistä sitten koko piirityksen
ajan seisoivat jouten. Muonaa oli koko vuodeksi, ja linnassa oli
lukuisa, peloton sotajoukko. Hyvällä toivolla saatettiin siis katsoa
eteenpäin, vaikka tosin Suomesta ja Ruotsista luvatut sotamiehet

44. sekä ampumavarat hukkuivat syksyisiin myrskyihin taikka jäivät
lähettämättä.
Tammikuun 23 p:nä 1577, juuri kun Räävelin porvariemännät
kiehuttivat päivällispatojansa, ilmaantui venäläisten etujoukko
läheiselle mäelle. Kohta sen jäljessä saapui myös itse pääarmeija, ja
koko sen päivän myöhäiseen yöhön asti vieri nyt parvi parven
perästä mustana käärmeenä loikerrellen alas mäkeä. Kaikkiaan
kuului nyt seisovan 50,000 venäläistä Räävelin edustalla.
Ylipäällikkönä oli mainio Iivana Koltsov, joka lähtiessään oli tsaarille
luvannut: "Joko tuon sinulle Räävelin avaimet, taikka en palaja enää
hengissä kotiin!"
Seuraavina päivinä vihollinen rakensi viisi rintavarustusta, joiden
suojaan asetti piiritystykkinsä. Näitä oli hänellä aika suuri joukko, ja
muutamat olivat mahdottoman suuret kooltaan. Kolme oli kanuunaa,
joista ammuttiin 52 naulaisia rautaluoteja; olipa vielä pari, joista
lennätettiin 225 naulaisia kiviä. Nytpä siis aika rymäkkä nousi, kun
nuot hirveät tulikidat ynnä niiden pienemmät kumppanit kaikki
rupesivat ammumaan ja oksentamaan pallojansa Rääveliä kohden.
Eipä sentään siitä tullutkaan niin suurta vahinkoa, kuin mitä olisi
luullut. Kaupungin kartanot enimmiten olivat kolmikertaisia ja katot
sekä välilaipiot kaikki kiviliuskoista liitetyt. Harvoin luodit
pudotessaan pääsivät yläkertaa alemmaksi. Alimmassa kerroksessa
istuivat siis porvarit perheinensä hyvässä turvassa. "Eipä hätää!"
kuultiin heidän sanovan. "Se rauta, jonka luodeista saamme, on
paljoa kalliimpi kuin se muuraus, minkä se tullessaan rikkoo."
Tulipommeja vastaan Henrik Horn oli keksinyt sangen sukkelan
keinon. Hän näet oli valinnut 400 vapaaehtoista virolaistalonpoikaa
pommisammutuskomppaniaksi, luvaten heille kolme markkaa joka

45. pommilta, jonka he hänen käsiinsä toisivat. Tästä lupauksesta
kiihtyneinä talonpojat yöt päivät kuljeskelivat kaduilla, vahtien
pommien tuloa. Niinpian kuin joku tulipallo oli maahan iskenyt, he
riensivät heti luokse temmatakseen pois sen sytyttimen ja he
juoksivat kilpaa, niinkuin poikaset koppisilla eli pallosilla ollessa. Tätä
leikkiä oli aika lystiä katsella, ja moni porvarivaimo kesken suruansa
ja itkuansa purskahti suureen nauruun.
Piiritetyt muuten eivät tyytyneetkään ainoastaan näiden
vihollisluotien vastaanottamiseen ja sammuttamiseen. Hekin
puolestansa ahkerasti lennättelivät rautapalloja takaisin, ja tiheään
he myös ryntäilivät ulos, hävitellen venäläisten varustuksia. Tässäkin
toimessa tuo virolaiskomppania, uljaan päällikkönsä, mynttäyssälli
Iivo Schenkenbergin johdolla, oli aina etunenässä. Kertakin olisi
melkein saatu osa piirittäjien tykistöä ryöstetyksi. Tiedoksi näet oli
tullut, että sitä vartioitiin yöllä sangen huolimattomasti. Yleinen
ulosrynnäkkö oli siis päätetty tehdä. Mutta ennenkuin siitä käskykään
oli annettu, läksivät muutamat upseerit omin luvin koettamaan,
ainoastaan 50:n miehen kera. Yksi tykki saatiin tällä retkellä saaliiksi;
mutta suuri rynnäkkö samalla oli mahdottomaksi tehty, sillä
venäläiset rupesivat nyt valppaammin vartioimaan kanuuniaan.
