värisevä, nyyhkyttävä ääni taukosi ja syntyi hetken hiljaisuus, jolloin
äänet kirkossa tuntuivat tulevan kuin etäältä. Sitten lausui
ystävällinenääni ristikon takaa:
»Tyttäreni, sinä et ole tässä asiassa tehnyt syntiä eikä sinulla ole
mitään kaduttavaa. Se, että tuskat sinua vaivaavat, todistaa, että
sielusi on puhdas ja että elät yhteydessä Jumalan kanssa.
Hermostuminen ja huoli on heikontanut ruumiillista terveyttäsi, ja
siksi onluonnollista, että luulet tehneesi syntiä, vaikka et ole
tehnytkään. Seon suloinen ominaisuus useimmissa naisina, mutta
valitettavasti vain harvoissa miehissä! Synti ei ollut sinun syntisi,
mene siis kotiisirauhassa, ja Jumala sinua lohduttakoon.»
»Rakas isä… sinä olet niin hyvä, mutta oletko unohtanut…»
»Miehesikö? En! En voi sanoa, pitäisikö sinun kertoa hänelle vai
ei.Omasta puolestani olisin sitä vastaan, sillä miksi rasittaisin hänen
omaatuntoaan ja panisin alttiiksi perheen rauhan? Sinun tuskasi
siksi, että luonto itse tulee asian ilmaisemaan, on perustusta vailla ja
siis perkeleen kiusausta. Ne sinun tulee jättää. Mutta koska
avioliittosi on ainoastaan kirkollinen ja se toinen henkilö (menettelit
oikein, kun et sanonut hänen nimeään, lapseni) voi käyttää
hyväkseen olosuhteita erottaakseen teidät ja koska miehesi voisi
ikipäiviksi kadottaa luottamuksensa sinuun, jos tunnustuksesi tulee
liian myöhään, en osaa neuvoa, mikä olisi parasta turvallisuudellesi
ja mielesi rauhalle. Anna minun kysyä neuvoa viisaammalta. Anna
minun sanoa salaisuutesi korkealle henkilölle, ystävälliselle korvalle,
pyhimyksen sydämelle, vanhalle, pyhälle miehelle. Tule takaisin tai
sano minulle nimesi, jostahdot, ja jos tuolla pyhällä miehellä on
jotain sanomista sinulle, olen sen ilmoittava. Mene nyt kotiisi
rauhassa, tyttäreni, ja Jumalaottakoon sinut isälliseen syliinsä.»