Esimiehinä, ei ainoastaan nimeltä ja arvolta, vaan myös
urhoollisuudessa ja toimeliaisuudessa, olivat aina molemmat Hornit,
niin isä kuin poikakin. Öin päivin he levähtämättä pitivät kaikkea
silmällä ja järjestyksessä. Omin käsinkin he monta kertaa tähtäsivät
ja laukaisivat tykkejä huolimatta siitä, että vihollisen luodit heidän
ympärillään tuiskusivat. Turhaan pyysivät porvarit ja sotamiehet, että
he säästäisivät enemmän itseään; he tahtoivat esimerkillään olla
muille kehoituksena ja rohkaisuna.

46. Kolme viikkoa oli jo piiritystä tällä tavalla kestänyt, kun eräänä
päivänä eräs tatarilainen pajari, Bulat Mursoi nimeltään, tuli
karkulaisena kaupungin portille seitsemän palvelijansa kanssa.
Hänen tuomansa sanomat rohkaisivat vieläkin uljaammiksi
kaupunkilaisten mielet. Ylipäällikkö Koltsov, niin hän kertoi, oli
kaatunut ja paljon väkeä lisäksi; monta sataa oli sitä paitsi lähtenyt
karkuun, ja yleisesti jo epäiltiin yrityksen onnistumista. — Sittenkin
kului vielä melkein koko kuukausi, ennenkuin piirittäjät, tsaarilta
tulleen käskyn mukaan, polttivat leirinsä ja läksivät kotiinpäin
marssimaan. Se tapahtui yöllä maalisk. 13:tta päivää vasten.
Näin oli siis Räävelin kaupunki toisenkin kerran pelastunut, ja
hartaasti kiittivät siitä kaupungin asukkaat Herraa Jumalaansa. Mutta
autioiksi hävitetyt olivat kuitenkin kaikki seudut ylt'ympärillä, monen
peninkulman laajuudelta. Ja Suomessakin oli Porvoon sekä Helsingin
paikkakunnat saaneet kovan iskun. Niistä tatarilaisista, jotka
Räävelin piiritysjoukkoon kuuluivat, oli näet 1,200 samonnut
merijään yli Uudellemaalle. Siellä ei kukaan tiennyt olla varoillansa,
koska sovittu välirauha ei ollut vielä loppuun kulunut. Sentähden
saivat rosvot mielin määrin tehdä tuhotöitänsä ja täydessä turvassa
palata saaliinensa. Paljon he myös kuljettivat pois vankeja, totutulla
tavallaan laahaten niitä perässään, hevosten häntään sidottuina.
Tietysti moni raukka, varsinkin lapsista, pian uupui, ja jätettiin silloin
armotta jäälle nääntymään. Mutta olipa myös rosvoistakin 500
hukkunut sulaan paikkaan.
7. Pontus De la Gardie valloittaa Käkisalmen.

47. Räävelin piiritys oli moneksi ajaksi venäläisten viimeinen suuri
päällekarkaus. Seuraavina vuosina oli heillä omankin maansa
varjelemisesta tarpeeksi huolta ja työtä. Juhanan kanssa näet
liittoutui nyt Puolan uusi kuningas Tapani Batori,[5] ja molempien
sotajoukot alkoivat kumpikin puoleltaan valloitella Venäjän
rajalinnoja. Vaarallisimmat Ruotsin vallan rauhalle olivat Käkisalmi
Karjalassa ja Narva Vironmaan itäkulmalla. Edellistä vastaan Juhana
käski Yrjänä Boijen Suomen väen kanssa, ja jälkimäisen
valloittamisen antoi hän Viron sotapäällikön Henrik Hornin toimeksi.
Mutta Boije vitkasteli ja esteli eikä hänen hankkeistaan tullut mitään.
Samoin myös meni Narvan piiritys hukkaan toisen suomalaisen
nahjuksen, amiraali Pentti Juustenin tähden. Hänen olisi pitänyt
laivastollaan viedä tarpeelliset ruokavarat Hornille; mutta ne viipyivät
viipymistään, niin että piirittäjien viimein täytyi tyhjin toimin lähteä,
suuren joukon kuoltua nälkään. Suutuksissaan Juhana kuningas
eroitti kaikki nuo suomalaiset herrat heidän viroistaan ja määräsi
uskotun miehensä, Pontus De la Gardien, kaikkien sotajoukkojensa
ylipäälliköksi niin Suomessa kuin Virossakin.
Kohta alusta alkaen osoittikin tämä uusi johtaja erinomaista
toimeliaisuutta ja taitoa. Viipymättä hän läksi liikkeelle Viipurissa
seisovan sotaväen kera ja saapui Käkisalmen edustalle lokak. 26
p:nä 1580. Ensi toimekseen hän alkoi piirittää tätä linnaa joka
puolelta, ettei kukaan pääsisi ulos apua hankkimaan, eikä myöskään
kukaan ulkoa sisään. Sitä varten De la Gardie lähetti osan väkeänsä
Vuoksen yli; toisen osan hän piti luonansa Viipurin puolisella
rannalla. Savonlinnasta tullut lisäjoukko kävi leiriin Käkisalmen
pohjoispuolelle, ja vesitiekin suljettiin lotjilla, jotka pantiin pitkin ja
poikin Vuoksen virtaa soutelemaan.

48. Venäläiset eivät kuitenkaan olleet millänsäkään kaikista näistä
hankkeista. Käkisalmen linna oli saarelle rakennettu, jonka
ylt'ympäritse syvä ja leveä Vuoksi virtaili; rynnäköstä ei siis ollut
mitään pelkoa. Nälällä näännyttäminen taas vaati paljon aikaa, ja
sillä välin oli varmaan Venäjältä joutuva apua. Täydessä turvassa
istuivat siis käkisalmelaiset varustustensa takana, luullen linnansa
valloituksen tuiki mahdottomaksi.
Mutta vaikka Käkisalmen linnan luonnollinen asema olikin
edullinen, niin oli se sittenkin rakennukseltaan sangen
vanhanaikuinen ja heikko. Se oli näet kokonaan puusta, ja
ulkomuurin asemasta sillä oli vain puinen hakuli ympärillään. Se
saattoi siis kyllä kestää nuolia sekä kylmiä luoteja, vaan eipä sen
puisista varustuksista ollut paljon apua noita äsken keksittyjä
tulipommeja vastaan, joita De la Gardiella oli muassaan. Marrask. 3
p:nä alkoi piirittäjien leiristä ankara pommitus, eikä aikaakaan, niin
leimahtikin jo kaupunki ilmituleen, ja pian myös samalla tavoin
linnan hakuli. Molemmat paloivat aivan tantereen tasalle. Hädissään
mätti nyt osa kaupunkilaisista tavaransa lotjiin ja yritti päästä pakoon
Vuoksen virtaa myöten. Mutta alukset ammuttiin tykkien luodeilla
upoksiin, ja ne hukkuivat Vuokseen kuormineen päivineen, jossa
tilaisuudessa kolmatta tuhatta venäläistä kuuluu saaneen surmansa.
Siitäpä linnan isäntäkin, Attalik Kvasnin, säikähtyi ja avasi porttinsa,
pyytäen armoa itsellensä sekä jäljelle jääneelle väelleen. Marrask.
5:nä p:nä joutui täten Karjalan vanha pääkaupunki suomalaisten
valtaan. Useat Käkisalmen pajareista antautuivat miehineen Ruotsin
kuninkaan palvelukseen; muut päästettiin pois Venäjälle.
Käkisalmessa ei De la Gardie muuten malttanutkaan kauan aikaa
viipyä; hän rupesi kohta viemään väkeänsä uudelle voittoretkelle
Pähkinälinnaa vastaan. Mutta syksyisten teitten pohjattomuus ja

49. muonan puute pakoittivat hänet kesken matkaa kääntymään. Hän
palasi takaisin Viipurin kaupunkiin.
8. Pontus De la Gardie ajaa venäläiset vironmaalta ja valloittaa
läntisen Inkerin.
Viipurissa, jonne De la Gardie Käkisalmen valloituksen jälkeen oli
lähtenyt, ei hän antanutkaan väkensä kauan levätä. Hän odotti vaan
siksi, kunnes kovat pakkaset olivat tehneet tiet tasaisiksi ja
rakentaneet siltoja vesien yli. Sitten hän taas heti uudella vuodella
1581 läksi liikkeelle ja kulki kompassin avulla 250 virstaa merijäätä
myöten, Viipurista suoraan Viron rannikolle. Aikalaillapa siellä kaikki
hämmästyivät, sekä ystävät että viholliset, kun Pontus herra
suomalaistensa kanssa ilmaantui noin äkkiarvaamatta, niinkuin
merestä noussut. Sillä tämmöisiä retkiä merijään poikki oli kyllä
toisinaan joku partiolla käyvä ratsumiesparvi tehnyt; vaan ei mikään
säännöllinen sotajoukko tykkeineen, kuormineen ollut vielä ikänä
senkaltaista yrittänyt.
Eipä aikaakaan, niin jopa De la Gardien tulipommit taas
kuumentelivat Rahkavieren (Wesenbergin) linnan hakulia, jonka
venäläiset olivat mielestänsä rakentaneet sangen vahvaksi. Ruotsin
väen äkillisestä tulosta ja hakulin palosta säikähtynyt pajari Saburov
avasi pian sen jälkeen myös kivisen linnansa portit. Suuri oli
venäläisten suru tästä antautumisesta, vaikka he kyllä voimia
myöten olivat koettaneet pitää puoliaan. Ulosmarssiessa ei kukaan
heistä kehdannut katsoa voittajia silmiin, vaan he kulkivat alla päin,

50. synkästi maahan katsellen ja kantoivat pyhäinkuviansa, joita he eivät
tahtoneet jättää sinne vierasuskolaisten pilkaksi.
Tämän työn suoritettuaan De la Gardie itse palasi Suomeen,
toimittamaan enemmän väkeä ja muita tarpeita kesäistä sotaa
varten. Sillä aikaa hänen väkensä Kaarle Hornin johdolla valloitti
takaisin Lännen maakunnan linnoinensa. Se ei onnistunutkaan yhtä
helpolla kuin venäläisten anastaessa ne saksalaisten palkkasoturien
käsistä. Erittäinkin teki Haapsalon linna kovaa vastarintaa, ja kun
viimein antautumista ei enää voitu välttää, tappoi venäläinen
linnanväki vimmoissaan ensin kaikki heidän turviinsa paenneet
virolaiset talonpojat. Sanotaanpa yhden ainoan hurjan venäläisakan
siinä tilaisuudessa paiskanneen päät mäsäksi seitsemältä
lapsiparalta.
Veresten apujoukkojen kanssa tultuansa jälleen Viroon De la
Gardie nyt läksi vahvaa ja tärkeää Narvan linnaa vastaan. Meritse
saapui myös sinne Klaus Eerikinpoika Fleming, joka oli amiraaliksi
asetettu; hän toi laivoillansa tarpeelliset piiritystykit ynnä ampuma-
ja ruokavarat. Kaksi vuorokautta paukkuivat sitten De la Gardien
kanuunat yöt päivät lakkaamatta. Tästä ankarasta tulesta viimein
Narvan muuri alkoi useammasta kohdin raueta, vaikka se oli kolmen
sylen paksuinen. Kolmantena päivänä siis vaadittiin linnan väkeä
antautumaan, mutta he vastasivat vaatimukseen urhokkaasti ja
kopeasti. Silloinpa Pontus herra torahdutti sotatorviaan ja kutsui
kaikki miehensä kokoon. "Rynnäkkö", lausui hän heille, "on nyt
yritettävä tätä linnaa vastaan, vaan en minä tahdo ketään pakoittaa
tähän vaaralliseen työhön. Astukoot siis esiin ne, jotka
vapaaehtoisesti haluavat ruveta ryntäämään. Jos rynnäkkö onnistuu,
saavat he sitten ryöstää kaupunkia koko vuorokauden ajan." —
Hurraamista ja riemuhuutoja kajahti kohta vastaan päällikön

51. lopetettua puheensa ja koko sotajoukko, niin maaväki kuin
laivamiehetkin, pyysivät kilpaa päästä koettelemaan. Itse valittuaan
päällikkönsä ja lipunkantajansa, läksivät ryntääjät sitten muurille
kapuamaan, iloisesti huutaen "ikäänkuin tanssiin mentäessä". Eikä
aikaakaan, niin olivatkin he venäläisten lujasta vastarinnasta
huolimatta valloittaneet muurin. Ja sieltä he vastustamattomana ja
hävittävänä tulvana törmäsivät alas onnettoman kaupungin
kimppuun. Mokomaa verisaunaa eivät muistaneet vanhatkaan
sotamiehet ikänä nähneensä; armoa ei suotu yhdellekään hengelle,
ei nuorelle eikä vanhalle. Tällä tavoin sai surmansa 2,000 venäläistä
strelitsiä ja 300 pajaria palvelijoinensa, ynnä vielä suuri joukko
viattomia kaupunkilaisia perheineen, kaikkiansa 7,000 henkeä.
Vieläkin julmemmat tappamaan, kuin suomalaiset ja saksalaiset
soturit, olivat ne venäläiset, jotka ennen vangiksi joutumistansa
olivat Ruotsin palvelukseen antautuneet. Saalis, joka tässä
tilaisuudessa saatiin, oli aivan ääretön, sillä Narva oli ollut koko
Venäjän kaupan ainoana välittäjänä.
Kohta tämän loistavan voiton jälkeen De la Gardie myös valloitti
Jaaninlinnan (Ivangorodin) toisella puolella Narvajokea, ynnä vielä
Jaaman ja Kaprion linnat läntisessä Inkerissä. Samaten antautui
myös samana syksynä Paidelinna, venäläisten viimeinen jalansija
Vironmaalla.
Lucian päivänä, 13:na joulukuuta, palasi sitten viimein
voittosankari Räävelin kaupunkiin, viettämään kiitosjuhlaa onnellisten
sotiensa johdosta. Pontus herra seisahtui koko sotavoimansa kanssa
pyhän Nikolain kirkon eteen. Hän ynnä hänen alapäällikkönsä
hyppäsivät hevosten selästä maahan ja astuivat täydessä sota-
asussa, niinkuin olivat, kannukset jalassa ja kypärä päässä, sisään.
Alttarin edessä he kaikki lankesivat polvilleen ja kiittivät hartaasti

52. Jumalaa hänen suuresta avustansa. Saarnan tekstinä oli viidennen
Moseksen kirjan 20:s luku, joka muun muassa sisältää seuraavat
sanat: "Mutta näitten kansain kaupungeista, kuin Herra sinun
Jumalas sinulle perinnöksi antaa, älä jätä elämään yhtäkään
henkeä." — Se oli ikäänkuin kultauksena Narvassa tehdyille kauheille
veritöille! — Jumalanpalveluksen jälkeen alkoi loppumaton
riemupaukutus kaikilta kaupungin valleilta, ja porvarit seisoivat
kaduilla juhlapuvuissansa, ilokyyneleet silmissä. Täysi syy heillä olikin
iloita, sillä kaikki ne läheiset linnat, jotka vielä vähän aikaa sitten
uhkasivat rääveliläisten rauhaa, olivat nyt muuttuneet heille vahvaksi
etuvarustukseksi ja suojelusmuuriksi.
Suuresti myös Juhana kuningas iloitsi ja ylpeili valtakuntansa
laajennuksesta. Arvonimeensä hän teki nyt seuraavan lisäyksen:
Karjalan, Inkerin ja Shelonan viidenneskunnan suuriruhtinas.
Suomellekin hän samalla antoi korkeamman arvonimen, ylentäen
sen suuriruhtinaskunnaksi. Ja sen kunnian olikin meidän maamme
täydellä syyllä ansainnut; sillä meidän urhoollisten sotamiesten
verellähän enimmäkseen oli Ruotsin valtakunnan laajennus ostettu.
9. Retket Aunuksenmaalle.
Käkisalmeen oli De la Gardie jättänyt Yrjänä Boijen haltijaksi.
Tämä rupesi kohta isännöimään sekä linnassa että sen läänissä,
ikäänkuin ne jo olisivat rauhan sovinnolla ja ristinsuutelemisella iäksi
päiviksi annetut Ruotsin kruunulle. Linna rakennettiin uudestaan
kivestä, semmoiseksi kuin se nytkin vielä on, ja varustettiin vahvalla
ulkovallilla. Ympäri lääniä ruvettiin kantamaan talonpojilta kaikkia

53. niitä veroja, joita ennen oli suoritettu tsaarille. Alettiinpa jo samassa
myös pitää huolta uuden maakunnan asukkaiden käännyttämisestä
samaan uskoon kuin muut suomalaiset. Käkisalmen kaupunkiin
rakennettiin luterilainen kirkko, jossa linnaväen sotapapin ensi aluksi
piti saarnata, kunnes uuden seurakunnan luku olisi niin karttunut,
että he jaksaisivat palkata eri papin itsellensä. Paljon luterilaisia
talonpoikia asutettiin myös autiotaloille Inkerin rajoille, Raudun,
Sakkulan ja Räisälän pitäjiin. Entiset omistajat, kreikanuskoiset
karjalaiset, olivat näet enimmäksi osaksi paenneet Venäjälle, taikka
väkisin pois ajetut senvuoksi, että he aina auttoivat uskolaistensa,
venäläisten partioretkiä.
Pianpa alkoivat jo Käkisalmenkin läänin rajat tuntua liian ahtailta
meidän miehistä. He rupesivat laajalta ryöstelemään kaikissa
maakunnissa Laatokan pohjois- ja itäpuolella. Kohta seuraavana
vuonna valloituksen jälkeen läksi Klaus Hermaninpoika Fleming[6]
uskaliaalle retkelle ennen käymättömille seuduille. Häntä seurasi 2
lippukuntaa sotamiehiä kahden tykin kera ynnä suuret
talonpoikaisparvet Savosta sekä Pohjanmaalta. Aikomus oli hävittää
eräs pieni linnoitus, jonka venäläiset äsken kuuluivat rakentaneen
Jyskyjärvelle, Vienanmeren puolelle. Helmik. 12 p. 1581 marssittiin
Savonlinnasta ja kuljettiin neljä päivää itäänpäin, väliin järvien jäitä,
väliin tiettömiä korpia myöten. Sitten kierrettiin kaakkoa kohden
suuren Tulomajärven kylään asti, joka kuului Novgorodin piispan
alustoihin. Sieltä viimeinkin kääntyi matka pohjoiseenpäin, sillä
asumattomat seudut olivat tehneet suoremman kulun
mahdottomaksi. Kauas meidän retkeläisemme Pohjolan matkallansa
eivät nytkään päässeet. Sillä sangen pian tuli se harmittava sanoma,
että venäläiset itse olivat polttaneet linnoituksensa ja rakentaneet
uuden Solokansaarelle,[7] keskelle Vienanmerta, mistä heitä tietysti
oli mahdoton saavuttaa. Fleming tahtoi nyt viedä väkensä

54. kotimaahan Oulunjärven seutujen kautta. Mutta sille retkelle, niin
kaikki tuntijat sanoivat, ei ollut yrittämistäkään. Sillä koko tuolla
pitkällä taipaleella ei kuulunut olevan mitään tien jälkeäkään, eikä
myöskään yhtään taloa, mistä olisi ihmisille ja hevosille ruokaa
saatu.
Sentähden Fleming nyt käänsi matkansa eteläänpäin ja tuli
Aunukseen eli Agnismaalle, senaikuisen kirjoitustavan mukaan. Ensin
hän vaan vaati jonkun summan veroa läänistä, luvaten sen
saatuansa lähteä kotiin vahinkoa tekemättä. Mutta kun aunukselaiset
eivät suostuneet siihen sovintoon, niin meidän miehet rupesivat
armottomasti koko seutua ryöstämään ja polttamaan. Kaikki aseisiin
kykenevät miehet tapettiin joka paikassa; ainoastaan vaimot,
vanhukset ja lapset saivat pitää henkensä. Aleksanterin monasteriin
asti, lähelle nykyistä Lotinanpellon kaupunkia, ja vielä vähän
edemmäksikin ulottui tämä hirveä hävitys. Syvä Syvärijoki vasta pani
esteen suomalaisten hävitysretkelle. Maaliskuun alussa he olivat
jälleen palanneet omille rajoillensa Salmin pitäjään.
Lotjillakin käytiin Käkisalmesta melkein joka vuosi hävittelemässä
Laatokan vastakkaista rantaa. Eräällä semmoisella retkellä v. 1581
poltettiin myös Valamon luostari, joka oli ollut 250 vuotta
kreikanuskon pesäpaikkana Karjalassa. Enin osa munkkeja tapettiin
tai pakeni; ainoastaan muutamia erakkoja jäi aution saaren
kallioluoliin asumaan.
Merkillisinpä kaikista käkisalmelaisten lotjaretkistä tähän aikaan
tapahtui vuonna 1591. Silloin purjehti koko laivasto, 640 sotamiestä
ja 570 talonpoikaa,[8] Ambrosius Henrikinpojan komennon alla
Laatokan selän yli Mägrän kylään. Siellä voitettiin vastaantullut
venäläinen sotavoima, ja ryöstettiin sitten pitkin rannikkoa

55. eteläänpäin Syvärijoen suulle asti. Siellä taas oli taisteltava 62:n
venäläisen lotjan kanssa, joissa kussakin oli 15 miestä. Koko yökausi
tapeltiin, kunnes venäläiset, menetettyänsä yhdeksän pajariaan ja
150 strelitsiä (pyssymiestä), laskivat laivansa myötätuuleen pitkin
Laatokkaa ja pötkivät pakoon. Suomalaiset kulkivat nyt ylöspäin,
ensin Syväriä ja sitten sen haarajokea Ojatia myöten Sermaksin
kaupunkiin asti, joka näkyy olleen näiden seutujen
kauppakeskuksena. Sermaksi poltettiin poroksi, samoinkuin jo
ennenkin tällä retkellä kaksi kivistä ja yksi puinen luostari ynnä
monta pajarinkartanoa sekä kylää. Yleensä suitsusi seitsemän pitäjää
kekäleinä ja tuhkana! Saalista saatiin runsaasti, varsinkin
Sermaksista. Viljaa olisi ollut vielä enemmänkin saatavissa, jos vaan
aika olisi sallinut puida eli tappaa pelloilla valmiina seisovat aumat.
Asukkaista ei tällä retkellä tavattu monta. Vaimot, vanhukset ja
lapset ynnä enin osa irtonaista tavaraa oli korjattu pois talteen
hamaan Äänisjärvelle ja Vienanmeren rannikolle asti. Ainoastaan
nuoret miehet olivat jääneet kotiin viljaa leikkaamaan ja
vastustamaan vihollista.
10. Pontus De la Gardien kuolema.
De la Gardien erinomaiset ja äkilliset voitot herättivät pian Ruotsin
liittolaisen, Puolan kuninkaan, kateutta ja levottomuutta. Kiireesti
solmi Batori venäläisten kanssa rauhan sovinnon, luopuen kaikista
valloituksistansa sillä ehdolla, että he tunnustaisivat hänet
Liivinmaan herraksi. Kaikki Venäjän voimat saattoivat siis nyt jälleen
kääntyä yksistään Ruotsia vastaan, mutta sittenkin tsaari Iivana, joka
oli tullut vanhaksi, pelästyi kuullessansa, että De la Gardie